Avoin yliopisto/Mediakasvatus ja uudet lukutaidot/Osallistujat ja ryhmät/Ryhmä Välkyt

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Koordinaattorit:

  • viikkotehtävä 1: 1.-14.11.2010 Vesseli ja Tinke
  • Viikkotehtävä 2: 15.-21.11.2010 Mirka ja Piipa
  • Viikkotehtävä 3: 22.-28.11.2010 Tertsa ja Tinke
  • Arviointiviikko 4: 29.11.-5.12.2010 Vesseli

Koordinaattorin tehtävänä on huolehtia viikkotehtävän lopullinen muokkaus ennen palautusta. Ryhmän jäsenet auttavat koordinaattoria tavoitteen saavuttamisessa.

Välkkyjen viisi kultaista pelisääntöä

  1. Pidetään kiinni annetuista aikatauluista.
  2. Jokainen osallistuuu tasapuolisesti annettujen tehtävien tekoon
  3. Jokaiselle viikkotehtävälle on kaksi ennalta sovittua koordinaattoria, joiden vastuulla on seurata tehtävien edistymistä ja loppuun saattamista.
  4. Yhteydenpito ryhmäläisten kesken tapahtuu sähköpostin, facebookin tai ryhmämme keskustelupalstan välityksellä.
  5. Viimeistään päivää ennen deadlinea, jokainen ryhmäläinen kommentoi tuotosta ja lisää tarvittaessa viimeiset kommentit tai muutokset.



TEHTÄVÄ 1.[muokkaa]

Tehtävä 1 aihe: Leena Rantalan Kriittiset lukutaidot mediayhteiskunnassa [1] ja Juha Suorannan Kriittinen pedagogiikka ja mediakasvatus [2] pohjalta selvittäkää a) lukutaidon kehittymisen jaksoja yhteiskunnassa ja b) pohtikaa, mitä kaikkea mediapedagogiikka tarkoittaa kasvattajan näkökulmasta.

Lukutaidon historia[muokkaa]

Lukutaidon olemassaolo on historiallisesti merkittävä niin kirkon, demokraattisten valtioiden kuin kasvatusinstituutioiden kehittymisen näkökulmasta. Lukutaidolla on ollut tärkeä rooli kansakuntien, yhteiskunnallisten luokkien, sukupuolien ja identieteettien rakentamisessa ja myös hajottamisessa.

Toisen maailmansodan jälkeen syntyi idea funktionaalisesta lukutaidosta[1]. Ensimmäisen kerran termiä funktionaalinen lukutaito on käytetty 1950-luvulla. Toisaalta 1960-luvulla Freire [2] kehitteli vastapainoa funktionaaliselle lukutaidon käsitykselle esittelemällä emansipatoorisen [3]ja kriittisen lukutaidon. Lukutaidon opettamisessa tuli keskeiseksi sosio-historiallisen kontekstin tiedostaminen eli toisin sanoen ihminen kehittää itseään lukemisen kautta ja vahvistaa näin osallistumistaan yhteiskuntaan ja sen toimintaan. Lukutaidottomuuden huomattiin olevan este yhteiskunnalliseen osallistumiseen.

Mediayhteiskunnan näkökulmasta medialukutaidon kiinnostuksen kohtia voitiin havaita 1960-luvun brittiläisessä kulttuurin tutkimuksessa, ja siinä kontekstissa asioita tutkittiin 1970-luvulle asti. 1980-luvulla mielenkiinto siirtyi nimenomaan yleisöön ja siihen, kuinka yleisö reagoi tekstiin ja sen välittämään tietoon. Merkittävää oli, että ihmiset tulkitsivat itse tekstin omin ajatuksin ja rakensivat sille merkityksen. Yleisön heterogeenisyyteen mm. sukupuolen, yhteiskuntaluokan ja kulttuuritaustan suhteen alettiin kiinnittä huomiota 1990-luvulla. 1990-2000-luvun vaihteessa fokus siirtyi tiedon lähteille ja sen pohjalta yksilön muodostamaan julkiseen mielipiteeseen. 2000-luvun alkupuolella ihmisten suhde mediaan ja yhteiskuntaan oli jatkuvassa kehityksessä.[4]


Lukutaito käsitteenä on saanut nykypäivänä uusia ulottuvuuksia. Brian Street (2004)[5]on erotellut nykyisestä lukutaitokeskustelusta neljänlaisia ulottovuuksia. Ensimmäiseksi lukutaito voidaan nähdä yksinkertaisena lukemisena, kirjoittamisena ja laskemisena, jolloin lukutaidon oppimista ja opettamista tarkastellaan erilaisten oppimisteorioiden näkökulmasta. Toiseksi lukutaitoa voidaan lähestyä kognitiivisesta näkökulmasta, jossa yksilöllisyys korostuu. Kolmas lukutaidon käsite on määritelty lukutaidon sosiokulttuuriseksi käytännöksi, jolloin kiinnostuksen kohteena on lukutaidon merkitys muun muassa ihmisten arjessa. Neljänneksi lukutaitoa voidaan lähestyä teksteinä, jolloin lukutaidossa on kyse erilaisista digitaalisista teksteistä ja niihin liittyvän kuvan ja äänen tulkinnoista ja tuottamisesta.[6]


"Mediayhteiskunnassa lukutaidot näyttäytyvät yhtälailla vallan ja valtautumisen välineinä. Donald J. Leu ja kumppanit (2004)[7] ovat tiivistäneet 2000-luvulla lukutaitokeskusteluun vaikuttavat yhteiskunnalliset voimat kolmeen kohtaan:

1. tehokkaaseen informaatioon käyttöön ja viestintään perustuva globaali taloudellinen kilpailu

2. internetin kasvava merkitys informaation ja viestinnän teknologiana

3. ylikansalliset ja kansalliset viranomaisten aloitteet korkean lukutaidon tukemiseksi sisältäen internetin ja muun uuden tekniikan käytön.

Esimerkiksi Euroopan Unionissa [8] digitaalinen lukutaito [9] tai kompetenssi on valjastettu yhdeksi Euroopan yhteisen taloudellisen kilpailukyvyn kasvattamisen työkaluista. Uusiin niin kutsuttuihin sosiaalisiin medioihin yhdistetyt odotukset yhteisöllisestä osallistumisesta ja uudenmallisista tiedon järjestyksistä korostavat puolestaan lukutaitojen valtauttavaa potentiaalia."[10]

Unesco [11] on korostanut jo 1970-luvulta lähtien lukutaidon ja medialukutaidon tärkeyttä. 2000-luvulla Unesco on esittänyt maailmanlaajuisen kehittämisehdotuksen, jonka pyrkimyksenä on saattaa mediakasvatus osaksi opetussuunnitelmaa.[12]

Mediapedagogiikka kasvattajan näkökulmasta[muokkaa]

Mediakulttuuri on muodostunut oppimisen ja toiminnan ympäristöstä. Kulttuurin medioituminen on pysyvä ja vetovoimainen oppimisympäristö jatkuvassa muodonmuutoksessa. Media muokkaa yhteiskuntaa niin yksilön kuin koko yhteisön kasvattajana. Opiskelijoiden on opittava monia uusia lukutaitoja uusien mediateknologioiden ja populaarikulttuurin myllerryksessä. Medialukutaidon [13] opetuksen keskeisiä asioita ovat tiedon hankinnan kriittisyys, välineet ja sisältö. Opiskelijoita kasvatetaan kriittisyyteen vahvistemalla heidän kykyään karsia epärelevantit tiedot mediatulvasta. Taitava mediakasvattaja tiedostaa kulttuurien tasa-arvon, johon vaikuttavat polittiiset, sosiaaliset sekä taloudelliset erot ja niistä johtuvat näkökulmat. Mediakasvattaja tuo oikeudenmukaisesti esille nämä osa-alueet ja osaa taitavasti reflektoida opettaessaan kriittistä medialukutaitoa.[14]

Mitä mediapedagogiikka vaatii kasvattajalta?[muokkaa]

