Tehtävä Kukot 3

Tehtävä 3 Juha Suorannan artikkeli Wikioppiminen ja radikaali tasa-arvo [5] Pohtikaa Klafkin portaiden ja toisaalta Rhizome- sävellyksen nuottikuvan avulla koulujärjestelmää ja ajattelun vapauden suhdetta toisiinsa. Kirjoittakaa vapaasti ja lennokkaasti. Tehtävä suoritettava ajalla 9- 15.5.

Koulutusjärjestelmän ja ajattelun vapauden välisen suhteen tarkastelua Klafkin portaiden ja Rhizome- sävellyksen nuottikuvan avulla

Muodollinen koulujärjestelmä ja ajattelun vapaus

Suomen koulutusjärjestelmä on kansallisten lakien ja säädösten kautta määrätty ja opetustoimen lainsäädännöstä sekä koulutuspolitiikan yleisperiaatteista päättää Eduskunta. Koulutuspolitiikan toimeenpanosta vastaavat opetusministeriö ja opetushallitus. Valtion ja kuntien tarjoama koulutus organisoidaan usein ala- tai suuntautumiskohtaisin koulutusohjelmittain (pois lukien peruskoulu, joka on kaikille pakollinen yhtenäiskoulu), ja se päättyy yleensä aina tutkintoon, joka on opetusministeriön vahvistama todistus tiettyjen tietojen ja taitojen hallitsemisesta. Ajatuksenvapauden periaatteen ilmaisevat kansainväliset ihmisoikeussopimukset, kuten Yhdistyneitten kansakuntien ihmisoikeuksien julistus ja Kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskeva yleissopimus. Ajatuksen, uskonnon ja elämänkatsomuksen vapaus koskee sekä uskonnollisia että ateistisia käsityksiä.

Useissa julkisissa keskusteluissa on todettu, että koulutusjärjestelmämme ei juurikaan pysty kehittämään oppilaiden luovuutta ja innovaatiotaitoja. Yksi syy tähän löytyy varmaan siitä, että muodollinen koulutusjärjestelmämme on ennalta määrätty ja tietyin säännöin toimiva instituutio, jossa tieto annetaan mm. opetussuunnitelmissa ja oppikirjoissa. Vapaa ajattelu, kriittisyys ja reflektointi eivät ole ensisijaisia kehittämisen kohteita. Kouluun liittyy paljon pakkoa ja ohjausta ylhäältä päin. Opettaja toimii koulujärjestelmän edustajana ja opetussuunnitelmien toteuttajana. Vaikka opettajalla on tietty autonomisuus luokassaan, hän ei voi vapaasti heittäytyä opiskelijoidensa luovuuden kehittämiseen. Useissa tutkimuksissa on todettu, että suomalaiset lapset eivät viihdy kovin hyvin koulussa. Ihminen on kuitenkin luontaisesti utelias ja tiedonjanoinen. Monet näyttävätkin löytäneen uusia oppimisen muotoja virallisen koulujärjestelmän ulkopuolelta: wikimaailma tarjoaa heille vapaan oppimisympäristön, jossa on mahdollisuus kokeilla omia rajojaan, luoda yhdessä uutta ja ennennäkemätöntä. Luovuus kukkii wikimaailmassa. Voidaankin perustellusti kysyä, löytyvätkö uudet innovaatiot tulevaisuudessa juuri wikimaailman tuotoksista?

Wikioppimisen ja muodollisen koulutusjärjestelmän eroja

Internetiin on syntynyt yksi oppimisen kenttä, wikipedia ja se lähti liikkeelle englanninkielisenä hankkeena 15. tammikuuta 2001. Perustajina olivat internet-yrittäjä ja Nupedian perustaja Jimmy Wales ja Wikipediaan toimittajaksi palkattu Larry Sanger. Tätä kasvun ja kasvatuksen aluetta kutsutaan wikimaailmaksi. Se on internetin ja vapaiden ohjelmistojen mahdollistama, ennakoimaton, tavallisten ihmisten jakama ja heidän yhteistyönään syntynyt ja luotu maailma (ks. Suoranta & Vadén 2009). Voidaan sanoa, että wikipedia on tämän ajan kansansivistyksen muoto. Wikipediaan kaikki voivat osallistua, niin aineiston aktiiviseen muokkaamiseen, kuin kehittämiseenkin. Siinä tekijöiksi ei ole etukäteen määritelty joitakin asiantuntijoita, vaan tavoitteena on vapauttaa tekstin tekijät ajatteluun ja toimintaan. Wikimaailman ideologisiksi ihanteiksi ja tavoitteiksi onkin asetettu, että kaikki inhimillinen tieto olisi vapaasti kaikkien saatavilla. Käytännössä näiden asioiden toteutuminen ei ole tietenkään itsestään selvää.

