TÄÄLLÄ PERÄSSÄ ALKUPERÄISET JUTUT

P.S: Otettaisko tästä eteenpäin paremmin teksteissämme huomioon toistemme pohdinnat...jotta yhteistoiminnallista oppimista tässäkin muodossa syntyy ....ja mahdoll. luova tajunnanvirta pääsee kukkimaan paremmin:)

Minäkin (Jukka) mietin yhä meidän wikisivujen tyyliä..Pitäsikö pyrkiä ohjeistuksen mukaan yhteiseen artikkeliin. eli muokataan wikiä kuten yleensä on tapana mm. wikipediassa. Niin muutkin ryhmät näköjään tekee. Eikä välttämättä tarvitse kirjoittaa kovin pitkiä ajatuksia, vaan lyhyitä perusteltuja näkökulmia, joista muille jää tilaa jatkaa..

Ehdin tehdä tiivistelmän vasta myöhemmin viikolla. Zuzankin ehtii maanataina mukaan (jos ei pääse viikonloppuna lainakoneelta). Koitanko niputtaa kaikki yhteen jäsennykseen ja häivytän meidän henkilöllisyydet (nimiä ei sitten enää tarvita). Kirjoitan muodossa ryhmämme mielestä...ja kunkin osallistuminen näkyy historiavälilehdeltäkin (kunhan vaan kirjaudutte sisälle ennen muokkausta), vaikka tuskin ohjaajat niitä käy penkomassa, vai? Joudun varmaan myös poistamaan tekstiä tarpeen mukaan...onko ok? (Jukka)

Marjut: Kuulostaa hyvältä, eli tavoitteena wikipediamainen artikkeli? Kannatan myöskin lyhyempiä "puheenvuoroja", jotta pysyy muokkaus- ja kommentointikynnys alhaisena. Laitan kohta alle omia huomioita videosta.

Kysymystä: Lisäsin omia "muistiinpanojani" lyhyesti alle. Onko hyvä tapa vai olisiko parempi ns. "keskustella"? Toisaalta jos olemme tekemässä "Wikipediaa", niin pitäisikö meidän yhdessä koota mahd. hyvää/kattavaa kokonaisuutta jo heti alusta pitäen? Mun kommenttejani ainakin saa poistella vapaasti, niin saadaan yhteisen edun nimissä tehtyä entistä parempaa sisältöä. t. Marjut Jukka: Moi, minusta kaikki voisi laittaa rohkeasti omia näkemyksiään muiden tekstin sekaan ja jatkaa muiden puhetta suoraan (jätä nimmari sulkuihin kuitenkin). Sivun alalaidan muistilistat voi helpottaa ajattelua ja tiivistäjä voi poistaa ne lopuksi. T.Jukka

Eija: laitoin juuri (3.11.) sähköpostia tästä aiheesta eli päädyin samaan tulokseen kuin Jukka tuossa yllä. Eli vaikka tuntui hieman vaikealta kirjoittaa toisen tekstin lomaan, se onnistui pienen miettimisen jälkeen. Tein näin Wikioppiminen-osioon. Ja olen samaa mieltä kuin Marjut ja Jukka siitä, että mun tekstejä saa vapaasti muokata, korjata, poistaa. t. Eija

Anna-Maijan pohdintoja johdantoluennosta

Olen samaa mieltä luennoitsijoiden kanssa, että koulu ja opettajan rooli on edelleen suurten muutospaineiden kohteena niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin tietoyhteiskunnan näkökulmasta tarkasteltuna. Digitaalinen oppiminen tapahtuu tänä päivänä suurelta osin muualla kuin kouluissa. Miksi? Koulun on nykyisen käytännön mukaan keskityttävä opetuksessaan enemmän informaaliin puoleen ja opettajan on toimittava sen mahdollistajana. Opettajan roolin muutoksesta on aktiivisesti puhuttu viimeiset kymmenen vuotta, mutta käytännön tasolla toivottu muutos on havaittu olevan kovin hidasta. Miksi opettajan uuden roolin omaksuminen koulutuksen kentällä on niin kovin hidasta? Poliittista retoriikkaako yhteiskunnallisessa keskustelussa halutaan vain ylläpitää ilman konkreettisia tuloksia? Miten opettaja voisikaan oppia olemaan rohkea heittäytymään pois vanhoista tavoista ja opettajan itsenäisestä tiedojakajan roolista yhdessä toimijaksi. kun virheiden tekeminen kulttuurissamme ei ole sallittua...vai onko? Miten opettaja voisi kehittää luovia, uusia toiminnallisia opetuksen muotoja jos kokeiluvaiheessakaan ei saisi epäonnistua virheitä tehden, niistä oppien ja kehittämis-suuntaa toimivammaksi vaihtaen? Työkulttuurissamme on kovin vierasta virheiden salliminen työn kehittämisen prosesseissa. Epäonnistumista ei nähdä yhtenä luovuuden vaiheena tai mahdollisuutena uuteen.

