Noah (lyhytelokuva)

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Paluu edelliselle sivulle


28102013 KOOSTE: Lyhytelokuva NOAH_WIKIÄISET Anna-Maija, Jukka, Eija, Anne ja Marjut (5/6)

            Lyhytelokuva NOAH:sta tiivistyi Wikiäisten pohdinnoista kaksi teemaa:
   
                       AJATUSKUDELMA LYHYTELOKUVA NOAH:n SISÄLLÖSTÄ
            
                       MEDIAN JA TIETEEN NÄKÖKULMIA SOSIAALISEEN MEDIAAN 


AJATUSKUDELMA LYHYTELOKUVA NOAH:n SISÄLLÖSTÄ

Anna-Maija: Lyhytelokuva Noah osoittaa mielestäni osuvasti nykypäivän median käyttötapojamme sekä sosiaalisen median vaikutuksia käyttäytymiseemme. Elokuvan tarjoaman sisällön annin perusteella voisimmekin pohtia, tekeekö Facebook meistä sosiaalisempia – vai onnettomampia ja neuroottisenpia yksilöinä? Ainakin teininuoren Noahin ihmissuhteisiin Facebook näyttää vaikuttavan negatiivisella tavalla; pojasta tulee harhaluuloinen kyttääjä, joka kaiken lisäksi pettää toisen ihmisen luottamuksen. Elokuva osoittaa katsojalle miten Noahin tunteet kytkeytyvät vahvasti sosiaaliseen mediaan aiheuttaen niin epäilyksen tuottamaa ahdistusta kuin tiedon varmistamisen ja sosiaalisen kanssakäymisen tuottamaa helpotusta.

Jukka: Noah videosta totean, että sen saamat kommentit videon keskustelupalstalla olivat yhtä paljon puhuvia kuin itse videokin.

Eija: Lyhytelokuva Noahista herätti paljon ajatuksia. Oikeastaan niin paljon, että niistä on vaikea saada otetta. Toisaalta mieleen tulvii mietteitä, miten kasvattaa omaa lastaan sosiaalisen median pyörteisiin. Kuinka toimia niin, että lapsi pysyy riittävästi kehityksen kelkassa mutta ei kuitenkaan viettäisi liikaa aikaa virtuaalimaailmassa, kun on olemassa reaalimaailmakin jännittävine harrastuksineen ja kokemuksineen. Toisaalta mietin sitä, että some saattaa pyörittää myös digisiirtolaisten ja Commodore 64 -sukupolven ajankäyttöä. Tulevana mediakasvatuksen ammattilaisena mietin myös sitä, minkälaista voisi olla lapset ja nuoret tavoittava mediakasvatus.

Anne: Videosta jäi ainakin mieleen kokonaisvaltaisuus ja yhtäaikaisuus. Noah käyttää tietokonetta hyvin kokonaisvaltaisesti: hän kuuntelee musiikkia, juttelee eri ihmisten kanssa, hänen tyttöystävänsä kuva on taustakuvana ja hänellä on samaan aikaan auki monia sosiaalisen median yhteisöja ja mediapalveluita. Niin, ja samaan aikaan hän käyttää vielä puhelintaan. Välineiden (tietokone ja puhelin) käyttö oli hyvin kokonaisvaltaista ja kaikkien näiden sovellusten käyttö yhtäaikaista. Noah on aikamoinen multitaskaaja, kuten varmaan moni muukin tietokoneen äärellä oleva. Noah ei kamppaile kauan sen moraalisen kysymyksen äärellä, että voiko hän kirjautua tyttöystävänsä facebook-tilille. Hän itse asiassa selittää asian (itselleen vai ystävälleen?) sillä, että hän vain tarkistaa ”erään asian”. Todellisuudessa hän on aikomaisillaan kommentoida tyttöystävänsä yksityistä keskustelua, mutta päätyykin sen sijaan merkitsemään tyttöystävänsä statuksen sinkuksi. Noahin moraalisuudesta kertoo myös se, että hän käyttää pariin otteeseen tietokonetta valehdellakseen eri ihmisille. (Toisaalta, toisella kerralla Noah käyttää Googlea vain päteäkseen uudelle tytölle omasta tietämyksestään, jota hän ei todennäköisesti olisi voinut tehdä fyysisesti kasvokkain käytävässä keskustelussa.) Me voimme tallentaa hyvinkin arkaluonteista informaatiota itsestämme sosiaaliseen mediaan, jonka luulemme näkyvän vain itsellemme tai valituille henkilöille. Noahin teko kuvastaa hyvin sitä tilannetta, miten helposti tällainen tieto voi olla myös muiden ulottuvilla. Kuvastaako Noahin teot nykypäivän ihmisten moraalisuuden rippeitä? Onko kynnyksemme toisten luottamuksen pettämiselle ja valehtelemiselle laskenut sosiaalisen median ja internetin myötä? Chatroulette herätti mielessäni ikuisen keskustelun nettikäyttäytymisestä. Noah käynnistää Chatroulette sovelluksen, jolla hän etsii keskusteluseuraa. Tarjotut keskustelukumppanit eivät olleet kovin kummoisia, Noah törmäsi mm. alastomuuteen ja aggressiivisuuteen. Samaan aikaan palvelua käyttävät alaikäiset lapset, jotka hyvin suurella todennäköisyydellä törmäävät samankaltaisiin keskustelukumppaneihin kuin Noah.

