Surowiecki, James (2004): The Wisdom of the Crowds

Kohteesta Wikiopisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kirjan tiedot[muokkaa]

  • Surowiecki, James (2004): The Wisdom of the Crowds - Why the Many Are Smarter Than the Few
  • Tässä tekstissä on käytetty mm. painoksia:
    • Surowiecki, James (2004): The Wisdom of the Crowds - Why the Many Are Smarter Than the Few. London: Abacus.
    • Surowiecki, James (2007): Joukkojen viisaus - Miksi monet ovat viisaampia kuin harvat. Suom. Arto Häilä. Helsinki: Terra Cognita.
    • Sivuihin viitataan siten, että englannin kieliseen painokseen viitataan lyhenteellä EN ja suomenkieliseen FIN (esim. EN 23, FIN 32).
    • Kerro tässä, mikäli käytät esimerkiksi jotain muuta englanninkielistä painosta ja ilmoita miten siihen viittaat.


Joukkojen viisaus[muokkaa]

Joukkojen viisaus viittaa Surowieckin mukaan karkeasti “kollektiivista viisauteen”, jossa vaikuttaa ryhmän sisäinen pohdinta (FIN 21-38), ja toimiakseen kollektiivisesti viisaana ryhmänä tyydyttävästi, sen täytyy täyttää seuraavat määreet:

  • Ryhmän monimuotoisuus
  • Ryhmän hajautus
  • Ryhmän riippumattomuus

Nämä ovat apuvälineitä joukon kannalta parhaimpiin ratkaisuihin ongelman käsittelyssä. Surowieckin esimerkit kallistuvat apuvälineiden eduksi – on helpottavaa ajatella, että täydellistä yksilöä ei loppujen lopuksi ole tilanteeseen, kuin tilanteeseen ole kuin muutamia koko maailmassa. (FIN, 39-76)

Esimerkkinä Google: Googlen hakukone perustuu sen itsensä kehittämään PageRank-algoritmiin. Google ei ole julkistanut algoritmia, vaikka ovatkin selittäneet sen toimintaa. Menetelmä, jolla algoritmi toimii, pohjautuu joukkojen viisauteen. Sen idea on, että annetaan internetin kaikkien muiden sivujen päättää, mikä on haun kannalta oleellisin. Google nousi parissa vuodessa suosituimmaksi hakukoneeksi, koska se osasi löytää haun antajalle nopeimmin oikean sivun. Internetin käyttäjillä on vaikutusvaltaa sivustojen hakutuloksien määräytymisessä, mutta toimiakseen älykkäästi huipulla, järjestelmän pitää olla läpikotaisin älykäs. Isojen sivustojen vaikutusvalta perustuu pienten sivustojen antamiin ääniin. (FIN, 32-33.)

Mehiläisten tanssi[muokkaa]

Mehiläiset ovat erittäin taitavia etsimään kukkaesiintymiä ja ne osaavat tehdä sen tehokkaasti. Toisinaan tavallinen mehiläisparvi voi lähteä yli kuuden kilometrin päähän omasta pesästään etsimään uusia kukkaesiintymiä. Mehiläisillä on 50 prosentin mahdollisuus löytää uusi esiintymä, mikäli se sijaitsee kahden kilometrin päässä pesästä. Miten mehiläiset sen sitten tekevät? Ne eivät pidä ihmisten tapaan palaveria siitä mihin pesästä lähetettyjen etsijöiden kannattaisi suunnistaa. Yhteisesti sovitun päätöksen mukaan pesästä lähetetään joukko ns. tiedustelijoita kartoittamaan lähimaastoa. Pesässä luotetaan siihen, että ainakin yksi tiedustelijoista löytäisi hyvän paikan, jonka kukkaesiiintymissä on hyvät mesimäärät. Tiedustelijan löydettyä mielestään lupaavan mesilähteen, se palaa takaisin pesälle ja esittää muille mehiläisille tanssin, jolla se kuvaa mesivaraston erinomaisuutta. Tiedustelijamehiläisen muille esittämä tanssi houkuttelee uusia kerääjämehiläisiä seuraamaan sitä uudelle mesipaikalle. Muiden mesivarastojen löytäjät saavat vähemmän seuraajia, joten ne hylätään lopulta kokonaan ja siirrytään paremmalle paikalle. Tällä menetelmällä mehiläiset pystyvät hankkimaan mahdollisimman paljon ravintoa tehokkaasti aikaa ja energiaa säästämällä. Olennaista tässä on menetelmä, jolla mehiläiset päätyvät kollektiivisesti älykkääseen ratkaisuunsa. Parvi ei pohdi järkevästi mahdollisia vaihtoehtoja mihin kerääjien olisi parasta jakautua, koska mehiläisillä ei ole vaihtoehdoista mitään käsitystä. (FIN, 42.)

