Sugata Mitra: Build a School in the Cloud

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

[WIKIÄISET: [Anna-Maija,_Eija,_Marjut,_Jukka,_Anne,(wikiaiset)|Paluu edelliselle sivulle]]



28102013 KOOSTE _ Sugata Mitran video_ WIKIÄISET : Eija, Anna-Maija, Jukka, Anne ja Marjut pohtivat


     Sugata Mitran videosta  nousi Wikiäisten pohdinnoista vahvasti esille kaksi selkeää teemaa; 
    
             AJATUKSIA SUGATA MITRAN TUTKIMUKSISTA 
             KOULUTUSJÄRJESTELMÄN SISÄLLÄ TOTEUTETTAVAN PEDAGOGIIKAN POHDINTAA TIETOYHTEISKUNNAN VIITEKEHYKSESSÄ


AJATUKSIA SUGATA MITRAN TUTKIMUKSISTA

Eija: Sugata Mitra on tehnyt hienoa työtä tuodessaan Intiassa oppimismahdollisuuden myös slummissa ja syrjäseuduilla asuvien lasten ulottuville. Hänen ajatuksensa rohkaisun ja kannustuksen merkityksestä oppimisprosessissa on mitä tärkein, mutta ei suinkaan uusi idea kasvatuksessa. Suomalaista koulua ja aikuisopiskelua ajatellen Sugata Mitran suurin anti lienee ajatuksessa käyttää tietoverkkoa esim. autenttisen kielen opiskeluun (englannin kielellä Internetissä lienee riittävästi materiaalia hyvän kielitaidon oppimiseen) sekä tiedonhankintaan erilaisista mutkikkaistakin aihepiireistä. Hän esittää ajatuksen siitä, että opettajan tärkein tehtävä oppimisprosessissa on esittää kysymyksiä, väistyä syrjään ja ihailla lopputulosta. Tästä voisin olla samaa mieltä :)

Anna-Maija: Sugata Mitran käytännön tutkimustulokset lasten oppimisesta tietokoneen avulla ilman opettajaa Intian pienissä kylissä ja slummialueilla herättävät minut pohtimaan luovuuden ja uusien oppimisympäristöjen merkitystä Suomen koulutuskentällä. Videolla esitettyjen tutkimusten tulokset puhuivat yhtenevää kieltään: Lapset oppivat tekemään sitä mitä he haluavat oppia tekemään. Jos lapsilla on mielenkiintoa, oppimista ja koulutusta ryhmissä tapahtuu. Sugata Mitran tutkimustulosten perusteella oli pääteltävissä, että lapset voivat oppia käyttämään tietokoneita ja internetiä omin neuvoin, riippumatta keitä he ovat tai missä he ovat. Myös luovuus oppijan voimavarana korostuu. Ongelmien ratkaisukyky, uudet oppimis- ja opetusideat, luova ja toimiva ryhmädynamiikka sekä ryhmätyöskentely nousevat tämän videon tutkimustulosten keskeisiksi teemoiksi. Sugata Mitran videon katsottuani, pohdin entistä syvemmin luovuuden ja kannustamisen merkityksen korostamista ja niiden vaikutuksia oppimisessa ja opetuksessa läpi koko kansallisen koulutusjärjestelmämme. Mitä on luovuus? Miten luovuus määritellään? Itse kiteyttäisin luovuuden määrittelyn alla oleviin lauseisiin ja samalla voisimme pohtia, näkyykö luova toiminta ja sen tuottamat innovatiiviset toiminnalliset työskentely- ja opetusmenetelmät kansallisella koulutuksen kentällämme riittävästi:

    •Kyky nähdä uusia asiayhteyksiä ja kehittää epätavallisia ideoita
    •Kyky tuottaa tarkoituksellisesti jotakin uutta tai ainutlaatuista
    •Perustuu usein laajaan tietovarantoon tai kokemukseen
    •Taustalla vapaus, joustavuus, ennakkoluulottomuus, kokeilunhalu, kyky ottaa riskejä, 
     mielikuvitus, itsenäinen arvostelukyky, reflektio, ilmaisukyky

Sir Ken Robinsonin mukaan koulut tappavat luovuuden! Kannattaa katsoa humoristisesti esitetty mutta painavaa asiaa sisältä video, jos haluaa laajentaa ja syventää ajattelua aihee tiimoilta. http://www.ted.com/talks/ken_robinson_says_schools_kill_creativity.html.

Sugata Mitran tutkimustulokset osaltaan rohkaisevat meitä kaikkia toimimaan sen puolesta, että luova toiminta ja sen tuottamat parhaat ideat ja tulokset näkyisivät entistä selkeämmin koulutustoiminnassamme.

Jukka: Sugata Mitran Hole in Wall ja Minimal invasive education> Pedagogisena lähtökohtana oli niin sanottu Minimal invasive education, jossa opiskelijat oppivat toisiltaan ilman opettajan ohjausta. Itseohjautuvuus ja vertaisoppiminen on lähes ainoa ohjauksen muoto. Sugatan Mitran kokeilujen taustalla on ollut kehitysmaiden lasten köyhyyden ja syrjäytymisen ratkaiseminen. Koska maaseudulla ei ole opettajia, hän tarjosi lapsille mahdollisuuden opiskella itsenäisesti. Hole in the Wall projetin tuloksena suurimmaksi osaksi lukutaidottomat lapset oppivat tietokoneen käyttöä sekä riittävästi englannin kieltä käyttääkseen sähköpostia, chattiä sekä etsiäkseen tietoa internetistä. He kehittyivät myös englannin puhujina. Heidän matemaattis-luonnontieteellinen ymmärryksensä kasvoi ja he oppivat perustelemaan mielipitäitään sekä tunnistamaan manipulaatiota. He oppivat sosiaalista vuorovaikutusta ja yhteistä ongelmanratkaisua.

Mitra tarjoaa ratkaisun kokonaisvaltaisen oppimisprosessin syntymiseen pilvikoulun kautta, jossa kaikki oppivat toisiltaan. Olemme mukana vastaavassa opetusmallissa parhaillaan itsekin. wikipedian ideana on korjata itse virheellistä tietoa muiden toimesta. Mitra kutsuu oppimista pilvessä termillä Self Organized Learning Environment. Ohjaaja tarjoaa vain mahdollisuuden oppimiselle ja rohkaisua, oppiminen tapahtuu oppijoiden itsensä toimesta. Silti voitanee kysyä, syntyykö oppijoille aina kokonaisvaltainen kuva opittavasta asiasta.