Marjut: Tein saman huomion kuin Anne. Multitasking on päivän sana, vaikkakin elokuvassa se on viety aivan äärimmilleen: nopeudessaan ja laitteiden/sovellusten/sivujen määrissä.


MEDIAN JA TIETEEN NÄKÖKULMIA SOSIAALISEEN MEDIAAN

Anna-Maija: Tutkimuksen kentällä kiinnostus Facebookia kohtaan on herännyt erityisesti sen ensimmäisen sosiaalisen median aseman myötä. The New Yorker kirjoitti syyskuun alun yhdessä artikkelissaan, että Facebook tekee meistä surullisia ja yksinäisiä http://www.newyorker.com/online/blogs/elements/2013/09/the-real-reason-facebook-makes-us-unhappy.html%20. Lehtiartikkeli perustuu Michiganin yliopiston psykologin Ethan Krossin tuoreeseen tutkimukseen, jossa viitataan myös muihin tutkimuksiin, jotka tukevat väitettä Facebookin negatiivisista vaikutuksista onnellisuuteemme. The New Yorkerin artikkelin mukaan Facebook aiheuttaa meissä esimerkiksi alemmuuden, kateuden ja yksinäisyyden tunteita

Voiko Facebookin käyttö johtaa nuoren masennuksen syövereihin? Viholliseni Facebook – lukiolehden nettijutussa professori Liisa Keltinkangas-Järvisellä on selvä vastaus: kyllä voi. Pahimmillaan se voi vääristää minäkuvaa ja tätä kautta vaikuttaa loppuelämän valintoihin negatiivisella tavalla. http://www.lukio.fi/impro/4-2013/syventavat/viholliseni-facebook/ Professori Keltikangas kuitenkin lisää, että maalaisjärjellä ja kohtuudella pääsee pitkälle myös sosiaalisen median aikakautena. Parhaimmillaan sosiaalisessa mediassa aktiivisesti liikkuva nuori voi olla tulevaisuuden työmarkkinoilla haluttu työntekijä ja taitava verkostoituja Tieteellisistä tutkimuksista huolimatta tilastokeskuksen teettämän tutkimuksen mukaan 18-vuotias suomalainen keskivertonuori viihtyy sosiaalisessa mediassa 14–18 tuntia viikossa, ja 89 prosentilla 14–25-vuotiaista on profiili Facebookissa.