Monimuotoisuus

Ryhmän ratkaisut eivät aina ole osoittautuneet hiotuksi timantiksi. Ryhmän tunnistaa timanttina siitä, että se pystyy keskimäärin parempaan ratkaisuun kuin yksilö. Timantti jää hiomatta, jos ryhmässä on vain yhdenlaisia ihmisiä (samanlainen koulutus, samanlainen tausta tai samanlainen ajattelumaailma), niin ryhmän keskiarvoista tulosta voidaan liki verrata yksilön ajatteluun: “kollektiivinen viisaus” on ainoastaan yksilön ajatus vahvistettuna muiden jäsenien toimesta. Kritiikkiä ei esitetä jäsenten ryhmän monimuotoisuuden uupuessa, ja ratkaisun todellinen pohtiminen jää pinnalliseksi. (FIN, 39-53)

Riippumattomuus

Surowieckin mukaan riippumattomuus karsii tai jopa estää ryhmän sisällä olevien yksilöiden samalla tavalla ajattelevien mahdollisten ajatusvirheiden syntymistä. Vaikka riippumattomuus ei vaikuta yksilön päätöksentekokykyyn täysin, se osin ainakin parantaa ryhmän kollektiviisen ratkaisun luonnetta. Riippumattomuuden itsestäänselvyys järkkyy informaatioryöpyllä, jolloin ihmiset täydentävät omaa tietoaan toisten samansuuntaisten ajatusten lailla. (FIN 54-76)

Surowiecki antaa esimerkkejä ilmiöstä ”informaatioryöppy”. Esimerkiksi valittaessa kahdesta ravintolasta voi käydä niin että ihmiset kuvittelevat toisia seuraamalla valitsevansa kahdesta paikasta paremman vaikka tämä ei pitäisikään paikkaansa. Ihmiset eivät enää luota omiin tietoihinsa vaan seuraavat laumaa. Tämän kertautuessa ryöppy tietoa ei ole enää luotettava. Ihmiset luulevat toistensa päätösten olevan itsenäisiä vaikka todellisuudessa näin ei ole. Ryöpyt eivät aina ole haitallisia vaan ne saattavat auttaa myös kehitystä eteenpäin. (Fin 65-67)

Hajautus

Hajautuksen suhde joukkojen viisaudessa on, että hajautetusti erikoistuneiden ihmisten kollektiivinen ongelman ratkonta tuottaa paremman tuloksen pelkkään johtajaan nähden. Linux-käyttöjärjestelmän kehittäminen avoimen luoteensa takia. mutta vastaavasti suljettujen ovien takana informaatio ei aina kulje toivotulla tavalla, kuten 11.9.2001. (FIN, 77-92)

Ihmisten maailmassa konventiot (esim. liikennesäännöt, istumapaikan omistaminen metrossa) ovat vastakohtana muutoin edellämainituille päätökselle (FIN, 101).

Konventiot auttavat meitä selviytymään monissa jokapäiväisissä tilanteissa ilman että meidän tarvitsee tietoisesti miettiä käyttäytymistämme. (FIN, 101)

Apina näkee ja apina tekee[muokkaa]

Ihmiset pystyvät riippumattomaan päätöksentekoon, toisin kuin esimerkiksi muurahaiset. Kehämylly on ilmiö, joka syntyy kun sotilasmuurahaiset ovat eksyneet omasta yhteiskunnastaan. Ne seuraavat edelläkulkijaa, muodostaen loputtoman kierteen.

Joukko ihmisiä päätyy parempaan ratkaisuun, jos ryhmän jäsenet ovat toisistaan riippumattomia ja nojautuvat yksityiseen informaatioon. Yksityiseen informaatioon voi sisältyä tulkintaa, analyysia ja intuitiota. Riippuvuus toisten informaatiosta voi johtaa vinoutuneeseen päätöksentekoon.

Sosiaalisen vahvistuksen idea kuvaa taipumusta olettaa, että jos suuri joukko ihmisiä tekee tai uskoo jotain, siihen täytyy olla hyvä syy. Joukon jokainen uusi jäsen vahvistaa joukon vaikutusvaltaa. Joukko tyhmistyy, jos liian moni ihminen turvautuu vain joukon esimerkkiin, olettamalla sen olevan oikeassa.

Informaatioryöpyksi kutsutaan sellaista ilmiötä, jossa tietyn idean kannatus kasvaa, jonka myötä mietitään vähemmän muita ratkaisuja. Tällä tavoin virheellinenkin informaatio voi levitä. Ryöppy voi johtua trendistä, mukautumisesta tai muiden ihmisten painostuksesta. Informaatioryöpyn perusongelmana on, että ihmiset jäljittelevät muiden tekemisiä, eivätkä kiinnitä huomiota omaan yksityiseen informaatioonsa. Informaatioryöpyt eivät aina ole ongelma, vaan ne voivat auttaa myös esimerkiksi standardien yleistymistä.

Harva ihminen on valmis myöntämään järjetöntä mukautumistaan. Liian itsevarmat ihmiset eivät lähde helposti kielteisen informaatioryöpyn vietäviksi, jolloin he voivat hillitä ryöppyjä. Tästä ei välttämättä ole hyötyä heille itselleen, mutta siitä on hyötyä yhteisölle. Ryöpyn elinvoima perustuu ihmisiin, jotka arvostavat julkista informaatiota enemmän kuin omaa tietämystään. Itsevarmat ihmiset rohkaisevat muita luottamaan itseensä. Muodit ovat ilmeisen alttiita ryöpyille. Muodissa omat ja muiden mieltymykset ovat kietoutuneet toisiinsa. Mitä tärkeämmästä päätöksestä on kyse, sitä vähemmän informaatioryöpyllä on siihen vaikutusta.

