Kansantalous/Luku 2

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

INFLAATIO

Mitä inflaatio on?[muokkaa]

Inflaatio on talouselämässä esiintyvä todellinen tapahtuma, jonka toteamme rahan (sisäisen) ostovoiman pienentymisessä. Tämä ostovoima pitäisi eri ajankohtina verrata tiettyihin tuotteisiin. Esimerkkinä nettopalkkani 1968, joka oli 1860 FIM/kk. Verrattuna pankkineidin palkkaan, minulla oli n. viisinkertainen palkka. Palkallani sain 1968 kolme neliömetriä asuntoa (Helsingissä) tai 489 pulloa punaviiniä. Tänään vastaavat summat ovat n. 60 000 ja 16 000 FIM. (Huom. elinkustannusindeksin mukaan palkkani olisi 13 900 FIM ja vastaa n 7% inflaatio per vuosi). Voin todeta, että palkkani ei ole noudattanut inflaation mukaista kehitystä, jos lasken pankkineidin palkan tai asunnon hinnan mukaan, viinipullon hinnassa palkkani vastaisi entistä alkupalkkaani. Tällaiseen laskelmaan perustui mm. lääkärien vaatima roima palkankorotus (v. 2001) – he olivat jäänet jälkeen, verrattuna pankkineitiin tai metallityöntekijään.

Inflaation tunnusmerkit ovat hintojen, palkkojen ja liikkeellä olevien rahamããrien lisääntyminen ajanjaksosta toiseen. Nämä tunnusmerkit voivat myös olla inflaation syy ja/tai seuraus. Inflaatio näkyy eri tunnusluvuista, joista kuluttajaindeksi on tavallisin. Tilastokeskus laskee kuukausittain eri indeksejä. EUssa pyritään n. 2% inflatioon vuodessa, sillä nolla-inflaatio ei ole hyvä, voi syntyä stagflaatio.

Sana pohjainflaatio on uusi keksintö, joka tarkoittaa veroilla vähennettyä in-flaatiota. Esimerkiksi kun valtio lisää verotulojaan, korottamalla polttoaineveroa, sillä polttoaineen hinnankorotus ei vaikuta pohjainflaatioon, vaikka se vaikuttaa inflaatioon. Pohjainflaatiossa ei myöskään ole tukipalkkioiden eikä asumisen pääomakustannusten vaikutusta. Erilaisista hintakäyristä voidaan sekä inflaatiota että deflatoida tarkkailla, riippuen siitä mitä tuotteita tai palveluita seurataan. Esimerkiksi vuosina 1999 –2000 asuntojen hinnat nousivat Helsingin keskustassa n. 30% - mutta silti puhuttiin 3% inflaatiosta. Koska keskustassa ei tule lisää asuntoja, niin kysyntä nostaa asuntojen hintaa jatkuvasti – tarjonta on periaatteessa nolla.

Deflaatio on inflaation vastakohta, eli palkat ja hinnat alenevat samoin kuin liikkeellä oleva rahamäärä. Monesti sanaa DEINFLAATIOta käytetään deflaation synonyymina - eli puhutaan deflaatiosta, silloin kun inflaatioprosentti alenee. Myös sanat DISINFLAATIO ja REFLAATIO ovat käytössä kun inflaatio alenee.

Inflaation eri menetelmät[muokkaa]

Hyperinflaatio on inflaatio, joka etenee satoja tuhansia prosentteja vuodessa ja tätä esiintyi esim. Saksassa 1930-luvulla, sekä monessa kehitysmaassa tänään (huom. kehitysteoria).

Piiloinflaatio on sitä, että valtion säännöksillä sidotaan hinta (esim. vuokria) niin että inflaatio ei näy virallisissa indeksissä, mutta hintapatoutumia on syntynyt.

Stagflaatio on talouselämän pahin tila, sillä siinä valtion menot lisääntyvät sa-malla kun kasvu alenee, jolloin verotulot alenevat vaikka menot lisääntyvät.


Keinottelu ei ole inflaatiota. Usein inflaatioksi kutsutaan sellainen spekulatiivinen toiminta, joka aikaansaa kuluttajissa ja yrittäjissä normaalista poikkeavaa käyttäytymistä, jossa kysyntä ja hintataso nousee. Esimerkkinä. metalli (esim. kulta) ja sen spekulatiiviset kaupat ja niiden seuraukset taloudelle.

