Vapaa yliopisto/Toisin tutkiminen
Toisin tutkiminen
”Toisin tutkiminen” on sarja alustuksia ja keskusteluja, joissa avataan ja avarretaan näkökulmia tutkimukseen ja tutkimiseen sekä käydään läpi konkreettisia keinoja ja esimerkkejä, miten tutkimuksella voi osallistua arjen ja maailman muuttamiseen.
Alustuksilla ja tutkimusesimerkeillä on aina vahva linkki käytäntöön: Mitä tällä voi tehdä? Miten tätä voi soveltaa? Kuka tällaista voi tehdä? Miten voin ryhtyä toimeen? Kunka tämän avulla voi muuttaa maailmaa yhdessä muiden kanssa?
Keskusteluissa perehdytään myös tutkimisen etiikkaan, tulosten julkituomiseen ja julkaisukanaviin sekä rahoitukseen liittyviin kysymyksiin.
Toisin tutkimisen tapaamisissa voi myös saada vertaispalautetta, ja tutkimusaiheita, -asetelmia ja -kysymyksiä voi kehitellä yhdessä, yhteisen kriittisen reflektion hengessä.
Keskustelusarjan kuluessa etsitään ja opetellaan Vapaalle yliopistolle luonteenomaisia tutkimuksellisia toimintatapoja ja keinoja ryhtyä toimeen. Lähtökohtana on uskomme yhteiskunnallisesti avoimeen ja aktiiviseen ajatteluun ja tutkimukseen: Vapaan yliopiston tutkimus on yhteiskunnallisessa muutoksessa mukana olemista taistelevan tutkimuksen hengessä.
Asioihin tutkimuksellisesti perehtyminen voi olla kaikkien ihmisten yhteinen asia, ei vain koulutettujen tutkijoiden tehtävä. Tutkimusta ei tehdä joistakin ihmisistä ja ihmisryhmistä vaan yhdessä tutkittavien kanssa. Tieto ei ole vain itseisarvoista eikä tutkimusta tehdä tutkimisen vuoksi, vaan niillä myös tehdään asioita.
Toisin tutkimisen prosessia koordinoi joukko Vapaan yliopiston aktiiveja. Tapaamisia ja keskusteluja pyritään järjestämään noin kerran kuukaudessa. Kuulemme mielellämme ehdotuksia ja toiveita alustajista ja käsiteltävistä teemoista.
Muistiinpanoja:
9.2.2016, Kuvataideakatemian tiloissa, Helsingissä, tapaaminen aiheesta "Toisin tutkiminen käytännöllisenä toimintana"
Alustajana prof. Keijo Räsänen. Kutsuja: Marja-Liisa Trux, isäntä: Petri Keverma. Osallistujia ei ollut paljon, joten kaikki pääsivät ääneen, ja keskustelu oli paneutuvaa.
Keijo johdatteli teemaan kysymällä, mitä erilaisia tapoja jäsentää tutkimusta voisi olla, ja esitteli yhden mahdollisen tavan Kallebergin (1995) mukaan. Tämä kirvoitti keskustelua siitä, minkätyyppisiä tutkimustehtäviä ja -kysymyksiä akateeminen ihminen kohtaa eri kentillä uransa eri vaiheissa, ja miten niitä voi tai osaa valita - miten niitä voi yhdistää, tai mitkä edellyttävät toisiaan. Hieman sivuttiin myös sitä, kuka nämä tavoitteet valitsee, usein ei tekijä, esim. aloittelija itse, vaan ohjaaja, laitos, tutkimusalan perinteet, tilaajat jne. Tyypillistä on, että tavoitteista ei puhuta artikuloidusti, vaan ne tulevat imitoidun toimintamallin mukana huomaamatta tai sitten niistä puhutaan sääntöinä ja laaduntarkkailuna. Etsitään ja ruoditaan ahdistuneina virheitä sen sijaan, että pohdittaisiin, mitä oikeastaan tavoitellaan.
Herkistyttyämme tällä kysymykselle - mitä tutkimuksen kohteelle yritetään tehdä - saatiin lisää materiaalia, kun Keijo kertoi yhdessä kollegojensa kanssa kehittämästään käytännöllisen toiminnan kehyksestä /mallista / lähestymistavasta, joka luo moniulotteisen kuvan toiminnasta toimijan omasta näkökulmasta - eli sisältä päin. Tässä lähestymistavassa eritellään neljä erilaista orientaatiota, jotka liittyvät neljään peruskysymykseen (issue): Taktinen orientaatio (miten teen tutkimukseni?), poliittinen orientaatio (mitä yritän saada aikaan ja sillä saavuttaa?), moraalinen orientaatio (miksi pyrin näihin tavoitteisiin, näillä keinoin?) ja persoonallinen orientaatio (kuka olen tai keneksi olen tulossa tehdessäni tätä tutkimusta?).
