Tehtävä 2: Suomalaisten luottamuksesta sosiaaliseen mediaan

Kriittiset lukutaidot mediayhteiskunnassa

Rantala (2007) lähestyy mediayhteiskunnassa vaadittavaa lukutaidon käsitettä kriittisen pedagogiikan, kriittisen lukutaidon ja kriittisen ajattelun kautta. Kriittiseen lukutaitoon heijastuu kriittisen pedagogiikaan ideologia, jolloin tarkoituksena on lisätä yksilöiden tietämystä vallitsevista yhteiskunnallisista, taloudellisista ja kulttuurisista representaatioista ja niiden toimintatavoista. Päämääränä on, että yksilöille kehittyvät tiedot ja taidot, jotta he pystyvät toimimaan aktiivisena yhteiskunnan jäseninä sekä paikallisella että globaalisella tasolla edistäen yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin ilmiöihin liittyviä oikeudenmukaisuuden ja tasavertaisuuden arvoja. Kriittisen pedagogiikan tiedonintressi on emansipatorinen,vapauttava tai valtauttava. Kriittisen ajattelun näkökulma suhteessa kriittiseen lukutaitoon liittyy informaatiotulvaan ja eri puolelta tulevien informaatioviestien kriittiseen analysointiin ja hallintaan. Tämä edellyttää yksilöiltä sofistikoitunutta ajattelua ja kriittistä tulkintaa. Kriittistä ajattelun näkökulmaa on kritisoitu sosiaalisen kontekstin huomioimattomuudesta. Kriittinen lukutaito yhdistettynä kriittiseen pedagogiikkaan tarkoittaa sen tiedostamista, että media sekä muotouttaa yksilön suhdetta yhteiskuntaan että toisaalta on yhteiskunnan poliittisten ja taloudellisten valtarakenteiden välittäjä. (Rantala, 2007; Suoranta, 2005).

Nykyisessä yhteiskunnallisessa elämässä on osattava tehdä kriittisiä huomioita kulttuurista, diskurssista ja kielestä, myös tiedotusvälineiden diskurssista ja kielestä. Luken mukaan median kriittisen lukemisen taito ei ole ainoastaan kyky tehdä huomioita tiedotusvälineiden diskurssista, vaan myös tiedotusvälineiden talouden ja tuotantoprosessien huomioon ottaminen. Sanomalehtien tai television anti ei ole läpinäkyvä esitys maailmasta. Tiedotusvälineiden tekstejä määrittelevät käytännöt pohjautuvat tiettyihin yhteiskunnallisiin suhteisiin ja tietynlaisiin valtasuhteisiin. Kriittiseen medialukutaitoon kuuluu valppaus huomata tiedotusvälineissä tapahtuvat muutokset. (Fairclough, 1997)

Lipponen (2007) lähestyy medialukutaitoisen yksilön määritelmää akateemisen lukutaidon kautta. Hän yhdistää akateemisen lukutaidon yhdeksi kriittisen ajattelun välineeksi, joka on opetettavissa periaatteessa kenelle tahansa. Kriittisen lukutaidon ja ajattelun mukaisesti medialukutaitoinen yksilö pystyy ymmärtämään ja erottamaan toisistaan sen, mitä tekstissä sanotaan eli uskomusten sisällön, mitä tekstissä tarkoitetaan eli kirjoittajan asenteen sisältöä kohtaan, sekä ymmärtää kirjoittajan esittävän väitteensä jostakin tietystä syystä, kykenee arvioimaan kirjoittajan esittämät evidenssit väitteidensä tueksi. Tuottaessaan informaatiosisältöjä medialukutaitoinen yksilö kykenee huomioimaan kohdeyleisönsä eli missä mediatekstiä tai -kuvaa luetaan, mitä informaatiota tai mielikuvia yleisölle halutaan välittää, miten esitetyt väitteet perustellaan yleisölle ja mitä evidenssiä esitetään väitteiden tueksi. (Lipponen, 2007). Tämän mukaan medialukutaitoinen yksilö pystyy hankkimaan, arvioimaan ja analysoimaan erilaisia informaatiovirtoja sekä osaa ilmaista itseään tuottamalla erilaisia informaatiosisältöjä erilaisiin medioihin; perinteiseen että digitaaliseen (esim. sosiaalinen media). Hän osaa myös suhtautua kriittisesti erilaisiin medioihin, mediaympäristöihin, niiden sidosryhmiin, toiminnallisiin ideologioihin ja median välittämiin mielikuviin. Medialukutaidon merkitystä yksilöiden arkielämässä tulisi ymmärtää syvällisemmin eli kuinka ihmiset käyttävät mediaa, kuinka media on osa yksilön päämäärän saavuttamista, kuinka median päivittäiset ei-toivotut vaikutukset kasautuvat ja mitä siitä seuraa.(Lipponen, 2007)