Miten tavat käyttää sosiaalista vaikuttaa onnellisuuteemme? Ethan Kross mainitsee tutkimuksessaan, että sosiaalisen median kanavissa tapahtuvassa ihmisten välisessä suorassa kanssakäymisessä ei löytynyt negatiivisia muutoksia onnellisuuden kannalta. Päinvastoin se jopa teki heistä tyytyväisempiä. Krossin mukaan useiden tutkimusten perusteella voidaan todeta onnellisuuteemme vaikuttavan erityisesti tapamme käyttää sosiaalista mediaa sekä ihmiset, joiden kanssa kommunikoimme. Aktiivisempi toiminta sosiaalisessa mediassa tekee meistä tyytyväisempiä kuin passiivisempi sivujen selaaminen. Mediaan erikoistunut psykologian tohtori Tarja Salokoski puolestaan toteaa, että onnellisuuteemme vaikuttaa se, miten käytämme sosiaalista mediaa:

         ”Median käyttötavoilla on keskeinen merkitys siinä, millaisia sisältöjä 
          valitsemme, kuinka niitä tulkitsemme ja millaisia       
          ajatuksia sekä tunteita ne meissä herättävät. Ne voivat tehdä meidät    
          onnellisimmiksi tai onnettomammiksi riippuen siitä, millainen 
          merkitys niillä on elämässämme.”

Jukka: Kasvatustieteen professorin Kirsi Longan ajatukset diginatiivien toimintamallista sosiaalisessa mediassa ovat lähtökohdaltaan myönteisiä. 1990-2000 -luvulla syntyneitä nuoria kutsutaan “diginatiiveksi”. He eivät tunne aikaa ilman Internetiä ja mobiililaitteita. Heille sosiaalinen media on yksi osa normaalia kommunikointia. Toki kaikki diginatiivitkaan eivät olet sosiaalisen median suurkuluttajia. Aiemmat sukupolvet ovat kuitenkin diginatiivien näkökulmasta “digisiirtolaisia”, jotka ovat joutuneet opettelemaan uuden tavan olla maailmassa. Heidän saattaa olla vaikea havaita sosiaalisen median tai mobiilioppimien myönteisiä puolia. http://psykologinenpaaoma.fi/2013/09/03/diginatiiveja-ja-digisiirtoilaisia/

Professori Kirsti Lonkaa huolestuttaa enemmänkin digikuilu koulun ja nuoren tietokäytäntöjen välillä. Esimerkiksi EU:n komissio European Schoolnet (EUN) –verkostolta tilaaman tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön tutkimuksen mukaan (Survey of Schools: ICT in Education) suomalaiset koulut luokitellaan parhaiten varusteltujen joukkoon. Laitteiden käyttömäärissä suomalaiskoulut kuitenkin ovat viimeisten joukossa, kun asiaa kysytään oppilailta itseltään. Kiinteiden työasemien, kannettavien ja tablettitietokoneiden määrässä Suomi on hädin tuskin keskitasolla, niiden käytön määrässä tilaston viimeinen. http://www.luma.fi/artikkelit/1958/tieto-ja-viestintatekniikan-opetuskaytto-suomessa-muuta-eurooppaa-jaljessa

Vuonna 2013 onkin alkanut Suomen Akatemian Mieli-ohjelma, jossa Longan tutkimushanke on nimeltään “Kuilu diginatiivien ja koulujen tietokäytäntöjen välillä”. Siinä seurataan 12-, 16- ja 20 -vuotiaita nuoria neljän vuoden ajan. Seuraamisen kohteena on heidän hyvinvointiinsa, harrastukset, mieli ja kehittyvät aivot. Tutkimuksen kulkua voi seurata blogistahttp://blogs.helsinki.fi/mindthegap/

Eija: Kirjastolehdessä oli mielenkiintoinen artikkeli mediakasvatuksesta http://kirjastolehti.fi/artikkelit/artikkeli/254/kirjasto-mediakasvattajana/ Artikkeli perustuu Pirjo Sallménin haastatteluun ja hänen tekemäänsä tutkimukseen "Kirjasto mediakasvatuksen kolmantena tilana". Sallménin mielestä diginatiivi-käsite on osittain harhaanjohtava, koska nuoret eivät välttämättä osaa internetin hyötykäyttöä, viihdekäytön kylläkin. Sallmén kiinnittää huomiota myös siihen, että yhteiskunnan polarisoituminen näkyy siinä, ettei kaikilla lapsilla ja nuorilla ole tietoteknisiä välineitä ja yhteyksiä kotonaan. Kirjasto voisi hänen mukaansa toimia tällaisissa tilanteissa puskurina ja lisätä niiden lasten mediaosaamista, joiden ei ole sitä mahdollista oppia kotona.