Suorannan (2009, 5-6) mukaan wikimaailman ja muodollisen koulutusjärjestelmän eroja voi luonnehtia kahdestatoista eri näkökulmasta. Muodollinen koulutusjärjestelmä on poliittistaloudellisesti säädelty ja ennalta annettu opetussuunnitelma määrittää oppimista. Wikimaailmassa tapahtuva oppiminen on radikaalisti avointa ja organisoimatonta: sitä ei säännellä lainsäädännöllä eikä koulutuspoliittisesti; se ei ole osa kansallisvaltion koulutusjärjestelmää, vaan siitä riippumatonta toimintaa. Sille ei myöskään ole olemassa kirjoitettua opetussuunnitelmaa. Wikioppiminen tapahtuu vapaan osallistumisen pohjalta toisin kuin järjestelmäkoulutuksessa, jossa oppimista säätelee ja määrää oppivelvollisuus. Muodolliseen koulutukseen liittyy velvollisuus osallistua.

Wikijulkisuus on inklusiivista verrattuna muihin julkisuuden muotoihin. Siinä tarvitaan vain luku- ja kirjoitustaito, sekä välttävä tietokoneen käyttötaito. Wikioppiminen tapahtuu toisilta oppien ja toisia auttaen niin sanottuna vertaisoppimisena toisin kuin järjestelmäkoulutuksessa, jossa lähes aina sovelletaan jotakin opettaja- tai tutorjohtoisuuden muotoa ja tässä koulutuksessa keskeistä on yleensä tutkinto.

Wikioppimiseen sisältyy wikien toimintaperiaatteisiin 'sisäänkoodattu' reflektiivinen epävarmuus siinä mielessä, että wikien informaatiota ei voi ottaa annettuna ainakaan yhtä helposti kuin printtimediassa. Esimerkiksi Wikipedia ei lupaa olla luotettavin, vaan vapaa tietosanakirja. Wikien historia- ja editointi-toiminnot mahdollistavat reflektiivisen oppimisen verrattuna perinteisten oppimateriaalien epäreflektiivistä varmuutta lisääviin ominaisuuksiin. Oppikirjoilla on auktorisoitu asema; eikä niiden tekstejä tarvitse reflektoida.

Wikioppimisessa keskeistä on oppiminen keskustelemalla ja tekemällä toisin kuin järjestelmäkoulutuksessa, jossa korostuvat opettajan kuuntelu ja hänen esittämiensä asioiden muistiinpainaminen. Wikioppimisen keskustelut ja tekeminen sisältävät parhaimmillaan informaation haun ja eri lähteistä hankitun informaation vertailua siinä missä järjestelmäkoulutus perustuu pääasiassa oppikirjan sisältöjen mieleenpainamiseen. Wikioppimisessa korostuvat yhdessä tekemisen ja luomisen taidot. Ajatus on se, että kukaan ei yksin pysty siihen, mihin yhdessä kyetään. Wikioppimisessa ei arvioida yksilöiden oppisuorituksia, eikä arviointia tehdä muutenkaan suhteessa joihinkin ulkoisiin kriteereihin. Oppimistoiminnan arvon ratkaisee tiedon tai taidon itseisarvo, hyödyllisyys tai käyttökelpoisuus, ei suoriutuminen kokeesta tutkintoa varten.