Valtaosa Lipposen medialukutaitoisen yksilön tunnusmerkeistä nivoutuu myös Rantalan (2007) esittämään käsitykseen kolmenlaisesta kriittisestä lukutaitokäytännöstä mediayhteiskunnassa. Rantala (2007) yhdistää tiedollisen, yhteisöllisen ja poliittisen ulottuvuuden. Tiedon järjestymisen lukutaitokäytännössä, tarkastellaan, miten teksti on suunniteltu. Analyysissä tunnistetaan, puretaan ja arvioidaan, millaista tietoa tietty järjestys tuottaa. Toiminnassa tarkastellaan tehtyjen valintojen kulttuurisia merkityksiä, miten ne ovat syntyneet ja miten ne muuttuvat. Tietoisuus valinnoista tai valitsematta jättämisestä lisää ymmärrystä siitä, että valinnat tuottavat aina tietynlaista tietoa. Yhteisöllisten merkitysten lukutaitokäytännöissä tarkastellaan, millaisia merkityksiä ja yhteisöä tekstit tuottavat tai eivät tuota. Miten kieltä käytetään yhdistämisen ja erojen tekijänä. Poliittisissa lukutaitokäytännöissä analysoidaan, mikä on tekstin tarkoitus ja millaisia arvoja sekä yhteiskunnallisia subjekteja tekstit tuottavat. Tarkoitus on luoda ymmärrystä siitä, että tekstit luovat erilaisia positioita maailmaan, ja niitä käytetään tarkoituksenmukaisesti vaikuttamisen välineinä ja niillä otetaan kantaa erilaisten asioiden tilaan.

Lukutaito on ollut ja on edelleen olennaisen tärkeä vallan väline, toisaalta lukutaito tasa-arvoistaa ihmisiä. Leena Rantalan mukaan kunkin ajan sosiaaliset voimat ja teknologiat ovat muovanneet lukutaidon funktioita ja muotoa. Ilman lukutaitoa omaa ääntä ei saada kuuluviin eikä voida osallistua yhteiskuntaan. Mediayhteiskunnassa medialukutaidot näyttäytyvät myös vallan ja valtautumisen välineenä. Kriittinen lukutaito ja median lukutaito ovat tärkeitä taitoja kaiken ikäisille. Rantalan mukaan kriittiseksi ei voi kasvattaa väkisin. Tiedostamisen prosessi syntyy lopulta kasvavissa itsessään. Rantala mainitsee yhdeksi kasvattajan tehtäväksi luoda kriittiselle lukutaidolle suotuisia lukutaitokäytäntöjä eli esimerkiksi valita yhteiskunnallisia tekstejä ja tulkinnan näkökulmia sekä ohjata fokuksen vaihtumista yksilöllisistä yhteisiin asioihin. Rantala jatkaa että kriittistä lukutaitoa opetetaan ja opitaan eräänlaisissa välitiloissa, kolmannessa tilassa. Kolmannessa tilassa kuunnellaan ja pohditaan erilaisia näkökulmia maailmaan ja haastetaan tutut ja vallitsevat tulkinnat. (Rantala, 2007)

Pohdintaa medialukutaidosta

Rantalan artikkeli (2007) on kirjoitettu kriittisen pedagogiikan teeman alla ja siinä viitataan ahkerasti mm. Paolo Freiren kirjoituksiin. Rantala sanoo lukutaidon olleen kautta historian keskeinen, paitsi yhteiskunnallisen vallankäytön, niin myös valtautumisen välineenä (Rantala, 2007). Erilaisten tiedon esitystapojen osalta näin varmasti on ollut, mutta onko tilanne sama nykyisessä viihdeorientoituneessa maailmassa, jossa opetuksessa siirrettävä tietokin pitää esittää yhä viihteellisemmin keinoin. Millainen medialukutaito tarvitaan oppijan ja opettajan taholta, kun kaikki aapisesta lähtien käydään kohta läpi pelimuodossa? Entä mediakirjoitustaito, jota osallistuminen edellyttää? Unohtuiko tiedon viihteellisen esittämisen osuus medialuku- ja kirjoitustaidoista, kun keskityttiin vain uusmedian iloihin ja tiedon luotettavuuden arviointiin? Jääkö osaaminen tekstiviestikielen tasolle?