Anne: Sugata Mitran luennosta jäi päällimmäisenä mieleen (lasten) kyky oppia uutta hyvin nopeasti. Esimerkiksi lapset, jotka eivät olleet koskaan nähneet tietokonetta, oppivat käyttämään sitä muutama tunti ensikohtaamisen jälkeen (toki pienellä avustuksella). Myös muissa kylissä itseoppiminen tuotti jonkinasteisia tuloksia, vaikka oppimistehtäviä vaikeutettiin huomattavasti. Kylän asukkaat oppivat jotain uutta ryhmänä ja he myös opettivat toisiaan ryhmänä.

Sugata Mitran luennolla nostettiin esille ajatus siitä, että oppimista voi tapahtua niin kotona, kouluissa ja koulujen ulkopuolella. Oppiminen ei ole siis paikkasidonnaista, jolloin etä- ja itseopiskelu (yksin tai ryhmässä ilman opettajaa) voi mahdollistaa yhä usemman yksilön pääsyn tiedon pariin. Ajatuksena tämä on mahtava, mutta miten varmistaa oppimistulos? Olenkin samaa mieltä aiempien kommentoijien kanssa siitä, että myös itseopiskelu tarvitsee jonkinlaista ohjausta, jotta opittu tieto ei jäisi pirstaleiseksi ja vajaaksi jostain suuremmasta kokonaisuudesta.

Sugata Mitran luento toi mielestäni esille erityisen hyvin juuri sen puolen, ettemme me ihmiset ole täysin uunoja oppimisen suhteen. Me kykenemme oppimaan itsenäisesti, tulimme sitten mistä lähtökohdista tahansa.

Marjut: Sugata Mitran puheenvuoro oli hyvin herättelevä ja innostava. Itse ajattelen, että opettajan rooli on murroksessa ja vastuu oppimisesta on siirtymässä enenevässä määrin opettajan tasolta oppilaan tasolle, opettajajohtoisuudesta kohti kollektiivisempaa oppimista. Näen, että ideaalissa oppimistilanteessa opettajan ja oppilaan välinen (auktoriteetti )kuilu katoaa ja lopulta jäljelle jää yhdenvertainen ihmisten välinen vuorovaikutus, jossa parhaat ideat ja perustelut – eivät ihmisten roolit – ratkaisevat. Kuten kurssimme opettaja sanoi viime maanantaina, meistä jokainen voi käydä vaikkapa tämän kurssin opintosuunnitelman kirjoittamassa uudelleen, tietysti hyvien perustelujen kera. Mitä tulee Mitran puheenvuoron ja sen innostavuuteen, ajattelen, että ideaali opettaja on nimenomaan innostaja, ihminen, joka osaa pitää mielenkiintoa yllä ja kannustaa oppilaita ottamaan itse selvää asioista



KOULUTUSJÄRJESTELMÄN SISÄLLÄ TOTEUTETTAVAN PEDAGOGIIKAN POHDINTAA TIETOYHTEISKUNNAN VIITEKEHYKSESSÄ

Eija: Sugata Mitran ajatukset koulutuksen historiasta ovat ymmärrettävät hänen taustaansa vasten tarkasteltuina. Suomessa asuvalle brittiläinen imperiumi on melko kaukainen asia eikä täkäläisen koulujärjestelmän juuria voi sieltä löytää. Suomalaisen koulujärjestelmän laadukkuutta on viime vuosina suitsutettu ja olisin itsekin taipuvainen pitämään järjestelmäämme pääosin hyvänä. Yleinen ja yhtäläinen mahdollisuus koulutukseen on hieno asia. Koen tärkeäksi nykyisessä koulujärjestelmässä myös ilmaiset ateriat ja terveydenhoidon sekä iltapäiväkerhotoiminnan. Koulun opetussuunnitelma heijastanee yhteiskunnan arvoja. Opetussuunnitelmaan olisin halukas lisäämään taito- ja taideaineita (askartelua, maalaamista, piirtämistä, nikkaroimista, tanssia, ruuanvalmistusta, teatteria, musiikkia).

Minusta on tärkeää, että kouluissa tapahtuvassa opiskelussa säilytetään struktuuri eli on tärkeää, että opettaja/ohjaaja valmistelee aihepiiriä ja esittää kysymyksiä olennaisista asioista. Etäopintoihin suhtaudun luonnollisesti myönteisesti ja Sugata Mitran Sole-menetelmästä saattaisi löytyä uusia ideoita etäopintojen toteuttamiseen. - Verkko-opetuksen toteuttamisessa koen tärkeäksi laadukkaat opetusmateriaalit eli laadukkaat sisällöt verkossa. Opetuksen ohjaajalla on sisältöjen valinnassa tärkeä rooli ainakin pienimpien oppijoiden kanssa. Tärkeää on myös medialukutaidon ja lähdekriittisyyden opettaminen lapsille, nuorille ja aikuisille.


Anna-Maija: Olisiko aika heittää opettajien perinteiset, aikansa eläneet opetusmenetelmät romukoppaan? Tilausta on jo pitkään ollut luoville, kannustaville ohjaajille, joiden pääsääntöinen tehtävä opettamisen sijaan on johdattaa oppilaita erilaisten ryhmätyöskentelymenetelmien avulla ratkaisemaan yhteisiä oppimisen haasteita aina seuraavaa askelmaa opiskelun tavoitepolulla tavoitellen. Vai onko todellakin niin, että vain nuorempi opettajasukupolvi pystyy aktiivisesti tarttumaan koulutuskentällä oleviin haasteisiin ennen kuin toivottuja muutoksia voidaan havaita? Toisaalta on esitettävä kysymys, miten paljon ylipäätään perinteisen ja kovin rajatun koulutusjärjestelmän sisällä voidaan ylipäätään mitään toimintaa uudistaa ja kehittää kun kaikki toiminta on ylhäältä päin valmiiksi saneltua!