Wikioppimisessa otetaan käyttöön tavallisten ihmisten tietovarannot ja yhdistetään niistä kaikille avoin ja jatkuvasti karttuva oppimisresurssi. Näin tietämisen mahdollisuudet ja varannot lisääntyvät ja monipuolistuvat suhteessa järjestelmäkoulutuksen puitteissa tuotettuihin niin sanotun asiantuntijatiedon sulkeumiin. Wikioppiminen perustuu aina ongelma- tai ilmiölähtöisyyteen toisin kuin kouluoppiminen, jossa tieto on yleensä jaettu toisistaan erillisiksi oppiaineiksi, joilla ei ole välttämättä paljonkaan tekemistä toistensa kanssa. Wikioppimiseen ei voida pakottaa, vaan se tapahtuu oman kiinnostuksen pohjalta. Siellä kaikenlainen oppiminen on mahdollista.

Wikimaailmassa tieto ja tietämys jaksottuvat tiedon luojien käyttämien luokitusten mukaan ikään kuin alhaalta ylös verrattuna perinteiseen taksonomiaan, jossa uusi yleensä liitetään vanhaan luokitukseen. Wikioppimisella vastataan aina johonkin tässä ja nyt aktualisoituneeseen tietämisen tarpeeseen toisin kuin koulutusjärjestelmäoppimisessa, jota luonnehtivat ennaltamäärätyt oppimistavoitteet ja -tulokset, sekä niiden pohjalta annetut arvioinnit ja tutkinnot. Wikioppiminen tarkoittaa informaalia tai arkipäiväoppimista, jossa olennaista on oman kiinnostuksen pohjalta tapahtuva opinnollinen suuntautuminen toimintaan sekä oppimista ohjaava käytännöllinen tarve.

Wikioppimisen radikaali tasa-arvo tarkoittaa kaikkien osallisten mahdollisuutta oppimistoimintaan iästä, sukupuolesta tms. riippumatta. Wikioppimista ei säädellä tutkinnoin, eikä sen maailmasta voida yllä olevan vertailun ohella paljastaa piilo-opetussuunnitelmaa. Piiloopetussuunnitelman avainkohtia ovat aktiivisuus ja vuorovaikutus, teknologian välttämätön käyttö, tekstien lukemiseen ja kirjoittamiseen perustuva tekeminen, jatkuva joustavuus ja alinomainen tavoitettavuus sekä ajatusten esittäminen vuorovaikutusfoorumeilla ja refleksiivisyys, jossa on ennen muuta kysymys itsekuriin perustuvasta oppimisesta päämäärien saavuttamiseksi.

Klafkin portaat suljetun koulutusjärjestelmän kuvaajana

Valtion ylläpitämä koulutusjärjestelmä on Suorannan (2009, 1) mukaan ylhäältä päin suljettu ideologinen valtakoneisto, joka pakottaa ja määrää yksittäistä subjektia. Suoranta toteaa Althusseriin (1984, 126) viitaten, että koulutusjärjestelmä on ideologinen valtakoneisto, joka kutsuu esiin subjekteja tarjoten näille erilaisia institutionaalisen vallan läpäisemiä toimija- ja puhuja-asemia. Tämä johtaa klassiseen vapauden ongelmaan: miten suljetussa järjestelmässä on mahdollista luoda uuttaa ja ajatella vapaasti? Suljettu järjestelmä on vaihtoehdoton; se ei itsestään selvästi sisällä ajattelun laajentamisen ja yhteisen oppimistoiminnan mahdollisuuksia. Suljetun järjestelmän puitteissa on mahdollista toimia vain ”opettaja-alamainen” suhteessa.

Avoin järjestelmä ottaa vaihtoehdot ja mahdollisuudet itsestään selvinä ja annettuina. Molemmissa järjestelmissä voi tosin jäädä puuttumaan kriittinen momentti: ”ajatella ja arvioida uudelleen”. Suoranta (2009, 2) kuvaa artikkelissaan ”Wikioppiminen ja tasa-arvo ” suljettua koulutusjärjestelmää Klafkin (2004) koulutusjärjestelmän hierrarkisten portaiden avulla. Oleellista järjestelmässä on säätelymekanismien runsaus, moniportaisuus, yleisestä - jopa gloobaleista jäsennyksistä - rakentuva kokonaisuus, jossa jokaisella yksilöllä on oma ennalta ja ylhäältä määrätty paikkansa. Oppimista säädellään hegemonisesti. Kärjistäen Suoranta (2009, 2) toteaa Paasilinnan (1972, 121-122) sanoin, että tällainen suljettu järjestelmä antaa mahdollisuuden vaikuttaa ihmisiin siten, että heidät saadaan ylivallan kuuliaisiksi orjiksi. Ylivaltaa ei hegemonisessa vallankäytössä anasteta väkipakolla vaan sitomalla ihmiset erilaisiin instituutioihin ja järjestelmiin, joiden uskotaan toimivan heidän parhaaksi (Suoranta 2009, 2-3).

