Opiskelijat tutustuvat Janne Matikaisen tutkimusraporttiin: Sosiaalisen ja perinteisen median rajalla [1] ja selvittävät millaisena yhteisönä tai joukkona sosiaalisen median sosiaalinen järjestelmä näyttäytyy? sekä Juha Suorannan Kriittinen pedagogiikka ja mediakasvatus – artikkeliin [2] ja pohtivat mitä tarkoitetaan ”mediayhteisöllisyydellä”? Tehtävä suoritettava ajalla 18.4-1.5.

Sosiaalinen media - millaisia yhteisöjä/joukkoja?

1. Sosiaalinen media

Sosiaalinen media on aikamme tuotos, joka vaikuttaa monen ihmisen arkipäivään. Sosiaalinen media on myös käsite, joka kuvaa median ja internetin kehitysvaihetta, jossa on siirrytty pois vain muutaman auktorisoidutun henkilön oikeudesta tuottaa tekstiä muita varten. Sosiaalisessa mediassa jokaisella on oikeus kirjoittaa tekstejä muiden luettavaksia ja osallistua julkisiin keskusteluihin. Tällöin myös sisällöntuotanto on hajautunutta, monien henkilöiden tuottaessa yhdessä kokonaisuuksia. (s.9)

Jussi-Pekka Erkkola (2008,22-38) [1] esittelee opinnäytetyössään viisi sosiaalisen median ominaispiirrettä. Ensimmäinen ominaispiirre jolla hän tuo esiin sosiaalisen median ja perinteisen median eroja ovat sosiaalisen median vuorovaikutteisuus, kaksisuuntaisuus, avoimuus sekä demokraattinen luonne. Janne Matikainen (2009,11)[2] tosin kokee sosiaalisen median demokraattisuuden ristiriitaisena. Hänen mukaansa media ei ole koskaan demokraattista. Sosiaalinen media tosin on demokraattisempaa kuin perinteinen media. Sosiaalisen median suhde vakiintuneisiin tiedonkäsityksiin ja näin tiedonkäsityksen murtuminen on toinen sosiaalisen median ominaispiirre. Sosiaalisessa mediassa ei anneta niin paljoa painoarvoa perinteiselle kanonisoidulle tiedolle kuin perinteisessä mediassa. Tällaisia ovat tieteellinen tai uutistieto, jonka tuottamiseen vain tietyillä henkilöillä on oikeus ja jotka tuotetaan tiettyjen sääntöjen mukaan. Sosiaalisen median tietoa voi tuottaa kuka tahansa ja se on usein sattumanvaraisesti ja hajanaisesti koottua sekä pirstaleista. Sosiaalisen median tiedon koetaan useimmiten olevan riittävän hyvää ja sen puutteet korvaa suuri massa, joka voi korjata ja tarkentaa tietoa. Tiedon hallitsemattomuus koetaan usein myös dynaamisuutena, jolloin esimerkiksi matkapuhelimella verkoon saatettu tieto saattaa olla hyvinkin reaaliaikaista. Kolmas sosiaalisen median perinteisestä mediasta erottava piirre on teknologia sidonnaisuus. Sosiaalista mediaa ei olisi olemassa ilman internet-teknologiaa, johon se pohjautuu ja jota se hyödyntää. Neljäs ominaispiirre on kollektiivisuus. Kollektiivisuus näkyy sosiaalisessa mediassa muun muassa omien töiden jakamisen muiden kanssa ilman rahallista korvausta. Se näkyy myös fanien yhteisinä projekteina tuottaa aineistoa mielenkiintonsa kohteesta. Se on vertaistoimintaa ja -tuotantoa sekä uudenlaista kanssakäymistä ja asioiden koordinoimista. Sitä voidaan kutsua myös yhteisöllisyydeksi sekä tekoälyksi. Viides sosiaalisen median ominaispiirre on kudelmaisuus. Se on sosiaalisen median monimuotoisuutta ja -ulotteisuutta. Monimuotoisuus antaa sosiaaliselle medialla mahdollisuuden valita sille parhaiten sopivan median tai työkalun. Osittain monimuotoisuus johtuu myös sosiaalisen median standardien kehittymättömyydestä.

