Metablogistien ryhmätyö

Tunnustuksia ja vertaistukea: Blogit päiväkirjagenren edustajina

Aluksi

Päiväkirjalle on ominaista merkintöjen kronologinen järjestys ja se, että ne jäsennellään päiväyksin. Nämä vaatimukset toteutuvat poikkeuksetta myös päiväkirjamaisissa blogeissa, joita tarkastelemme tässä työssä. Analysoimme työssämme kuutta eri blogia päiväkirjagenren näkökulmasta: syömishäiriön kanssa elämiseen keskittyvää Liian pieni prinsessaksi –blogia, masennuksesta selviytymisestä kertovaa Basic Instict 2 –blogia, rakkaushuoliin painottunutta Ollaanks jo perillä? Entä nyt? –blogia, matkapäiväkirjaksi kirjoitettua Matkalla –blogia, miehensä syöpäsairauden kanssa kamppailevan vaimon ylläpitämää Syöpä –blogia, sekä tupakoinnin korvikkeeksi perustettua Raitista ilmaa –blogia.

Nettipäiväkirjat, kuten perinteiset päiväkirjatkin, palvelevat monia tarkoituksia ja niiden avulla voidaan valottaa monia elämän osa-alueita. Ne tarjoavat kiinnostavia, usein valtavirrasta poikkeavia näkökulmia aikakauden tapahtumiin ja niitä tutkimalla voidaan perehtyä esimerkiksi siihen, miten teknologia on vaikuttanut päiväkirjan kirjoittajan käsitykseen itsestä. Nettipäiväkirjat paljastavat myös kulttuuristen, yksityisyyttä koskevien normien muutoksia ja käsityksiä yhteisöistä. (O’Sullivan 2005, 69.) Tämän työn puitteissa keskitymme kuitenkin tarkastelemaan pääasiassa sitä, eroaako nettipäiväkirja perinteisestä päiväkirjasta ja jos, niin miten.

Päiväkirjojen aiheena on, kuten elämäkerrallisessa kirjallisuudessakin, tekijän elämä. Omaelämäkerralliseen kirjallisuuteen verrattuna päiväkirjan kertoja on kuitenkin keskellä tapahtumien prosessia tietämättä, mihin ne johtavat. Päiväkirjalle ominainen jännite syntyy vaihtuvista kerrontahetkistä. Laji mielletään ei-fiktiiviseksi. Kirjoitusten autenttisuuteen on kuitenkin syytä suhtautua lähinnä tulkintaa ohjaavana vaikutelmana. (Norkola 1995, 113, 115.) Eräs nettipäiväkirjoihin liittyvä ongelma on, että niistä on lähes mahdotonta sanoa, onko niiden merkintöjä muokattu jälkeenpäin tai onko jotakin poistettu. Tunnolliset blogin seuraajat saattavat tietenkin huomata poistot, jos he lukevat korjailtuja merkintöjä. Päiväkirjablogin julkisuus toimiikin tässä mielessä ikään kuin kahteen suuntaan; tieto ulkopuolisista lukijoista saattaa vaikuttaa merkintöjen sisältöön, mutta lukijat voivat jossakin määrin myös kontrolloida sisältöä ottamalla kantaa mahdollisiin epäloogisuuksiin.

Monet tutkijat ovat sitä mieltä, että nettipäiväkirjat ja perinteiset päiväkirjat eroavat toisistaan juuri julkisuuden suhteen. Tämä ei kuitenkaan pidä täysin paikkaansa, sillä kaikki perinteisetkään päiväkirjat eivät ole täysin yksityisiä, eivätkä kaikki nettipäiväkirjat ole julkisia. Itseasiassa, nettipäiväkirjojen lukijakunnan rajoittaminen salasanojen avulla on jopa verrattain yleistä. (O’Sullivan 2005, 68.) Kaikki tässä työssä käsiteltävät nettipäiväkirjat ovat kuitenkin verkossa kaikkien vapaasti luettavissa.

Blogit päiväkirjoina

Liian pieni prinsessaksi

Anna Tuominen

Tämä teksti kuvaa tarkastelun kohteeksi valitsemaani blogia (Liian pieni prinsessaksi, kirjoittanut Malla) sen päiväkirjamaisten piirteiden näkökulmasta. Tarkastelen blogista erityisesti viittä sen teksteistä lokakuun 2011 ajalta. Blogissa Malla kertoo, millaista on yrittää elää tavallista arkea kun sairastaa diabetesta ja anoreksiaa. Blogi on kirjoitettu periksiantamattomalla ja optimistisella elämänasenteella.

Liian pieni prinsessaksi on kirjoitettu kronologisesti, mikä on yksi tärkeimmistä edellytyksistä päiväkirjalle. Valmiit blogisivustot eivät oikeastaan edes mahdollista muita kuin kronologisia merkintöjä, koska niissä tekstit esitetään aina kirjoitusjärjestyksessä aikaleiman kanssa. Kirjoittaja ei kuitenkaan kuvaa päiviä yksitellen selostaen, vaan pohtii tulevaisuuttaan ja sen mahdollisuuksia.

Julkaisussaan Tavallisten ihmisten päiväkirjat (1995) Tero Norkola jakaa päiväkirjat eri alalajeihin niiden käyttöperiaatteiden takia. Jotkut kirjoitetaan, koska halutaan muistaa asioita. Toiset taas kuvaavat säntillisesti päivän kaikki tapahtumat sen suurempia tunteilematta. Päiväkirjablogeissa nämä samat kategoriat toistuvat hyvinkin samanlaisina. Tarkkailemani blogi kuuluu ehdottomasti Norkolan kuvaamaan luokkaan tunnustukselliset päiväkirjat. Blogissa on kyllä tapahtumien kuvausta, mutta niistäkin kerrotaan pohdiskelevasti. Blogimerkinnät ovat täynnä itsetutkiskelua ja ajatusmaailman kuvausta. Uskon, että tällainen pohdiskelu saa ajatukset jäsentymään ja vaikeassa elämäntilanteessa olevan bloggaajan mielen selkeytymään. Ainakin omalla kohdallani päiväkirja teki juuri niin.

Päiväkirjoille hyvin tyypillinen ominaisuus on monologi. Liian pieni prinsessaksi on myös hyvin pitkälti yksinpuhelua ja -pohdintaa. Blogeilla on kuitenkin ominaisuus, joka perinteisiltä päiväkirjoilta puuttui. Ne ovat useimmiten julkisia ja niitä voi kommentoida. 1.1.2003 julkaistussa artikkelissaan Teaching The Old Genre New Tricks: The Diary On The Internet Laurie McNeill kuvaakin nettipäiväkirjoja näin: “Web diaries blur the distinction between online and offline lives, "virtual reality" and "real life," "public" and "private," and most intriguingly for auto/biography studies, between the life and the text.” Vaikka Mallan blogi onkin melko tuntematon ja sillä on vain vähän lukijoita, hän silti toisinaan puhuu suoraan lukijoilleen: ”Uskottelen, että suurin este itsenäistymiselleni on anoreksia. (Olisi kiva kuulla, millaisia ajatuksia ja kokemuksia lukijoilla on aiheesta.)” (Malla 29.11.2010).