Media on ottanut huomattavan roolin nykynuoren kasvatuksesta ja sosiaalistamisesta, joista aiemmin vastasi kolme vahvaa instituutiota: kirkko, perhe ja koulu. Media vie paljon huomiotamme ja muokkaa jo pelkästään siksi meidän sosiaalista ympäristöämme. (Nyyssölä 2008.) Kriittinen pedagogiikka väittää, että mediakulttuurissa on pedagogista voimaa nykyisin enemmän kuin perinteisellä koulun antamalla tiedolla. Mediakulttuuri luo jo informaation perusrakenteen, johon koulun tuottamaa ja tarjoamaa aineistoa verrataan.[15]

Mediakasvatuksen tärkeänä pitäminen ei varmasti ole arvo sinänsä, vaan toimintaa pitää pystyä perustelemaan pedagogisesti. Medialukutaitoa voidaan pitää nyky-yhteiskunnassa selviämisen ehtona [16]. On selvää, että tulevaisuudessa ei opettaja voi olla kaikkitietävä ja ainoa tiedonlähde. Luokanopettajina toimii kuitenkin paljon henkilöitä, jotka eivät ole koskaan saaneet mitään mediakasvatukseen liittyvää koulutusta. Sama pätee myös aluperäisiin "arkikasvattajiin" eli vanhempiin. Herääkin kysymys siitä, miten heillä voisi olla valmiuksia oikeaoppiseen mediakasvatukseen. Tästä lähtökohdasta ajateltuna oppilaat kouluissaan ja lapset kodeissaan ovat kovin epätasa-arvoisessa asemassa.

Tulevaisuudessa opettaminen on toivottavasti entistä vähemmän opettajan yksinpuhelua ja tilalle tulee vastavuoroista oppimista. Sintonen ja Kupiainen sanovat mediakasvatuksen kyseenalaistavan perinteiset roolit: opettaja tiedonsiirtäjänä ja oppilas tiedon vastaanottajana (Kupiainen & Sintonen 2009). Tavoitteena on, että opettaja pystyy antamaan oppijalle valmiuksia löytää oleellinen ja erottaa siten tärkeä tieto vähemmän tärkeästä. Kriittisesti orientoituneen mediakasvatuksen näkökulmasta katsottuna ihmistä pidetään toimijana, joka osaa rationaalisena olentona toimia vastuullisesti sekä miettiä tekojensa ideologisia, eettisiä ja käytännöllisiä seurauksia. [17]

Nykyisin jo pienetkin koululaiset hallitsevat ja ovat myös kiinnostuneita teknisistä laitteista, ehkä huomattavasti enemmän kuin opettajansa. Tiedonsiirron suunta voikin kääntyä päinvastaiseksi: lapset opettavat vanhempiaan ja/tai opettajaansa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että koululaiset hallitsisivat medialukutaidon esim. kyseenalaistaen tietonsa ja luomalla tätä kautta kriittisen minäkuvan. Medialukutaito tai mediakasvatus ei ole sama asia kuin tietotekninen osaaminen. Mediakasvatuksesta puhuttaessa ei pitäisikään unohtaa perimmäisiä, arkikasvatuksestä vastuuta kantavia osapuolia: ratkaisevaa tulee olemaan kodin ja vanhempien osallisuus - se, miten he pystyvät toimimaan omassa roolissaan auttaen lapsiaan tämän uudenlaisen elinympäristön turvallisessa kohtaamisessa.

Pohdinta[muokkaa]

Mediakasvatus asettaa täysin uudenlaisia haasteita arkipäivän kasvattajille. Kauas kodin ulkoseinien ulkopuolelle ulottuvan medioituneen maailman haltuunotto on vähintäänkin yhtä vaikeaa, ellei jopa vaikeampaa, nykypäivän vanhemmille kuin heidän lapsilleen. Voidakseen suojella ja opastaa lapsiaan tämän "uuden maailman" kiemuroissa, pitäisi vanhempien ensin itse tuntea sama maailma ja sen pelisäännöt. Joku on osuvasti verrannut sosiaalisten medioiden esiinmarssia tarinaan Liisasta Ihmemaassa - vanhemmilla on olo kuin kanin koloon omasta maailmastaan pudottuaan; edessä on aivan uusi, tuntematon maailma, jossa he eivät ole koskaan käyneet, ja jossa juuri mikään ei ole sitä, miltä näyttää. Moni vanhempi onkin jo "nostanut kätensä pystyyn" ja luovuttanut leijonanosan kasvatusvastuustaan sosiaalisille medioille. Median värittämä ja kyllästämä elinympäristö on tullut jäädäkseen, mutta kaikilla vanhemmilla ei välttämättä ole valmiuksia (sosiaalisia ja/tai taloudellisia) tai aikaa hankkia rakentavan ja kriittisen mediakasvatuksen vaatimaa tietotaitoa tai teknisiä sovelluksia.

Vanhempien tulisi kuitenkin edelleen pystyä toimimaan vanhempina ja yhteiskunnan tulisi tukea heitä tässä tehtävässään. Ei riitä, että kouluissa tarjotaan kriittisen medialukutaidon opetusta opiskelijoille - on aivan yhtä tärkeää tarjota mediakasvatuksen koulutusta, neuvontaa sekä tukipalveluja myös kaikkien vanhempien käyttöön. Kriittisen mediakasvatuksen opetuksella kouluissa on huomattavasti helpommat lähtökohdat ja paremmat mahdollisuudet onnistua, mikäli vanhemmat ja kodit ovat mukana tukemassa tätä työtä - tämä toteutuu parhaiten kun perheillä on tasavertaiset mahdollisuudet oman osaamisensa kautta saada turvallinen ote koteihinsa vyöryvästä informaatiotulvasta. Tämän kautta syntyy toivottavasti perheen itsenäinen näkemys heidän yhteisvoimin toteuttamastaan "yhteisöllisestä mediapedagogiikasta ja -kasvatuksesta", tiedostavan ja affektiivisen mediapedagogiikan (Grossberg) ja Henry Giroux'n kasvatusmääritelmän hengessä.

Lähteet[muokkaa]

  • Kupiainen R. & Sintonen S. 2009. Medialukutaidot, osallisuus, mediakasvatus. Yliopistokustannus: Gaudeamus
  • Nyyssölä K. 2008. Mediakulttuuri oppimisympäristönä. Helsinki: Edita Prima
  • Rantala L. 2007. Kriittiset lukutaidot mediayhteiskunnassa. Teoksessa Aittola, Tapio ym. (toim.), Kriittisen pedagogiikan kysymyksiä. Tampere: Tampereen yliopiston kasvatustieteiden laitos, 137–152.
  • Suoranta J. 1998. Kriittinen pedagogiikka ja mediakasvatus. Tiedotustutkimus 21 (1), 32-45.

Lisämateriaali[muokkaa]

TEHTÄVÄ 2.[muokkaa]

Ryhmät valitsevat jonkin wikimaailman osa-alueen, esim. wikipedian, esittelevät sen ja valitsevat Juha Suorannan artikkelista Wikioppiminen ja radikaali tasa-arvo kolme vastinparia joiden toteutumista kyseisellä wiki- alueella he pohtivat.

Ryhmän valitsema Wiki-maailman osa-alue: WIKIPEDIA

Mikä on Wikipedia[muokkaa]

Wikipedia [18] on vapaan sisällön tietosanakirja, jota julkaistaan Internetissä usealla kielellä. Internet-yrittäjä Jimmy Wales ja filosofi Larry Sanger perustivat tämän wiki-tekniikkaan ja vapaaehtoisten aktiviisuuteen perustuvan tietosanakirjan tammikuussa 2001. Heidän missionsa oli luoda maailma, jossa kaikilla on vapaa pääsy kaikkeen inhimilliseen tietämykseen.

Suomenkielinen Wikipedia on ollut käytössä helmikuusta 2002 alkaen ja se on 14:nneksi suurin Wikipedia, sisältäen 254 332 artikkelia. Nimi Wikipedia juontuu havaijin kielen sanoista "wiki wiki" (nopea) sekä kreikan kielen sanoista "enkyklios paideia" (encyclopedia l. tietosanakirja).Wikipedia tarjoaa kaikille vapauden käyttää sisältöä ilmaiseksi (joitakin kuvia lukuun ottamatta) ja siteerata sisältöä, kunhan lähde mainitaan.

