Palautusversio 2

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kommentit Kanerva[muokkaa]

Hieno sujuvasti soljuva kokonaisuus, jossa monia tulkintoja kuunnellaan yhtä aikaa ja nostetaan useita keskeisiä lähteitä esille. Teksti on ilman muuta riittävän laaja, mutta olisin silti mielelläni lukenut vielä viimeistä kappaletta. Sen on tarkoitus olla lopetuskappale, mutta se jää hieman keskeneräiseksi, ikäänkuin roikkumaan ilmaan vaille kunnollista pohdintaa, jollainen lopetuksen tulisi olla. Siinä olisi voitu huomauttaa myös siitä faktasta, että mediakulttuuri ja mediakasvatus koskettaa toistaiseksi vain pientä osaa ihmisistä ja mitä siitä puolestaan voikaan seurata oppimisen näkökulmasta, kuten olette huomioineetkin, merkitystä on myös sillä mistä tekstit vaikenevat, ei vain sillä mitä ne sanovat. Tulkin onkin sitten jo oma juttunsa. Joka tapauksessa tämä työ on erittäin kokonaisen oloinen ja harkitusti etenevä. Seuraavaa sitten putkeen.

KRIITTINEN PEDAGOGIIKKA JA MEDIAKASVATUS


Mistä puhutaan, kun puhutaan mediakulttuurista?

Mediakulttuurin käsitettä voisi lähteä avaamaan pohtimalla, mitä on media ja mitä kulttuuri sekä sitä, mitä näiden kahden käsitteen yhdistäminen tuottaa. Media voidaan määritellä niin, että se tarkoittaa väliin tulevaa, välittävää tahoa. 1700-luvulla käsitettä alettiin käyttää sanomalehtien yhteydessä ja 1950-luvulla alettiin puhua mediasta nykymerkityksessä. Medialla tarkoitetaan useita erilaisia kenttiä, esim. puhe, kirjoitus, teatteri, internet. (Lehtonen, 2005.) Wikipediassa media-käsitettä määritellään seuraavasti:" Media tarkoittaa viestintäkanavia tai viestin välittäjiä. Sanaa käytetään toisinaan synonyyminä joukkotiedostusvälineille eli massamedialle, mutta media on käsitteenä laajempi, sisältäen myös niin sanotulle sosiaaliselle medialle". (http://fi.wikipedia.org/wiki/Media.)

Kulttuuri on sanana yksinkertainen ja kaikille tuttu. Sen määritteleminen onkin yllättävän vaikeaa, ehkä juuri sen tuttuuden vuoksi. Kulttuuria on hyvin laajan määritelmän mukaan koko maailman oleminen (Lehtonen, 2005). Tämä määritelmä on kuitenkin niin väljä, ettei se kerro oikeastaan yhtään mitään. Puhekielessä kulttuurilla tarkoitetaan yleensä ihmisen tuottamia asioita ja erilaisia tapoja ja perinteitä. Wikipedia määrittelee kulttuuria seuraavasti: "yhteistön tai koko ihmiskunnan henkisten ja aineellisten saavutusten kokonaisuus, "erottelujen järjestelmä, jonka avulla ihminen luokittelee ympäristöä, arvottaa itseään ja muita sekä rakentaa identiteettiä, " opittujen ja opetettavien taitojen tai kykyjen summa" tai " ne käytöksen piirteet, jotka vaihtelevat maantieteellisesti alueittain". (http://fi.wikipedia.org/wiki/Kulttuuri.)