Toinen lukutaito-ongelma liittyy tiedon näennäisen helppoon saatavuuteen verkosta. Uuden tiedon ymmärtämisen keskeisenä tekijänä on tähän asti ollut aikaisempi "sivistys". Mitä laajempi, sitä helpompaa on tietoa ollut käsitellä. Opetustoiminnassa on alettu painottaa reaaliaikaista tiedonhankintaa, mikä nykypäivänä tarkoittaa usein samaa kuin "googlettaminen". Tiedonhankinta ja käsittely tapahtuvat viihtyvyys- ja mukavuusvyöhykkeillä. Kun tähän yhdistetään sosiaalisen median idea, jossa kaikki ovat tiedon tuottajia, on olemassa suuri riski, että aikaisemmin vankka sivistys ja ammatillinen osaaminen muuttuvat kevytmieliseksi leikkaa-liimaa-tiedon käytöksi ja osa aivojen sisällöstä ulkoistetaan verkkoon. Tiedonkäytöstä tulee tehokasta, mutta yhä enemmän nettiriippuvaista. Millainen on sivistys ja siihen liittyvä lukutaito, jonka yleistietousvalmius perustuu yhä enemmän verkkoyhteyteen? Mitä tämän ulkoistetun tilalle tulee ihmisen pääkopassa? Rantala mainitsee Leun ja kumppanien listaamat kolme lukutaitokeskusteluun vaikuttavaa yhteiskunnallista voimaa: 1) tehokas informaation käyttö ja viestintää perustuva globaali taloudellinen kilpailu, 2) Internetin kasvava merkitys informaation ja viestinnän teknologiana sekä 3) ylikansallisten ja kansallisten viranomaisten aloitteet korkean lukutaidon tukemiseksi teknologioineen (Rantala, 2007). Kaikki kolme ovat jo käynnissä, mutta sivistyksen sisältö mediayhteiskunnassa on täysin keskustelematta. Informaation valtaväylä ja sosiaalisen median ilosanoma peittävät sen alleen.

Muuttaako sosiaalinen media ihmisten suhdetta tietoon, kun suurista massoista tulee aineiston tuottajia verkossa (Rantala, 2007)? Vertailukohdaksi voisi ottaa populaarimusiikin tuotannon kehityksen. Musiikkialan 1970-luvun lopun punk-ilmiöstä alkoi jokamiehen tähteyden mahdollistanut kehitys, joka on huipentunut television Idols ym. -ohjelmiin ja Justin Bieberin kaltaisiin Internetin nostamiin tähtiin. Tietokoneiden tulo mahdollisti jopa soittotaidottomien musiikin tuotannon. Miten musiikki muuttui tänä aikana? Tuotetun musiikin määrä ylittää nykyään kuluttajien kyvyn seuloa siitä itselleen mieleistä aineistoa. Tilanne on samanlainen kuin tiedonhaku Internetistä - osumat ovat usein sattumia. Markkinoinnin ja kaveritiedon merkitys korostuu entisestään, mikä painottaa sosiaalisen median merkitystä. On olemassa entistä suurempi riski jäädä markkinavoimien välittämän tiedon armoille, jos sosiaalinen media myötää markkinavoimia ja omatoimisuus tuntuu työläältä. Jos lukutaitoon ei kuulu markkinointiviestinnän ymmärrys ja kriittisyys, on kuluttaja täysin muiden armoilla, kun kaikki tieto tuntuu samanarvoiselta.

Kulttuuri ja tieto näyttävät menevän samaan suuntaan laajetessaan. Kuluttaja saa enemmän tietoa, mutta siitä on entistä vaikeampi seuloa omaan tarpeeseen soveltuvia hippuja ja tiedon henkilökohtainen laadunarviointi alkaa vasta osumien saannista. Lukutaito ei enää ole välttämättä kriittisin tekijä, vaan sen oheen tarvitaan omien halujen kiteyttämisen osaamista ja osumatarkkuuden kehittämistä. Näiltä osin lukutaito ja siihen liittyvien kykyjen on syytä olla Rantalan siteeraaman Brian Streetin mukaisesti funktionaalisia, autonomisia ja universaaleja yksilöllisiä kykyjä (Rantala, 2007). Rantalan (2009) artikkelin kriittisen pedagogiikan näkökulmassa tulisi silloin huomioida myös tiedonhaun käytännön monopolit, kuten Google, ja niiden osumiin liittyvä luotettavuus. Pääosa hausta tapahtuu käyttäjän ulottumattomissa, joten palveluiden luotettavuus, läpinäkyvyys ja neutraalius ovat tärkeitä arvoja, vaikka palvelu olisi näennäisen ilmainen.

