Tietotyön johtaminen/Seminaari 1

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

ALUSTETTAVA MATERIAALI:

Organisatorisen kysymyksen konteksti tietokykyihin perustuvassa tuotannossa (kaikki):[muokkaa]

A) Mitä on aivojen välinen yhteistyö?[muokkaa]

General Intellect: Mitä on aivojen välinen yhteistyö? http://avirtane.podspot.de/

B) Coases Penguin[muokkaa]

"Introduction" , ss. 3-14, esseestä Yochai Benkler: Coases Penguin, or Linux and the Nature of the Firm (112 Yale Law Journal 369, 2002. http://www.yale.edu/yalelj/112/BenklerWEB.pdf


Nomadinen organisaatio (Petri ja Tero):[muokkaa]

C) Sotaväki[muokkaa]

Akseli Virtanen: "Sotaväki", ote kirjasta Biopoliittisen talouden kritiikki (Polemos-sarja, Tutkijaliitto 2006), ss. 77-88. http://avirtane.podspot.de

Kurssin ensimmäisellä viikolla paikannettiin länsimaisen organisoitumisen päälinjojen synty muinaiseen Kreikkaan kaupunkivaltioiden alkuvaiheisiin. Ensimmäinen organisoitumisperiaatteista tukeutuu lakiin ja julkisuuteen. Yhteisiä moraaliperiaatteita eli lakeja ja tekojen moraalisia seurauksia arvioidaan julkisesti. Osallisuus (demokratia) moraaliperiaatteiden laatimiseen legimitoi ne ja sitouttaa kansalaiset noudattamaan lakia. Toinen päälinjoista perustuu kulttuurin (draama, uskonto) kykyyn muokata yksilön sisäistämää moraalikoodistoa. Sisäistetyn moraalin voimaa ei pidä aliarvioida. On tärkeää huomata, että kautta historian ihmiset ovat esimerkiksi olleet valmiita kuolemaan ja tappamaan kunniansa säilyttämisen vuoksi. Sisäistetty moraali voi vaikuttaa erittäin voimakkaasti ihmisen toimintaan. Julkisen ja sisäistetyn moraalin lisäksi on vielä kolmas vaihtoehto: nomadinen organisaatio, jota Virtanen luetussa tekstissä käsittelee.

Kreikkalaisten maailmassa nomadeja edustivat ratsain liikkuvat skyytit. Heidän elämäntapansa perustui vaeltamiseen aroilla ja eläimien kasvattamiseen. Kreikkalaiset ihailivat skyyttien kyvykkyyttä sotia, vaikka pitivätkin heitä sivistymättöminä. Skyyttien sotilaallinen voima pohjautui nomadiseen elämäntapaan. Heillä ei ollut kaupunkeja jotka olisi voitu vallata ja joukkojen suuri liikkuvuus toimi aseena sekä hyökkäyksessä, että puolustuksessa.

Nomadiselle organisaatiolle ominaista on liikkeessä pysyvä levittäytyminen mahdollisimman suureen avoimeen tilaan, jota kukaan ei ota pysyvästi haltuunsa. Virtanen kuvailee nomadista organisoitumista seuraavasti: "Joukkioitumisessa on yksinkertaisesti kysymys jakautumisesta, tunnustelemisesta, seuraamisesta ja eteenpäin työntymisestä seuraavien laitumien löytämisen ja jakautumisen muodonmuutoksen immanentin tarpeen mukaisesti. Sen toimintaa ei ohjaa syntyperä tai veriside (henkilön valta), poliittinen side (yhteisön valta) tai jatkuvan tottelevaisuuden tai alistumisen side (paimenvalta), vaan heterogeenisyyden ja muodonmuutoksen side (ainutkertaisten jakautuminen yhdessä). Kun moneus tai useat erityiset oliot toimivat yhden vaikutuksen aikaansaajana, sitä voidaan pitää yhtenä oliona." Nomadisen joukon organisoituminen tapahtuu käytäntölähtöisesti ja itseorganisoituvasti: "Kun lauma kohtaa sille sopivan, se yhdistyy siihen, ahmaisee sen ja lauman voima laajenee. Se, mitä joukkio oli aikaisemmin, muuttuu sen kohtaaman kanssa uuden suuremman ja laajemman subjektiviteetin osaksi. Tällä subjektiviteetilla ei ole mitään tekemistä moraalin julkiseksi tekemisen tai sen sisäistämisen kanssa."

Kurssilla luetaan myös Yochai Benklerin Coases Penguin -artikkelia. Virtasen tekstin äärellä on mielenkiintoista pohtia Benklerin teoretisoiman yhteisomistuksellisen vertaistuotannon organisoitumisperiaatteiden suhdetta nomadiseen organissaatioon.