Malla kirjoittaa blogiinsa eläen hetkessä. Ei imperfektissä eikä preesensissä, vaan molemmissa. Tämä on myös tavallisille päiväkirjoille tyypillistä. Tekstejä ei kirjoiteta koko ajan menneessä muodossa, toisin kuin suurin osa kaunokirjallisuudesta. Hetkittäiset preesensissä kirjoitetut pätkät tuovat tekstiin välittömän läsnäolon tunteen, mikä on päiväkirjoissa tärkeää.

Jokainen päivä on erilainen, niin myös tarkkailemani blogin kirjoittajalla. Toisinaan tuntuu, että päiviä yhdistää vain sairaus. Sekin on jo paljon, sillä useissa blogissa tällaista teemaa ei ole. Blogit tekevät kuitenkin saman kuin perinteiset päiväkirjatkin: luovat sen merkityksen. Kun päivät ovat toistensa lomassa järjestyksessä, alkaa niistä hahmottua erilaisia kokonaisuuksia. Perinteistäkin päiväkirjaa voi kyllä kirjoittaa jonkin teeman pohjalta. Liian pieni prinsessaksi -blogissa on sairauden lisäksi mainitsemattomiakin teemoja, kuten aikuistuminen ja itsenäistyminen: ” Tarkoitukseni oli puhua omilleen muuttamisesta ja siitä, miten se kaikkialla ympärilläni näyttää olevan ajankohtaista. Poikaystäväni muutti viikonloppuna ja lapsuudenystäväni toissa viikolla. Mietin joko minun vuoroni on seuraavana. Toisaalta ajatus on kiehtova, mutten tiedä, tuleeko se kuitenkin vielä enemmän itseni ulkopuolelta. Harva 21-vuotias hyörii enää äitinsä helmoissa” (Malla 29.10.2011). Malla kirjoittaa myös paljon naisellisuudesta: ” Korot ovat yhtä kuin asenne: hyvä ryhti ja varma askel. Niissä olo tuntuu naiselliselta ja jopa kiire näyttää kauniilta!” (Malla 24.10.2011).

Päivien erilaisuutta niin päiväkirjoissa kuin verkkopäiväkirjoissakin kuvaavat äkkinäiset mielenmuutokset. Valitsemani blogin kirjoittajan mielipide sairaudestaan vaihtuu välillä todella nopeasti: ” Minulla on hyvä kausi. Olen oksentanut vähän, syönyt vähän enemmän ja stressannut – en ollenkaan! Eilen olin erityisen ylpeä itsestäni, kävin nimittäin kylpylässä ja ravintolassa syömässä” (21.10.2011). Edellisestä mieli vaihtui kahdessa päivässä tähän: ”Eilen ehdin oksentaa ja hakata päätäni seinään ennen kuin totesin, että tämä on ihan lapsellista ja typerää” (24.10.2011).

Yhteistä verkossa kirjoitettaville ja kansien väliin jääville päiväkirjoille on siis suurin osa sisällön piirteistä ja kirjoitustavoista. Tarkastelemani blogi oli tästä oikein pätevä esimerkki. Erojakin kuitenkin löytyy, kuten verkkopäiväkirjan julkisuus ja yleisölle kirjoittamisen tiedostaminen. On toki tavallista, että päiväkirjaakin puhutellaan, muttei tapa vastaa useille eläville lukijoille kirjoittamista.

Basic Instinct 2

Sanna Mäkipää

Internet-blogin päiväkirjamaisuutta tutkiakseni valitsin ei-fiktiivisen arkiblogin Basic Instinct 2, jonka ensisilmäys kertoo jo jotain sen sisällöstä: blogi on ulkoasultaan hieman synkeän sävyinen. Lisäksi koko sivuston ainoana kuvituksena on hautakivi, jonka vieressä seisoo enkeli. Esittelytekstistä selviääkin, että tämän ei-fiktiivisen blogin kirjoittaja on kärsinyt vaikeasta masennuksesta, mutta on päässyt elämässään uuteen alkuun.

Blogi on päiväkirjamaisesti hyvinkin tunnustuksellinen: kirjoittaja kertoo yksityisistä, myös arkaluontoisista asioista, kuten ihmissuhteistaan ja läpikäymistään lääketieteellisistä hoidoista sekä terapiasta. Tuoreiden aikajärjestyksessä etenevien kuulumisten, tunteiden erottelun ja minän pohdiskelun lisäksi kirjoittaja kertoo takaumista elämässään ja miettii myös tulevaa. Hän kertoo elämänsä päähenkilöistä keksityillä nimillä, sillä hän pitää tärkeänä sitä että blogi pysyy anonyymina. Kirjoittaja myös kuvailee usein näkemiään unia ja saattaa esimerkiksi liittää kirjoitukseen saamansa tekstiviestin dokumenttimaiseksi yksityiskohdaksi (vrt. kirjelapun liimaaminen päiväkirjan väliin muistoksi). Lisäksi hän pitää blogin yhteydessä listaa kirjoista, joita on vuosien varrella lukenut.

Tero Norkolan tutkimuksen ("Tavallisten ihmisten päiväkirjat" : merkintöjä kirjallisuuden marginaalisssa) mukaan tyypillisin päiväkirjan kirjoittaja on nuori, naimaton nainen, jolle päiväkirja on ehkä sydänystävän korvike. Tutkimani blogin kirjoittaja kuuluu juuri tähän joukkoon: hän on kolmissakymmenissä oleva perheetön opiskelijanainen, jolla on elämässään ystäviä, mutta joka ei ehkä blogin ulkopuolella tule tarpeeksi käsitelleeksi mielessä myllertäviä asioita. Blogin kirjoittaminen on kirjoittajalle selvästikin terapeuttista, ehkä ajoittain suorastaan henkireikä.

Blogia on kirjoitettu vuosina 2008-2011 ja tuorein merkintä on tätä kirjoittaessa noin viikon takaa. Välillä kirjoituksia on lisätty peräkkäisinä päivinä, mutta kahden viikonkaan tauko päivitystahdissa ei ole poikkeuksellinen. Kirjoituksia tutkiessa selviää, että kirjoittaja on pitänyt aiemmin miltei samannimistä blogia, jonka on kuitenkin jo poistanut internetistä. Tämänhetkinen blogi onkin nimetty kuin edellisen ”jatko-osaksi”: lisäksi uuden blogin ensimmäinen kirjoitus on otsikoitu ”Uusi alku tai sitten ei”. Ilmeisesti kirjoittaja on ajatellut edellisen blogin päättäneen tietyn elämänvaiheen, ja uusi blogi on perustettu uuden elämänvaiheen rinnalle.

Norkola mainitsee artikkelissaan myös, että ”omaelämänkerta ei ole mahdollinen, jos siihen ei sisälly päähenkilön muuttumisen kuvausta.” Valitsemani blogi kattaa kirjoittajansa elämää jo miltei neljän vuoden ajalta ja siihen sisältyy elämäntilanteiden muutosta (suurimpana ehkä työ- ja opiskelijaelämään siirtyminen vuosien työttömyyden jälkeen). Osin blogissa myös odotetaan päähenkilön muuttumista jatkossakin: hän haluaa saavuttaa tavoitteitaan ja tulla onnellisemmaksi. Blogi täyttää siis omaelämänkerrallisen päiväkirjan kriteerin tältä osin hyvin.

