Tehtävä 2.

Vastuuhenkilö Leijona ja Hillaa

Tehtävänanto

Tehtävänä on tutustua Leena Rantalan Kriittiset lukutaidot mediayhteiskunnassa [3] ja Janne Matikaisen tutkimusraporttiin: Sosiaalisen ja perinteisen median rajalla [4], kappaleeseen 4 , (s.73- 86) Luottamus perinteiseen ja sosiaaliseen mediaan. Tarkoitus on pohtia medialukutaidon suhdetta raportissa esitettyihin tuloksiin Suomalaisten luottamuksesta sosiaaliseen mediaan.

Aikataulu

Tehtävä suoritettava ajalla 2- 8.5.

Medialukutaidon suhde raportissa esitettyihin tuloksiin suomalaisten luottamuksesta sosiaaliseen mediaan

Artikkelissa tarkastellaan medialukutaidon (Rantala, 2007) suhdetta Janne Matikaisen (2009) tutkimusraportissa esitettyihin tuloksiin suomalaisten luottamuksesta sosiaaliseen mediaan eli, mitä luottamus sosiaaliseen mediaan kertoo suomalaisten medialukutaidosta. Aluksi tuodaan esille Matikaisen (2009) raportin pohjalta suomalaisten luottamusta perinteiseen ja sosiaaliseen mediaan, analysoidaan siinä ilmeneviä yhtäläisyyksiä ja eroavuuksia sekä luottamukseen vaikuttaneita tekijöitä. Kyselylomakkeen pohjalta Perinteisen ja sosiaalisen median käytön syyt eroavaisuudet löytyivät tekijöistä, jotka puolsivat perinteisen median käyttöä:

Halu pysyä ajantasalla.
Perinteiset media ovat luotettavia.
Halu lukea hyvin kirjoitettuja juttuja.
Tuttavani käyttävät perinteisen median sivuja.
Voin osallistua uutisia koskeviin kysymyksiin.
Voin lukea miten asiat oikeasti ovat.

Kun taas sosiaalisen mededian käyttöä puolsivat seuraavat tekijät:

Tuttavani ovat sosiaalisen median sivuilla.
Voin itse osallistua keskustelemalla tai tuottamalla tietoa sivuille.
Voin lukea miten asiat oikeasti ovat.
Voin julkaista mitä haluan.

Yhteistä perinteisessä ja sosiaalisessa mediassa olivat niiden tapa kertoa uutiset täsmällisesti, nopeus, tuttuus,kiinnostavuus sekä molempien medioiden sivuilla oli monipuolisesti mielipiteitä ja näkemyksiä.(Matikainen, 2009, s 124-125). Matikaisen (2009, 86) mukaan luottamus on monisyinen ja suhteellinen abstrakti suhde, johon vaikuttavat muut käyttäjät, yleinen käsitys, kokemukset, suhteen laatu ja sisältö. Luottamus-aspektin tarkastelu antaa tietoa myös suomalaisten medialukutaidosta. Medialukutaito on yksi lukutaidon ulottuvuus, jonka ymmärtämiseksi on tärkeää tuntea sen synty ja siihen vaikuttaneet tekijät.