Mitä nämä kaksi laajaa käsitettä yhdistämällä sitten saadaan aikaan? Mistä me puhumme, kun puhumme mediakulttuurista? Suoranta (1998) viittaa artikkelissaan Douglas Kellnerin määritelmään mediakulttuurista, jonka mukaan mediakulttuuri on eritavoin tuotettujen kuvien ja kuvauksien kokoelma. Mediakulttuuri on Kellnerin mukaan teollisen, teknologisen ja kaupallisen kulttuurin yhdistymä. Mediakulttuuri on globaali ja laaja ilmiökenttä, johon liittyy valtavasti erilaisia paikkoja ja tapoja, joissa mediakulttuuria tuotetaan, käytetään ja eletään. Esimerkiksi internet on pienentänyt maapalloa niin, että tieto liikkuu maantieteellisesti reaaliajassa ja on enää hyvin harvoja saarekkeita, jotka ovat erillään ja eristäytyneinä muusta maailmasta. Mediakulttuuriin liittyy voimakkaasti mediakasvatus ja onkin oleellista oppia lukemaan mediaa ja nähdä mediaan liittyviä valta-asetelmia ja oppia suhtautumaan tietoon kriittisesti ja kyseenalaistaen. Mediakulttuurin käsitettä jäsenneltäessä on tärkeä huomioida, ettei media tai mediakulttuuri ole olemassa itsenäisenä, yhteiskunnasta ja ympäristöstä irrallisena ilmiönä, vaan mediaa ja mediakulttuuria tulisi aina tarkastella suhteessa siihen aikaan, paikkaan ja tilaan, jossa media kulloinkin toimii.


Oppimiskäsitykset nykyaikana

Oppimiskäsitys pitää sisällään ajatuksen siitä, miten ihminen oppii ja sen taustalla on aina olemassa jonkinlainen ihmiskäsitys. Käsitykset oppimisesta muuttuvat ajan mukaan. Oppimiskäsitykset voidaan jakaa kahteen suurempaan osaan, jotka molemmat pohjautuvat erilaiseen ihmiskäsitykseen: mekanistiseen ja humanistiseen ihmiskäsitykseen. Mekanistinen ihmiskäsitys pitää sisällään behavioristisen oppimiskäsityksen, jossa ihminen nähdään passiivisena, valmiin tiedon vastaanottajana. Oppiminen pohjautuu vahvistamiseen eli palkintoihin ja rangaistuksiin kunnes toivottu asia on opittu. (http://oppimateriaalit.jamk.fi/oppimiskasitykset/). Mekanistinen ihmiskäsitys ja siihen liittyvä behavioristinen oppimiskäsitys voidaan nähdä olleen vallalla ennen 1960- lukua. (www.wikipedia.fi). Humanistinen ihmiskäsitys taas puolestaan pitää sisällään ajatuksen, että oppija on aktiivinen tiedon hankkija, joka käsittelee, tekee havaintoja, valikoi ja arvioi oppimaansa. Tämä suuntaus lähti kehittymään 1960- luvun alussa. Humanistisen ihmiskäsityksen oppimiskäsitys on kognitivistinen oppimiskäsitys. Tämä tarkoittaa, että oppimisessa ei tapahdu vain tiedon välittämistä, vaan tiedon prosessointi, aikaisemmat tietorakenteet ja vuorovaikutus ympäristön kanssa ovat oppimisessa keskeistä. (http://oppimateriaalit.jamk.fi/oppimiskasitykset/). Nykyaikana puhutaan sosio-konstruktiivisesta oppimisnäkemyksestä, jota mekin tällä mediakasvatus kurssilla toteutamme. Tässä oppimisnäkemyksessä ajatellaan, että opiskelijasta on tullut osa tiedon tuottamista. Opiskelijan rooliin kuuluu keskustella, antaa mielipiteitä, jakaa tietoa, oppia muilta ja antaa tukea muille opiskelijoille. Opiskelu on yhteistoiminnallista, jossa tavoitteena on oppia sosiaalisessa ja yhteisöllisessä kontekstissa ja luoda yhteisöllistä oppimiskulttuuria. Opettaja toimii tasavertaisena keskustelijana osana oppimisprosessia ja toimii pikemmin ”mentorina” oppimistilanteessa. On huomioitavaa, että opettaja oppii myös itse. Oppimateriaali on opiskelijoiden itsensä etsimää ja tuottamaa omien tarpeiden mukaisesti. Palautteena hyödynnetään monipuolisesti ohjaajan ja ohjattavien arviointia sekä vertaisarviointia. Voidaan perustellusti puhua ”oppimisesta tiedon yhteisöllisenä rakentamisena”. (http://verkkoluotsi.chydenius.fi/salatutsivut/pedagoginen/oppimiskasitykset/sosio_konstruktiivinen.html)