Valitsin tarkasteltavaksi niin blogin tuoreimpia kuin kaikista vanhimpia merkintöjä, ja muutamia näiden väliltä. Kirjoittajan elämä on osin muuttunut paljonkin matkan varrella, mutta osa teemoista on pysynyt samana. Kirjoittaja on menettänyt kaksi perheenjäsentä, ja tämän tragedian läpikäyminen blogissa on keskeisellä sijalla. Eräässä päivityksessä kirjoittaja kertoo, että hänen tapansa surra on erilainen kuin monilla läheisillään: hänellä itsellään olisi tarve puhua asioista, jotka muut sulkevat tabuina keskusteluaiheiden ulkopuolelle. Tämä tapa keventää sydäntä siirtämällä mielessä pyörivät raskaat asiat ”paperille” on päiväkirjalle erittäin tyypillinen.

Kirjoittaja on blogin kommenteista päätellen saanut jonkun verran yhteydenottoja, ainakin henkilöltä jolla on elämässään samantapaisia kokemuksia kuin kirjoittajalla. Useimmissa kirjoituksissa on 0-2 kommenttia: blogilla on lähinnä joitakin vakilukijoita, kirjoittaja kuvaa niitä olevan ”vain kourallinen”. Yhdessä tekstissään kirjoittaja toteaa, ettei pidä kommenteista, joissa hänen edistymistään (esim. surun voittamisessa tai masennuksesta parantumisessa) arvioidaan. Vaikuttaa siltä, että vaikka kirjoittaja ei olekaan sulkenut blogia ulkopuolisilta lukijoilta, hän kirjoittaa sitä ensisijaisesti itselleen. Kommentointimahdollisuus on internetin mahdollistama lisätoiminto päiväkirjaan niitä ihmisiä varten, jotka kaipaavat kirjoittamalla syntyvän helpotuksen lisäksi ulkopuolista ymmärrystä ja (vertais-)tukea.

Tarkastelemani blogi on hyvin päiväkirjamainen ja kirjoittajalleen olennainen, joskaan ei päivittäinen osa arkea. Tämänkin blogin kirjoittaja ehkä toivoo voivansa myöhemmässä elämänvaiheessaan lukea kirjoituksiaan kuin vanhaa päiväkirjaa ja ajatella: voi miten jaksoinkaan kaikkea tuota, onneksi elämäni on nyt eri mallilla.

Ollaanks jo perillä? Entä nyt?

Nelli Hietala

Tarkastelen tässä luvussa nimimerkki Krissen kirjoittamaa Ollaanks jo perillä? Entä nyt? –blogia päiväkirja-genren näkökulmasta. Ollaanks jo perillä? Entä nyt? –blogi keskittyy aiheissaan pääasiassa nuoren kaupunkilaisnaisen kumppanin etsintään ja siitä koituviin ongelmiin. Se on listattu blogilista.fi –sivustolla hakusanan nettipäiväkirja alle ja se on sivuston mukaan eräs suosituimmista lajinsa edustajista. Blogi on perustettu maaliskuussa 2010. Keskityn tarkastelemaan pääasiassa syksyllä 2011 kirjoitettuja merkintöjä, tapauskohtaisesti olen kuitenkin nostanut esille myös joitakin vanhempia päivityksiä.

Valitsin Ollaanks jo perillä? Entä nyt? –blogin tarkastelun kohteeksi sen vuoksi, että se on muodoltaan ja sisällöltään enemmän perinteistä päiväkirjaa muistuttava kuin suosituimmat pukeutumis-, ruoka-, neule-, sisustus-, tms. ohjeita jakavat blogit. Tämän tutkimuksen kannalta on kiinnostavaa, mikä on Ollaanks jo perillä? Entä nyt? –blogin ja muiden nettipäiväkirjojen ja/ elämäkerrallisten blogien suhde perinteiseen päiväkirjaan.

Päiväkirjan kertoja on keskellä tapahtumien prosessia tietämättä, mihin ne johtavat. Tekstin kerrontahetki vaihtuu toistuvasti ja kertojan mielipiteet saattavat olla kerrontahetken tunnemyllerryksistä riippuen jopa ristiriidassa keskenään. (Norkola 1995, 113.) Tunteiden ristiriitainen vaihtelu näkyy myös Ollaanks jo perillä? Entä nyt? –blogissa: ”Vaikuttaa siltä, että "unelmien poikamies" Pukumieskin on täysi psykopaatti. Mistä mä löydän nää?” (10.11.2011.) Kymmenen päivää myöhemmin kertoja on kuitenkin jo valmis naimisiin: ”Kyllä se nyt on tähtiin kirjoitettu, että mä ja Pukumies mennään vielä naimisiin <3<3<3 Unohtakaa kaikki se teksti, missä mä haukuin sitä, se oli vaan mun omaa epävarmuutta ja sitoutumiskammoa.” (20.11.2011.) Seuraavana päivänä suhtautuminen on muuttunut jälleen välinpitämättömäksi: ”Mutta unohdetaan tää pikkupräntti ja toitotetaan isoon ääneen sitä, että miehiä riittää ja Pukumies on ihan whatever.” (21.11.2011.)

Norkolan mukaan päiväkirjan autenttisuuteen ja dokumentaarisuuteen on syytä suhtautua pikemminkin lukemista ohjaavana vaikutelmana kuin faktana (Norkola 1995, 115). Tämä pitää paikkansa etenkin nettipäiväkirjojen suhteen, joissa merkintöjä voi muuttaa, korjailla ja jopa poistaa jälkeenpäin ilman, että siitä jää jäljelle minkäänlaisia todisteita. Joskus tunnolliset lukijat saattavat tietenkin huomata poistot. Tekijä voi myös ilmoittaa mahdollisista poistoista ja niiden syistä. Näin tehdään myös Ollaanks jo perillä? Entä nyt? –blogissa. ”EDIT: Tässä vaiheessa (tuttuun tapaan) valitin elämäni tylsyyttä. Suurin osa tekstistä on poistettu, sisälsi liian tulenarkaa tietoa mun henkilöllisyydestä.” (28.3.2011.)

