Julkisen sosiologian projekti/Syksy 2018: C. Wright Millsin sosiologia/Toistaiseksi nimetön poppoo

Helyn, Kuisman ja Sonjan ryhmä

Kaunokirjallisuus ja sosiologinen mielikuvitus

Kaunokirjallisuus kokemuksen kuvaajana

• Liksomin teksteistä välittyy kiinnostavalla ja herkällä tavalla eritoten tunteita; tekstin rytmi, hienovaraiset sanavalinnat, ensimmäisessä persoonassa puhuminen
• Millsin mukaan on syytä kiinnittää huomiota elämän ja sosiaalisen todellisuuden pieniin yksityiskohtiin, näiden tekstien kohdalla tarinan pienet yksityiskohdat
• Mikäli koko teos on vastaavia pätkiä, välittyy yhteiskunnasta hyvin fragmentaarinen kuva. Rikkooko teos tuttua kerronnan muotoa, jossa lopussa esitetään jonkinasteinen katharsis.

Kaunokirjallisuus tutkimuksen lähtökohtana ja työkaluna

• Kaunokirjallisuus tutkimuksen lähtökohtana esimerkiksi historian tutkimuksessa ok. Entä sosiologiassa? Onko niin, että tutkitaan ennemmin nykyhetken ilmiöitä empiirisesti? Jääkö kaunokirjallisuudessa heijastuva todellisuus sosiologisen tutkimuksen ulkopuolelle?
• Aristoteles: Runous on historiaa arvokkaampaa, koska se kertoo, mitä saattaa tapahtua, kun taas historia kertoo, mitä on jo tapahtunut. Historian tutkimuksessa käännetty tämä ajatus toisin päin (?). Voisiko sosiologia olla jollain tapaa tässä välissä?
• Liika runollisuuden fiilistely voi kuitenkin johtaa kokemuspuheen ylikorostumiseen. "Minulla on ihan hyvin" ei ole sama, kuin että "asiat ovat hyvin". Yhteys esimerkiksi Millsin ajatuksiin massayhteiskunnasta ja iloisista roboteista. Sosiologisen mielikuvituksen tehtävänä erotella ja yleistää henkilökohtaisen kokemuksen taso osaksi yhteiskunnallisia ilmiöitä. On kuitenkin hankalaa olla asettamatta itseään jollain tapaa jalustalle tai tarkasteltavien "massojen" yläpuolelle. Miten olisi mahdollista kuvata ja tutkia esimerkiksi rakenteellista eriarvoisuutta ilman, että päätyy toiseuttamaan?
• Kaunokirjallisten keinojen hyödyntäminen tutkimustekstissä? Esim. rytmi. Voisiko joidenkin käsitteiden ja ilmiöiden selittämisen osana käyttää kaunokirjallisia pätkiä vähän samaan tapaan, kuin Weberin ideaalityyppejä? Liksomin teksteissä esimerkiksi luokan kokemus havainnollistuu kiinnostavalla tavalla.
• Liksomin teksteissä kärsimys on vahvasti läsnä. Pohdimme, kuinka kärsimys nähdään yleisesti erottamattomaksi osaksi taidetta ja usein myös tiedettä.

