SISsit/Keskustelu VIII

Reetan ajatuksia Sugata Mitran luennosta

Mitran esittelemä SOLE-oppimismetodi vaikuttaa hyvin tehokkaalta. SOLE on varmasti hyvä vaihtoehto teollisen mallin mukaan järjestetylle koululle. Olen erityisen iloinen siitä, että Mitra painottaa rohkaisemisen ja ihailun merkitystä oppimisessa. Itse olen aina omassa oppimisessani painottanut "onnistumisen kokemuksia": Kun asetan itselleni tavoitteita, minulle on tärkeää, että ainakin ensimmäisten välitavoitteiden rima on matalalla. Kun saavutan tavoitteen, voin olla iloinen ja ylpeä suorituksestani, ja jatkan positiivisella mielellä eteenpäin, kohti vaikeampia tavoitteita. Se, että oppimisympäristö on kannustava ja positiivinen, eikä oppijoiden tarvitse miettiä arvostelun "uhkaa", varmasti auttaa lasten (ja tietysti aikuistenkin) autenttista oppimishalua heräämään, jolloin he myös oppivat paremmin.

Kuitenkin lapsista itsestään lähtevässä oppimismenetelmässä on aukko: mitä jos lasta ei kiinnosta opettajan esiinnostama kysymys? Kiinnostuksen puute on tietysti oppimisen ongelma myös teollisen mallin mukaisessa koulussa: oli järjestelmä tai metodi mikä hyvänsä, jos lasta ei kiinnosta jokin asia, hän ei sitä luultavasti opi. Mutta onko kiinnostus SOLE-mallissa erityisen tärkeässä asemassa ja sen puute erityisen paljon oppimista hankaloittavaa? Teollisessa mallissa lapsi, jota jokin asia ei kiinnosta, joutuu joka tapauksessa kuuntelemaan asian opetusta tai tekemään asiaan liittyviä tehtäviä. Sen sijaan, jos oppiminen perustuu oma-aloitteiselle ja aktiiviselle tiedonhaulle, voi käydä niin, että lapsi, joka ei ole kiinnostunut jostain asiasta, ei hae tietoa lainkaan eikä saavuta siis alkeellistakaan tietämystä asiasta. Vai aliarvioinko lasten kiinnostusta ja oppimishalua? Kiinnostuivathan Mitran kokeiden lapset jopa bioteknologiasta...

Mitra kysyy luennolla: "Is knowing obsolete?" Tähän liittyen hän toteaa: "When you need to know something you can find it out in two minutes." En usko, että koskaan tulee olemaan aikaa, jolloin minkäänlaista pohjatietoa ei vaadita millään elämän alueella, vaan tietoa hankitaan ainoastaan tarpeen mukaan. En usko, että koskaan voidaan tehdä tiedettä ilman koulutuksen tuomaa pohjatietoa - tai vaikka itseopiskelun tuomaa pohjatietoa. Myöskään monissa ammateissa - esimerkiksi johtotehtävissä - toimiminen tuskin onnistuu ilman laajaa pohjatietoa. Saatan osoittaa jälleen konservatiivisuuttani, mutta mielestäni yleissivistyksellä on itseisarvo. On järkevän ihmisen merkki, että tietää perusasiat "kouluaineista" eli elämän ja olemisen eri osa-alueista, kuten biologiasta ja historiasta. Lisäksi, kun on tarpeeksi laaja ja hyvä tietopohja, minkä tahansa uuden asian "selville ottaminen", ymmärtäminen ja omaksuminen on huomattavasti helpompaa, tehokkaampaa ja nopeampaa kuin ilman tietopohjaa.--Reetta Kannas (keskustelu) 1. joulukuuta 2014 kello 19.30 (UTC)

Annin kommentit

Sugata Mitran Building a school in a cloud -presentaatio antoi hyvin positiivisen mielikuvan yhteisöllisestä oppimisesta ja samalla myös nykyteknologian lukuisista mahdollisuuksista. Erityisesti kiinnostuin Mitran ajatuksista siitä, tarvitaanko tulevaisuudessa kouluja laisinkaan?

Vertaisoppimisen Mitra havainnollisti monilla esimerkeillään intialaisista lapsista, jotka oppivat tietokoneen käytön ja toimintaperiaatteet, jopa englannin kielen, itsenäisesti, vain toistensa kannustamina. Tämä osoitti, miten muokkautuva lapsen mieli on, ja toi samalla mieleen aiemman, Changing education paradigms -videon, jolla kerrottiin luovaa ja "nerokasta" ajattelua mittaavan testin tulosten olevan sitä parempia, mitä nuorempi siihen osallistuva lapsi on. Mitra kertoi avointen, ilmaan jätettyjen kysymysten ja pienenkin kannustamisen laukaisevan halun hakea tietoa ja opiskella itsenäisesti. Tämäkin huomio muistutti minua Changing education paradigms -videosta (en nyt näköjään pääse tästä videosta irti, katoin nuo peräkkäin.. :D), jossa pohdittiin koulutuksen tylsistyttävää vaikutusta ja sitä, että koulutuksen pitäisi nimen omaan herättää oppija, ei nukuttaa häntä. Tästä syystä Mitran esittämät ajatukset täysin vertaistukeen perustuvasta oppimisesta vaikuttavat aivan mahdollisilta.