Inflaation mittaaminen ja sen vaikutukset[muokkaa]

Inflaatio mitataan erilaisten tunnuslukujen mukaan ja tavallisimmat ovat indeksit. Yleisin käytetty on kuluttajahintaindeksi, muita ovat esim. rakennuskustannus- tai tuonti-indeksi. Indeksejä on melkein joka lähtöön, vaikkapa kuljetusalan kustannus-indeksi.

Indeksilasku suoritetaan aina kahden aikavälin välillä (usein kuukauden) ja kertoimet saadaan suoraan taulukoista. Silloin tällöin hintaindeksit “nollataan" eli indeksi ase-tetaan arvoon = 100. Viimeksi kuluttajaindeksi asetettiin1990 = 100. Esim. elinkustan-nusindeksi on vuodelta 1951 = 100. Esimerkkinä laskelmasta edellä mainittu palkkani vuosina 1968 ja 2001. Taulukosta (kuluttajahintaindeksi) haen vuoden 1968 ja 2001 luvut ja san kertoimen 9, jolloin inflaatiokorjatulle palkalleni tulee luku 9*1860= 16740 FIM ja palkkani on pysynyt viinipullon hinnassa ja elinkustannusindeksin ”vauhdissa”.

Indeksilaskennan suurin haitta on se, ettei se huomioi laadun muutosta eikä teknistä edistystä, esimerkkinä väri TV, jonka hinta on viimeiset 30 vuotta pysynyt markka-määräisesti samana.

Mitä inflaatio tekee taloudelle?

Inflaatio vaikuttaa talouteen usealla tavalla. Rahan ostoarvo heikkenee. Tämä yleensä johtaa hintojen nousuun, joka taas heikentää ostovoimaa. Jos maassa, kuten Suomessa 1950- lähtien on voimakas ammattijärjestäytyminen, syntyy helposti oravanpyörä, jossa hinnat ja palkat koko ajan nousevat. Tilannetta pahentaa se, että jompikumpi on sidottu johonkin indeksiin, jolloin syntyy “inflaatioautomaatti”

Inflaatio vaikeuttaa monen taloudelliseen asiaan joko välillisesti tai välittömästi, esimerkiksi. kiinteistöjen hinnat, osakkeiden hinnat, palkat, vienti- ja tuonti, valtion velka ym. Toinen inflaation vaikutus talouteen on omaisuuden uusjako, varsinkin hyperinflaation aikana. Tämä omaisuuden uusjako ehkä ei ole varallista, mutta sitä ei siedetä, kun ”ekonomit” saavat etua tekemättä mitään. On parempi että tuotannollisin keinoin jaetaan omaisuus uudestaan – eli tänä päivänä on parempi että insinöörit rikastuvat, kuin että ekonomit rikastuvat!

Missä inflaatiota esiintyy?

Kommunismisysteemissä inflaatiota ei tunneta ja usein laki kieltää sen. Siellä yleensä keskusjohtoisesti määrätään tuotteiden hinnat - eikä kustannukset aina ole hinnan mää-rittelyn perusta, esimerkkinä. asuntojen vuokrat tai panssarivaunun ja lastenvaunun alustan hinta.

Silti inflaatiota esiintyy kommunistimaissa. Kaupasta ei saa halpaa perusleipää, jonka hinta on lailla säännöstelty, mutta kyllä kalliimpaa superleipää tai sitten ei ole appelsiinimehua mutta kyIlä omenamehua. Inflaatio näkyy myös huonompana laatuna ja/tai pitempinä toimitusaikoina.

Kehitysmaissa, joissa pätee kehitysteoria, inflaatio saa eriskummallisia muotoja. Siksi puhutaan sisäänrakennetusta inflaatiosta, usein hyperinflaatiosta, jonka tarkoitus on siirtää omaisuus rikkailta valtiolle. On paljon suorituksia, joissa raha ei liiku, esim. silloin kun suutari korjaa parturin kengät ja parturi leikkaa suutarin tukan. Tässä inflaatiota ei esiinny, sillä kyseessä on yksi pää ja kaksi kenkää!


Kapitalismin (Fisherin) perusyhtälö M*V=P*T (n*M=p*Q)[muokkaa]

Kapitalismin peruskaavoja on M*V=P*T, jossa M= rahamäärä; V= rahan kiertonopeus; P= yleinen hintataso ja T= vaihdettava tavaramäärä. Tämän kaavan soveltaminen esim. Suomeen vuosina 1942–1990 on mielenkiintoinen esimerkki jos vertaamme liikkeellä oleva rahaa (M) ja noteerattujen pörssiosakkeiden arvot. Tänä aikana liikkeellä oleva raha nelinkertaistui eli kaavassa M nelinkertaistui. Rahan kiertonopeus tuskin paljon muuttui, eikä liioin T eli tavaramäärä (=osakkeiden määrä). Silloin ainoa ratkaisu tasapainon savuttamiselle on että P eli hinta nelinkertaistui! Näin myös tapahtui osakemark- kinoilla.

