Moduli IV -keskustelupalsta

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Keskustelua neljännestä luentovideosta "Vapauden asteet verkkomediassa".

Löpinät[muokkaa]

Internetissä julkaisusta puhuttaessa törmää usein siihen väitteeseen, että itse kukin voi julkaista siellä ihan mitä tykkää. Näinhän ei kuitenkaan globaalisti ajateltuna oikeasti ole, kuten Erilaiset vapauden asteet verkkomediassa –luennossa tuli esille. Julkaisuja voidaan kontrolloida useilta eri tahoilta, vaikka julkaisija ei sitä etukäteen huomioisikaan. En tiedä, kuinka paljon ihmiset miettivät asioita julkaistessaan, että heidän julkaisunsa saattaa olla jonkin tahon näkökulmasta sellainen, että se pitää esimerkiksi poistaa. Julkaisun vapaus Internetissä tuntuu luovan joillekin sellaisen mielikuvan, että kaikki omat mielipiteensä voi kuuluttaa julkisesti, vaikka ne olisivat joitakin henkilöitä tai tahoja loukkaavia tai katsottaisiin jopa olevan lain vastaista. Lueskelen itse netin kautta muutamia päivälehtiä ja iltapäivälehtiä ja täytyy sanoa, että nykyään tulee kyllä jätettyä pääosa uutisten kommentoinnista lukematta, kun aikamoista kuraa sinne sallitaan kirjoittaa. No on myös vapautta valita se, mitä itse sieltä lukee.
-Sari

Itse rupesin ajattelemaan sitä, että ketkä sensuroivat ja mitä. Kun siis vaikka internet olikin luotu hyvin vapaaksi paikaksi, niin onhan se nyt selvää että jotkin asiat eivät sovi edes internetiin. Mutta kuten videolla mainittiin, niin joskus jotkut sensuroivat asioita, jotka eivät ole yleisesti väärin, vaan niille henkilöille haitaksi. Jotkut valtiot tunnetusti sensuroivat nettiä koska meidän maa paras maa, uutisyhtiöt sensuroivat yksityiskohtia, joskus oli jopa juttua että joillain julkkiksilla olisi sensuureja, jotka filtteröivät pahat kommentit sos. mediasta. Että on se jännä, kuinka vapaus internetissä on niin suhteellista. En sano, että täysi vapaus olisi tarpeellista, sillä rajansa kaikella, mutta yleinen sananvapaus pitäisi pysyä eikä tietoa saisi pimittää (*köh* Kiina *köh* P. Korea)(on muuallakin, mutta hyvät esimerkit).

Sananvapaudella on tietysti kääntöpuolensakin, nimellisesti trollit. Se on se vapauden määrä ja anonyymisuus joka tuo esiin ihmisen pahimmat puolet. Se, että miten tätä rajoitetaan onkin monimutkaisempaa. Peleistä tiedän, että pelistä riippuen trolleja voidaan rankaista ankarallakin kädellä. Jatkuvasta trollauksesta tilin bänniminen, worst case scenario IP-bänni. Kuten joku viisas netissä sanoi: jos kyseessä olisi face-to-face -tilanne, niin et varmaankaan puhuisi noin.
-Samuli

Tämä luentovideo oli ihan mielenkiintoinen seurata. Siinä käsiteltiin aika filosofisia kysymyksiä jo pelkästään siitä, että kuka hallitsee tietoa ja millä tavoin sen vapautta voitaisiin turvata. Onhan tässä vielä nykypäivänäkin (5v tuon videon nauhoittamisen jälkeen) ihan valtavia aukkoja siinä miten nettisensuuri ja julkaisunvapaus toimii. Olisi mielenkiintoista selvittää, että kuinka moni esimerkiksi suomalaisista Facebookin käyttäjistä loppujenlopuksi edes nykyään tietää luovuttavansa kaiken julkaisemansa materiaalin palvelun käyttöön. On se ehkä jollain tavalla hieman kyseenalaista ratsastaa ihmisten kuvilla ja käyttää niitä vaikkapa markkinoinnissa vain sen takia, että käyttäjät ovat ruksittaneet "hyväksyn ehdot" samalla kun ovat palveluun liittyneet. Muutoin kyllä ymmärrän markkinoinnin sosiaalisessa mediassa ja ihmisten "myynnin" potentiaalisina ostajina eri markkinointifirmoille. Tuohan on aika vanha konsepti ja tapa jolla vaikkapa tv-yhtiöt ja ilmaisjakelulehdet ovat toimineet jo kauan. Tarjotaan ihmisille näennäisesti ilmainen palvelu, joka ei sitten kuitenkaan ole käytännössä ilmainen.

