Wikiopiston opintotarjonta/Hakkarin koulu/Äidinkieli ja kirjallisuus/Artikkeli/8G kevät 2018/Naisjalkapallo Suomessa

Wikiopistosta

Suomea edustaa kansainvälisesti Suomen naisten jalkapallomaajoukkue, ja se toimii Suomen Palloliiton alaisuudessa. He pelasivat ensimmäistä kertaa EM-kilpailuissa vuonna 2005. Vuonna 2009 EM-kisat järjestettiin Suomessa. Naisten jalkapallon maajoukkuetta kutsutaan myös nimellä Helmarit. He pelaavat pelistä riippuen joko kokonaan valkoisessa tai sinisessä peliasussa.

Iso-Britannian maajoukkue vuonna 2012

Maajoukkuetoiminnan alku[muokkaa]

Suomi, Ruotsi ja Tanska olivat Pohjoimaista ensimmäisenä aloittamassa naisjalkapallon toimintaa 1960-luvulla. Suomessa ei nähty jalkapalloa kuitenkaan sopivana lajina naisille, joten aluksi asenteet olivat kielteiset. Vuonna 1971 kilpailutoiminta alkoi naisjalkapallossa, ja pian Palloliitto päättikin käynnistää maajoukkue toiminnan myös naisille Suomessa.

1972 olisi järjestetty ensimmäinen maaottelu, mutta vastustajaa ei löytynyt, joten ensimmäinen maaottelu pelattiin vasta 1973 elokuussa. Se pelattiin Maarianhaminassa Ruotsia vastaan. Ottelu kuvattiin televisioon, ja sitä selosti Anssi Kukkonen. Peliä seurasi noin 1540 katsojaa. Myös Suomen ensimmäinen maaotteluvoitto oli Ruotsia vastaan. Peli päättyi 2-1. Myös Suomen ensimmäinen maaottelumaali syntyi pelissä, ja sen teki Soile Malm.

Aluksi Suomi pelasi maajoukkuetasolla pelkkiä Pohjoismaita vastaan, ja yksi tärkeimmistä turnauksista maajoukkuetoiminnassa olikin Pohjoismaiden-mestaruusturnaus. Vuonna 1979 Suomi kohtasi Englannin ja Sveitsin epävirallisessa EM-turnauksessa. Suomen parhain sijoitus oli hopea vuoden 1981 PM-turnauksessa. Viimeinen PM-turnaus pelattiin 1982.

Suomen maajoukkueen alkuvuosina päävalmentajana toimi Juhani Nirkkonen. Vuonna 1978 päävalmentajana toimi Simo Syrjävaara, mutta vain muutaman pelin ajan. Sen jälkeen valmentajan virkaan astui Kaj Österbe.

Arvoturnaukset 1982-2013[muokkaa]

1982-2001[muokkaa]

Vuonna 1982 UEFA järjesti ensimmäisen naisjalkapallon EM-turnauksen. Alkulohkossa Suomi tuli kolmanneksi voittaen vain Islannin sitä vastaan pelanneista Ruotsista, Norjasta ja Islannista. Suomi ei menestynyt seuraavissakaan karsinnoissa, vaan jäi lohkonsa viimeiseksi vuosina 1987 ja 1989.

Suomen päävalmentaja vaihtui Jyrki Niemiseen, mutta Suomi sijoittui silti kolmanneksi neljän joukkueen alkulohkosta. Karsinnat olivat toimineet samalla myös MM-karsintoina, joten Suomi ei päässyt pelaamaan.

1993 Suomella päävalmentaja vaihtui jälleen ja päävalmentajaksi nimitettiin Nils Suomalainen. Hänen johdollaan Suomi sijoittui toiseksi karsintalohkossa, mutta ei selvinnyt 1995 pelattuun EM-turnaukseen.

Vaikka Suomen päävalmentaja Nils Suomalainen jättikin tehtävänsä kesken 1996 EM-karsintojen, Suomi sijottui alkukarsinnoissa kolmanneksi uuden valmentajansa Reima Kokon kanssa. Jatkokarsinnoissa Suomi kaatui Ranskaa vastaan maalein 5-0 Ranskalle.

