Tehtävä 1.

Vastuuhenkilöt: Ötökkä ja kani72

Tehtävä 1 Opiskelijat tutustuvat Janne Matikaisen tutkimusraporttiin: Sosiaalisen ja perinteisen median rajalla ja selvittävät millaisena yhteisönä tai joukkona sosiaalisen median sosiaalinen järjestelmä näyttäytyy? sekä Juha Suorannan Kriittinen pedagogiikka ja mediakasvatus – artikkeliin ja pohtivat mitä tarkoitetaan ”mediayhteisöllisyydellä”? Tehtävä suoritettava ajalla 18.4-1.5

Millaisena yhteisönä tai joukkona sosiaalisen median sosiaalinen järjestelmä näyttäytyy?

Johdanto

Kun puhutaan sosiaalisesta mediasta, tuntuu luontevalta miettiä, mikä sosiaalinen media oikeastaan on. Perinteisestä median tuotantomallista puhutaan, kun tarkoitetaan journalistisia verkkopalveluita, joiden tuottajina ovat esimerkiksi MTV3, Yle, Helsingin Sanomat jne. Kyseessä ovat tietyllä tavalla jotankin yhteiskunnallista arvovaltaa tai auktoriteetiasemaa nauttivat tahot. Verkkopalveluiden sisältö tuotetaan pääasiallisesti ammattilaisten toimesta ja käyttäjinä ovat kuluttajat. Sosiaalisella medialla tarkoitetaan sellaisia verkkoviestintäympäristöjä (YouTube, Wikipedia, Facebook, Flickr jne.), joiden muotoa ja sisällöä käyttäjät itse rakentavat. Käyttäjillä on siis mahdollisuus olla aktiivinen viestijä ja sisällöntuottaja tiedon vastaanottamisen lisäksi. Tämä on merkittävä ero aikaisempaan sähköiseen viestintään verrattuna, sillä nyt sisältöä eivät luo pelkästään ammattilaiset, vaan kuka hyvänsä verkon käyttäjä omista lähtökohdistaan. Tämä mahdollistaa erilaisten, valtavirrasta poikkeavienkin ajatusten ja ideologioiden pääsyn esille. (Matikainen 2009, 2.)

Janne Matikaisen tutkimus, Sosiaalisen ja perinteisen median rajalla (2009), toteutettiin Viestinnän tutkimuskeskuksessa Helsingin yliopistolla. Tiedot tutkimukseen kerättiin useammasta empiirisestä aineistosta. Laadullisen haastatteluaineistolla haastateltiin ns. bloggaajia ja sen jälkeen tehtiin kaksi kyselylomakekyselyä (Matikainen 2009, 7-8). Pääaineisto on Taloustutkimuksen toteuttama kysely 1065 verkonkäyttäjälle. Kyselyn mukaan sosiaalisen median kuluttamisen tärkein käyttömotiivi liittyi sosiaalisuuteen. Ihmiset haluavat keskustella ja olla vuorovaikutuksessa keskenään. Perinteisten medioiden käyttömotiiveista nousi esille median luotettavuus, nopeus ja tuttuus. (Matikainen 2009, 2.)

Ihmisten toiminta ja osallistuminen verkossa voidaan jakaa eri tasoihin:jakaminen, osallistuminen ja luominen. Jakamisessa käyttäjät jakavat toisilleen linkkejä ja sisältöjä. Osallistumisessa käyttäjät tuottavat sisältöä jonkun ryhmän tai yhteisön hyväksi. Ja luomisessa osallistujat tekevät yhteistyötä keskenään. (Matikainen 2009, 91-92.)

Yhteisöllisyys sosiaalisessa mediassa

Sosiaalisen median määritelmä olettaa, että sosiaalinen media edustaa verkkoyhteisöllisyyttä. Paljon keskustelua on herättänyt se, voiko verkkoyhteisöjä pitää yhteisöinä vai ei. Perinteisen yhteisömääritelmän edustajat kiistävät verkkoyhteisöllisyyden merkityksellisyyden. Heidän mukaansa yhteisön olemassaolo edellyttää kasvokkaista kommunikaatiota ja fyysistä läsnäoloa. Yhteisöllisyyden puoltajat taas ovat nähneet verkon avanneen täysin uudenlaisen kommunikoinnin ja ilmaisun ”areenana”, joka tuottaa yhteisöllisyyttä aivan uudella tavalla. Toisaalta verkkoyhteisön ja perinteisen ryhmän määritelmät muistuttavat toisiaan, koska verkkoyhteisön erään määritelmän (Rheingold 1993) mukaan "Virtuaaliset yhteisöt ovat sosiaalisia ryhmiä, jotka muodostuvat Internetissä kun riittävä määrä ihmisiä osallistuu julkisiin keskusteluihin riittävän kauan niin että siihen liittyy riittävä määrä inhimillisiä tunteita, ja muodostavat henkilökohtaisten suhteiden verkon kyberavaruudessa". (Matikainen 2009, 88.)

