Johdatusta suunnittelun tutkimukseen

Tämä sivu kuuluu kurssiin Suunnittelun tutkimus

Johdannon johdanto

Jo suunnittelu itsessään on kovin monisyinen käsite. Jokapäiväinen arkiympäristömme - mukaan lukien niin sen materiaaliset kuin digitaaliset ulottuvuudet - on mitä moninaisimmin tavoin suunniteltu. Sattuvasti suunnittelun rinnakkaiskäsitteeksi suomen kielessäkin vakiintunut sana design viittaakin samanaikaisesti niin suunnittelun prosessiin kuin sen lopputulokseen. Tutkiessamme suunnittelua on siis jokaisen olennaista ensin selventää itselleen, mitä on tutkimassa. Tämän jälkeen voidaankin lähteä pohtimaan tarkemmin, miten suunnittelua voisi tutkia.

Suunnittelun ja tutkimuksen välinen suhde

Peter Lunenfeld (2003) on pyrkinyt selkeyttämään suunnittelun tutkimuksen kenttää jaottelemalla tutkimussuuntauksia niiden omaksuman suunnittelun ja tutkimuksen suhteen mukaan. Sir Christopher Fraylingin ajatuksiin perustuen Lunenfeld jakaa suunnittelun tutkimuksen kolmeen eri kategoriaan:

1. Suunnittelu tutkimuksen kohteena
2. Tutkimus suunnittelun vuoksi
3. Tutkimus suunnittelun kautta

Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat muun muassa perinteiset historialliset ja esteettiset tutkimuslähtökohdat, jotka analysoivat välimatkan päästä suunnittelun motiiveja, tyyliä ja tekniikoita. Toiseen ryhmään voidaan lukea esimerkiksi empiirinen tutkimus, joka tukee, inspiroi ja tarjoaa lähtökohtia suunnitteluprosessille. Tyypillinen kolmannen kategorian tutkimushanke lähestyy kysymyksiään erilaisten konkreettisten hahmotelmien (prototyypit, mock-upit) kautta ja pyrkii löytämään vastauksia suunnittelun ja testaamisen kautta.

Suunnittelun tutkimuksen ja tieteellisen tutkimuksen suhde

Lunenfeldin (2003, 13) mukaan suunnittelun tutkimusta ei tule arvioida (luonnon)tieteellisen tutkimuksen mittapuulla. Siinä missä perinteinen tiedekäsitys pohjaa testattavuuteen ja testien toistettavuuteen, suunnittelutieteellinen lähestymistapa tuottaa useimmiten kontekstuaalista informaatiota ja tähtää tämän informaation sovellettavuuteen. Cross (2001) esittää, että yksi tieteellisen suunnittelun (scientific design) tavoitteista on tehdä tiedettä näkyväksi soveltamalla tutkimustuloksia käytännön suunnittelussa. Cross kirjoittaa myös suunnittelutieteestä (design science), jossa suunnittelukäytäntöjä luonnehtii systemaattisuus ja tieteelle tyypillinen kysymyksenasettelu.

Kaiken kaikkiaan vaikuttaa selvältä, että suunnittelun tutkimuksen kenttä on käsitteellisessä mielessä edelleen muotoutumassa. Suunnittelun eri alueet ovat viime vuosikymmeninä saaneet huomattavasti vaikutteita tieteellisistä käytännöistä. Samalla suunnittelu heijastelee tieteenalojen moninaisuutta: suunnittelun tutkimuksen kenttä ammentaa niin ihmistieteisen tutkimuksen menetelmäkirjosta (design research, Laurel 2003) kuin luonnontieteellisestä ja systeemiperustaisesta traditiosta (design science, ks 2009). Itsenäisen tieteenalan sijaan suunnittelun tutkimus onkin lähtökohtaisesta poikkitieteinen käytäntö, jota harjoitetaan useiden erilaisten tieteenalojen ja tutkimustraditioiden alaisuudessa.

Suunnittelun tutkimuksen tavoitteet

Suunnittelun tutkimuksella voi olla merkittävä panos suunnittelun tehostamisessa ja parempien tuotteiden suunnittelussa. Tämän roolin merkitystä ei ole syytä väheksyä. Suunnittelun tutkimuksen tavoitteet eivät kuitenkaan rajaudu yksin kuluttajien tarpeiden optimaaliseen tyydyttämiseen, vaan tutkimuksella on myös kriittinen ja taktinen potentiaalinsa. Suunnittelun tutkimus voi osoittaa perinteen luutumia ja sokeita pisteitä ja rohkaista tekemään aiemmasta poikkeavia suunnitteluratkaisuja. Yhtenä suunnittelun tutkimuksen keskeisenä tavoitteena tulee olla sellaisten käsitteiden luominen, jotka mahdollistavat täsmällisemmän ja monipuolisemman keskustelun eri osapuolten välillä. Tällaisella työllä on paljon annettavaa myös suunnittelun koulutukselle ja ammattimaisella suunnittelukritiikille.