Perinteisen median luotettavuus

Erilaisten kyselyjen ja tutkimusten (Karppinen & Jääsaari 2007; Sanomalehtien liitot tutkimukset 2007, 2008, 2009) mukaan suomalaiset pitävät perinteisiä medioita luotettavina. Luotettavin media suomalaisten mielestä on sanomalehti. Yllättäen sanomalehteä pidetään luotettavan myös nuorten keskuudessa, vaikka nuoret ovat kaikkein aktiivisimpia internetin käyttäjiä. Uutisten tuottajana kärjessä on Yleisradion uutistoiminta (95 %), sitten MTV3:n uutiset (87 %) ja STT:n uutiset (85 %) ja neljäntenä Helsingin Sanomat (66 %).(Matikainen 2009, 74) Myös Matikaisen oma tutkimus osoittaa, että suomalaisten luottamus perinteiseen mediaan on vahvinta joka ikäluokassa, vaikka nuoret luottivat siihen enemmän kuin vanhimmat. Naiset puolestaan luottivat perinteiseen mediaan vahvemmin (10 % enemmän) kuin miehet. (Matikainen 2009, 80-81). Toisaalta perinteinen media kuten sanomalehdet ja TV- sekä radiokanavat tarjoavat uutisia myös internetissä. Tällöin sama sisältö on tarjolla sekä perinteisessä mediassa että verkossa. Kyselyjen valossa (2007) näyttää kuitenkin siltä, että verkkolehteä ei koeta niin luotettavaksi kuin paperista versiota, vaikka se olisi ns. luotettavan uutistuottajan tekemää. Matikainen kysyykin, kuinka perinteinen toimija osaa toimia verkossa ja hyödyntää sen tarjoamia mahdollisuuksia. (Matikainen 2009, 74) Perinteisen median luottamus perustuu sen asemaan tai instituutioon eli annettuun luottamukseen. Esimerkiksi Yleisradion pitkä historia suomalaisten uutistuottajana herättää luottamusta, ihmiset ovat oppineet oman kokemuksensa kautta luottamaan sen tarjontaan. Ihmiset kokevat, että esimerkiksi Yleisradion uutiset antavat puolueetonta tietoa maailman ja Suomen tapahtumista, eikä niissä juurikaan esiinny virheitä. Sisältö on siis ratkaisevassa asemassa, ja se on ammattimaisten toimittajien tuottamaa eikä perustu muiden käyttäjien suosituksiin tai lukijoiden/katselijoiden juttuihin tai valokuviin. Perinteisen median luottamus on luonteeltaan epäpersoonallista ja välillistä. (Matikainen 2009, 75-76)

Sosiaalisen median luotettavuus

Sosiaalinen media (some) on sisältöjensä ja sisällöntuottajiensa puolesta laajempi ja kontrolloimattomampi kuin perinteinen media. Sosiaalinen media on luonteeltaan vuorovaikutteista ja henkilökohtaista, mikä vaikuttaa sen välittämien tietojen luotettavuuteen. Yksi somen tiedonvälitysmuoto on blogi, jonka luotettavuutta lukijoiden keskuudessa on selvitetty kyselyillä. Kyselyjen antamien tulosten mukaan lukijat pitävät blogeja uskottavina tietoja syvällisyyttä, mutta tietojen oikeudellisuuden suhteen he ovat epäileviä. Blogien luotettavuuden kokemus ohjaa paljolti sitä, voivatko blogit haastaa perinteisten verkkosivujen uutisointia. (Matikainen 2009, 77-78) Matikaisen tutkimustulosten mukaan 90% vastaajista ei luottanut somen yhteisöpalveluihin (IRC-Galleria ja Facebook) tiedonjakajina lainkaan. Jakamispalpalvelujen (esim. Youtube, Wikipedia ja Flickr) suhteen luottamus oli hiukan vahvempaa, sillä 13% sekä miehistä että naisista luotti niihin vahvasti ja 56% naisista ja 48% miehistä luotti niihin kohtalaisesti (Matikainen 2009, 81). Luottamus sosiaaliseen mediaan rakentuu sivujen sisällön, sivuilla käytettävien välineiden, käyttäjän omien kokemusten, muiden ihmisten suositusten ja yleisen mielipiteen avulla. Käyttäjät luottavat esimerkiksi verkkosivuihin, joista ilmenee sen tekijä, joita kaverit/muut asiantuntijat suosittelevat, sivujen kirjoitustyylin, toimivuuden ja huoliteltavuuden perusteella.(Matikainen 2009, 82-83)