Tulevaisuuden uusia oppimisympäristöjä pohdittaessa globaalista näkökulmasta, näen eurooppalaisessa, koulujen välisessä kansainvälisessä yhteistyössä entistä tiiviimpää käytännön yhteistyötarvetta. Koulutuspoliittisten juhlapuheiden ja oppilaitosen uumeniin haudattujen monien hankekokeilujen sijasta olisi rahaa ohjattava jatkuvan, tuloksellisen, innovatiivisen ja läpinäkyvän toiminnan työmuotoihin sekä avoimemmin levitettävä netin välityksellä uusia ja luovia oppimiseen liittyviä yhteistyökokeiluja. Miten Sugata Mitran video inspiroi suomalaisen alakoulun 4-6 luokan opettajaa luovasti kehittämään opetustyötään yhdessä esim. espanjalaisen kollegansa kanssa niin, että molempien oppilasryhmien kanssa uudet oppimisympäristöt ja tulevaisuuden uudenlaiset lukutaidot on opetuksessa huomioitu?

Emeritius Professori Kari Uusikylän kirjallisesta tuotantoa aikanaan luettuani muistiini piirtyy vahvasti lukuisat esimerkit lahjakkaan opiskelijoiden luovien kykyjen tukahduttamisesta oppitunneilla ja harrastuksissa. Jotta voimme olla luovia tarvitsemme mahdollisuuden ja rohkaisua tehdä asioita toisin. Toisin tekemiseen liittyy mielestäni vahvana seuraavat toiminnalliset elementit:

    •Riippumattomuus, vaihtoehtojen etsiminen
    •Ideoiden tukeminen, kuuntelu, rohkaisu
    •Lupa epäonnistua, kyky sietää epävarmuutta, ottaa riskejä
    •Edellyttää suvaitsevaisuutta

Jukka: Minimal invasive education malliin liittyy palastellun tiedon haaste. Sama ilmiö liittyy ubiikkiin oppimiseen (mobiilioppiminen ja sosiaalinen media) ja opiskelun kaikkiallisuuteen. Oppimisympäristö kulkee opsikelijan mukana mobiililaitteen muodossa. Oppimistilanteita on siellä täällä ja keskittyminen jakautuu pirstalaisiin hetkiin. http://www.sivistys.net/uutiset/ubiikki_oppiminen_on_kaikkiallista.html

Aivotutkija Susan Greenfieldin puhuuu Fluid intelligencestä", joka on erityisesti nuorille tyypillinen älykkyyden muoto ja ilmenee muun muassa nopeana tiedonkäsittelykykynä. "Crystalliced intelligence" on taas syvällisempää asiayhteyksien ja merkitysten ymmärtämistä. Luovuus kaipaa kumpaakin.

Opettajien tulisi kyetä huolehtimaan, ettei opiskeljoiden oppiminen jää liian pirstaloiduksi. Greefield kutsuu niitä uhkapelurin aivoiksi. Häntä huolestuttaa etenkin se, että näiden "hauraiden digipersoonallisuuksien" aivot eivät kehity vuorovaikutuksessa muiden kanssa. "Susan Greenfield ja kiehtovat aivot" Fujitsun internetlehti Net, 2/2012).http://www.net.fujitsu.fi/fi-FI/22013/Susan_Greenfield_ja_kiehtovat_aivot%284686%29) Kasvatustieteen professorin Kirsi Longan mielestä käsitys 1990-luvulta syntyneiden diginatiiveiden yksinäisestä puurtamisesta tietokoneen kanssa on harhaanjohtava. Heille sosiaalinen media on nimenomaan tapa kommunikoida. Niinpä Greenfieldin pelko saattaa olla osittain aiheetonta. http://psykologinenpaaoma.fi/2013/09/03/diginatiiveja-ja-digisiirtoilaisia/

Sugata Mitran esittämää pilvikoulua vastaavaa oppimisympäristöä edustaa henkilökohtainen oppimisympäristö (Personal Learning Environment),jossa oppija säätelee itse omaa oppimistaan. Henkilökohtaisessa oppimisympäristössä:

    oppija asettaa itselleen oppimistavoitteet
    oppija hallitsee oppimisensa sisältöä ja prosessia
    oppija kommunikoi toisten kanssa oppimisprosessinsa aikana omista lähtökohdistaan

Kyse ei ole pelkästään ePorfoliosta, sillä lähtökohtana on hyödyntää omaa henkilökohtaista oppimisverkostoa (Personal Learning Network) oman tarpeen mukaaan. Tavoitteena on itseohjautuvuuden ja itsesäätelyaitojen kehittyminen sekä yhteistoiminnallisen oppiminen verkostoitumalla. Henkilökohtaisen oppimisympäristön kehittäminen yhdistyy elinikäisen oppimiseen ja ammatilliseen kasvuun.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Henkil%C3%B6kohtainen_oppimisymp%C3%A4rist%C3%B6

Anne: Viime aikoina on puhuttu paljon tietokoneiden ja älylaitteiden tuomisesta Suomen kouluihin lasten oppimistarkoituksiin, mutta voiko se täysin syrjäyttää perinteisen opettajajohtoisen oppimismallin? Suomalaista koulujärjestelmää ollaan kehuttu ja siitä ollaan haettu mallia muiden maiden koulujärjestelmiin. Tuleeko älylaitteiden käyttäminen oppimistarkoituksissa olemaan seuraava ”suomalainen vinkki” muille maille? Minulla ei ole tietoa siitä, miten muissa maissa on jo otettu tai ollaan ottamassa käyttöön älylaitteet opetukseen. Kenties myös muilla mailla on jo samansuuntaisia suunnitelmia?

Joka tapauksessa, olemme vääjäämättömästi kulkemassa kohti yhä teknillistyvää maailmaa, jossa tieto edelleen vähenevien klikkauksien päässä. Siihen maailmaan ei pidä hypätä pää edellä, mutta ei myöskään jäädä jahkailemaan ensimmäisen askeleen kanssa.