Poistojen lisäksi kertomatta jäävistä asioista ovat merkkinä paitsi suorat huomautukset myös blogeissa lähes poikkeuksetta käytetyt salanimet, joilla turvataan kerronnan kohteena olevien todellisten henkilöiden yksityisyys. Ollaanks jo perillä? Entä nyt? –blogissa näitä salanimiä ovat esim. (jo mainittu) Pukumies ja Kielletty. Norkolan mukaan viitteelliset, kertomatta jätetetyt asiat ovat yleisiä myös perinteisissä päiväkirjoissa. Perinteisissä päiväkirjoissa tulenarat asiat voidaan jättää kertomatta vetoamalla siihen, että kertoja muistaa tapahtuman vaikka sitä ei merkittäisikään ylös. Ylimalkainen viittaus mainitsematta jäävään asiaan takaa kuitenkin sen, että kertoja, joka on myös perinteisen päiväkirjan lukija, muistaa myöhemminkin, mistä tapauksessa oli kysymys. (Norkola 1995, 119.) Päiväkirjablogissa kertomatta jättämistä voidaan perustella paitsi sillä, että asian julkaisemisesta olisi haittaa jollekulle asianosaiselle myös sillä, että halutaan herättää lukijoiden uteliaisuus ja saada tämä palaamaan blogiin myöhemminkin: ”[--] musta ei taas kuulu täällä blogissa päiväkausiin... mutta etteköhän te jaksa odottaa, kun kerta on VARMA juorutakuu sunnuntaina? Niin mä aattelinkin.” (16.11.2011.) Tämä yleisön huomioiminen ja ”juonen” kannalta olennaisten asioiden kertomatta jättäminen on kaunokirjallisuudesta tuttu keino, jolla lukija saadaan palaamaan tekstin pariin ja jatkamaan lukemista. Perinteisessä päiväkirjassa, jolle ei oleteta ulkopuolista lukijaa, ns. juonikoukkujen kirjoittaminen ei ole tarpeellista.

Perinteisessä, käsinkirjoitetussa päiväkirjassa tekstiin voidaan tehdä korjauksia esimerkiksi vetämällä yli tai suttaamalla virheellinen/väärä ilmaus. Sanojen yliviivaamista käytetään myös Ollaanks jo perillä? Entä nyt? –blogissa: ”Kuinka mä päädyin noin kahdensadan uuden korun (oli pronssista, oli kultaista, oli hopeista, oli höyhentä, oli nauhaa, oli puuta) ja TAAS UUDEN pikkumustan itseään vihaavaksi ylpeäksi omistajaksi, jäänee mysteeriksi.” (25.10.2011). Tai: ”Oksettaa ja ahdistaa jo valmiiks, jos mä sattuisin kehittämään tätä toistakin kiellettyä kohtaan samanlaisen tunneasian kuin Kiellettyä kohtaan (koska aivan samalla tavalla mun huumaavan kaunis rakkaustarina psykoottinen pakkomielle Kiellettyyn alkoi).” (26.10.2011) [Blogissa yliviivatut kohdat on teknisistä syistä kursivoitu tässä.] Toisin kuin käsinkirjoitetussa tekstissä Ollaanks jo perillä? Entä nyt? –blogin yliviivatut kohdat ovat kuitenkin luettavissa pikemminkin itseironisina huomautuksina kuin virheellisinä ilmauksina, jotka kertoja haluaisi oikeasti poistaa. Keskeistä on, että yliviivaukset on nimenomaan tarkoitettu luettaviksi, muutenhan ne olisi poistettu.

Päiväkirjat voidaan jakaa neljään tyyppiin: muistikirjamaiseen, raportoivaan, tunnustukselliseen ja estetistiseen (Norkola 1995, 116). Myös päiväkirjojen juonirakenteen mukainen luokittelu olisi mahdollinen ja etenkin Ollaanks jo perillä? Entä nyt? –blogin suhteen se voisi olla myös mielekäs, sillä kuten blogin nimikin kertoo, kertojan päämääränä on päästä perille. Tässä tapauksessa perillepääsy vaikuttaa merkitsevän sopivan, pitkäaikaisen kumppanin löytämistä, ts. blogin juonena on kumppanin etsintä. Juonellinen tarkastelutapa vaatisi kuitenkin pidemmän tarkasteluajanjakson kuin tämän työn puitteissa on mahdollista. Etenkin rakkaushuoliin keskittyneille päiväkirjoille on tyypillistä, että niiden kirjoittaminen lakkaa, kun kaivattu kumppani löytyy ja elämäntilanne muuttuu seesteisemmäksi (Norkola 1995, 130). Tätä ei ole ainakaan vielä tapahtunut Ollaanks jo perillä? Entä nyt? -blogille.

Päiväkirjan aihe määrittelee sen sisältöä myös tyylillisesti, toisin sanoen, päiväkirjan muotoa ja sisältöä on mahdotonta erottaa toisistaan (Norkola 1995, 116). Tämä on ilmeistä myös Ollaanks jo perillä? Entä nyt? –blogissa, joka keskittyy lähes yksinomaan rakkaushuolien tilittämiseen. Blogin kertoja viittaa sisältöseikkoihin myös itse: ”Tää lipsuu ’hiukan’ sivuraiteille mun blogin normaaleista aihealueista, mutta kun ei mulla tässä mitään elämääkään ole niin pakko lähteä laajentamaan repertuaaria.” (22.10.2011). Tai: ”Mulla on jotenkin sellanen kutina, että oon teille lukijoille velkaa sellasen klassisen Krisse's Sunday Experiencen (darraa, känniä, häpeää, miehiä, katumusta ja hauskaa) (niin siis sehän on se mun jokasunnuntainen tavoitetila).. annatteko siis anteeksi, jos lähdenkin vähän toiselle tielle tässä?” (20.11.2011.)

Toisin kuin perinteisessä päiväkirjassa, jonka kuvitteellinen lukija on yleensä vain kirjoittaja itse, blogipäiväkirjan julkisuus näyttää vaikuttavan sen sisältöön myös siten, että se elämän taltioimisen lisäksi myös pakottaa elämään tietyllä tavalla: ”Saattaa siis olla, että vietän ainakin semirauhallisen viikonlopun ja jatkan tylsyyttä. MUTTA sehän ei käy päinsä, ettei mulla oo taas seuraavaan ainakaan viikkoon mitään kirjoitettavaa täällä blogissa... JOTEN MITÄ MÄ TEEN?” (20.10.2011) Blogi näyttää siis joissakin tapauksissa toimivan ikään kuin kahteen suuntaan: on paitsi tallennettava elämän tapahtumia muille myös tehtävä jotakin kirjoittamisen arvoista, jotta sen voi jakaa.

Norkolan jaottelun mukaan Ollaanks jo perillä? Entä nyt? –blogia voidaan pitää tunnustuksellisena päiväkirjana, sillä se sisältää paitsi runsaasti yksityiskohtia ja yksityisiä paljastuksia myös itsetutkiskelua. Pelkkien tapahtumakuvausten lisäksi kertoja erittelee omaa minäänsä ja tunteitaan: ”Yäk, kun on tänään ahdistanut ja suorastaan kauhistuttanut kaikki. Rintaa painaa, sydän pamppailee ja hengitys on pinnallista. Tartten valiumia.” (26.10.2011.) Lisäksi, tunnustukselliselle päiväkirjalle tyypillisesti, Ollaanks jo perillä? Entä nyt? –blogiin sisältyy myös takaumia ja tulevaisuudenkuvia: ”[--] oon valmis rouva Pukumieheksi! Tässä kohtaa harjottelen ruutuvihkon reunaan mun tulevaa nimikirjoitusta Krisse Pukumies... Krisse Pukumies... Krisse Pukumies... Krisse Pukumies...” (20.11.2011.)