  • yhtäläisyyksiä
    • samanlainen piittaamattomus rajoista
    • organisaatiorakenteen näkymättömyys (tekstissä huopamaisuus)
  • eroavaisuuksia
    • yhtestuotannollisen vertaistuotantoprojektin osallistujat luottavat monesti ns. hyväntahtoiseen yksinhallitsijaa
    • wikipedia-projekti on kehittänyt mittavan säännöstön (http://meta.wikimedia.org) ohjaamaan toimintaansa
    • wikipedia-projektilla on missio: "Imagine a world in which every single human being can freely share in the sum of all knowledge. That's our commitment."
  • muuta
    • toisinaan avoimen tuotantomallien projekteihin liittyy maailmanparantamisen retoriikkaa - tämän voidaan ajatella olevan organisoimista sisäistetyn moraalin kautta

D) Saudade[muokkaa]

Klaus Harju: "Saudade, To be at Home without a Home", ephemera. theory & politics in organization 5/X: 687-689, http://www.ephemeraweb.org/journal/5-X/5-Xindex.htm


E) Treatise on Nomadology - The War Machine[muokkaa]

Akseli Virtanen: "General Intellect: Mitä on aivojen välinen yhteistyö?" [1] Klaus Harju: "Saudade, To be at Home without a Home", ephemera. theory & politics in organization 5/X: 687-689, [2] Gilles Deleuze & Félix Guattari: "Treatise on Nomadology - The War Machine", luku 12, ss., 387-467, kirjassa A Thousand Plateaus: Capitalism & Schizophrenia (Continuum books 2004). [3]

Lyhyet esittelyt yllämainituista kirjoituksista, kiintopisteenä tietotyö ja "aivojen välinen yhteistyö, jossa ”Tuotantoketjusta on tullut kommunikatiivinen, kielellinen ketju, merkitysyhteys.”(Virtanen) Tuotanto on merkityksen luomista, kielellistä, mutta myös ei merkityksellisen haltuunottoa ja tuotantoa. Tiedostamattomien halujen ottamista merkitysketjun kautta mukaan tuotantoon. Tuotanto on näin halun tuotannon kapitalisoimista.

Klaus Harju määrittää nykyihmisen mielentilaa käsitteellä, interbeingness - ei siis kanssaoleminen vaan välillä tai välissäoleminen. Hänellä ei ole halua vapauteen, tai hänen vapautensa on sitä, että hänellä ei ole mitään hävittävää. Se on kulkurin tai gangstan vapautta. Ihmisestä tulee virtuoosi, jonka virtuositeetti on elää ilman koreografiaa, sääntöjä luovien ja tulkiten. Virtuositeetti on olla esillä, puhua ja vastata siihen mitä on aina miltäkin suunnalta tulossa. Mutta virtuoosi toimii dynamiksen mahdin avulla, eli hän voi myös olla tekemättä mitään, hän on mestari, mutta ei taituri, joka touhuaa aina taitojensa äärirajoilla, aina itsensä täpöllä peliin laittaen.

Nomadi ei ole kuin laiton, maaton huligaani. Hän ei muodosta jengiä, mutta lauman tai parven. Kuten Deleuze ja Guattari kappaleessa 12 kuvaavavat Brasilialaista katupoikajengiä, ei sen toiminta ole koskaan välttämättä jatkuvaa, vaan aina hajoamisen laidalla heiluvaa.

Nomadinen viisaus joka poliksessa asuville näyttäytyy ymmärtämättömyytenä, kuten Tsingis-Kaani joka ”ei ymmärtänyt kaupungeista ja täten kulttuurista mitään” on siinä, että heitä on vaikea asettaa paikalleen, tieto on valuvaa, ja silti oman konsistenssinsa omaavaa. Ymmärrettävää on, että kaupungin muurien sisältä paimentolaiset – kuten saamelaiset, inuiitit, romanit, tms. näyttäytyvät työtä vieroksuvilta pummeilta ja alkukantaisilta: ne joilla ei ole lukemisen tai kirjoittamisen kykyä ovat alempaa sakkia. Heillä ei ole siis historiaa tai suvun ja sukupuun merkkiä. Mikko Jakonen on käyttänyt Megafonin artikkelissa mainiotai "nomadista" lukutapaa, määrittäessään Kiven Seitsemää veljestä samankaltaisena ”männikössä rypevänä sällijoukkona, jotka eivät osaa lukea, kirjoittaa ja joille työ on vain rasite”.[4]

Nomos metsän ja poliksen välillä on smooth, pehmeä alue. Kuin huovutettu kangas. Liikkuminen tässä tilassa, joka ei määrity koordinaatteihin, eikä näin selkeitä ulottuvuuksia on mielikuvanomaisesti vastaavaa kuin Australian tai Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen vaellukset seuraten maaston "songlines", jolla pidetään yllä nomadisen maailman koodijärjestystä, sukulinjoja ja historiaa, mutta joka ei kuitenkaan ole koordinoitu kartta.

