Tieto, refleksiivinen epävarmuus, opettajuus: Randomin keskustelu

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Niin, kuten tuosta videon keskustelusta tuli esille, tietoa on nykyään saatavilla hirvittävä määrä ja se on avointa kenelle tahansa. Tämä ehkä tuo tosiaan tietynlaista läpinäkyvyyttä tiedon luonteeseen, kun ymmärretään ehkä yhteisötuotetun tiedon kuten Wikipedian avulla että kaikki tieto on jossain määrin kyseenalaista. Olen lukenut joitakin tutkimuksia, joissa todettiin että Wikipediaa käyttävät olivat usein tietoisia tiedon luonteen mahdollisesta virheellisyydestä. Silti sitä käytettiin mieluummin kuin esimerkiksi kirjastolähteitä, tietenkin sen helppokäyttöisyyden vuoksi. Tämä on sinänsä mielenkiintoista että kouluissa varmasti nykyään selitetään näitä Wikipediaan liittyviä ongelmia, mutta en oikein usko että siellä hirveästi aletaan selittämään oppikirjojen tiedon virheellisyydestä. Jollain tavalla siis tällainen yhteisöllisesti tuotettu kaikille vapaa tiedonlähde on siis palauttanut ihmisten mieliin näitä muinaisia tietoteorian ideoita tiedon luonteesta, jotka ehkä katosivat taka-alalle kirjapainojen yleistyessä. Etenkin tietokirjat ja oppikirjat ovat sellaisia ongelmallisia kapistuksia, että niiden konkreettinen tiiliskivimäisyys antaa niille jotenkin suuremman episteemisemmän arvon kuin ne ansaitsevat. Ainakin itselläni oli melko kauan tällainen idea, joka sai varmaan alkunsa jostain ensikosketuksesta oppikirjaan.

Mietin toisaalta tuota pointtia sen suhteen miten ihmisten välillä voi olla melko suuria eroja tietolähteiden varmuuden suhteen. Internettiä ja kaikkia muitakin elektronisia keinojahan on ainakin omien havaintojeni mukaan pidetty viimeiset hieman yli kymmenen vuotta jotenkin epäluotettampina kuin perinteisiä menetelmiä. Digitaalitekniikkaa on ehkä juurikin siksi, ettei sen toimintaperiaatteista kovinkaan moni ymmärrä mitään, varjostanut tietynlainen epäusko sen toimintakykyyn, ja mietinkin olisiko tällä jotakin vaikutusta myös tietoon. Varmasti monella, etenkin vanhemmilla ihmisillä on kuitenkin yhä mielikuva että kirjaan painettu tieto on konkreettisempaa ja siten myös parempaa kuin netissä oleva, aivan kuten pankissa on turvallisempi asioida konttorissa kuin verkossa. Toisaalta ne sukupolvet jotka oppivat käyttämään Wikipediaa samalla kun oppivat lukemaan, eivät välttämättä kehitä tällaista epäuskoa digitaalisia lähteitä kohtaan. En ainakaan usko niin. Tästä voi tosin koitua se ongelma että nämä tulevat sukupolvet eivät välttämättä miellä digitaalisia lähteitä mitenkään eriarvoisiksi muiden lähteiden kanssa, eivätkä he tällöin välttämättä kehitä myöskään epävarmuutta tiedon luonnetta kohtaan alustan perusteella. Näin ollen koko refleksiivinen epävarmuus joka syntyy juurikin Wikipedian tiedon läpinäkyvyyden kautta saattaa hyvinkin jäädä vain tietyn ikäryhmän jutuksi.