Sosiaalisen vuorovaikutuksen näkökulmasta yleinen kiista on ollut, pidetäänkö verkossa tapahtuvaa vuorovaikutusta vähemmän sosiaalisena kuin kasvokkain tapahtuvaa ja toisaalta onko vuorovaikutus verkossa tasa-arvoisempaa, demokraattisempaa ja vapaampaa kuin kasvoikkainen vuorovaikutus. Vuorovaikutus verkossa on pidetty nonverbaalisen viestinnän puutteen vuoksi sosiaalisesti vihjeettömänä. Sosiaalisen informaation prosessointi -teoria kuitenkin painottaa, että vuorovaikutus verkossa ei ole vihjeetöntä. Teorian mukaan sosiaalisia vihjeitä haetaan viestien tyylistä, sisällöstä sekä lähestymistavasta ja -ajasta. Tekstipohjaiseen viestintään on kehittynyt omia viestijärjestelmiä esim. hymiöitä. (Matikainen 2009, 94,96.)

Quentin Jonesin (1997) esittää neljää verkkoyhteisön kriteeriä:

1. Ensimmäisenä kriteerinä on vuorovaikutuksen määrä eli yhteisö edellyttää jäsenten kesken viestintää ja vuorovaikutusta.
2. Toisena kriteerinä on viestijöiden määrä: Yhteisössä on oltava useita viestijöitä, kaksi ihmistä ei muodosta vielä yhteisöä.
3. Kolmas kriteeri koskee yhteistä julkista tilaa: Verkkoyhteisöllä pitää olla yhteinen paikka, aivan kuten perinteisellä yhteisöllä fyysinen tila tai vastaava.
4. Neljäs kriteeri on yhteenkuuluvuuden tunne: Yhteisön jäsenet kokevat yhteenkuuluvuutta ja olevansa yhteisön jäseniä. (Matikainen 2009, 88-89.)

Edellämainittujen kriteerien valossa sosiaalisen median palveluista ei kaikista välttämättä muodostu yhteisöjä. Toisaalta on olemassa tiettyjä palveluita, joihin syntyy erilaisia alaryhmiä, joita voidaan pitää yhteisöinä. Edelleen kysymys on siitä miten yhteisöllisyys määritellään. Matikainen tuo esille yksilölähtöisen sosiaalisuuden käsitteen, joka viittaa individualistiseen yhteiskuntamuotoon ja kulttuuriin, jossa toiminta perustuu virallisiin sääntöihin, kilpailuun ja siihen, että ihminen vaihtaa yhteistyökumppania tehokkuussyistä. Tällöin tulee tarkastella sitä, miten yksilöt toimivat joukkoina, ei niinkään yhteisönä. (Matikainen 2009, 90.)

Tosiasia on, että sosiaalinen media kerää ympärilleen suuria joukkoja ihmisiä. Sosiaalisessa mediassa toimivat joukot nähdään positiivisena voimavarana. Erilaisten tieteellisten tutkimusten valossa on pystytty todentamaan joukkojen kyky tuottaa sisältöjä ja ratkaisuja, joihin yksilöt eivät pysty. Toisaalta on myös kritisoitu joukkojen tuottavuusajattelua. Surowieckin (2007) mukaan neljä asiaa tulee toteutua, jotta joukkojen toiminta olisi tehokasta ja viisasta: Joukossa tulee olla moninaisia näkemyksiä. Ihmisten tulee olla keskenään riippumattomia ja kyneneviä esittämään itsenäisiä mielipiteitään. Joukko tulee olla hajautettu. Liian keskitetty järjestelmä ei johda monipuolisiin näkemyksiin. Koordinointi tulee olla tehokasta ja mielekästä. Eri lähteitä tullut tieto tulee saattaa mielekkääseen muotoon. Esimerkkinä edellämainittujen kriteerien toteutumiseen voitaneen pitää Wikipediaa.

Kuka käyttää valtaa?