Wikipedian sisältö perustuu vapaaehtoisten kirjoittamaan tekstiin. Se on yhteistyöhanke, johon voi osallistua kuka tahansa. Periaatteena on myös, että jokainen, joka huomaa virheen, sen myös korjaisi. Näin pystyttäisiin eliminoimaan ja korjaamaan mahdolliset virheet ja epätarkkuudet.

Wikipedian toiminta vaatii rahoituksen ja koko organisaatio toimii lahjoitusten varassa. Toimintaa ylläpitäpidetään vapaaehtoisten henkilöiden ja yritysten lahjoituksilla . Wikimedia Foundation saa huomattavia lahjoituksia, mikä mahdollistaa vapaaehtoistyöllä toimivan systeemin. Jopa Google on lahjoittanut 2 miljoonaa dollaria Wikimedia-säätiölle. Tämä summa on viidennes koko Wikimedia Foundation-organisaation vuoden 2010 budjetista.


Nykyinen valtiollinen koulu on suljettu järjestelmä, jossa korostetaan yksilösuorituksia. Tässä tehtävässä on tarkoitus tarkastella wikioppimisen radikaalia tasa-arvoa suhteessa nykyiseen muodolliseen koulujärjestelmään. Ydinajatuksena wikioppimisen radikaalissa tasa-arvossa on: opeta sitä, mitä et tiedä ja: tasa-arvo on kasvatuksen ja oppimisen lähtökohta ei tavoite.

Seuraavassa ryhmämme miettii Juha Suorannan artikkelin "Wikioppiminen ja radikaali tasa-arvo" pohjalta wikipedian ja muodollisen koulutusjärjestelmän eroja seuraavien vastiparien näkökulmasta:

Vapaaehtoinen osallistuminen vs. velvollisuusosallistuminen[muokkaa]

Artikkelissaan Suoranta esittää, että tulevaisuuden peruskoulun tulisi ottaa käyttöön wikimaailman mahdollistamat työskentelymahdollisuudet. Millaisia esteitä, haasteita ja mahdollisuuksia sisältyy vapaaehtoisen osallistumisen periaatteen käyttämiseen sellaisessa ympäristössä kuin peruskoulu, joka kuitenkin itse kuuluu velvollisuusosallistumisen piiriin laissa säädetyn oppivelvollisuuden ja sen toimintaa ohjaavan opetussuunnitelman kautta? Miten nämä asiat on ratkaistu wikipedian maailmassa?

Wikipedia on hyvä esimerkki kaksijakoisesta osallistumisesta. Wikipediaan syötetään tietoa, ja artikkeleiden kirjoittavat tekevät sen vapaaehtoisesti omalla ajallaan. Toisaalta taas Wikipedian ylläpitäjät kehoittavat artikkelien kirjoittajia päivittämään tietoja, jos artikkelissa olevat tiedot ovat vanhentuneita. Näin kontrolli Wikipediassa toimii, vaikka itse toiminta esimerkiksi juuri artikkelien kirjoittajilla on vapaaehtoista. Wikipedia on saanut paljon arvostelua juuri luotettavuudesta. Usein yliopisto-tasolla kirjoitettuihin esseisiin ei ole suotavaa käyttää Wikipediaa lähdeviitteenä, koska yleisesti ajatellaan että sinne syötetty tieto ei ole tarpeeksi lähdekriittistä.

Toisesta näkökulmasta katsoen, peruskouluissa [19]tehdään erilaisia projekteja. Esimerkkinä: Historian tunnilla opettaja antaa oppilaille tehtäväksi hakea tietoa Suomen talvisodasta. Oppilaat käyttävät elämänsä ensimmäistä tiedonhakua ja hakukoneena he käyttävät sujuvasti Wikipediaa tai Googlea [20]. Mennessämme ajassa taaksepäin, 1980-luvulle, sen ajan oppilaat tekivät ryhmätyön Suomen talvisodasta selaamalla "Spectrum-tietosanakirjaa" tai opettaja alusti aiheeseen ja avasi heille käsitteen opettaen. Nykyajan koululaiset saavat tästä "vapaasta tietosanakirjasta" [21] tietoa - helposti, nopeasti ja ajasta riippumatta - historian tunnin tehtävään. Näin Wikipedia palvelee suomalaista oppivelvollisuutta omalla vapaaehtoisella toiminnallaan.

Vaikka vapaaehtoisuus sellaisenaan ei soveltuisikaan suoraan peruskoulun varsinaiseen opetukseen, voitaisiin siihen silti koulun kautta kannustaa - peruskouluissa toimii paljon kouluajan ulkopuolisia kerhoja, joihin osallistuminen on oppilalle täysin vapaaehtoista. Kouluajan ulkopuolisen harrastuneisuuden ja vapaaehtoistoiminnan huomioiminen myös koulutyössä mm. leikkimielisellä palkitsemisella toisi varmasti lisää nuoria vapaaehtoisuuden alkulähteille harrastuksiin ja kerhotoimintaan.

Peruskoulun käsite itsessään on hurjan laaja oppilaiden ikänäkökulmasta - kypsyyserot oppilaiden välillä hypättäessä alaluokilta yläasteelle ovat valtavat. Vaikka jotkin wikimaailman mahdollistamat ja siten vapaaehtoisuuteen pohjautuvat työskentelytavat voisivatkin toimia yläluokkalaisten parissa, ovat toisessa ääripäässä vasta koulutiensä aloittavat pienet ekaluokkalaiset, jotka vasta opettelevat varsinaisen opiskelun perustaitoja, kuten vaikkapa lukemista. Vapauden ja vapaaehtoisuuden periaate ei toimi ilman riittävää kypsyyttä ymmärtää myös periaatteen mukana tuleva vastuu omasta toiminnasta. Tämä vastuu sälytettynä liian nuorelle oppilaalle saattaa aikaansaada täysin päinvastaisen lopputuloksen kuin on periaatteen tarkoitus. Onkin muistettava, että kaikki oppivelvollisuusiässä olevat lapset ja nuoret eivät ole itsenäisiä, aktiivisia tiedon hakijoita. Jos kaikki opetukseen osallistuminen ja sitä kautta oppiminen perustuisi vapaaehtoisuuteen ilman kontrollointia ja aikuisen opiskelusta kantamaa vastuuta, olisi suuri riski, että osa nuorista jäisi ilman yleissivistävää koulutusta. Siitä koituvia seurauksia, kuten syrjäytymistä ym. ei uskalla edes ajatella.

Keskustelu ja tekeminen vs. kuuntelu ja muistiinpainaminen[muokkaa]

Artikkelissaan Suoranta korostaa arkipäivän oppisen eroa suhteessa koulussa oppimiseen - järjestelmäkoulutuksessa pääasia on yleensä se, että joku toinen määrittelee mitä jonkun pitäisi oppia, kun taas arkipäivän oppimisessa opitaan sekä itse tekemällä että vertaisoppimisen kautta osallistumalla, itselle tärkeitä asioita. Sama idea on löydettävissä wikipediasta; ihmiset lisäävät sinne asioita, joita pitävät itse tärkeinä ja joista uskovat olevan apua myös toisille. Millaisia asioita voitaisiin nykypäivän peruskoulun vaikkapa opetusmenetelmissä muuttaa, jotta keskustelu ja tekeminen tulisi enemmän oppimisen keskiöön wikipedian tavoin? Mitä haasteita tämä ajatus peruskouluun toisi? Toteutuuko periaate wikipediassa?

Peruskouluissa opetusmenetelmänä voitaisiin käyttää enemmän ryhmätyöskentelyä tai PBL [22], jossa oppilaat hakisivat tietoa Wikipediasta ja ryhmätyö-projektit toimisivat Wikiopistossa.[23] Opettaja voisi seurata oppilaiden töiden edistymistä ja samalla antaa välittömästi kommenttia ja palautetta. Palautteen antamisen tulisi olla suunniteltua ja rakentavaa, jolloin oppilaat pysyisivät oikeilla raiteilla ja oppiminen mahdollistuisi. Jos oppija saa palautetta vasta oppimisprosessin lopussa, hän ei kykene enää käyttämään sitä hyväkseen oppimisessaan. Pidemmälle mentäessä oppilaat voisivat puolestaan syöttää uutta löytämäänsä tietoa Wikipediaan ja näin auttaa muita tiedon saannissa. Tämä verkkotyöskently toisi vastapainoa perinteiselle luento-tyyppiselle opetukselle.