Kari Hannonen hahmottelee blogikirjoituksessaan (2011) oppimisen tulevaisuuden näkymiä. Hänen mukaansa oppimistieteen havaintoja kannattaisi hyödyntää tulevaisuudessa enemmän ja hän liputtaa sosio- konstruktiivisen oppimiskäsityksen puolesta: ” oppimistieteen havaintojen mukaan tehokkaimmat oppimisympäristöt ovat oppijan tarpeisiin sovellettuja, mahdollistavat hajautettujen tiedon lähteiden käytön, perustuvat yhteistoiminnallisuuteen ja oppimisen tuloksia arvioidaan käsitteiden ymmärtämisen eikä yksityiskohtien omaksumisen valossa. Pedagogiikka 2.0:n periaatteista tuntuu näiden ohella kiinnostavimmalta sosiokonstruktivistisen oppimisnäkemyksen periaatteiden soveltaminen. Oppiminen siis nähdään kohteellisena toimintana, joka vieläpä kehittyy ja muuttuu oppimisen myötä – juuri niinhän vaikkapa työelämän oppimisessa asioiden tulisi edetä, jotta ympärillä olevien muutosten paineissa työ sujuisi parhaalla mahdollisella tavalla, olisi tuottavaa ja tuottaisi työntekijöille myös työhyvinvointia.” Josefiina Syrjälä (2008) valottaa sosiokonstruktiivista oppimiskäsitystä pro gradu – tutkielmassaan seuraavasti: ”sosiokonstruktivistisen oppimiskäsityksen lähtökohtana ovat tietyt ihmislajille ominaiset toimintaprosessien ja niiden säätelyn ehdot, joiden puitteissa yksilön ja ympäristön vuorovaikutuksessa tapahtuu sisältöjen, merkitysten ja toimintakeinojen oppiminen. Uuden oppiminen kuvataan todellisuuden kuvan uudelleen rakentumisena jo olemassa olevan tiedon pohjalta. Konstruktioprosessin yleispiirteet ovat kaikille samat, mutta sisällöt ovat yksilöllisiä, ne ovat riippuvaisia yksilön kokemasta todellisuudesta ja itsestään osana sitä. Erityisesti sosiokonstruktivistisen oppimiskäsityksen mukaan oppiminen on aina tilanne- ja kontekstisidonnaista. Sosiaalisella vuorovaikutuksella katsotaan olevan suuri merkitys oppimiseen. Oppimista ei nähdä valmiin tiedon siirtymisenä vaan oppimisessa kuvastuu se, mitä oppija on tilanteessa tarkkaillut, tulkinnut ja tehnyt”. (Rauste -von Wright & von Wright 1994).


Mediakulttuurin suhde opiskeluun

Nykyisessä mediakulttuurissa informaatiota ja viihdettä välittävät viestimet ovat keskeisiä ”kulttuurin pedagogian” välittäjiä. Ne viestittävät ja opettavat ihmisille, miten ajatella, toimia, tahtoa, tuntea tai vastaavasti miten ei. Kriittisen medianlukutaidon oppiminen (Suoranta 1998) onkin olennaisen tärkeää, kun ihmiset opettelevat tulemaan toimeen tämän haasteellisen kulttuuriympäristön kanssa. Kriittinen medialukutaito perustuu kriittisen kasvatuksen teorioihin perehtyen samalla siihen, mistä tekstit vaikenevat, eivät siis vain siihen mitä ne sanovat. Kriittinen medialukutaito tutkii tekstien ”rakenteistettua hiljaisuutta”. Lukutaito määritellään kriittiseksi, ”mikäli se auttaa lukijaa (mediankäyttäjää) tiedostamaan, miten valtasuhteet, institutionaaliset rakenteet ja representaation mallit muokkaavat hänen mieltään ja ruumistaan pitääkseen hänet voimattomana hiljaisuuden kulttuurin vankina” (Tikkasen 2003).