Yhdessä toimimisen monimuotoisuus ja yhdessä maailman ymmärtäminen ja sen avaaminen kuuluu tähän päivään. Miksi on niin vaikea omaksua laajemmassa mittakaavassa uusia toimintamalleja? Siksi, koska poisoppimisen kulttuuri ei ainakaan opetuksen kentällä ole edelleenkään moottorina uuden luomiselle ja toteuttamiselle. Kuten monissa yhteyksissä on todettu, nuoret osaavat vanhempaa sukupolvea monipuolisemmin digitaalisen. Nuorilla näyttää olevan ajalle ominaien kyky suhtautua tiedon muuttuvaan luonteeseen joustavasti ja ymmärrys digitaalisen tiedon karikoistakin lisääntyneen informaation myötä on lisääntymässä.

Digitaalinen oppimisympäristö ja lukutaito Digitaaliselle oppimisympäristö nojaa luennoitsijoiden mukaan avoimuuden käsitteeseen ja siihen liittyvä kokemuksellisuuden läsnäoloon. Niiden avulla tuotetaan jotakin sellaista uutta mihin perinteisen oppimiskäsityksen mallilla ei saavuteta. Opetuksen kentällä törmäyskurssille ovat joutuneet asenteet uusien ja vanhojen toimintamuotojen välillä. Pakolla ei ole saatu mitään hyvää aikaan ja vapaaehtoinen, utelias ja myönteinen asenne uuden oppimiseen on kantanut toivottua hedelmää. Miten asenteitamme ja motiivejamme voidaan muuttaa rohkeaan kokeiluun, jotta toiminnalliset kokemukset pohjautuisivat henkilökohtaisesti koettuun eikä yleisille, eri motiiveista nouseville mielipiteille?

Klikkauskulttuuri Klikkaamisen helppous digitaalisessa ympäristössä haastaa monia kokeilemaan uutta. Ihminen voi klikkailla asioita osoittaakseen mielipiteitään. Helpoksi se osoittautuu varsinkin silloin kun saa pysyä anonyyminä, kantamatta vastuuta mielipiteistään. Radio Puheen alkuvuoden ohjelmistossa pyörinyt Jari Sarasvuon tunnin mittaiset monologit saivat ohjelmien ulostulon jälkeen mittavat arviointi- ja kommenttiryöpyt kanavan nettipalautelaatikossa. Sarasvuo valisti useaan otteeseen ohjelmassaan kuulijoitaan kommentoimaan omalla nimellään kommentoidun asian painoaron mahdollistajana, mutta kovin vaikeaksi monelle palautteenantajalle muodostuiastua esiin henkilökohtaisilla ”kasvoillaan”. (Anne jatkaa:) Internetissä on suhteellisen helppo esiintyä anonyymisti. Omien havaintojeni perusteella lapset ja nuoret oppivat jo hyvin varhain keksimään itselleen erilaisia nimimerkkejä joiden takaa he voivat toimia internetissä. Sähköpostitilit, pelit, chatit, yhteisöpalvelut yms ovat sellaisia paikkoja, jossa jokainen voi jättäytyä jonkin vieraan nimen taakse verkossa. Nettietiketistä on puhuttu jo jonkina aikaa, joten pitäisikö sitä opettaa myös lapsille ja nuorille tietoteknisten taitojen opettamisen ohella? Nimimerkkikulttuuri ei ole täysin ongelmallinen tai ongelmaton. Osallistuminen verkossa jyllääviin keskusteluihin tai suosittuihin palveluihin voi olla helpompaa nimimerkin takaa, kun omia mielipiteitä vastaan esitetyt kommentit kohdistuvat nimimerkkiin luotuun identiteettiin, eikä välttämättä omaan henkilökohtaiseen identiteettiin. Miten opettaa lapsille ja nuorille, että milloin on soveliasta käyttää nimimerkkiä ja milloin omaa nimeä? Ja miten lapsen tulisi toimia, jos itse käyttää omaa nimeä ja palvelun muut käyttäjät ei? Aikuisenhan tulisi osata ottaa vastuu omista teoistaan ja sanoistaan, mutta aina ei ole kuitenkaan näin. Miten sitten opettaa lasta yhteisiin pelisääntöihin, jos kaikki aikuisetkaan eivät niitä noudata?

