Sukkelat suut/Kids, take charge

Anna: Muistaakseni jossain jo puhuin amerikkalaisopettajasta, joka tuntuu noudattavan hieman samaa periaatetta opetuksessaan. Itse olen kovinkin viehtynyt ajatuksesta. Olen vahvasti sitä mieltä, että oppiminen on mielekkäämpää ja perustavampaa laatua silloin, kun oppilas itse saa käyttää omia kykyjään ja mielenkiinnonkohteitaan oppimiseen. Uskon,, että oppiminen oikean elämän erilaisia käytänteitä huomioimalla on hyödyllisempaa ja tulokseellisempaa. Monestihan koulussa kuulee lasten ja nuorten suusta sanat "tää ei liity mun elämään mitenkään". Se ei riitä, että opettaja sanoo asian koskevan oppilaan elämää, vaan oppilaan tulisi itse saada tehdä tämä huomio, jotta hänymmärtäisi.

Tuollaisissa erilaisten sekä eri-ikäisten ihmisten välisissä projekteissa tapahtunee paljon myös ns. siirtovaikutusta. Lapsethan oppivat itsekin vanhempia opettaessaan ja samalla huomaavat myös sen, mitä opettaminen itseasiassa vaatii. Joku voi löytää kutsumuksensa jo nuorena...ehkä tämä on nyt omaa idealistista höpinääni aiheen tiimoilta, mene ja tiedä...

Jotenkin vain kaikki sellainen opetus missä ei enää ns. sanella luokan edestä, on alkanut kiiinnostaa itseäni paljon. Ehkä siksi, koska olen työskennellyt paljon mm. erityisnuorten sekä muiden motivaatio-ongelmista kärsivien ihmisten kanssa ja huomannut esim. että matematiikka kiinnostaa ihan eri tavalla lapsia vaikkapa kauppaleikeissä, kuin samat asiat kirjan sivuille tehtynä. Itse muistan aikoinani kun eräällä yläkoulun oppitunnilla opettaja oppikirjan sijaan opetti meille sijoittamista siten, että saimme leikkiä sijoittamista. Erittäin opettavaista, vaikkei minusta sijoittajaa tullut vaikka leikin perusteella minussa näytti olevan potentiaalia.

Milja:Tätä samaa lapsen käytännön toimellistamisen teemaa on hyvinkin pyöritelty näillä eri Ted-pätkillä. Tuntuu, että kaikki kantavat pohjimmiltaan samaa ajatusta siitä, että lapset motivoituvat kun he saavat tehdä itse ja oikeita asioita, sellaisia, jotka he kokevat olevan hyödyllisiä omassa elämässään. Eihän tästä eri mieltä voi olla.. Ei ole mikään ihme, että Anna on todennut useasti käytännön matematiikan olevan lapsista innostavampaa kuin kirjojen täyttäminen. Jälleen kerran muutos vaatii jonkun puhaltavan suuria muutoksen tuulia opetuskulttuuriin. Toki minusta tuntuu, että nykyään moni opettaja (väittäisin jopa, että suurin osa opettajista) pyrkii ainakin osittain tuomaan opetusta ja oppimista käytäntöön. Kyllä opettajankoulutuksessa jo kymmenen vuotta sitten puhuttiin paljonkin oppilaiden osallistuttamisesta, mutta oppilaille vastuun antaminen ja opettajanroolista väistäminen on aikaa ottava murros ajattelussa ja edellyttää rohkeutta. Täytyy uskaltaa luottaa lapsiin ja nuoriin ja siihen, että he haluavat tutkia ja oppia ei opettajaa varten vaan opettajan kanssa. Kun tällaista oppimismuotoa miettii niin siinähän opettajankin stressi tuntuisi vähentyvän kun voisi jopa päivä mennä luokkaan ilman paineita kaikkitietävänä asiantuntijana. Voi reippaasti olla tietämättä jotakin asiaa ja ottaa yhdessä selvää kanssaoppijoiden eli oppilaiden kanssa.

Johanna Tämänkin videon anti oli varmasti tässä toimellistamisessa ja tekemisessä. Tehdään koulussa niitä asioita, joista lapset ja nuoret ovat kiinnostuneita. Yksinkertaista ja helppoa, kun sen sanoo. Niin kuin Milja jo sanoi, niin vaikeahan siitä on olla eri mieltä. Minä osaan on myös hyvä ohjenuora kaikkeen oppimiseen. Hieman häiritsi jälleen se, että miten tällainen ajattelun murros nyt Suomeen tuodaan. Idealismissa ja innossa unohdetaan aina, että Suomessa opetussuunnitelmat kuitenkin aika pitkälle määrittävät sitä, mitä voi tehdä. Toki asiat voi sitten käytännössä eri opetusmenetelmin toteuttaa. Kulttuurisidonnaisuus myös hieman häiritsi. Kehittyvään maahan sopivia käytänteitä on aika vaikea monistaa Pisa-huipulla. Suomessa lasten ei tarvitse opettaa vanhempiaan lukemaan. Toisaalta esimerkiksi viime keväänä Hämeenlinnan Yhteiskoulussa olimme poliisin kanssa sopineet kadun valtauksesta ja tarkoituksena oli piirtää koko katu täyteen erilaisia mieliruokia ja herkkuja. Katukeittiö oli teemana. Valitettavasti taas ilmasto teki tepposensa ja jouduimme toteuttamaan katukeittiön koulun käytäville levitetyille pitkille papereille. Näytän teille kuvia Facesta siitä tapaamisessa. Valtasimme kuitenkin siis koulun käytävät, koska ulkona satoi. Näitä tällaisia projekteja ja teemoja siis tehdään yksittäisissä suomalaisissa kouluissa kaiken aikaa. Niistäkin saisi monta TED-videota aikaiseksi.

Anni: Niin kuin Johanna totesi, Suomessa lasten ei tarvitse opettaa vanhempiaan lukemaan. Toisaalta tällä kurssilla on puhuttu paljon siitä, että lapset voivat opettaa myös vanhemmilleen esimerkiksi jonkin teknologian käyttöä. Välttämättä opetettavan asian ei siis tarvitsisi tuollaisessa projektissa olla lukeminen. Ehkä suurin haaste Sethin ajattelun toteutumiselle on, että tällaiset käytännön projektit saattavat jäädä vain hetkellisiksi tempauksiksi, joiden periaatteita ei saada omaksuttua laajemmin opetukseen. Intiassakin koulutuksen epätasa-arvoisuus kun saattaa olla hyvinkin suurempaa kuin vaikkapa täällä Suomessa. Toisaalta Sethin ajatus onkin kunnianhimoisesti tavoittaa kaikki Intian lapset, ei vain osaa heistä.