Some voi herättää myös epäilyjä uutuutensa ja erilaisuutensa vuoksi. Sosiaalisella medialla ei siis ole annettua, institutionaalista luottamusta vaan se pitää ansaita henkilökohtaisella vuorovaikutuksen tasolla.(Matikainen 2009, 75, 77). Tämä selittäänee myös perinteisen median alkuaikoina kohtamaan luottamuspulan sen siirtyessä verkkoon. Toisaalta perinteisen median nauttima luottamus on siirtynyt myös verkkoon, sillä se näyttää toimivan verkossakin aikaisempien periaatteidensa mukaisesti. Verkkoon siirretyn perinteisen median tarkoituksena on yleensä tiedon välittäminen ja uutisointi. Perinteisessä mediassa kirjoittajat ovat ammattilaisia ja toimittajiasitoo tietty eettinen säännöstö siitä, miten asioita uutisoidaan. Lisäksi he edustavat työnantajaansa tiedonvälittäjänä, minkä vuoksi he joutuvat olemaan tarkkoja siitä, mitä kirjoittavat mediassa työnantajansa nimellä. Perinteinen media tuskin haluaisi tulla julkisuuteen virheellisestä tai hyvän tavan vastaisesta uutisoinnista, koska se horjuttaisi yleisön luottamusta mediaan. Koska perinteiden media on nykyään osa sosiaalista mediaa, perinteisen ja sosiaalisen median luotettavuuden vertailu ja arvioiminen on hankalaa. (Matikainen 2009, 77)

Kuten edellä mainittiin, sosiaalisessa mediassa (kuten blogeissa) voidaan tuoda esille enemmänkin kirjoittajan mielipiteitä ja kirjoittajilla on vapaus kirjoittaa pienemmässä mittakaavassa oman ideologiansa mukaisesti. Tällöin tärkeäksi kysymykseksi nousee se, miten lukija pystyy erottamaan ideologioiden värittämät tekstit puolueettomasta uutistekstistä. Tähän tarvitaan kriittisiä lukutaitoja. Helsingin Sanomissa siteerattiin vuonna 2001 Vesa Heikkisen mielipidettä kriittisestä lukutaidon opettamistarpeesta seuraavasti:"Ihmisten ajattelutavat ja yhteisöjen kulttuurit ujuttautuvat teksteihin. Niinpä tekstien tarkastelun yhtenä päämääränä on tehdä näkyväksi ne ideologiat, joista teksti kumpuaa. Teksteistä pystytään näkemään vaikkapa se, mitä yhteisössä pidetään hyvänä ja mitä pahana sekä ketkä kuuluvat meihin, ketkä muihin". Leena Rantala (2007) toi esille Vesa Heikkisen sanoin kriittisen lukutaidon opettamisen tärkeyden kasvatuksessa ja koulutuksessa

Lukutaito monimuotoisena käsitteenä

Lukutaidolla viitataan yleisimmin yksilön taitoon lukea, kirjoittaa ja laskea, mutta se voidaan käsittää ja määritellä myös toisin. Brian Street (2004) antaa lukutaidon käsitteelle neljä ulottuvuutta:

lukeminen, kirjoittaminen, laskeminen
funktionaalinen, autonominen ja universaali yksilöllinen kyky
sosio-kulttuurinen käytäntö
multimodaalisten tekstien tulkinta ja tuottaminen