Vaikka kaava on mielenkiintoinen, niin sen takana oleva teoria ei selitä mekanismia joka korottaa hintaa yleensä, vaikka se näyttää toimineen osakkeiden hinnan suhteen. Osakkeiden tapauksessa on vaikeata erottaa mikä on “inflaatiota” ja mikä” on “spekulointia”.

Nimellistalous – reaalitalous[muokkaa]

Reaalitaloudella tarkoitetaan taloutta, joka huomioi inflaation. Kirjanpito Suomessa ei huomioi inflaatiota millään lailla. Tänään monet yritykset ovat tilinpäätöksessään siirtyneet reaalitalouteen, ettei syntyisi harhakuvia voiton-omaisuuden suhteen.

Erityisesti tämä pätee konserneihin, joilla on tytäryhtiöt korkean inflaation maissa. Investointeja tehdessä olisi huomioitava tuleva inflaatio ja se, tehdäänkö investointi omalla tai vieraalla rahalla. Paras lähestymistapa on laskea “sisäinen korko” ja korjata se inflaatiolla. Hintatason nousu Suomessa toisen maailmansodan jälkeen on ollut n. 1000 %, jolloin [“rautakauppias”] -esimerkkini ei ollut huono osoittamaan mistä on kyse. USA:ssa metalliteollisuus ja autoteollisuus laskevat reaalitalouden mukaan ja korot-tavat hintojaan sen mukaan.

Reaalikoron lasku tapahtuu seuraavan kaavan mukaan:

rr = ((1+r)/(l+i)—l) * 100

jossa, rr = reaalikorko; i = odotettu inflaatio ja r= luoton tuotto.

ESIMERKKI. Luoton korko = 12% ja inflaatio = 20 %. Saamme rr=((l,12)/(1,2)-1) *100 = -6,6 ja hatusta vedetty arvo 12-20 = -8 on hieman epätarkka, mutta sitä käytetään usein.

Suomessa reaalitalous on johtanut siihen, että teollisuus investoi lainarahalla, varsinkin silloin, kun reaalikorko oh negatiivinen, lähinnä vuosina 1970–1986. Tämä on eräs syy siihen, että teollisuudella Suomessa on hyvin pieni osuus oman pääomaa verrattuna muihin maihin. Kuluttajan tasolla inflaatio söi lainoja ja säästäjät hävisivät. Kun reaalikorko siirtyi positiiviseksi 1990-luvun alussa tuli itku ja hampaiden kiristys.

Inflaation kolme muotoa[muokkaa]

Kasvuteorian mukaan on olemassa kaksi eri inflaatiotyppiä, eli kysyntä- (PULL) ja kustannusinflaatiota (PUSH). Tähän läheisesti liittyy rahan määrä markkinoilla. Rahan määrää voi valtiovalta lisätä tai rahaa voi tuoda ulkomailta. Kolmas inflaation muoto on rakenteellinen inflaatio, joka liittyy kehitysteoriaan.

Kysyntäinflaatio[muokkaa]

Kysyntäinflaatio syntyy silloin kun kokonaiskysyntä ylittää kokonaistarjonnan tilan-teessa, jossa on täystyöllisyys ja tuotanto on 100%n tasolla. Toisin sanoen, kysyntää ei voi lisätä kotimaan tarjonnalla. Riippuen alasta tämä inflaatio etenee eri tavalla esim. 1980-luvun lopulla asuntokaupoissa oli ns. “liikakysyntäinflaatio”, sekä ns. “voittokonjunktuuriinflaatio” (lue spekulointi). Muita tämän tyypin inflaatioita voi olla “pullonkaulainflaatio” (esim. Intelin sirut 1980-luku, kun niistä oli kova pula) tai “niukkuusinflaatio” (esim. Benecol margariini).

Kotimaisen kysynnän kiihtyminen johtaa nopeasti tuontipaineeseen, jolloin tuonnilla pyritään täyttämään” kysyntä. Tämä taas johtaa kauppataseen alijäämään. Samalla säästäminen vähenee ja kotimainen investointi vähenee. Pitkällä tähtäimellä työttömyys lisääntyy, inflaatio korottaa hintoja ja kustannuksia, jolloin edessä on valtion toimen-piteitä, joista devalvaation käyttö on helpoin ja politiikoille sopiva keino.

