SMAL/Keskustelu VII

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Changing Education Paradigms

Amerikkalaisissa medioissa näkyvät ongelmat, jotka koskevat amerikkalaista yhteiskuntaa, voivat helposti tehdä sokeaksi sille, että samat ongelmat eivät välttämättä koske Suomea, ainakaan samassa mittakaavassa. Se, että koulutusjärjestelmä on rikki Yhdysvalloissa ei tarkoita, että näin olisi Suomessa. Lisäksi Korhonen-Vemmelsääri huomautti, että instituutiot ovat aina lähtökohtaisesti rajoittavia ja että instituution kulttuuria voi olla hankala muuttaa juuri koska se on instituutio.

Hyviä pointteja, joita videossa tuli esille, oli oppilaiden luokittelun/leimaamisen lopettaminen sekä ryhmäoppimisen lisääminen. Ihmisten luokittelu tietynlaisiin ihmisiin ja oppijoihin rajoittaa, etenkin jos tämä tehdään jo nuorena. Myös ‘oman jutun’ löytymisessä on riskinsä. Voi olla, että se johtaa turhaan ovien sulkemiseen. Kuitenkin ihmisillä on erilaisia taitoja, kykyjä ja vahvuuksia. Onko meidän todella mahdollista olla hyviä missä tahansa, vai tuleeko jossain vaiheessa raja vastaan? Ryhmäoppiminen taas on ajatuksena mielenkiintoinen ja voisi toimi monilla paremmin kuin yksilöoppiminen, tosin huomioon täytyy ottaa myös se, että kaikki eivät ole ryhmäoppijoita.

Mietimme myös sitä, miten videolla ilmi tulleet uudistusideat voisi toteuttaa. Ajatukset olivat mielenkiintoisia, mutta juuri minkäänlaisia konkreettisia esimerkkejä ei annettu. Miten esimerkiksi jaotella lapset ryhmiin jos ei iän perusteella? Vaikka lapset kehittyvät suhteellisen samaa tahtia, yksilöllisiä eroja löytyy. Olisiko jonkinlainen parin vuoden joustoaika parempi? Lähtötasotestit? Jollain lailla jaottelu tulisi tehdä, ja se vaatisi työtä ja resursseja. Tärkeää olisi myös se, että lapsia ei arvotettaisi jaotteluperusteella. Korhonen-Vemmelsääri huomautti, että tällä hetkellä Suomessa lapsi voi mennä vuotta myöhemmin kouluun jos näin nähdään parhaaksi. Mahdollisuutta ei kuitenkaan luultavasti hyödynnetä niin paljon kuin voisi, ja siihen liittyy epäilemättä myös stigmoja.

Vertailimme koulutusta Suomessa koulutukseen Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa oman kokemuksen ja tiedon perusteella. Suomessa on hyvä se, että voi siirtyä koulutuksesta ja koulusta toiseen suhteellisen vapaasti. Ovea ei laiteta kiinni mahdollisuuksille jossain vaiheessa. Huonoa taas on se, miten tutkinto määrittelee huomattavasti mitä tulevaisuudessa voi tehdä. Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa on enemmän joustavuutta sen suhteen, alasta riippuen. Opintoala ei aina kahlitse niin suuresti tulevan ammatin suhteen. Koulutuksessa opittuja tietoja ja taitoja voi soveltaa tietyissä tapauksissa ammattiin kuin ammattiin, ja alaspesifit asiat opitaan itse ammatissa sen sijaan että ne olisi opittu yliopistossa. Suomessa taas alaa opiskellaan yliopistossa ja sen jälkeen mennään tälle tietylle alalle töihin. Koulut eivät kuitenkaan yksin ole vastuussa joustavuuden lisäämisestä. Jotta Ison-Britannian tai Yhdysvaltojen suurempi joustavuus toimisi Suomessa, tulisi työelämän olla avoimempi sen suhteen.

Pohdimme myös sitä, kuinka paljon ‘divergent thinking’ todella kertoo ihmisistä. Tuleeko vanhemmilla lapsilla realismi vastaan? Onko koulutusjärjestelmä todella syy sille että luova ja mielikuvituksekas ajattelu vähenee? Korhonen-Vemmelsääri kertoi kuitenkin huomanneensa runoudessa sen että nuoremmat lapset keksivät yllättäviä ja uusia kielikuvia kun taas teini-ikäiset ovat omaksuneet jo tiettyjä kirjallisuuden kliseitä kirjoituksiinsa. Kenties ajatuksessa on perää.

Lukemisen uudet tavat

Aloitimme ryhmätapaamisen keskustelemalla lukulaitteista. Meitä vaivasi se, miten lukulaitteet ja kirjat asetellaan usein vastakkain. Monet lukijat käyttävät molempia vaihtelevasti ja lisäksi on jokaisen oma asia miten kirjansa lukee. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa. Uusiin asioihin ja tapoihin liittyy aina uhkakuvia, vastustusta ja pelkoa. Se täytyy myös tässä tapauksessa muistaa.

Juttelimme myös sähköisten oppimateriaalien käytöstä yliopistossa. Meillä ei ollut suuremmin kokemuksia e-kirjojen käytöstä oppimisessa, mutta näimme niiden hyvät puolet: e-kirjoissa ei periaatteessa ole materiaalisia rajoituksia toisin kuin perinteisissä kirjoissa. Tosin rajoituksia teoksille kuitenkin laitetaan sillä lisenssejä ostetaan aina tietty määrä. Ajatus siitä että ei-materiaalista tuotetta ei voisi lainata kun ‘kaikki kopiot ovat jo lainassa’ on aika huvittava.

Puhuimme myös lukemisen sosiaalisesta arvostuksesta. Huonolla lukeneisuudella ei nykyäänkään yleensä ylpeillä, vaikka totta kai ympäristö vaikuttaa tähänkin. Pohdimme myös sitä, voiko olla älykäs lukematta kirjoja (ottaen tottakai huomioon sen että mitä ylipäätänsä on ‘älykkyys’), ja päädyimme lopputulokseen että älykkyys voi jäädä pinnalliseksi tässä tapauksessa. Tottakai kuitenkin muillakin tavoin voi oppia ja kaikki eivät opi lukemalla.

Videolla tuotiin esiin ajatus, että vaikka kirjoja luetaan vähemmän, se ei tarkoita ettei ihminen lue ollenkaan. Blogien, fanfictionin ja artikkeleiden lukeminen on monesti toki erilaista lukemista kuin kirjojen, mutta on se silti lukemista. Herkman ei videon mukaan usko, että lukeminen katoaa mihinkään, vaan ihmiset yhä lukevat aamulehtensä parin vuosikymmenen päästä. Olimme tästä samaa mieltä. Lukemiseen edelleenkin sosiaalistutaan ja sitä edelleenkin arvostetaan. Se tuskin katoaa mihinkään lopullisesti.

Videolla Herkman totesi, että koulun pitää olla jotain muuta kuin nuorten vapaa-aikaa. Tämä sama ajatus muodossa tai toisessa on tullut esiin myös aiemmissa keskusteluissamme. Koulun on hyvä huomioida vapaa-aika ja antaa turvallinen ympäristö oppia myös koulun ulkopuolista elämää varten, mutta koulussa ei tarvitse tehdä samaa kuin vapaa-ajalla. Oppimista tapahtuu koulun ulkopuolellakin. Koulu ei voi olla sellaista että heitetään asioita ilmaan ja sitten annetaan oppilaiden päättää että mikä kiinnostaa. Sitä on elämä. Korhonen-Vemmelsääri totesi, että koulun ei tarvitse olla mikrokosmos jossa tapahtuu kaikki.