Poliittisuus Yhteiskunnallisessa digitaalisesti välitetyssä uutisoinnissa ja keskustelussa on usein poliittisesti värittynyt ote. Nuorten on niitä usein vaikea havaita ja omaksua. On tiedettävä, mitä poliittista suuntaa esim. tietyt mediakonsernit ajavat, jotta voidaan paremmin ymmärtää niiden toimintakultuuria ja toimintaa. Mistä ideologioista mielipiteet ja asiat digitaalisissa esityksissä pohjimmiltaan kumpuavat? Lähdeviitteiden löytäminen netissä on kirjallisia tuotoksia hankalampaa, joten värittyneisyyttä on hyvä osata selvittää uusin tavoin. Erilaisten uutisointitekstien analysointitaitojen hallinta olisikin hyvä nostaa opetuksen keskustelun keskiöön, jotta digitaalisessa oppimisympäristössä oppiialle selkeämmin avautuisi se, mihin tietyn sisältöisellä tai näköisellä uutisoinnilla pyritään. Kun poliittinen värittyneisyys opitaan tunnistamaan on asioiden suodattamistaito tarpeen mukaan paremmin hallussa.

Oppiminen ( & Elinikäinen oppiminen) Prefiguratiivista kulttuuria pidetään todellisena ja realistisena osana nykypäivää, mutta kriittistäkin ajatuksenvaihtoa teeman ympärillä on ilmassa. Luennoitsijat videolla kyselivät tarvitaanko koulua ylipäätään opettamaan tietoteknisiä taitoja yms. vai oppivatko lapset itsekseen? Varmasti tietty taso voidaan saavuttaa ilman ohjattua opetusta, mutta esim. sosiaaliseen mediaviitekehykseen on hyvä tarjota aikuisen ohjausta.

Luento sisälsi hyvää kritiikkiä tällä hetkellä kovin tarunhohtoisena pidettyä diginatiivien ryhmää kohtaan. Ilmoille heitettiin jopa kärjistys, että prefiguratiivisen ajan ’lapsineroja’ ei oikeasti olekaan. Yhdyn luennoitsijoiden kanssa käsitykseen siitä, ettei lasten ja nuorten näennäisesti sujuva digitaalisen median käyttö ole välttämättä kovin syvällistä osaamista. Taidot saattavat olla mekaanisen lukutaidon tasolla, mutta kriittinen lukutaito tai analyyttinen lukutaito eivät läheskään kaikilla toteudu. Analyyttiseen taidonhallintaan kuuluu, että opitaan katsomaan tiettyjen opeteltujen maneereiden ja treenattujen lauseiden läpi. Tässä on opetuksellista haastetta ainakin lapsille ja nuorille. (Jukka jatkaa...Monet nuoret uskovat olevansa myös analyyttisiä, eivätkä kaipaa koulun ohjausta sosiaalisen median käytössä. Usein kyse on kuitenkin "katuopitusta" selviämistä (Coping). Siihen sisältyy kuitenkin luova aspekti, joka saattaa uudistaa kommunikoinnin tapoja vielä tuntemattomalla tavalla. (vrt. Kulttuurintutkija Paul Willis. Kulttuurin tuottaminen on arkista toimintaa.) Tästä näkökulmasta lapsia voidaankin ehkä pitää myös analyyttisen ja kriittisen lukutaidon omaavina, sillä monesti he osallistuvat aktiivisesti ja ymmärtävät ehkä toimintaympäristön logiikan paremmin kuin vanhemman sukupolven "Digisiirtolaiset". Mutta miten kyseisen kaltainen "todellisuus" suhtautuu reaalisen maailman toimintaympäristöön? (Jukka) (Anne jatkaa:) Jos nuorempi sukupolvi opettaa vanhempaa väestöä digitaalisten laitteiden käytössä, niin voisiko vanhempi väestö opettaa nuorille kriittistä lukutaitoa ja digitaalista lukutaitoa? Voisiko siis opettaminen olla molemminpuolista?