Informaatioyhteiskunta tarjoaa valtavan määrän tietoa ja faktaa, mutta oppimiselle välttämätöntä tietämystä sekä osaamista se ei itsessään tuota. Keskeisenä mediakulttuurin kentällä vallitsevana käsitteenä on informaatiolukutaito, joka linkittyy kiinteästi digitaaliseen lukutaitoon. Wikipediassa informaatiolukutaito määritellään kyvyksi tunnistaa tiedontarve, hakea ja paikantaa tieto sekä kykyä arvioida ja käyttää tietoa kriittisesti ja eettisesti. Paul Gilster on puolestaan määritellyt digitaalisen lukutaidon ”kyvyksi ymmärtää ja käyttää monissa eri formaateissa olevaa informaatiota tietokoneiden välityksellä”. Digitaalisessa lukutaidossa on keskeistä tiedon arviointi, kriittisyys ja kyky koota informaatio (Tikkanen, J. 2003). Sormusen ja Poikelan (2008, 257) määritelmän mukaan informaatio on tiedon rakentamisen ja ongelmanratkaisun käyttöainetta, joka muuntuu oppimisprosessissa osaamiseksi. Mediapedagogiikka (mediakasvatus) ja verkkopedagogiikka (verkko-opetus) ovat läheisessä yhteydessä toisiinsa. Mediapedagogiikka voidaan nähdä eräänlaisena yläkäsitteenä, jolla tarkoitetaan opetusta mediasta ja opetusta medialla. Edelleen soveltaen verkkopedagogiikka on opetusta verkossa ja opetusta verkolla. (Tikkanen, 2003.)

Suoranta (1998, 35) määrittää, että ihmisen arkioppimisessa viihdekulttuuri ja joukkotiedotusvälineet ovat merkityksellisiä opetusvälineitä ja oppimisympäristöjä koulussa oppimisen rinnalla. Suoranta toteaa myös, että mediakulttuurin muodot eivät ole enää ainoastaan oheiskasvattajia, vaan ne ovat sekä ajallisesti että sisällöllisesti luoneet tärkeän statuksen kasvattajina. Viestintävälineet ovat laajentaneet oppimismahdollisuuksia globaalissa oppimisympäristössä, jossa median rooli opettajana on olla halujen ja tarpeiden tarjoaja. Matti Leiwo (1996 ) kuvailee koulun ja median viestinnällisiä eroja seuraavasti: koulu pyrkii objektiivisuuteen ja asiakeskeisyyteen – media subjektiivisuuteen ja persoonakeskeisyyteen, koulu tavoittelee kattavuutta ja tasapuolisuutta – media yksittäistapauksia ja kärjistyksiä, koulussa vedotaan järkeen – mediassa tunteisiin. Pedagogiikka on myös aina politisointia (vrt. kriittinen pedagogiikka), jossa opiskelijoille annetaan välineitä nähdä ja ymmärtää yhteiskunnan taloudellisia, poliittisia ja sosiaalisia epäkohtia sekä taistella epäoikeudenmukaisuutta vastaan. (Aittola&Suoranta 2001, 51)

Mitä mediakasvatus on? Suorannan (1998, 32) mukaan se on ”mediakulttuurin tulkintaa”. Se on kasvatus- ja viestintätieteen monitieteinen tutkimus- ja opetusala, jossa opitaan havaitsemaan ja tarkastelemaan median vaikutuksia ja merkityksiä. Mediakasvatuksella tähdätään medialukutaitoon. Käytännön tasolla sen tarkoituksena on oppia ja kasvaa median parissa varhaislapsuudesta alkaen. Suoranta(1998, 35) toteaakin mediakulttuurin moninaisuuden ja joukkoviestimien muodostavan yhden lapsuusajan merkittävistä kasvatuskonteksteista.