Vaarana liiallisessa verkko-opetuksessa on se, että oppilaat eivät saa riittävästi henkilökohtaista - "face-to-face" -kontaktia oppiaineen opettajaan ja muihin oppilaisiin. Äärimmäisessä tapauksessa voi tapahtua jopa eristäytymistä sosiaalisesta yhteisöstä ja kanssakäyminen omien ikätoverien joukosta surkastuu. Toisaalta kyseisen opetusmuodon hyötynä taas on se, että verkossa kaikki oppijat saavat samalla tavalla tilaa - myös ne, jotka ehkä luokkahuoneessa ovat hiljaisia. Näillä hiljaisilla oppijoilla on usein yhtä lailla hyvää kritiikkiä ja/tai tietoa käsiteltävästä asiasta, mutta he tulevat perinteisessä opetuksessa liian harvoin kuulluksi. Verkko-oppimisympäristössä oppijan ajattelu ja ongelmanratkaisuprosessi myös tulevat näkyviksi, ikäänkuin dokumentoituvat. Tästä "ulkoistetusta ajatteluprosessista" oppijat voivat oppia sellaisia asioita, joita muuten ei ehkä olisi mahdollista tarkastella. Verkkopohjaisten oppimisympäristöjen tutkittuna etuna on pidetty sitä, että ryhmäläisten ei tarvitse reagoida välittömästi opiskeluryhmän ehdotuksiin tai kommentteihin, vaan he voivat rauhassa pohtia omia näkökulmiaan viestien vaihdon välillä (Tynjälä 2002).

Kaikkia peruskoulussa opetettavia aineita ei voi opettaa verkko-opetuksena, vaan osa aineista on opetettava läheisessä kontaktissa oppilaisiin. Esimerkkeinä kädentaidot, kuten kuvaamataito ja käsityö sekä luonnollisesti liikunta. Huomionarvoista on, että juuri nämä kyseiset kouluaineet säilyvät vuodesta toiseen koululaisten suosikkeina. Ne ovatkin täten hyvä esimerkki siitä, että osallistumalla ja tekemällä lapset viihtyvät ja ovat sitä kautta parhaassa mahdollisessa mielentilassa oppimista ajatellen. Myös biologia ja maantieto ovat hyviä nykyajan esimerkkejä siitä, miten opetussuunnitelmaa voidaan oppilaita innostavasti toteuttaa myös luokkahuoneen ulkopuolella: lintuja, hyönteisiä ja kasveja on huomattavasti mukavampi opetella tunnistamaan elävinä kuin pelkistä kirjojen kuvista. Luokkahuoneen ulkopuolella toteutetut ryhmätyöt toimivat usein myös luonnollisemmin, oppilaiden voidessa yhdessä touhuamalla tutustua ja löytää omat paikkansa ryhmässä. Artikkelissaan Suoranta myös viittaa esimerkin omaisesti äidinkielen oppiaineeseen; äidinkielen opettajien luulisi olevan innoissaan osallistavasta, kirjoittamis- ja ilmaisutaitoja harjaannuttavasta wiki-työskentelystä. Monissa kouluissa onkin osa äidinkielen tunneista jo siirretty pidettäväksi mikroluokkiin teknologisten sovellutusten hyödyntämiseksi.

Hyvä kysymys itsessään on sitten se, millaisena "keskusteluna ja toimintana" itse wikipedian toiminta kullekin näyttäytyy. Ehkä on vanhanaikaista väittää, ettei wikipedian toiminnalla ole mitään tekemistä keskustelun kanssa, mutta myös väitettä tukevia perusteluja löytyy. Keskustelu on kahden ihmisen kohtaamista. Mikäli keskustelu mielletään vähintään kahden ihmisen vuorovaikutukseksi ja siitä syntyväksi, joka kerta ainutkertaiseksi ja tunteita synnyttäväksi dialogiksi, ei maailmanlaajuisen nettitietosanakirjan päivittäminen ja täydentäminen kyllä ihan täytä näitä kriteereitä. Keskustelu on välitöntä vuorovaikutusta. Toisistaan tietämättömien ihmisten tietojen näpyttely samaan foorumiin ilman välitöntä kontaktia ei myöskään yllä vanhanajan keskustelun määritelmän tasolle. Keskustelun ainutkertaisuus myös perustuu osaltaan siihen, että se syntyy tunne- ja reaktiopohjalta. Tietokoneruutu-välitteinen tiedon siirto vastaanottajalle on tunnevapaata, sillä siinä ei tarvitse välttämättä koskaan kohdata toista ihmistä eikä saa kirjoittamiensa viestien vastakaikua tai tavoita niiden seurauksia. Kirjoitetussa tekstissä on myös aina vaara, että vastaanottaja ymmärtää asian eri tavoin. Sen, minkä toinen ajattelee keventäväksi huumoriksi, saattaa toinen lukea aivan päinvastoin. Näihin perustuen alkuperäiselle ja aidolle, "old-school" keskustelulle on edelleenkin vahvat perusteet eikä tietotekninen tiedonsiirto toivottavasti koskaan tule sitä täysin korvaamaan.

Yhteistyö ja jakaminen vs. yksilöllisen suorittamisen arviointi[muokkaa]

Wikipedian ajatus perustuu pitkälti siihen, että yhdessä ihmiset saavat aikaan enemmän kuin yksinään - että kukaan ei voi yksin tietää kaikesta kaikkea, mutta yhteistyöllä voidaan melkein asiasta kuin asiasta luoda kattava kokonaisuus ja tietopaketti - sillä aina löytyy joku, joka tietää toisesta asiasta hieman eri asioita kuin toinen, ja voi siten lisätä tietoa siihen, mitä joku toinen jo tietää. Peruskoulun opettajan työssä tämä tarkoittaisi radikaalia asenteen muutosta sen suhteen, että opettajan tulisi nähdä oppilaansa myös toistensa opettajina eikä pelkkinä oppilaina, ja olla valmis oppimaan heiltä myös itse - mitä tämä mahtaisi tarkoittaa peruskoulun opettajan identiteetin ja ammattiin "sisäänleivotun" kasvatusvastuun näkökulmasta? Mitä haasteita ja mahdollisuuksia ajatukseen kenties liittyy, myös wikipedian näkökulmasta?

Jo kognitiivisen oppimisen tutkimus aina Piaget´sta[24]lähtien on nähnyt sosiaalisen vuorovuorovaikutuksen positiivisena oppimisen edistämisessä. Kognitiivisen tutkimusperinteen piirissä yhteistoiminnallisuus ja oppimisen sosiaaliset piirteet nähdäänkin oppimisen taustatekijöinä ja välineinä. Sen sijaan sosiaalisen konstruktivismin piirissä oppiminen nähdään puhtaasti sosiaalisena ilmiönä, jolloin huomio kiinnitetään ryhmän yhteiseen oppimisprosessiin ja sen tuotoksiin, eikä vain yksittäisen oppijan mielen sisältöihin.

Tänä päivänä opettajan täytyy pysyä ajan hermoille ja päivittää tietojaan. Opettajan rooli on muuttunut vuosikymmenien saatossa. Enään hän ei ole tietoa jakava kylän "kansankynttilä", vaan kriittisen pedagogiikan asiantuntija. Opettajalla onkin äärimmäisen tärkeä rooli oppilaiden tulevaisuutta ajatellen. Koulussa opitaan elämää varten, ei kokeita varten. Opettajan tulisikin olla suvaitsevainen ja osata opettaa ja ohjata oppilaita ikätason edellyttämällä tavalla. Opettajan tulee myös luottaa oppilaan taitoihin ja kykyihin. Yläasteen opettaja oppii samalla kun opettaa oppilaita, jotka monesti ovatkin jo hyvin kriittisesti asioihin suhtautuvia nuoria. Ala-asteen opettajan rooli on lähinnä perustason opettamista, jossa koululaiset mieltävät opettajan viisaaksi ja kaiken tietäväksi.