Opettajuudessa digitaalisten lähteiden runsautta tullaan kuitenkin varmasti käyttämään tulevaisuudessa aina vain enemmän. Oppikirjat ovat jo nyt jossakin määrin vanhanaikaisia kapistuksia ja luulen että verkkolähteiden käyttö opiskelussa tulee vain kasvamaan. Voi tosin kestää jonkin aikaa ennen kuin koulujärjestelmässä siirrytään suuremmassa määrin sellaista käytäntöä kohti, jossa opettajan rooli ohjaajana eikä tiedon sanelijana korostuu. Muutokseen tulee varmasti kuitenkin vaikuttamaan elämän muiden osa-alueiden siirtyminen digitaalisiin ympäristöihin, jota voidaan varmasti hyödyntää myös opetuskäytössä. Haasteita tämä tulee toki tuottamaan, ja vielä nyt on hieman vaikea sanoa miten asiaa pitäisi tarkalleen ottaen lähestyä. Kehityksen suunta on kuitenkin hyvä pitää mielessä, jolloin asioita voi ainakin yrittää pienellä mittakaavalla yksi kokeilu kerrallaan. -Tomi

Oikein hyviä pointteja tuossa Tomilla. Painettu tieto vs verkossa julkaistu tieto on kyllä erittäin mielenkiintoinen vastakkainasettelu. Kyllähän tässä on todellakin selvästi havaittavissa sellainen "vanhassa vara parempi" -ajattelu. Suurin osa ihmisistä on aikanaan ammentanut tietonsa ns. perinteisistä lähteistä. Tästä syystä he kokevat painetut tekstit kaikin puolin paremmiksi. Ja vaikka he eivät ajattelisikaan näin absoluuttisesti, niin ainakin paremmiksi heille. Mutta kuten Tomi tuossa sanoi, on tässä paljon muitakin kiinnostavia seikkoja. Digitaalisessa muodossa oleva tieto koetaan heikommaksi kuin painettu osittain siksi, että sen taustalla olevia mekanismeja ei ymmärretä (erittäin hyvä huomio), ja kaikki, mitä ei ymmärretä, on automaattisesti epäilyttävää, hankalaa, tai jopa ongelmallista. Tietenkin, mitä nuorempia ihmisiä tarkastellaan, digitaalinen tieto muuttuu heidän subjektiivisissa kokemuksissaan paljon paremmaksi kuin vanhemmalla väestöllä. Tässä saatetaan kuitenkin mennä toiseen ääripäähän: ei olla tarpeeksi kriittisiä digitaalista tietoa kohtaan. En puhu nyt pahaa Wikipediasta yms., koska koen, että Wikipedia on tasan niin luotettava kuin sen pitääkin olla. Mutta netissä on paljon muunlaistakin tietoa tarjoolla erilaisista lähteistä. Suuri osa tällaisesta tiedosta on varmasti jollakin tavalla korruptoitunutta. Eli siinä missä vanhempi väestö on turhan kriittinen digitaalista tietoa kohtaan, saattaakin nuorempi väestö taas olla aivan liian sinisilmäinen. Tässä nähdään jatkumon kaksi ääripäätä.

Tiedon saanti netistä on huomattavasti helpompaa kuin esimerkiksi se kirjastoon käveleminen. Lähes kaikkiin digitaalisiin asioihin liittyykin kätevyys. Mutta onko siinä jotakin muita ominaisuuksia, jotka ovat selkeästi parempia kuin painetuissa vastineissa? Esimerkiksi tuossa moduuli III:ssa on jo käyty läpi se, että netissäkin on erittäin luotettavaa tietoa tarjoolla. On käyttäjästä kiinni, löytääkö sen. Mutta eräs asia, mitä ei mielestäni ole vielä mainittu, on se, että digitaalinen tieto on usein paljon ajankohtaisempaa kuin painettu. Mietitään vaikka oppikirjoja... Kuinka monta vuotta menee siitä, että uusi tieto päätyy oppikirjoihin? Matka on hyvin pitkä, täynnä erilaisia käytännön ongelmia, eikä se välttämättä edes koskaan toteudu! Eli jos halutaan saada ajankohtaista tietoa, on enemmän tai vähemmän pakko mennä hakemaan sitä netistä — halusi tai ei. Nykyinen trendi näyttäisikin olevan se, että tiedon määrä kasvaa eksponentiaalisesti ja se siirtyy yhä enemmän ja enemmän verkkoon jossakin muodossa. Tätä siirrosta jouduttanee ihmisten asenteiden muutos, teknologinen kehitys, digitalisoitumisesta johtuva kätevyys sekä se, että ihmisten tietomäärää ei vaan yksinkertaisesti kohta ole fyysisesti mahdollista käsitellä muuta kuin digitaalisena.