Traditiona tunnustuskirjallisuus on hyvin vanhaa perua. Jo kirkkoisä Augustinus kirjoittaa elämäkerrassaan 300-luvulla haluavansa tunnustaa pahat tekonsa. Tunnustusten vastaanottajaksi ajatellaan yleensä viime kädessä Jumala tai muu ”korkein tuomari”. Syntien ja rikosten tunnustamista arvostetaankin sekä uskonnollisessa että juridisessa kontekstissa. ”Kaiken kertominen” nousee toistuvasti esiin myös päiväkirjoissa. Ajatukseen yksityiselle päiväkirjalle tunnustamisesta sisältyy kuitenkin näennäinen paradoksi; tunnustamiseen kuuluu toinen, jolle tunnustus esitetään. Norkolan mukaan paradoksi on näennäinen, koska toinen on kuitenkin läsnä kielen ja ilmaismuodon rakenteessa, vaikka päiväkirja olisi yksityinen. (Norkola 1995, 123-124.) Erotukseksi perinteisestä, täysin yksityisestä päiväkirjasta blogipäiväkirja onkin suoremmin tunnustuksellinen, koska sillä on todellisia, ulkopuolisia lukijoita. Blogipäiväkirjan lukija voikin halutessaan ottaa kantaa kertojan tunnustuksiin tai kertoa omiaan. Näin tapahtuu myös Ollaanks jo perillä? Entä nyt? –blogissa. Esimerkiksi nimimerkki Kay kommentoi kertojan rakkaussuruja 6.11.2011: ”Ei, et se oo vaan sä. Mulla ainakin on jatkuvasti nuo ihan samat fiilikset.”

Ollaanks jo perillä? Entä nyt? –blogipäiväkirjan merkinnöissä näkyy myös se päiväkirjoille tyypillinen ilmiö, että päiväkirjalle uskoudutaan eniten äärimmäisissä tunnetiloissa, suurimmissa iloissa ja suruissa. (Norkola 1995, 129.) Blogin tunnetiloja kuvaavat tagit (onni, parhaus, tylsyys, ketutus) eivät tätä paljasta, (sillä eniten käytetty tagi on arki), mutta ne merkinnät, joissa tunnetila on äärimmäinen, ovat huomattavasti pidempiä kuin neutraalimmat ja arkisemmat merkinnät. Ollaanks jo perillä? Entä nyt? –blogissa tunnetilojen kuvaamisessa mennään jopa sanoja pidemmälle. Esimerkiksi onnea kuvataan ”I’m singing in the rain” –musiikkivideon avulla (30.10.2010) ja vihaa kuvasarjalla jossa esiintyy murisevia koiria, verisiltä näyttäviä lumiukkoja ja nallekarkkeja, joilta on katkottu päät (10.10.2010). Näyttääkin siltä, että Ollaanks jo perillä? Entä nyt? –blogissa otetaan kuvat avuksi tunnetiloissa, jotka ovat niin voimakkaita, että ”sanat eivät riitä kertomaan”. Näitä poikkeuksia lukuunottamatta blogi sisältää verrattain vähän valokuvia tai av-aineistoa. Blogissa ei ole lainkaan kuvia esimerkiksi kertojan elämästä, mikä on eräs keino suojella yksityisyyttä, kun käsitellyt aiheet ovat paikoitellen hyvinkin intiimejä.

Ollaanks jo perillä? Entä nyt? –blogin tarkastelun perusteella vaikuttaa siltä, että nettipäiväkirjojen julkisuus ei toimi ainoastaan merkintöjä rajoittavasti. Toisaalta julkiseen päiväkirjaan kirjoitettuja tunnustuksia on jossakin määrin sensuroitava sekä kirjoittajan että tämän läheisten yksityisyyden vuoksi, mutta usein lukijoilta saa myös ymmärrystä ja rohkaisua omiin valintoihin. Vaikka tieto lukijoista saattaa kannustaa kirjoittajaa liioittelemaan tapahtumia ”mehukkaampien” juttujen toivossa, lukijat pystyvät jonkin verran myös kontrolloimaan päivityksiin tehtyjä muutoksia, jos he seuraavat blogia säännöllisesti. Julkinen päiväkirja on epäilemättä myös perinteistä päiväkirjaa voimakkaampi kannustin elämänmuutosten toteuttamisessa juuri lukijakunnan vuoksi; on elettävä, niin kuin haluaa kirjoittaa.

Matkalla

Suvi Hokkanen

Valitsin tarkasteltavakseni erään ystäväni matkablogin, jota hän kirjoitti reissatessaan eri puolilla Yhdysvaltoja noin kuukauden ajan. Blogi sisältää tunnelmakuvauksia ennen matkalle lähtöä, selostusta tapahtumista matkan aikana ja ajatuksia reissusta jälkeenpäin. Blogissa on kirjoituksia lähes jokaiselta päivältä matkan aikana, ja parina päivänä jopa kaksikin kirjoitusta. Ystäväni aloitti matkansa New Yorkista, jossa hän viipyi vajaat kaksi viikkoa. Sieltä hän teki retken myös Washington DC:hin. New Yorkista hän lensi San Franciscoon, josta matka jatkui Montereyn kautta Los Angelesiin. Los Angelesista ystäväni teki retken Las Vegasiin. Matkan viimeinen etappi oli Miami, josta oli varattu lento takaisin Suomeen.

Tero Norkola käsittelee artikkelissaan ”Tavallisten ihmisten päiväkirjat”: merkintöjä kirjallisuuden marginaalissa päiväkirjoille tyypillisiä ominaisuuksia. Eräs niistä on tekstin jäsentyminen päiväyksien mukaan kronologiseksi sarjaksi. Tämä toteutui myös tarkastelemani blogin kohdalla. Toinen päiväkirjamainen piirre blogissa oli aihe, eli se käsitteli tekijänsä elämää ei-fiktiivisesti. Kirjoittaja jakoi aidot kokemuksensa hieman yli kuukauden ajalta muiden kanssa. Päiväkirjan keskipisteenä on tavallisesti tekijänsä persoonallisuuden tarina. Tämä tuli esiin ystäväni blogissa siten, että ennen matkalle lähtöä hän mainitsi henkilökohtaisia reissuun lähtemisen syitään. Hänen haaveenaan oli ollut matkustaa, nähdä erilaisia paikkoja, kulttuureita, ympäristöjä ja ihmisiä. Kirjoittajan mukaan matkustaessa oppii toisten ihmisten lisäksi itsestään, kasvaa ihmisenä ja saa lisää itseluottamusta huomatessaan pärjäävänsä erilaisissa paikoissa. Ainakin yksi matkan tarkoituksista oli juuri kokeilla selviämistä itsenäisesti. Matkan aikana ystäväni ei pohtinut blogissaan reissun vaikutuksia itseensä ja persoonallisuuteensa, mutta hieman vajaa kuukausi paluunsa jälkeen hän totesi olevansa tyytyväinen, että oli tehnyt kyseisen matkan yksin. Hän oli löytänyt itsestään rohkeutta, jota ei ollut nuorempana uskonut omaavansa, eikä enää turvautunut liikaa muihin ihmisiin.