Erilaiset oppilaat asettavat haasteita opettajan toiminnalle. Jokainen opiskelija on erilainen yksilö: toiset opiskelijat vaativat perusteellista henkilökohtaista ohjausta kun toiset taas sulautuvat kuin luonnostaan osaksi ryhmää ja sen yhteistä päämäärää. Vaikka ryhmän heterogeenisuus on usein etu, saattaa se joskus hankaloittaakin ryhmän toimintaa ja siten oppimista. Opettajalla täytyisikin olla taito huomata ryhmän toimimattomuus ja omata keinot sen korjaamiseen. Suurentuneet luokkakoot sekä erityisryhmiin kuuluvien oppilaiden integroituminen tavallisiin luokkiin saattavat hankaloittaa käytännössä yhteisen tiedon jakamista.

Ryhmässä työskentely ei välttämättä ole tehokkaampaa kuin yksilöllinen työskentely. Koska Wikioppimisessa korostuvat yhdessä tekemisen ja luomisen taidot, on oltava sääntöjä ja suosituksia, jotta yhdessä oppiminen ja luominen mahdollistuisi. Hyvänä esimerkkinä tästä on yhteistoiminallisen oppimisen (YTO) näkökulma[[25]] Opettajalla on myös tärkeä asema yleisten periaatteiden luomisessa sekä asenteiden ja arvojen muokkauksessa, jotta ryhmässä olisi mahdollisimman vähän "vapaamatkustajia".

Yhteisen tiedon jakaminen ja yhdessä toimimisen tuomat mahdollisuudet ja hyödyt tulevaisuutta ajatellen ovat moninaiset. Ihmisten on hyvä oppia tiedon jakaminen Wikipedian tavoin osana normaalia elämää jo kouluaikana, jotta he tulevaisuuden työelämässä osaisivat jakaa hyödyllistä tietoa kollegoilleen, eivätkä "panttaisi" sitä oman edun nimissä. Toivottavaa olisi, että tulevaisuuden työyhteisöissä osattaisiin ottaa kaikki hyöty nimenomaan jaetusta tiedosta, eikä "pantattua tietoa" käytettäisi vallan välineenä. Heterogeenisissä ryhmissä syntyy ristiriitaisia mielipiteitä, erilaisia näkökulmia, keskusteluja, muiden opettamista ja arviointia, jotka kehittyvät muun oppimisen lomassa kuin itsestään.

Lähteet[muokkaa]

http://fi.wikipedia.org/wiki/Wikipedia:Etusivu

Suoranta, Juha (2009). Wikioppiminen ja radikaali tasa-arvo

Tynjälä Päivi 2002. Oppiminen tiedon rakentamisena. Tammerpaino, Tampere.

TEHTÄVÄ 3.[muokkaa]

Opiskelijat tutustuivat Janne Matikaisen tutkimusraporttiin: Sosiaalisen ja perinteisen median rajalla [26]ja selvittävät kuinka ja miksi ”Luottamus verkkosisältöihin” on rakentunut tutkimuksen esittämällä tavalla. Tämän kyseisen tutkimuraportin tavoitteena on ollut selvittää käyttäjien ja yleisön näkökulmaa sosiaalisen median sekä perinteisen media verkkopalveluihin. Tutkimuksen kohteena on perinteisen ja sosiaalisen median käytön motiivit sekä medioita kohtaan osoitettu luottamus. Pääaineistona oli kysely 1065 suomalaiselle verkon käyttäjälle. Yksi raportin tutkimuskysymyksistä on: Mistä rakentuu luottamus perinteisen median verkkopalveluja ja sosiaalista verkkoa kohtaan, johon ryhmämme syventyy tässä viikkotehtävässä.

Luottamus[muokkaa]

Wikipediassa kielitoimiston sanakirjan mukaan luottamus on tunne tai varmuus siitä, että johonkuhun tai johonkin voi luottaa, että joku tai jokin ei petä toiveita tai aiheuta pettymystä.[27]. Yksinkertaisesti, jos luottamusta ei olisi, epäilisimme kaikkea. Ajattelemme luottamusta usein määrällisesti, sitä joko on tai ei ole. Luottamuksessa kuitenkin on kyse suhteesta, joka on joko ihmisten, ryhmien, instituutioiden, tuotteiden tai organisaatioiden välillä. Tällöin luottamukseen vaikuttavat myös sen tilanne tai kontekstisidonnaisuus. Luottamus on sosiaalisen elämän ja yhteiskunnan peruspilari. Jotta sosiaalinen järjestys ja koheesio säilyvät edellyttää se luottamusta.

Luottamus määritellään eri tieteenaloilla eri tavalla. On esitetty, että internetin kannalta luottamuksessa sen lähteisiin on keskeistä jaetun tiedon luotettavuus. Matikainen toteaakin raportissaan, että olennaista luottamuksen kannalta verkossa olisi siis se, kuinka rehellistä ja täsmällistä tietoa ihmiset jakavat. On kuitenkin myös mielenkiintoista huomata, että perinteisen ja sosiaalisen median suhteen luottamus on rakentunut hieman eri tavalla: perinteisen median osalta luottamus on pitkälti institutionaalista ja annettua, kun taas sosiaalisessa mediassa luottamus pohjaa enemmän henkilökohtaiseen vuorovaikutukseen ja on siten ansaittava. Tämä on osittain luonnollista, sillä perinteinen media "nauttii" nyt jo nuoremmankin yleisön luottamusta paljolti vuosikymmeniä hallussaan pitämänsä uutisointi-monopolin vuoksi, siihen on "totuttu" luottamaan. Sosiaalinen media puolestaan on luonteeltaan niin erilainen, uusi ja nuori, perustuen ihmisten itsensä tuottamaan materiaaliin, että se vielä "hakee" luotettavimpia muotojaan - sen eri muodot käyvätkin jatkuvaa kamppailua ihmisten luottamuksesta. Matikainen huomauttaakin, kuinka erilaista on arvioida esim. sanomalehtien ja blogien luotettavuutta. Sanomalehden ollessa kyseessä ovat tarkastelun ja luottamuksen kohteena siinä kirjoitettujen tietojen oikeellisuus. Mutta miten arvioidaan blogien luotettavuus - aiemmissa kyselyissä on saatu asiasta hyvin ristiriitaisia tuloksia. Ihmiset kyllä pitävät blogeja "uskottavina", jonkun ihmisen aitoa uskomusta ja näkemystä edustavina, mutta eivät kuitenkaan välttämättä luottaisi niihin "oikeellisen ja tarkan" tiedon suhteen. Perinteisestä ja sosiaalisesta mediasta puhuttaessa onkin siis kyse kahdesta suhteellisen erityyppisesti rakentuneesta luottamustyypistä, joiden suoranainen vertailu ei välttämättä ole edes mielekästä.

Miten luottamus verkkosisältöihin on muodostunut[muokkaa]

Perinteisen median tuotantomallilla tarkoitetaan journalistisia verkkopalveluja (esim. MTV3, Yle, HS), joiden sisältö tuotetaan pääosin ammattilaisten voimin ja joiden käyttäjiä voi nimittää kuluttajiksi. Suomalaiset luottavat vankasti perinteisiin medioihin. Perinteinen media tuottaa persoonatonta ja välillistä tietoa. YLEn[28] tekemän tutkimuksen mukaan heidän Tv-uutiset oli luotettavin tiedonlähde, ja kymmenen luotettavimman uutislähteen joukossa oli jopa seitsemän YLEn erilaista uutislähdettä.[29] Voisikin sanoa, että YLE on pitkänlinjan uutisten tuottaja, joka on ansainnut toiminnallaan ansainnut suomalaisten luottamuksen. Esimerkki luottamuksen horjumisesta on Ylen radiotoimittaja, joka merisäätä lukiessaan kertoikin yllättäen jääkiekon väliaikatuloksia. Tapauksesta nousi melkoinen kohu, luottamus horjui ja imago kärsi kolauksen. Kyseinen toimittaja sai sanktionsa ja viesti meni perille "meillä ei pelleillä". Samanlaisen kohtalon YLE:llä sai tuntea myös Tv-kuuluttaja Tutteli Hammermann, joka vuonna 1994 tv-juonnossaan meni arvostelemaan Vietnamin sotaa ja USA:n toimintaa. Tämä koitui hänen viimeiseksi tehtäväksen Yleiradiossa ja sen palveluksessa.[30]

Perinteisen median luottamuksen puolesta puhuu myös se, että kymmenen luotettavimman uutislähteen joukossa oli vain yksi internetlähde. Median siirtyminen verkkoon vaikuttaa myös ihmisten luottamukseen luettavaa tietoa kohtaan. On esimerkiksi havaittu, että ihmiset luottavat paperiseen sanomalehteen enemmän verkossa olevaan täsmälleen samanlaiseen näköislehteen. Lisäksi paperista, painettua tekstiä on helpompi lukea kuin näyttöpäätteellä olevaa tekstiä. Aamiaisen yhteydessä oleva tuore lehti kuuluu osana päivän alkuun. Tuleeko tämä muuttumaan vuosien saatossa, se jää nähtäväksi.