On kuitenkin samaan hengenvetoon sanottava sama juttu kuin Reetta tuossa ylempänä. Vaikka Mitra mehustelee ajatuksella kouluttomasta yhteiskunnasta, sanoisin minäkin, että kouluja kyllä tarvitaan. Koulun kasvattava ja sivistävä vaikutus on mielestäni tärkeä, sillä kaikkea ei voi oppia kotona. Vaikka verkosta löytyy yhtä sun toista oppimateriaalia, joka voidaan opiskella hetkessä, miten voidaan varmistaa, että kaikki lapset hallitsisivat edes suunnilleen samat jutut? Opetussuunnitelmat kun pitävät sisällään paljon muutakin yksilön kehitystä ja oppimista tukevaa tietoa pakollisten aineiden oppimäärien lisäksi. Entäpä kuinka kouluttomassa maailmassa tulisi toimeen sellainen yksilö, jolla on oppimis- tai lukivaikeuksia? Miten voitaisiin tällöin määritellä vaikkapa yleissivistyksellisiä asioita?--Anni Malinen (keskustelu) 4. joulukuuta 2014 kello 08.53 (UTC)

Sannan kommentit

Sugata Mitran ajatukset oppimisesta ja käytännöt, miten hän on vienyt oppimisideologiaansa Intian köyhien pariin, olivat hienoja. Erityisetsi minua innosti ajatus, miten hän pystyi viemään tietotekniikan ulkopuolella oleville tietämystä nykypäivän teknologiasta. Ajatus, että lapset oppivat tekemällä ja että kun oppimisessa on mukana lasten mielenkiintoa ja luovuutta, oppimistulokset ylittävät se mihin olemme perinteisessä koulussa tottuneet. Luovuuteen kannustaminen, innostuksen löytäminen ja ongelmanratkaisu periaatteen käyttö opetuksessa ja oppimisessa on minusta se asia, joka tästä videoista kannattaa ottaa mukaan. Ja tietysti yhdessä tekeminen.

Mutta olen Reetan kanssa samaa mieltä, että tälläinen toimintamalli ei ole suoraan siirrettävissä Suomeen. Meillä lapsilla on monia kilpailevia kiinnostuskin kohteita, entä jos oppiminen ei pääsekään top kolmosen, eikä edes top kymppiin? Kuitenkin lapsille on annettava valmiudet pärjätä tässä yhteiskunnassa eli hänen on saatava tarvittavat valmiudet vaikka niiden hankkiminen ei olisikaan ensisijainen kiinnostuksen kohde. Koululla on myöskin merkittävä rooli sosiaalisen käyttäytymisen oppimisen paikkana, koulu sosiaalistaa yhteiskuntaan ja opettaa siellä tarvittavia sosiaalisia taitoja. Mutta koulu on muutoksen edessä (ja muutos on jo alkanutkin) sillä tarvittavat taidot ovat erilaisia kuin aiemmin. Opettajan roolin on oltava jatkossa enemmän ohjaaja, kun oppilaat itse rakentavat tietoa ja ymmärrystä asioista. Koulun tulisi tarjota jokaiselle oppilaalle onnistumisia, myös niille, jotka eivät ”pärjää” perinteisessä koulussa eli oppimisen ja tekemisen tapoja pitäisi olla enemmän. Nythän me suorastaan syrjäytämme sen osan porukasta, joka ei sovellu perinteiseen oppimistyyliin (lue, kirjoita, kuuntele)

Työelämästä ja opiskelusta

Sugata Mitra puhui tulevaisuuden työpaikoista esittäen, että ihmiset voivat työskennellä milloin, missä ja miten haluavat, eli toisin sanoen ne ovat etätyöpaikkoja. Ja tuohan on samantyyppistä työskentelyä kuin esimerkiksi yliopisto-opiskelijat nyt harjoittavat. Esim. tenttiin voi lukea missä ja milloin tahansa. Pidän pitkälle viedystä valinnanvapaudesta opiskeluaikana enkä vaihtaisi sitä pois. Mutta työelämässä luultavasti kaipaisin selkeää valmiiksi annettua toimintamallia ja sitä, että työpaikka on jokin tietty fyysinen paikka, johon mennään. Muutoin työelämän ja vapaa-ajan erottaminen olisi hankalaa. Vähän sivuhyppynä, mutta kuitenkin esimerkkinä siitä kuinka voi pyrkiä erottamaan työ- ja vapaa-ajan, minulla tuli mieleen yksi isäni kuulema juttu työkaveriltaan, joka teki etätöitä. Tämä työkaveri oli kertonut, että hän aamutoimien jälkeen lähti ulos, kiersi asuintalonsa ja meni takaisin kotiin ja suoraan erilliseen työhuoneeseen, siis kuin olisi mennyt työpaikalle. Etätyöpäivän päätteeksi työkaveri oli astunut taas ulos ja kiertänyt talon tällä kertaa toiseen suuntaan, ikään kuin kotimatkalla olisi ollut. Kekseliästä tuokin :D

Mitran kertomukset lasten itsenäisestä oppimiskyvystä kuulostavat kyllä erittäin hienolta ja yllättivät minut. En kuitenkaan vaihtaisi pois melko raskaaksi rakennettua koulujärjestelmäämme, koska se kuitenkin luo selkeät puitteet lasten elämälle. Ja tähän liittyen kirjoitittekin jo monia asioita, joista olen samaa mieltä. Tuollainen itsenäiseen oppimiseen kannustaminen olisikin erittäin hyödyllistä köyhissä maissa, joissa koulujen rakentaminenkin on laiminlyöty. --Katijl (keskustelu) 14. joulukuuta 2014 kello 23.21 (UTC)