Median päivittäisten ei-toivottujen vaikutusten kasautuminen voi tarkoittaa altistumista katastrofeille ja uhille. Muunmuassa luonnonkatastrofeista tai vaikkapa kouluampumistapauksista saa päivitettyä tietoa kaiken aikaa, voi olla vaikea sulkea medioita ja rauhoittaa ympäristöä jatkuvalta uutisvirralta. Lapsille ei voi olla hyväksi kuulla tai nähdä kaiken aikaa tietoja ja spekulaatioita siitä, räjähtääkö ydinvoimala tai miten kouluampuja toimi, kulki koulussa, kenet ampui, montako kuoli tai tulee vielä kuolemaan. Se tuskin on hyväksi aikuisillekaan. Nykymaailmassa uutiset tavoittavat meidän mistä maailman kolkasta tahansa hyvin nopeasti. Joka puolelta löytyy katastrofeja ja kauhuja uutisiin. Avoimuus ja tiedonvälitys arkaluonteisista asioista on lisääntynyt. Saamme lukea uutisia esim. keskieurooppalaisista pedofiileistä, mitä tuskin tapahtui 30 vuotta sitten. En tarkoita, että lapsia täytyisi pitää uutispimennossa, mutta vanhempien tulisi hallita uutisvirtaa ja lasten altistumista mediatulvalle. Lasten kanssa tulisi keskustella uutisista ja käsitellä niiden herättämiä tunteita, kuten nykyään esim. kouluissa tehdäänkin.

Poliittisesta tekstinlukutaidosta tulee mieleeni esimerkki läheltä. Juuri äsken pidettyjen vaalien ehdokkaiden mielipiteisiin on ihailtavan helppoa tutustua netissä, kun on olemassa erilaisia hakuja, joilla voi etsiä lähinnä omia näkemyksiä olevan ehdokkaan ja vaikka käydä ehdokkaiden Facebook-sivuilla. Netin kautta voi löytää ehdokkaasta paljon tietoa ja tämän mielipiteitä, kun taas esim. lehtimainosten informaatio jää varsin pieneksi. Netti on myös demokraattinen väline, ehdokas ei tarvitse valtavaa mainosbudjettia saadakseen näkemyksensä kuuluviin. Internetin käyttö informaation saamiseksi parantaa tietoisuutta myös puolueista, kun ei tarvitse äänestää vain mielikuvien ja muutamien iskulauseiden antaman vaikutelman turvin. Mahdollisuus poliittisen tekstinlukutaidon parantamiseen ainakin on olemassa, kun voi lukea tekstejä ja kannanottoja ja miettiä niiden taustoja. Vaalimainonta oli myös mielenkiintoista yhteisöllisten merkitysten lukutaidon näkökulmasta: millä keinoin tuotettiin me-henkeä syntyperäisten suomalaisten keskuuteen ja miten tehtiin ero muualta maahan muuttaneiden ja kantaväestön välille. Millaisia erilaisia Suomi-kuvia tuotettiin eri puolueiden puheenvuoroissa televisiokeskusteluissa.

Mediakasvatus nuorisotyössä

Käsittelen kriittisyyttä mediaa kohtaan työssäni nuorisotyöntekijänä. Ohjaan paljon erilaisia tyttöryhmiä, joissa keskustellaan tyttönä ja nuorena naisena olemisesta. Puhumme kaikista ryhmäläisiä kiinnostavista aiheista, hullutellaan ja ollaan yhdessä poikavapaalla vyöhykkeellä. Yhtenä tavoitteenani on saada tytöt arvostamaan omaa ainutlaatuisuuttaan ja näkemään itsensä kauniina ja ihanana juuri omana itsenään, hieman armollisemmin kuin mitä tytöillä on tapana. Yhtenä teemana olen käsitellyt paljon sitä, minkälaisen kuvan media antaa tytöille tyttönä ja naisena olemisesta. Olemme leikanneet lehdistä erilaisia naisten kuvia ja miettineet, mitä kullakin kuvalla on haluttu sanoa. Mitä tarkoitusta varten se on esillä? Onko kuva todellinen, realistinen tai muokattu? Näistä muokatuista kuvista näkyy välillä lehdissä hyviä esimerkkejä ja tytöt tuntuvat tietävän, että kuvat eivät ole aitoja, mutta silti monet pyrkivät siihen, mitä näkevät. Se millainen kuva näillä tytöillä on siitä, minkälainen nainen on kaunis, on yllättänyt minut. Esimerkiksi kaikki vanhat ihmiset olivat ainakin viimeisimmän tyttöryhmäni tytöistä automaattisesti rumia. En voi olla miettimättä sitä, miten tyttöjen mielikuva on muotoutunut tällaiseksi? Nyt olen aloittanut tyttöjen kanssa oman valokuvausprojektin jossa he tulevat kuvatuksi sellaisena kuin haluavat. Toivon, että projektin myötä tytöille tulee uusia näkökulmia moniinkin eri asioihin.