Joukkojen ja massojen tutkimuksessa on keskeisessä asemassa ollut deindividuaatio eli epäyksilöityminen, jonka mukaan suuressa joukossa yksilö on tunnistamaton eli anonyymi ja siksi vastuuton. Epäyksilöitymistä pidetään syynä epäsosiaaliseen ja myös aggressiiviseen käyttäytymiseen. Käytännön havainnot sosiaalisen median kohdalla osoittavat hypoteesin toimimattomuuden. Wikipediaa voidaan pitää esimerkkinä organisoidusta sosiaalisesta toiminnasta, jota ohjaavat yhteiset tavoitteet ja motiivit. Joukkojen toiminnan sosiaalisempaa selitystapaa on haettu sosiaalisen identiteetin teoriasta. Teorian mukaan ihmisen identiteetti rakentuu ryhmäjäsenyyksien kautta. Ihminen samaistuu johonkin ryhmään ja toimii niiden normien mukaan. Joukossa ja verkossa ei täten olla täysin kasvottomia ja heikentyneen yksilöllisyyden varassa. (Matikainen 2009, 90-92.)

Moscovici (1985) korostaa joukkojen psykologian analyysissa johtajien merkitystä. Hän viittaa erityisesti 1900-luvun alkupuolen massoihin ja heidän johtajiinsa. Johtajalla on valta joukkoihinsa ja saa joukot toimimaan tietyllä tavalla. Aika on muuttunut tuosta ja joukot ovat yhä enemmän mediavälitteisiä, perinteisiä johtajia seurataan vähemmän. (Matikainen 2009, 92-94.) Onko sosiaalinen media uudenlaista vallankäyttöä? Käytetäänkö meihin nykyään sosiaalisen median kautta hienovaraisemmin valtaa kuin ennen?

Sosiaalisen median sosiaalisuus ei ole joko tai -asetelma, vaan erittäin monimutkainen ilmiö.Sosiaalisen median pohjalla ovat joukot ja yhteisöllisyys, vaikkakin yksilöt toimivat näissä joukoissa itsenäisesti ts.voidaan puhua yksilölähtöisestä sosiaalisuudesta. Joukot ns. ryhmät ja yhteisöt ovat löysiä ja muuttuvat nopeasti ja johtajuus käsitteenä on erilainen kuin perinteisessä mediassa ollaan totuttu puhumaan. Esimerkiksi johtajuus ei ole henkilöityvä käsite, vaikkakin mielipidejohtajia on sosiaalisessakin mediassa. Sosiaalisessa mediassa on ilmiönä havaittavissa sosiaalista koordinaatiota, normeihin sitoutumista sekä yhteisöllisyyttä, jotka ovat tunnusomaisia piirteitä sosiaalisuudelle. Käyttäjät ja sisällön tuottajat sitoutuvat alustan käyttöön ja sen normeihin. (Matikainen 2009, 101.)

Mediayhteisöllisyys

Johdanto

Juha Suoranta pohtii artikkelissaan mediayhteisöllisyyttä kriittisen pedagogiikan näkökulmasta. Monet mediakasvatuksen teoreetikot ja kasvattajat keskustelevat uusista yhteisöllisyyden muotojen rakentumisesta ja kansalaisyhteiskunnan kommunikaatiokanavien muodostumisesta, joissa informaatioteknologiat toimivat välineinä. Teknologia siis mahdollistaa kaikille ihmisille uudenlaisen sosiaalisen läsnäolon ja ajatustenvaihdon toisten ihmisten kanssa. Ajatus on lähellä postmodernien ajattelijoiden kanssa ”kevyestä yhteisöllisyydestä”, jossa on keskeistä siinä viihtyminen vain hetkellisesti. Yhteisöllisyyden kysymys on ennestään tuttu ongelma yhteiskuntafilosofiassa. Tietoyhteiskunnan uudelleen rakenteistumisen johdosta kysymys on aina ajankohtainen. Jos kommunikaatio perustuu ainoastaan välineiden varaan, voidaan sen olettaa olevan melko epämielekästä, koska siitä puuttuu sisältö. (Suoranta 1998, 40-41.)