2. Yhteisö sosiaalisessa mediassa?

Janne Matikainen (2009) lopputyössään pohtii aluksi sosiaalista mediaa yhteisönä. Keskustelua on herättänyt pohdinta voidaanko verkkoyhteisöä ylipäätään kutsua yhteisöksi vai ei? Yhteisömääritelmän kannattajat vaativat, että yhteisön olemassaolo edellyttää kasvokkaista läsnäoloa ja kommunikaatiota. Verkkoyhteisössä ei pääse kasvokkaiseen läsnäoloon, joten edellä mainittu kriteeri ei täyty ja näin ollen sosiaalisessa mediassa ei olisi yhteisöjä. Toisaalta verkkoyhteisöjen innokkaimmat puolestapuhujat esittävät verkon edistävän yhteisöllisyyttä kokonaan uudella tavalla. Verkosta löytyy faniyhteisöjä, jotka ovat olleet olemassa jo ennen verkkoa ja verkko on avannut heille uuden kommunikoinnin ja ilmaisun areenan. He ovat siis yhteisö, joka perustuu yhteenkuuluvuuden tunteeseen.

3. Verkkoyhteisöjen määrittelyä

Verkkoyhteisöjen määrittelyssä keskeistä yhteisölle on yhteinen kiinnostuksen kohde ja kieli sekä ajallinen rakenne eli eriaikaisuus mahdollistaa suuren määrän ihmisiä osallistumaan keskusteluun verkossa. Verkkoyhteisö vaatii jäseneltään liittymisen edellytyksenä tietynlaisen persoonallisuuden, motiivit, asenteet ja taidot. Myös verkon käytön tarkoitus, erityisesti omien tarpeiden ja yhteisön toiminnan vastaavuus ovat tekijöitä, joiden yhteisvaikutuksesta syntyy verkkoyhteisöjä. Eräinä verkkoyhteisöinä ovat virtuaaliset yhteisöt, jotka muodostuvat Internetissä, kun riittävä määrä ihmisiä osallistuu riittävän kauan julkiseen keskusteluun. Keskustelussa tulee esiintyä inhimillisiä tunteita ja jäsenet kokevat muodostavansa henkilökohtaisen suhteen verkon kyberavaruudessa. Verkkoyhteisössä jäsenten tulee myös viestiä keskenään ja olla vuorovaikutuksessa. Yhteisössä tulee olla enemmän kuin kaksi henkilöä ja heillä pitää olla yhteinen paikka eli keskustelufoorumi. Kaikkein vaativin kriteeri verkkoyhteisölle on yhteenkuuluvuuden tunteen kokeminen eli käyttäjien pitää tuntea yhteenkuuluvuutta saavuttaakseen verkkoyhteisön nimikkeen. (Matikainen 2009, 88-89.)

Yhteisölle on monia kriteerejä ja niiden toteutuminen verkossa on todella haasteellista. Olemme samaa mieltä monien kriittisten ajattelijoiden kanssa, että verkossa toimii erilaisia joukkoja ihmisiä ja heitä saattaa yhdistää esimerkiksi fanius, mutta silti heistä ei voi käyttää yhteisö nimikettä. Sosiaalisen median palvelut eivät siis luo yhteisöjä, koska esimerkiksi kulttuurit ja kilpailuvietti tuottaa meistä sosiaalisessa mediassa kirjoittelijoista joka tapauksessa yksilöitä ja vaihdamme "yhteisöä" mielekkyyden mukaan eli yhteenkuuluvuuden tunne ei pääse toteutumaan ja näin ollen yhteisö nimikkeen käyttämisen kriteerit jäävät toteutumatta.