Polunpäitä luomassa

Pikainen katsaus suunnittelun ja tutkimuksen välisen suhteeseen ja niiden moninaisiin rooleihin paljastaa vääjäämättä, miten yksittäinen menetelmä ei voi mitenkään kattaa kaikkia suunnittelulle asetettuja tavoitteita. Käsillä olevan wikikokonaisuuden tarkoitus onkin koota erilaisia näkökulmia ja menetelmiä moniarvoisen kokonaiskuvan tuottamiseksi. Tätä kautta osallistumme aktiivisesti suunnittelun tutkimuksen luonteen ja rajojen neuvotteluun. Jos oikein hyvin käy, voimme löytää suunnittelun tutkimukselle kokonaan uusia funktioita. Tervetuloa mukaan etsimään ja löytämään!

Kirjallisuus

• Cross, Nigel (2001) "Designerly Ways of Knowing: Design Discipline versus Design Science", Design Issues, Vol. 17, No. 3 (Summer, 2001), 49-55. [1]
• Laurel, Brenda (ed.) (2003) Design research: methods and perspectives. MIT Press.
• Lunenfeld, Peter (2003) "The Design Cluster" teoksessa Laurel, Brenda (ed.) Design research: methods and perspectives. MIT Press, 10-15.
• Winter, Robert (2009) "Interview with Alan R. Hevner on 'Design Science'", Business & Information Systems Engineering, Vol. 1, No. 1 (February 2009), 126-129. [2]

Kommentteja

Riikka: Kurssin keskeisimmäksi kysymykseksi tuntuu muotoutuvan tuon Lunenfeldin kolmijaon pohtiminen. Mitä milloinkin pitäisi tutkia? Entä tehdäänkö normatiivista vai deskriptiivistä tutkimusta? Mahdollisimman hyvää suunnittelun lopputulosta tavoitteleva tutkimus on varmasti kysyttyä ja siihen lienee helpointa saada myös rahoitusta. Toisaalta on tärkeää kysyä myös esimerkiksi, kenen ääni kuuluu suunnitteluprosesseissa ja millaista valtaa suunnittelun kautta käytetään.

Vesa: Nuo kaksi tässä käytettyä lähdettä vaikuttaa tosi hyviltä. Komppaan Riikkaa pääkysymyksessä. Aihepiiri on herättänyt paljon pohdintaa juuri niiltä osin, että mitä tieteellistä on suunnittelussa itsessään (vrt. kysymys toimintatutkimus-metodin tieteellisyydestä), ja toisekseen siitä, kuinka paljon tutkija voi olla suunnittelija ja toisinpäin. Ne ovat silti eri kompetensseja, vaikka yhtäläisyyksiä on paljon. Lisäksi omakohtaisesti mietityttää ns. suunnittelukirjojen ja akateemisesti arvostettujen suunnittelukirjojen 'kaanonin' suhde toisiinsa. Milloin kirja on hyväksytty suunnitteluopas, milloin ei? Ehkä itse kaipaisin vielä laajempaa kokonaiskuvaa ja näkyvämpiä rajanvetoja juuri siitä syystä, että suunnittelun tutkimusta kuitenkin kutsutaan tieteeksi.

S33-kurssin perusaineisto (käytettävyystutkimuksen kokoelma: http://www.cs.uta.fi/usabsem/osallistujat.html) on todella hyvä setti käytettävyydestä, joka on silti vain yksi osa suunnittelua. Ei ole tullut itselle vastaan muista aihepiireistä yhtä hyviä... entä muut?

Eero: Minua jäi hieman vaivaamaan tuo jako perinteisen tieteellisen tutkimuksen ja suunnittelututkimuksen välinen ero. Kai suunnittelututkimuksessakin kuitenkin pyritään edelleen toistettavuuteen yhtenä tutkimuksen pohjana. Vaikka suunnittelun tutkimuksessa tulokset todennäköisesti vaihtelevat muuttujien valtavan määrän ansioista huomattavasti periteistä tieteellistä tutkimusta rajummin, tulisi käytettyjen menetelmien kuitenkin pystyä tuottamaan toistettavaa materiaalia. Eli vaikka lopputulokset poikkeavat toisistaan, ovat menetelmät kuitenkin validit.

Lunenfeldin kolmijako jakaa kyllä eri suunnittelun tutkimuksen suuntaukset ihailtavan yksinkertaisesti ja selkeästi.