Opiskeluprosessissa perinteinen kasvatus ei ole aina ottanut huomioon kasvavan yksilön lähtökohtia, mistä johtuu ihmisille hyvinkin pirstaleiseksi muodostuva maailmankuva, jossa osat eivät liity toisiinsa. Verkko-opiskelussa on Kujamäen mukaan keskeistä kokemuksen mielekkyys, oppilaiden vapauttaminen oppimaan sekä eheyttävä ja yhteisöllinen opetus, missä avaintekijäksi muodostuu dialogisuus. Oppilas nähdään oppimisprosessissa aktiivisena toimijana ja oppiminen muodostuu yhteistoiminnalliseksi. (Moisio&Suoranta 2009, 83.) Opettajan tehtävänä on opetuksen eheyttäminen eli oppimateriaalin ja opetustilanteiden jäsentämistä mielekkäiksi aihekokonaisuuksiksi, joissa sisällöt ja tavoitteet ovat yhteydessä toisiinsa. Tästä esimerkkinä yrittäjyyden opettaminen, jossa aihe liitetään laajempaan yrittäjyyden ympäristöön huomioiden vaikkapa kestävä kehitys. (Mt. 2009,64.) Yhteisöllisyys on Moisin ja Suorannan (2009) mukaan yhdessä opiskelua sekä oppimista esimerkiksi projektien tai teemojen kautta, mitkä vaativat opiskeluprosessissa reflektointia, vuoropuhelua, tiedon aktiivista etsintää, jakamista ja kokoamista. Opiskelijoiden on lisäksi kyettävä osallistamaan toisiaan sekä jakamaan tietämyksensä koko yhteisön osaamisen hyväksi. Esimerkkinä yhteistyönä toteutetut portfoliot tai oppimateriaalit Wikiversityssä. Verkkopedagogiikan yhtenä tehtävänä onkin kannustaa opiskelijaa osallistumaan verkoston toimintaan, auttaa häntä havainnoimaan ympäristön tarjoamaa informaatiota sekä luoda edellytyksiä tiedon hankkimiseksi. Parhaiten tämä tapahtuu Sormusen ja Poikelan (2008, 73) mukaan ongelmanratkaisun kautta.

Ongelmaperustainen ja tutkiva oppiminen ovat esimerkkejä opiskelumalleista, joissa opiskeluprosessin voi nähdä etenevän syklissä. Opiskeluprosessien ensimmäisessä vaiheessa on tarkoitus aktivoida yksilön tai ryhmän jäsenten aiempi tietämys aiheesta ja valita tämän jälkeen yksilö- tai ryhmätyönä toteutettava opiskelutehtävä (vrt. ongelma). Seuraavaksi on tarkoitus keskittyä yksilölliseen tiedon hankintaan ja rakenteluun. Viimeisessä vaiheessa saatu tieto jaetaan ja analysoidaan yksilö- tai ryhmätyönä etsien vastaus ongelmaan. (Mt. 260.) Mitä sitten itse oppimisprosessin aikana yksilössä tai ryhmässä tapahtuu? Moisio ja Suoranta (2009, 78) kiteyttävät, että ratkaistessaan valmiiksi annettuja tai itse määrittelemiään ongelmia opiskelijat joutuvat pohtimaan sitä, mitä tietoa he tarvitsevat oppiakseen ja miten tietoa voi soveltaa ja käyttää ongelman ratkaisussa. Tehtävien mielekkyyttä lisää se, että oppimiskonteksti laajenee ja yhdistyy mielekkäällä tavalla opiskelijoiden henkilökohtaiseen elämismaailmaan (mt. 74). Oppimisen keskiöön nousee samalla reflektointitaito, jolla viitataan kykyyn hyödyntää informaatioresursseja sekä valmiutta tuottaa uutta tietoa tutkimisen ja oppimisen prosessissa. Esimerkkinä tästä internetissä yhteisöllisesti rakennellut aineistot kuten Wikipedia.


Oppijana tulevaisuudessa – minne matka?

Sosiaalisen webin virtuaaliyhteisöt ovat nykykehityssuunta, joka laajentaa henkilölähteiden käyttömahdollisuksia erityisesti vertaistoimijoiden tasolla. (Sormunen&Poikela 2008, 256.) Sosiaaliseen webiin kuuluvat julkaisuvälineet (esim. blogit, wikit, valokuvanjakopalvelut, verkkopelit, virtuaalimaailmat), joihin sisältyy palautteen antamisen mahdollisuus. Näiden välineiden avulla ihmiset muodostavat erilaisia yhteisöjä, joissa sama kiinnostuksen kohde luo löyhiä siteitä. Sosiaalisen webiin kuuluu mahdollisuus olla yhtä aikaa läheinen ja tuntematon. Erilaiset viestintävälineet tarjoavat hyvin globaalin oppimisympäristön. Mahdollisuudet erilaisten välineiden ja toimintojen käyttöön ovat lisääntyneet ja näin oppimista tapahtuu aiempaa erilaisimpien väylien kautta. Onko tulevaisuudessa esimerkiksi enää kouluja? Se millainen on tulevaisuuden oppijan oppimisympäristö, tullaan näkemään vasta tulevaisuudessa, sitä ei voi ennustaa.



