Wikiopiston opintotarjonta/Hakkarin koulu/Äidinkieli ja kirjallisuus/Artikkeli/8F kevät 2018/Sopuli

Wikiopistosta

Sopuli[muokkaa]

Sopulit eli Lemmini on pienikokoisten jyrsijöiden sukuryhmä eli Tribus, jonka jäseniä esiintyy pääasiassa pohjoisessa. Sopulit kuuluvat myyrien alalajiin.

Levinnäisyys[muokkaa]

Sopuli esiintyy siellä missä kuusimetsäkin pohjoisessa ja idässä. Hajaesiintyniä tunnetaan myös Keski-Suomesta ja Hämeestä. Sopuleita voi nähdä ulkomaillakin norjasta itä-siperiaan. sopuli löydettiin ensimmäisen kerran norjasta vuonna 1843. Suomesta ja ruotsista sopuleita löyty 1840-luvulla. Venäjällä sopulit löydettiin 1880-luvulla. Sopuli kannan huippu vuosina ne voivat tavata myös Metsä-Lapissa.

Tuntomerkit[muokkaa]

sopuli

Sopuli on Tummanharmaa tai ruskeenmusta pieni myyrä jolla on lyhyt häntä. Metsäsopulilla on vähän lyhyempi häntä kuin tunturisopulilla.

Elinympäristö[muokkaa]

Sopuli elää sammalaisissa ja lievästi soistuneisa kuusimetsissä.Talvisin sopuli viihtyy runsassammaleisissa kuusikoissa, mutta kesäksi osa siirty kosteampiin ympäristöihin.

Tunturisopuli[muokkaa]

Tunturisopulin tunnistaa pään ja selän etuosan mustasta värityksestä sekä keskeltä selkää ja molemmilla kyljillä kulkevat mustat viivat sopulin lyhyeeseen häntään asti. Sopulin kylkiseutu ja maha ovat ruskehtavat ja valkoinen. Sopuli on pieni mutta myös pyöreä sekä omistaa pienet korvat jotka ovat vaikeasti erotettavissa. Tunturisopuli viihtyy talvet tunturien huipulla, joissa lunta voi olla parhaimmillaan kolme metriä. Kevään ja kesän tullessa sopuli vaeltaa tunturien reheville ja kosteille purokosteikolle. Syksyllä se taas vaeltaa takaisin tunturien läheisyyteen odottamaan talvea. Sopuli syö tunturien alla olevasta puurajasta sammalia mutta myös kesällä rinteiden alapuolella saroja ja heiniä.

Ravinto[muokkaa]

Sopuli on kasvinsyöjä, sen ruokavalio koostuu sammalista. Kesäisi sopuli voi myös syödä heinäkasveja. Talvivarastoihin sopuli kerää proteiinipitoista kynsisammalta.

Lisääntyminen[muokkaa]

Tunturisopuli lisääntyy normaalisti koko kesän ja ensimmäiset kesän poikaset syntyvät toukokuussa ja uusia poikueita voi tulla kuukauden välein. Sopulit tulevat lisääntymisikään jo ensimmäisen kuukauden jälkeen. Poikueen koko on noin 3-9 sopulipoikasta. Sopulin pesä sijaitsee varvikoissa, koloissa tai suojaisessa paikassa. Syksyn tullen sopuli ei lopeta lisääntymistä vaan lisääntyy lumipeitteen alla poikasia syntyy samalla vauhdilla kuin kesällä. Talvilisääntymisee tarvitaan erinomainen ravinto tila ja paksu lumikerros ksoka lumen alla on noin nolla astetta.

Massavaellukset[muokkaa]

vaellukset

Sopulit, erityisesti tunturisopuli, ovat tunnettuja massavaelluksistaan, joita esiintyy populaation koon saavuttaessa kriittisen kynnyksen. Sopulilaumojen heittäytyminen alas mereen jyrkänteiltä on kuitenkin vain myytti, jonka eräs kuvausryhmä loi saadakseen dokumenttielokuvaansa sopuleista lisää draamaa. Vaeltaessaan sopulit liikkuvat ravintoa etsien jokien varsilla ja muiden vesistöjen lähettyvillä. Sopulit osaavat myös uida.

Lähteet[muokkaa]

http://senc.hum.helsinki.fi/wiki/Sopuli

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lemmini

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mets%C3%A4sopuli

http://www.abc.net.au/science/articles/2004/04/27/1081903.htm?site=science/greatmomentsinscience