Taloudellisen tasapainon järkkyminen näkyy hyvin kuvassa (mac5) joka on ns. 45 asteen viivasto. Lisäksi kannattaa katsoa kuvaa (mac6) jossa on valtion yksinkertaistettu mailli. Pisteessä A on tasapaino, jossa säästöt ja investoinnit ovat samat. Kun säästöt ylittävät investoinnit tulee tilanne, jossa syntyy deflaatiopaine. Jos investointi ylittää säästöt tulee tilanne, jossa syntyy inflaatiopaine.

Suomessa 1970-luvulla investointiboomi rahoitettiin suurelta osin ulkomaisin lainoin, jolloin seurasi “ylikuumenemien” taloudessa ja tämä johti hintojen voimakkaaseen nou-suun. Suomessa oli deflatorinen “impulssi” 1930-luvulla ja sekin aiheutti ongelmia, lähinnä tuotannossa, jolloin syntyi vakava työttömyys.

Inflaation negatiivisia ilmiöitä ovat pääomavuodot, jotka taas aiheuttavat investointi-pääoman puutetta

Kustannusinflaatio[muokkaa]

Tämän lähtökohtana on se, että palkat “liukuvat” ylöspäin. Suurin syy tähän on se, että palkkoja ei enää määritellä kysynnän ja tarjonnan mukaan, vaan ammattijärjestöt neu-vottelevat "vanhojen etuuksien ylläpidosta ja uusien saamisesta”. Meillä on viimeiset 50 vuotta ollut palkkamekanismi, joka aina on lisännyt palkkaa jonkun kriteerin (esim. tuottavuus, indeksin, yleisen ansiotason) mukaan. Palkkaustomaatti on sitten korottanut tuotteiden hintoja, jotka taas ovat korottaneet palkkoja. Toimialat, joilla on muita tehok-kaampi tuottavuus, eivät alenna hintojaan, vaan lisäävät voittojaan - joka taas on nostanut palkkoja, mikä johtaa palkankorotuksiin Tällaisen kierteen lopettaminen on vaikeata.

Suomessa tämä oravanpyörä on johtanut devalvaatioon n. 20 vuoden välein. Devalvaatio taas nostaa tuontihintoja ja raaka-ainekuluja, joka taas aikaansaa paineita hintojen koro-tukselle. Nyt devalvaatiota ei voi enää käyttää, sillä olemme liittynet Eun jäseneksi ja rahayksikkömme on Euro.

Struktuuri-inflaatio[muokkaa]

Struktuuri-inflaatio kuuluu kehitysteoriaan, jossa jatkuvasti on suuri työttömyys eikä maan tuotanto toimi täydellä teholla. Syntyy noidankehiä (struktuureja) jotka aikaansaavat jatkuvan inflaatiokierteen. Tämä johtaa yleensä hyperinflaatioon ja se liittyy kehitysteoriaan, mistä ollaan monta eri mieltä. Tämän inflaation tarkoitus on yleensä siirtää yksityinen omaisuus valtiolle (tai rahamafialle?) Kaupanteko näissä maissa on erittäin vaikeata ja paljon "vaihtokauppaa” esiintyy, jolloin rahalla ei ole merkitystä.

Inflaation vaikutukset[muokkaa]

Inflaatiosta kärsivät eniten säästäjät, jotka pitävät rahansa sukanvarressa tai pankissa. Inflaatio alentaa säästämistä. Muita häviäjiä ovat ne, jotka kiinteään hintaan (= kalliilla rahalla) ovat ostanet tavaroita tai palveluksia, jotka toimitetaan tulevaisuudessa (halpaa rahaa), esimerkkinä. urakkasopimukset tai vientisopimukset, joilla on pitkä takaisin-maksuaika. Alla oleva kuva esittää reaaliantolainauskoron Suomessa. siitä näkyy että ne jotka saivat lainaa kun korkotaso oli alle nollan tienasivat inflaatiosta. Tämä oli yksi suu miksi teollisuus pyrki ottamaan mahdollisen paljon lainaa 1970 luvulla. Antolainaus.jpg


Kotimaassa hintojen korotus johtaa kansainvälisen kilpailukyvyn menetykseen, mistä seuraa työttömyys ja vaje. Tulonsaajista kärsivät pientuloiset ja ne jotka jäävät jälkeen palkkakehityksessä. Inflaatio san myös aikaan vakavia psykologisia ja poliittisia vaikeuksia, kuten luottamuksen häviäminen valtioon ja sen toimintaan. Samalla speku-lointi lisääntyy ja markkinat vinoutuvat (ostetaan huvila Espanjasta).