LÄHEET:

Aittola, T. & Suoranta, J. (2001). Henry Giroux ja Peter McLaren toivon, kritiikin ja muutoksen pedagogiikan lähettiläinä. Teoksessa H. A. Giroux & P. McLaren. Kriittinen pedagogiikka. Suom. Jyrki Vainonen. Toim. T. Aittola & J. Suoranta. Tampere: Vastapaino, 7–28. Leiwo, M. 1996. Viestintä koulussa ja viestintä yhteiskunnassa. Suomen kasvatustieteellinen aikakauskirja Kasvatus 27 (1)

Hannonen, K.(2012) blogi >http://karihanse.wordpress.com/2011/09/22/oppimisen-haasteet-ja-opettamisen-muutos/<

Lehtonen, Mikko 2005 Johdatus mediakulttuuriin -luentosarja Tampereen yliopisto, tiedotusopin laitos

Sormunen, E & Poikela, E (toim.). 2008. Informaatio, informaatiolukutaito ja oppiminen. Tampere. Moisio, Olli-Pekka & Suoranta, Juha (toim.)(2009). Kriittisen pedagogiikan kysymyksiä 3. Tampere: Tampereen yliopiston kasvatustieteiden laitos. Luettu 28.11.2012.http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/65382/978-951-44-7900-7.pdf?sequence=1

Suoranta, Juha (1998). Kriittinen pedagogiikka ja mediakasvatus. Tiedotustutkimus 21 (1), 32-45

Wikipedia < http://fi.wikipedia.org/wiki/Kulttuuri > 1.12.2012

Wikipedia < http://fi.wikipedia.org/wiki/Media> 1.12.2012

Syrjälä, J. (2008) Pro Gradu –tutkielma, Opetusmenetelmän vaikutus oppimiseen, Jyväskylän yliopisto, Bio- ja ympäristötieteiden laitos.

Tikkanen, J. (2003). Mediat nuorten oppimisympäristönä. Luettu 20.11.2012. http://jukkatikkanen.internetix.fi/fi/sisalto/luennot/verkkopopefi3_01/luku01?C:D=229223

http://oppimateriaalit.jamk.fi/oppimiskasitykset/

http://verkkoluotsi.chydenius.fi/salatutsivut/pedagoginen/oppimiskasitykset/sosio_konstruktiivinen.html

http://www.wikipedia.fi


TONTTUJEN POHDINTOJA MEDIAKULTTUURIN JA OPPIMISEN TIIMOILTA


Miten mediakulttuuri vaikuttaa minuun oppijana?

Ensimmäisenä tulee minulle mieleen, että hyödynnän paljon oppimisessa ja opiskeluissani mediakulttuurin antimia. Käytännössä on lähes rajaton mahdollisuus kerätä tietoa esimerkiksi netistä vain googlettamalla aihetta, josta haluaa saada tietoa lisää. Hyvä väline siis oppimiselle. Mediakulttuuri myös antaa minulle paljon mielikuvia asioista, harhaanjohtaviakin, joten lähdekriittisyyden on oltava tarkempaa kuin esimerkiksi perinteisiä kirjoja lukemalla. Saatan kiinnostua jostakin aiheesta (vaikkapa naisen asema eri yhteiskunnissa) mediakulttuurin kautta ja päättää haluta saada siitä lisää tietoa. Mediakulttuuri voi siis antaa kimmokkeita lisäajatteluun ja lisätiedon hankintaan. Mediakulttuuri ja erityisesti sosiaalinen media mahdollistaa ihmisten välisen vuorovaikutuksen ajatusten vaihdon tasolla. Kuitenkin on mainittava, että mediakulttuurin kautta oppiminen ei tavoita sitä mitä perinteinen oppiminen on esimerkiksi koululuokassa, koska siitä puuttuu silminnähtävä ihmisten välinen vuorovaikutus, eleet ja ilmeet, puhumattakaan pienistä non-verbaaleista nyansseista. Silti oppimiskokemus jostakin asiasta voi olla sama, vaikka muuten kokemus olisikin erilainen. Mediakulttuuri myös tekee oppimisesta jännällä tavalla tehostetumpaa ja nopeampaa. Tarkoitan tällä sitä, että kun mietin tätäkin kurssia, jota nyt käymme, on viikkoaikataulusta tippunut kokonaan matkat yliopistolle ja takaisin kotiin. Käyn aiheen kimppuun suoraan ja työstän sitä ilman ylimääräistä matkaamista. Asioihin tutustuminen, niiden läpikäyminen ja oivaltaminen ei tietenkään tapahdu sen nopeammin kuin aikaisemminkaan. Mutta jo tuon ensimmäisen yhteisen ryhmäesseen kautta huomasin sen, että kun ryhmä yhdistää voimansa, tulee pienessä ajassa paljon tehtyä. En olisi ikinä yksinäni saanut aikaiseksi viikossa mitään sellaista.

