SISsit/Keskustelu IX

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Reetan kommentteja

Lyhytelokuva Noah on hyvä kuvaus siitä, kuinka internet palveluineen ja informaatiotulvineen on vaikuttanut nuoriin (tai meihin kaikkiin?). Elokuva on mielestäni todella hyvä ja hyvin toteutettu: pienetkin yksityiskohdat nousevat merkityksillisiksi.

Noah kuvaa selvästi nuorten kyvyttömyyttä keskittyä internetin informaatiotulvassa. Päähenkilö Noahilla on tietokoneellaan samaan aikaan useita välilehtiä ja Facebook-keskusteluita auki, ja hän surffaa näiden välillä silmäillen sisältöä hyvin selailevasti. Keskusteluikkuna Noahin kaverin kanssa on auki passiivisesti: Noah pyytää useaan kertaan kaveriaan odottamaan, mutta ei esimerkiksi sulje keskustelua tai Facebookia odotuksen ajaksi. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että myös porno on jotain, joka vain pyörii taustalla muiden sivujen joukossa (esimerkiksi pornovideon äänet kuuluvat huolimatta siitä mitä sivua Noah silmäilee). Noah ei kunnolla keskity edes pornoon - käsittääkseni pornosta kunnolla nauttiminen vaatii varsin intensiivistä keskittymistä. Myös tyttöystävä Amyn soittaessa Skypellä porno jää hetkeksi pyörimään toiselle välilehdelle, vaikka Noah poistaakin siitä äänet. Toinen erinomainen esimerkki Noahin keskittymiskyvyttömyydestä on musiikin kuuntelu. Noahilla on useita musiikkilistoja, ja hän saattaa valita toiminnalleen sopivan kappaleen taustamusiikiksi. Kappale ei yleensä ehdi soida kuin hetken ajan, kun Noah jo pysäyttää kappaleen tai vaihtaa sen. Noah ei kykene kuuntelemaan yhtä kappaletta loppuun saakka, puhumattakaan siitä että hän lopettaisi muut toimintonsa siksi aikaa että hän keskittyisi kappaleen kuuntelemiseen.

Elokuvasta näkyy myös, kuinka internet on vaikuttanut nuorten ihmissuhdetaitoihin. Kärsimättömyys, yksioikoisuus ja verkkosivustojen merkitys korostuvat myös parisuhteissa. Nuorenparin Skype-keskustelun jälkeen Amyn selostuksen pointti jää epäselväksi. Sen sijaan, että Noah pohtisi Amyn tarkoitusperiä monesta eri näkökulmasta tai odottaisi siihen saakka, että he ehtivät keskustella kunnolla, Noah vetää johtopäätöksen, että Amy aikoo erota hänestä. Hän kertoo kaverilleen Facebook-keskustelussa, että Amy haluaa erota, vaikka näin ei siis välttämättä ole. Mielenkiintoista on Noahin kaverin reaktio tähän: kaveri rupeaa haukkumaan Amya, vaikka hänellä ei luultavasti ole mitään käsitystä Noahin ja Amyn suhteesta tai Amyn mahdollisista syistä mahdollisesti haluta erota. Myös Noahin kaverin reaktio on merkki siitä, että (elokuvan mukaan) nuorilta puuttuu taito analysoida ihmissuhteita hienovaraisesti - eroa haluava tyttö on yksiselitteisesti BITCH. Noahin surkeista vuorovaikutustaidoista kielii myös se, että epämääräisen Skype-keskustelun jälkeen hän ei ota tyttöystäväänsä yhteyttä moneen viikkoon eikä vastaa tämän yhteydenottoihin. Hän on tulkinnut, että Amy haluaa erota, ja toimii niin kuin he olisivat eronneet: hän esimerkiksi poistaa koneeltaan valokuvia Amystä ja heistä yhdessä.