Klafkin portaita voi hyvin verrata suomalaiseen koulutusjärjestelmään (ks. OPH 2011a), jota ollaan parhillaan muokkamassa eurooppalaiseen yhteiseen viitekehykseen sopivaksi. Vaikka EU:ssa periaatteena on se, että valtiolla on sinällään itsemääräämisoikeus kansalliseen koulutuspolitiikkaansa, työvoiman liikkuvuuden nimissä on esim. ammatillisen koulutuksen puolella alettu yhä tarkemmin määrittelemään yhteisiä eurooppalaisia osaamisvaatimuksia ja rakentamaan vertailtavissa olevaa koulutusjärjestelmää. Nykyisin vaikuttaa siltä, että ylipäätään Opetushallituksen ohjaus ja määräysvalta on viime vuosikymmenellä entisestään lisääntynyt (ks. OPH 2011b). Koulutusta sitovat valtakunnalliset opetussuunnitelmat tai tutkinnon perusteet (ammatillinen koulutus). Laatutyö tuo avoimuutta ja läpinäkyvyyttä koulutusjärjestelmään, mutta toisaalta siitä seuraavat palkinnot tai vastaavasti sanktiot vahvistavat ylhäältäpäin tulevaa ohjausta. Oppimistulosten kansallinen arviointi ohjaa yhtenäisiin käytänteisiin ja paikallinen työelämä- tai opettajakohtainen luovuus minimoituu.

Suoranta (2009, 3) toteaa, että opettajan ammatissa toimiminen on elämistä eräänlaisessa koulutusjärjestelmän muodostaman ideologisen kentän kaksoissidoksessa olemmalla samanaikaisesti sekä vallan käyttäjä että vallankäytön kohde. Valtiokoulu pakottaa noudattamaan opetussuunnitelmaa, annettuja määräyksiä ja ohjeita, muttei rohkaise poliittiseen tiedostamiseen; pelkästään tottelemaan. Vaikka opettajat tekevät työtään melko autonomisesti, koulutustyöhön vaikuttavat koulutuspoliittiset muutokset jäävät usein huomaamatta. Suoranta (2009, 3) esittääkin tärkeän kysymyksen viitateen Tomperiin ja Piattoevaaan (2005, 258): ”Voidaanko opettajalta odottaa demokraattisten käytäntöjen edistämistä, kun hän sekä edustaa hallitsevaa valtaa että toimii samalla itse alistetussa asemassa?”

Julkisessa keskustelussa tuodaan usein esille huoli virallisen koulutuksen piirissä tapahtuvan kansalaiskasvatuksen ohuudesta. Oppilaiden poliittiset mahdollisuudet ovat hyvin rajalliset tai ne puuttuvat kokonaan. Tässä poliittisuudella tarkoitetaan yksinkertaisesti tapaa, jolla järjestämme yhteiskunnallisen elämämme ja siihen sisältyvät valtasuhteemme. Koulu on yksi tällainen valtasuhteiden järjestelmän muoto. Koulun institutionaaliset valtasuhteet näkyvät opettajien ja opiskelijoiden välisessä toiminnassa ja kommunikaatiossa. Suuri kysymys tässä on se, kuinka opettajat voitaisiin vapauttaa tiedostamaan poliittinen kaksoissidonnaisuutensa ja poliittinen subjektiutensa. Jokaisen kasvattajan ja kasvatettavan on demokraattisessa yhteiskunnassa osattava kyseenalaistaa opettajien ja oppilaiden väliset sekä muut sosiaalisen elämän valtasuhteet. Valtasuhteiden näkyväksi tekeminen mahdollistaa kasvamisen yhteiskunnallisessa ja henkisessä mielessä täysi-ikäiseksi. Suoranta kärjistää toteamalla, että ilman kritiikkiä kulttuuri, kasvatus ja yhteiskunta ovat kuoleman omia. (Suoranta 2009, 3.)