Leena Rantala (2007, 142-143) toteaa, että Streetin jaottelussa lukutaidon käsitteellä voi olla oma metaforansa ja sitä voi tarkastella eri näkökulmista. Käsitteen monimuotoistuminen itsessään on sidoksissa aikaan ja paikkaan (mm. tieteelliseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun/tarpeisiin), mutta myös teknologian kehittymiseen. Ensimmäisessä ulottovuudessa keskeistä on lukutaidon oppiminen ja opettaminen, jolloin lukutaitoa tarkastellaan pääasiallisesti erilaisten oppimisteorioiden näkökulmasta. Toista lukutaitokäsitystä tarkastellaan lähinnä kognitiivisesta näkökulmasta, vaikkakin on huomioitava kognitiivisten taitojen sidos lukutaidon kulttuuriseen kontekstiin. Sosiokulttuurisessa lukutaidossa tarkastellaan lukutaitoa ihmisten arjen, sosiaalisten käytänteiden ja paikallisen kulttuurin näkökulmasta. Tällöin esimerkiksi kysymykset lukutaidon merkityksestä ihmisten arjessa ja identiteetin rakentamisessa nousevat esiin. Neljännen lukutaitokäsityksen keskiössä on erimuotoisten tekstien, muun muassa kuvaa ja ääntä sisältävien tekstien, tulkinta ja tuottaminen.

Kriittinen lukutaito - lukutaito yhteiskunnallisena kysymyksenä

Kun pohditaan suomalaisten luottamusta sosiaaliseen mediaan ja medialukutaidon suhdetta siihen, on perusteltua, että lukutaitoa tarkastellaan sosio-kulttuurisena käytäntönä ja kykynä tulkita ja tuottaa multimodaalisia tekstejä myös kriittisesti. Kriittinen lukutaito sosiaalisena käytäntönä edellyttää lukijalta ymmärrystä lukutaidon olemuksen historiallisen, taloudellisen, poliittisen ja kulttuurisen vaikutuksesta. (Rantala 2007, 143) On myös huomattava, että sosiaalisesti rakentuneisiin käytäntöihin ja teksteihin on mahdollista vaikuttaa sen vuoksi, että ne ovat sosiaalisesti rakentuneita. Tästä freireläisestä näkökulmasta katsottuna oleellista onkin se, että lukutaitoiseksi tulemisessa ei ole kyse neutraalista kielen omaksumisesta, vaan kriittisestä tietoisuudesta. Näkökulmasta riippuen lukutaidossa on kyse yhteisön rakentamisesta (kulttuurinen diskurssi), kyvystä hankkia tietoa, arvioida sitä kriittisesti ja muodostaa julkinen mielipide (valistuksen diskurssi), yhteiskunnan rakentamisesta, haastamisesta ja muuttamisesta (poliittinen diskurssi) ja 1980-luvulta lähtien yhä enemmän myös digitaalisen kuilun ylittämisestä mediassa ja viestinnässä (digitaalinen lukutaito). Jälkimmäisen osalta on esitetty huoli informaatioyhteiskunnan toimivuuden ja tasa-arvoisuuden toteutumisesta, ellei kaikilla sen jäsenillä ole mahdollisuutta/taitoa ilmaista itseään ja osallistua yhteisen tiedon rakentamiseen uusilla välineillä. (Rantala 2007, 142-143) Rantalan (2007, 147) mukaan kriittisen lukutaidon pedagogiikassa on kiinnitettävä huomio lukutaitokäytäntöihin suhteessa tietoon, yhteisöllisiin merkityksiin ja politiikkaan. Tekstit luovat erilaisia positioita maailmaan, niitä käytetään tarkoituksenmukaisesti vaikuttamisen välineinä ja mielipiteen ilmaisijoina. Informaatioyhteiskunnassa medialukutaito eli kriittinen lukutaito on avain yhteiskunnan ymmärtämiseen ja siihen vaikuttamiseen. Media tunkee entistä voimakkaammin kasvatuksen ja oppimisen saralle; esimerkiksi lapset ja nuoret viettävät yhä enemmän aikaa sosiaalisessa mediassa saaden sieltä vaikutteita. Kriittisen lukutaidon soveltaminen on haasteellista, koska monet instituutiot kuten koululaitos asettavat rajoituksia opetustapahtumalle. Koululla ei välttämättä ole keinoja (pedagogiset taidot, opetussuunnitelma) ja välineitä (tietokoneet ja ohjelmat) vastata mediayhteiskunnan vaatimuksiin. Kriittisiä lukutaitoja opetetaan ja myöskin opitaan kuuntelemalla ja pohtimalla erilaisia näkökulmia maailmaan, neuvottelemalla ristiriitaisista merkityksistä, haastamalla tutut ja vallitsevat tulkinnat. Kriittinen lukutaito eheyttää yhteiskuntaa antamalla marginaaliryhmille välineet ymmärtää ja ottaa oma paikkansa yhteiskunnassa. King (2005)käyttää tästä pedagogisesta tilasta metaforaa "kolmas tila". Vaikkakin kolmannessa tilassa innovoidaan uutta tietoa ja nähdään maailma uusin silmin, tulisi tuloksena olla positiivinen halu muuttaa maailmaa, ei ryhtyä vastarintaan. (Rantala 2007, 144-145).