Erilaiset mediat ympäröivät arkeamme ja vaikuttavat voimakkaasti mielipitei-siimme. Ehkä nuoret ovat vielä alttiimpia kuin vanhemmat, joilla on jotain iän tuomaa kriittisyyttä ja ylipäätään näkökulmaa elämään? Vai voiko näin yleistää? Ovatko tämän päivän 14-vuotiaat jollain tapaa kriittisempiä kuin monet vanhemmat, koska nuoret ovat eläneet tiivisti erilaisten medioiden ympäröimänä koko ikänsä?

Kokemukseni mukaan nuoret käyttävät monipuolisesti eri medioita ja nuorille suunnattua materiaalia mediakasvatukseen liittyen on paljon saatavilla. Usein heiltä unohtuu, että toisista loukkaavasti kirjoittaminen netissä voi johtaa vaikeuksiin verkon ulkopuolella. Tästä olemme keskustelleet paljon. Keskustelua syntyy myös itsensä ja yksityisyyden suojelemisesta. Irc-gallerian käyttäjiä opastan harkintaan ja varovaisuuteen. Esimerkiksi seksuaaliseen vihjailuun nuoret tuntuvat suhtautuvan väheksyen. Epämääräisistä lähestyjistä ei helposti ilmoiteta ylläpitäjille vaikka aihetta olisi.

Mielestäni nuorten kanssa tapahtuvassa tiedonvälityksessä sosiaalinen media on korvaamaton. Facebookissa on nuorisokeskusten sivuja, joilla tiedotetaan tapahtumista, nuorisotalojen aukioloajoista ja äkillisistä toimintaan liittyvistä muutoksista. Nuoret tietävät ihmiset, jotka näitä tietoja sivustolle päivittävät ja se varmasti lisää luottamusta. Sivut ovat nopeammin päivitettävissä kuin viralliset, ehkä luotettavampina pidettävämmät sivut ja siksi ajan tasalla ja luonnollisesti myös enemmän seuratut. Facebookissa on myös oppilaitosten ja julkishallinnollisten organisaatioiden kuten poliisin sivut, joiden luotettavuuden uskon perustuvan tunnettavuuteen. Habbohotellissa voi tavata oikean työtään tekevän nuorisotyöntekijän, terveydenhoitajan ja sosiaalityöntekijän. Sosiaalisen median sisältö ei ole automaattisesti väärää tai valheellista vaikka siihen, kuten kaikkien muidenkin medioiden tietoon tulee suhtautua varauksella.

Luottamus perinteiseen ja sosiaaliseen mediaan

Matikaisen (2009) tutkimusraportin näkökulma on sosiaalipsykologinen, vaikka erottelua mediatutkimuksen sekä sosiaalipsykologian kesken ei ole haluttu tehdä. Tutkimuskohteena on ollut perinteisen ja sosiaalisen median käytön motiivit sekä medioita kohtaan osoitettu luottamus. Luottamusta koskeva tutkimusaineisto kerättiin kyselylomakkeella 24-31.3.2009 Taloustutkimuksen toimesta. Kyselyyn vastasi 1 065 henkilöä. Tutkimuksen otanta oli satunnainen eli tehty ohjelmallisesti. Kyselyaineisto on painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen ja asuinläänin mukaan.