Muiden esimerkin seuraaminen on yleensä hyödyllistä sen sijaan, että pysähtyisimme miettimään jokaista tekoamme. Jäljittely mahdollistaa sen, että ihmiset voivat erikoistua, ja muut voivat hyödyntää heidän hankkimaansa tietoa. Yksi ihminen ei voi tietää kaikkea. Jäljittelyn arvellaan olevan ihmisen, kuten myös eläinten, geneettinen ominaisuus. Se on vahva keino levittää hyviä ideoita, toimien evoluutioprosessin nopeuttajana. Älykäs jäljittely hyödyttää ryhmää, mutta orjallinen jäljittely voi olla vahingollista. Ryhmän hyvinvointi kärsii, jos ihmiset noudattavat muiden esimerkkiä seurauksista piittaamatta.

Surowiecki käyttää suomalaisen Linux Torvaldsin kehittämää Linux-käyttöjärjestelmää esimerkkinä onnistuneesti hajautetusta kehitysprojektista. Kehittämistä ei johdeta tiukan keskitetysti ja silti ohjelmistoa kyetään parantamaan jatkuvasti. Kehittäjillä on vapaus tehdä lähes mitä haluavat, mutta silti viimeisessä vaiheessa Linus muutaman muun henkilön kanssa päättää keskeisistä asioista. (FIN 82-84)


Palasten yhteensovittaminen: CIA, Linux ja hajautuksen taide[muokkaa]

Vaikkakin aiemmin kirjassa todettiin, että “hajautuksen suhde joukkojen viisaudessa on, että hajautetusti erikoistuneiden ihmisten kollektiivinen ongelman ratkonta tuottaa paremman tuloksen pelkkään johtajaan nähden “(FIN, 77-92), hajautusmenetelmää on kautta aikojen myös kritisoitu äänekkäästi ja voimakkailla argumenteilla. Surowiecki mainitsee esimerkiksi Yhdysvaltain asevoimien kenraalin Bill Donovanin vuonna 1946 pitämän puheen, missä hän linjasi että USA:n ulkopolitiikka tarvitsee keskustiedustelupalvelun. Hänen mielestään Pearl Harboriin tehty yllätyshyökkäys oli suora seuraus siitä, että Yhdysvaltain tiedustelutoiminta oli hajautettu eri puolustushaaroille ja tämän seurauksena ei pystytty ennakoimaan japanilaisten yllätysiskua. Tämä jopa siitä huolimatta, että ennen hyökkäystä oli paljon selviä indikaatioita siitä, että japanilaiset valmistelivat hyökkäystä. Tämän takia Donovanin mielestä oli aiheellista saada kokonaisvaltaisempi ote tiedustelutoiminnasta. Hän päätteli että USA tarvitsee “keskitetyn, puolueettoman ja riippumattoman palvelun” huolehtimaan maan kaikista tiedusteluoperaatioista. (FIN 77)

Surowieckin mukaan Donovanin oma ura katkesi liian voimakkaisiin kannanottoihin, mutta siitä huolimatta perustettiin vuonna 1947 keskustiedustelupalvelu CIA (Central Intelligence Agency). Tästä huolimatta tiedustelun keskittämisestä ei käytännössä tullut mitään, vaan tiedusteluyhteisö sirpaloitui ajan mittaan entistäkin pahemmin. Loppujen lopuksi Donovanin visioimasta informaatio- ja analyysikeskuksesta tuli ryhmä itsenäisiä, hajautettuja ryhmiä joilla kaikilla oli yhteinen päämäärää, joka oli Yhdysvaltoihin suunnattujen hyökkäysten torjunta. Tähän yhteiseen päämäärään yritettiin päästä varsin erilaisilla toimintamenetelmillä, mikä myöhemmin sai erittäin vakavat seuraukset. (FIN 77-78)

Surowieckin luettelemista tiedustelutoimen epäonnistumisista pahin lienee WTC-isku vuonna 2001, mutta listalla on muitakin merkittäviä hyökkäyksiä kuten vuoden 1993 isku samaiseen World Trade Centeriin, lähetystöpommitukset Nairobissa ja Dar es Salaamissa sekä itsemurhahyökkäys USS Colea vastaan Jemenissä. Lopulta vuoden 2001 iskun jälkeen USA palasi taas peruskysymykseen: miten näin kävi, miksi hyökkäyksiä ei pystyty ennakoimaan? (FIN 78)