Eräs päiväkirjan piirteistä on kaunokirjallisten esitysmuotojen sijaan arkiseen puheeseen pohjautuva puhekielinen ilmaisu. Päiväkirjat ovat elämänläheisiä tekstejä, joissa kaunokirjalliset rakenteet eivät useinkaan toteudu. Tutkimani blogi ei ollut kirjoitettu kaunokirjallisia rakenteita silmällä pitäen, ja se sisälsi paikka paikoin enemmän tai vähemmän selkeästi puhekielisiä ilmaisuja: ”Että tällä niinku mennään”, ”Iik, täällä vihdoinkin!” ja ”Haluisinki vielä pyytää anteeks…”. (http://pauline-h.livejournal.com/)

Omaelämäkertoihin verrattuna päiväkirjojen näkökulma on suppeampi, koska kirjoittaja vasta elää kertomiaan tapahtumia eikä tiedä, mihin ne johtavat. Tämän vuoksi päiväkirjat on usein kirjoitettu preesensissä. Tarkastelemani blogi oli kirjoitettu suurimmaksi osaksi imperfektissä, sillä kirjoittaja kertoo siinä yleensä kyseisenä päivänä kokemistaan asioista ja paikoista, joissa on käynyt. Preesensiäkin kuitenkin esiintyy silloin, kun kirjoittaja ilmaisee juuri senhetkisiä tunnelmiaan tai mainitsee ns. yleisiä totuuksia: ”Tässä kaupungissa ei kyllä voi pelätä ihmisiä. Ihmisiä on paljon. Niitä on joka puolella. Ne on kaikki eri värisiä ja puhuu eri kieliä.” (http://pauline-h.livejournal.com/)

Päiväkirjoille tyypillistä on kirjoittajan voimakas eläytyminen tapahtumiin, arkipäiväisten yksityiskohtien mainitseminen ja etäisyyden kadottaminen. Toisaalta genrelle ovat vieraita laajat perspektiivit ja yleiskatsauksellisuus. Näitä piirteitä havaitsin myös ystäväni blogissa. Kirjoittamiinsa asioihin on vaikea saada etäisyyttä, kun kirjoittaa saman tai eilisen päivän tapahtumista. Aikaa ei ole vielä kulunut tarpeeksi. Samasta syystä puuttuvat myös laajat perspektiivit ja yleiskatsauksellisuus. Toisaalta blogin viimeisessä kirjoituksessa, mikä oli päivätty n. kuukausi reissulta palaamisen jälkeen, kirjoittaja pohtii matkan merkitystä itselleen. Tässä voi jo havaita etäisyyden saamista kokemuksiin ja siitä johtuen laajempia perspektiivejä blogissa aiemmin mainittuihin tapahtumiin. Kirjoittajan voimakasta eläytymistä kuvaavat mm. kohdat ”Aaaargh! Se joka ei oo nähny mua ärsyyntyneenä, niin tulee nyt katsomaan” ja ”Metrolla Times Squaren nurkille musikaalilippu kourassa ja voi pojat what a show!”. (http://pauline-h.livejournal.com/) Arkipäivän yksityiskohtien kertomista puolestaan osoittaa kohta ”Sain pestyä pyykit tänään, ihana saada puhtaita vaatteita. Maksoi 2 dollaria + kuivausrumpu 25 ameriikan senttiä 7 minuutilta. Ostin oikein pesuaineen kaupasta…” (http://pauline-h.livejournal.com/)

Mikäli päiväkirjat jaetaan muistikirjamaisiin, raportoiviin, tunnustuksellisiin ja estetistisiin päiväkirjoihin, on tutkimassani blogissa ehdottomasti eniten raporttipäiväkirjan piirteitä. Toisaalta päiväkirjatyypit esiintyvät tuskin koskaan puhtaina, ja huomaankin blogista löytyvän myös tunnustuksellisen päiväkirjan ominaisuuksia. Raporttipäiväkirjoille on tyypillistä arjen toimien raportointi sen verran laajasti, että ulkopuolinenkin kykenee käsittämään mistä on kyse. Lisäksi lukijan on mahdollista piirtää itselleen kuva kirjoittajan persoonallisuudesta tekstin perusteella. Toisaalta lukijan tai päiväkirjan puhuttelu, kirjoittajan itsensä ja hänen tunteidensa erittely ja tulevaisuudenkuvat eivät kuulu raporttipäiväkirjaan. Blogissa kirjoittaja kuitenkin tarkastelee itseään ja tunteitaan, ja tulevaisuudennäkymät ovat esillä ainakin siltä osin, kun hän arvioi matkaa ja sen merkitystä ennen reissuun lähtöä. Blogi on siitä huolimatta raporttimainen, sillä se koostuu suurimmaksi osaksi matkan vaiheiden selostuksesta ja jonkin verran myös tapahtumien merkityksen arvioinnista, mikä tapahtumien raportoinnin ohella kuuluu raporttipäiväkirjoihin. Tämäntyyppisellä päiväkirjalla voi olla myös terapeuttinen tehtävä sen osoittaessa arkikokemusten arvon ja näin vahvistaessa minäkokemusta. Blogin kirjoittaja on itsekin lukenut matkapäiväkirjansa jälkikäteen, ja ollut tyytyväinen tekemäänsä matkaan ja sen vaikutuksiin itsessään. Ainakin viimeisessä blogimerkinnässään reissun jälkeen hän toteaa matkan olleen itselleen hyvin tärkeä. Kyseessä eivät tässä tapauksessa ole arkikokemukset, mutta blogilla on ilmeisesti kuitenkin ollut vaikutusta matkustajan minäkokemukseen.

Tunnustuksellinen päiväkirja toimii itsetutkiskelun välineenä. Päiväkirjalla saatetaan korvata puuttuvaa ystävää, jolle muussa tapauksessa uskouduttaisiin. Kyseistä päiväkirjatyyppiä on myös kutsuttu ”varaventtiiliksi”, jolloin sille annetaan parantava ja emotionaalisia paineita purkava tehtävä. Tärkeää on lisäksi kirjoittamalla saavutettava pysyvä jälki, jonka kirjoittaja voi itse lukea myöhemmin ja pohtia tuolloisia ajatuksiaan. Tunnustuksellisen päiväkirjan piirteitä blogissa ovat sen alusta ja lopusta löytyvät itsetutkiskelut, joissa kirjoittaja pohtii matkalle lähtemisen syitään ja matkan jälkeen reissun vaikutuksia itseensä. Blogi toimi kirjoittajalla ”varaventtiilipäiväkirjana” ainakin joinain päivinä, minkä voi päätellä toteamuksesta ”Aattelin vielä kirjotella kun täytyy purkaa nää jutut, että saa unta ens yönä.” (http://pauline-h.livejournal.com/) Ajatusten kirjaaminen ylös on varmasti ollut tärkeää myös siksi, että niitä on saanut itse lukea jälkikäteen ja käydä läpi matkanaikaisia ajatuksiaan. Blogin kirjoittaja oli matkalla yksin, mikä todennäköisesti vaikutti blogin tiheään päivitykseen. Kirjoittaja itsekin toteaa ennen matkalle lähtöään: ”Tällä hetkellä mietityttää ehkä tuossa yksin matkustamisessa se, että ei voi jutella kenellekään. Toisaalta ‒ ‒ onhan mulla näitä viestintävälineitä käytettävissä… on blogia ja sähköpostia ‒ ‒”. (http://pauline-h.livejournal.com/)

Syöpä

Iikka Juura

Valitsin tarkasteltavakseni http://syopa.vuodatus.net/ - blogin, koska se poikkesi aihepiiriltään melkoisesti tavanomaisista muoti- ja liikuntablogeista. Tässä blogissa kirjoittaja haluaa jakaa tuntemuksiaan ja kokemuksiaan muille käyttäjille, koska huomasi itse kaipaavansa tietoa ja kokemuksia harvinaiseen syöpään sairastuneista, miehensä sairastuttua. Hän ei kuitenkaan löytänyt tietoa tai vertaistuke ja päätti siksi alkaa itse kirjoittamaan blogia aiheesta.

