SMAL/Keskustelu V

Keskustelumme oli tälläkin kertaa polveilevaa mutta tässä pääpoimintoja aiheista.

Mietimme, että jos ei voi luottaa siihen mitä koulussa opetetaan, millainen auktoriteetti opettajalla on? Minkä ikäisistä oppijoista puhutaan, kun puhutaan refleksiivisestä epävarmuudesta? Mietimme, että voi olla aika paljon vaatia refleksiivistä epävarmuutta alakoululaisilta siinä vaiheessa kun vasta aloitetaan asioiden oppiminen. Voiko vasta perustaitoja opetteleville lapsille sanoa, että ne perustaidot, joita he maailmassa oppivat eivät välttämättä ole totta? Miten sen suuntaista ajattelua voisi opettaa jo lapsille aiheuttamatta hämmennystä? Veee mietti refleksiivisen oppimisen opettamisesta lapsille esimerkiksi niin, että koulussa jokaisen tunnin päätteeksi kirjoitettaisiin ylös ajatuksia siitä mitä kyseisellä tunnilla on oppinut, mihin voisi perehtyä tarkemmin, mitä ei ymmärrä, jne. Se auttaisi oppimisessa sekä saattaisi loppujen lopuksi opettaa myös kriittistä ajattelua ja refleksiivistä epävarmuutta.

Keskustelimme myös toteamuksesta ”’Älä käytä Wikipediaa’ on vähän sama kuin’ älä käytä oppikirjaa’”. Wikipedian hyvistä puolista huolimatta sieltä löytyy heikkolaatuisia ja asenteellisia artikkeleita, ja aina voi myös miettiä sitä että pääseekö kaikki äänet senkään kautta kuuluviin vaikka näin usein sanotaan. Käytännössä ns. neutraalius ei välttämättä toteudu. Tietyt äänet pääsevät paremmin esiin ja asenteellisia artikkeleita ei välttämättä korjata. Oppikirjoissa taas pyrkimys siihen että asenteellisia artikkeleita ei päädy mukaan (tosin voi miettiä että onko kukaan vailla minkäänlaisia asenteita), mutta vanhoja oppikirjoja lukiessa helppo huomata, että vaikka sävy on asiallinen ja neutraali, mukana on luonnollisesti oman aikansa olettamuksia ja ’tietoa’ joka uuden tiedon valossa ei välttämättä ole enää totta. Pohdimme, onko näissä kahdessa kuitenkin sävyeroa vai ei. Korhonen-Vemmelsääri huomautti, että se on hyvä pointti että Wikipedian käyttö vaatii refleksiivisyyttä kun käyttää sitä se ajatus takaraivossa, että tieto siellä ei ole luotettavaa. Pohdimme, muistaako saman esimerkiksi yliopistossa luennoilla. Jos huomaa luennoitsijan sanovan jotain virheellistä tai joku korjaa häntä, tulee helposti epäluuloinen olo. Jos luennoitsija on ollut väärässä tässä yhdessä asiassa, missä kaikessa hän on ollut väärässä? Kaiken kaikkiaan tällaiset hetket ovat hyödyllisiä kokemuksia.

Korhonen-Vemmelsääri kertoi podcast-sarjasta nimeltä Serial, jossa pohdittiin oikean elämän murhamysteeriä 90-luvulta ja yritettiin selvittää onko murhasta tuomittu oikeasti syyllinen. Sarjan lopputulema oli, ettei syyllisyyttä voida vieläkään sanoa varmaksi, sillä jutussa oli sen verran epäselvyyksiä ja epävarmuuksia. Osa kuulijoista oli sujut tällaisen epäselvän lopun kanssa, ja toiset olivat taas olleet raivoissaan. Korhonen-Vemmelsääri huomautti, että eläminen epävarmuuden kanssa on jännä taito oppia.