Marjut: Anna-Maija nostaa esiin hyviä ajatuksia oppimisesta ja luovuudesta. Olen vahvasti samoilla linjoilla siinä, että koko oppimisympäristöä kannattaisi vahvasti kehittää uuteen suuntaan. Nämä ”juhlavat innovatiivisuuspuheet” ja samanaikaiset taideaineiden/taidekoulujen/humanististen alojen lakkautukset yhteiskunnan saralla eivät lainkaan tue toisiaan, vaan ovat pahasti ristiriidassa keskenään. Uusille kehitysideoille, teoreettisemmille ja käytännöllisemmille, kaikille on tilausta yhteiskunnassamme. Itse toivoisin poliittiselta pelikentältä pitempinäköistä päätöksentekoa ja avauksia. Jos kaikkea mietitään ensisijaisesti ja lyhytnäköisesti rahassa (lyhyen aikavälin rahassa) ja kun kokonaisuutta ei huomioida, lähtee yhteiskuntamme nopeasti luisumaan kaikkea muuta kuin sinne innovatiiviseen (idearikkaaseen) suuntaan. Jyrki Kataisen hallituksella lienee paljon tehtävää tällä saralla.

Anne mainitsi älylaitteiden käytöstä oppimisen tukena. Ymmärtääkseni ainakin osassa Suomen kouluja näitä kokeiluja on ollut. Myös mediakasvatuksen osuus ja sisältö ovat varmaankin melko vaihtelevalla tasolla, opettajasta riippuen. Itse tekeminen, analysointi ja kriittisyyden opettelu ovat kaikki tärkeitä ulottuvuuksia median käytön ohessa. Kenties yksi olennaisimmista asioista, josta nykyopettajan olisi hyvä olla tietoinen, on tämä todellisuus, hyvin medioitunut sellainen.

Itse näen mediakasvatuksen ja medioiden käyttöönoton hyvin tärkeänä. Sillä tavalla esimerkiksi opettaja saa nämä uudet oppimisen, tekemisen ja kommunikoinnin tavat haltuun. Kuten Mitra (ja useampi keskustelijakin) taisi mainita, oppiminen vaatii ainoastaan oppijan innostuksen. Innostus ja valppaus (jotka taitavat olla sukua luovuudelle) uusille asioille saa ihmisen oppimaan. Ahdistus, rangaistukset ja pakko toimivat päinvastoin. Lapsi oppii leikkien mutta niin oppii myös aikuinen. Samat mekanismit toimivat taustalla.








Sugatan video http://www.ted.com/talks/sugata_mitra_build_a_school_in_the_cloud.html

WIKILÄISET! > Kurkkaattehan sähköpostinne ja vastaatte viestiin ennen su klo 24.00, jotta päästään yhteisesti sovituin toiminnoin etenemään pohdintojen kokoamistyössä:) Kaikkien ehdotukset huomioidaan ja päätetään lopullisesta muodosta yhteisesti. KIITOS etukäteen:) -anna-maija

TEIN HUOMION, ETTÄ PITÄISI EHKÄ KOITTAA JATKOSSA JATKAA TOISTEMME AJATELUA MAHDOLLISIMMAN PALJON? NÄMÄ EIJAN, JUKAN JA ANNA-MAIJAN POHDINNAT TAITAVAT OLLA VÄHÄN IRRALLISIA TOISISTAAN, VAIKKA SAMAAN ASIAA KÄSITELLÄÄNKIN t.JUKKA Hei, Jukka! Minusta on hienoa, että asiaan on monia näkökulmia. Koen sen rikastuttavan omaa ajatteluani. Voisiko ajatella niin, että sihteeri tekee näistä irrallisista näkemyksistä synteesiä tuonne etusivulle? Ja voisihan sitä jatkaa keskustelua toisten puheenvuorojen alle. Lukisin kyllä mielelläni edelleen erilaisia näkemyksiä asioista, kun näin saisi lisävinkkejä siihen mitä voisi lukea ja katsella jatkossa. - Eija

Hyvä huomio! Olen aivan samaa mieltä Eijan kanssa toistemme tekstien huomioimisesra omassamme, jotta ryhmäpohdiskelun dynamiikka todentuu myös teksteissä:) Otetaan siis jatkossa huomioon toistemme ajatukset, sitä mukaa kun niitä ryhmäalustalle VALMIINA TUOTOKSINA syntyy. TÄSSÄ TAPAUKSESSA, KOSKA EIJAN TYÖSSÄ OLI MAININTA..... KESKENERÄINEN JA MUOKATAAN VIELÄ....niin en kokenut keskeneräitä työtä lähteä kommentoimaan, vaikka toisaalta muokkausmahdollisuus kaikkien teksteihin on 24/7 olemassa! Jatko pohdintakirjoittelussa todentuu siis toisten tektien huomioimisen merkeissä. -anna-maija


Tähän ajatuksia Sugatan videosta:

