SISsit/Keskustelu I

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

--Anni Malinen (keskustelu) 15. marraskuuta 2014 kello 14.25 (UTC)Anni Malinen 15.11.=Keskustelua aiheesta Digitaaliset lukutaidot=

Omia kommenttejani Vadenin ja Suorannan keskustelusta:

Kokosin kolme pääteemaa, joita pidin itse tärkeimpinä ja kiinnostavimpina. Aluksi puhetta oli kulttuurin kehittymisestä digitaaliseen suuntaan. Kun kaikenlainen digitaalinen tuotanto lasketaan kulttuuriksi, voidaan sellaisena pitää paitsi korkeasti arvostettuja blogitekstejä myös hupikuvasivustojen meemejä tai muita vastaavia huumorituotoksia. Mielestäni kulttuuri kuuluukin ymmärtää laajasti, sillä kaikista tuotoksista jää jälki ja kuva omasta ajastamme ja tavastamme elää. Digitaalinen kulttuuri, olipa se sitten korkeaksi tai matalaksi katsottua, on ainakin aina ajankohtaista ja oman aikansa ilmiöihin sidottua.

Toinen kiinnostava pointti, johon halusin tarttua, oli se, kuinka kännykät - erityisesti älypuhelimet - ovat nykyisin tulleet vahvoiksi kilpailijoiksi tietokoneiden rinnalle. Vaden ja Suoranta mainitsivat, että moni nuori käyttää puhelinta nykyisin jopa enemmän kuin tietokonetta, ja saman ilmiön olen huomannut myös omassa lähipiirissäni. Esimerkiksi teini-ikäiset tai aikuiset, jotka eivät välttämättä tarvitse tietokonetta työskentelytarkoituksessa, käyttävät usein joko älypuhelinta tai tablettia netin selailuun. Tämä kertoo mielestäni digikulttuurin painopisteen muuttumisesta: digitaalivälineet liikkuvat nyt ihmisten mukana. Jokainen kahvihetki on tallennettavissa vaikkapa Instagram-kuviksi ja juoksukilometrit kehitystä mittaaviksi tilastoiksi sekä mikä tahansa tieto on ulottuvilla lähes milloin vain. Kiintoisaa on myös se, kuinka moni omistaa tänä päivänä monta erilaista mobiililaitetta kuten tavallisen läppärin, älypuhelimen ja tabletin. Näyttäisi siltä, että eri laitteille on edelleen paikkansa, vaikka kehitys suosiikin kannettavuutta ja mukaan otettavuutta.

Näiden lisäksi oli keskustelua siitä, kuinka koulu ei ole enää ainoa tai keskeinen oppimisen paikka. Tämä on mielestäni ihan totta ja ymmärrettävääkin: moni tärkeä asia opitaan kokemuksen kautta sosiaalisessa ympäristössä. En kuitenkaan ole yhtä huolestunut tästä kehityksestä yhtä huolissani kuin Vaden ja Suoranta. He pitävät digitaalisen ympäristön immersiota ja koulun kasvattajaroolin horjumista hälyttävänä, mutta mielestäni kouluoppiminen saakin muuttua. Tietenkin on totta, että opettajan kuuluu olla auktoriteetti, joka johdattaa oppilaita esimerkiksi digitaalisten lukutaitojen pariin ja opastaa heikoissa kohdissa, mutta paljon on myös sellaista, mitä koulussa ei ainakaan toistaiseksi opeteta. Tästä esimerkkinä vaikkapa "trollaamisen" tai provosoinnin tunnistaminen vaikkapa keskustelupalstoilla. Tietenkin informaatiolukutaitoihin kuuluu epäoleellisen ja väärän tiedon karsiminen, mutta esimerkiksi edellä mainitun kaltaiset asiat moni oppii tunnistamaan omien kokemusten kautta.

Heitin vain tähän muutamia ajatuksia, mitä tuosta videosta tuli mieleen. Mitäs muut ootte mieltä, onko digitalisoituminen esim. kouluoppimisen kannalta hälyttävää vai kuuluuko muutokset asiaan? Tai onko joku hylännyt esimerkiksi tietokoneen jä käyttää vain tablettia tai älypuhelinta? Vielä loppuun sanon, että oli muuten tosi huono äänenlaatu tuossa videossa!

