Tietotyön johtaminen/Seminaari 3

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Materiaali III Seminaariin

1. Michel Foucault: ote kirjasta Tarkkailla ja rangaista , jaettu kopio (alustus: Petri)

2. Maurizio Lazzarato (alustus: Merja)

A) Art and Work http://www.thetheatre.at/node/60

B) Construction of Cultural Labour Market http://www.framework.fi/6_2007/locating/artikkelit/lazzarato.html

C) European cultural tradition and the new forms of production and circulation of knowledge http://multitudes.samizdat.net/article1292.html

Lisäksi kannattaa kuunnella: Lazzaraton esitelmä Art, Work and Politics in Disciplinary Societies and Societies of Security http://www.ecopolis.org/art-and-immaterial-labor/

TAIDE JA TYÖ (ART AND WORK, Maurizio Lazzarato)[muokkaa]

Globalisaatio on muuttanut ratkaisevasti taidetta ja työtä kahdella tavalla:

1) yhteyttämällä taiteellisen ja kulttuurisen käytännön kapitalistiseksi taloudeksi muuttamalla taiteiljat työläisiksi ja kansalaiset erilaisiksi yleisöiksi 2) muuttamalla luomisen (luovuuden) prosessiksi, joka muokkaa taiteen, talouden, tieteen ja yhteiskunnallisuuden siirtämällä taiteelle tyypilliset ongelmat, metodit ja käytännöt muiksi toimialoiksi???

Kulttuuriteollisuuden nousu, taiteen ja kulttuuriaktiviteettien muuttuminen massailmiöksi tapahtui vuoden 1968 jälkeen.

Rancière: Ranskassa on ollut vallalla integroida kaikki toiminta myös taiteellinen aktiviteetti palkanansainnaksi. Showbisneksessä toimivat taiteilijat ja teknikot ovat viimeisen 25 vuoden aikana synnyttäneet poliittisen liikkeen, joka on kyseenalaistanut klassiset työn sosioekonomiset rakenteet, työllisyyden ja työttömyyden. Nämä muutokset ovat johtaneet kriisiin, jota Jacques Rancière kutsuu nimellä Aesthetic Regime of Art. Taide on erityinen aktiviteetti joka viivästyttää tavanomaisia ajallis-avaruudellisia yhteyksia ja koordinoi tunnekokemuksia (sensory experience) kokemusta joka kuvataan aktiivisuuden ja passiivisuuden, muodon ja materian, tunteen ja ymmärryksen dualismina.??? Rancière kutsuu tätä dualismia herkkyyden jakeluksi (distribution of sensible). Se on sikäli poliittista, että se jakaa ja hierarkisoi yhteiskuntaa vallan suhteilla. Nämä vallan suhteet asettavat (organisoivat) sellaiset ihmiset, jotka jalostavat kulttuuria (aktiiviset) niiden ihmisten yläpuolelle, jotka vain ovat (passiiviset). Vapaa-aikaa viettävien ihmisten valta (vapaus) ylittää työtä tekevien (välttämättömyys) kuten älyllistä työtä tekevien (itsenäisyys) ylittää manuaalista työtä tekevät (subordination).

Tämä romantismista peräisin oleva ajatus, lupaa poistaa eron mielihyvän ja työn, aktiivisen ja passiiivisen, itsenäisyyden ja subordinationin väliltä kahden eri metodin avulla.

1) palkkataide tai taide elämänä (engaged art, art-become-life) on poliittinen siinä mielessä, että se liudentaa eroa taiteen ja elämän välillä ja siten tukahduttaa riippumattoman toiminnan. 2) taide taiteen vuoksi, sitoutumaton taide toimii poliittisesti niin, että se mustasukkaisesti puolustaa tätä eroa takeena riippumattomuudelle tavaroista, makkinoista ja kapitalistisesta taloudesta.

Rancièren teksteistä on vaikeaa löytää vastausta esteettiseen paradigmaan, jossa itse taide pysyy ajankohtaisena.

Michel de Certeau: Uusi yhteiskunnallisuus perustuu enemmän vallan ja kulttuurin suhteisiin kuin perinteiseen luokkayhteiskuntajakoon työläisten ja porvarien välillä. Kulttuuri on neokolonialismin toimiala. Certeau kysyy: onko ihmisten mahdollista luoda itselleen paikkoja jossa heidän oma puheensa voidaan proferred? Luova toiminta, (act of creation) ei ole enää välttämättä objektin luominen tai valmis tuote, vaan se toimisi yhteistyön välittäjänä mahdollistaen sekä ryhmän että yksilöllisen olemassa olon.