Kriittisen pedagogiikan ja mediakulttuurin peruspilarit

Suorannan mukaan ydinväite kriittisessä pedagogiikassa on se, että mediakulttuurissa on nähtävissä kasvattavaa ja pedagogista voimaa. Voiman suuruus mediakulttuurissa on voimakkampi kuin institutionaalisen koulun antama tieto. Mediakultuuri ei ole enää oheiskasvattaja. Kriittisen pedagigiikan idean pohjana on väite, että pedagogiikka tapahtuu aina silloin kun tuotetaan tietoa. Giroux & McLaren mielestä tiedon takana olevat totuudet voivat olla liioiteltuja, mutta ne ovat kokemuksina totuuksia (Giroux & McLaren 1992,169). Suorannan mukaan teoreettinen pohja rakentuu kriittisen pedagogiikan mediakasvatuksessa oletuksille, jotka ovat seuraavat:

• Ihminen ymmärretään aktiiviseksi olennoksi
• Ihmisessä korostuu toimija ja agenttiluonne
• Todellisuuskäsitys on konstruktionistinen
• Merkkinen ja merkitysjärjestelmien mukainen yhteiskunnallinen oleminen
• Epistemologinen sitoumus (ts. "tieto todellisuudesta on aina meidän tietoamme ja aina tietyissä suhteissa tietämistä" (Suoranta 1998, 33-34.)

Sekä ontologiset että epistemologiset kysymykset kasvatuksen yleisessä teoriassa johtavat oikeata ja väärää koskeviin eettisiin- ja arvokysymyksiin. Mediakasvatuksen ongelmana kriittisen pedagigiikan näkökulmasta on viihdeteollisuuden ja mediakulttuurinm synnyttämä mielihyvä, mitä mediakuluttajat eivät osaa kritisoida.(Suoranta 1998, 34-35). Voidaankin puhua vanhan sananlaskun tavoin , että tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä.

Mediayhteisöllisyyden ja median tuoma mielihyvä

Suoranta kirjoittaa artikkelissaan välineiden tuottavan uusia symbolisia merkityksiä, laajentavan aikalaistietoutta ja kehittävän uudenlaista globaalia tietoutta. Samalla hän muistuttaa, että sosiaalisen todellisuuden rajojen laajentuminen voi jäädä sisällöllisesti tyhjäksi. Suorannan mukaan välineiden kehittymisen sijaan huomio tulisi kiinnittää entistä enemmän sisältöön, eli siihen, mitä uudet kommunikaatiovälineet tarjoavat tiedon vastaanottajalle. Globalisaatioon liittyvän keskustelun yhteydessä puhutaan informaatiovälineiden mahdollisuuksista ja myös mahdottomuuksista. Tärkeää olisi keskustella tiedon sisällöstä ja laadusta: mitä pidetään tietona, mihin sitä käytetään ja mitä sillä saadaan aikaan. Isoja kysymyksiä ovat tiedon omistus- ja ideologiasuhteet: kuka omistaa median ja informaatiovälineet, mikä on median tehtävä, tiedon vai voiton tuottaminen, miten media tuottaa ideologioita ja muokkaa mielipiteitä ja kuinka mediatekstit lomittuvat sosiokulttuuriseen yhteyteensä? (Suoranta 1998, 41.) Tällä Suoranta ilmeisesti tarkoittaa, että mediassa tarjolla olevaan tietoon tulisi aina suhtautua varauksellisesti, ja ottaa huomioon ne taustatekijät ja ideologiat jotka ovat ohjanneet tiedon syntymistä.

Kellnerin mukaan mediakulttuurin tulkintana voidaan pitää mediakasvatusta, kriittisen mediakasvatuksen ilmiön tutkiminen pohjautuu yhteiskuntateoriaan (Kellner 1998,20). Grossberg tuo esille sen, että hetkellinen mielihyvä nautinnon lähteenä johtaa globaalin kapitalismin logiikkaan (Grossberg 1995, 58). Median välityksellä synnytetään ruokahaluja ja tehokeinoina käytetään välitöntä aistimellista suhdetta jokapäiväiseen elämään. Esimerkkinä Juha Suoranta esittää kotimaisen pikaruokaravintolaketjun tarjottimen. Kyseinen pikaruokaketjun tarjotin toimii houkuttimena mediakuluttajalle vaikkakin mainoksen aiheuttama todellisuus ja uskomus on eriävä maatalousasiantuntijan antamasta selitysmallista. (Suoranta 1998, 42.)

John Deweyn väite ”yhteisö tapahtuu viestinnässä” (ks. Pietilä 1997, 126) on keskeinen mediakasvatusta ohjaava ajatus, jossa kommunikaatiolla rakennetaan ja ylläpidetään yhteisöllisyyttä. (Suoranta 2002, 40.)