Verkkopalveluiden merkityksestä ihmissuhteisiin kertoo se, että Noah yrittää tulkita Amyn tahtoa Facebookista: hän kärsimättömästi tuijottaa Amyn profiilin parisuhdestatusta ja päivittää sivustoa epäilemättä odottaen, että Amy vaihtaa sen sinkuksi keskustelematta asiasta Noahin kanssa. Suomessakin nuorten keskuudessa levinnyt ilmiö, jossa parisuhteeseen kuuluu toisen salasanojen tietäminen, osoittautuu elokuvassakin haitalliseksi: Noah kirjautuu tyttöystävänsä Facebook-tilille, urkkii tämän yksityisviestejä ja vaihtaa tämän parisuhdestatuksen keskustelematta tyttöystävän kanssa.

Lyhytelokuvan lopussa Noah menee Chatroulette-nettisivulle, mikä on hyvin mielenkiintoinen kohta elokuvassa. Chatroulette-palvelu mahdollistaa videochatin tuntemattomien ihmisten kanssa. Selattuaan suuren määrän mahdollisia keskustelukumppaneita (tämäkin on mielenkiintoinen yksityiskohta: Noah päättää hyvin nopeasti, kuka on keskustelun arvoinen ihminen ja kuka ei) Noah kohtaa häntä kiinnostavan tytön. Kun tyttö sanoo Noahille, että Noah saa kysyä tytöltä yhden asian, johon tyttö vastaa rehellisesti, Noah kysyy hänen Facebook-nimeään. Tämä kertoo paljon Noahin asenteesta: pelkkä lyhyt kohtaaminen toisen ihmisen kanssa ei riitä, vaan tyttö täytyy heti "kerätä" Facebook-ystäväksi. Tytöllä itsellään vaikuttaa olevan päinvastainen asenne: hänen mukaansa internetin merkittävimmät keskustelut käydään keskellä yötä tuntemattomien ihmisten kanssa - hän siis luultavasti kohtaa ihmisiä aidommin kuin esimerkiksi Noah.

Kysymys teille: kuinka paljon tunnistatte itseänne Noahin tekemisissä? Rehellisesti?

Minulle seurustelu Facebookin kautta on täysin vierasta. Itse en ole ladannut ainuttakaan yhteiskuvaa minusta ja kihlatustani Facebookiin ja jos se olisi minusta kiinni, meidän yhteiskuvia ei olisi Facebookissa lainkaan. (Olen laittanut Facebookiin itsestäni vain kaksi kuvaa, ja ne molemmat ovat kolme tai neljä vuotta vanhoja.) Olen huomannut, että monet pariskunnat käyvät yksityisiäkin keskusteluja toistensa Facebook-seinillä, mutta minä ja kihlattuni emme ole koskaan tainneet kirjoittaa mitään toistemme seinille. Lisäksi monet kaverini eivät päivitä Facebookin parisuhdestatustaan: tiedän, että monet kaverini ovat parisuhteessa, mutta heidän Facebook-statuksessaan ei lue niin. Facebookia ei siis mielestäni voi pitää minään "todellisuuden kuvana".

Sen sijaan kyvyttömyys keskittyä verkkosivuihin on itselleni tuttua - valitettavasti. Minulla on tietyt suosikkisivustoni, jotka selaan läpi oikeastaan päivittäin kuitenkaan syventymättä uusiin tietoihin. Myös tutustuminen uusiin verkkosivustoihin tai edes uusiin sisältöihin tutuilla verkkosivuilla on kovan työn alla: itsekin käytän selailevaa lukutapaa internetissä. Harvoin tutkin jonkun verkkosivuston sisältöjä perusteellisesti, ja aina kun saan jonkun internet-artikkelin tai blogitekstin luettua, se on pieni saavutus. Tietysti, etenkin katsottuani Noah-elokuvan, minua harmittaa ja jopa hävettää tämä käytökseni suuresti. Kyse on melko pakonomaisesta toiminnasta, jota on vaikea hallita tai muuttaa. --Reetta Kannas (keskustelu) 30. marraskuuta 2014 kello 16.46 (UTC)

