Puhuttelevat arvot luovat perustan toimiville rakenteille
Pilotti toteutettiin Suomen Nuorisosirkusliitossa ja sen vetäjänä toimi Petra Päivärinne.
Nuorisosirkusten lukumäärä ja yksittäisten sirkuskoulujen oppilasmäärien kasvu on ollut viimeisten vuosien aikana valtavaa. Toiminta on monimuotoistunut ja ammatillistunut. Samaan aikaan useiden sirkuskoulujen taustaorganisaatioina toimivat kannatusyhdistykset, joihin kaivataan sirkustoimintaan vihkiytyneitä jäseniä. Sirkuskoululaisten vanhemmat ja huoltajat ovat sinänsä kiinnostuneita siitä, millaiseen harrastukseen heidän lapsensa ovat lähteneet mukaan, mutta kiinnostus ei riitä niin pitkälle, että he tulisivat mukaan kannatusyhdistyksen toimintaan. Sitoutuneita vastuunkantajia tarvittaisiin kipeästi, koska sirkuskoulujen palkatuilla työntekijöillä on kädet täynnä tekemistä itse sirkuskoulutoiminnan pyörittämisessä.
Nuorisosirkusliiton pilotissa tavoitteeksi määriteltiinkin se, miten saadaan ilo irti yhdistystoiminnan pakollisista rakenteista ja kuinka voidaan toimia niin että yhdistys palvelee ihmistä eikä ihminen yhdistystä. Todettiin, että tarvitaan käytännön tietoa siitä, miten toimintaa johdetaan, mitä ovat hallituksen vastuut ja velvollisuudet, miten kehitetään johtamiskulttuuria innostavaksi, miten määritellään palkattujen ihmisten ja vapaaehtoisten työnjakoa ja rooleja. miten johdetaan vapaaehtoisten toimintaa esimerkiksi talkoita järjestämällä jne. Lisäksi todettiin, että tarvitaan kipeästi paikkoja ja tiloja, joissa palkatut työntekijät, yhdistysaktiivit ja muut vapaaehtoiset voivat jakaa parhaita käytäntöjä toistensa kanssa ja verkostoitua niin, että kenenkään ei tarvitse jäädä yksin puurtamaan.
Vaikka pilotointi lähtikin liikkeelle toimivien organisatoristen rakenteiden pohtimisesta, nousivat myös arvoihin ja organisaatiokulttuuriin liittyvät kysymykset hyvin nopeasti tarkastelun kohteeksi. Todettiin, että myös arvokeskustelulle on raivattava tilaa.
Konkreettisena toimenpiteenä Suomen Nuorisosirkusliiton pilotissa järjestettiin perinteinen järjestökoulutus teemalla Virtaa, voimaa ja osaamista. Koulutuksen tavoitteena oli selkeyden lisääminen järjestön rakenteisiin hallintoa kehittämällä, palkattujen ja vapaaehtoisten työnjakoon liittyviä kysymyksiä selkiyttämällä jne. Tavoitteeksi otettiin myös toiminnan taustalla olevien arvojen pohtiminen yhdessä. Lähtökohtaoletuksena oli, että arvostuksen, onnistumisen ja pätevyyden kokeminen sekä psykologisten perustarpeiden: vapauden, kyvykkyyden, läheisyyden ja hyvän tekemisen kokemukset, on pystyttävä tuomaan toiminnan keskiöön (ks. Harju & Ruuskanen-Himma: Onnistu muutoksessa - Järjestöjohtajan ja -kehittäjän käsikirja).
Ketterää ja toimivaa hallitustyötä pohdittaessa nousivat erityisesti vertaistuen, innon ja inspiraation säilymisen sekä onnistuneen tiedottamisen merkitys esille. Myös hallituksen kokoonpano ja roolit, uusien ihmisten löytäminen ja vanhojen poisjäänti, kiittäminen ja motivointi, muodollisuuksien hyödyntäminen ja raha/talousasioiden hallinta puhututtivat osallistujia.
Yhdistyksen toimintarakenteita käsiteltiin koulutuksellisessa osiossa, jossa yhdistyksen toiminnan perustavoitteet (mikä on toiminnan tarkoitus), hallituksen tehtävät (säännöt, strategia, toimintasuunnitelma) ja työskentelyn periaatteet sekä hallituksen jäsenten monet roolit nostettiin esille. Erityisesti hallitustyöskentelyyn perehdytys koettiin asiaksi, johon päätettiin jatkossa kiinnittää enemmän huomiota.
Vapaaehtoistyön johtaminen -osuudessa lähdettiin liikkeelle keräämällä osallistujilta niitä kokemuksia, jotka ovat auttaneet mukana olijoita sitoutumaan toimintaan. Näitä oli tasavertaisuus, omakohtaisuus, luottamus, arvostus, sopiva rajaus, dialogi, kuuleminen ja ymmärtäminen, mahdollisuus käyttää omaa osaamista sekä oppia ja innostua itse. Vastaukset ovat yhdensuuntaisia Harjun ja Ruuskanen-Himman Onnistu muutoksessa kirjassa esitetyn kanssa. Lisäksi kerättiin miksi-kysymyksen avulla syitä nuorisosirkustoimintaan osallistumiselle. Näitä olivat mm. yhteisöllisyys, ilo ja innostus, yhteiskunnallinen merkitys, identiteetti ja työn vaikuttavuus.