Rhizome sävellyksen nuottikuva vapaan wikioppimisen kuvaajana

Wikioppimista voi yrittää luonnehtia Sylvano Bussottin Rhizome-nimisen sävellyksen nuottikuvalla. Nuottikuvassa on oleellista juuri tuo sävellyksen rakenteen rihmastomaisuus. Nuottiviivastot eivät määrääkään oppimista, vaan se syntyy ja elää orgaanisesti. Wikimaailman kehittämisessä ja wikioppimisen edistämisessä on merkittävässä määrin kysymys niin sanottujen uusien lukutaitojen opettamisesta ja omaksumisesta. Lukutaito, jota pidetään yhtenä demokraattisen yhteiskunnan keskeispiirteenä ja takeena, on yhdenlaista poliittista pääomaa, jota yleisen käsityksen mukaan kartutetaan muodollisessa koulutuksessa liian vähän. Wikimaailmalla on myös suurempi merkitys. Se edistää oppimisen maailman avautumisen lisäksi myös sitä, mitä ranskalaisfilosofi Jacques Rancière tarkoittaa radikaalilla tasa-arvolla. Radikaalin tasa-arvon mukaanhan kaikki ovat tasa-arvoisia yhteiskunnalliseen asemaan, sukupuoleen, etniseen taustaan, ikään tms. katsomatta. Suorannan mukaan Hewlett (2000, 99) toteaa, että monipuolisesti lukutaitoinen ihminen on aina poliittinen toimija: "Ihmiset ovat poliittisia nimenomaan siksi, että he ovat lukutaitoisia; siksi, että sanojen merkityksistä riidellään ja kamppaillaan vallankäyttäjien ja vallattomien välillä; niiden, jotka ovat iät ja ajat määränneet sanojen merkitykset ja niiden, jotka eivät ole."

Wikioppimistani voisi todella kuvata tuolla rihmastolla, jota Sylvanto Bussottin Rhizome-nimisen sävellyksen nuottikuva esittää. Oppiminen on paljon kokeilemista, jolloin kuva työstä voisi juuri näyttää tuolta "söherrykseltä", mitä tämäkin kuva esittää. Oppiminen tapahtuu yrityksen ja erehdyksen kautta, välillä hipoen korkeuksia ja taas laskien alas. Eniten juuri työ kulkee keskitasossa, jolloin syntyy tulosta, kokeillen erilaisia vaihtoehtoja pohtien, mikä niistä tuntuisi ymmärrettävältä tuotosta lukiessa. Työ ei ole pakollista, mutta jokin mielenkiinto innostaa kuitenkin paneutumaan työhön, lukemaan toisten tekstejä, linkkejä, ohjeita ja kokeilemaan erilaisia vaihtoehtoja. Liittyykö mielenkiinto juuri tuohon vapauteen rakentaa jotain yhteistä tuotosta, silloin kun itsellä on siihen aikaa? Mielenkiintoista on myös, kun huomaa ryhmän jäsenten osallistuvan työhön, kommentoivan ajatuksiaan ja saaneen omia ideoitaan, jotka ovatkin erilaisia. Omaa työtään tekee yksin, mutta kun lähettää sen "maailmalle", sieltä saakin vastauksen ja joukkoon liittyy erilaisin tiedoin ja taidoin olevia henkilöitä. Rohkean wikipediatyöstä tekee se, että uskaltaa laittaa keskeneräisen työn luettavaksi ja kommentoitavaksi ja tällä tavalla oppien asiat painuvat paremmin mieleen. Tällainen työskentely ei kuitenkaan ole mielestäni tyypillistä suomalaiselle ihmiselle, mutta wikiopiskelun myötä seuraava suomalainen sukupolvi voikin suhtautua asiaan jo toisella tavalla.