Pohdintaa

Ajatus sosiaalisen median vallasta mietityttää. Onko sosiaalinen media uudenlaista vallankäyttöä? Vallankäyttöä, koukutusta - termeinä eivät suinkaan synonyymeja, mutta sosiaalinen media vaikuttavuudellaan pitää meitä ihmisiä voimakkaasti pihdeissään. Jokaiselle on tuttu tilanne, että täytyy käydä pitkin päivää facebookissa tai lukaisemassa tuttua blogia. Ja mitä tulee paineista verkkoyhteisöihin liittymiseen, erityisesti nuorten kohdalla. On tavallisempaa kuulua esim. facebookiin tai meseen, kuin olla niiden ulkopuolella. Ulkopuolelle jääminen saattaa sulkea nuoren elämästä myös muita suhteita tai asioita.

Suoranta kirjoittaa artikkelissaan sosiaalisen todellisuuden laajentumisen myötä mahdollisesta sisällöllisestä tyhjyydestä. Tarkoittaako tämä esimerkiksi pariasataa facebook-kaveria? Millaisina näitä suhteita halutaan pitää? Tässä ilmeisesti toteutuu Suorannan mainitsemat mahdollisuudet ja mahdottomuudet, jotka jokaisen yhteisöön kuuluvan on jäsennettävä itselleen selväksi, mitä tarkoittaa olla mukana tämänkaltaisessa yhteisössä. Mahdollisuuksia on valtavasti. Kokemattomat ja varsinkin lapset tarvitsevat ohjausta verkkoyhteisöihin liittymisessä ja siellä käyttäytymisessä.

Katse kannattaa luoda tulevaisuuteen ja mahdollisuuksiin. Verkkomaailma on kuitenkin todellisuutta ja sen kanssa täytyy pyrkiä elämään niin, että voimme sanoa olevamme "isäntiä emmekä renkiä". Verkon luoma mahdollisuus vuorovaikutukseen, tarve yhteisöllisyyteen, kuulua johonkin yhteisöön suo aivan uudenlaisia mahdollisuuksia myös sellaisille ihmisille, joilla muuten on este perinteiseen kanssakäymiseen vaikkapa pitkien välimatkojen tai liikuntaesteiden vuoksi. Verkko voi yhdistää valtaväestöstä poikkeavia ja saman intressin omaavia ihmisiä, joille perinteisessä kanssakäymisessä ei välttämättä olisi mahdollisuutta vuorovaikutukseen. Vaikeisiin ja hankalasti lähestyttäviin aiheisiin osallisuminen on mahdollista, vieläpä anonyymisti. Kokonaan toinen seikka on moraalikysymykset, jotka myös mietityttävät mediakasvatuksessa ja verkkokäyttäytymisessä.

Lähteet

Giroux & McLaren (1992, 169). Introduction. Media hegemony. towards a critical pedagogy of presentation. Teoksessa Schwoch, J., White, M.& Reilly, S. (eds.): media knowledge. Suoranta Juhanin tiedoitustutkimuksessa (1998) "Kriittinen pedagogiikka ja mediakasvatus." Tampereen yliopiston kirjasto, 2002. Saatavissa. http://www.uta.fi/laitokset/kirjasto/ Päivätty 26.4.2011

Grossberg,Lawrence (1995). Mielihyvän kytkennät. Suom. Juha koivisto, mikko lehtonen, Ensio, Puoskari ja Timo Uusitupa. Suoranta Juhanin tiedoitustutkimuksessa (1998) "Kriittinen pedagogiikka ja mediakasvatus." Tampereen yliopiston kirjasto, 2002. Saatavissa. http://www.uta.fi/laitokset/kirjasto/ Päivätty 26.4.2011

Kellner, Douglas (1998)Mediakulttuuri. Suom. Riitta Oittinenm ja työryhmä. Suoranta Juhanin tiedoitustutkimuksessa (1998) "Kriittinen pedagogiikka ja mediakasvatus." Tampereen yliopiston kirjasto, 2002. Saatavissa. http://www.uta.fi/laitokset/kirjasto/ Päivätty 26.4.2011

Matikainen, Janne: Sosiaalisen ja perinteisen median rajalla. Helsingin yliopisto, Viestinnän tutkimuskeskus CRC 2009.ISBN 978-952-10-5920-9 (Pdf)

Suoranta, Juha (1998). Kriittinen pedagogiikka ja mediakasvatus. Tiedotustutkimus 21 (1), 32-45.Saatavissa. http://www.uta.fi/laitokset/kirjasto/ Päivätty 26.4.2011