Kirjoittaja huomioi selvästi kertoessaan lukijat erilaisin kommentein, kuten “ Kertokaa kuulumisianne ! Miten olette viime aikoina pärjänneet ? Onko tullut pohjanoteerauksia vai onko päivät alkaneet sujua ? Onko sattunut jotain pahaa, hyvää ?”. Hän siis ottaa lukijat huomioon ja ehkäpä jopa tahtomattaan yrittää koukuttaa lukijat palaamaan uudelleen blogin pariin. Kerran blogia luettuaan kiinnostukin helposti seuraamaan mitä tulevaisuudessa tapahtuu.

Kirjoittaja mainitsee blogin toimivan terapian muotona, aivan kuten päiväkirjakin usein toimii kirjoittajalleen. Hän pääsee purkamaan pahaa oloaan kirjoittamalla. Kirjoittajalla on jaksoja jolloin hän kirjoittaa päivittäin tai jopa useamman kerran päivässä, toisinaan taas on muutaman päivän taukoja kirjoittamisesta. Kuten päiväkirjassakin, edetään myös tässä blogissa aikajärjestyksessä, eroavaisuus päiväkirjamaisuuteen on se että kirjoitettaessa tätä blogia on kuitenkin koko ajan tiedossa tapahtuma jota kohti kirjoitus ikäänkuin etenee. Toki myös päiväkirjaa kirjoitettaessa voi usein olla jokin tavoite tai tapahtuma jota kohti päiväkirjan kirjoittaja etenee. Sisällöltään tämä blogi on puhtaasti tekstipohjainen, eikä kirjoittaja väritä kertomaansa kuvin.

Päiväkirjaan kirjoitetaan usein omia tuntemuksiaan aivan kuten tämän blogin kirjoittajakin kirjoittaa. Kirjoittaja kertoo blogissa asioista, joista ei välttämättä olisi helppo puhua tai mistä ei edes omalla nimellä välttämättä haluaisi puhua. Blogi antaa mahdollisuuden avautua asioista nimettömästi. Tietysti kirjoitukset jättävät lukijalle aina paljon tulkinnan varaa ja vain kirjoittaja itse tietää varmasti mitä tarkoittaa. Muut voivat ymmärtää vihjaukset yms. aivan toisin. Esimerkiksi kun kirjoittaja kertoo: “ Eilen eräs ihminen sanoi minulle, että hei, sinähän hymyilitkin pari kertaa. Ja että on mukava nähdä toisen hymyilevän. Täytynee harjoitella sitä enemmän...”. On mahdoton tietää oliko hymy tosiaan väkinäistä vai oliko kirjoittaja aidosti hymyillyt, vain hän itse tietään.

Kirjoittaja kertoo usein erilaisista tapahtumista, jotka poikkeavat arkipäivästä. Yleensä hän myös kertoo siitä kuinka reagoi eri asioihin ja tietoihin. Myös päiväkirjaan kirjoitetaan erityisesti silloin kun jotain normaalista poikkeavaa tapahtuu sekä siitä millaisia tunteita tietyt tilanteet ovat aiheuttaneet. Tämän “päiväkirjan” kirjoittamisen lähtökohtanahan oli traaginen diagnoosi, joka muutti kirjoittajan elämän. Kirjoittaja saa tukea blogin lukijoilta. Päiväkirjaa kirjoitettaessa usein luetaan vanhoja kirjoituksia, esimerkiksi silloin kun menee vähän huonommin, luetaan päiväkirjasta vanhoja mukavia tapahtumia. Lukiessaan vanhoja kirjoituksiaan blogissa hän voi myös lukea muiden rohkaisevia kommentteja. Päiväkirja mielletään usein privaatiksi, eikä muiden haluta lukevan sitä, bloginkin lukijoita voi toki rajoittaa, mutta nimettömänä kirjoittaminen korvaa tavallaan tämän tarpeen.

Raitista ilmaa

Jarkko Mäkipää

Päätin tutkia blogilista.fi-sivustolta löytämääni elämänmuutosaiheista blogia, ja mitä päiväkirjamaisia piirteitä siitä löytyy. Blogia kirjoittaa 21-vuotias nainen, joka kertoo perustaneensa blogin lopetettuaan tupakoinnin: ainoana esittelytekstinä onkin lause ”Kun mä lopetin tupakanpolton ni mä perustin blogin!” Blogin ydinteema on juurikin uusi tupakoimaton elämä. Jokaisessa päivityksessä kirjoittaja kertoo edistymisestään (ja välillä myös taantumisesta) savuttomuudessaan.

Valitsemani blogi on perustettu kolme kuukautta sitten ja se koostuu keskimäärin kolmena päivänä viikossa kirjoitetuista päivityksistä. Sivut ovat huolellisesti tehdyt: sivuilla on paljon kuvia sekä hienot tausta- ja otsikkografiikat. Sivuille arkistoituu kävijämäärä laskuriin, eli ilmeisesti kirjoittaja haluaa tietää kuinka moni hänen blogiaan seuraa. Päivitykset ovat usein tajunnanvirtamaisesti kirjoitettuja viestejä kirjoittajan omista ajatuksista tai päivän tapahtumista. Kirjoitustyyliä voisi kuvailla monessa päivityksessä ”kirjoitetuksi puheeksi”, joka sisältää pidennettyjä vokaaleja ja huudahduksia. Kirjoittajasta välittyy elämänläheinen asenne, vaikka tupakoimattomuus onkin hankalaa.

Päiväkirjamaisia tyylikeinoja blogista löytyy myös itse tekstin ulkopuolelta. On mielenkiintoista että kaikkien päivitysten alkuun kirjoittaja lisää kellonajan, vaikka se tallentuu automaattisesti päivityksen oheen. Tämä on selvästikin päiväkirjoille tyypillinen keino ilmentää kirjoituksen ajankohtaisuutta.