Eijan ajatuksia Sugata Mitrasta: - Sugata Mitran ajatukset koulutuksen historiasta ovat ymmärrettävät hänen taustaansa vasten tarkasteltuina. Suomessa asuvalle brittiläinen imperiumi on melko kaukainen asia eikä täkäläisen koulujärjestelmän juuria voi sieltä löytää. Suomalaisen koulujärjestelmän laadukkuutta on viime vuosina suitsutettu ja olisin itsekin taipuvainen pitämään järjestelmäämme pääosin hyvänä. Yleinen ja yhtäläinen mahdollisuus koulutukseen on hieno asia. Koen tärkeäksi nykyisessä koulujärjestelmässä myös ilmaiset ateriat ja terveydenhoidon sekä iltapäiväkerhotoiminnan. Koulun opetussuunnitelma heijastanee yhteiskunnan arvoja. Opetussuunnitelmaan olisin halukas lisäämään taito- ja taideaineita (askartelua, maalaamista, piirtämistä, nikkaroimista, tanssia, ruuanvalmistusta, teatteria, musiikkia). - Eksyin kirjoituksessani ehkä hieman Sugata Mitrasta. En aivan varauksettomasti innostu hänen esittämästään tietokone- ja tietoverkkokeskeisestä opetuksesta. Suuressa osassa maailmaa se on varsin käypä tapa oppia asioita. Jos ei ole kouluja eikä ammattitaitoisia opettajia käytettävissä, se on vallankumouksellinen tapa oppia. Suomen oloihin sovellettuna kokisin hänen menetelmänsä huononnuksena nykyiseen. Videolla koin jossain mielessä ikäväksi näyksi sen, kun formaalissa kouluopetuksessa lapset parveilivat tietokoneen ympärillä ryhmätyötä tehdessään. Voi olla, että Australiassa ja Iso-Britanniassa, joita videolla käsiteltiin, tietokoneita ei ole yhtä paljon kuin Suomessa ja Australiassa tietysti on pitkät välimatkat, joten etäopetusta on siellä harrastettu aikaisemminkin. Tuntuisi siltä, että Suomessa suuri haaste on saada lapset pysymään pois Internetistä ja tekemään välillä jotain muuta. Näen myös erittäin tärkeäksi oppimisen sosiaalisuuteen, mitä tietokoneen käyttö opetuksessa ei tietenkään sulje pois. - Sugata Mitra on tehnyt hienoa työtä tuodessaan Intiassa oppimismahdollisuuden myös slummissa ja syrjäseuduilla asuvien lasten ulottuville. Hänen ajatuksensa rohkaisun ja kannustuksen merkityksestä oppimisprosessissa on mitä tärkein, mutta ei suinkaan uusi idea kasvatuksessa. Suomalaista koulua ja aikuisopiskelua ajatellen Sugata Mitran suurin anti lienee ajatuksessa käyttää tietoverkkoa esim. autenttisen kielen opiskeluun (englannin kielellä Internetissä lienee riittävästi materiaalia hyvän kielitaidon oppimiseen) sekä tiedonhankintaan erilaisista mutkikkaistakin aihepiireistä. Hän esittää ajatuksen siitä, että opettajan tärkein tehtävä oppimisprosessissa on esittää kysymyksiä, väistyä syrjään ja ihailla lopputulosta. Tästä voisin olla samaa mieltä :) Minusta on tärkeää, että kouluissa tapahtuvassa opiskelussa säilytetään struktuuri eli on tärkeää, että opettaja/ohjaaja valmistelee aihepiiriä ja esittää kysymyksiä olennaisista asioista. Etäopintoihin suhtaudun luonnollisesti myönteisesti ja Sugata Mitran Sole-menetelmästä saattaisi löytyä uusia ideoita etäopintojen toteuttamiseen. - Verkko-opetuksen toteuttamisessa koen tärkeäksi laadukkaat opetusmateriaalit eli laadukkaat sisällöt verkossa. Opetuksen ohjaajalla on sisältöjen valinnassa tärkeä rooli ainakin pienimpien oppijoiden kanssa. Tärkeää on myös medialukutaidon ja lähdekriittisyyden opettaminen lapsille, nuorille ja aikuisille. - Sugata Mitra herätti paljon ajatuksia, hämmennystä, tutkimisen tarvetta. Olisi mielenkiintoista tutustua hänen tutkimuksensa teoriapohjaan ja hänen opetusta koskevien väitteidensä perusteisiin.














Anna-Maijan ajatuksia Sugatan videosta:

Tulevaisuuden lukutaidot ja uudet oppimisympäristöt---- opetuskentällä on luovuudelle huutava tilaus'

Sugata Mitran käytännön tutkimustulokset lasten oppimisesta tietokoneen avulla ilman opettajaa Intian pienissä kylissä ja slummialueilla herättävät minut pohtimaan luovuuden ja uusien oppimisympäristöjen merkitystä Suomen koulutuskentällä. Videolla esitettyjen tutkimusten tulokset puhuivat yhtenevää kieltään: Lapset oppivat tekemään sitä mitä he haluavat oppia tekemään. Jos lapsilla on mielenkiintoa, oppimista ja koulutusta ryhmissä tapahtuu. Sugata Mitran tutkimustulosten perusteella oli pääteltävissä, että lapset voivat oppia käyttämään tietokoneita ja internetiä omin neuvoin, riippumatta keitä he ovat tai missä he ovat. Myös luovuus oppijan voimavarana korostuu.

Sugatan haastoi tutkimuksellisia rajoja ja eteni ”mahdottomalta” tuntuvan tutkimustehtävän parissa jonka keskeisenä kysymyksenä oli: Voivatko tamilia puhuvat, 12-vuotiaat, Etelä Intialaisessa kylässä asuvat lapset opettaa itselleen bioteknologiaa englanniksi itsekseen? Sugata antoi tietokoneen ja muut välineet lapsijoukolle, jotka pähkäilivät kaksi kuukautta mahdottomaksi oletetun tehtävän äärellä päivittäin. Tutkijan palattua kahden kuukauden jälkeen lapsijoukon luokse he kertoivat tutkijalle etteivät ymmärtäneet vaikeasta jutusta mitään vaikka yrittivät peräänantamattomasti ratkaista esiintyneitä ongelmia joka päivä. Lapset ilmaisivat etteivät….kirjaimellisesti ymmärtäneet mitään….

       ”lukuunottamatta sitä faktaa, että DNA-molekyylin epätäydellinen replikaatio aiheuttaa geneettisiä sairauksia… mitään muuta emme     
        ymmärtäneet”.   HEUREKA!

Ongelmien ratkaisukyky, uudet oppimis-ja opetusideat, luova ja toimiva ryhmädynamiikka sekä ryhmätyöskentely nousevat tämän videon tutkimustulosten keskeisiksi teemoiksi. Esitettyjen tutkimustulosten pohjalta heitän ilmaan kysymyksen: Olisiko aika heittää opettajien perinteiset, aikansa eläneet opetusmenetelmät romukoppaan? Tilausta on jo pitkään ollut luoville,kannustaville ohjaajille, joiden pääsääntöinen tehtävä opettamisen sijaan on johdattaa oppilaita erilaisten ryhmätyöskentelymenetelmien avulla ratkaisemaan yhteisiä oppimisen haasteita aina seuraavaa askelmaa opiskelun tavoitepolulla tavoitellen. Vai onko todellakin niin, että vain nuorempi opettajasukupolvi pystyy aktiivisesti tarttumaan koulutuskentällä oleviin haasteisiin ennen kuin toivottuja muutoksia voidaan havaita? Toisaalta on esitettävä kysymys, miten paljon ylipäätään perinteisen ja kovin rajatun koulutusjärjestelmän sisällä voidaan ylipäätään mitään toimintaa uudistaa ja kehittää kun kaikki toiminta on ylhäältä päin valmiiksi saneltua!