4. Joukko sosiaalisessa mediassa?

Sosiaalisessa mediassa on suuria joukkoja kuten IRC-Galleria, jota käyttää noin 500 000 suomalaista nuorta. Joukkojen tehokkuudelle ja viisaudelle on olemassa Surowieckin (2007) laatimat neljä ehtoa eli joukoissa tulee olla moninaisia näkemyksiä ja ne eivät saa olla liian samanlaisia. Toiseksi ihmisten tulee olla keskenään riippumattomia ja jokaisen pitää muodostaa mielipiteensä itsenäisesti. Kolmanneksi joukon tulee olla hajautettu eli liian keskitetty järjestelmä ei johda tarpeeksi monipuolisten näkemysten kirjoon. Neljänneksi joukon tulee pystyä kokoamaan yksittäiset mielipiteet tai tiedot jollain miellekkäällä tavalla. Neljän ehdon toteutuessa voidaan puhua joukosta, jossa riippumattomat jäsenet tuottavat artikkeleita hajautetulla järjestelmällä, mutta verkkoalusta mahdollistaa artikkeleiden systemaattisen kokoamisen eli Wikipedia.

Joukkoviestintä sosiaalisessa mediassa edellyttää säänneltyä ja suunnitelmallista toimintaa sekä siihen voi liittyä kuka vain. Joukossa toimivat henkilöt eivät tunne toisiaan ja joukkoliike nivoutuu johonkin ideologiaan, joka ei välttämättä ole selkeä ja rajattu. Taustalla on kuitenkin ajatusrakennelma, joka ohjaa joukkoliikkeen toimintaa ja tavoitteita. Juuri joukkoliikkeet ovat joukkojen toimintaa sosiaalisessa mediassa ja muistuttavat Wikipediaa. (Matikainen, 2009, 94.)

      ==Mediayhteisöllisyys==

Ymmärtääksemme mediayhteisöllisyyttä on lähdettävä tarkastelemaan käsitettä kriittisen mediakasvatuksen ja kriittisen pedagogiikan näkökulmasta. Kriittinen mediakasvatus tarkoittaa mediatekstien analyysin moniulotteisuutta, joilla tarkoitetaan erilaisia mediavälineitä. Mediavälineinä toimii mm. aikakausi- ja sanomalehdet sekä netissä olevat julkaisut. Näiden kautta saamme tietoa ja pystymme arvioimaan onko tieto luotettavaa. Kriittisen pedagogiikan edellytyksenä on kasvattaa yksilöistä vastuullisia toimijoita yhteiskunnan jäseniksi ja toimimaan eettisesti oikein. Kriittisen pedagogiikan kehyksenä toimii yhteisöllinen kasvatus, joka korostaa yksilön oikeutta tulla kuulluksi ja ymmärretyksi ainutlaatuisena yksilönä. Kriittinen pedagogiikka on siis kiinteästi liitettävä mediakasvatuksen rinnalle, koska kaikenlainen kasvatuksen tukeminen ja arvioiminen edellyttävät kriittistä pedagogiikkaa. Kriittinen pedagogiikka pyrkii ottamaan yksilölliset oppijat huomioon. Kriittinen pedagogiikka on huolissaan mediakulttuurin kasvattaman suosion voimasta. Mediakulttuurista on tullut suoranainen tiedon lähde, joka tuo tietoa ihmisten keskuuteen, eikä ihmiset välitä suhtautua tähän tietoon kriittisesti kyseenalaistamatta mediakulttuurin voimaa ja oikeellisuutta. (Suoranta 1998, 33-34).