Kongressin vuoden 2001 jälkeen tekemissä tutkimuksissa päädyttiin seuraavaan lopputulokseen: paremmat menetelmät olisivat tuottaneet parempia tuloksia. Informaation jakamisessa ja tiedonkulussa havaittiin vakavia puutteita. Senaattori Richard Shelby kritisoi äänekkäästi liittovaltion poliisia FBI:tä siitä, että sen “hajautetun organisatorisen rakenteen” vuoksi “informaatio sirpaloituu jokseenkin itsenäisten läänitysten kesken”. Hänen mielestään tiedusteluyhteisö kärsi kokonaisuutena siitä, ettei oikea tieto kulkeutunut oikeille henkilöille. Shelby vaatikin läänitysten lakkauttamista ja paluuta Bill Donovanin vuosisadan takaiseen ideaan keskustiedustelupalvelun perustamisesta. Keskittämisen avulla asiat saataisiin jälleen kuntoon. (FIN 79-80)

Edellä mainituista argumenteista huolimatta Surowiecki perustelee hajautusmenetelmää sillä, että sen suuri voima on siinä, että se kannustaa itsenäisyyteen ja erikoistumiseen, mutta toisaalta sallii ihmisten koordinoida toimintaansa keksiä ratkaisuja hankaliin ongelmiin. Sen heikkous on tosin siinä, että ei ole olemassa varmuutta siitä, että arvokas informaatio todellakin leviäisi koko muuhun järjestelmään. Joskus arvokas informaatio ei siirry ollenkaan eteenpäin, jolloin sen hyöty jää mitättömäksi. Yksilöiden pitäisi siis samaan aikaan kyetä erikoistumaan ja hankkimaan paikallista tietoa (joka omalta osaltaan lisää järjestelmän saaman informaation kokonaismäärää) mutta samalla kyetä keräämään paikallista tietoa ja yksityistä informaatiota kollektiiviseksi kokonaisuudeksi. Esimerkkinä tällaisesta toiminnasta Surowiecki mainitsee Googlen. (FIN 82)

Tanssitaanko? - koordinointi monimutkaisessa maailmassa[muokkaa]

Konventiot (eli yleinen tapa, sopimus tai sitoumus) edistävät vakautta ja järjestystä. (FIN 101). Kirjan esimerkissä on New Yorkissa tarkkailtu jalankulkijoiden liikkumista ruuhkassa. On hämmästyttävää, kuinka ihmisvirta kulkee törmäilemättä toisiinsa siten, että kulkijat tarkkailevat edelläkulkijoidensa olan yli virran liikettä. Ihmiset kulkevat verkkaisesti tai kiireisesti, harppoen ja hidastaen - yhdessä ryhmän tahdissa ja ennakoivat toistensa käytöstä. Siis muiden tekemiset vaikuttavat yksilön tekemisiin ja päin vastoin. (FIN 93-95)

Ihmisten toimintaa voitaisiin helpoiten koordinoida pakottamalla heidät tekemään jotain. Vapaamielisissä yhteiskunnissa tätä ei katsota hyvällä ja lait sekä säännökset säätelevät vain rajoitetusti ihmisten toimintaa. Näin useimpien koordinaatio-ongelmien ratkaisu on siinä kuinka ihmiset saadaan toimimaan vapaehtoisesti yhteistyössä. (Fin, 94-95)

Toisessa esimerkissä opiskelijajoukkoa pyydettiin metrossa pyytämään istumapaikka jos istumassa olevilta perustelematta asiaa mitenkään. Perusolettama on, että ensimmäisenä tulleet saavat vapaasti valita paikkansa. Yllättäen suuri osa luovutti jo valitsemansa istumapaikan, vaikka pyytäjänä oli nuori opiskelija. Toisessa testissä opiskelijoita pyydettiin ohittamaan jonossa. Tunkeilija torjumisen katsottiin kuu-luvan sille, jonka eteen kiilaaja tuli vaikka kaikki muutkin takana olijat kärsivät asiasta yhtä paljon. Vain 15 % tyytyi mulkoilemaan kiilaajaa vihaisesti kun muut reagoivat voimakkaammin. Jono on tehokas koordinoinnin menetelmä, jonka osallistujat hiljaisesti hyväksyvät. (FIN 102- 103)

Yhteiskunta on olemassa - Verot, juomarahat, televisio ja luottamus[muokkaa]

Yhteistyöongelmien ratkaisemiseksi ihmisten tulee nähdä pidemmälle oman edun tavoittelun ohi. Tämä edellyttää luottamusta muihin ihmisiin. Ekonomistien lähtökohtana on syystäkin ollut se, että ihminen pohjimmiltaan tähtää oman edun tavoitteluun. Ihminen ei kuitenkaan kestä epäoikeudenmukaisuutta eli sitä, jos joku toinen saa enemmän kuin on ansainnut. Tällaisessa tapauksessa ihminen itsekin on mieluummin ilman kuin suo toiselle jotain mitä ei koe tämän toisen ansainneen. Saavutukset ja palkkio tulee olla suhteessa toisiinsa.