Matikainen (2009) on tutkimusraportissa selvittänyt perinteistä mediaa ja sosiaalista mediaa kohtaan osoitettua luottamusta. Erilaisen ja eritasoisen mediatarjonnan kasvaessa ihmisten mediaa kohtaan osoittama luottamus ratkaisee sen, mihin he aikaansa käyttävät. Luottamus kuvastaa ihmisten, ryhmien, instituutioiden, tuotteiden ja organisaatioiden välistä suhdetta, joka on tilanne- ja kontekstisidonnainen. Sosiaalisen median kannalta oleellista on jaetun informaation luotettavuus. (Matikainen, 2009)

Luottamus käsitteenä

Matikainen pitää luottamusta yhteiskuntia koossa pitävänä tekijänä sekä yhteiselämän perustana. Hän tarkastelee luottamusta perinteiseen ja sosiaaliseen mediaan annetun ja ansaitun luottamus käsitteen kautta. Perinteinen media edustaa annettua luottamusta, joka liittyy asemaan ja instituutioon. Sosiaalinen media puolestaan edustaa ansaittua luottamusta, joka syntyy kohtaamisessa ja vuorovaikutuksessa. Perinteisen median kohdalla on kysymys epäpersoonallisesta ja välillisestä luottamuksesta, kun taas sosiaalisen median kohdalla on kyse persoonallisesta luottamuksesta. Matikainen (2009) kuitenkin muistuttaa, että luottamus on monisyinen ja suhteellinen asia. Luottamusta usein ajatellaan määrällisesti, sitä on tai ei ole. Luottamuksessa on kysymys ihmisten, ryhmien, instituutioiden, tuotteiden, organisaatioiden välisistä suhteista (Matikainen 2009). Luottamus ei ole myöskään stabiilia, vaan tilanne- ja kontekstisidonnaista.

Koehn (2003) erottaa neljä erilaista luottamuksen tyyppiä; tavoitepohjainen, laskelmoiva, tietopohjainen luottamus sekä kunnioitus. Tavoitepohjainen luottamus perustuu yhteiseen päämäärään. Tällaisesta luottamuksesta on käytetty esimerkkinä Wikipedian kirjoittajien välistä luottamusta. Laskelmoivassa luottamuksessa on kyse neuvottelusta. Erilaiset maine- ja pisteytysjärjestelmät perustuvat laskelmoivaan luottamukseen. Verkkokaupassa on usein kyse laskelmoidusta luottamuksesta esim. Huutonetissä. Tietopohjainen luottamus syntyy siten, että osapuolet tuntevat toisensa ja tietävät toisistaan paljon. Kyse ei ole vain pelkästä tiedosta, vaan luottamus voi rakentua myös emotionaalisista aineksista kuten ystävyys. Kunnioitus on luottamuksen syvin taso, jossa osapuolten välillä vallitsee kyseenalaistamaton kunnioitus ja dialoginen suhde. Tämän tason luottamussuhde syntyy ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, jota voinee esiintyä myös verkkoympäristössä. (Matikainen, 2009)

Suomalaisten luottamuksesta sosiaaliseen mediaan

Arvioitaessa sosiaalisen median luotettavuutta on luonteva vertailukohta perinteinen media, johon suomalaiset luottavat edelleen vahvasti. Television uutislähetyksistä varsinkin YLE:n uutiset nauttivat suomalaisten suuresta luottamuksesta. Luottamus perinteisiä medioita kohtaan vaikuttaa niin ikään verkossa julkaistavien näköislehtien luottamukseen. Tutkimusten mukaan ihmiset luottavat verkossa olevaan näköislehteen vähemmän kuin paperiseen sanomalehteen. Luottamusta nakertaa mm. epäilys perinteisen mediatalon kyvystä ja osaamisesta toimia verkossa ja tuottaa uutisia verkkoon. (Matikainen, 2009)

Matikaisen (2009) tutkimuksen tuloksena perinteisen median osalta on, että suomalaisten luottamus perinteistä mediaa kohtaan tiedonlähteenä on suurta, ja kaikkein suurin luottamus on yllättäen nuorilla vastaajilla. Luottamus ei kuitenkaan ole enää selviö, ja epäilevyys lisääntyi iän mukana. Tärkeintä luottamuksen kannalta oli sisältö. Matikainen huomauttaa, että luottamus on suhde, joka rakentuu monista tekijöistä kuten muista käyttäjistä, yleisestä mielipiteestä, sisällöstä, kokemuksestaan ja suhteesta.

Matikaisen (2009) tutkimusraportin mukaan luottamus erilaisiin verkkopalve-luihin muodostuu palvelujen www-sivujen sisällön lisäksi myös sivuilla käytettävistä välineistä, joiden avulla verkkosivusto on muodostettu. Verkkosivujen rakenne ja selkeys eli kirjoitustyyli, verkkomateriaalin luotettavuus, verkkosivun päivittäjätieto, toimiva ja huoliteltu verkkosivu määrittävät luotettavuutta, joka välittyy käyttäjille. Edellä mainittujen tekijöiden lisäksi verkkosisältöjen luotettavuuden arviointiin vaikuttavat käyttäjien omat sekä muiden ihmisten kokemukset, mielipiteet ja arvot. Käyttäjän omat tietotekniset taidot ja osaaminen auttavat luotettavuuden arvioinnissa.(Matikainen, 2009).