Ensimmäiset erilliset maailmanmestaruuskisakarsinnat olivat vuonna 1999. Suomi ei pelannut yhtäkään Pohjoismaata vastaan alkulohkossa ja olikin lohkonsa toinen. Kaksiosaisessa jatkokarsinnassa Suomi kaatui ensimmisessä ottelussa Venäjälle 2-1. Seuraavassa ottelussa Suomi teki maalin ensimmäisellä puoliajalla johtaen ottelua 1-0. Sillä Suomi olisi jo saanut MM-turnauksessa kisapaikan, mutta Venäjä tasoitti ja voitti ottelun lopulta 2-1.

2001 EM-turnauksessa Suomi eteni jälleen jatkokarsintaan, mutta hävisi Ruotsille 10-3. Joukkueen päävalmentaja Reima Kokko lopetti tappion jälkeen. Uudeksi valmentajaksi valittiin Michael Käld.

EM- ja MM-karsinnat vuosina 2005-2011[muokkaa]

2005 EM-karsinnoissa Suomi pelasi Italiaa ja Sveitsiä vastaan tasapelin, mutta hävisi kuitenkin Ruotsille. Lopulta Suomi sijottui viiden joukkueen lohkossa kolmanneksi ja pääsikin jatkokarsintoihin. Jatkokarsinnassa vastustajaksi tuli Venäjä. Suomi voitti kotiottelussaan Venäjän 1-0 ja Moskovassa ratkaisevassa ottelussa 3-1.

Turnauksen avausottelussa Suomi pelasi isäntämaa Englantia vastaan. Ensimmäisellä puoliajalla Suomi oli häviöllä 0-2, mutta nousi vielä tasoihin viimeisillä minuuteilla. Lopulta Englanti kuitenkin voitti pelin 3-2. Toisen ottelunsa Suomi pelasi Ruotsia vastaan, mutta ottelu päättyi 0-0, vaikka Ruotsi hallitsikin peliä. Välieriin pääsemiseksi Suomen oli pakko voittaa Tanska. Ensimmäisellä puoliajalla Suomi pääsi johtoon 2-0, mutta hetki ennen puoliaikaa Tanska kavensi. Tanska ei kuitenkaan tehnyt toista maalia ja Suomi eteni välieriin.

Seuraavana vastaan tuli Saksa, joka pääsi 3-0 johtoon jo alkuminuuteilla, ja voittikin lopulta ottelun 4-1. Vuoden urheilija- gaalassa joukkue palkittiin vuoden joukkueena. Maajoukkue oli noussut myös olympiakomitean tietoon menestyksen takia.

Vuonna 2007 järjestettyjen MM-kisojen alku näytti Suomen kannalta hyvältä. Puolan ja Belgian voittojen jälkeen Suomi kaatui Espanjalle. Viimeiset kaksi ottelua olivat Tanskaa vastaan. Niistä ensimmäisen Suomi voitti, jolloin Suomelle olisi riittänyt tasapeli seuraavasta pelistä jatkopaikkaan, mutta pelin vei kuitenkin Tanska maalein 1-0.

Vuonna 2009 EM-kisat järjestettiin Suomessa. Suomen turnaus alkoikin hyvin, sillä he voittivat turnauksen ennakkosuosikin Tanskan 1-0. Toisessa pelissään Suomi kaatoi Alankomaat 2-1. Suomi oli varmistanut jo alkulohkon voiton kahdella voitollaan ja siihen nähden Ukrainaa vastaan 1-0 kärsitty tappio oli merkityksetön. Puolivälierissä Englanti kaatoi Suomen maalein 3-2.

MM-kisat vuonna 2011 alkoivat 4:n pelin voitolla, vaikka muutama pelaaja olikin lopettanut maajoukkueuransa ja päävalmentaja oli vaihtunut. Ratkaisevan ottelun Suomi kuitenkin hävisi Italiaa vastaan, eikä päässyt jatkokarsintaan.

