Wikiopiston opintotarjonta/Hakkarin koulu/Äidinkieli ja kirjallisuus/Artikkeli/8H kevät 2019/Moderni perhe

Wikiopistosta

Moderni perhe on yhdysvaltalainen tilannekomedia sarja, jonka ensimmäinen jakso esitettiin 23.syyskuuta 2009 ABC-televisiokanavalla. Sarjasta on tehty 10 kautta. Tammikuussa 2019 ABC-yhtiö ilmoitti että sarjasta tehdään vielä yhdestoista tuotantokausi, joka on viimeinen kausi. Suomessa voi nähdä Modernista perheestä kahdeksan kautta Netflixsistä.Kaudet 9 ja 10 voi nähdä Ava-kanavalla.

Juoni Sarja kertoo kaappialalla olevan Jay Pritchettin perheen ja hänen kahden aikuisen lapsensa perheiden elämästä. Jaylla on latino-amerikkalainen vaimo,aikuiset lapset Claire ja Mitchell ja heillä lapsia. Sarja seuraa heidän arkielämäänsä jokaisen perheenjäsenen omasta näkökulmasta. Moni Modernin perheen näyttelijöistä oli vielä nuoria kun he aloittivat sarjassa näyttelemään, nykyään he ovat aikuisia ja näyttelevät vieläkin Modernissa perheessä.

Palkinnot Moderni perhe on palkittu viidesti peräkkäin parhaan komediasarjan Primetime Emmy- palkinnolla vuosina 2010-2014.Sen lisäksi se on palkittu parhaan musikaali-tai komediasarjan Golden Globelilla vuonna 2012.Sarja on myös palkittu neljästi parhaan näyttelijäkokoonpanon SAG-palkinnolla.

näyttelijä hahmo
Ed O'Neill Jay Pricthet
Sofia Vergara Gloria Pricthet
Julie Bowen Claire Dunphy
Ty Burrell Phil Dunphy
Jesse Tyler Ferguson Mitchell Pricthet
Eric Stonestreet Cameron Tucker
Sarah Hyland Haley Dunphy
Ariel Winter Alex Dunphy
Nolan Gould Luke Dunphy
Rico Rodriquez Manny Delgado


Modern Family t


[[File:Modern Family-Logo.svg|thumb|Modern family logo

Lisätietoa näyttelijöistä Ed O'Neill on näytellyt Modernin perheen lisäksi sarjassa Pulmuset.Hän on naimisissa Catherine Rusofin kanssa ja heillä on kaksi lasta Sophia ja Claire.

Sofia Vergara on näyttelijä sekä malli.Hän on saanut neljä Primetime Emmy- ehdokkuutta roolistaan Modernissa perheessä. Hän muutti äitinsä ja sisarusten kanssa Miamiin, veljensä saatua surmansa epäonnistuneessa kidnappausyrityksessä.

Julie Bowen on näytellyt Modernin perheen lisäksi myös sarjassa Ed, Boston Legal ja Lost. Hänellä on kolme lasta Oliver,John ja Gus. Hän on saanut kahdesti Emmy-palkinnon roolistaan Modernissa perheessä.

Ty Burrell On näytellyt tilannekomediasarjassa Hoidon tarpeessa. Hän on naimisissa Holly Burrelin kanssa ja heillä on lapsi.

Jesse Tyler Ferguson on saanut roolistaan Modernissa perheessä neljä Primetime Emmy-ehdokkuutta parhaasta miessivuosasta. Ferguson on naimisissa Justin Mikitan kanssa.

Eric Stonestreet on palkittu kahdesti Primetime Emmyllä sivuosastaan Modernissa perheessä.

Sarah Hyland on näytellyt Disney Channelin elokuvassa prinssi Uljas. Hylandille todettiin lapsena munuaisten vajaa toiminta. Hän on ollut 16 leikkauksessa.

Ariel Winter on palkittu neljästi parhaannäyttelijäkokoonpanon palkinnolla sarjasta Moderni perhe. Winter on yhdessä näyttelijä Levi Meadenin kanssa.

Nolan Gould ilmoitti vuonna 2012 älykkyysosamääräkseen 150. Hän valmistui lukiosta ollessaan vain 13-vuotias.

Rico Rodriguezsin kiinnostui näyttelemisestä Raini siskonsa kautta. Rodriquez on kirjoittanut kirjan Reel Life Lessons... So Far.