Inflaation torjunta[muokkaa]

Inflaation torjumassa valtiovallalla on tärkein asema. Myös ammattiyhdistyksillä on omat vastuunsa. Valiteltavasti inflaation torjunnalla on sivuvaikutuksia, jotka eivät aina ole positiivisia, ainakaan lyhyellä tähtäimellä.. (katso kuva mac9).

Meillä Suomen Pankki pyrkii madaltamaan inflaatiota seuraavin keinoin,

- tavoite on alhainen inflaatio n. 2% vuodessa = kuluttajahintojen nousu,

- pyritään pitämään Euron arvo ylhäällä ja vakaana,

- pyritään alempaan inflaatioon, kuin suurimmilla vientikauppamailla on,

- alhainen peruskorko edesauttaa alhaista inflaatiota,

- rahapolitiikalla (mm. rahan määrä) torjutaan hintojen korotukset,

- reagoidaan nopeasti vinoutumiin,

- säännöstelyiden lopettamisella poistetaan ns. piilotyöttömyys, Nämä toimet lisäävät uskottavuutta Suomen talouteen.

YRITYKSET voivat torjua inflaatiota seuraavin keinoin,

- tehdään pitkät ostosopimukset kiintein hinnoin,

- suojataan valuutat,

- pidetään palkat ja hinnat kurissa esim. tuotekehityksellä,

- investoidaan viisaasti - turha pröystäily pois

Torjunta.gif

Hyperinflaatio[muokkaa]

Toiminta hyperinflaatiomaissa.

Hyperinflaation torjuntamallia ei ole, joten meidän on parasta tietää miten toimia hyper-inflaatiomaissa, esim. kaupanteon yhteydessä. On huomioitava, että näissä maissa on omat asetukset inflaation käsittelyssä esim. miten valuuttaa voi/saa vaihtaa. Tärkeät ovat ns. siirtohinnoittelusäännöt ja kirjanpitolait no maissa.

Huomioi seuraavaa,

- investoinnit paikallisin rahoin ja mielellään pankkilainana,

- pyri myydessä käteiskauppaan ja ostettaessa pitkään maksuaikaan,

- sijoita kassa heti kiinteään omaisuuteen,

- pelaa royaltytuloilla,

- onko yhdenkurssin vai kahdenkurssin systeemi?

Deflaation torjunta

- vältetään ylituotanto,

- rajoitetaan tuotantoa jos kysyntä vähenee (esim. paperiteollisuus),

- vältetään ylivelkaisuus,

- pyritään täystyöllisyyteen,

- pyritään kasvupolitiikkaan,

- poliittisesti on vaikeata saada kunnon tuotto säästäjille.

Työttömyys ja inflaatio

Kansantaloudessa makroekonomiassa kaksi suurinta mörköä ovat työttömyys ja inflaatio. Näillä on riippuvuus, eli kun on korkea inflaatio, niin raha on ”halpaa” ja työttömyys on matalalla, kannattaa ottaa ihmisiä töihin. Kun inflaatio on alhaalla työttömyys lisääntyy. Lisäksi makrotalous tarvitsee jonkinlaisen ”pohjatyöttömyyden”, joka pitää palkat ja hinnat kurissa. Työttömyyteen ja inflaatioon vaikuttaa myös valtion kulutus.

Työttömyyden ja inflaation mörköä ja sen torjuntaa voidaan verrata Odysseuksen retkeen Karybdiksen ja Skyllan välillä!

Työttömyyden hinta

Ennen työttömyys johti henkilötasolla suuriin vaikeuksiin, kun ei ollut minkäänlaista turvaa. Tänään varsinkin Euroopassa on työttömyysturva ja sosiaaliturva lieventämässä työttömyyden haittoja. On tärkeätä ylläpitää ostovoima, sillä muuten voi syntyä hyvin paha kierre, jossa työttömyys johtaa ostovoiman vähenemiseen, joka taas johtaa kysynnän vähenemiseen, joka taas vuorossaan johtaa irtisanomisiin ja lisätyöttömyyteen. Tämä oli syy siihen että 1930-luvulla syntyi ns. suuri depressio USAssa.