Vuonna 2011 pelattu ottelu New Yorkissa

EM-kisat 2013[muokkaa]

2013 EM-kisojen karsinnat alkoivat Suomen osalta mahtavasti 6-0 voitolla Virosta. Sitä seurasi tasapeli Valko-Venäjää vastaan, jonka jälkeen Tiina Salmen ilmoitti lopettavansa peliuransa ja puoli vuotta myöhemmin myös Laura Österberg-Kalmari ilmoitti lopettavansa. Suomi pelasi kahdesti Slovakiaa vastaan voittaen kummatkin ottelut. Yksi joukkueen tärkeimmistä maalintekijöistä, Linda Sällström, loukkasi jälkimmäisessä ottelussa polvensa, josta seurasi pitkä sivussaolo. Suomi kuitenkin voitti sen jälkeen Ukrainan maalein 1-2 ja Valko-Venäjän 4-0. Voittamalla Viron 5-0 Suomi sai paikan lopputurnauksessa. Suomi kärsi kuitenkin sen jälkeen vielä tappion Ukrainaa vastaan.

Linda Sällström palasi kentälle Ruotsissa pelattavaa turnausta varten, mutta loukkasi uudellen leikatun polvensa Cyprus Cupissa, jolloin hän joutui jättämään EM-kisat väliin. Myös joukkueen kapteeni Maija Saari loukkasi polvensa, ja joutui jättämään EM-turnausken väliin. Kummatkin loukkaantumiset olivat kovia kolahduksia joukkueelle. Jouduttuaan kovatasoiseen A-lohkoon turnauksessa Suomi pelasi kaksi tasapliä ja jäi siten lohkonsa viimeiseksi.

Cyprus Cup[muokkaa]

Cyprus Cup on naisjalkapallon maailmanlaajuinen kutsuturnaus. Ensimmäisen kerran se järjestettiin vuonna 2008. Turnaus järjestetään Kyproksella.Turnaukseen osallistuu keskimäärin vähän alle 30 joukkuetta. Suomi on ollut ensimmäisen kerran mukana turnauskessa vuonna 2012, jolloin Helmarit sijoittuivat kuudensiksi. Sen jälkeen Suomi on ollut turnauksessa mukana kaikkina vuosina, paitsi vuonna 2017.

Vuosi Suomen sijoitukset
2012 6. sija
2013 7. sija
2014 12. sija
2015 9. sija
2016 8. sija
2018 11. sija

Cyprus Cup 2018[muokkaa]

Vuoden 2018 Cyprus Cup järjestettiin 28.2.18-7.3.2018. Suomi pelasi turnauksessa A-lohkossa Italian, Sveitsin ja Walesin kanssa. Myös Itävalta, Belgia, Tsekki ja Espanja osallistuivat turnaukseen. Suomen maajoukkueen päävalmentaja Anna Signeul nimesi turnaukseen lähtevän joukkueen helmikuun alussa. Maalivahti Minna Meriluoto on toipunut loukkaantumisestaan ja lähtee Kyprokselle pelaamaan, mutta Jenny Danielsson joutuu jäämään kotiin loukkaantumisen ja sairastelun vuoksi.

Suomen joukkue Seura
Tinja-Riikka Korpela Vålerenga IF
Minna Meriluoto HJK
Kreeta-Liisa Yli-Säntti LB 07
Anna Auvinen FC Honka
Tuija Hyyrynen Juventus FC
Emma Koivisto Kopparbergs/Göteborg FC
Natalia Kuikka Florida State University
Katarina Naumanen HJK
Ana Westerlund Lillestrøm SK
Tiia Peltonen PK-35 Vantaa
Mimmi Nurmela PK-35 Vantaa
Olga Ahtinen Brøndby IF
Emmi Alanen Vittsjö GIK
Adelina Engman Kopparbergs/Göteborg FC
Sanni Franssi Juventus FC
Nora Heroum Brescia Calcio Femminile
Linda Nyman FC Honka
Julia Tunturi Eskilstuna United
Ria Öling Brøndby IF
Vilma Hakala HJK
Kaisa Collin PK-35 Vantaa
Juliette Kemppi Lillestrøm SK
Linda Sällström Vittsjö GIK

