Sikailusivu

Aavikko eli autiomaa on ilmasto- ja kasvillisuusvyöhyke, jonka tyypillinen piirre on kuivuusindeksin mukaan määriteltävissä oleva kuivuus. Lisäksi aavikoilla kasvaa määritelmän mukaan kuivuuteen sopeutunutta kasvillisuutta, joka peittää kuitenkin vain pienen osan alueen maaperästä. Toisinaan aavikoilla tarkoitetaan myös jäätiköiden lähellä olevia kylmyysaavikoita, joilla on vain vähäistä kasvillisuutta. Suurin osa aavikoista sijaitsee ns. hepoasteilla. Autiomaita on kuitenkin myös sisämaassa, vuoristojen kosteudelta eristämillä alueilla ja kuivilla rannikoilla. Tunnetuin ja suurin aavikko on Sahara Afrikan pohjoisosissa. Aavikoita on viidellä mantereella, ja ne peittävät noin viidenneksen maapallon maapinta-alasta.

Aavikot jaetaan hiekka-, sora- ja kallioaavikkoihin. Niiden pinta on herkkä veden ja tuulen aiheuttamalla eroosiolle. Hiekka-aavikoilla tuuli kasaa dyynejä. Epäsuotuisista olosuhteista huolimatta autiomailla elää eläin- ja kasvilajeja, jotka ovat sopeutuneet hyvin kuiviin ja kuumiin olosuhteisiin. Aavikot eivät ole kuitenkaan täysin vedettömiä, sillä vettä esiintyy keitaissa ja sadekausina myös joissa ja järvissä, jotka kuivuvat myöhemmin suola-aavikoiksi. Aavikot ovat pääsääntöisesti kuumia ja kuivia, mutta lämpötilan vaihtelu voi olla suurta päivän ja yön välillä. Lauhkean vyöhykkeen mantereisilla aavikoilla myös vuodenaikojen välinen lämpötilan vaihtelu on suurta.

Aavikoilla elää myös ihmisiä; perinteisesti aavikoiden kansat ovat olleet nomadeja, kuten beduiinit. Autiomailta saa monia mineraaleja, ja etenkin kuivien alueiden maaöljyvarat ovat merkittävät. Ihmisen toiminta varsinkin aavikoiden reuna-alueilla vaikuttaa aavikoitumiseen eli maan laadun heikentymiseen.