Wikiopiston opintotarjonta/Hakkarin koulu/Äidinkieli ja kirjallisuus/Artikkeli/8A kevät 2019/Muurahaiskarhut

Wikiopistosta

Muurahaiskarhu[muokkaa]

Muurahaiskarhut on nisäkkäitä. Muurahaiskarhulla on pitkät kynnet(noin 10cm), pitkä häntä, kärsä ja sen turkki on monivärinen. Muurahaiskarhun turkki voi olla musta, harmaa, ruskea, beige tai niiden sekoitus. Sillä ei ole hampaita ja se syö kärsällään. Muurahaiskarhun ravintoon kuuluu erilaiset ötökät esimerkiksi muurahaiset ja termiitit. Muurahaiskarhut kuuluvat vajaahampaisiin, joka on lahko mihin kuuluu myös laiskiaiset. Lahkon nimi on Pilosa. Toinen vajaahampaisten lahko on Cingulata. Ne kuluttavat melkein yhtä paljon kun saavat energiaa, ja siitä johtuen niiden ruumiinlämpö on matalempi lepotilassa kuin liikkuessa tai syödessä. Muurahaiskarhutnukkuvat noin neljä tuntia päivässä.

muurahaiskarhu puussa

Uroksen ja naaraan erot[muokkaa]

Naaras on urosta pienempi, uroksen hartijat, pää ja lihakset ovat suuremmat kuin naaraalla. Muurahaiskarhujen sukupuolen erottaminen on haastavaa, sillä uroksen sukupuoli elimet sijaitsevat sisäpuolella. Naaras voi synnyttää kaksi pentua, mutta kaksoset on harvinaisia. Yleensä naaras synnyttää yhden pennun ja kantaa sitä selässään, kunnes pentu pärjää yksin. Muurahaiskarhun raskaus kestää 190 päivää, ja se kantaa pentuaan kaksivuotta.

Alalajit[muokkaa]

Muurahaiskarhuihin kuuluu neljä alalajia, isomuurahaiskarhu, pikkumuurahaiskarhu, tamandua ja pohjantamandua. Lajit eroavat toisistaan asuinpaikkojensa ja tapojensa takia.

Isomuurahaiskarhu[muokkaa]

on lajeista yleisin ja levinneisin, se asuu maassa toisinkuin muut muurahaiskarhut, jotka asuvat puissa. Isomuurahaiskarhu on lajeista isoin ja painavin. Isomuurahaiskarhu ei yleensä ole vaarallinen ihmisille, mutta muutamia tapauksia löytyy missä se on käynyt uhattuna ihmisen kimppuun. Isomuurahaiskarhu on ainoa uhanalainen muurahaiskarhulaji. Isomuurahaiskarhulla on pitkä kuono ja häntä.

Pikkumuurahaiskarhu[muokkaa]

on lajinsa pienin, se kasvaa noin 40 cm pitkäksi ja painoltaan on alle 400 grammaa. Pikkumuurahaiskarhu syö ravinnokseen termiittejä ja muurahaisia. Pikkumuurahaiskarhut asuvat ceiba-puissa ja poistuvat harvoin maantasalle.

Tamandua[muokkaa]

Tamanduaa voidaan kutsua myös eteläntamanduaksi, että sen erottaisi helpommin pohjantamanduasta. Eteläntamandua syö termiittien ja muurahaisten lisäksi selkärangattomia ja mehiläisiä. Tamanduoilla on todella pienet silmät ja siksi ne käyttävät enimmäkseen haju- ja kuuoaistiaan. Tamandua käyttää puollustukseen pitkiä kynsiä, joilla se hyökkää vihollisen kimppuun. Tamandua syö termiittejä ja repii kynsillään sen pesän auki.

Pohjantamandua[muokkaa]

Pohjantamandualla on todella paljon yhtäläisyyksiä kuin eteläntamandualla, mutta sillä on V-kirjaimen muotoinen musta kuvio selässään , mistä sen erottaa eteläntamanduasta. Sen turkki on vaaleankeltainen. Pohjantamandualla on viiet varpaat takajaloissa ja etujaloissa neljät, sen häntä on osaksi kalju. Pohjantamandualla on pitkät kynnet joilla se saa raavittua puuta auki ja saa syödäkseen muurahaisia puunsisältä.

Levinneisyys[muokkaa]

Muurahaiskarhut asuvat enimmäkseen Etelä-Amerikassa. Muurahaiskarhut asuu Etelä-Amerikan pohjois osissa ja Keski-Amerikassa. Muurahaiskarhut asuvat soilla, lehtimetsissä, alankosademetsissä ja heinikkomailla.

Muurahaiskarhu lemmikkinä[muokkaa]

Muurahaiskarhu on mahdollista saada lemmikiksi, mutta niiden hoito ja tarpeet voi olla hankala täyttää. Muurahaiskarhut ei ole sisäsiistejä, ne ovat yö-eläimiä ja sotkevat paljon. Ne myös tuhoavat paikat. Muurahaiskarhu lemmikkinä on haastava, haiseva ja sotkeva. Muurahaiskarhut tuhoavat huonekaluja. Amazonialaiset intiaanit ovat käyttäneet muurahaiskarhuja torjumaan termiittejä heidän kodeistaan.

Lähteet[muokkaa]

http://www.wikiwand.com/fi/Muurahaiskarhut

https://fi.wikipedia.org/wiki/Pohjantamandua

https://fi.wikipedia.org/wiki/Isomuurahaiskarhu

https://www.seiska.fi/Oho/Tassako-kaikkien-aikojen-erikoisin-lemmikkielain-katso/1066391

http://www.softschools.com/facts/animals/anteater_facts/50/

https://en.wikipedia.org/wiki/Anteater