Yhteiskunta ei voi nojautua pelkästään lainvoimaan, mikäli se haluaa varmistaa että kansalaiset toimivat rehellisesti ja vastuullisesti. Yhteistyö on tyypillisesti hyödyksi kaikille osapuolille. Kiintoisaa on, että teemme yhteistyötä myös tuntemattomien kanssa: ostamme ebaystä näkemättä tuotetta, käytämme vertaisverkkoja tai avustamme järjestöjä tai annamme juomarahaa. Ajan mittaa olemme oppineet sen, mikä on hyödyllistä sekä itselle että muille. (FIN 115 - 132)

Veronmaksu on klassinen esimerkki yhteistyöongelmasta. Kaikki hyötyvät verovaroin ylläpidetyistä palveluista, mutta myös ne, jotka eivät veroja maksa voivat hyötyä palveluista. Veronkierto on lainvastaista, mutta kiinnijäämisriski ei ole kovin suuri. Toimiva verotusjärjestelmä ei siis voi perustua vain lakiin. Ihmiset maksavat veronsa, koska uskovat muidenkin niin tekevän ja uskovat veronkiertäjien jäävän kiinni ja saavat siitä rangaisuksen. Kolmanneksi ihmiset uskovat siihen, että verovarat käytetään viisaasti ja yleisen edun mukaisesti. (FIN 140- 143)

Liikenne: Emme osaa koordinoida[muokkaa]

Suurkaupunkien keskustojen ruuhkia on yritetty lieventää aikasidonnaisten tietullien avulla: Ruuhka-aikana auton ajamisesta määrätylle alueelle tai tieosuudelle joutuu maksamaan tietulliportilla. Ajatuksena on ohjata autoilijoita käyttämään vähemmän ruuhkautuvia, maksuttomia kiertoteitä tai liikkumaan muulloin kuin ruuhka-aikoina. Singaporessa liikekeskuksessa, CBD:ssä, hinnoittelun aste jopa vaihtelee kellonajasta riippuen ja maksu hoituu automaattisesti kojelautaan asennetun älykortin avulla. (FIN 147–149)

Yhdysvalloissa ruuhkahinnoittelua ei juurikaan käytetä, sillä sikäläiset autoilijat eivät voi sietää ajatusta siitä, että ne joilla on varaa, saisivat ajella ruuhkattomilla kaduilla ja muut joutuisivat kulkemaan kiertoteitä. Useimpien mielestä vaihtoehtoa oman auton käytölle ei ole. Näin ollen amerikkalaiset mieluummin kärsivät yhdessä ruuhkista kuin antavat joidenkin maksaa vapaudestaan. (FIN 148)

Ruuhkaisella moottoritiellä ajavat autoilijat yrittävät koordinoida tekemisensä muiden tiellä liikkujien kanssa ja noudattavat yksinkertaisia sääntöjä: älä osu edessä ajavaan autoon, vaihda kaistaa kun voit, aja niin lujaa kuin on turvallista. Vaikka ihmiset osaavat muissa samankaltaisissa tilanteissa koordinoida toimintaansa hyvin, moottoriteillä saadaan kuitenkin yleensä aikaan jumiutunut sotku. Kun tien niin sanottu vapaa virtaus lakkaa autojen määrän lisääntyessä, yhden moottoritieltä poistuvan auton jarruttaminen ennen liittymää aiheuttaa kaikkien takana ajavien autojen hidastamisen. Samaan suuntaan kulkevat kaistat alkavat liikkua eri nopeudella ja kuljettajat, joilla ei ole minkäänlaista yleiskuvaa liikenteestä, purkivat vaihtamaan kaistaa kokonaisuuden kannalta sattumanvaraisesti. Kaistaa vaihtavat autot saavat kuljettajat varovaisemmiksi, turvavälit kasvavat ja tieosuudelle mahtuu vähemmän autoja. (FIN 152–154)

Moottoritieliikenteessä kuljettajien erilaisuus vaikeuttaa koordinaatio-ongelman ratkaisua, vaikka erilaisuus on monesti oleellista hyvän päätöksenteon kannalta. Ratkaisu tähän ongelmaan voisivat olla automatisoidut moottoritiet, joille saavuttaessa auton hallinta luovutettaisiin automaattiselle järjestelmälle, joka koordinoisi tiellä liikkuvien ajoneuvojen liikkeitä. Ihmisistä on kuitenkin epämiellyttävää luovuttaa henkensä tietokoneen armoille, ainakaan lähiaikoina, ja ajatus valtionhallinnosta ohjailemassa liikkumistamme moottoritiellä ei sekään kuulosta houkuttelevalta. (FIN 155–156)

Toisenlainen lähestymistapa ruuhkaongelmaan voisi olla autojen varustaminen laitteistolla, joka varoittaa vaaratilanteista edessä ja takana sekä auttaa pitämään turvavälit tasaisena. Tällainen järjestelmä vähentäisi turhia äkkijarrutuksia ja kiihdytyksiä, jolloin liikennevirta olisi tasaisempi. Kun tähän yhdistettäisiin liittymiin asennetut liikennevalot, jotka säännöstelisivät autojen pääsyä moottoritielle liikennetilanteen mukaisesti, päästäisiin lähemmäksi niin sanottua koherenttia virtausta. Tutkijoiden Dirk Helbing ja Bernardo Huberman lanseeraama termi koherentti virtaus tarkoittaa liikennetilannetta, jossa "kukin ajoneuvo liikkuu hitaammin kuin tekisi mieli, mutta liikenne kokonaisuutena etenee optimaalista vauhtia". (FIN 156–157)

