Wikiopiston opintotarjonta/Hakkarin koulu/Äidinkieli ja kirjallisuus/Artikkeli/8D kevät 2017/Alamäkiluistelu

Wikiopistosta

ALAMÄKILUISTELU[muokkaa]

Alamäkiluistelu on talviurheilulaji, jossa lasketaan alas jäädytetyssä kourussa luistellen. Alamäkiluistelu on lajina varsin tuore. Se syntyi vuonna 2000 Itävallassa käytännössä pelkästään energiajuomayhtiö Red Bullin toimesta. Siitä lähtien laji on kasvanut vuosi vuodelta ja kerääkin nykypäivänä erityisesti Pohjois-Amerikassa isoja yleisömääriä kisoihin. Kilpailut lasketaan neljän luistelijan erissä. Varusteina käytetään jääkiekkovarusteita, esimerkiksi, housut, polvisuojat, kypärä ja hanskat.

TAPAHTUMAT[muokkaa]

Yksi alamäkiluistelu tapahtumista on Riders Cup, jonka osakilpailuihin voi osallistua kuka tahansa. Tapahtuman kautta luistelijat saavat kilpailukokemusta ja voivat kerätä MM-pistesaldoaan, joiden perusteella ovet aukeavat myös Crashed Ice-kilpailuihin. Crashed Ice on alamäkiluistelun pääsarja, jossa kilpailevat maailman parhaat luistelijat. Lajin suosion kasvu näkyi myös Riders Cup:in osakilpailuissa, jossa oli 145 osallistujaa 20:stä eri maasta.


ALAMÄKILUISTELU SUOMESSA[muokkaa]

Suomalaisia oli Wagrainin Riders Cupissa enemmän kuin missään alamäkiluistelukilpailussa kotimaan rajojen ulkopuolella aikaisemmin. Suomesta Itävaltaan kisamatkalle suuntasi 20 urheilijaa, joista 17 selvitti tiensä 64:n joukkoon. Suomalaismenestys on siivittänyt nousuun myös kotimaiset harrastajamäärät ja alamäkiluistelu onkin vakiinnuttanut paikkansa Suomen talviurheilukartalla, sillä harrastajamäärien lisäksi kasvussa on myös alamäkiluisteluratojen määrä. Lajin edistysaskeleet eivät ole tapahtuneet itsestään, vaan menestyksen eteen töitä on paiskittu myös Suomen alamäkiluisteluliitossa. Alamäkiluisteluliitto vastaa muun muassa siitä, että Suomessa kisataan tänä vuonna kolme muutakin kertaa Jyväskylän Laajiksessa järjestettävän Red Bull Crashed Ice -osakilpailun lisäksi. Alamäkiluisteluliitto järjestää Rautalammin Riders Cup -osakilpailun lisäksi SM-kisat Saariselällä ja Suomen Cupin osakilpailun uutena tälle kaudelle valmistuvalla radalla Tahkolla.


JUNIORIT[muokkaa]

Nuorten tärkeydestä lajille kertoo myös tämän alamäkiluistelukauden uutuus: nuorten MM-sarja. Tänä vuonna Red Bull Crashed Ice joukkuekisan sijaan 16-20-vuotiaiden urheilijoiden mittelöllä, joihin eri maat lähettävät menestyksekkäimmät juniorinsa. Kauden päätteeksi huomioidaan kunkin juniorin kaksi parasta perjantain sijoitusta, joiden perusteella ensimmäinen Red Bull Crashed Ice -juniorimestari kruunataan. Kansainvälinen ja kotimainen alamäkiluisteluliitto näkevät junioreihin panostamisen ja harrastajamäärien kasvamisen tärkeäksi. Suomessa suunnitellaan jo juniorileirejä ja kesäharjoittelumahdollisuuksien edistämistä.


ALAMÄKILUISTELUSTA OLYMPIALAJI[muokkaa]

Liittojen pitkän tähtäimen tavoite on saada alamäkiluistelu olympialajiksi vuonna 2022. Laji on vaativa ja vauhdikas, mikä on erittäin potentiaalinen kandidaatti olympialajiksi. Alamäkiluistelu on myös katsojien mieleen, koska ensikertalaisenkin on helppo seurata sitä.


LÄHTEET[muokkaa]

https://fi.wikipedia.org/wiki/Alam%C3%A4kiluistelu

https://faneille.com/xtreme-lajit/alamakiluistelu-tulevaisuuden-olympialaji/

http://www.redbull.com/fi/fi/snow/stories/1331838094708/alam%C3%A4kiluistelu-lajin-suosio-kasvaa-r%C3%A4j%C3%A4hdysm%C3%A4isesti