Digitaalisten lukutaitojen ja mediakasvatuksen tematiikkaa pohtiessa, herää kysymys siitä kuinka tosissaan päättäjät, kasvattajat ja muut aiheeseen tavalla tai toisella liittyvät aikuiset ovat? Halutaanko lasten ja nuorten ääntä todellisuudessa kuulla? Haluavatko opetuksesta päättävät tahot edistää ja tukea lasten ja nuorten aktiivista kansalaisuutta, osallisuutta ja mediataitoja ja millaisin ehdoin ja menetelmin? Viittaan tässä yhteydessä videoluennossakin esille nousseeseen dilemmaan medialukutaidon yleisestä opettamisesta. Kun yksilöt jo alakoulussa opetetaan medialukutaitoisiksi, kykenevät he lukiessaan omaksumaan paremmin myös yhteiskunnan ja kasvattajien kannalta haasteellisia asiaaiheita.

Pohdintaterkuin: Anna-Maija

Eija pohtii:

Totta kyllä - omat arkihavaintoni tukevat videolla esitettyä näkemystä siitä, että vanhemmat ja sisarukset opastavat ala-asteikäisiä digitaalisen median käyttämisessä enemmän kuin koulu ja opettajat. Tätä en pidä välttämättä ollenkaan huonona asiana pienimpien ala-asteikäisten kohdalla, koska vanhemmilla on ensisijainen kasvatusvastuu sen suhteen, kuinka paljon lapset viettävät aikaa internetissä ja minkä ikäisestä lähtien. Itse näkisin tärkeäksi koulun roolin mediakriittisyyden kasvattamisessa. Tämä voisi olla mukana kouluopetuksessa läpäisyperiaatteella jo alaluokilta lähtien.

Jatkan Anna-Maijan pohdintoja digitaalisen oppimisen vähyydestä kouluympäristössä. Mietin millä tavoin digitaalinen oppiminen on otettu huomioon peruskoulujen opetussuunnitelmassa. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (uusimmat ovat vuodelta 2004) viestintä ja mediataito löytyy ns. aihekokonaisuuksista http://www.oph.fi/download/139848_pops_web.pdf . Aihekokonaisuudet toteutuvat "eri oppiaineissa niille luonteenomaisista näkökulmista oppilaan kehitysvaiheen edellyttämällä tavalla. Opetussuunnitelmaa laadittaessa aihekokonaisuudet tulee sisällyttää yhteisiin ja valinnaisiin oppiaineisiin sekä yhteisiin tapahtumiin, ja niiden tulee näkyä koulun toimintakulttuurissa." Digitaalista mediaa ei siis opeteta kouluissa erillisenä oppiaineena vaan sitä olisi tarkoitus opettaa muiden oppiaineiden osana. Viestinnän ja mediataidon opetuksen tavoitteet sekä opetuksen sisällöt jäävät opetussuunnitelman perusteissa varsin yleiselle tasolle (ks. oph-linkki). Tulee mieleen, että vuodesta 2004 on menty digitaalisen median kehityksessä aimo harppaus eteenpäin eivätkä opetussuunnitelman perusteet ole ainakaan näiltä kohdin ajan tasalla. Mietin myös opettajien pedagogisia valmiuksia opettaa digitaalista mediaa ja digitaalisen median keinoin. Missä määrin digitaalinen oppiminen on otettu huomioon opettajankoulutuksessa? Opiskelevatko opettajaopiskelijat itse digitaalisen median keinoin ja onko opettajien opetus innovatiivista ja innostavaa? Mietin myös sitä, että osatakseen opettaa digitaalista oppimista olisi opettajan oltava hyvin kiinnostunut digitaalisesta mediasta ja käytettävä sitä itse monipuolisesti (ja innostuneesti). Kaiken uuden oppiminen vie oman aikansa. Onko opettajilla opetustyön ja tuntien valmistelun ohella riittävästi aikaa tutustua interaktiiviseen mediaan? Vai onko meidän odotettava uutta opettajien sukupolvea, joka on kasvanut digitaalisessa ympäristössä ja joille analoginen maailma on vain paha uni (jos sitäkään)? terkuin Eija

Laitan tänne loppuun Jukan hajamuistiinpanoja videosta, nämä poistan lopuksi. auttavat minua vain asian jäsentämisessä.