Mediapedagogiikan pyrkimyksenä on tiedon siirtäminen tietämättömille, antaa ääni heikomassa asemassa olevalle yksilölle, olosuhteiden parantaminen tiedon lisäämisenä ja oman osallistumisen merkityksen korostaminen. Mediapedagogiikkaa ovat jäsennelleet mm. Giroux (1981, 47-55), Grossberg (1994, 16-19) sekä Giroux ja McLaren (1992, 16). Mediapedagogiikan tavoitteena on kehittää yksilöstä oman arvonsa tunteva ja omaa tietoa arvioiva yksilö. Kriittisen pedagogiikan tehtäviksi nousee ihmisen näkyväksi tekeminen, mitä pidetään itsestään selvyytenä ja kunnioitettavana. Kriittisen pedagogiikan näkökulmana on yhteiskunnallisen toiminnan ja vapauden reunaehtojen täyttämänä kokonaisuus sekä teorian ja käytännön soveltaminen. Informaatiotulvan mahdollisuutena on tarkastella kriittisen pedagogiikan ja mediakasvatuksen suhdetta maailman kuvan rakentajana ja identiteetin kehittäjänä (Suoranta 1998, 38-39).

Suoranta Juha (1998, 40-41) artikkelissaan pohtii mediayhteisöllisyyden muotoja. Mediayhteisöllä tarkoitetaan sellaista ryhmää, johon kuuluu vähintää kolme henkilöä, jotka luovat median kautta jonkinlaisen tiedon jakamisen välineen. Esimerkiksi erilaiset blogit, joissa voi olla omilla mielipiteillään vaikuttamassa yhteisön toimintaan. Erilaisten informaatioteknologioiden välineet ovat mahdollistaneet erilaisten yhteisöjen syntymisen. Uusien yhteisöllisyyden muotojen rakentuminen on osa kansalaisyhteiskunnan uusia kommunikointikanavia. Uusien kommunikointikanavien luonne on lyhytjänteistä, pinnallista ja tarkoituksena on menestyminen. Tällainen mediayhteisöllisyys ruokkii ajatusta nopeatempoisen elämän ihanteesta, jossa suorituksien nopeus ja määrä ovat ratkaisevia tekijöitä.

Mediayhteisöllisyyden luoman tietoyhteiskunnan pelkona on vuorovaikutuksen jääminen ainoastaan välineiden varaan. On houkuttelevampaa olla aktiivisena välineensä äärellä vaikuttamassa omiin tuotoksiinsa ja arvioida omaa suhdettaan erilaisiin asioihin tiettyjen yhteisöjen kautta kuin olla oikeassa vuorovaikutuksessa suoraan toisten ihmisen kanssa kasvotusten. Välineen etuna on, ettei se ole aikaan eikä paikkaan rajoittunut asia, kun taas oikeassa vuorovaikutussuhteessa on aina oltava yhtäaikaa samassa paikassa samaan aikaan, jotta vuorovaikutuksen onnistuminen oikeassa elämässä mahdollistuu. Oikeassa elämässä tarvitaan aikataulujen sovittamista yhteen. Mediayhteisöllisyys osaltaan lisää yksilön mielihyvän tunnetta ja samalla ruokkii tiedon nälkää, joka syntyy kun ollaan mediayhteisön jäseninä. (Karvonen 1997b, 173). Välineet ovat luomassa uusia symbolisia merkityksiä, laajentavat aikalaistietoisuutta ja ovat kehittämässä uudenlaisia globaaleja tietoisuuksia. Mediayhteisössä sosiaalisten rajojen laajeneminen saattaa jättää tiedon sisällöllisesti tyhjäksi. Mediayhteisön laajuuden vuoksi asioiden sisällöt jäävät pintatiedon varaan ja osaltaan pinnallisuus ja nopeatempoisuus eivät anna mahdollisuuksia jäädä pohtimaan asiasisällön syvempää merkitystä.