Kriittinen ajattelu ja/tai kriittinen pedagogiikka

Nicholas Burbules ja Rupert Berk (1999) näkevät kriittisen ajattelun ja pedagogiikan erillisinä ulottuvuuksina kriittisessä kasvatuksessa. Kriittisen ajattelun pohjalla on liberaali-humanistinen traditioon perustuva näkökulma. Kriittinen lukutaito on yksilön korkeat ajattelutaidot ja painopiste on kriittiseksi kuluttajaksi kasvaminen. Kun taas kriittisestä teoriasta lähtevä kriittinen pedagogiikka näkee kriittisen pedagogiikan tehtävänä korostaa ja huomioida epäoikeudenmukaisia sosiaalisia olosuhteita ja muuttaa näitä epäkohtia. Leun et al. (2004) näkökannan lähtökohtana on ajatus hallita informaatiotulvia sekä avoimet poliittiset, ideologiset ja taloudelliset viestimet, joita täytyy kriiittisesti analysoida. Kellnerin ja Sharen (2005) näkökulma perustuu kulttuuritutkimukselliseen kriittiseen(media)lukutaitoon, joka painopisteenä on neuvotteleminen ja sosiaalinen aktivismi. Rantalan (2009, 146-147) mukaan tietoinen, yhteisöllinen ja poliittinen ulottuvuus kuuluvat ajattelun ja toiminnan yhdistämiseen lukutaitokäytännöissä mediayhteiskunnassa. Kriittisyys on avaintekijänä mediayhteiskunnan lukukäytännöissä: tekstien kautta "luetaan" myös yhteiskuntaa, sen yhteisöllisyyttä arvoineen, merkityksineen ja subjektituotoksineen.

Pohdintaa

Perinteinen media on hankkinut itselleen tietyn auktoriteetin aseman, sen luottamus on annettua. Nuoret luottavat vanhempia enemmän perinteiseen mediaan. Myös aktiiviset verkkotoimijat luottivat perinteiseen mediaan. Sosiaalisen median osalta ikä korreloi toisinpäin: mitä vanhempi, sitä enemmän luotti someen. Sen sijaan sukupuolten välillä ei ollut juurikaan eroja. Todennäköisesti kyse on sukupolvien erilaisista somen käyttötavoista: nuoret tuottavat paljon itsetehtyä sisältöä nettiin, esim. Facebookiin, IRC-Galleriaan ja erilaisille keskutelupalstoille, mikä voi vaikuttaa heidän näkemykseensä verkon tekstien luotettavuudesta. Vanhemmat käyttäjät hakeutuvat todennäköisemmin perinteisten medioiden verkkosivuille, hakevat muiden tuottamaa asiatietoa ja käyttävät varmistettuja ja suojattuja verkkoyhteyksiä (esim. pankki), mutta eivät niinkään tuota itse tietoa. Heidän netin käyttövalmiutensa ja -tietonsa eivät välttämättä ole samalla tasolla kuin nuorten. Toisin sanoen, heidän medialukutaidossaan voi olla parantamisen varaa.