Tulevaisuuden uusia oppimisympäristöjä tarkasteltaessa globaalista näkökulmasta, näen Eurooppalaisessa, koulujen välisessä kansainvälisessä yhteistyössä entistä tiiviimpää käytännön yhteistyötarvetta. Koulutuspoliittisten juhlapuheiden ja oppilaitosen uumeniin haudattujen monien hankekokeilujen sijasta olisi rahaa ohjattava jatkuvan, tuloksellisen,innovatiivisen ja läpinäkyvän toiminnan työmuotoihin sekä avoimemmin levitettävä netin välityksellä uusia ja luovia oppimiseen liittyviä yhteistyökokeiluja. Miten Sugata Mitran video inspiroi alakoulun 4-6 luokan suomalaisen opettajan luovasti kehittämään opetustyötään yhdessä esim. espanjalaisen kollegansa kanssa niin, että molempien oppilasryhmien kanssa uudet oppimisympäristöt ja tulevaisuuden uudenlaiset lukutaidot on opetuksessa huomioitu?


Syvmpää pohdintaa luovuuden merkityksestä ja sen näkymisestä opetuksessa ja koko kansallisessa koulutusjärjestelmässämme

Sugata Mitran videon katsottuani, pohdin entistä syvemmin luovuuden ja kannustamisen merkityksen korostamistaja niiden vaikutuksia oppimisessa ja opetuksessa läpi koko kansallisen koulutusjärjetelmämme. Mitä on luovuus? Miten luovuus määritellään? Itse kiteyttäisin luovuuden määrittelyn alla oleviin lauseisiin ja samalla voisimme pohtia, näkyykö luova toiminta ja sen tuottamat innovatiiviset toiminnaliset työskentely- ja opetusmenetelmät kansallisella koulutuksen kentällämme riittävästi:

     •Kyky nähdä uusia asiayhteyksiä ja kehittää epätavallisia ideoita
     •Kyky tuottaa tarkoituksellisesti jotakin uutta tai ainutlaatuista
     •Perustuu usein laajaan tietovarantoon tai kokemukseen
     •Taustalla vapaus, joustavuus, ennakkoluulottomuus, kokeilunhalu, kyky ottaa riskejä, mielikuvitus, itsenäinen arvostelukyky,   
      reflektio, ilmaisukyky

Sir Ken Robinsonin mukaan koulut tappavat luovuuden! Kannattaa katsoa humoristisesti esitetty mutta painavaa asiaa sisältä video, jos haluaa laajentaa ja syventää ajattelua aiheen tiimoilta. http://www.ted.com/talks/ken_robinson_says_schools_kill_creativity.html.


Sugata Mitran tutkimuskohteena olleet lapset saivat mahdollisuuden olla luovia. Työskentelyvaiheissa heillä ei ollut opettajaa ohjaamassa miten tulisi työskennellä annetun tavoitteen eteen (esim. lapsiryhmä, joille oli annettu tehtävä tietokoneelle). Koe osoitti, miten lapsilla oli luontainen, "sisäänrakennuttu" lupa ja tapa tehdä asioita toisin, yhdessä. Emeritius Professori Kari Uusikylän kirjallisesta tuotantoa aikanan luettuani muistiini piirtyy vahvasti lukuisat esimerkit lahjakkaan opiskelijoiden luovien kykyjen tukahduttamisesta oppitunneilla ja harrastuksissa. Jotta voimme olla luovia tarvitsemme mahdollisuuden ja rohkaisua tehdä asioita toisin. Toisin tekemiseen liittyy mielestäni vahvana seuraavat toiminnalliset elementit:

     •Riippumattomuus, vaihtoehtojen etsiminen
     •Ideoiden tukeminen, kuuntelu, rohkaisu
     •Lupa epäonnistua, kyky sietää epävarmuutta, ottaa riskejä
     •Edellyttää suvaitsevaisuutta

Lopuksi Jyrki Kataisen hallituksen tavoitteena on nostaa suomalaiset maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä. Tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan paljon työtä, innovatiivisia ja luovia ratkaisuja. Antaako yhteiskuntamme,koulutuspolitiikkamme, oppilaitoksemme, työpaikkamme jne. meille mahdollisuuden olla luovia toiminnoissamme, jotta niin paljon peräänkuulutettua uudenlaista, innovatiivista osaamista yhteiskuntaamme syntyy? Sugata Mitran tutkimustulokset osaltaan rohkaisevat meitä kaikkia toimimaan sen puolesta, että luova toiminta ja sen tuottamat parhaat ideat ja tulokset näkyisivät entistä selkeämmin koulutustoiminnassamme. Alati kiristyvä kilpilu kansainvälisillä markkinoilla on jo osoittanut, että pärjätäksemme globaaleilla markkinoilla meidän on pystyttävä uusdistumaan ja uudistamaan vallalla olevia koulutsrakenteita suuntaan, joka edellyttää yhteistoiminnalisia luovia ratkaisuja ja toimintamalleja.


pohdintaterkuin: anna-maija

Tervehdys joitakin ajatuksia Sugatan pilvikoulusta.Jukka


Sugata Mitran Hole in Wall ja Minimal invasive education

Pedagogisena lähtökohtana oli niin sanottu Minimal invasive education, jossa opiskelijat oppivat toisiltaan ilman opettajan ohjausta. Itseohjautuvuus ja vertaisoppiminen on lähes ainoa ohjauksen muoto. Sugatan Mitran kokeilujen taustalla on ollut kehitysmaiden lasten köyhyyden ja syrjäytymisen ratkaiseminen. Koska maaseudulla ei ole opettajia, hän tarjosi lapsille mahdollisuuden opiskella itsenäisesti. Hole in the Wall projetin tuloksena suurimmaksi osaksi lukutaidottomat lapset oppivat tietokoneen käyttöä sekä riittävästi englannin kieltä käyttääkseen sähköpostia, chattiä sekä etsiäkseen tietoa internetistä. He kehittyivät myös englannin puhujina. Heidän matemaattis-luonnontieteellinen ymmärryksensä kasvoi ja he oppivat perustelemaan mielipitäitään sekä tunnistamaan manipulaatiota. He oppivat sosiaalista vuorovaikutusta ja yhteistä ongelmanratkaisua. Vastaavaa opetusmallia on kokeiltu länsimaissa, jossa lapset etsivät yhdessä itsenäisesti tietoa ja ratkaisevat käytännön ongelmia. Tietojen oikeellisuus kuitenkin tarkistetaan yhdessä opettajan kanssa ja asiosta keskustellaan ryhmänä. Pedagogisen mallin haasteena on fragmentoituneen tiedon syntyminen, jolloin oppilaille ei muodostu välttämättä riittävää kokonaiskäsitystä opittavasta asiasta. (Jonna Leinonen, Digitaliset mediat työvälineinä luento) http://en.wikipedia.org/wiki/Minimally_invasive_education