Wikioppiminen tulevaisuuden koulun mahdollisuutena

Suoranta toteaa (2009), että wikioppimisen radikaalin tasa-arvon ydinajatuksen voisi esittää kahtena väitteenä: opeta sitä, mitä et tiedä ja: tasa-arvo on kasvatuksen ja oppimisen lähtökohta, ei tavoite. Wikimaailman oppimismahdollisuuksien moninaisuus todistaa näiden teesien puolesta. Wikimaailma on kollektiivinen ja opinnollinen merkitystihentymä. Sen käyttäminen voi muodostua ideologiseksi kompastuskiveksi sellaisille, jotka hakevat koulutusmarkkinoilla yksilöllistä menestystä ja pikaisia koulutuspääomavoittoja. Wikimaailman kehittäminen on tärkeä osa koulutuksen keinoista ja päämääristä käytävää taistelua. Wikioppiminen kytkeytyy kysymykseen, jossa puhutaan koulutuksen tuottamasta yhteishyvästä (commons), avoimesta ja julkisesta tiedosta sekä tieteestä (free science), avoimesta saatavuudesta (open acces), avoimesta lähteestä (open source), avoimista kurseista, julkaisemisesta (open publishing), arkistoinnista (open archives) (ks. Volanen 2009; 2009b).

Suorannan (2009) mielestä koulusta päättävien kannattaisi ottaa wigipedagogiikka vakavasti, mikäli kouluoppiminen halutaan pelastaa. Käytännössä se merkitsisi sitä, että Wikipedian ja ennenkaikkea Wikiopiston antamien mahdollisuuksien kehittämistä ja myös sitä, että koulutuksen yleishallinnossa (OPM, OPH) tämä asia otettaisiin vakavasti eli legimitoitaisiin se osaksi koulua koskevaa ohjeistoa. Suorannan mukaan koulutuspolitiikassa tarvittaisiin "suurta ajattelua", peruskoulun päivitettyä versiota, joka perustuisi olennaiselta osaltaan wikipedagogiikan hyödyntämiseen.

Pohdinta muodollisesta koulujärjestelmästä ja ajattelun vapaudesta

Koulussa opettaja voi pitkälle vielä nykyisinkin määritellä mitä opiskellaan ja miten, opetussuunnitelman puitteissa tietenkin. Tehtävien ja opinnäytetöiden tekeminen ja niiden arvostelu riippuu siitä, minkälainen käsitys opettajalla itsellään on oppimisesta ja millaiset arvot ohjaavat hänen toimintaansa. Jotta virallinen koulujärjestelmä pystyisi monipuolisesti kehittämään oppilaitaan, tarvitaan uutta näkökulmaa koulutukseen: Uskoa siihen, että jokainen yksilö on tärkeä yhteisen tiedon luomisessa. Halua kehittää ja hyödyntää vapaampia oppimisympäristöjä. Kykyä ajatella demokraatisesti myös oppimisen kysymyksissä.

Innovaatiot syntyvät usein sattumalta. Silloin aikataulutettu ja ennalta määrätty koululaitos ei voi onnistua uusien innovaatioiden kehittäjänä. Wikimaailma ei katso kelloa eikä määritä tavoitteita, ei tuomitse vääriä vastauksia eikä pakota oppimaan. Onko koululaitoksemme nukahtanut ikiaikaiseen "prinsessa ruususen" uneen - vai uskaltaako se ajoissa katsoa tosiasioita silmiin ja avautua hyödyntämään wikimaailman moninaisia mahdollisuuksia luoda uutta ja innostaa oppimimaan?

Wikioppimisen tunnustaminen yhdeksi keskeiseksi uuden tiedon luomisen oppimisympäristöksi ja sen parempi hyödyntäminen myös muodollisen koulun piirissä voisi avata aivan uusia mahdollisuuksia luovuuden ja innovatiivisuuden kehittämisessä. Toinen asia on sitten se, "suostuuko" wikimaailma tähän - vai etsiikö se aina uusia ja ennennäkemättömiä keinoja säilyttää oma vapautensa. Parhaimmillaankin virallinen koulujärjestelmä pystyy hyödyntämään ehkä vain pienen osan wikioppimisen hedelmistä; pakko ja alistaminen merkitsevät aina rajoituksia. Koska koulun tehtävänä säilyy edelleen "yhteiskuntakelpoisten kansalaisten" kasvattaminen, haluaa koululaitos itse määritellä, millaisia nämä kansalaiset ovat. Tämän vuoksi se tulee edelleen kontrolloimaan oppimista. Tässä pakottamisessa virallinen koulu ehkä kuitenkin unohtaa innovatiivisen kohderyhmänsä taipumuksen luiskahtaa kuin liukas saippua sen käsistä, juuri kun koulujärjestelmä on luullut saaneensa sen kiinni.