Nämä kaikki asiat vaikuttavat myös opettajuuteen. Minusta Tomi sanoi erittäin hyvin, että opettajan rooli korostuukin nimenomaan ohjaajana eikä minään tiedon sanelijana. On kuitenkin mielenkiintoista, että tällainen muutos on vasta nyt tapahtumassa. En näe mitään syytä sille, miksi opetus on aikanaan järjestetty siten, että opettaja on lähinnä sellainen sanelija. Ehkä syy sille, miksi tällainen muutos on kuitenkin nyt tapahtumassa on se, että juuri tiedonsaannin helppous on tehnyt perinteisestä opettamistavasta enemmän tai vähemmän kyseenalaista. - David

Hyviä pointteja molemmilla! Tässä digitaalisten vs perinteisten tiedonlähteiden meriittien vertailussa on lisäksi vielä asiantuntijuuden ulottuvuus pohdittavana: Wikipedian kaltasia digitaalisia lähteitä pystyy kuka tahansa kirjoittamaan/muokkaamaan oli alan/aiheen asiantuntija tai sitten ei, kunhan mielenkiintoa ja motivaatiota kirjoittaa löytyy. Sama ei päde oppikirjoihin tai muihin painettuihin teoksiin, sillä kynnys lähteä julkaiseemaan tai saada oma teksti julkaistuksi on paljon korkeampi, usein näin ollen joko asiantuntijat päätyvät useimmin painetun tekstin kirjoittajiksi. Tästä ehkä osittain myös juontuu yleiset ennakkoluulot esim. Wikipediaa kohtaan ja epäilyt sen (epä)luotettavuudesta tiedonlähteenä. Videolla mainittiin tämä "asiantuntijuuden murenemisena", mistä en välttämättä ole samaa mieltä, sillä näen kysymyksen ehkä enemmänkin lähdekriittisyyden murenemisena, jos netistä löytyvä tieto hyväksytään täysin yhdenvertaiseksi painetun tiedon/tekstin kanssa. Tämä mielestäni pätee myös päinvastoin, sillä tietoa ei suinkaan pitäisi sokeasti hyväksyä todeksi vaikka se tulisikin printtimediasta esim. oppikirjan muodossa. Sekä perinteisissä että digitaalisissa julkaisemisen muodoissa on olemassa omat "roskamedian" osansa sekä korkeatasoisemmat osansa: esimerkiksi suurin osa tieteellisestä, vertaisarvioiduista teksteistä julkaistaan sekä painetussa että digitaalisessa muodossa, eikä varsinaisesti se julkaisemisen muoto tässä tapauksessa vaikuta tekstien sisältämän tiedon luotettavuuteen.

Opettajan rooli, kuten molemmat teistä totesitte, on tulevaisuudessa yhä enenevässä määrin oppimisen ohjauksen tasolla. Opettajankoulutuksessa painotetaan nykyään refleksiivisyyttä ja erilaisia näkemyksiä, sen sijaan että opettajalla olisi yksi varma vastaus kaikkeen, mutta kuitenkaan auktoriteetti- ja asiantuntijuusasemasta ei tulisi luopua. Tiedon ja sen luotettavuuden epävarmuus nykyään korostavat opettajan roolia opastamassa juuri lähdekriittisyyteen ja monilukutaitoon. Opettajan tarkoitus loppujen lopuksi on tehdä itsestään tarpeeton: oppilaat tulee saada itsenäisesti etsimään tietoa ja motivoitumaan tähän, mutta suhtautumaan kriittisesti löytämäänsä, kyseenalaistamaan ja reflektoimaan kaikkea vastaantullutta. Perinteiset opetusmetodit ja -muodot eivät tähän rooliin enää niin hyvin sovellu, mutta esim. yksi kutosluokka, jota kävin pari vuotta sitten seuraamassa oli ottanut tabletit ja älypuhelimet osaksi normaalia koulupäivää (opettaja itse oli hommannut muutamia laitteita, joita oppilaat sitten jakoivat keskenään), ja näitä sitten käytettiin tiedonhankinnassa aina kun oppilaille tuli monimutkaisempia kysymyksiä vastaan, joihin oppikirjasta ei saanut vastausta tai opettaja muistutti, ettei pelkästään yhteen kirjaan kannata luottaa. Olin tästä positiivisesti yllättynyt, mutten usko että kovin monella opettajalla on motivaatiota tai aikaa ryhtyä näin tekemään täyspäiväisesti, niin kuin tämä luokanopettaja oli tehnyt (kyseessä oli suht nuori opettaja, ehkä tämän oma into kaikkeen uuteen auttoi tässä suhteessa).