Emilian kommentit:

Kulttuurin tuottamisen näkökulma

Vaden ja Suoranta pohtivat keskustelussaan digitaalista kulttuuria ja toimijan muutosta vastaanottajasta sisällön tuottajaksi. Keskustelussa esitettiin, että esimerkiksi kuvien lataaminen nettiin on kulttuuria, tai videoiden kommentointi tms. Minua vähän ihmetyttää se, että kulttuurin tuottaminen digitaalisessa ympäristössä ymmärretään näin laajasti. Mitä kulttuurillä ylipäätänsä tarkoitetaan, onko käsite ikäänkuin ”räjähtänyt käsiin” digitaalisesta kulttuurista puhuttaessa? Jos miettii esimerkiksi perinteisen kulttuurin määritelmää (Wikipedia): (kulttuurin käsite toki varmaaan ymmärretään tätä laajemmin ja on myös laventunut ajan saatossa)

Kulttuurilla on monia toisiinsa liittyviä merkityksiä: yhteisön tai koko ihmiskunnan henkisten ja aineellisten saavutusten kokonaisuus: tässä merkityksessä käytetään myös sanaa sivistys.[1] Yhteiskuntatutkimuksen näkökulmasta: erottelujen järjestelmä, jonka avulla ihminen luokittelee ympäristöä, arvottaa itseään ja muita sekä rakentaa identiteettiä.[2] Jaettujen asenteiden, arvojen, tavoitteiden ja käytäntöjen kokoelma, joka on luonteenomainen instituutiolle, organisaatiolle, ihmisryhmälle, tai "yhteiskunnalle". Opittujen ja opetettavien taitojen tai kykyjen summa. Ne käytöksen piirteet, jotka vaihtelevat maantieteellisesti alueittain.

Mitä nettikommenttien kirjoittamisella on tekemistä tämän kanssa? Ja jos saman toiminnan siirtää Internetin ulkopuolelle; jos esimerkiksi kommentoit ystäväsi kotivideoita tai lähetät paperivalokuviasi ystävillesi, voidaanko puhua että olet kulttuurin tuottaja?

Oleelliseksi tässä varmaankin tulee matala- ja korkeakulttuurin käsitteet. ”Peruskäyttäjän” toiminta internetissä (kuvien/videoiden jakaminen, kommentointi) olisi ns. matalakulttuuria, kun taas esimerkiksi poliittisen blogin pitäminen tai yhteiskunnallisesti merkittävä toiminta verkkoympäristössä olisi korkeakulttuuria. Keskustelussakin tuotiin ilmi, että digitaalisen kulttuurin ”toisessa päässä” olisi aktivismi Internetissä ja toisessa päässä esimerkiksi lolcats- meemit. Vai mitä olette tästä mieltä? Musta on jotenkin hassua, että nykyään kaikesta ihmisen toiminnasta digitaalisessa ympäristössä puhutaan kulttuurin tuottamisena.

Kokeilen nyt kommentoida Emilian tekstiä suoraan keskelle Emilian tekstiä, toivon että aiheet pysyvät näin paremmin kasassa kuin jos aloittaisin oman tekstinpätkän. Itsekin olen Emilian tavoin jonkin verran kriittinen sen suhteen, että mikä tahansa "tykkääminen" Facebookissa lasketaan kannustettavaksi kulttuuriksi ja sisällöntuottamiseksi. Tästä tulee mieleen myös tavallisen lukutaidon käsitteen muuttuminen. Tästä on muistaakseni ollut juttua ainakin tenttikirjassa Reading Matters: what the research reveals about reading, libraries, and community (2006). Eli jos (lasten ja nuorten) lukutaitoa/lukuharrastusta lasketaan perinteisesti sen mukaan, että lukee paljon painettuja kirjoja, lukutaito/lukuharrastus on laskussa. Mutta jos lukutaidon/lukuharrastuksen käsitettä laajennetaan radikaalisti siten, että lukutaidon/lukuharrastuksen piiriin lasketaan kaikki lukeminen, eli esimerkiksi blogitekstit ja muut netissä olevat julkaisemattomat tekstit, keräilykorttien tekstit, tietokonepeleissä näytölle tulevat tekstit, tietokonepelien käyttöohjeet, jopa nuotit, jne. jne, niin silloin lukutaito/lukuharrastus (lasten ja nuorten keskuudessa) on pysynyt ennallaan tai jopa kasvanut. Olen pohtinut tätä asiaa vuosia ja olen aina ollut kahden vaiheilla: onko lukutaidon/harrastuksen käsitteen laventumisessa kyse kannustettavasta kulttuurin ja lukutaidon/harrastuksen käsitteen ja arvostuksen muutoksesta, vai vain siitä, että perinteisten painettujen kirjojen lukeminen on laskussa, mikä on huolestuttavaa, mutta jotta siitä ei huolestuttaisi, eli jotta voitaisiin edelleen sanoa että reading matters, lukutaidon käsitettä on ikään kuin pakosta lavennettu? Tiedän, ettei tämä kommenttini koske suoraan digitaalista lukutaitoa (vaikkakin koskee siinä mielessä, että perinteisen lukutaidon/harrastuksen piiriin lasketaan myös lukemisen digitaaliset muodot), mutta mielestäni analogia on ilmeinen. --Reetta Kannas (keskustelu) 16. marraskuuta 2014 kello 15.30 (UTC)

