Tutkimuksellisuus avaimena oivaltamiselle ja yhdessä oppimiselle

Sosiokulttuurisessa toiminnassa maailman muuttaminen ja inhimillinen kasvu kulkevat käsi kädessä. Samalla tavalla yhdistystoiminnasta jää parhaimmillaan jälkiä niin ympäröivään maailmaan kuin yhdistyksessä toimiviin ihmisiin. Sekä maailman muuttaminen että ihmisenä kasvaminen vaatii oppimista ja oivaltamista. Sosiokulttuurinen ajattelu sisältääkin kolme keskeistä, oppimiseen liittyvää elementtiä, havahtuminen, tutkimuksellisuus ja arviointi.

Havahtumisella viitataan siihen hetkeen, jolloin ihminen tai ryhmä ihmisiä oivaltaa, että asiat eivät olekaan sitä miltä ne näyttävät. Havahtuminen voi tarkoittaa pienen "hiushalkeaman" syntymistä ihmisen maailmankuvaan tai minäkuvaan. Tällainen hiushalkeama toimii parhaimmillaan voimakkaana toiminnan motiivina. Asioille pitää tehdä jotain!

Havahtuminen voi myös toimia motiivina tutkia asioita perin pohjin. Mutta koska ihmisellä näyttää olevan vahva taipumus uskoa siihen miltä asiat näyttävät, voi myös olla, että havahtumista ei tapahdu ennen kuin asioita on tutkittu pintaa syvemmältä. Tutkimuksellisuus on joka tapauksessa ominaispiirre, jota ilman sosiokulttuurista innostamista sen enempää kuin vaikuttavaa yhdistystoimintaa on vaikea kuvitella. Tutkimuksellisuuden käsitteelle ei ole syytä antaa liian juhlallisia tulkintoja. Ihmisen sisään rakennetusta uteliaisuudesta ei ole pitkä matka sosiokulttuurisen toiminnan tarkoittamaan tutkimuksellisuuteen. Kannattaa korostaa tutkimuksellisuuden kepeyttä ja seikkailullisuutta. Ympäröivä todellisuus, jota halutaan muuttaa ja kehittää, on tunnettava perusteellisesti. Ympäristön ennakkoluuloton analysointi on avain sosiokulttuuriseen toimintaan. Riittävän vakuuttava tutkimustieto antaa toiminnalle sellaisen painoarvon, joka voi toimia ratkaisevana tekijänä suuriinkin yhteiskunnallisiin muutoksiin.

Tutkimuksellinen ote ja kyltymätön halu oppia uutta antavat uudenlaisia merkityksiä toiminnan arvioimiselle. Arviointi ei ole vain välttämätön paha vaan oppimista ja oivaltamista vauhdittava käytäntö. Arvioinnille on luotava edellytykset jo toimintaa suunniteltaessa. Tavoitteet on asetettava niin, että niiden saavuttamista on helppo seurata. Arviointi on parhaimmillaan koko toiminnan ajan jatkuvaa toiminnan tarkastelua, jolla luodaan edellytykset uudistumiselle.

Sosiokulttuurisessa innostamisessa itsearvioinnilla, eli oman toiminnan arvioinnilla, on keskeinen merkitys. Se on keino tunnistaa ryhmän toiminnan vahvuudet ja parantamista kaipaavat alueet. Kun itsearviointi on jatkuvaa, se tuo ryhmälle palautetietoa toiminnan onnistumisesta, tuloksellisuudesta ja kehittämistarpeista. Itsearvioinnin avulla on helppo vaikuttaa toimintaan, koska päätökset tekee sama ryhmä, joka ne myös toteuttaa. Toiminnan arviointi luo pohjaa uusille havahtumisille. Sosiokulttuurista toimintaa voikin tarkastella ns. toimintatutkimuksellisen syklin näkökulmasta. Syklissä toistuu spiraalin omaisesti toiminnan suunnittelu, itse toiminta, kriittiseen havainnointiin perustuva toiminnan arviointi, tarkentunut toimintasuunnitelma jne. Lähestymistapa on läheistä sukua viime aikoina suosituksi tullutta ketterän kehittämisen mallia.