Malliin liittyy palastellun tiedon haaste. Sama ilmiö liittyy ubiikkiin oppimiseen (mobiilioppiminen ja sosiaalinen media) ja opiskelun kaikkiallisuuteen. Oppimisympäristö kulkee opsikelijan mukana mobiililaitteen muodossa. Oppimistilanteita on siellä täällä ja keskittyminen jakautuu pirstalaisiin hetkiin. http://www.sivistys.net/uutiset/ubiikki_oppiminen_on_kaikkiallista.html Aivotutkija Susan Greenfieldin puhuuu Fluid intelligencestä", joka on erityisesti nuorille tyypillinen älykkyyden muoto ja ilmenee muun muassa nopeana tiedonkäsittelykykynä. "Crystalliced intelligence" on taas syvällisempää asiayhteyksien ja merkitysten ymmärtämistä. Luovuus kaipaa kumpaakin. Opettajien tulisi kyetä huolehtimaan, ettei opiskeljoiden oppiminen jää liian pirstaloiduksi. Greefield kutsuu niitä uhkapelurin aivoiksi. Häntä huolestuttaa etenkin se, että näiden "hauraiden digipersoonallisuuksien" aivot eivät kehity vuorovaikutuksessa muiden kanssa. ("Susan Greenfield ja kiehtovat aivot" Fujitsun internetlehti Net, 2/2012).http://www.net.fujitsu.fi/fi-FI/22013/Susan_Greenfield_ja_kiehtovat_aivot%284686%29) Kasvatustieteen professorin Kirsi Longan mielestä käsitys 1990-luvulta syntyneiden diginatiiveiden yksinäisestä puurtamisesta tietokoneen kanssa on harhaanjohtava. Heille sosiaalinen media on nimenomaan tapa kommunikoida. Niinpä Greenfieldin pelko saattaa olla osittain aiheetonta. http://psykologinenpaaoma.fi/2013/09/03/diginatiiveja-ja-digisiirtoilaisia/

Mitra tarjoaa ratkaisun kokonaisvaltaisen oppimisprosessin syntymiseen pilvikoulun kautta, jossa kaikki oppivat toisiltaan. Olemme mukana vastaavassa opetusmallissa parhaillaan itsekin. wikipedian ideana on korjata itse virheellistä tietoa muiden toimesta. Mitra kutsuu oppimista pilvessä termillä Self Organized Learning Environment. Ohjaaja tarjoaa vain mahdollisuuden oppimiselle ja rohkaisua, oppiminen tapahtuu oppijoiden itsensä toimesta. Silti voitanee kysyä, syntyykö oppijoille aina kokonaisvaltainen kuva opittavasta asiasta.

Hieman vastaavaa ajattelua edustaa henkilökohtainen oppimisympäristö (Personal Learning Environment),jossa oppija säätelee itse omaa oppimistaan. Henkilökohtaisessa oppimisympäristössä:

oppija asettaa itselleen oppimistavoitteet
oppija hallitsee oppimisensa sisältöä ja prosessia
oppija kommunikoi toisten kanssa oppimisprosessinsa aikana omista lähtökohdistaan

Kyse ei ole pelkästään ePorfoliosta, sillä lähtökohtana on hyödyntää omaa henkilökohtaista oppimisverkostoa (Personal Learning Network) oman tarpeen mukaaan. Tavoitteena on itseohjautuvuuden ja itsesäätelutaitojen kehittyminen sekä yhteistoiminallisen oppiminen verkostoitumalla. Henkilökohtaisen oppimisympäristön kehittäminen yhdistyy elinikäisen oppiseen ja ammatilliseen kasvuun. http://fi.wikipedia.org/wiki/Henkil%C3%B6kohtainen_oppimisymp%C3%A4rist%C3%B6

Osuuttani saa leikata ja tiivistää ihan sen mukaan miltä tuntuu Jukka


Tässä hieman pohdintojani. Yritin ottaa huomioon myös muiden kommentteja omia kirjoittaessani.

Sugata Mitran luennosta jäi päällimmäisenä mieleen (lasten) kyky oppia uutta hyvin nopeasti. Esimerkiksi lapset, jotka eivät olleet koskaan nähneet tietokonetta, oppivat käyttämään sitä muutama tunti ensikohtaamisen jälkeen (toki pienellä avustuksella). Myös muissa kylissä itseoppiminen tuotti jonkinasteisia tuloksia, vaikka oppimistehtäviä vaikeutettiin huomattavasti. Kylän asukkaat oppivat jotain uutta ryhmänä ja he myös opettivat toisiaan ryhmänä.

Viime aikoina on puhuttu paljon tietokoneiden ja älylaitteiden tuomisesta Suomen kouluihin lasten oppimistarkoituksiin, mutta voiko se täysin syrjäyttää perinteisen opettajajohtoisen oppimismallin? Suomalaista koulujärjestelmää ollaan kehuttu ja siitä ollaan haettu mallia muiden maiden koulujärjestelmiin. Tuleeko älylaitteiden käyttäminen oppimistarkoituksissa olemaan seuraava ”suomalainen vinkki” muille maille? Minulla ei ole tietoa siitä, miten muissa maissa on jo otettu tai ollaan ottamassa käyttöön älylaitteet opetukseen. Kenties myös muilla mailla on jo samansuuntaisia suunnitelmia? Joka tapauksessa, olemme vääjäämättömästi kulkemassa kohti yhä teknillistyvää maailmaa, jossa tieto edelleen vähenevien klikkauksien päässä. Siihen maailmaan ei pidä hypätä pää edellä, mutta ei myöskään jäädä jahkailemaan ensimmäisen askeleen kanssa.