Annin kommentit Vastaan heti tuohon Reetan kysymykseen: toisaalta tunnistan joitain Noahin piirteitä omassa verkkokäyttäytymisessäni, mutta joiltain osin taas olen vanhanaikasempi verkon käyttäjä. Pyrin pitämään esimerkiksi Facebook-sivuni melko yksityisenä ja jopa tylsänä. Julkaisen kyllä silloin tällöin päivityksiä ja paikkatietoja, mutta kuvia todella harvoin, ja minulla on tarkka seula siitä, mitä julkaisen. En esimerkiksi pidä juurikaan siitä, että joku merkitsee minut kuvaan. Facebookissani on kyllä muutama kuva minusta ja poikaystävästäni, ja tieto, kenen kanssa seurustelen, on julkinen, mutta pidän esimerkiksi työpaikkatiedot, opiskelemani aineet, katsomani elokuvat ja lukemani kirjat (melko turhaa tietoa mielestäni) poissa sivuilta. En myöskään lisäile ihmisiä kovin helposti kavereiksi tai ylipäätään ole hurjan aktiivinen Facebookin käyttäjä. Sanoisin, että olen juuri sitä Facebook-käyttäjätyyppiä, joka kyttää mielellään muiden tekemisiä, muttei itse juurikaan julkaise omia juttuja seinällään.

Kuten Reettakin sanoi, Noahin verkkokäyttäytyminen näyttää kärsimättömältä: lukuisia välilehtiä yhtä aikaa auki, kappaleita ei kuunnella loppuun, kaverit jätetään keskusteluihin odottamaan yhteydenottoa. Koko touhu näyttää omaan silmääni vähän levottomalta, mikä johtuu varmasti siitä, että itselläni on tapana esimerkiksi sulkea turhat välilehdet, jos en niitä tarvitse. Pyrin kai siis keskittymään asioihin täysipainoisemmin. Kuitenkin myös tuo selaileva lukutapa on minullakin käytössä: en keskity täysin kaikkeen mitä eteen tulee, ja selailen toki esimerkiksi Tumblria, Facebookia tai 9gagia "aivottomasti" useinkin.

Noah-elokuva osoittaa hyvin, minkälaisen informaatiotulvan nykypäivän teknologia ja erityisesti sosiaalisen median monet muodot mahdollistavat. Huomio pitäisi osata suunnata oikein ja itseä kiinnostaviin asioihin. Toisaalta, vaikka Noah seikkailee useilla eri sivustoilla simultaanisesti ja hänen toimintansa voi näyttää nopealta poukkoilulta asiasta toiseen, hänellä kuitenkin on yksi selkeä kiintopiste: tyttöystävä Amy. Heti, kun epäilys tyttöystävän seurusteluhaluista herää, Noah alkaa vahdata tämän parisuhdestatusta ja lopulta päätyy kirjautumaan luvatta tämän sivuille vaihtaen itse statuksen nähdäkseen, mitä tyttöystävällä on mielessään. Sanoisin, että useimmilla meistäkin on jokin kiintopiste verkkokäyttäytymisessämme. Olimmepa netissä sitten opiskelu-, asioidenhoito-, tai ihan vain viihdemielessä, kaikessa tässä on aina jokin fokus. Tuosta viihdeselailusta joku voi olla eri mieltä, mutta minun mielestäni jopa "turhassa" selailussa voi olla takana tarkoitus esimerkiksi rauhoittua, keventää mieltä, huvittua, selata rutiininomaisesti uusia asioita tai jopa saada unta.