- Karita-


Miten mediakulttuuri vaikuttaa minuun oppijana?

Opiskelu ja oppiminen on muuttunut kyllä valtavasti. Tiedonhaku- ja kulku ovat helpottuneet ja nopeutuneet internetin ansiosta. Suhtaudun avoimin mielin mediakulttuurin tarjoamaan ”tiedon tulvaan”. Tietoa on tarjolla rajattomasti, joukossa ”oikeampaa ja väärempää”, johon pitää osata suhtautua kriittisesti; kaikki ei ole siis välttämättä totta. Tutkimuksia, artikkeleita, lehtiä on käytössä perinteiseen kirjastoon verrattuna huikeasti. Tehtäviä tehdessä löytää usein hyvän artikkelin tms. lopusta vielä paremman lähdeluettelon, jota voi taas edelleen hyödyntää. Itselläni ei ole paljoa kokemusta verkko-opiskelusta, mutta kokemukseni ovat keskimäärin positiivisia. Tämä meidän kurssi on hyvä esimerkki siitä, miten mediakulttuurin välineitä voidaan hyödyntää. Hyvä pohja työskentelylle luotiin toki kasvokkain alkutapaamisessa, mutta itse työ on tehty hyvin monimuotoisessa ympäristössä. Sähköposteja, wikiä, tekstareita ja perinteisesti puhelintakin on käytetty kun on alkanut puristaa. Tätä kokemusta rikkaampana kynnys alenee seuraavaan kertaan. Mediakulttuurin kautta oppiminen on omalta osaltaan haastavaa, kun siitä puuttuu perinteisen luokkaopetuksen vuorovaikutus. Se vaatii erilaista, ehkä aktiivisempaakin kanssakäymistä opettajan ja muiden opiskelijoiden kanssa.

-Pelkomar-


Pohdintoja tiedon luonteesta ja oppimisesta

Minun ja isovanhempieni sukupolvea erottaa toisistaan suhtautuminen tietoon, erityisesti viestintävälineiden tuottamaan ja jakamaan tietoon, mutta myös muun tyyppiseen tietoon. Isovanhempieni aikakaudella oppiminen on hahmotettu ainakin koulumaailmassa asioiden ulkoaoppimisena ja asioiden sellaisenaan omaksumisena. Koulussa ei ole ehkä nähty tarpeellisena kyseenalaistamista ja eri näkökulmien pohdintaa. Painettu sana on ollut auktoriteetti, joka on hyväksytty ja tunnustettu tosiasiaksi ilman sen kummempia pohdintoja.

Oman ikäpolveni edustaja ei enää voi suhtautua tietoon ja oppimiseen näin. Maailma on muuttunut globalisaation myötä ja uudenlaiset viestintäteknologiset muutokset ovat tehneet sen mahdolliseksi, että tieto leviää maailmalla reaaliajassa ja periaatteessa kuka tahansa voi levittää tietoa. Toki tiedon näkyvyys, uskottavuus ja painoarvo vaihtelevat sen mukaan, kuka tietoa on tuottanut ja missä tieto julkaistaan. Tietoon ei enää voi suhtautua tosiasioina, vaan on pakko osata ottaa huomioon se, että tieto ei ole luonteeltaan objektiivista, pysyvää ja muuttumatonta. Tieto on sosiaalisesti rakentunutta ja aina vain joku näkökulma tai katsantokanta asiaan, tiettynä aikana ja tietyssä paikassa. Tällöin tietoon on pakko suhtautua kriittisesti ja oleellisinta onkin osata arvioida tiedon luotettavuutta ja nähdä niitä lähtökohtia, joista käsin se on tuotettu ja mitä tarkoitusta palvelemaan. Tämä ei missään nimessä ole helppo tehtävä. Jos ennen on riittänyt siis se, että opettelee ulkoa ja osaa kaavamaisesti toistaa lukemaansa tietoa, niin nyt tällä taidolla ei tänään juuri olekaan hyötyä. Nyt kaikista oleellisinta on osata lukea, tulkita ja suodattaa, kritisoida ja nähdä suurempi kokonaisuus tiedon taustalla.