Muitakin tappioita syntyy kuin rahalliset, psykologiset, sosiaaliset ja lisäksi arvokasta tietämystä menee hukkaan, eikä maa pysty käyttämään koko kapasiteettiään oikein. Työttömyys pyritään pitkällä tähtäimellä pitämään kurissa (kasvuteoria). Emme tässä nyt puhuta kehitysteoriasta, jossa maassa jatkuvasti on 30-50% työttömyys.

Miten työttömyys lasketaan?

Suomessa on tullut riita siitä miten työttömyys lasketaan. Meillä tilastokeskus pitää tilastoa, joka perustuu kyselyihin ja virallisiin tilastoihin, kun taas työvoimatoimisto katsoo työttömien työnhakijoiden määrää. Tämä jälkimmäinen menetelmä antaa pienemmän luvun kuin edellinen sillä,

- osa työttömistä on koulutuksessa tai valtion ”pakkotöissä” (esim. armeija), - - osa työttömistä eivät hakeudu listoille, - - osa ovat sairas- tai työkyvyttömyyseläkkeellä, - - opiskelijoiden oikea määrittäminen on vaikeata, - - osa on muuttanut ulkomaille, - - muu syy.

Työttömyys lasketaan prosenteissa koko työvoimareservistä ja ongelmia syntyy myös siitä miten tämä koko maan työvoimareservi lasketaan. Onko esim. pönde joka on käynyt kahden päivän traktorikurssin työtön traktorinkuljettaja?

Työttömyyden vertailu eri aikakausina on vaikeata, esim. jos vertaamme 1950- lukua tähän päivään. Nykyisin nuorien ja naisten osuus työvoimasta on kasvanut ja tiedetään että nuorilla ja naisilla työttömyys on aina ollut suurempi kuin miehillä ja vanhemmilla – ei siis ole ihme jos työttömyysprosentti on kasvanut vuosien mittaan. Lisäksi kuvaan on tullut muita tekijöitä kuten pätkätyöt ja nopea teknologinen kehitys.

Mitä on täystyöllisyys?

Yhteiskuntamme muuttuu koko ajan, ihmiset muuttavat sekä työpaikkakuntaa että ammattiaan, jolloin jatkuvasti on ”työttömiä” jotka ovat muuttamassa tehtävästä toiseen. Tällaista työttömyyttä on melko mahdotonta alentaa. Poikkeuksia on ollut sotien aikana, jolloin työllisyys ylitti kaikki normaalit luvut. Kysymys on siitä, kuinka iso tällainen ”vapaaehtoinen” työttömyys on?

Aikaisemmin arvioitiin että se olisi n. 2-3%, mutta nykyisin puhutaan n. 5-8% luvuista! Tämä luku on sinänsä tärkeä, sillä ei koskaan kannata pyrkiä 0% työttömyyteen, vaan pidetään tavoitteena tätä vapaaehtoista työttömyyslukua.

Toisentyyppinen työttömyys on struktuurityöttömyys, joka johtuu siitä että työtä ei löydy koska työtaito on vanhentunut.(esim. automaatio tullut tilalle) tai jokin muu syy johtaa pitempiaikaiseen työttömyyteen.

Kolmas työttömyyslaji on syklinen työttömyys, joka johtuu kansantalouden sykleistä ja ulkoisista vaikutteista. Tämä on se laji työttömyyttä, joka eniten kiinnostaa ekonomisteja.

USAssa oli työttömyyttä 1940-luvulla n. 4% ja pienimmillään työttömyys oli Korean sodan aikana 1953 eli 2,9 %. Presidentti Kennedyn aikana asetettiin saavutettavaksi luvuksi 4 %, eli tämä oli se luku mitä työttömyys ei saanut ylittää.. Nixonin aikana tämä luku hylättiin ja 1980-luvulla ekonomistit puhuvat 6% vapaaehtoisesta työttömyydestä ja löytyy niitäkin, jotka vielä haluavat korottaa tätä lukua.

Työttömyysturva

Monissa maissa on työttömyysturva, jonka perimmäinen tarkoitus on ylläpitää ostovoimaa ja siten ehkäistä lisätyöttömyyden synty. Eri maissa on eri systeemit korvausten maksuun, meillä on sekä työttömyyskorvaus että sosiaalinen korvaus. Kuitenkin voidaan pääperiaatteena pitää seuraavia asioita,

- vain kokenut työläinen saa. Tämä tarkoittaa ettei korvausta anneta opiskelijoille tai uusille työmarkkinoille tuleville, - - ne jotka ovat irtisanoneet itsensä eivät saa, - - sinun pitää jatkuvasti hakea uutta työpaikkaa, - - sinun pitää ottaa vastaan tarjottu työpaikka, - - etu loppuu 6 kk jälkeen (meillä 500 päivää), - - meillä ammattiliittoon kuluminen auttaa korvauksen suuruuteen.