Helmarit aloittivat Cyprus Cupin Walesiä vastaan tappiolla 0-1. Suomi oli hallinnut peliä, mutta maalipaikkoja ei erityisemmin tullut. Peli oli monelle pelaajalle pettymys, sillä tasapeliin tai voittoon maalipaikat olisivat kuitenkin riittäneet. Toinen turnauksen peli oli Sveitsiä vastaan, jonka vahvuus on pelaajissa yksilöinä enemmän, kuin joukkuepelissä, joka näkyy mm. monista pelaajista Saksan Bundesliigassa. Peli päättyikin Sveitsille 0-4. Seuraavaksi vastassa oli Italia, joka on voittanut sekä Walesin että Sveitsin 3-0. Italiaa vastaan peli päättyi tasan, joka tarkoitti, että Suomi pelaisi sijoista 11. ja 12. Peli pelattiin Unkaria vastaan. Suomi voitti pelin sijoittuen 11. turnauksessa.

Korkeatasoisimmat naisjalkapallo-ottelut Suomessa[muokkaa]

Naisten Suomen Cup[muokkaa]

Naisten Suomen Cup on yksi suurimmista Suomessa pelattavista naisjalkapalloturnauksista. Ensimmäisen kerran se pelattiin vuonna 1981, jolloin sen nimi oli vielä STS-cup. Turnaus on avoin kaikille Suomen Palloliiton sarjoissa pelaaville. Eniten voittoja on HJK:lla. Vuoden 2016 voittaja on PK-35 Vantaa ja 2017 HJK. Aikaisempina vuosina turnaus on pelattu vuosittain, mutta vuodesta 2018 lähtien se pelataan joka toinen vuosi.

SM-karsintaottelu vuonna 2006 Kuopiossa

Naisten Liiga[muokkaa]

Suomessa korkein naisten jalkapallon sarjataso on Naisten Liiga. 1970-luvulla, kun sarjaa pelattiin ensimmäisen kerran, se pelattiin alueittain lohkoissa. Lohkojen voittajat pelasivat toisiaan vastaan cup-turnauksessa, jonka neljä parasta pelasivat lopputurnauksen mestaruudesta. 2008-2009 kausilla sarjan häviäjä putosi alemmalle sarjatasolle ja kaudella 2010 kaksi joukkuetta putosi Liigasta. 2011 kaudesta lähtien on pelattu 10 joukkueen kolminkertaista sarjaa. Vuonna 2017 Liigan voitti FC Honka.

Naisten Ykkönen ja Kakkonen[muokkaa]

Naisten Ykkönen on Naisten Liigan alempi sarjataso ja Naisten Kakkonen sitä alempi. Naisten Ykkönen perustettiin vuonna 1984, jolloin sen voitti HerTo. Vuoden 2018 Naisten Ykkönen käynnistyy huhtikuun puolessa välissä. Naisten Kakkonen on Suomen kolmenneksi korkein sarjataso. Sitä pelataan kolmessa lohkossa, joidenka voittajat pelaavat kahdesta paikasta Naisten Ykköseen.

Lähteet[muokkaa]

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_naisten_jalkapallomaajoukkue

https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/helmarit-paatti-cyprus-cupin-voittoon

https://en.wikipedia.org/wiki/Cyprus_Cup

https://en.wikipedia.org/wiki/2018_Cyprus_Cup

https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/naisten-maajoukkue-osallistuu-cyprus-cupiin

https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/naisten-maajoukkue-cyprus-cupiin-julkaistu

https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/helmarit-jatkaa-cyprus-cupia-sveitsia-vastaan

https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/helmarit-paatti-cyprus-cupin-voittoon

https://fi.wikipedia.org/wiki/Naisten_Suomen_Cup

https://www.suomifutis.com/2017/10/miksi-naisten-suomen-cupia-ei-pelata-vuonna-2018-palloliiton-kilpailupaallikko-vastaa/

https://www.palloliitto.fi/ottelut-ja-sarjat/suomen-cup/naisten-suomen-cup/tulokset

https://fi.wikipedia.org/wiki/Naisten_Liiga

https://fi.wikipedia.org/wiki/Naisten_Ykk%C3%B6nen

https://ipfs.io/ipfs/QmXoypizjW3WknFiJnKLwHCnL72vedxjQkDDP1mXWo6uco/wiki/Finland_women%27s_national_football_team.html

https://www.uefa.com/womensworldcup/season=2019/teams/team=500042/index.html