Viimeiseksi muistutan videollakin mainitusta seikasta, että tieto vanhenee jatkuvasti ja tiede kehittyy ja menee eteenpäin. Digitaaliset julkaisut pysyvät "ajan hermolla" nopeammin, kuin perinteiset printtimediat. Peruskouluissa käytetään joskus hyvinkin vanhoja oppikirjoja säästösyistä, sillä oppikirjojen jatkuva uusiminen tulee kalliksi. Lukioissa tilanne hieman parempi, sillä oppilaat itse hankkivat oppikirjansa, ja kurssiopettajan tulee vain muistaa kertoa mitä painoksia eri oppikirjoista hyväksytään. Tuossa pruskoulujen tapauksessa digitaaliset mediat ja esim. Wikipedia voivat olla hyödyllinen tiedonlähde, mitä voitaisiin soveltaa ja verrata oppikirjojen sisältöön. Samalla saataisiin oppilaat pohtimaan näitä eroja ja ehkä tietoisiksi tästäkin kysymyksestä. - Taneli

Painetulla kirjalla on varmasti enemmän painoarvoa, koska se on niin pitkään ollut ns. default-alusta oppimiseen kaikilla koulutuksen asteilla. Kirjan tieto koetaan oikeaksi, koska ajatellaan, että se on käynyt läpi pitkän prosessin jonka aikana faktat on tarkistettu, ja että sen tekijöillä on asiantuntijuutta kirjoittaa aiheesta. Näin ei aina ole, ja oppikirjoihinkin voi livahtaa kaikenlaista kummallista. Davidin mainitsema ”vanhassa vara parempi” vaikuttaa kyllä erittäin todennäköiseltä suhtautumiselta aiheeseen. Netin tietolähteet taas ovat auktoriteeteille sikäli hankalia, että ne ovat niin nopeasti muuttuvia (kuten Tanelikin mainitsi) eivätkä aina moderoituja; voi tulla jopa tilanteita, joissa oppilas tietää aiheesta enemmän kuin opettaja, koska on käynyt esim. Wikipediassa. Tomin mainitsema epäusko netin toimintakykyyn on varmasti totta. Voi olla, että tulevat sukupolvet eivät tee tällaista eroa painetun ja digitaalisen tiedon välillä, mutta onko tarvekaan? Peräänkuulutan taas sitä kuuluisaa lähdekriittisyyttä, jota kouluissa pitäisi opettaa; hienoa kuulla, että siihen suuntaan ollaan menossa.

Erilaisten tablettien ja puhelinten sisällyttäminen opetukseen on hieno juttu, mutta kuten Taneli tuossa totesi, riippuu hyvin paljon opettajasta kuinka pitkälle tätä viedään, jos se ei ole yleinen ohjesääntö. Lisäksi laitteiden saatavuus voi olla ongelma, jos koululla ei ole varoja tai jos vaikka kaikilla oppilailla ei ole älypuhelinta (kaiketi harvinainen tilanne nykyään, mutta silti). Tämä kuulostaa kuitenkin kiinnostavalta tavalta oppia ja opettaa lapsille älylaitteiden integrointia opiskeluun; osaltaan se varmasti hämärtää rajaa ”tylsän koulun” ja ”kivan vapaa-ajan” välillä. -Lea