Tiede: yhteistoiminta, kilpailu ja maine[muokkaa]

Vuonna 2003 alussa WHO sai tiedon Kiinasta, että 305 ihmistä oli sairastunut vuoden 2002 marraskuun jälkeen vakavaan hengityselintautiin. Pian selvisi, että kyseessä oli täysin uusi sairaus nimeltä sars, jonka jäljittäminen alkoi saman tien, kuten myös selvitys sen aiheuttajasta. 11 laboratoriota ympäri maailman aloitti yhteistyön uuden sairauden tutkimiseksi. Laboratoriot lähettivät toisilleen tuloksia ja näytteitä potilaista eristeyistä viruksista ja pitivät videokonferensseja. Yhteistyön ansiosta laboratoriot ympäri maailmaa saattoivat samanaikaisesti tutkia näytteitä, joten toiminta nopeutui ja tehostui huomattavasti. Kukaan yksittäinen henkilö ei löytänyt sarsin aiheuttajaa, vaan joukko laboratorioita ympäri maailman. Löytö tehtiin kollektiivisesti, joukkoälyn voimin. Jokainen laboratorio olisi yksinään joutunut etsimään ratkaisua vuosikaupalla. Mielenkiintoista yhteistyössä oli se, että kukaan ei johtanut yhteistyötä. Laboratoriot sopivat jakavansa kaiken tiedon keskenään ja sopivat mitä kukin tekee. Tällä kokoonpanolla laboratoriot löysivät vastauksen tehokkaammin kuin mikään hierarkkinen organisaatio.

Tämä on hyvä esimerkki joukkoälyn voimasta ja siitä, miten tiede nykyään toimii. On tehokkaampaa ja joustavampaa jakaa tietoa kuin haalia sitä omaan salaiseen käyttöönsä. Todelisuudessa tiede on hyvin kollektiivista toimintaa. (FIN, 158-161.) Suurimpia haasteita kuitenkin tieteessäkin on, miten se pystyy taiteilemaan sen kaupallistumisen kanssa. Tiede on hyvin pitkälle eri yritysten rahoittamaa, jolloin uudet innovaatiot on saavutettu etu markkinoilla. Yritykset eivät tietenkään mielellään jaa tietoa vapaasti, vaikka kyseessä olisikin yleishyödyllinen innovaatio. Yritykset eivät myöskään tee lahjoituksia, jos ne eivät saa vastinetta rahoilleen. (FIN, 166.)


Yhtiö: Tässä uusi pomo, sama kuin entinen pomo?[muokkaa]

Milloin yrityksen kannattaa ulkoistaa osa työstä, milloin suorittaa työtehtävät itse? Vaikka kustannukset sanelevat usein tämän ratkaisun, on muitakin perusteita otettava huomioon. Surowiecki tarjoaa mielenkiintoisen esimerkin vaateketju Zaran avulla. Zaran avulla hän kertoo kuinka kyky ja nopeus reagoida asiakkaiden toiveisiin sekä tarpeisiin voi olla perustellusti tärkeämpää kuin mahdollisimman alhaiset tuotantokulut. (FIN 187 – 191)

Jokaisen yhtiön perimmäinen paradoksi piilee siinä, että vaikka se kilpaileekin markkinoilla, se turvautuu ei-markkinavetoisiin keinoihin - suunnitteluun, määräyksiin, valvontaan - saavuttaakseen tavoitteensa. Kun Zara esimerkiksi haluaa suunnitella uuden mekon, se ei suinkaan pane pystyyn tarjouskilpailua ulkopuolisten tiimien kesken selvittääkseen, kuka pyytää alhaisinta palkkiota. Sen sijaan joku sen johtajista kehottaa omaa tiimiään suunnittelemaan uuden mekon. (FIN 190)

Liiketoiminnan koordinointi

Zaran esimerkki liittyy liiketoiminnan koordinointiin. Liiketoiminnan koordinoinnilla tarkoittaa Surowiechin sanoin sitä, milloin yrityksen kannattaa tehdä kaikki työ itse, milloin ulkoistaa? Surowiechi tarkastelee kysymystä Hollywoodin ja erityisesti gansterifilmien kautta.

Kuten perinteisessä liiketoiminnassa, myös gansterifilmeissä kootaan yhteen joukko miehiä suorittamaan tietty tehtävä. Tavoitteena on tietenkin ansaita rahaa. Eri elokuvien kautta (mm. Heat – Ajojahti, Kummisetä 2 ja Reservoir Dogs) Surowiechi rakentaa kolme erilaista organisaatiomallia ja johtamistapaa, ja valoittaa niiden vahvuuksia ja heikkouksia. Lähestymistapa yllättää - ja on meille elokuvien ystäville hauska ja antoisa! (FIN 192 – 194)