Nelkki - Äänen sosiologiaa

• Äänen suhde kuvaan ja kuvallisuuteen; onko kuva ensisijaisempi tapa jäsentää ja käsitteellistää todellisuutta? (representatiiviset ja semanttiset äänet, äänen väri, äänimaisema, kuulokulma) (vrt. äänen antaminen, äänestäminen, poliittisen liikkeen hiljentäminen)
• Toisin kuin kuva, ääni pitää sisällään ajallisen aspektin (äänen tilallis-ajallisuus)
• Video kuuntelemisesta: R. Murray Schafer: Listen "A soundscape is any collection of sounds, almost like a painting is a collection of visual attractions,"
• Akustinen ympäristö vs. äänimaisema; äänimaisema tarkoittaa sitä, millaisena ihminen ympäristönsä äänet kuulee ja kokee, se syntyy ihmisen ja ympäristön kohtaamisesta, sen keskellä elämisestä, olemisesta ja toimimisesta (lähde: Uimonen 2005, sit; Koivumäki 2017, 106)
• Äänimaisemat / ympäristöt täynnä merkityksellisiä ääniä, joita ei tule edes huomattua. Miten vaikuttaisi toimintaan / olemiseen, jos joitain merkityksellisiä ääniä otettaisiin pois? (esim. liikennevalojen äänet)
• Millsiläinen näkökulma: arkisten ja mitättömiltä / itsestäänselviltä vaikuttavien asioiden yhteiskunnallinen merkittävyys / arvo tutkimuskohteena
• Adorno ja musiikin medioituminen ja välittyneisyys ja prosessin dialektisuus; muun muassa pseudoindividualismi, massakulttuuri, tiettyjen rakenteiden ja teemojen yleistyminen musiikissa
• Äänen ja vallan suhde; äänen ja musiikin materiaalinen perusta: mihin soittimiin pääsy, ääni kulttuuristen ja sosiaalisten eriarvoisuuksien / muiden rakenteiden ilmentäjänä
• Äänen valtakytkökset; mikä on kulloinkin melua? "Lika on ainetta väärässä paikassa" -> Melu on ääntä väärässä paikassa. (?) Esim. noise on musiikkia oikeassa tilanteessa, toisessa tilanteessa taas häiritsevää surinaa ja kohinaa, MÖKÄÄ
• Ääni vastarinnan käytäntönä; buuaus, sihiseminen, hiljaisuus vastapuheen ja vallankäytön muotona
• Painetun sanan ja julkisen puheen sensurointi vs. hiljaisuuden sensurointi
• Mills: keskusteleva julkisuus; miten esim. kaupunkitilojen yhteisöllisyyden ja näin ollen julkisen puheen väheneminen vaikuttaa
• Kannettavien soittolaitteiden vaikutus olemiseen kaupunkitilassa: oman kuplan luomisen mahdollisuus -> Mills: yksilöllisyys typistyy pseudoyksilöllisyydeksi! Yksilölliseltä tuntuva tila on osa massakulttuuria
• Äänimaisemien tutkimusta, kuvauksia äänimaisemista, ylisukupolvisia näkökulmia, kuulokulmia tilallisuuden taltioimiseen: Muuttuvat suomalaiset äänimaisemat tai suora linkki teokseen
• Väitöskirja, "sonic sociology": Joseph Klett (2015) The Social Life of Noise https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/d/dc/The_Social_Life_of_Noise.pdf

Kolmas miitti - Kokemuksellisuuden ja kerronnallisuuden problematiikkaa

Hyryn artikkelissa on arvokkaita näkökulmia kokemuksen tutkimuksen ja sen käsitteistön problematisointiin

• kiinnostavaa, kuinka kirjoittaja kirjoittaa kokemusasiantuntijuudesta kokemusasiantuntijana
• laadullinen tutkimus ei automaattisesti tavoita merkityksiä ja kokemuksia
• vaikka kuinka tekisi haastatteluja ilman ennakko-oletuksia, on vaarana, että tarttuu kuitenkin tuttuihin sanavalintoihin ja kerronnan tapoihin; näin ollen päädytään toistamaan samoja oletuksia
• tutkijan tehtävä harjoittaa kykyä asettua omien oletusten ulkopuolelle tai kyseenalaistaa niitä
• jotkut ovat esittäneet, että fiktio on ainoa tekstilaji, joka todella tavoittaa kokemuksen
• ei tarvitse siis välttämättä tehdä tiukkaa eroa kaunokirjallisuuden ja tieteen välille, koska molemmilla on velvollisuus ja potentiaali tuottaa käsitteistöä kokemusmaailman tavoittamiseksi (millsiläinen lähestymistapa)

Pohdimme artikkelin kautta myös näkökulmia narratiivisuuksien kyseenalaistamiseen

• esimerkiksi syöpäkokemuksen kertomuslogiikka ei tunnu sopivan tieteelliseen kieleen
• ihmiset jäsentävät elämäänsä tarinamuotojen kautta, ja kuten Hyry kuvaa, syövän myötä "tarina katkesi"
• narratiivisen identiteetin ylikorostuminen; kaikki ihmiset eivät ole kertomuksellisia; vrt. episoodikko, aiheesta lisää, lue esim: niin & näin Galen Strawson: En ole kertomus
• mallikertomukset jäsentävät tapaa ilmaista ja tulkita omaa kokemusta (esim. ikäkriisit, syöpään sairastuminen, mielenterveysongelmat, syömishäiriöt, kuoleman kohtaaminen)
• kannustetaan samanlaisiin tarinoihin; tässä esimerkkinä pohdimme transsukupuolisten kokemuksia hoitoon pääsyssä, myös mielenterveysdiagnostiikka -> päätyvät kehämäisesti vahvistamaan tietynlaista kerrontaa ja tarinan kulkua