Blogin kirjoittaja laskee jokaisen päivityksen otsikkoon säästyneen rahamäärän, joka kertyy ostamattomista tupakka-askeista. Laskurin päivittäminen on kirjoittajalle tärkeää, jonka avulla hän näkee elämänmuutoksen konkreettisia etuja. Kuvat ovat blogissa isossa roolissa, tekstien tapaan käytettynä. Niiden käyttäminen kirjoitusten yhteydessä on yksinkertainen tapa kertoa miltä nyt tuntuu: joskus kirjoittaja antaakin ”kuvien kertoa paremmin”. Perinteisissä paperille kirjoitetuissa päiväkirjoissa kuvien käyttö on harvinaisempaa. Sen sijaan nykyinen digivalokuvien helppo siirrettävyys internetiin mahdollistaa uudella tavalla päiväkirjamaisen sisällöntuottamisen blogeihin. Blogin kirjoittaja käyttää myös paljon antimainontaa antamaan tupakoinnista vahvemmin negatiivista kuvaa.

Kirjoittaja tukeutuu kirjoittamiseen ja luottaa omiin tavoitteisiinsa. Bloggaajalle kirjoittaminen on tärkeää tupakkariippuvuudesta irtautumisessa. Se tarjoaa päiväkirjamaisuudessaan tukea ja väylän kertoa omia tuntemuksia ja ajatuksia. Niiden kirjaaminen ylös ja internetissä julkaiseminen toimivat jopa terapeuttisesti. Yhtenä lopettamiseen kannustavana esimerkkinä tupakanpolton lopettamiseen kirjoittaja listaa sen, että hän toimii työssään roolimallina. Muita ovat uuden ihastuksen vuoksi tehty lupaus ja rahan säästäminen.

”SYY LOPETTAA: Järkiinsä tässä on tullut, rahan meno on niin turhaa ja en tahdo missään nimessä olla huonona esimerkkinä nuorille. Olen lasten/nuorten keskuudessa päivittäin, ja mikä olisi sen pahempaa kuin tietoisuus siitä, että joku nuorista ottaa minusta mallia aloittamalla tupakoinnin.” (http://raitistailmaa.blogspot.com)

Kiinnostavinta on elämän ja kirjallisten rakenteiden suhde tämän blogin tarkastelussa. Onko kirjoittaminen tapa käyttää se aika hyödyksi minkä ennen käytti esimerkiksi tupakoimiseen? Uskon, että kirjoittamalla omia näkemyksiä ja ajatuksia blogiin, on mahdollista jäsentää omia tavoitteitaan itselleen. Tätä blogia selaillessani olen tullut vakuuttuneeksi blogin voimasta yksilön elämäntapamuutoksessa, joka konkretisoi päänsisäiset mietteet julkiseksi ”avautumiseksi”.

Lopuksi

Perinteisellä päiväkirjalla ja nettipäiväkirjalla on lukuisia yhteneväisyyksiä. Näitä ovat paitsi päivitysten kronologinen järjestys, vaihtuvat kerrontahetket ja arkiseen kielenkäyttöön pohjautuva, usein puhekielinen ilmaisu myös tunnustukselliset ja intiimitkin aiheet. Tekniikka mahdollistaa sen, että blogeihin on perinteistä päiväkirjaa helpompi lisätä esimerkiksi kuvia ja av-aineistoa, toisaalta niiden säilyvyydestä tuleville sukupolville ei ole takeita.

Tarkastelemiemme blogien perusteella vaikuttaa siltä, nettipäiväkirja toimii usein kirjoittajalleen jonkinlaisena henkilökohtaisena purkautumisväylänä, joka on merkittävä etenkin kriisien ja elämänmuutosten läpikäymisessä. Myös perinteinen päiväkirja toimii usein terapeutin roolissa, mutta toisin kuin nettipäiväkirjasta, siitä ei saa palautetta lukijoilta. Paitsi suora palaute, monia blogin kirjoittajia vaikuttakin kannustavan eteenpäin pelkkä tieto siitä, että joku saattaa seurata hänen elämäänsä ja että sen vuoksi sitä on myös elettävä tietyllä tavalla. Tässä suhteessa vaikuttaakin siltä, nettipäiväkirjalla on perinteistä päiväkirjaa voimakkaampi kannustava ja tukeva rooli esimerkiksi elämänmuutosten toteuttamisessa.

Yhtä lukuunottamatta kaikkia tarkastelemiamme blogeja kirjoitettiin nimimerkillä. Nimimerkki takaa tunnustuksellisenkin blogin kirjoittajan yksityisyyden. Perinteinen päiväkirja on aina tietyn henkilön, mutta koska se on tarkoitettu vain kirjoittajan itsensä luettavaksi, yksityisyys säilyy. Nettipäiväkirja puolestaan on usein julkinen, mutta koska nimimerkin takana voi olla kuka tahansa, se ei, paradoksaalisesti, paljasta oikeastaan mitään kenestäkään.

Kaikissa tarkastelemissamme blogeissa oli jonkinlainen juoni, toisin sanoen, niiden päivitykset keskittyivät vahvasti jollekin kertojan elämän osa-alueelle, kuten mielenterveyteen, rakkauteen, matkaan, sairauteen tai jonkinlaiseen elämänmuutokseen. Joissakin blogeissa ”juoni” oli jopa niin keskeisellä sijalla, että kertoja kommentoi sivuraiteille ajautumista tai pyysi lukijoilta anteeksi ”väärien” asioiden kertomista. Juonellisuus vaikuttaakin olevan keskeinen piirre juuri nettipäiväkirjoissa. Vaikka kertojan elämäntilanteen ja mieltymysten mukaiset painotukset näkyvät varmasti myös perinteisissä päiväkirjoissa, niissä elämästä ja arkisista asioista kerrotaan epäilemättä laveammin. Juonellisuus lieneekin vahvasti sidoksissa juuri päiväkirjojen julkisuuteen. Tässä suhteessa nettipäiväkirjat lähenevät kaunokirjallisuutta. Juonirakenteen kannalta toteutettu tarkastelumalli olisikin saatanut olla hedelmällinen lähtökohta juuri blogipäiväkirjoja tarkasteltaessa. Juonirakenteen tarkastelu olisi kuitenkin vaatinut päiväkirjojen seuraamista pitkällä aikavälillä, mihin meillä ei ollut tämän työn puitteissa mahdollisuutta.

Lähteet

Blogit

Basic Instinct 2 http://basic2.vuodatus.net/

Liian pieni prinsessaksi http://prinsessaksi.blogspot.com/

Matkalla http://pauline-h.livejournal.com/

Ollaanks jo perillä? Entä nyt? http://ollaanksjoperilla.blogspot.com/ Viitattu 26.11.2011

Raitista ilmaa http://raitistailmaa.blogspot.com/

Syöpä http://syopa.vuodatus.net/

Muut

McNeill, Laurie 2003. Teaching an Old Genre New Tricks: the Diary on the Internet. http://www.highbeam.com/doc/1G1-102044748.html Viitattu 26.11.2011.

Norkola, Tero 1995. ”Tavallisten ihmisten päiväkirjat” merkintöjä kirjallisuuden marginaalissa. https://www12.uta.fi/kirjasto/nelli/verkkoaineistot/hum/Norkola95.pdf Viitattu 26.11.2011.

O’Sullivan, Catherine 2005. Diaries, On-line Diaries and the Future Loss to Archives; or Blogs and the Blogging Bloggers Who Blog Them American Archivist, Vol 68. http://archivists.metapress.com/content/7k7712167p6035vt/fulltext.pdf Viitattu 26.11.2011.