Päätöksentekovallan laajentaminen

Vaikka monet yritykset kehuskelevat määrääysvallan hajautuksella, muuta todellisuudessa työntekijöiden osallistuminen päätöksentekoon on erittäin harvinaista. Päätöksenteon hajautuksen edut ovat kahtalaisia. Ensinnäkin vastuu omasta ympäristöstä edistää ihmisten sitoutumista työhönsä. Eräässä klassisessa tutkimuksessa kaksi ryhmää suljettiin kumpikin omaan huoneeseensa kokoamaan palapelejä ja oikolukemaan tekstejä kovan ja satunnaisen hälyn säestyksellä. Toinen ryhmä jätettiin omiin hoteisiinsa ja toiselle annettiin nappula, jota saattoi painaa hälyn vaimentamiseksi. Jälkimmäinen ryhmä kokosi viisinkertaisen määrän palapelejä ja teki paljon vähemmän oikolukuvirheitä ensimmäiseen verrattuna. Tieto nappulan olemassaolosta riitti ryhmälle, joten kukaan ei painanut nappulaa. Tulokset kertoivat, että mahdollisuus omista työolosuhteista päättäminen vaikuttaa usein olennaisesti ihmisten suorituskykyyn. Toinen seikka, jota hajautus edistää, on yhteistyö. Yhteistöiden ei tarvitse alituisesti turvautua käskyihin ja uhkauksiin, vaan ne voivat luottaa siihen, että työntekijät keksivät uusia ja tehokkaampia keinoja suoriutuakseen tehtävistään. Tämä vähentää valvonnan tarvetta, säästää kustannuksia ja mahdollistaa pomojen keskittymisen muihin asioihin. Hajautusta on kritisoitu siitä, että vaikka työläisillä ja työnjohtajilla on tosin entistä enemmän valtaa omaan työympäristöönsä suhteen, todellinen päätösvalta on edelleen korkeimman johdon käsissä. Olennaisempaa ehkä on, että relevantti tieto jonkin ongelman selvittämiseksi ei useinkaan löydy pomoilta vaan työntekijöiltä itseltään. (FIN 204-206)

Markkinat: Kauneuskilpailut, keilahallit ja osakekurssit[muokkaa]

Lyhyeksi myyjät

Lyhyeksi myyjä hankkii osakkeita toivoen niiden kurssin laskevan. Kun näin tapahtuu, he hyötyvät osakkein arvon laskusta. Juuri toisin päin kuin perinteisesti ajatellaan tehtävän. Vaikka lyhyeksi myyjät tekevät kaiken avoimesti, on suuren yleisön näkökulmasta heidän toimintansa moraalitonta, muiden epäonnesta hyötymistä.

Lyhyeksi myyjiin onkin suhtauduttu epäillen kautta historian. Heistä etsittiin syyllistä mm. suureen pörssiromahdukseen Yhdysvalloissa 1929. Kongressin järjestämän tutkimuksen pohjalta syyllisiksi paljastuivat kuitenkin ns. perinteiset sijoittajat, jotka nostattivat osakursseja perättömillä spekulaatioilla ja yhteisostoilla.

Lyhyeksi myyjien toimia on pyritty sääntelemään lailla ja säädöksillä. Toimijoiden määrää on varmasti vähentänyt sen riskialttius: osakkeiden arvo on noussut tasaisesti viime aikoina. Suurin säätelijä lienee kuitenkin ollut ihmismieli: suurimalle osalle sijoittajistakin on luontevampaa tavoitella voittoja kuin tappioita, osakkeen arvon laskua. (FIN 213-218)


Huomioita Joukkojen viisaudesta[muokkaa]

Joukkojen viisauden selvittäminen tapahtuu nopeasti. Erilaisten esimerkkien vuoksi pystyn samaistumaan Surowieckin ajatukseen. En kumminkaan lähtisi kieltämään oikeasti etevien yksilöiden olemassa oloa, mutta tälläisten mestareiden läsnäolo tuntuisi varmasti jo vähintäänkin juhlalliselta (vrt. charisma tai joku tätä vastaava perkki Falloutissa).

Voidaanko joukkojen viisautta soveltaa aivan kaikkeen? Ryhmän tarkoituksena on kuitenkin saavuttaa maalinsa, oli projektin tai ongelman luonto minkälainen tahansa. Mikäli se ei tähän pysty, syy ei ole yksilön vaan ryhmän.

Miten sitten voidaan varmistaa että kyseessä ei ole ryhmän sisäinen informaatioryöppy? Onko siihen mitään ulkoisia merkkejä? Voidaanko yhdensuuntainen ajattelu havaita ennen ryhmän päätöstä? Ymmärrän, että kritiikin ja pohdinnan olisi tarkoitus estää tämä, mutta jos vuoropuhelusta huolimatta ajatukset ajautuvat samalle raiteelle, niin onko kollektiivisesti huonompaa ratkaisua mahdollisuus ennakoida (kuten NASAn Challenger)?