Digitaalinen lukutaito = -Mekaaninen lukutaito -osaa käyttää teknisesti.

-Analyyttinen lukutaito Refleksiivinen asenne tietoon(subjektiin itseensä kohdistuva) -On ymmärrettevä muutos tiedon luonteessa. Tieto on epäluotettavaa ja täydentää jatkuvasti itseään. Jokaisen on osattava käyttää sitä sekä tuottaa uutta tietoa. Vastaanottaja on myös tuottaja. -Osaa arvioida internetin sisältöjä sekä tuottaa uutta tietoa kulloisenkin kontekstin mukaisesti, missä toimii. Ylen tiedon luonne versus wikipedia versus jonkun henkilökohtainen blogi versus Facebook.

-Kriittinen lukutaito -Osallistuminen. Maailman muuttaminen ja kyseenalaistaminen. Digitaaliset teot kuten wikileaks. Sisältää usein poliittisen aspektin tai halun vaikuttaa.

Tavoite: Avoin lukutaito, jossa opitaan toisilta. Opettaja on ohjaaja, joka osallistuu opiskelijoiden kanssa yhteiseen kehittelyyn ja kasvattaa analyyttiseen tai kriittiseen lukutaitoon.

Oppiminen 1.yksilön oppiminen -koulu arvio yksilöitä, mikä jähmettää sen suhdetta sosiaaliseen mediaan. 2.yhteisöllinen oppiminen-vallitseva toimintatapa somessa, mutta niin myös koulussa 3.Oppiminen muita varten ja muilta oppien avoimessa oppimisympäristössä. (Ei arvioitavissa yksilönä, kuten koulu tekee).

Lopuksi: Pohdin itsekseni Mikä ihme on digitaalinen lukutaito tai sen suhde esim. medialukutaitoon jne..käsitteiden käsittämättömyys valitsee täällä netissä, kun kaikki aina keksii omat käsitteet samoille asioille. Janne Seppäsen (2001, 17) mielestä lukutaitojen moninaisuus merkitsee ainakin kolmea asiaa. Ensinnäkin sitä, että lukutaitojen käsite on metaforisoitunut. Toiseksi lukutaito on väline- tai media sidonnaista. Kolmanneksi uusien lukutaitojen moninaisuus merkitsee käsitteellistä sekasotkua, jolloin vaarana on se, että lukutaidon käsite rapautuu ja menettää erottelukykyään. Olennaisempaa kuin itse käsitteet onkin niihin sisältyvät lukutaidon ulottuvuudet. Uudet lukutaidot http://jukkatikkanen.internetix.fi/fi/sisalto/linkitvp02/linkitopefi3_01/uudetlukutaidot http://jukkatikkanen.internetix.fi/fi/sisalto/luennot/verkkopopefi3_01/luku04?C:D=229229

Marjutin muistiinpanoja:

-Kulttuurin tuottaminen: esim. kuvan muokkaaminen ja jakaminen verkossa -> sosiaalinen pääoma, toimijuus

-Koulu ja oppiminen: ”kouluoppiminen” erillään muusta oppimisesta, formaalista kohti informaalia oppimista; koulu sosiaalisena tilana (huomioon: sosiaalisemmat oppimisen muodot)

-Individual learning vs. cooperative learning (-> yhdessä tekeminen ja kokemusten luominen)

-Learning for others

-Tiedon luonne: sosiaalista, rakenteellista, refleksiivisyys ja reflektiivisyys

-Digitaalinen tieto: uudenlainen tieto, vapaa muokattavuus

-Analyyttinen lukutaito: selkeyttäminen, ymmärrys sisällöstä, framen sisällä

-Kriittinen lukutaito: maailman muuttaminen, ei pelkästään digitaalisen; toisin tekeminen, poliittisuus, ”framen” ulkopuolelle (”käyttö on teko” eli väh. digitaalisen maailman muuttamista esim. Wikipedia, Google)

-Koko (journalistinen) tiedontuotanto murroksessa