Anne: Tässä linkki erääseen chatroulettesta tehtyyn käyttäjätutkimukseen (ei mikään kovin erikoinen tutkimus, mutta tästä voi lähteä liikkeelle jos aihe kiinnostaa enemmän): http://techcrunch.com/2010/03/16/chatroulette-stats-male-perverts/ .

Marjut kommentoi Wikiäisten esittämiä tutkimuksia: Itse yllätyin samaten Jukan viittaamasta tutkimuksesta eli tieto- ja viestintätekniikan käyttömäärien vähyydestä Suomen kouluissa. Käyttö oli melko vähäistä omanakin peruskouluaikana, mutta jollakin tavalla sitä haluaisi pikkuhiljaa jo luottaa siihen, että koulumaailma menisi eteenpäin. Koneet ja laitteet ovat olemassa mutta niitä ei paljon käytetä – miksi ei? Esimerkiksi Ethan Krossin, jonka mukaan onnellisuuteemme voidaan sanoa vaikuttavan erityisesti tapamme käyttää sosiaalista mediaa sekä ihmiset, joiden kanssa siellä kommunikoimme, tutkimus on kiinnostava. Mielestäni myös tämä on tärkeä ”pointti”: tapamme toimia ja kommunikaatio vaikuttavat oleellisesti siihen, millaisia olemme ihmisinä ja miten voimme. Hyvä huomio on tuo, että aktiivisuus tekee meistä tyytyväisempiä ihmisenä kuin passiivisempi toiminta. Monella eri tieteenalalla (esim. humanistinen, yhteiskuntatieteellinen) korostetaan toimijuuden, subjektiuden tärkeyttä, sen positiivista vaikutusta ihmiseen itseensä.















Tässä katsottava video: Lyhytelokuva "Noah" http://www.fastcocreate.com/3017108/you-need-to-see-this-17-minute-film-set-entirely-on-a-teens-computer-screen

aatoksia tähän


Anna-Maijan pohdintoja:

Sosiaalisen median käyttötavat ja median vaikutus

Lyhytelokuva Noah osoittaa mielestäni osuvasti nykypäivän median käyttötapojamme sekä sosiaalisen median vaikutuksia käyttäytymiseemme. Elokuvan tarjoaman sisällön annin perusteella voisimmkine pohtia, tekeekö Facebook meistä sosiaalisempia – vai onnettomampia ja neuroottisempia yksilöinä? Yhteiskunnallisella tasolla uusien medioiden vaikutukset käyttäytymiseemme ovat usein herättäneet pelonsekaisia ajatuksia ja tunteita. Nykyään kiinnitetään huomiota erityisesti sosiaalisen median synnyttämiin negatiivisiin vaikutuksiin elämässämme. Tutkimuksen kentällä kiinnostus Facebookia kohtaan on herännyt erityisesti sen ensimmäisen sosiaalisen median aseman myötä. Ovatko Facebookilaiset yksinäisten, surullisten ja kateellisten ihmisten keskittymä? Ainakin Noahin ihmissuhteisiin Facebook näyttää vaikuttavan negatiivisella tavalla; pojasta tulee harhaluuloinen kyttääjä, joka kaiken lisäksi pettää toisen ihmisen luottamuksen. Elokuva osoittaa katsojalle miten Noahin tunteet kytkeytyvät vahvasti sosiaaliseen mediaan aiheuttaen niin epäilyksen tuottamaa ahdistusta kuin tiedon varmistamisen ja sosiaalisen kanssakäymisen tuottamaa helpotusta.