Koulutuksen& oppimisen näkökulma

Keskustelussa tuotiin esille, että lapset ja nuoret ovat digitaalisessa ympäristössä yleensä itseoppineita, ja aikuiset ovat saattaneet jopa pudota kärryiltä Internetin ymmärtämisessä. Huomionarvoista tässä kuitenkin on mielestäni jaottelu tekniseen- ja sosiaaliseen käyttötaitoon. Lapset siis osaavat käyttää Internetiä, mutta ymmärtävätkö he sen sosiaalista puolta, esimerkiksi mitä vaaroja Internetissä saattaa vaania. Juuri tämän takia digitaalisen medialukutaidon opettaminen olisi koulussa mielestäni tärkeää. En kyllä epäile, etteivätkö lapset ja nuoret oppisi sosiaalista käyttötaitoa ilman kouluopetustakin, mutta valitettavasti oppiminen tapahtuu usein varmaankin kantapään kautta. Monelta epämiellyttävältä kokemukselta voitaisiin varmaankin välttyä, jos vanhemmat perehtyisivät paremmin siihen, mitä lapset Internetissä tekevät. On vaikea opettaa lapselle sellaista, mitä itse ei ymmärrä. Uskon, että sosiaalinen käyttötaito on lapsilla ja nuorilla jopa vahvempaa kuin vanhemmilla ihmisillä. Luulen, että erilaisiin raha-ja identiteettihuijauksiin sortuvat internetissä useimmin vanhemmat kuin lapset ja nuoret.

Keskustelijat olivat huolissaan myös koululaitoksen roolin muuttumisesta lapsen ajatusmaailmassa. On tutkittu, että koulu ei ole lapselle enää keskeinen oppimisen paikka vaan ”jotain, jolle käydään antamassa tietty panos”. Keskustelijoiden mukaan koulun tulisi uudistaa opettamisen tapojaan. Ymmärsin keskustelusta, että Vadenin ja Suorannan mielestä koulussa tulisi siirtyä auktoriteettiin perustuvasta oppimisesta (yksi tietää paremmin kuin muut ja kertoo muille) digitaalisen ympäristön oppimisen tapaan, jossa tietoa jaetaan ”tasavertaisesti” ja kenellä tahansa voi olla asiantuntijuutta. Ymmärrän näkökulman korkeakouluopetuksen kannalta, mutta tuntuu hieman hassulta, että esimerkiksi peruskoulussa (joissa kuitenkin ollaan ns. perusasioiden äärellä) opettaja ei olisikaan opettaja vaan vaikkapa jonkinlainen keskusteluiden organisoija. Uskon, että lapsilla on kuitenkin myös tarve saada ns. varmaa tietoa asioista. Lapsen voi olla vaikea sisäistää ristiriitaista ja näkemyseroihin perustuvaa tietoa.