Janne Matikaisen tutkimuksessa kävi ilmi, että luottamus verkkosisältöihin rakentuu perinteisen median ja sisällön kautta. Perinteinen media käsittää siis mm. tv-kanavat, päälehtien ja paikallislehtien verkkopalvelut. Luottamuksen syntyyn vaikuttavia tekijöitä on myös käyttäjän aikaisemmat kokemukset, muut, ihmiset, yleiset mielipiteet. Kaikkien ikäryhmien osalta perinteinen media on luottamusta herättävin tekijä. Varsinkin nuoret luottavat perinteiseen mediaan, vaikkakin luottamus ei ole itsestään selvä asia. Tiedon sisällön merkitys ja sen epäileväisyys kasvaa iän myötä ja voidaankin sanoa, että perinteisen median luottamus syntyykin sisällön kautta.

Sosiaalisella medialla tarkoitetaan sellaisia verkkosovelluksia (esim. YouTube, Wikipedia, Flickr), joiden muotoa ja sisältöjä käyttäjät itse merkittävässä määrin rakentavat. Matikainen kuvaa sosiaalisen median käsitettä sateenvarjokäsitteeksi, jolloin käsitteen alla mahtuu paljon erilaisia näkökulmia. Käsite voi olla niin laaja, ettei sen rajat ja sisältö ole mitenkään rajattavissa.

Niin sosiaalisen kuin perinteisen median suhdetta voidaan kuvata monisäikeiseksi. Perinteinen media pyytää lukijoilta ja katsojilta uutisvinkkejä, kommentteja tai silminnäkijähavaintoja ja niitä julkaistaankin paljon mediassa. Median avulla pystytään avaamaan keskusteluja päivän polttavista aiheista ja jokainen voi tuoda mielipiteensä julki joko tekstiviestillä tai omilla blogisivuillaan. Perinteinen media uutisoi imuroimalla suoraan tai välillisesti materiaalia sosiaalisen median kautta. Esimerkkinä Matikainen tuo esille kuvan Twitterissä pakkolaskun Hudson-jokeen tehneestä lentokoneesta, jonka sanomalehdet poimivat omiin juttuihinsa.

Sosiaalinen media on haastamassa perinteisen median. Lukijat ja katsojat ovat videoillaan ja blogeillaan saaneet nostettua sellaisia asioita ja ilmiöitä esille, joita perinteinen media ei ole tehnyt. Tätä voidaan kutsuakin kansalaisvalvonnaksi, jolloin valvonta ei enää ole yksin median vallassa vaan siihen kuuluu myös tavalliset ihmiset. Tänä päivänä ihmiset kuvaavat ja videoivat paljon kännykkäkameroillaan ja lähettävät niitä lehdistölle. Toisaalta media haluaakin, että ihmiset olisivat aktiivisia ja osallistuisivat jutun tekoon ja tarvittaessa antamaan ratkaisevia uutisvinkkejä rikosten selvittämiseksi.

Sosiaalisen median "silmät ja korvat" ovat kaikkialle ja niiden välittämää tietoa seurataan kaikkialla: Matikaisen raportin mukaan maailman kymmenestä suosituimmasta www-sivustosta tiukankin määritelmän mukaan katsottuna seitsemän on sosiaalisen median sivustoja - näin ollen onkin selvää, että pysyäkseen mukana ajankohtaisten tapahtumien ja uutisten välittämisessä, on perinteisen median edun mukaista pyrkiä vahvistamaan yhteistyötä sosiaalisen median foorumien kanssa. Vaikka perinteinen lehti lukijaystävällisyytensä puolesta vielä puolustaakin paikkaansa vahvasti, on silti itsestään selvää, että siinä missä vaikkapa keskellä yötä saapuva uutinen ei enää ehdi painoon menevään lehteen, voidaan se ajantasaisen nopeasti uutisoida verkkouutisten kautta. Painetuilla lehdillä onkin tulevaisuudessa suuri vaara, että ne jo ilmestyessään ovat ns. "yesterday's news". Perinteinen media onkin alkanut hankkia jalansijaa sosiaalisen median parissa blogien ja Facebook profiilien muodossa. Lähes kaikilla perinteisen median edustajilla on nykyään omat Facebook sivustonsa [31] ja toimittajilla bloginsa. Blogeissa sitten keskustellaan yhdessä, ja lukijoilla on mahdollisuus kommentoida perinteisen median sisältöjä: käsitellä asioita, joita on jo perinteisessä mediassa käyty läpi.

Yhteenvetona voidaankin todeta, että niin perinteinen kuin sosiaalinen media toimivat sopuisasti vuorovaikutuksessa keskenään ja täydentävät toisiaan.

Miksi luottamus verkkosisältöihin on muodostunut[muokkaa]

Janne Matikaisen tutkimusraportissa luottamuksen rakentuminen verkkosisältöihin jakaantui kuuteen eri osa-alueeseen: muiden käyttäjien suositukset, sisältö, perinteinen media luottamuksen takeena, epäilevyys, pettymys verkkosivujen luotettavuuteen sekä lukijoiden kuvat luottamuksen takeena.

Perinteinen media luottamuksen takeena oli suurin verkkokäyttäjien luottamusta herättävä tekijä. 85% vastaajista oli sitä mieltä, että perinteinen media itsessään on luottamuksen tae - vain 3% oli asiasta eri mieltä. Vastaajat luottivat mediatalojen tuottamaan materiaaliin ja lisäksi paikallisiin verkkopalveluihin, kuten paikallislehtien verkkosivustoihin. Perinteisen media sivuilla uutiset on tuotettu luotettavasti. Tämä tekijä oli tärkein kaikissa ikäryhmissä, tosin yllättävää oli, että nuoret ikäluokat arvostivat perinteisen median luotettavuuden vielä korkeammalle kuin vanhemmat ikäluokat.

Sisältö luottamuksen osatekijänä oli toiseksi suurin luottamusta synnyttävä tekijä kaikkien vastaajien keskuudessa (63 % oli tätä mieltä). Huoliteltu ja toimiva verkkosivu luo luotettavan mielikuvan ja myös kirjoitustyyli vaikuttaa luotettavuuteen. Osa vastaajista luotti verkkosivustoon, jos siitä ilmeni kuka sivuston on laatinut. Erityisesti perinteisen median verkkosivustot ovat pitkälti luoneet luotettavuutensa juuri välittämänsä tiedon eli sisällön, oikeellisuuden varaan.

Myös epäileväisyys nousi merkittäväksi tekijäksi verkkosivujen käyttäjien luottamuksen arvioinnissa (44% vastaajista). Tämä lienee juuri medioiden verkkoon siirtymisestä seurannut asia. Vastaajista nuorempi ikäluokka ei ollut yhtä epäileväinen kuin vanhemmat ikäluokat: epäileväisyys verkkolähteisiin näytti Matikaisen raportin mukaan kasvavan mitä vanhemmista käyttäjistä oli kysymys - jopa siinä määrin, että vanhemmissa ikäluokissa epäileväisyys vaikutti verkkosisältöjen luotettavuutta arvioitaessa jopa enemmän kuin verkkolähteiden varsinainen sisältö. Vanhemmat ikäluokat siis epäilevät herkemmin sisältöjen luotettavuutta, ja näin ollen verkkosivustojen on erikseen "ansaittava" heidän luottamuksensa. Tähän vaikuttanee osaltaan elämänkokemuksen myötä kasvanut kriittisyys sekä mahdollinen ikävuosien tuoma kyynistyminen uusia tietolähteitä kohtaan.