Blogien ja sanomalehtien luotettavuutta vertailtaessa on saatu erilaisia tuloksia ja Matikainen(2009) kysyykin, voiko blogeja arvioida samoja käsitteitä käyttäen kuin sanomalehtiä vai voiko tällainen vertailu olla jopa vääristävää. Metodinen ongelma on, mitä vastaajat arvioivat: blogeissa on paljon mielipideblogeja, kun taas sanomalehtien luotettavuudesta puhuttaessa keskitytään oletettavasti tietojen oikeellisuuteen. Blogien arviointia tutkittaessa vaikuttaa se, arvioidaanko blogien luotettavuutta yleensä vai säännöllisesti seurattujen blogien luotettavuutta. Tämän tekijän mukaan tulokset blogien luotettavuudesta ovat vaihdelleet suuresti (Matikainen, 2009).

Yhteisöpalvelut uutislähteinä

Matikainen viittaa raportissaan Johnson ja kumppaneiden (2008) ajatukseen, että luottamus ja uskottavuus ratkaisevat sen, haastavatko blogit perinteisen median verkkosivujen uutisoinnin (Matikainen, 2009). Miksi kyse olisi kilpailusta ja kattaako blogin määritelmä tämän? Dictionary.com antaa sanan blog määritelmäksi web-sivun, joka sisältää kirjoittajan tai kirjoittajaryhmän omia kokemuksia, huomioita, mielipiteitä jne. sisältäen usein kuvia ja linkkejä muille sivustoille (Dictionary.com, 2011). Määritelmä rajaa esitettävää tietoa selvästi verrattuna perinteisen median aineistoon. Kyse on pikemminkin käyttäjien tiedolle antamasta painoarvosta kuin luotettavuudella kilpailusta. Viimeaikaiset arabimaailman antamat esimerkit sosiaalisen median käytöstä tiedotuksessa antavat sen tuottamalle tiedolle pikemminkin herätemäisen luonteen ja eräänlaisen varakanavan aseman, jona aiemmin ovat toimineet mm. radioamatöörit. Suhde on hieman samanlainen kuin yksilön terveys. Missä kulkee itsehoidon raja, jonka jälkeen hakeudut ammattilasten puheille. Kilpailuasetelma voi liittyä enemmän välineen ja tiedon miellyttävyyteen kuin luottamukseen. Luetko kirjan vai katsotko siitä tehdyn elokuvan, vaikka sisältö ei olisi sama.

Matikainen toteaa tutkimusraportissaan, että vastaajien luottamus uutislähteitä kohtaan vaihteli iän mukaan. Samoin hän mainitsee luottamuksen perinteiseen mediaan olevan vahva joka ikäluokassa ja yhtälailla kuin se on joka ikäluokassa heikko yhteisöpalveluja kohtaan (Matikainen, 2009). Erikoista tutkimuksessa on, että se määrittelee Facebookin, IRC-gallerian ja Youtuben uutislähteiksi. Mitä mieltä eri ikäluokat mahtaisivat olla asiasta? Matikainen (2009) toteaa nuorten ja 60–80-vuotiaiden luottavan yhteisöpalveluihin uutislähteenä enemmän kuin 30–50-vuotiaat. Matikainen (2009) pitää tulosta yllättävänä ja toteaa, että syytä ei saa kyselyaineiston avulla selville. Mikä on yhteistä tietotekniikassa näille ryhmille? Se on naiivius välinettä ja sen sisältöjä kohtaan. Vanhukset ovat lähes poikkeuksetta ikänsä takia täysiä untuvikoita tietotekniikan tuomien elämänsisältöjen suhteen. Nuorilla sama kuuluu kehitysvaiheeseen. 30–50-vuotiaat ovat se ryhmä, joka on ehtinyt nähdä tietotekniikan tulon ja ollut 70-luvun lopulta alkaneen kehityksen etulinjassa. Perspektiivi karsii naiiviutta ja kokemus virheitä. Matikaisen mukaan vanhemmat ikäpolvet luottavat perinteiseen mediaan hieman vähemmän kuin nuoret, mikä voi johtua samasta syystä, mutta on myös muistettava perinteisen median läpikäymä muutos. Vanhemmat ikäluokat muistavat vielä esimerkiksi sanomalehtien poliittiset sidonnaisuudet, jotka nykyään ovat melko laimeita. Kaleva on ehkä keskusta-lainen, mutta voiko Aamulehteä sanoa kokoomuslaiseksi? Moni väriä tunnustanut lehti on kokonaan kadonnut tai ilmestyy vain verkossa, kuten Tiedonantaja ja Uusi Suomi.