Sahlberg (2001) toteaa, että elinikäisen koulutuksen tavoite on mahdollista saavuttaa, jos tämänhetkisiä koulutusjärjestelmiämme uudistetaan kahdella tavalla. Koulutuksen ja opiskelun eri vaiheet tulisi järjestää paremmin vastaamaan opiskelijoiden oppimisedellytyksiä ja tarpeita. Muodollisen koulutuksen rinnakkaiset järjestelmät olisi liitettävä läheisemmin koulun ulkopuolella oleviin opiskelun ja oppimisen mahdollisuuksiin. Tällä hetkellä tavanomainen koulutus painottaa perinteistä tietojen opettamista kasvatuksen ja identiteetin muodostamisen kustannuksella ja ei-muodollisen koulutuksen tehtävänä on tukea autonomiseksi ihmiseksi kasvamista ja kestävien arvojärjestelmien kehittymistä. Jotta nuorille voitaisiin tarjota parhaat mahdolliset edellytykset oppia ja kasvaa, voimat tulisi yhdistetää ja olisi ymmärrettävä, että koulutuksen kehittyminen tapahtuu ainoastaan silloin, kun koulutuksen muotojen kesken on olemassa positiivinen keskinäinen riippuvuus. Olisi korostettava selkeämpää koordinaatiota ja läheisempää yhteistyötä ei-muodollisen ja muodollisen koulutuksen kesken. Yksi ilmeinen pulma koskee koulutusjärjestelmän ulkopuolella suoritettujen ”opintojen” arvioimista ja mitoitusta suhteessa muihin suorituksiin. Niitä on vaikea mitata perinteisillä mittareilla ja tutkinnoilla. Nuorisojärjestöillä on nyt haasteena osoittaa, että oppiminen virallisen koulun ulkopuolella on koulutuksen kannalta arvokasta ja usein nuoren kannalta tarkoituksenmukaisempaa kuin perinteinen muodollinen koulutus.

Opetusteknologia on olennainen osa monen suomalaiskoulun niin opettajien kuin oppilaidenkin arkea eri puolilla Suomea. Opetusteknologian käyttö on avannut luokkahuoneiden ovia ympäröivään maailmaan ja samalla tuonut oppimisen maailmoista kiinnostuneita tahoja lähemmäksi koulujen arkea. Edelleen on kuitenkin haasteita, jotta kaikki suomalaislapset ja -opettajat saadaan innostavien, inspiroivien ja luovuutta edistävien oppimisympäristöjen ja -kokemusten äärelle. Parhaimmillaan tieto- ja viestintätekniikka voi auttaa tällaisten oppimiskokemusten syntymistä.

Tietotekniikka ei kuitenkaan yksin riitä eikä myöskään aina ole sellaisenaan valmis oppimiskäyttöön. Tarvitaan myös toimintakulttuurin, opetusmenetelmien, oppimistehtävien ja arvioinnin uudistamista. Koulun toimintakulttuuri ja pedagogiset käytänteet eivät kehity itsestään. Toimintakulttuurin muutos kohti uusia toimintamalleja on hidasta ja vaatii usein myös jostain luopumista sekä asioiden näkemistä ja tekemistä eri tavoin. Kehittyminen edellyttää, että haluamme olla aktiivisesti mukana luomassa, tutkimassa ja kehittämässä tietotekniikan mahdollistamia sosiaalisia ja pedagogisia käyttötapoja. Jotta Suomi voisi säilyä kansainvälisesti vertaillen laadukkaan koulutuksen maana, vanhat kartat ja ajattelumallit eivät riitä. Strategisten linjausten ja päätöksenteon perustaksi tarvitaan vahvaa tutkimusta osoittamaan uudenlaisia reittejä ja suuntaviivoja niin opettamisessa kuin oppimisessakin.