Tällaisia ajatuksia heräsi tästä videosta. Oli muuten todella mielenkiintoinen ja kivasti toteutettu lyhytelokuva tuo Noah!--Anni Malinen (keskustelu) 4. joulukuuta 2014 kello 10.13 (UTC)

Sanna kommentteja:

Noah oli oikea diginatiivi ja itse minun on vaikea täysin ymmärtää ja mennä mukaan tuohon maailmaan. Tuttuja teinejä kun seuraa, niin tuolta se elämä näyttää, monta kanavaa, joita pitää kaikkia seurata yhtä aikaa ja olla mukana kaikissa, jotta ei tipu joukosta. Toki me vanhemmatkin olemme mukana facebookissa yms., mutta ei niin intensiivisesti (ja nuorethan jo jättää sen). Tarkoitan, että se ei ole niin tärkeää, se on ehkä kokoontumis- ja tiedonvälityspaikka, mutta ei kuitenkaan sosiaalisten suhteiden luomisen paikka. Tarkoitan, että ensin on ihmiset, joiden kanssa pidetään yhteyttä somen kautta, ei niin, että somessa tavataan ihmisiä, jotka ehkä joskus jopa nähdään livenä. Olen omien tuttujen lasten kautta myös nähnyt somen ikävän puolen, kun siellä ei tarvitse oikeasta kohdata toista, on helppo käyttäytyä väärin, videolla oli toisen tiliin tunkeutuminen, mutta myös kiusaaminen on ikävän helppoa ja pahuksen laajalle leviävää.

Somessa on helppo tutustua, jättää, väärinymmärtää. Mitenkähän tämä kaikki vaikuttaa diginatiivien ”oikeisiin” ihmissuhteisiin myöhemmin, tätä varmaan tutkitaan parinkymmenen vuoden päästä.

Reetan kysymys tunnistaako omassa käytöksessä Noahin toimintaa. Kyllä tuon keskittymiskyvyttömyyden tunnistaa, jossain aiemmassakin kommentoinnissa kirjoitin, että kykyni keskittyä pitkään tekstiin on heikentynyt. On vaikea ottaa kirjaa käteen ja lukea keskittyneesti, kun on tottunut lukemaan netistä pikkusälää sieltä täältä. Myös opiskelussa on paljon helpompi tehdä oppimistehtäviä ottaen netistä auki esim. opinnäytteitä ja skrollata niistä juuri niitä kohtia, jotka liittyvät omaan työhän kuin lukea hieman tarkemmin ja laajemmin taustoja. Itsenäisyyspäivän vastaanottoa katsoessa olin oikein huvittunut itsestäni: minulla oli auki kaksi tietokonetta, joissa meni kolme ylen lähetystä (toisessa jaetulla näytöllä kaksi) sitten selaisin kännystä twitteriä. Ja mitä siitä seurasi: en ehtinyt olla kärryllä niistä mistään :-)

Nykyajasta[muokkaa]

Minulle tuli suorastaan tuskainen olo tuosta Noahin poukkoilusta eri sivuilla. Olen pitänyt itseäni hieman kärsimättömänä nykyajan ”tuotteena”, mutta en tosiaankaan pystyisi tuollaiseen. Alle 5-vuotiaana käytin tietokonetta ensimmäisen kerran, mutta en samaistu nykyajan teineihin, jotka syntyivät teknologian täyteisempään maailmaan kuin minä.

Jos olen Facebookissa, en ole juuri koskaan samaan aikaan muilla sivuilla vaan keskityn yksinomaan siihen. Saatan tosin olla kännykällä samaan aikaan Whatsappissa. Harvoin edes avaan linkkejä Facebookista, luen vain otsikot, mikä ilmeisesti näin lööppiaikakautena on tavallista. En ole mikään Facebookin superaktiivikäyttäjä, vaikka käynkin siellä päivittäin. Teen paljon vapaaehtoistöitä, joten ennen kaikkea se on tärkeä foorumi näille ryhmäkeskusteluille.

Musiikkipoukkoilua harrastan, mutta se tapahtuu kännykällä radiokanavia selatessani. Saatan kuunnella puolet jostain kappaleesta ja sitten siirtyä seuraavaan. Tykkään myös pitää useita välilehtiä auki, tosin mielestäni maltillisesti. Nytkin minulla on kuusi välilehteä auki. --Katijl (keskustelu) 15. joulukuuta 2014 kello 00.05 (UTC)