Kriitinen näkemys luottamuksesta

Matikaisen (2009) tutkimusraportissa on mielenkiintoinen väite: "Mediatarjonnan kasvaessa ihmisten osoittama luottamus ratkaisee sen, mihin mediaan he aikaansa käyttävät". Väite ei erottele, mitä aineistoja se koskee. Jos se tarkoittaa esimerkiksi yleistä ajankäyttöä ja tiedonhakua verkossa, ei väite voi pitää paikkaansa. Vaikka Internetin ja muiden verkkojen yhteydessä jatkuvasti painotetaan tietoturvaa ja varovaista käyttäytymistä, ei Internetissä oleskelu ole kuin "turvaseksiä". Luottamusta ei usein edes odoteta ja riskinotto näyttää uutistarjonnan ja tieturvaa koskevien artikkelien perusteella olevan kiinteä osa verkon villeillä alueilla liikkumista. Sosiaalinen media on usein tällainen villi alue eikä tietoinen riskinotto ole pelkästään nuorten ominaisuus. Samoin Matikainen unohtaa, että luottamuksen ohella medialla on muitakin merkittäviä ominaisuuksia, kuten käytön helppous ja saatavuus. Myös tiedon ja sen esitys-tavan viihteellisyys ja vetoavuus saattavat helposti ohittaa luottamuskri-teerit. Erityisesti kouluissa laiskuus voi ohittaa luottamuksen. Sosiaalinen media on myös loistava välinen kotitehtävien, harjoitustöiden yms. välittä-miseen, vaikka mikään ei tietysti sielläkään takaa materiaalin oikeellisuutta. Laiska henkilökunta, joka pitää samat tentit vuodesta toiseen edistää väärin-käytön helppoutta, kun osa opiskelijoista on opetellut vastaukset ulkoa tai käyttää tekniikkaa apuna. Tälle on olemassa jopa oma englanninkielinen terminsä - e-cheating. Sivustolla echeat.com on tarjolla etusivun mukaan yli 8500 esseetä ja jäseniä yli 260 000. Vastaiskujakin tehdään, kun vanhempia neuvotaan ja patistetaan valvomaan lastensa tehtäviä (Hartnett, 2011). Mikä on ahkeran, itse tekevän opiskelijan luottamus oppilaitokseen, jos sen toimintatavat mahdollistavat väärinkäytön? Mitä se vaikuttaa uskoon auktoriteeteista?

Lähteet

1. Lipponen, Lasse. 2007. Yleisestä mediaosaamisesta paikalliseen ja yhteisölliseen mediaosaamiseen. Teoksessa Heikki Kynäslahti, Reijo Kupiainen ja Miika Lehtonen (toim.) Näkökulmia mediakasvatukseen. Mediakasvatusseuranjulkaisuja 1/2007. Helsinki: Mediakasvatusseura, 51-59. ISBN 978-952-99964-1-4 (PDF).
2. Matikainen, Janne. 2009. Sosiaalisen ja perinteisen median rajalla. Viestinnän tutkimuskeskus CRC. Viestinnän tutkimuslaitoksen raportteja 3/2009. Helsinki: Helsingin yliopisto. ISBN 978-952-10-5920-9 (PDF).
3. Rantala, Leena. 2007. Kriittiset lukutaidot mediayhteiskunnassa. Teoksessa Tapio Aittola, Jari Eskola ja Juha Suoranta (toim.). Kriittisen pedagogiikan kysymyksiä. Tampere : Tampereen yliopiston kasvatustieteiden laitos, 137-152.
4. Suoranta, Juha. 2005. Radikaali kasvatus: kohti kasvatuksen poliittista sosiologiaa. Helsinki: Gaudeamus.
5. Dictionary.com. 2011. Blog. Dictionary.com. [Online] 2011. [Viitattu: 5. 5 2011.] http://dictionary.reference.com/browse/blog.
6. Hartnett, Michael. 2011. 5 Ways to Curb Your Child’s Cheating Ways. Make it better. [Online] 1 2011. [Viitattu: 5. 5 2011.] http://www.makeitbetter.net/family/parenting/2338-5-ways-to-curb-your-childs-cheating-ways.
7. Fairclough, Norman. 1997. Miten media puhuu. Tampere: Vastapaino.