Lapsi ei vielä pysty suhtautumaan tietoon näin. Muistan oman tyttäreni, kun hän hermostui 3-vuotissyntymäpäivillään saadessaan onnittelukortin, jossa Peppi nostaa hevosen ilmaan. Tyttäreni alkoi itkeä, repi kortin ja ilmoitti: "ei näin voi olla". Hänen maailmassaan ei ollut mahdollista se, että pieni tyttö voi nostaa hevosta ja hän ei pystynyt näkemään satua tarinan takana. Toki 3-vuotias on niin pieni, ettei hänen vielä muutenkaan tarvitse tai pidä joutua tulkitsemaan kuulemaansa ja näkemäänsä yksin, vaan vanhemmat ovat hänen apunaan ja tukenaan tekemässä tulkintoja nähdystä ja kuullusta. Uskon kuitenkin, että monelle ihmiselle kriittinen suhtautuminen median tuottamaan tietoon on hankalaa vaikka ikää olisikin enemmän kuin 3 vuotta.

-SaaraHaapala-


Ajatuksia medikulttuurista ja opiskelusta elämässäni

Opiskeluissa ja tiedonhaussa tulee eniten hyödynnettyä Wikipediaa tai Googlea. Asioihin saa mielestäni nopeasti peruskatsauksen hyödyntämällä edellä mainittuja tahoja. Sanakirjat, synonyymisanastot, kielenhuollon sivustot tai yliopistojen sivut ovat verraton ja nopea apu oppimisprosessin eri vaiheissa: tiedon alkukartoituksessa tai syvällisemmän/käsitteellisemmän vaiheen pohdinnoissa. Oppimisympäristöistä (e-learning) ihan aikojen alussa aloitin WebCT:llä yliopistolla, yritysmaailmassa Optima ja Moodle ovat tulleet tutuiksi. Windowsin SharePoint toimii työssäni viestintä- ja työskentelyalustana tiimityöskentelyssä sekä tietysti tietovarastona. Mielenkiinnolla odotan sitäkin, kun voin itse tenttiä opintojani verkossa tai olla jakamassa lasteni opiskelukokemuksia esim. verkkoylioppilaskirjoitusten tiimoilta.

Tämän kakkostehtävän kautta oikeastaan pysähdyin miettimään tarkemmin mediaa ja kulttuuria sen ympärillä/keskiössä. Kulttuurin alaisuudessa elän luonnollisestikin huomaamattani. Ensimmäisenä allekirjoitan jo esseessäkin esille nousseen väitteen mediakulttuurin tehtävästä halujen ja tarpeiden tarjoajana markkinatalouden mahtitekijänä. Mainoksilta ei voi välttyä missään: on printtimediaa, suoramainontaa tai tekstarimainoksia. Ja myöntää täytyy, että niiden sanoma on "osunut ja uponnut" - verkkokaupoissa shoppailu on nykyään helppoa ja vaivatonta.

Nettisanomalehtien uutiset kertovat mainosten ohessa ajankohtaista tarinaa tosielämän tapahtumista. Ne palvelevat nopealukuisuudessaan kiireisempääkin surffaajaa. Eniten käytän kuitenkin sähköistä mediaa kännyviestintään (mm. tekstarit, chattaily WhatsUppilla) ja tietokoneella sähkäpostin ja nettiselailun välityksellä. Töissäkin päivittäisestä työajasta menee kaksi kolmannesta sähköpostiviestintään, keskustelutyökalun Lyncin käyttöön tai asioista tiedottamiseen/lukemiseen intran tai www-sivuston kautta. Roolini on seikkailla avattarena eli tarkemmin ajatellen nobodynä ekstra- ja intranetin kulttuureissa.

-Himatuikku-