Suomessa on viimeaikaisen suuren työttömyyden takia pyritty erilaisiin erikoisjärjestelyihin. Meillä on erilaisia työllistämistukia, koulutusta ja kuntien ”pakkotöitä”, mutta lopputulos on ollut heikko. Näillä toimilla on lähinnä kaunisteltu työttömyyslukuja.

Työttömyysturva kerätään verorahoista ja korkean työttömyyden aikana kerätään ylimäärainen työttömyysmaksu – myös eläkeläisiltä.

Täystyöllisyyden hinta Makrotasolla työttömyys maksaa, resursseja jää käyttämättä, eikä kansantulo nouse tarpeeksi. suomessa tämä nähtiin 1990 kun tuli lama ja työttömyys nousi korkealle.

Yhteenveto[muokkaa]

Inflaatio on todellinen taloudellinen ilmiö, jonka syyt ja seuraukset tunnetaan. Lai-naajat ja valtio voittavat aina inflaatiosta - kuluttajalle inflaatio on pahasta - se on “yli-määräinen” vero.

Huonosti hoidettu valtio voi joutua oravanpyörään, jossa inflaatio tasaisin välein johtaa devalvaatioon, työttömyyteen ja hinnankorotuksiin.

Usein ns. markkinavoimat ja spekulaatio määräävät esim. korkotason enemmän kuin valtion toimenpiteet. Suomessa on vasta 1990-luvulla ryhdytty toden teolla torjumaan inflaatiota. Torjunnassa Suomen Pankki ja ammattiyhdistykset ovat päätekijät.. Kuluttajan ja yritysten kannalta on tärkeätä että sisäinen laskenta käyttää us. reaali-talouden laskelmia.


Työttömyys ja inflaatio[muokkaa]

Kansantaloudessa makroekonomiassa kaksi suurinta mörköä ovat työttömyys ja inflaatio. Näillä on riippuvuus, eli kun on korkea inflaatio, niin raha on ”halpaa” ja työttömyys on matalalla, kannattaa ottaa ihmisiä töihin. Kun taas inflaatio on alhaalla työttömyys lisääntyy. Lisäksi makrotalous tarvitsee jonkinlaisen ”pohjatyöttömyyden”, joka pitää palkat ja hinnat kurissa. Työttömyyteen ja inflaatioon vaikuttaa myös valtion kulutus. Työttömyyden ja inflaation mörköä ja sen torjuntaa voidaan verrata Odysseuksen retkeen Karybdiksen ja Skyllan välillä!

Työttömyyden hinta

Ennen työttömyys johti henkilötasolla suuriin vaikeuksiin kun ei ollut minkäänlaista turvaa. Tänään varsinkin Euroopassa on työttömyysturva ja sosiaaliturva lieventämässä työttömyyden haittoja. On tärkeätä ylläpitää ostovoima, sillä muuten voi syntyä hyvin paha kierre, jossa työttömyys johtaa ostovoiman vähenemiseen, joka taas johtaa kysynnän vähenemiseen joka taas vuorossaan johtaa irti-sanomisiin ja lisätyöttömyyteen. Tämä oli syy siihen että 1930-luvulla syntyi ns. suuri depressio USAssa. Muitakin tappioita syntyy kuin rahalliset, psykologiset, sosiaaliset ja lisäksi arvokasta tietämystä menee hukkaan, eikä maa pysty käyttämään koko kapasiteettiään oikein. Työttömyys pyritään pitkällä tähtäimellä pitämään kurissa (kasvuteoria). Emme tässä puhuta kehitysteoriasta, jossa maassa jatkuvasti on 30-50% työttömyys.

Miten työttömyys lasketaan?