Sanotaan, että opettamalla oppii parhaiten. Opeta siis sitä mitä et tiedä. Millaisia haasteita tämä asettaa opettajalle? Tarvitaan tiedon etsimistä yhdessä oppilaiden kanssa, oppilaiden mahdollisuutta opettaa luokkaa ja opettajaa, tutkimista ja havainnointia pikemminkin kuin kirjasta pänttäämistä. Opetussuunnitelmista ja oppimistavoitteista emme ehkä lähitulevaisuudessa pääse täysin eroon, mutta jokainen opettaja voi vaikuttaa siihen, miten oppiminen tapahtuu. Ihminen on luonteeltaan utelias. Tärkeä kysymys on, miten tuo uteliaisuus ja halu tutkimiseen saadaan paremmin kouluissa hyödynnettyä?

Ylhäältä organisoitu oppimisen porrasmallin on aikansa elänyt. Lähitulevaisuudessa tuskin kuitenkaan päästään täysin individualistisiin oppimispolkuihin. Yhtenäisiä tavoitteita tarvitaan. Keinot tavoitteiden saavuttamiseksi voivat kuitenkin vaihdella. Opettajan tulee siirtyä pois mukavuusalueeltaan ja uskoa enemmän ihmisen luontaiseen uteliaisuuteen ja oppilaiden taitoihin ja kykyihin etsiä tietoa ja kertoa oppimastaan muille. Tulevaisuuden koulu on näin yllätyksiä täynnä. Jokainen päivä on uusi alku: mitähän mielenkiintoista se taas tänään tuo tulleessaan!

Lähteet:

1. Koulutus Suomessa. Viitattu 10.5. 2011. http://fi.wikipedia.org/wiki/Koulutus_Suomessa

2. Laki. Viitattu 11.5.2011. http://fi.wikipedia.org/wiki/Laki lakien

3. Säädös. Viitattu. 11.5.2011. http://fi.wikipedia.org/wiki/S%C3%A4%C3%A4d%C3%B6s

4. Eduskunta. Viitattu 10.5.2011. http://fi.wikipedia.org/wiki/Eduskunta

5. Opetushallitus. 2011b. Säädökset ja ohjeet. Viitattu 5.5.2011. http://www.oph.fi/saadokset_ja_ohjeet

6. Koulutuspolitiikka. Viitattu 12.5.2011. http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_koulutuspolitiikka

7. Ajatuksenvapaus. Viitattu 10.5.2011. http://fi.wikipedia.org/wiki/Ajatuksenvapaus

8. Internet. Viitattu 13.5.2011. http://fi.wikipedia.org/wiki/Internet

9. Wikipedia. Viitattu 13.5.2011. http://fi.wikipedia.org/wiki/Wikipedia

10. Opetushallitus. 2011a. Koulutus ja tutkinnot. Viitatttu 5.5.2011. http://www.oph.fi/koulutus_ja_tutkinnot

11. Suoranta, Juha (2009). Wikioppiminen ja radikaali tasa-arvo. Viitattu 5.5.2011. Teoksessa Moisio, Olli-Pekka & Suoranta, Juha (toim.) (2009). Kriittisen pedagogiikan kysymyksiä 3. Tampere: Tampereen yliopiston kasvatustieteiden laitos, 139–165.

12. Kansalaisfoorumi. Sahlberg H. Kansalaisjärjestöt ja oppilaitokset yhdessä oppimisen siltojen rakentajina 2001. Viitattu 9.5.2011.
http://www.kansalaisfoorumi.fi/kasvatus-ja-kasvaminen/kansalaisjesta-oppilaitokset-yhdessppimisen-siltojen-rakentajina.html.

13. Opetusteknologia koulun arjesssa. 2011.(toim.) Marja Kankaanranta. Jyväskylä. http://ktl.jyu.fi/img/portal/19717/D094_netti.pdf

Katso myös:

Vapaus, sivistys ja wikimaailma. 2008. Juha Suoranta. http://suoranta.files.wordpress.com/2008/10/sivistys_wikimaailma.pdf

Wikiworld. 2009. Jere Majava. http://www.kasvatus-ja-aika.fi/dokumentit/arvostelut_majava_2306091121.pdf