The New Yorker kirjoitti syyskuun alun yhdessä artikkelissaan, että Facebook tekee meistä surullisia ja yksinäisiä http://www.newyorker.com/online/blogs/elements/2013/09/the-real-reason-facebook-makes-us-unhappy.html%20. Lehtiartikkeli perustuu Michiganin yliopiston psykologin Ethan Krossin tuoreeseen tutkimukseen, jossa viitataan myös muihin tutkimuksiin, jotka tukevat väitettä Facebookin negatiivisista vaikutuksista onnellisuuteemme. The New Yorkerin artikkelin mukaan Facebook aiheuttaa meissä esimerkiksi alemmuuden, kateuden ja yksinäisyyden tunteita. Asian kokonaisluonne ei kaiketi ole näin mustavalkoinen. Mikä sosiaalisen median todellinen vaikutus sitten on meihin yksilöinä? Saako some meidät kaikki käyttäytymään, kuten Noah, tehden meistä lopulta onnettomampia? Tutkimustuloksia olisikin mukava saada seuraavan otsikon kysymyksen asettelun pohjalta. Lieneekö niitä jo?

Miten tavat käyttää sosiaalista vaikuttaa onnellisuuteemme?

Ethan Kross mainitsee tutkimuksessaan, että sosiaalisen median kanavissa tapahtuvassa ihmisten välisessä suorassa kanssakäymisessä ei löytynyt negatiivisia muutoksia onnellisuuden kannalta. Päinvastoin se jopa teki heistä tyytyväisempiä. Krossin mukaan useiden tutkimusten perusteella voidaan todeta onnellisuuteemme vaikuttavan erityisesti tapamme käyttää sosiaalista mediaa sekä ihmiset, joiden kanssa kommunikoimme. Aktiivisempi toiminta sosiaalisessa mediassa tekee meistä tyytyväisempiä kuin passiivisempi sivujen selaaminen. Mediaan erikoistunut psykologian tohtori Tarja Salokoski puolestaan toteaa, että onnellisuuteemme vaikuttaa se, miten käytämme sosiaalista mediaa:

       ”Median käyttötavoilla on keskeinen merkitys siinä, millaisia sisältöjä valitsemme, kuinka niitä tulkitsemme ja millaisia       
       ajatuksia sekä tunteita ne meissä herättävät. Ne voivat tehdä meidät onnellisimmiksi tai onnettomammiksi riippuen siitä, millainen 
       merkitys niillä on elämässämme.”

(Jukka jatkaa...) Kasvatustieteen professorin Kirsi Longan ajatukset diginatiivien toimintamallista sosiaalisessa mediassa ovat lähtökohdaltaan myönteisiä. 1990-2000 -luvulla syntyneitä nuorika kutsutaan “diginatiiveksi”. He eivät tunne aikaa ilman Internetiä ja mobiililaitteita.Heille sosiaalinen media on yksi osa normaalia kommunikointia. Toki kaikki diginatiivitkaan eivät olet sosiaalisen median suurkuluttajia. Aiemmat sukupolvet ovat kuitenkin diginatiivien näkökulmasta “digisiirtolaisia”, jotka ovat joutuneet opettelemaan uuden tavan olla maailmassa. Heidän saattaa olla vaikea havaita sosiaalisen median tai mobiilioppimien myönteisiä puolia. http://psykologinenpaaoma.fi/2013/09/03/diginatiiveja-ja-digisiirtoilaisia/

Lonkaa huolestuttaa enemmänkin digikuilu koulun ja nuoren tietokäytäntöjen välillä. Esimerkiksi EU:n komissio European Schoolnet (EUN) –verkostolta tilaaman tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön tutkimuksen mukaan (Survey of Schools: ICT in Education) suomalaiset koulut luokitellaan parhaiten varusteltujen joukkoon. Laitteiden käyttömäärissä suomalaiskoulut kuitenkin ovat viimeisten joukossa, kun asiaa kysytään oppilailta itseltään. Kiinteiden työasemien, kannettavien ja tablettitietokoneiden määrässä Suomi on hädin tuskin keskitasolla, niiden käytön määrässä tilaston viimeinen. http://www.luma.fi/artikkelit/1958/tieto-ja-viestintatekniikan-opetuskaytto-suomessa-muuta-eurooppaa-jaljessa