Suomessa on tullut riita siitä miten työttömyys lasketaan. Meillä tilastokeskus pitää tilastoa, joka perustuu kyselyihin ja virallisiin tilastoihin, kun taas työvoimatoimisto katsoo työttömien työnhakijoiden määrää. Tämä jälkimmäinen menetelmä antaa pienemmän luvun kuin edellinen sillä,

- osa työttömistä on koulutuksessa tai valtion ”pakkotöissä” (esim. armeija)

- osa työttömistä eivät hakeudu listoille

- osa ovat sairas- tai työkyvyttömyyseläkkeellä

- opiskelijoiden oikea määrittäminen on vaikeata

- osa on muuttanut ulkomaille

- muu syy

Työttömyys lasketaan prosenteissa koko työvoimareservistä ja ongelmia syntyy myös siitä miten tämä koko maan työvoimareservi lasketaan. Onko esim. pönde joka on käynyt kahden päivän traktorikurssin työtön traktorinkuljettaja? Työttömyyden vertailu eri aikakausina on vaikeata, esim. jos vertaamme 1950- lukua tähän päivään. Nykyisin nuorien ja naisten osuus työvoimasta on kasvanut ja tiedetään että nuorilla ja naisilla työttömyys on aina ollut suurempi kuin miehillä ja vanhemmilla – ei siis ole ihme jos työttömyysprosentti on kasvanut vuosien mittaan. Lisäksi kuvaan on tullut muita tekijöitä kuten pätkätyöt ja nopea teknologinen kehitys.

Mitä on täystyöllisyys?

Yhteiskuntamme muuttuu koko ajan, ihmiset muuttavat sekä työpaikkakuntaa että ammattiaan, jolloin jatkuvasti on ”työttömiä” jotka ovat muuttamassa tehtävästä toiseen. Tällaista työttömyyttä on melko mahdotonta alentaa. Poikkeuksia on ollut sotien aikana, jolloin työllisyys ylitti kaikki normaalit luvut. Kysymys on siitä, kuinka iso tällainen ”vapaaehtoinen” työttömyys on? Aikai-semmin arvioitiin että se olisi n. 2-3%, mutta nykyisin puhutaan n. 5-8% luvuista! Tämä luku on sinänsä tärkeä, sillä ei koskaan kannata pyrkiä 0% työttömyyteen, vaan pidetään tavoitteena tätä vapaaehtoista työttömyyslukua. Toisentyyppinen työttömyys on struktuurityöttömyys, joka johtuu siitä että työtä ei löydy koska työtaito on vanhentunut.(esim. automaatio tullut tilalle) tai jokin muu syy johtaa pitempiaikaiseen työttömyyteen. Kolmas työttömyyslaji on syklinen työttömyys, joka johtuu kansantalouden sykleistä ja ulkoisista vaikutteista. Tämä on se laji työttömyyttä, joka eniten kiinnostaa ekonomisteja.

USAssa oli työttömyyttä 1940-luvulla n. 4% ja pienimmillään työttömyys oli Korean sodan aikana 1953 eli 2,9 %. Presidentti Kennedyn aikana asetettiin saavutettavaksi luvuksi 4 %, eli tämä oli se luku mitä työttömyys ei saanut ylittää.. Nixonin aikana tämä luku hylättiin ja 1980-luvulla ekonomistit puhuvat 6% vapaaehtoisesta työttömyydestä ja löytyy niitäkin, jotka vielä haluavat korottaa tätä lukua.

Työttömyysturva

Monissa maissa on työttömyysturva, jonka perimmäinen tarkoitus on ylläpitää ostovoimaa ja siten ehkäistä lisätyöttömyyden synty. Eri maissa on eri systeemit korvausten maksuun, meillä on sekä työttömyyskorvaus että sosiaalinen korvaus. Kuitenkin voidaan pääperiaatteena pitää seuraavia asioita, - vain kokenut työläinen saa. Tämä tarkoittaa ettei korvausta anneta opiskelijoille tai uusille työmarkkinoille tuleville, - ne jotka ovat irtisanoneet itsensä eivät saa, - sinun pitää jatkuvasti hakea uutta työpaikkaa, - sinun pitää ottaa vastaan tarjottu työpaikka, - etu loppuu 6 kk jälkeen (meillä 500 päivää) - meillä ammattiliittoon kuluminen auttaa korvauksen suuruuteen.

Suomessa on viimeaikaisen suuren työttömyyden takia pyritty erilaisiin erikoisjärjestelyihin. Meillä on erilaisia työllistämistukia, koulutusta ja kuntien ”pakkotöitä”, mutta lopputulos on ollut heikko. Näillä toimilla on lähinnä kaunisteltu työttömyyslukuja. Työttömyysturva kerätään verorahoista ja korkean työttömyyden aikana kerätään ylimäärainen työttömyysmaksu – myös eläkeläisiltä.

Täystyöllisyyden hinta Makrotasolla työttömyys maksaa, resursseja jää käyttämättä, eikä kansantulo nouse tarpeeksi. suomessa tämä nähtiin 1990 kun tuli lama ja työttömyys nousi korkealle.

Mac Ramsay 24.9.2008