1. Mediayhteisöllisyys opiskelijoiden kokemana

Mediayhteisöllisyys kasvatustieteiden aineopiskelussa on antamassa uudenlaisia lähestymistapoja opettamisen ja oppimisen monipuolistamiseksi. Mediayhteisön syntymiseen tarvitaan useimpien ihmisten muodostamia ryhmiä kuten nämä ryhmät, jotka muodostavat mediayhteisön tämän kurssin tiimoilta. Toimiminen mediayhteisössä tarkoittaa toimimista ryhmän jäsenenä aivan kuin tavallisissa ryhmätöissä. Erona tavallisen ryhmätyön tekemiseen on säännöllisten tapaamisten sopiminen ryhmätyön etenemiseksi. Mediaympäristön luoma ryhmätyöskentely on joustavampi tapa toteuttaa ryhmätyö, koska ryhmätyön eteneminen ei ole kiinni pelkästään fyysisestä tapaamisesta ryhmäläisten kesken. Kommunikointi ryhmäläisten kesken tapahtuu ryhmän luodun mediaympäristön kautta. Tulevaisuudessa on hyväksi hallita erilaisten opiskeluvälineiden ja uusimpien teknologioiden hyödyntämisen välisiä ominaisuuksia.

Opetuksen näkökulmasta mediayhteisöllisyyttä on kritisoitu, koska ei tiedetä, kuka omistaa median ja informaatioteknologian, kuka hyötyy, mikä on median tehtävä; tiedon vai voiton tuottaminen ja miten media tuottaa ideologioita? Näihin kysymyksiin ei varmasti kukaan osaa antaa oikeata vastausta, mutta niitä on tärkeää miettiä puhuttaessa mediakasvatuksesta ja median käytöstä opetuksen välineenä. Kokemuksen mukaan mediakasvatus ja informaatioteknologian tuomat edut ovat oppilaille suureksi hyödyksi ja näin ollen on tärkeätä, että opetus kehittyy mediakasvatukselle myönteisemmäksi. Kuitenkin kontrollia ja opettajien kriittistä suhtautumista asioihin tarvitaan, jotta tarkoituksenmukaista karsintaa opetuksessa tapahtuu esim. mainonnan suhteen. Mediayhteisöllisyys koulumaailmassa on mielestäni korostunut erityisesti sähköisten järjestelmien (Fronter) kautta ryhmätöinä erilaisten tehtävien tekemistä paikasta ja ajasta huolimatta. Opettaja seuraa ja kontrolloi tehtävien edistymistä verkossa ja on näin ollen yksi linkki tätä medianyhteisöä.

Lähdeluettelo

Erkkola, J-P. 2008. Sosiaalisen median käsitteestä. Taideteollinen korkeakoulu. Medialaboratorio. Lopputyö.

Giroux, H. 1981. Ideology, culture, and the process of shcooling. Philadelpihia: Temple University press. 47-55.

Giroux, H. & Mclaren, P. 1992. Introduktion: routledge media hegemony: Towards a critical pedagogy of representation, teoksessa Schwoch, J. White, M. & Reiily, S. (eds.): Media knowledge Albany: Suny 16.

Grossberg, L. 1994. Introduktion:Bringin' it all back home-pedagogy and cultural studies. Teoksessa Giroux, H. & Mclaren, P. (eds.): Between borders. Pedagogy and the politics of cultural studies. New York and London 16-19.

Karvonen, E. 1997. Kohti relationaalista tietokäsitystä. Teoksessa K. Stach (toim.) Näkökulmia tietoyhteiskuntaan. Helsinki: Gaudeamus.

Martikainen, J. 2009. Sosiaallisen ja perinteisen median rajalla. Viestinnän tutkimuskeskus CRC, Viestinnän laitoksen tutkimusraportteja 3/2009, Helsingin yliopisto 9, 11, 22-38, 88-89, 94.

Suoranta, J. 1998. Kriittinen pedagogiikka ja media kasvatus. Julkaisussa tiedotuskeskus ISSN0357-807021 Tampereen yliopisto 33, 38-39, 40-41.

Surowieckin, J. 2007. Joukkojen viisaus. Helsinki: Terra Gognita.