Vuonna 2013 onkin alkanut Suomen Akatemian Mieli-ohjelma, jossa Longan tutkimushanke on nimeltään “Kuilu diginatiivien ja koulujen tietokäytäntöjen välillä”. Siinä seurataan 12-, 16- ja 20 -vuotiaita nuoria neljän vuoden ajan. Seuraamisen kohteena on heidän hyvinvointinsa, harrastukset, mieli ja kehittyvät aivot.Tutkimuksen kulkua voi seurata blogista http://blogs.helsinki.fi/mindthegap/

Noah videosta totean, että sen saamat kommentit videon keskustelupalstalla olivat yhtä paljon puhuvia kuin itse videokin. (Jukka)



Voiko Facebookin käyttö johtaa nuoren masennuksen syövereihin?

Viholliseni Facebook –lukiolehden nettijutussa professori Liisa Keltinkangas-Järvisellä on selvä vastaus: kyllä voi. Pahimmillaan se voi vääristää minäkuvaa ja tätä kautta vaikuttaa loppuelämän valintoihin negatiivisella tavalla. http://www.lukio.fi/impro/4-2013/syventavat/viholliseni-facebook/ Professori Keltikangas kuitenkin lisää, että maalaisjärjellä ja kohtuudella pääsee pitkälle myös sosiaalisen median aikakautena. Parhaimmillaan sosiaalisessa mediassa aktiivisesti liikkuva nuori voi olla tulevaisuuden työmarkkinoilla haluttu työntekijä ja taitava verkostoituja


Arjen tilastofaktaa

Tieteellisistä tutkimuksista huolimatta tilastokeskuksen teettämän tutkimuksen mukaan 18-vuotias suomalainen keskivertonuori viihtyy sosiaalisessa mediassa 14–18 tuntia viikossa, ja 89 prosentilla 14–25-vuotiaista on profiili Facebookissa. Olisi sinisilmäistä väittää, ettei sillä olisi mitään vaikutusta nuoreen facebook sukupolveene. Toinen asia on se, ovatko vaikutukset hyviä vai huonoja, eli opettaako sosiaalinen media itsessään sukkuloimaan sulavasti verkostoituneessa maailmassa vai lisääkö se mielenterveyshäiriöitä. Olisiko koulutuksessa jo alaluokilla syytä huomioida laaja-alaisempi mediaopetus jossa herätetään opiskelijoita mm. ryhmissä kriittisesti pohtimaan ja punnitsemaan sosiaalisen median myönteiset ja kielteiset vaikutukset Case-esimerkkien avulla?


pohdintaterkuin:Anna-Maija


Eija miettii:

Lyhytelokuva Noahista herätti paljon ajatuksia. Oikeastaan niin paljon, että niistä on vaikea saada otetta. Toisaalta mieleen tulvii mietteitä, miten kasvattaa omaa lastaan sosiaalisen median pyörteisiin. Kuinka toimia niin, että lapsi pysyy riittävästi kehityksen kelkassa mutta ei kuitenkaan viettäisi liikaa aikaa virtuaalimaailmassa, kun on olemassa reaalimaailmakin jännittävine harrastuksineen ja kokemuksineen. Toisaalta mietin sitä, että some saattaa pyörittää myös digisiirtolaisten ja Commodore 64 -sukupolven ajankäyttöä. Tulevana mediakasvatuksen ammattilaisena mietin myös sitä, minkälaista voisi olla lapset ja nuoret tavoittava mediakasvatus.

Tarja Salokosken ajatus siitä, että se ratkaisee, miten tulkitsemme ja mihin käytämme sosiaalista mediaa ja sen sisältöjä, on rakentava. Lapsille ja nuorille, miksei myös meille aikuisille, voisi olla hyvä välittää ajatus siitä, että some on somea ja oikea maailma oikeaa maailmaa. Uskoisin, että jos ihmisellä on jalat maassa -kokemus reaalimaailmasta, eli jos hän toimii yhteiskunnan ja erilaisten yhteisöjen jäsenenä reaalimaailmassa, voisi some olla mukava lisä ihmissuhteita rikastuttamaan.