Felix Guattari: Pääoma on semioottinen toimija. Kapitalismi sitoo ihmiset sisältä päin, ympäten itsensä asioihin, havaintoihin, tunteisiin, sympatiaan, kielelliseen ja kognitiiviseen käyttäytymiseen. Se työstää uudelleen semiottisen käytännön mallit sekä yksilön että yhteisön tasolla. Miten voi välttää luovuuden alentamista vapaa-ajan vieton tasolle? (leisures). Guattari rohkaiseee harkitsemaan ja keskustelemaan uuden esteettisen paradigman hypoteesista. Tämä ei ole esteettinen paradigma taiteesta kuten Rancièrella, mutta uusi esteettinen paradigma aidosta ja yksinkertaisesta, joka ei ole rajoittunut ehdotukseen ”social spheren” estetisoitumisesta. Ehdotus tästä uudesta paradigmasta on nimeltäään ”overturn the present forms of art as much as those of social life”. Hypoteesi kehittyi talvikuukausien aikana 1980 ja se nojaa nykytaiteen traditioon niiltä osin kuin työt koskettavat koko ihmiskunnan käytäntöjen valikoimaa. Guattari viittaa taiteeseen paradigmana joka aliarvioi lukuisan joukon ongelmia, ongelmia joilla on yleisesti useita merkityksiä Duchampin ja Beuysin ohjelmassa. Esteettinen paradigma Beuysin tutkimuksessa ei ole kertoa että jokainen ihminen on taiteilija, vaan väittää, että kaikessa toiminnassa on luovuutta.

Lazzarato: Uudet siteet talouden (kuluttajien tilanne) ja politiikan välillä (vallan jakelu) määritellään kulttuurisilla termeillä. Massakulttuuri muuntaa olemassa olon tavat ja ennen kaikkea ilmaisun olosuhteet Rancièren määrittämissä jaoissa porvarin ja työläisen, älyllisen ja manuaalisen työn välillä. Esimerkiksi pyrkimys konsolitoida työläiskulttuuri ei enää vastaa työläisten itsensä ilmaisemaan tahtoon, jotka ovat innokkaita ottamaan osaa yleiseen kulttuuriin ja tuskin halukkaita jäämään omaan suljettuun maailmaansa

Yritysten rahastot rationalisoivat ja muuttavat merkitysten tekemisen voittoa tuottaviksi yrityksiksi. Tämä talouden systeemi vähentää ja täydellisesti puuttuu 1900-luvun poliittisesti saavutettuun kokemusmaailmaan korvaten demokraattisen representaation??? toimet standardisoitujen merkitysten vastaanottamisella, joka velvoittaa työläisiä muuttumaan kuluttajiksi ja muuttaa ihmiset massaksi. Taiteilijat, teknikot ja kulttuurin toimijat ”työskentelevät” kuten erilaiset yleisöt (julkisuus?) tämän uuden kapitalistisen toimialan hermokeskuksessa. Taide ja kulttuuri ovat osallisina tämän uuden tilanteen rakentajina. Tilanteessa jossa ongelmat eivät enää ole samat kuin kuriyhteiskunnassa: taide ja kulttuuri kiteytyvät tämän yleisen kulttuurin ympärillä, joka muodostuu jaetun tasapainon yhteiskunnallisen ja yksillöistymisen horisontissa.???

Uudessa tilanteessa polittisen toiminnan ensimmäinen tavoite ei ole tarpeiden tyydyttäminen vaan yhteiskunnallisten kokemusten laboratorioiden rakentaminen valvottujen väliintulojen avulla. (to build through controlled interventions, laboratoriens of social experimentation.) Taiteen ei pitäisi tuottaa valmiiksi tehtyjä (readymade) töitä tai esteettisiä objekterja, pikemminkin ymmärrystä lisääviä (conceptual), esteettisiä ja sosiaalisia välineitä joita vaihteleva yleisö käyttäisi tarpeensa mukaan (convenience).


Muutokset taiteen ja työn kentässä avaavat uusia mahdollisuuksia mutta myös uusia vastuita taiteen ja yhteiskunnan käytännöissä.