Viimeisimmän (2010) Pisa-tutkimuksen mukaan suomalaisten keskitason oppilaiden saavutukset ovat laskeneet peräti 25 % aikaisemmista saavutuksista. Rantalan (2007) artikkelin "Sissisodan aloituslaukaukset" luvussa pohditaan digitaalisen median vyöry esiin nostattamasta ilmiöstä. Merkityksen kasvaminen ja oppiminen (ilmiö) tapahtuvat nykymaailmassa yhä enenmmän ja enemmän kasvatus- ja koulutusinstituutioiden ulkopuolella todennäköisesti tietokoneen näytön äärellä. Voidaan kysyä onko kouluopetus liian vanhanaikaista ja opettajat ja opetusviranomaiset taantuineita huomioimaan nykyaikaista sosiaalista mediaa opetuksessaan "pakkosyöttömällä" ylhäältä alaspäin tiettyä tietoa oppilaille. Vai onko mediayhteiskunta rappeuttanut luku- ja kirjoitustaidon projisoiden yhteiskunnan valtarakenteita lisäämällä kuvia ja videoita multimedialukutaitoon ns. "vanhanaikaisen" oikeinkielisyys kirjoitustaidon sijaan.

Vesa Heikkinen on puolestaan todennut kriittiseen lukutaidon opettamisesta seuraavaa: "Ihmisten ajattelutavat ja yhteisöjen kulttuurit ujuttautuvat teksteihin. Niinpä tekstien tarkastelun yhtenä päämääränä on tehdä näkyväksi ne ideologiat, joista teksti kumpuaa..." Tekstit eivät ole pelkästään subjektiivisia (kirjoittajansa tekoja) vaan ne ovat sosiaalisesti rakentuneita, osa yhteiskuntaa, ja sen vuoksi ne voivat myös tukea, vahvistaa tai kritisoida vallitsevia rakenteita. Lukijan tehtävä on pohtia tekstin sisältämän tiedon oikeudellisuutta, todistusvoimaisuutta sekä suhdetta eri sidosryhmiin ja vallitseviin sosio-ekonomisiin oloihin. Hyvä esimerkki tästä on poliittinen kirjoittaminen ja keskustelu. Samaan asiaan voi löytyä hyvin monta erilaista, eri tavoin perusteltua näkökulmaa, jotka pyrkivät vakuuttamaan lukijansa. Kriittisesti lukiessaan lukija arvioi tekstiä tietojensa, taitojensa ja yhteiskunnallisen ymmärryksensä avulla. Se edistää freireläisittäin kriittistä tietoisuutta ts. yhteiskunnan ja maailman haltuunottoa teksteillä ja tekstien tulkinnoilla. (Rantala 2007, 143)

Matikainen mainitsee myös blogit. Blogin voi perustaa kuka vain ja kirjoittaa sinne mitä tahansa. Toisaalta vakiintunut uutistuottaja (Kuten Yleisradio, STT tai Helsingin Sanomat) ovat vastuussa tuottamiensa uutisten todenperäisyydestä. Niiden perustuttava faktaan ja oltava hyvän journalistitavan mukaisia. Jos tästä poiketaan, on uutistuottajan maine vaarassa, ja siitä saattaa olla myös juridisia seurauksia (esimerkkinä STT:n uutisointi Jari Räsäsen dopingkärystä). Toisaalta blogikirjoituksia eivät sido mitkään journalistisen hyvän tavan säännöt, ja sen vuoksi niissä tuotettu informaatio saattaa olla hyvinkin värittynyttä tai virheellistä. Tosin myös blogikirjoittelussa kirjoittaja on oikeudellisessa vastuussa kirjoittamastaan tekstistä (esimerkiksi rasistiset kommentit tai kunnianloukkaus). Toisaalta blogikirjoittelua voisi tarkastella ikäänkuin narratiiveina. Ovathan ne useimmiten eräänlaisia kuvauksia bloggaajan henkilökohtaisesta maailmasta, ajattelusta jne. Rantalan artikkelin viimeisessä luvussa on lainaus Mikko Lehtosen ajatuksesta, jossa hän haaveilee sosiaalisesti vastuullisesta mielikuvituksesta, pyrkimyksestä toisin näkemiseen ja maailman ymmärtämiseen fiktion kautta. Samassa luvussa Ritva-Sini Härkönen esittää narratiivisuutta uusien lukutaitojen ulottuvuudeksi kriittisyyden rinnalle. Tarinoissa tunteen ja estetiikan alueet ovat yhtä keskeisiä kuin tieto. Mielikuvitusta, tunteita ja estetiikkaa koskettavissa käytännöissä voi syntyä uusia näkökulmia maailmaan. Mitä tulee luotettavuuteen tällaisen maailman kohdatessa lukijan. Voisi kuvitella areenan olevan kuin se "kolmas tila", jossa eri maailmojen kohdatessa kasvua tapahtuu ja lukijat saavat rakennusaineita yksilölliseen ja yhteiseen kasvuun.