Tämä seuraava kommenttini liittyy vahvasti myös siihen, mistä Emilia kertoo otsikkonsa "Muita huomioita" alapuolella. Videolla tosiaan esitettiin, että koulu ei ole lapselle enää paikka, jonne mennään oppimaan ja saamaan tietoa, vaan paikka, jonne mennään antamaan tietty panos. En olisi niinkään varma, että tämä muutos johtuu ainakaan pelkästään oppimiskulttuurin muutoksesta, vaan koulujärjestelmän institutionaalisuudesta. Valitettavan usein nykyään on niin, että lapselle ja nuorelle tärkeämpää koulussa ovat arvosanat kuin se, mitä on tosiasiassa opittu. Esimerkiksi lukioissa nykyään, täysin järjenvastaisesti, oppilaat jo lukion alusta asti valitsevat kurssinsa sen mukaan, mitä aikovat kirjoittaa yo-kokeissa (eli valitsevat esim. terveystietoa, koska siinä on vain kolme kurssia), eikä sen mukaan, mistä oppiaineista ovat kiinnostuneita. Mielestäni tärkein asia, mikä koulujärjestelmässä ja esimerkiksi opettajien ja vanhempien asenteissa pitäisi muuttaa, on arvosanojen merkityksen vähentäminen ja oppimisen merkityksen korostaminen. Kuten Emilia huomauttaa tuolla alempana (tosin yksinkertaistan Emilian pointtia), kouluihin mennään, jotta saadaan muodollinen pätevyys eli jonkinlainen todistus, eikä välttämättä ensisijaisesti siksi, että tarvitaan tyydytystä tiedonjanolle. Tietysti osana tällaista arvosanojen ja oppimisen painoarvon muutosta oppimistavan muuttuminen digitaalisen ympäristön oppimistavan kaltaiseksi olisi varmasti suotavaa. --Reetta Kannas (keskustelu) 16. marraskuuta 2014 kello 15.48 (UTC)

Mekaaninen lukutaito ei riitä

Keskustelussa (digitaalinen) lukutaito jaettiin kolmeen osaan: mekaaniseen, analyyttiseen ja kriittiseen lukutaitoon. Keskustelussa otettiin esimerkiksi Google; ei riitä, että osaa käyttää hakukonetta (kirjoittaa hakukenttään) vaan lisäksi tulisi jollain tapaa ymmärtää, miten hakukone toimii ja taustalla vaikuttavia tekijöitä. Tai ei riitä, että osaa lukea YLEn sivuilta uutiset, vaan täytyisi ymmärtää myös konteksteja ja netin luonnetta verkostona. Ensin ajatus tuntui mielestäni oudolta, kun vertasin sitä esimerkiksi perinteisen median käyttöön; tarviiko sanomalehden lukijalla olla samanlaista ymmärrystä painetusta mediasta. On kuitenkin totta, että ymmärtämisestä on hyötyä; voi esimerkiksi kriittisesti tarkastella sitä, minkälaisia näkökulmia esimerkiksi sanomalehti juttuihinsa ottaa. Jos lisäksi omaa myös kriittistä lukutaitoa, ymmärtää, että pystyy jopa itse vaikuttamaan omalla toiminnallaan. Digitaalisessa ympäristössä jokaisella klikkauksella on periaattessa merkitystä. Joskus mietityttää ymmärtävätkö lapset ja nuoret tätä? Moni ei varmaan mieti loppuun asti vaikkapa sitä, minkälaisia kommentteja laittaa.

Muita huomioita

Oudolta kuulosti mielestäni se, että tietokoneen käyttö olisi mobiililaitteiden myötä vähentynyt. Itsestä tuntuu, että etenkin pelaaminen olisi nuorten keskuudessa lisääntynyt entisestään. Peliala tuntuu olevan jatkuvassa nousussa ja pelikulttuuria arvostetaan uudella tavalla. Esimerkkinä tästä Youtube-julkkis Pewdiepie joka tienaa miljoonia vuodessa pelaamalla. Mitä olette tästä mieltä? Vastauksena aiemman kommentoijan kysymykseen, en itse tiedä kuin yhden henkilön jolla ei ole älypuhelimen lisäksi käytössä tietokonetta.

Aiempi kommentoija kysyi myös, onko digitalisoituminen kouluoppimisen kannalta hälyttävää. Itse asiassa vastasinkin oikeastaan tähän jo tuossa ”Koulutuksen ja oppimisen näkökulma”- osiossa. Nykyään myös yliopistotason oppiminen on siirtymässä Internetiin; on erilaisia ”vapaita yliopistoja” joissa kuka tahansa voi opiskella ja huippuprofessoreiden luentoja voi katsella netistä. Kuitenkin, kun mietin itseäni opiskelijana, niin aika oleellista opiskelussa on myös opintopisteiden hankkiminen. Itse ainakin valitsen Tampereen Ylipiston luennot nettiluentojen sijaan sen takia, että saan kursseista opintopisteitä ja voin saada tutkinnon. Käsittääkseni näissä internet-yliopistoissa ei kuitenkaan voi tutkintoja suorittaa? Internetissä on varmasti saatavilla erittäin laadukasta opetusta, mutta sen hyödyntäminen edellyttää ehkä suurta tiedonjanoa ja halua oppia muista syistä kuin koulutuksen saaminen.