Muiden käyttäjien suositukset olivat nuorilla ikäluokilla verkkolähteiden luottamukseen kolmanneksi vahvimmin vaikuttanut tekijä, verkkolähteiden sisältöjen jälkeen. Vanhemmilla vastaajilla tämä ominaisuus vaikutti luottamukseen vasta neljänneksi tai viidenneksi vahvimmin, epäilevyyden sekä pettymyksiä verkkosivujen luottamukseen aiheuttaneiden kokemusten jälkeen. Erikseen aktiivikäyttäjille suunnatussa tutkimuksen osiossa taas muiden käyttäjien suosituksilla oli huomattavasti isompi merkitys: internetin jokapäiväiset käyttäjät siis luottavat "vertaisiinsa" (eli muihin käyttäjiin)ja heidän mielipiteisiinsä ja suosituksiinsa huomattavasti enemmän kuin laajan kyselyn vastaajat. Tämä tulos korostaakin erityisesti verkkoon syntyneiden yhteisöjen aitoa yhteisöllisyyttä, joka ilmenee myös toisiin, usein tuntemattomiin käyttäjiin luottamisena.

Reilu kolmannes laajan vastaajista piti verkkosivujen luotettavuutta huonona. Asiaa tutkittiin summamuuttujalla pettymys verkkosivujen luotettavuuteen. Jos on joskus pettynyt verkkosivuun, ei pidä sitä luotettavana myöhemminkään. Ikäluokittain tarkasteltuna pettyneisyyden kokemukset lisääntyvät siirryttäessä ikäluokasta vanhempaan päin, poikkeuksena kuitenkin 60-69 vuotiaat, joilla näyttäisi olevan lähes yhtä vähän pettymyksen kokemuksia kuin nuorimmalla ikäluokallakin.

Kyselyn perusteella 52% vastaajista oli eri mieltä väitteestä lukijoiden kuvat luottamuksen takeena. Toisin sanoen lukijoiden ottamia videoita ja kuvia ei pidetä aina totuudenmukaisina. Todennäköisesti monella vastaajalla on omakohtaisia kokemuksia siitä, miten helppoa kuvien manipulointi on. Tämä jäikin laajassa kyselyssä vähiten verkkosivujen luottamukseen vaikuttavaksi tekijäksi, myös kaikissa ikäluokissa.

Lopuksi[muokkaa]

Yhteenvetona voidaan todeta, että niin perinteinen kuin sosiaalinen media toimivat sopuisasti vuorovaikutuksessa keskenään ja täydentävät toisiaan. On todennäköistä, että tulevaisuudessakin perinteisellä medialla on tärkeä rooli sosiaalisen median rinnalla. Ne ovat kumppaneita, jotka toimivat elämässä eri tasoilla ja eri tarkoituksissa. Tutkimuksen mukaan ikä oli vastaajia erotteleva tekijä; nuoret luottavat vahvasti perinteiseen mediaan. Toisaalta taas nuorten kasvu sosiaalisen median parissa helpottaa heitä omaksumaan helpommin Second Life ja blogi-tyyppisen verkko-opetuksen tiedon saannin välineeksi.

Miten ihmiset sitten tulevaisuudessa, jossa mediatarjonta jatkuvasti lisääntyy, tekevät valintoja? Matikainen toteaa tutkimusraportissaan, että ihmiset valitsevat luottamuksen perusteella, mihin mediaan aikansa käyttävät. Lopulta kuitenkin jokainen yksilö tekee itse päätöksensä mihin mediaan luottaa, ja juuri silloin kriittisestä medialukutaidosta on varmasti apua.[32]

Lähteet[muokkaa]

http://www.valt.helsinki.fi/blogs/crc/sosiaalisen_ja_perinteisen_median_rajalla_raportti.pdf

1,0 1,1 Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.

http://yle.fi/

http://fi.wikipedia.org/wiki/Medialukutaito

http://www.facebook.com/helsinginsanomat


Arviointi[muokkaa]

Vesseli

Arvioin tässä tuottamiamme tehtäviä ja ryhmän toimivuutta. Arviointi kuuluu olennaisesti oppimisprosessiin. Turussa Terveysnetin kehittämispäivillä oli keskustelua tämän tyyppisten tehtävien arvioinnista ja juuri opettajan näkökulmaa pohdittiin ja todettiin, että yhtenä haasteena oli arvioinnin vaikeus. Mehän emme tiedä ajallisesti kuka ja miten paljon aikaa tähän tehtävään on käytetty, mutta kaikki varmasti allekirjoittavat sen, että olemme jokainen panostaneet tehtävien suorittamiseen täyden kympin arvoisesti. Ryhmädynamiikka on toiminut ja kaikki ovat tulleet esille näiden nimimerkkien takaa. Alkuun oli tietenkin käynnistys vaikeuksia, mutta koordinaattori järjestäytymisellä saimme luotua hyvän ja loogisen systeemin jolla veimme tehtävät yksi kerrallaan läpi. Ryhmässämme oli pedantteja, luovia, ahkeria ja tsemppaajia. Mahtavaa dynamiikkaa..

Arviointini sivustosta jonka saimme luotua, on looginen ja selkeästi rakennettu. Asian ytimessä on tehtävän anto ja olemme kehittäneet sen ympärille hyvän ja kattavan tietopaketin kriittisestä mediakasvatukseta ja sosiaalisen median tärkeydestä sekä olemassa olosta. Olemme hioutneet tekniksi osaajiksi Wikin käytössä ja hallitsemme uuden oppimisalustan mielestäni erittäin hyvin.

Lähteitä on runsaasti ja ovat olennaisia sekä ne löytyvät sieltä mistä pitääkin.

Pyydänkin nyt jokaista laittamaan muutaman kommentin tänne. Olkoonkin se rakentavaa tai ylistävää - pääasia, että arvionti omasta työstämme on kriittistä ja saamme uusia ajatuksia eteenpäin tuleviin haasteisiin

Tinke

Mielestäni suoriuduimme niin yksilötasolla kuin ryhmänäkin erittäin hyvin näissä tehtävissä ja viikkojen kuluessa vaan ryhmätyöskentelymme kehittyi viikkojen kuluessa. Opimme kaikki paljon wikin tekemisestä ja ryhmätyöskentelystä tällä tavalla. Aluksi wikiopiston käyttö ja sen oppiminen vei oman aikansa, mutta oli kuitenkin mielekästä ja uudenlaista puuhaa. Jokainen paneutui tehtäviin hyvin, tasapuolisesti ja jokainen sai tuoda oman mielipiteensä esiin. Luotin myös siihen, että tehtävämme tulevat aikataulussa tehtyä ja jokainen tekee oman osuutensa, vaikka olikin kiirettä ja muuta ohjelmaa. Tämä oli mielenkiintoinen kurssi ja antoi paljon enemmän, kuin tavalliseen tapaan tehty luentopaketti. Wiki oppimisympäristönä antaa vaikka minkälaisia mahdollisuuksia tulevaisuudessa! Saimme mielestäni aikaan hyvän tuotoksen, sitä on helppo lukea ja ymmärtää. Tehtävien aiheet olivat hyviä, mielekkäitä ja tykkäsin varsinkin viimeisestä aiheesta. Hyvä me!

Tertsa

Mielestäni ryhmämme puhalsi tämän kurssin ajan hyvin yhteen hiileen. Ryhmämme oli ikä-, sukupuoli- ja perheteustaltaan homogeeninen, mikä mielestäni loi ymmärrystä ryhmän kesken. Jokaisen ryhmäläisen tuotosta jaksettiin odottaa maltillisesti ja jokainen myös informoi hyvin, jos tehtävä tuntui aikataulullisesti haasteelliselta. Koulutustaustassamme oli hieman eroja, joka toi tehtäviin erilaisia näkökulmia ja joka mielestäni rikastuttivat tehtävien sisältöä. Pelisääntöjen laatiminen kurssin alussa oli välttämätöntäRyhmässämme oli turvallista työskennellä, omia mielipiteitä uskalsi tuoda hyvin esiin, ja niitä ei kukaan kyseenalaistanut, päinvastoin, omille näkemyksille sai hyvin tukea. Kaikenkaikkiaan ryhmämme toimi hyvin, ja yhteistoiminnallisen oppimisen kriteerit täyttyivät.