Tuli tästä vielä mieleen, että viimeaikoina on saanut seurata, kun erilaiset VPN-softat ovat lyöneet itsensä läpi aika suuressa määrin. Tästähän voisi päätellä ihan päinvastaista tuosta Mark Zuckerbergin mielipiteestä, jonka mukaan ihmiset eivät enää arvosta yksityisyyttään. Paha sitä on tietysti lähteä yleistämään. Olen aika varma, että edelleen aika suuri vähemmistö käyttää minkäänlaisia VPN-palveluita verkkoliikenteensä salaamiseen. Olisiko tämä suuntaus sitten parempi, että jatkossa verkossa toimiminen olisi salattua ja urkinta mahdotonta? Varmaan löytyy ihan yhtä paljon positiivisia ja negatiivisia puolia.
-Jarkko

^Tuohon Jarkon juttuun: Minusta tuntuu, ettei tuollaisia VPN-sovelluksia käytetä, koska niistä ei kerrota tavallisille ihmisille, eivätkä he edes tiedä niistä. Pakko paljastaa nyt, etten tiedä niistä juuri mitään itsekään. En kyllä itse ymmärrä, miksi verkossa toimimisen pitäisi olla salattua, kun muuallakaan toimiminen ei ole, vaan melkein kaikesta jää jälki. Tietenkin silloin jos tehdään jotain laitonta yms. hämärää tai ollaan tekemisissä erittäin arkaluontoisten tietojen kanssa, niin täillainen toiminta yritetään pitää salassa niin IRL kuin netissäkin. Voi johtua siitä etten tiedä VPN-softista tai "verkon vaaroista" tarpeeksi, mutta mielestäni tavallisten ihmisten ei tarvitsekaan salata verkkoliikennettään.

Ja tuli minullekin tuossa videota katsellessa mieleen esim. Iltalehden ja YouTuben julkiset kommenttiosuudet, joista voi lukea vaikka minkälaista sontaa. Iltalehdenkin sivuilla kommentoidaan (muistaakseni) Facebook-tilien kautta omilla nimillään eikä anonyymisti, mutta silti ihmiset kommentoivat sinne välillä aivan uskomattomia asioita. Voi olla, etteivät kaikki täysin ymmärrä kommenttien julkisuutta. Välillä julkisista kommenttiosuuksista löytyy kuitenkin mielenkiintoisiakin ajatuksia tai ne opettavat jotain uutta, joten niitä ei voi olla lukemattakaan. Kai se on sitä sananvapautta, että kaikenlaiset ajatukset pääsevät julki, mutta ratkaisevaa on se, mitä ajatuksia muutkin myötäilevät.

Facebookista: Monet ihmiset julkaisevat esimerksiksi itse tekemäänsä grafiikkaa yms. piirrustuksia Facebookissa, jolloin Facebook omistaa nämäkin kuvat ja voi tehdä niillä mitä haluaa. Luulen, että ihmiset eivät kaikkia kuvia Facebookiin laittaisi, jos tietäisivät Facebookin saavan kaikki oikeudet sinne postattuihin kuviin. Minusta tämä on aika ongelmallista, vaikken edes tiedä, miten ja mihin Facebook käyttää tai on mahdollisesti käyttänyt ihmisten kuvia. Kuinkahan monella muulla sivustolla kuin Facebookilla on tämä sama sääntö? Varmaan aika monella.
- Evita

