Wikiopiston opintotarjonta/Hakkarin koulu/Äidinkieli ja kirjallisuus/Artikkeli/8H kevät 2019/Niilo22

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

niilo22[muokkaa]

Niilo22, oikealta nimeltään Mikael Kosola on lempääläläinen 36-vuotias videobloggaaja eli hän tekee YouTubeen videoita omasta päivittäisestä elämästään.

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa]

Mikael Kosola syntyi 17.7.1982 Höytämössä. Kun Mikael oli noin kymmenvuotias hänen vanhempansa erosivat ja isän suvun sukunimi Pesu vaihtui äidin sukunimenä olleeseen Kosolaan. Mikaelin kasvattivat hänen äitinsä ja isäpuoli. Kosola on videoillaan kertonut, että on kuitenkin hyvissä väleissä biologiseen isäänsä ja veljeensä vanhempien erosta huolimatta. Kosola oli jo pienestä asti kiinnostunut elokuvista ja hänellä onkin suuri kokoelma erilaisia elokuvia. Elokuva kokoelmaan kuului aluksi VHS-elokuvia mutta myöhemmin mukaan tulivat DVD-elokuvat. Kosolan lempi elokuva on Bengalin tiikeri ja hän antoi elokuvalle arvosanan 5/5.

Kosola on käynyt ammattikoulussa opiskelemassa levyseppähitsaajaksi ja Kosola tyoskentelikin noin vuoden ajan metallialalla mutta hän sai potkut. Mikael vietti nuoruutensa Lempäälän Hauralassa äitinsä ja isäpuolensa kanssa. Aikuisena Kosola asui monta vuotta Sääksjärvellä Lempäälässä mutta joutui muuttamaan erinäisen häirinnän ja pilakoputuksien takia. Nykyään Kosola asuu Lempäälän keskustassa ja onkin siellä tuttu näky kameran kanssa.

Nettikiusaaminen ja lukihäiriö[muokkaa]

Kosolaa kiusattiin usein lapsuudessaan lukihäiriönsä takia. Ja koulussa kun Kosola joutui lukemaan ääneen sai hän naurut niskoilleen. Eräällä videolla Kosola harmitteleekin, että ei saanut apua sairauteensa. Nykyään Kosola ei häpeä lukihäiriötään vaan opettelee ylpeästi YouTube videoillaan lukemaan.

Iltalehti kirjoitti vuonna 2017 artikkelin koskien Kosolan rajua nettikiusaamista. Artikkelissa Kosola kertoo, että hänen nimellään on tilattu arviolta tuhansilla euroilla esimerkiksi terveydenhuoltopalveluita sekä elektroniikkaa ja ravintolavarauksia. Kosola on tehnyt asiasta poliisille rikosilmoituksen. Kosola harmittelee, että joutui päivittäin käyttämään aikaa erinäisiin peruutuspuheluihin.

Lempäälä.vaakuna

YouTube[muokkaa]

Kosola liittyi YouTubeen vuonna 2007 nimellä niilo 22. Kosola aloitti tekemään videoita vuonna 2008. Aluksi Kosola kuvasi videoita pyöräilystä ja siitä Kosolan kanava lähtikin hurjaan nousuun. Videot Kosola kuvasi ilman minkäänlaista käsikirjoitusta. Videoiden laatu ei ollut eikä ole edelleenkään mikään hirveän korkea mutta juuri sen takia ne kuvaavat todella todenmukaisesti tubettajan arkea. Kosola lataakin YouTubeen useita videoita päivässä, jotka voivat kertoa esimerkiksi siitä kun Kosola käy ruokakaupassa. Parhaimmillaan Kosola kertoo ladanneensa kuusi videota päivässä.

Tähän päivään mennessä Kosola on ladannut YouTubeen yli 11,000 videota. Kaikilla Kosolan videoilla on tällä hetkellä yhteensä hurjat 47 miljoonaa näyttökertaa ja viimeisen kuukauden aikana 870,000, joka tarkoittaa että Kosolan videoilla on keskimäärin noin 4300 näyttökertaa per video. Tilaajiakin Kosolalla on tällä hetkellä yli 80 tuhatta. Vuonna 2015 Kosola valittiin Tubeconissa (Tubecon on tapahtuma missä valitaan vuoden parhaat suomalaistubettajat eri kategorioissa.) voittajaksi luokassa katsojien suosikki.

Kosola on esiintynyt Tubettajat-erikoisjaksossa Ylellä esitetyssä sarjassa nimeltä Perjantai, jossa Kosolaa haastatellaan hänen arjestaan. Kosola kertoo jaksossa, että on saanut uusia ystäviä tubaamisen takia sekä saanut useita mukavia puheluita fanipuhelimeensa. Ilman kiusaamista ja haukkumista Kosola ei kuiteenkaan tubaamisesta ole selvinnyt. Linkki Kosolan kanavaan: https://www.you tube.com/results?search_query=niilo22

Lembäälän keisarin kuuluisia letkautuksia[muokkaa]

https://niilo22.fi/

Lähteet[muokkaa]

https://www.youtube.com/results?search_query=niilo22

https://niilo22.fi/

https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005170071.html

https://www.iltalehti.fi/digiuutiset/a/201710092200447173

https://socialblade.com/youtube/user/niilo22