Affektit ja emootiot

• emootioita helpompi tutkia, kuin affekteja, koska emootiot kulttuurisesti koodattuja ja jaettuja, toisin kuin affektit -> kehokartat välineenä affektien tavoittamiseen?
• kulttuuriset konventiot ohjaavat ilmaisemaan tuntemuksia tietyillä tavoilla
• onko myös kulttuurinen konventio, miten ja missä affektit tuntuvat ja miten ne sanoitetaan
• ihmiset pyrkivät kielenkäytössään konkretisoimaan asioita käyttämällä kehollisia ilmaisuja, kokemusten kehollistaminen
• kielen vaikutus kokemusmaailmaan, molempiin suuntiin; käsitteistö voi olla toisaalta vapauttavaa ja toisaalta rajoittavaa
• sanaston puute voi aiheuttaa vieraantumista ja etääntymistä

Toinen tapaaminen - Alustavia suuntaviivoja kronotooppikysymyksestä

Kysymyksiä

• Miksi kirjoittajat kertovat osallistuvansa metodikeskusteluun, vaikka suora metodien kommentointi jää lopulta melko vähäiseksi?
• Millaisia metakronotooppeja näette taustavaikuttajina kronotooppien luokitteluun? - Metaa edustaa tieteenfilosofia: positivismi, fenomenologia ja hermeneutiikka, pragmatismi, dekonstruktionismi
• Mitä tieteenalaa teksti edustaa? Onko kirjoittajien valinta olla asemoimatta itseään mihinkään tieteenalaan jonkinlainen kannanotto tai vastaavaa?
• Miten kronotooppi mielestänne eroaa paradigmasta? - Kuhn esittää, että vallitseva paradigma kumoutuu uudella paradigmalla, mutta ko. artikkelissa näin ei ajatella, vaan kronotoopit ovat rinnakkaisia. Denzin ja Lincoln kuvaavat tutkimusmetodologioiden muutosta kahdeksana momenttina tai hetkenä (ks. linkki, s. 7 [1])

Tulokulmia

• Käsittelyn jäsennystä helpotti seuraavien asioiden tarkkailu eri kronotooppien kohdalla

1. suhde subjektiin; subjektin kohtalo / tehtävä
2. suhde valistusaatteeseen; nojautuuko vai kyseenalaistaako
3. suhde kieleen ja totuuksiin; missä määrin neutraaleja, välineellisiä, missä yksilö on suhteessa näihin

• Pohdimme, että tekstissä voi nähdä Millsin näkemysten kanssa yhtenevää ajatusta yhteiskuntatieteilijän käsityöläisyydestä
• Objektivismin ja representaation kronotoopin kohdalla pohdimme, missä määrin ajatus kielestä neutraalina välineenä on jäänyt menneisyyteen ja missä määrin se on edelleen ajankohtainen suuntautumistapa.
• Kokemuspuhe voitaisiin nähdä nykypäivän simulacrumina tai hypertodellisuuden (hyperreality) ilmentymänä; toisin sanoen kokemukset määrittyvät joissain yhteyksissä kaikkein todellisimmaksi todellisuudeksi

Ensimmäisen tapaamisen antia

Muistiinpanot ja kirjoittaminen

• eri yleisöt, kielen ja käsitteistön valinta niiden mukaan
• Pohdimme muun muassa sitä, kuinka muistiinpanojen kirjoittaminen nimenomaan paperille ikään kuin materialisoi ajatukset. Tietokoneen tai älypuhelimen käyttäminen muistiinpanovälineenä mahdollistaa suurempien tietokantojen ylläpitämisen, mutta samaan aikaan tiedon määrän hallinta vaatii myös eri tavalla järjestelmällisyyttä, sillä tiedostot hukkuvat ja unohtuvat helposti laitteen syövereihin.

Millsiläisen analyysin perusteet

• kaksi akselia; yksityinen ja yhteiskunnallinen sekä nykyhetki ja historia
• elämänkerrallisuus
• taito liikkua näkökulmien ja tasojen välillä
• avoimuus tutkimuksessa (ei liikaa oletuksia tai tarkkoja rajauksia)

Millsin näkemykset tutkijuudesta

• vaatimukset suhteutettuna etuoikeutettuun asemaan
• taitoja vai pikemminkin hyveitä?

Nykytutkimuksen rajapinnat ja mahdollisuudet

• laaja-alaisuus vs. nuppineula
• poikkitieteellisyys
• millsiläisen analyysin mahdollisuudet nykyhetkessä?
• Pidetäänkö laaja-alaiseen analyysiin tähtääviä, kriittis-emansipatorisesti virittyneitä kysymyksenasetteluja varteenotettavina, vai keskittyykö vakavasti otettava tutkija hyvin spesifeihin rajauksiin?