Aiemmassa kommentissa tuotiin esille näkökulma itseoppimisen tärkeydestä sellaisilla seuduilla, joissa ei välttämättä ole mahdollisuuksia kouluun tai ammattitaitoisiin opettajiin. Sugata Mitran luennolla nostettiin esille ajatus siitä, että oppimista voi tapahtua niin kotona, kouluissa ja koulujen ulkopuolella. Oppiminen ei ole siis paikkasidonnaista, jolloin etä- ja itseopiskelu (yksin tai ryhmässä ilman opettajaa) voi mahdollistaa yhä usemman yksilön pääsyn tiedon pariin. Ajatuksena tämä on mahtava, mutta miten varmistaa oppimistulos? Olenkin samaa mieltä aiempien kommentoijien kanssa siitä, että myös itseopiskelu tarvitsee jonkinlaista ohjausta, jotta opittu tieto ei jäisi pirstaleiseksi ja vajaaksi jostain suuremmasta kokonaisuudesta. Suomessa älylaitteiden tuominen kouluihin ei johtaisi täydelliseen itseopiskelun malliin, vaan niitä käytettäisiin (toivottavasti) oppimisen tukena. Ja koska meillä täällä Suomessa on erinomainen pääsy tietoon joko internetin tai muun keinon avulla, voimme ulottaa oppimisen luokkahuoneiden ulkopuolelle. Toki tiedonhaun ja lähdekriittisyysen opettaminen nousee hyvin tärkeäksi tulevaisuudessa, etenkin jos opettaminen perustuu yhä enenevässä määrin internetiin.

Globaalisti tällainen oppimismalli on mullistava etenkin niillä seuduilla, joissa ei ole mahdollisuuksia muunlaiseen kasvatustyöhön. Sugata Mitran luento toi mielestäni esille erityisen hyvin juuri sen puolen, ettemme me ihmiset ole täysin uunoja oppimisen suhteen. Me kykenemme oppimaan itsenäisesti, tulimme sitten mistä lähdökohdista tahansa.

T. Anne


Marjutin ajatuksia Sugata Mitrasta:

Olen samaa mieltä kuin Jukka, että voisimme panostaa viestiketjuissamme keskustelevuuteen. Omat näkökulmat (yksinpuhelut) ovat toki hyvin tervetulleita, mutta jonkinlaista keskinäistä vuorovaikutusta asioiden käsittely kaipailisi lisää. Tukisihan tämä kaikki ryhmämme kollektiivista oppimista mitä suurimmassa määrin!

Sugata Mitran puheenvuoro oli hyvin herättelevä ja innostava. Itse ajattelen, että opettajan rooli on murroksessa ja vastuu oppimisesta on siirtymässä enenevässä määrin opettajan tasolta oppilaan tasolle, opettajajohtoisuudesta kohti kollektiivisempaa oppimista. Näen, että ideaalissa oppimistilanteessa opettajan ja oppilaan välinen (auktoriteetti)kuilu katoaa ja lopulta jäljelle jää yhdenvertainen ihmisten välinen vuorovaikutus, jossa parhaat ideat ja perustelut – eivät ihmisten roolit – ratkaisevat. Kuten kurssimme opettaja sanoi viime maanantaina, meistä jokainen voi käydä vaikkapa tämän kurssin opintosuunnitelman kirjoittamassa uudelleen, tietysti hyvien perustelujen kera. Mitä tulee Mitran puheenvuoron ja sen innostavuuteen, ajattelen, että ideaali opettaja on nimenomaan innostaja, ihminen, joka osaa pitää mielenkiintoa yllä ja kannustaa oppilaita ottamaan itse selvää asioista. Mielestäni perinteisestä opettajuudesta voitaisiin siirtyä lähemmäs ohjaajan ja inspiroivan mentorin roolia. Oppimisprosessit tapahtuvat meissä jokaisessa itsessämme, joten omaa subjektiutta (tekijyyttä) olisi mielekästä korostaa enemmän. Parhaimmillaan oppiminen käy vuorovaikutuksessa toisten kanssa, kun oppijat keskenään opettavat toisiaan ja kun kaikilla on jotakin uutta annettavaa.

Anna-Maija nostaa esiin hyviä ajatuksia oppimisesta ja luovuudesta. Olen vahvasti samoilla linjoilla siinä, että koko oppimisympäristöä kannattaisi vahvasti kehittää uuteen suuntaan. Nämä ”juhlavat innovatiivisuuspuheet” ja samanaikaiset taideaineiden/taidekoulujen/humanististen alojen lakkautukset yhteiskunnan saralla eivät lainkaan tue toisiaan, vaan ovat pahasti ristiriidassa keskenään. Uusille kehitysideoille, teoreettisemmille ja käytännöllisemmille, kaikille on tilausta yhteiskunnassamme. Itse toivoisin poliittiselta pelikentältä pitempinäköistä päätöksentekoa ja avauksia. Jos kaikkea mietitään ensisijaisesti ja lyhytnäköisesti rahassa (lyhyen aikavälin rahassa) ja kun kokonaisuutta ei huomioida, lähtee yhteiskuntamme nopeasti luisumaan kaikkea muuta kuin sinne innovatiiviseen (idearikkaaseen) suuntaan. Jyrki Kataisen hallituksella lienee paljon tehtävää tällä saralla.

Anne mainitsi älylaitteiden käytöstä oppimisen tukena. Ymmärtääkseni ainakin osassa Suomen kouluja näitä kokeiluja on ollut. Myös mediakasvatuksen osuus ja sisältö ovat varmaankin melko vaihtelevalla tasolla, opettajasta riippuen. Itse tekeminen, analysointi ja kriittisyyden opettelu ovat kaikki tärkeitä ulottuvuuksia median käytön ohessa. Kenties yksi olennaisimmista asioista, josta nykyopettajan olisi hyvä olla tietoinen, on tämä todellisuus, hyvin medioitunut sellainen. Itse näen mediakasvatuksen ja medioiden käyttöönoton hyvin tärkeänä. Sillä tavalla esimerkiksi opettaja saa nämä uudet oppimisen, tekemisen ja kommunikoinnin tavat haltuun. Kuten Mitra (ja useampi keskustelijakin) taisi mainita, oppiminen vaatii ainoastaan oppijan innostuksen. Innostus ja valppaus (jotka taitavat olla sukua luovuudelle) uusille asioille saa ihmisen oppimaan. Ahdistus, rangaistukset ja pakko toimivat päinvastoin. Lapsi oppii leikkien mutta niin oppii myös aikuinen. Samat mekanismit toimivat taustalla.

Kiitos kaikille hyvistä linkeistä. Olisi ollut kiinnostavaa keskustella aiheesta pidempäänkin, mutta aikataulusyistä jäi videon katselu tällä kertaa hieman myöhäiseen. Aktiivisempana ensi kerralla! :)

-Marjut