Kirjastolehdessä oli mielenkiintoinen artikkeli mediakasvatuksesta http://kirjastolehti.fi/artikkelit/artikkeli/254/kirjasto-mediakasvattajana/ Artikkeli perustuu Pirjo Sallménin haastatteluun ja hänen tekemäänsä tutkimukseen "Kirjasto mediakasvatuksen kolmantena tilana". Sallménin mielestä diginatiivi-käsite on osittain harhaanjohtava, koska nuoret eivät välttämättä osaa internetin hyötykäyttöä, viihdekäytön kylläkin. Sallmén kiinnittää huomiota myös siihen, että yhteiskunnan polarisoituminen näkyy siinä, ettei kaikilla lapsilla ja nuorilla ole tietoteknisiä välineitä ja yhteyksiä kotonaan. Kirjasto voisi hänen mukaansa toimia tällaisissa tilanteissa puskurina ja lisätä niiden lasten mediaosaamista, joiden ei ole sitä mahdollista oppia kotona.

Jukan esilletuoma tutkimus tietotekniikan käytön vähyydestä suomalaisissa kouluissa oli hyvin mielenkiintoinen. En tiedä, miten nykyisessä opettajankoulutuksessa (luokanopettajat, aineenopettajat) tietotekniikan ja internetin käyttöä opetetaan. Osaan kuvitella, että tietotekniikan soveltaminen kouluopetukseen on haastavaa, koska opetuksella on aina tietyt tavoitteet eikä oppituntia voi jättää surffailun tasolle. Olen joskus yrittänyt löytää internetistä oppimateriaalia itseopiskelua ja pienryhmäopiskelua varten ja se on yllättävän vaikeaa ja aikaa vievää. (Eija)


Annen pohdintoja

Videosta jäi ainakin mieleen kokonaisvaltaisuus ja yhtäaikaisuus. Noah käyttää tietokonetta hyvin kokonaisvaltaisesti: hän kuuntelee musiikkia, juttelee eri ihmisten kanssa, hänen tyttöystävänsä kuva on taustakuvana ja hänellä on samaan aikaan auki monia sosiaalisen median yhteisöja ja mediapalveluita. Niin, ja samaan aikaan hän käyttää vielä puhelintaan. Välineiden (tietokone ja puhelin) käyttö oli hyvin kokonaisvaltaista ja kaikkien näiden sovellusten käyttö yhtäaikaista. Noah on aikamoinen multitaskaaja, kuten varmaan moni muukin tietokoneen äärellä oleva.

Noah ei kamppaile kauan sen moraalisen kysymyksen äärellä, että voiko hän kirjautua tyttöystävänsä facebook-tilille. Hän itse asiassa selittää asian (itselleen vai ystävälleen?) sillä, että hän vain tarkistaa ”erään asian”. Todellisuudessa hän on aikomaisillaan kommentoida tyttöystävänsä yksityistä keskustelua, mutta päätyykin sen sijaan merkitsemään tyttöystävänsä statuksen sinkuksi. Noahin moraalisuudesta kertoo myös se, että hän käyttää pariin otteeseen tietokonetta valehdellakseen eri ihmisille. (Toisaalta, toisella kerralla Noah käyttää Googlea vain päteäkseen uudelle tytölle omasta tietämyksestään, jota hän ei todennäköisesti olisi voinut tehdä fyysisesti kasvokkain käytävässä keskustelussa.) Me voimme tallentaa hyvinkin arkaluonteista informaatiota itsestämme sosiaaliseen mediaan, jonka luulemme näkyvän vain itsellemme tai valituille henkilöille. Noahin teko kuvastaa hyvin sitä tilannetta, miten helposti tällainen tieto voi olla myös muiden ulottuvilla. Kuvastaako Noahin teot nykypäivän ihmisten moraalisuuden rippeitä? Onko kynnyksemme toisten luottamuksen pettämiselle ja valehtelemiselle laskenut sosiaalisen median ja internetin myötä?