Huh huh, tulipas tästä pitkä, toivottavasti jaksatte lukea. Kirjoitin tän aika kiireellä, toivottavasti ei ole liian sekavaa. --Emilia Naukkarinen (keskustelu) 14. marraskuuta 2014 kello 16.30 (UTC)

SannaMT kommentit:

Valitettavasti nämä on niin sekavia kommentteja, että en osaa laittaa niitä keskustelun sekaan. Eli muutamia kommentteja edellä olevaan keskusteluun sekä omia huomioitani, ne ovat osittain ulkopuolelta luennon, mutta sen herättäminä ajatuksina.

Kulttuurin käsite luennolla esitetyssä muodossa ei iske minuun. Ei kai kulttuuri käsitteenä voi olla niin sidonnainen tekniikkaan? Jos heitän jonkin kommentit keskustelupalstalla, se on kulttuuria ja tuottamista, mutta jos teen sen kaveriporukassa, se ei ole. Jotenkin tuntuu, että monessa digikeskustelussa mennään pahasti väline edellä.

Reetta olikin laittanut kommentin lukemisesta. Tämä on omia ajatuksiani ja kokemuksiani verkon vaikutuksesta lukutaitoon. Olen huomannut keskittymiskykyni lukemiseen heikentyneen netin lisääntyneen käytön myötä. Tekstit ovat lyhyitä ja niissä kulkeutuu helposti linkkien kautta uuteen aiheeseen niin, että alkuperäinen aihealue voi kadota mielestä (ja myös näytöltä). Kokonaisen kirjan käteen ottaminen alkaa olla haastavaa tälläiselle vanhalle himolukijallekin. Tämä on varmasti yleisempikin ilmiö, kiinnostavaa on, miten se vaikuttaa tiedon rakentamiseen diginatiiveilla, jotka siis ovat kokoajan tottuneet lukemaan netin tekstien kautta. Näkyyköhän aivotutkimuksessa eroja diginatiiveilla? Muutoksia voi tulla tiedon käsittelyyn ja myös aivojen rakenteeseen, juuri uutisoitiin lasten soittoharrastuksen näkyminen aivojen toiminnassa. Toinen lukemiseen liittyvä oma havainto on luettavan valikointi. Luennossa oli kommentoitu uutisten erilaiseen lukemiseen verkossa ja paperilehdessä. Omassa käytöksessäni olen huomannut lukevani erilaisia uutisia netistä ja paperilehdestä. Netistä luen kaikenmoisia pikku-uutisia, jotka ohittaisin paperilehdessä täysin. Verkko siis vie lukemisen suuntaa viihteellisemmäksi. Nämä oli havaintoja omasta käyttäytymisestäni, mutta olen miettinyt niitä huolestuneena yleisesti. Miten digielämä muuttaa meitä tiedon käsittelijöinä ja miten se tämän kautta vaikuttaa esim. tutkimukseen tulevaisuudessa.

Kun puhumme digivallankumouksesta, on hyvä muistaa, että se on vain parikymmentä vuotta vanha ilmiö. Netti ei ole aina ollut itsestään selvyys ja myös se voi olla parin kymmenenvuoden päästä menneisyyttä. Se ei myöskään ole haavoittumaton (tiedon valtatie kulkee fyysisissä kaapeleissa valtameren pohjissa, linkkikohdat ovat myös fyysisiä konehalleja, eikös se kaikki Suomeen tuleva data tule Ruotsin kautta). Tieto ei ole myöskään vapaata, vaikka se illuusio netin suhteen usein on. Eri maissa voidaan tiedosta suodataa vallanpitäjien haluamia osia pois, tuottaa toivottua tietoa yms. Minusta Huxleyn Uljas uusi maailma on aika moisesti täällä, dystopiassahan osa porukastahan eli elämäänsä onnellisena huomaamatta olevansa täydellisen kontrollin alla. Kuten luennolla olikin, jokaisesta tekemästämme toimenpiteestä netissä jää jälki, kuinka hyvin jokainen tämän sisäistää ja ottaa huomioon? Edellä olevien asioiden takia en ole digiuskovainen ja pidän erittäin tärkeänä medialukutaidon opettamista.

Pieni jatko maanantaina: Hesarin uutinen (17.11.) Pietarissa olevasta trollikeskuksesta sopii tuohon minun edellisen kappaleen paatokseen. Medialukutaidon "opettaminen" koko väestössä olisi erittäin tärkeää, miten jokainen pystyisi mediavirran pyörteissä miettimään tiedon luetettavuutta.