Seurasi keskustelua ja osallistujat reflektoivat omiin kokemuksiinsa erilaisista positioista, joissa toimivat tai ovat toimineet, orienteetioiden päällekkäisyydestä, painotuksista, neuvotteluista, tasapainoilusta, vaikeudesta. Joukossamme oli osallistujia sekä tutkimuksen että taiteen kentiltä. Molemmilta nousi esiin tarve reflektoida myös tutkimista toimintana sen sijaan, että koko huomio kiinnittyy vain itsen ja oman toimintakentän ulkopuolisiin kohteisiin. Korkeakoulututkimus on ala, joka on tuottanut paljon tutkimuksia kaikista niistä pulmista, joihin arjessa törmäämme, ja toistuvasti jäämme jumiin. Emme toki päätyneet siihen, että antaisimme itsellemme uuden yli-ihmismäisen tehtävän olla pystyviä tässäkin suhteessa. Päinvastoin, etsimme tapoja jakaa kokemuksia ja resursseja solidaarisesti toisten kamppailijoiden ja pyristelijöiden kesken. Käytännön toiminnasta puhuminen rikkaasti - ei vain suoritteina ja johdon kielellä - vapauttaa voimavaroja tekijöille itselleen, antaa luvan olla keskeneräinen, ja auttaa suunnistamaan sen sijaan, että löisi käteen tietynlaiset "oikeat vastaukset". Sen kautta voidaan myös luoda yhteisöä.
Puhuttiin managerialismista, joka on nyky-yhteiskunnassa ehkä merkittävin käytännöllisen toiminnan typistäjä ja kuihduttaja. Tästä olimme kaikki saaneet valitettavan samankaltaista kokemusta. Puhuimme myös kyynistymisestä ja vilunkipelillä menestymisestä, joka on juuri sen kaltaisen ihannetoimijan ote tutkimustyöhön, jota managerialistinen korkeakolujohtaminen edellyttää. Vain ulkoisia hyviä (rahaa, mainetta) mitataan ja palkitaan. Varsinaiset päämäärät (tutkimustoiminnan sisäiset hyvät asiat, kuten totuuden tavoittelu) syrjäytyvät, ja keskustelu niistä tukahdutetaan. Puhuimme siitä, miten moraali nähdään vain sääntökysymyksenä, ja kieltoina. Entä, jos siitä voisi puhua hyvinä asioina, joita kohti tekijät osaavat itse suunnistaa? Jopa pieninä, arkisina hyvinä. Hyvin kirjoitettu artikkeli, pieni askel kohti ymmärrystä, vähän parempi opetustuokio ... Paradoksaalisesti, managerialismin voittokulkua dokumentoiva kyyninen puhetapa ja tarkasteluasento sokeuttavat sille, että ympärillämme ja omassakin työssämme on edelleen paljon hyvää, jota pitää puolustaa. Moraalisen tarkastelun yhdistäminen poliittiseen on siis tarpeen. Kun siihen vielä lisätään konkreettisten keinojen ja elävien tekijöiden näkeminen, jotakin voi alkaa tapahtua.
Puhuimme myös siitä, että joskus voi jakaa toisten kanssa tuotoksiaan kun ne ovat vielä raakileita. Tämä vaatii luottamusta, mutta sitä voi kasvattaa harjoittamalla käytänteitä, jotka perustuvat vastavuoroiseen jakamiseen. Mainitsin, että kirjoittamisesta on ollut joskus puhe VY:ssä, ja sen tiimoilta voisi järjestää tukiryhmää tai opintopiiriä. Keijo kertoi, että hän on omassa opetustyössään ottanut kirjoittamisen esimerkiksi akateemisesta käytänteestä, jota voidaan harjoitella lähestymstavan tarjoaman tekijäkeskeisen näkökulman avulla. Tällaisissa käytänteissä pusketaan vasten syvään juurtunutta akateemista kulttuuria, jossa kritiikki ja dialogi ovat degeneroituneet agressiiviseksi nokkimiseksi, eikä oikeasti kuunnella toista. Vaihtoehtoisia toimintatapoja kuitenkin on, ja ne voivat muuttaa työskentelyilmapiirin ja tunnelman, sekä tekijöiden tunnetilat aivan toisiksi. Voisiko tieteellisessä tekstissä kokeilla erilaisia tyylejä ja genrejä? Saako sen sommittelusta nauttia?
Pääpiirteissään läpikäyty lähestymistapa sisältää itse asiassa valtavan määrän materiaalia, ja aukeaa hyvin monenlaisiin tarkasteluihin ja keskusteluihin. Monisteissa esiintyvät vain eri orientaatioita havainnollistamaan käytetyt teoreetikot nimeltä, lähempää erittelyä kaipaavat voivat tutustua Keijon julkaisuihin tai vaikka pyytää häneltä lisämateriaalia. Keijo on kirjoittanut Marja-Liisan kanssa aiheesta kirjan, jossa erilaisia ammatteja ja töitä tarkastellaan tämän lähestymistavan kautta. Kirja on yleistajuinen ja helposti lähestyttävä - ei mikään teoreettinen tiiliskivi, vaikka se yrittääkin johdatella resurssien äärelle. Akateemiselle lukijalle siis sopiva välipala.
Lopuksi keskusteltiin siitä, voiko Keijon järjestämille "kursseille" osallistua, ja ilmeisesti voi, yli korkeakoulurajojen. Keijo kertoi, että akateemista työtä luotaavalla kurssilla on ollutkin monenkirjavaa joukkoa, ja käytäntöteorian opintopiirikin on avoinna kiinnostuneille.
Nämä muistiinpanot kirjoitti Marja-Liisa - virheet ja unohdukset minun. Omasta puolestani voin lainata kirjoittajankappalettani Työkirjasta.
keijo.rasanen(a)aalto.fi
mltrux(a)welho.com