Lähteet

Beck, Ann. S. "005. A place for Critical Literacy: Journal of Adolescent & Adult Literaty 48 (5), 392-400. Artikkelissa Rantala, Leena (2007). Kriittiset lukutaidot mediayhteiskunnassa. Teoksessa Aittola, Tapio ym. (toim.), Kriittisen pedagogiikan kysymyksiä. Tampere: Tampereen yliopiston kasvatustieteiden laitos, 137–152. [http://tampub.uta.fi/haekokoversio.php?id=201

Burbules, Nicholas C. & Berk, Rupert 1999. Critical Thinking and Critical Pedagogy: Relöations, Differences and Limits. Teoksessa T.S. Popewitz & L. Fendler (toim.) Critical theory in Education. New York: Routledge. 45-65.Artikkelissa Rantala, Leena (2007). Kriittiset lukutaidot mediayhteiskunnassa. Teoksessa Aittola, Tapio ym. (toim.), Kriittisen pedagogiikan kysymyksiä. Tampere: Tampereen yliopiston kasvatustieteiden laitos, 137–152. [http://tampub.uta.fi/haekokoversio.php?id=201

Heikkinen, Vesa (2007). Kielen Voima. Helsinki. Gaudeamus. Artikkelissa Rantala, Leena (2007). Kriittiset lukutaidot mediayhteiskunnassa. Teoksessa Aittola, Tapio ym. (toim.), Kriittisen pedagogiikan kysymyksiä. Tampere: Tampereen yliopiston kasvatustieteiden laitos, 137–152. [http://tampub.uta.fi/haekokoversio.php?id=201

King, John T.2004. Leaving Home Behind: Negotiating borderlands in the Classroom. Intercultural Education 15 (2), 139-149.Artikkelissa Rantala, Leena (2007). Kriittiset lukutaidot mediayhteiskunnassa. Teoksessa Aittola, Tapio ym. (toim.), Kriittisen pedagogiikan kysymyksiä. Tampere: Tampereen yliopiston kasvatustieteiden laitos, 137–152. [http://tampub.uta.fi/haekokoversio.php?id=201

Matikainen, Janne: [1] Sosiaalisen ja perinteisen median rajalla. Helsingin yliopisto, Viestinnän tutkimuskeskus CRC 2009.

Rantala, Leena (2007). Kriittiset lukutaidot mediayhteiskunnassa. Teoksessa Aittola, Tapio ym. (toim.), Kriittisen pedagogiikan kysymyksiä. Tampere: Tampereen yliopiston kasvatustieteiden laitos, 137–152. [http://tampub.uta.fi/haekokoversio.php?id=201

Street, Brian (2004). Understanding and Defining Literacy: Scoping Paper for EFA Global Monitoring Report 2006. http://portal.unesco.org/education/en/files/43180/11343572951Street_ B.doc/Street_B.doc