Chatroulette herätti mielessäni ikuisen keskustelun nettikäyttäytymisestä. Noah käynnistää Chatroulette sovelluksen, jolla hän etsii keskusteluseuraa. Tarjotut keskustelukumppanit eivät olleet kovin kummoisia, Noah törmäsi mm. alastomuuteen ja aggressiivisuuteen. Samaan aikaan palvelua käyttävät alaikäiset lapset, jotka hyvin suurella todennäköisyydellä törmäävät samankaltaisiin keskustelukumppaneihin kuin Noah. Tässä linkki erääseen chatroulettesta tehtyyn käyttäjätutkimukseen (ei mikään kovin erikoinen tutkimus, mutta tästä voi lähteä liikkeelle jos aihe kiinnostaa enemmän): http://techcrunch.com/2010/03/16/chatroulette-stats-male-perverts/ .


Marjutin pohdiskelua:

Tein saman huomion kuin Anne. Multitasking on päivän sana, vaikkakin elokuvassa se on viety aivan äärimmilleen: nopeudessaan ja laitteiden/sovellusten/sivujen määrissä. Toki itsekin tätä kirjoittaessani kuuntelen musiikkia ja pari muuta sivua tuohon on jäänyt auki, vaikka pyrin pitämään tämän prioriteettina numero yksi.

Itse yllätyin samaten Jukan viittaamasta tutkimuksesta eli tieto- ja viestintätekniikan käyttömäärien vähyydestä Suomen kouluissa. Käyttö oli melko vähäistä omanakin peruskouluaikana, mutta jollakin tavalla sitä haluaisi pikkuhiljaa jo luottaa siihen, että koulumaailma menisi eteenpäin. Koneet ja laitteet ovat olemassa mutta niitä ei paljon käytetä – miksi ei?

Eija sanoo miettivänsä sitä, minkälaista voisi olla lapset ja nuoret tavoittava mediakasvatus. Itse ajattelen, että olisi (tietysti mahdollisuuksien mukaan) järkevää hyödyntää samoja välineitä ja sovelluksia, mitä lapset ja nuoret (tarkemmin: kaikenikäiset) käyttävät myös vapaa-ajallaan. Oman tekemisen kautta, mediaa analysoimalla ja kriittistä suhtautumista opettamalla ja oppimalla pärjää pitkälle. Ehkä ydinajatus, jonka aikoinani mediakasvatuksen kirjallisuudesta olen ammentanut, on, ettei runsas median käyttö takaa kriittistä suhtautumista. Käytännössä tarkoitan tällä sitä, että monet vanhemmat ajattelevat lastensa (ns. diginatiivien) pärjäävän hyvin mediamaailmassa sen vuoksi, koska monet lapset osaavat käyttää laitteita ja sovelluksia paremmin kuin vanhempansa. Ongelma vain on se, ettei käyttö (esim. television runsas katselu, ”facebookaus”, ”irkkaus” tms.) takaa riittävää medialukutaitoa, kriittistä ymmärrystä tai analysointikykyä. Ne taidot pitää oppia muulla tavoin.

Anna-Maijalla on paljon hyviä viittauksia tutkimuksiin ja osa olikin jo ennestään mediasta tuttuja (mm. Facebook-tutkimukset). Esimerkiksi Ethan Krossin, jonka mukaan onnellisuuteemme voidaan sanoa vaikuttavan erityisesti tapamme käyttää sosiaalista mediaa sekä ihmiset, joiden kanssa siellä kommunikoimme, tutkimus on kiinnostava. Mielestäni myös tämä on tärkeä ”pointti”: tapamme toimia ja kommunikaatio vaikuttavat oleellisesti siihen, millaisia olemme ihmisinä ja miten voimme. Hyvä huomio on tuo, että aktiivisuus tekee meistä tyytyväisempiä ihmisenä kuin passiivisempi toiminta. Monella eri tieteenalalla (esim. humanistinen, yhteiskuntatieteellinen) korostetaan toimijuuden, subjektiuden tärkeyttä, sen positiivista vaikutusta ihmiseen itseensä.

Tällaisin ajatuksin, -Marjut