Tämän kurssin oppimisympäristö oli minulle täysin uusi. Alun teknisen hämmennyksen jälkeen sain tekstin tuottamisesta hyvin kiinni. Yllätyin, miten luontevaa on jatkaa tai muokata toisen henkilön tekstiä. Epävarmuutta koin siitä, olenko antanut tarpeeksi kattavan panoksen kullekkin viikkotehtävälle. Jäinkin miettimään, oliko tekstin määrä se mittari, jolla aktiivisuutta pystyi osoittamaan. Toisaalta tekstin lipsuminen annettujen raamien ulkopuolelle ei minusta ollut tarkoitus, vaan tekstin laatu ja oma pohdinta. Kasvatustieteen artikkelit koin sisällöllisesti ja käsitteellisesti haastaviksi, artikkeleiden sisältö aukesi vasta viikkotehtäviä kirjoittaessa.

Päällimmäisenä mieleeni tästä kurssista jäi positiivinen kuva verkkoympäristöstä oppimisen mahdollistajana. Ymmärrykseni median tuomista haasteista kasvatustieteen näkökulmasta oli oppimiseni ydin.


Piipa

Saatan arvioinnissani toistaa edelliseten kommentteja, mutta kirjoitan nyt kuitenkin sen mitä ajattelinkin.

Ryhmämme toimi rakentavasti ja hienotunteisesti, jokaisen näkemystä arvostaen. Jos vertaan tätä kurssia edelliseen verkkokurssiini, niin tässä ryhmässä oli huomattavasti helpompi toimia. Edellisessä joutui välillä kovan kritiikin kohteeksi ym. jolloin kirjoittamisen ja kommentoinnin kanssa tuli tosi varovaiseksi. Jos ryhmä ei toimi, jää myös oppimisprosessi kovin heikoksi.Tärkeä tekijä tämän ryhmätyön onnistumiselle oli joka tehtävään valitut vastuuhenkilöt.

Sitä kuinka paljon kukin on tähän kurssiin "satsannut" on varmasti mahdoton arvioida, koska mitään luotettavaa mittaria ei ole olemassa. Jos halutaan historiasta katsoa, kuinka kauan kukin on ollut kirjautuneena wikiopiston sivuille, ei varmasti kerro koko totuutta. Joku toinen hakee lisätietoa muista lähteistä ja toinen voi olla vain wikiopiston sivuilla. Tekstin tuottaminenkaan ei ole hyvä mittari, koska sisällöllä on kuitenkin suurempi merkitys kuin määrällä. On myös selvää, että henkilön, joka ensiksi pääsee tehtävän "kimppuun" on helpompi lähteä tuottamaan tekstiä, kuin seuraavien. Seuraavat kirjoittajat yleensä luovat tekstiä annetun rungon perusteella. Tälläisen ryhmätyön perustana tulee kuitenkin olla luottamus siihen, että jokainen ryhmäläinen tekee osuutensa ja on tullut kurssille hakemaan uutta tietoa. Uskon tämän sopivan myös hyvin meidän ryhmämme periaatteisiin.

Koen tämän kurssin tärkeäksi anniksi sen, että Wikiopisto tuli tutuksi. On mahtavaa, että on olemassa tälläinen avoin oppimisalusta. Töiden suorittamiseen tämä ei ehkä kuitenkaan ole paras mahdollinen, koska ulkoasultaan hieman tylsä ja jotkut toiminnat kompelöitä esim. keskustelupalstan käyttö ei ollut kovin mielekästä. Teknisesti hankalaa, että uusin keskustelu on lopussa, eikä kirjoittajan tiedot tule automaattisesti teksti alkuun. Olisi ollut myös tosi hyvä, jos koneella näkyisi toisten kirjautuneiden muokkaajien tiedot, jolloin vältytään päällekäiseltä muokkaamiselta. Meidän ryhmämme kävikin ensimmäisiin tehtäviin liittyvän keskustelun s-postin välityksellä. Oppimisprosessi näkyisi kuitenkin yhtenäisempänä keskustelupalstalla.

Tehtävät olivat mielenkiintoisia ja avarsi aivan uudella tavalla median ja siihen liittyvät asiat. Tämän päivän lapset syntyvät aivan eri maailmaan kuin mitä itse. Nyt kotien seinillä on koko seinän peittävät ruudut, joista näkyy reaaliaikaista informaatiota sekä sosiaalisesta että perinteistä mediasta. Opin kurssilta, että aina pitää olla vähän kriittinenkin, siksi esitän, että yksi kurssin tehtäväistä olisi voinut olla jotain muuta kuin artikkelin lukua ja kommentointia (tai jotakin niiden lisäksi). Vaikka jotakin visuaalisempaa (verkosta löytyvään materiaaliin perustuen), koska se (visuaalisuus) on kuitenkin vahvasti läsnä mediassa. Ryhmätöissä olisi myös kiva olla mukana tehtäviä, joissa painottuisi vielä enemmän ryhmäläiseten omat mielipiteet ja näkemykset. On aina rikastuttavaa huomata, miten saman asian voi toinen käsitellä ja ymmärtää aivan eri tavalla (auttaisi myös medialukutaidossa).

Kaiken kaikkiaan hyvä ryhmä ja hyvä kurssi!

Mirka

Tässä myös muutama rivi ryhmän viimeiseltä jäseneltä. Itse pääsin todellakin työhön mukaan hitaanlaisesti kun en ollut mukana tuossa alkutapaamisessa. Mutta alun "häröilyn" jälkeen pääsin kuitenkin mukaan kirjoittamiseen. Mielestäni mukana oli avoimia ja avarakatseisia ihmisiä, jotka varmasti vaikuttivat todella paljon siihen, että omia mielipiteitään saattoi ihan turvallisesti ilmaista ja keskinäinen kunnioitus siellä näppisten toisella puolen olevaa ihmistä kohtaan säilyi läpi kurssin -siitä kiitos vielä koko poppoolle! Itselle työympäristö oli ihan uusi ja minulle suurin anti kurssista oli varmaankin uuden työmuodon harjoittelu sekä etä-ryhmän jäsenenä toimiminen. Itselle olisi alussa sopinut ehkä "tiukempikin" pelisääntöjen sopiminen siinä mielessä, että nyt alun teksteissä ainakin omasta mielestäni hieman näkyy se, ettei kellekään oikein ollut selvää pitääkö tehtäviä miettiä "tieteellisen perusteellisesti" vaiko ainoastaan omaa pohdintaa ja eri mielipiteitä hyödyntäen - en tiedä olivatko tehtävänannot juuri tarkoituksella jätetty "aika löyhiksi", mutta jatkossa ehkä helpottaisi työskentelyä hieman jos tarkemmin ilmaistaisiin minkätyyppistä tekstiä kaivataan.. Samaan asiaan liittyen olen Piipan kanssa siitä samaa mieltä, että tämän työmuodon kanssa itse internetiä tiedonhaun ja erilaisten "tapausten" pohtimiseen voisi kurssilla käyttää enemmänkin, nythän se paljolti jäi ryhmän omaksi päätettäväksi haluttiinko esimerkkejä etsiä itse vai ei. Eli ryhmän voisi laittaa oikein aidosti harjoittamaan sitä kriittistä medialukutaitoa mistä kurssilla tuli nyt luettua paljon. Mutta todellakin, mielenkiintoinen kurssi, joka todellakin oli positiivisempi kokemus kuin mitä odotin ja joka ryhmän koon takia antoi myös mahdollisuuden joustaa ja huomioida eri ihmisten erilaiset aikataulut ja elämäntilanteet. Koskaan en teitä muita päässyt siis henkkoht tapaamaan, se ehkä hieman harmittaa - mutta siis kiitos tästä kokemuksesta, oli mukavaa olla osa Välkkyjä :)




Kiitos kaikille Välkyille mukana olosta ja kiitos Katajalle hyvästä ohjauksesta!!!