Jotakin vastaavaa oli ehkä Situationistien dérive, toiminnassa, seuraten kaupunkiarkkitehtuurin luomia putkistoja, väyliä ja pakoreittejä, kuin jonkin elävän olennon seuraamista. Deleuze ja Guattari määrittävätkin selkeän eron jonkin "Seuraamisen" ja "kartoittamisen" välillä. [5]

Ajattelin "Nomadologiaa" lukiessani konkreettisia yhteentörmäyksiä nomadisen ja kaavoitetun ajattelun välillä. Nomadi kaupungissa tuntuu joutuvan syvän ahdistuksen valtaan, kuten inuiitit, hopit tai abot, jotka alkoholisoituvat. Kaupungissa nomadinen oleminen jähmettyy, se liisteröityy paikalleen suuntavaistonsa kadottaneena. Nomadilta kodittomuudessaan ei puutu mitään, mutta kotien ja aitojen kaupungissa heistä tulee lainsuojattomia ja kodin tai valtion kautta negatiivisesti määrittyneesti asunnottomia, alastomia. Vasta kaupungissa asunnotomuus saa negatiivisen merkityksen, puutteen kautta määrittyvän. Kaikki on kaupungissa nomadisuutta vastaan: kirjoitus, numerointi, asuinpaikka, jne.

Joukkion subjektiviteetti on kollektiivista subjektiviteettia, kuten Gilbert Simondon huomauttaa, kollektiivisuus ei vähennä vaan voimistaa yksilön erityisyyttä. Simondon vertaus individuaatiolle on kiderakenne ja sen muodostuminen. Jokainen taso toimii ravinteena ja alustana toiselle, äärettömään moneen suuntaan laajenevalle tasolle. Kiderakenteessa on vastaavuus nomadisen tiedon, suvun ja toiminnan rakentumisen kanssa. Oleellista Simondonin mallissa on subjektiviteetin prosessi, vertauksena tiilen-tekemisen prosessi: muotin ja saven välissä tapahtuva, ei-merkitsevä liike. Kyse ei siis ole holtittomasta entropiasta, kaupunkilaisen niin kovin pelkäämästä, destruktiivisesta kaoottisuudesta. Koneen, objektin, eliön ja olennon individuaatio on yksilöksi-tulemisen prosessi, jonka Simondonin mukaan tiilentekijä tuntee näpeissään - kun taas työtä valvova silmä näkee tiilet vain geometrisesti toisiaan vastaavina yksikköinä.[6]

Deleuzen ja Guattarin ajattelema nomadisuus muodostaa sotakoneen, joka on monimuotoinen ja polymorfinen, joka ei täysin mahdu poliksen piiriin. Se on vain sekundäärisesti valtion alainen. Sen luonne on interaktiivinen eikä rajautuva, miljöön sisällä vaikuttava, mutta ei siihen rajautuva.

Muokkaamisen sijaan sotakone toimii modulaation kautta, jossa modulaatio on muovaamista jatkuvalla ja lopputomasti muuntuvalla tavalla, eroten näin muotista tai sarjallisuudesta.

Nomadista tilaa ja siten sotakoneen toimintaa määrittää sileä, saumaton tila, joka on hallittu ilman laskentaa kun taas poliksen toiminta on sarjallista kaavoitetusa tilassa, joka on on laskettu jotta se olisi hallittu. Kun valtio ottaa käyttöönsä sotakoneen, "nomadisuudesta sille sopivimman, silloin ylijäämä limitoidaan, rajataan ja useimmiten kielletään - tiedon luokse pääsyä pihdataan. Mutta nomadisuus asuu latenttina valtion sisällä, kuten virus tai bakteerikanta, ja valtion jatkuva ongelma on ollut miten suhtautua ja rajoittaa lobbaajia, salaseuroja tai nomadisia kansallisuuksia valtion sisällä. Ongelma on aina kiertävien työntekijöiden massa, kuten Marxin siirtomaateorian työläiset tai Deleuzen ja Guattarin mainitsemat goottikirkkojen nomadinen kivenleikkaajien väki. Tätä valtio on hallinnut muun muassa työnjaolla, intellektuaalisen ja fyysisen työn erottamisella.

Nomadinen sotakone näyttäisi olevan läsnä jatkuvasti, mikrotasolla ja "näppituntumassa". Sille materia ei ole koskaan homogenisoitua tai kaavoitettua. Nomadinen ajattelu purkautuu aina näkyville innovaatiossa, kun kaavoitetun ajattelun kautta syntyy ylenmäärää. Tälle homogeeniselle toiminnalle innovaatio on aina ristiriitaista, mutta myös homogeenisuus voi muuttua innovaation "kiderakenteen" ravinteeksi.

Nomadien sileä ja saumaton, mutta alituiseen muuntuva tila on pienten erojen ja kosketuksen, kontaktin tila. Sen läpi on "käveltävä", koska sille ei löydy karttaa, se vaatii "some legwork". Nomadisen ajattelun päämääränä ei ole koskaan luoda pysyviä muotoja tai kategorioita, vaikka se olisikin tällaisten kategorioiden synnyn synnyn alkupurkauksena. --Teronauha 15:25, 25 January 2008 (UTC)