Voi olla, että itse elän jossain kuplassa kun aika moni kaveri on noita VPN-softia asennellut. Pakko kyllä myöntää, että omastakin mielestä tuollainen yksityisyyden suojelu menee jo jollain tasolla vähän yli. Ketä oikeasti kiinnostaa mitä tavallinen ihminen siellä netissä tekee? Ellei tosiaan ole kyse laittomuuksista. VPN tosin tarjoaa esimerkiksi sortoa kärsivien valtioiden kansalaisille tavan kommunikoida keskenään ilman suurta pelkoa siitä, että joku valtion puolesta koputtelee hetken päästä oven takana. Tämän vuoksi ne ovat hyvä asia ja uskon, että niillä saadaan loppujenlopuksi aikaan enemmän hyvää kuin pahaa.

Olen siitä samaa mieltä, että välillä kyllä Iltalehden kommenttiosuuksia lukiessa kokee vähän myötähäpeää siitä, että ovatko ihmiset oikeasti niin tyhmiä tai yksinkertaisia. Luulen, että suurin osa niistäkin kommenteista kirjoitetaan lopulta aika kieli poskessa. Tässäkin luultavasti suurin ongelma on, että kirjoitetusta tekstistä on vain paljon vaikeampaa ymmärtää vitsejä ja sarkasmia kuin puhutusta kielestä.
-Jarkko

Tiivistelmä:

Meitä puhututti sensurointi ja sananvapaus. Mietimme sitä, miten ihmiset joskus täysin unohtavat itsesensuurin internetin julkisillakin keskustelupalstoilla. Anonyymiys antaa ihmisille suojatun tunteen, minkä takia he uskaltavat sanoa netissä asioita, joita eivät sanoisi kasvotusten. Kaikilla netin keskustelupalstoilla ei keskustella anonyymisti vaan omalla nimellä, mutta siitä huolimatta ihmiset tuntuvat keskustelevan netissä yleisesti vapaammin kuin oikeassa elämässä. Mietimme, ymmärtävätköhän kaikki ihmiset täysin kommenttiensa julkisuutta netissä, jossa jokainen voi päästä lukemaan ne. Pitää myös ottaa huomioon, että osa kommenteista netissä on trolleja tai vitsejä. Huomautettiin, että joillakin sivustoilla tai sovelluksissa käyttäjät voivat saada käyttökiellon, jos he rikkovat toistuvasti sivuston sääntöjä esim. trollaamalla. Nettisivuillakin on siis yleensä omat sääntönsä. Yleinen sensurointi ylettyy myös yksilöiden yli, kun kokonaiset maat estävät ihmisten pääsyn muille kuin erikseen hyväksymilleen sivustoille. Keskustelussa oltiin yleisesti tällaista "tiedon pimittämistä" vastaan.

Keskustelimme myös Facebookista ja siitä, miten näennäisen vapaita ja ilmaisia senkaltaisten sivustojen käyttäminen on. Facebook kuitenkin omistaa oikeudet kaikkeen sivustolle postattuun materiaaliin sekä "myy" käyttäjänsä markkinointifirmoille. Näistä kahdesta pidimme enemmän kyseenalaisena sitä, että Facebook omistaa käyttäjiensä kuvat ja voi halutessaan tehdä niillä mitä haluaa, sillä tällainen toiminta tapahtuisi oikeastaan käyttäjien tietämättä: harva Facebookin käyttäjä oikeasti tuntee sivuston käyttöehtoja tai hyväksyisi sitä, että heidän kuviaan käytettäisiin vaikkapa mainonnassa. Yleisesti ei ehkä olla vähemmän kiinnostuneita yksityisyydestä, mutta kaikesta sitä uhkaavista tekijöistä ei välttämättä olla tietoisia. Keskustelussa huomautettiin VPN-softien olevan yleistymässä yksityisillä käyttäjillä, joten ihmiset ovat kai alkaneet tulla tietoisemmiksi omasta yksityisyydestään netissä. Pohdimme kuitenkin, onko tavallisen käyttäjän edes aiheellista käyttää tällaisia verkkoliikenteen salaavia sovelluksia, vai meneekö niiden käyttö yksityisyyden ylisuojelemiseksi.