--

Terhiu: Kirjan alkupuoli vaikutti melko sekavalta ja mieleeni tuli jonkin sortin "jenkkihapatus". Kirjassa oli paljon esimerkkejä, mutta aihealueiltaan ne eivät minua kovasti kiinnostaneet. Parasta antia oli kappale, jossa kerrottiin liikenteestä ja sen sujumisesta tai sujumattomuudesta sekä niistä ratkaisuista, joita muualla maailmassa on sujuvuuden edistämiseksi tehty. Vaalikoneissa kysellään nyt kunnallisvaaliehdokkaiden kannanottoja ruuhkamaksuille tai tietulleille, ja ko. kappaleesta saisi asiaan valaisua.

Kirjassa kerrotaan esimerkki Sars-viruksen löytämisestä siten, että useat laboratoriot paneutuivat asiaan yhtaikaisesti ja täten löysivät ongelman aiheuttajan ilman yhtenäistä johtoa pelkästään rapotoimalla toisilleen. Tämä kuitenkin herättää kysymyksen siitä, miksi tapaa ei sitten käytetä jatkuvasti, sillä onhan maailmassa vielä monta monituista tautia ratkomatta.

Fstromsten: Kirjassa tuotiin esille paljon mielenkiintoisia tapauksia missä joukkojen voima on ollut kiistaton. Osa tapauksista ovat mielestäni jopa uskomattomia, kuten kirjan alussa esitetty esimerkki härän painon arvioimisessa tai kadonneen sukellusveneen jäljittely ja löytäminen. Tämän tyyppiset esimerkit herättävät väkisinkin kysymyksen, miksi maailma on edelleen niin epätäydellinen paikka, tai miksei edellä mainittuja ongelmanratkaisumenetelmiä käytetä useammin? Tai, viitaten Terhin huomautukseen, miksei Sars-viruksen löytämisessä käytettyä menetelmää ole käytetty muiden tappavien tautien aiheuttamien ongelmien ratkaisemiseen?

On sanomattakin selvää, että joukkojen viisaus jää usein hyödyntämättä sen takia, että vallanpitäjät haluavat pitää vallan omissa käsissään. He eivät halua kilpailijoita jotka ratkaisevat nopeammin ja vähemmällä asiantuntemuksella niitä ongelmia, minkä parissa mahdollisesti koko valtionhallinto kamppailee. Yhtä lailla vallanpitäjien puoluesidonnaisuudet, uskomukset, vakaumukset, tai yksilölliset luonteen piirteet voivat vaikuttaa niin päätöksentekokykyyn kuin halukkuuteen hyödyntää joukkojen viisautta. Mutta tässä tulemme mielenkiintoiseen kysymykseen: miksi suuret joukot (kansat) valitsevat suuressa viisaudessaan niin huonoja johtajia?

Artok: Kuuntelin kirjan ensin englanninkielisenä äänikirjana, joka oli autolla ajaessa välillä suorastaan vaarallista pitkäpiimäisen yksityiskohtaisten esimerkkitapausten kohdalla. Asia on mielenkiintoista, mutta välillä teksti tuntuu menevän turhan syvälle esimerkkitapauksiinsa. Toivottavasti tämä wikiversio kirjasta on lopulta parempi selitys joukkojen viisaudesta kuin alkutekstinsä ja samalla todistaa sisältönsä väittämän älyllisestä joukkovoimasta.

Hanna: Täytyy myöntää, etten jaksanut lukea yhtäkään lukua alusta loppuun hyppimättä hiukan sivulta toiselle... Joukkojen viisaus yrittää kattaa liian monta teoriaa ja aihetta yksissä kansissa. Liikaa yleistystä ja teorisointia, eikä edes kovin vetävällä tyylillä. Kokonaisuus jäi aika hajanaiseksi.

Esimerkit olivat ehdottomasti kirjan parasta antia. Monet niistä olivat itseasiassa hyvinkin mielenkiintoisia ja tarjosivat minulle uutta tietoa (vaikkapa "lyhyeksi sijoittaminen"). Kirja olisi varmasti toiminut paremmin, jos se olisi rakennettu "pakinoiksi" esimerkkien ympärille.

markkul: Ihan mielenkiintoinen kirja, mutta en silti kutsuisi sitä nerokkaaksi tai syvälliseksi kuten takakannen esittelyssä mainitaan.

mlonka: Varteenotettavia ajatuksia ja mielenkiintoa herättävä kirja. Ehkä kuitenkin turhan pitkä tälle aihealueelle. Jotkut kappaleet olivat hieman tylsiä.

s.lonka: Kirja antaa hyvän yleiskuvan joukkoälystä runsaine esimerkkeineen. Kuitenkin kirja on osittain melko puuduttava ja jopa tylsä. Joukkoälyn merkitystä ei kuitenkaan sovi väheksyä, vaan sen voimavarat tulee ottaa huomioon.

PäiviV: Tehtävän viimeisenä tekijänä oli hieman vaikeuksia saada kirjoitettua, koska muut olivat tehneet jo hyviä tekstejä tänne. Kirja oli osittain mielenkiintoinen ja osittain tylsä pitkine teksteineen.

ubiq: Tuosta alusta näyttäisi uupuvan neljäs keskeinen edellytys: aggregointi eli näkemysten koostaminen. Ilman sitä ei synny varsinaista joukkojen viisautta eli oikeaa tai parasta ratkaisua.