Siirry sisältöön

Keskustelu:Keskustelu ensimmäisestä luennosta

Sivun sisältöä ei tueta muilla kielillä.
Lisää aihe
Wikiopistosta

Ongelmallinen kasvattaja

[muokkaa]

Uusien lukutaitojen oppiminen on haaste etenkin omaan ikäryhmääni kuuluville, jotka ovat tottuneet pärjäämään perinteisellä luku- ja kirjoitustaidolla. Mutta nyt se ei vaan enään riitä, kun on osattava tulkita myös vaikkapa kuvia ja kaikenlaisia visuaalisia symbooleja, LOL, OMG,:P, ><;;;, ^_^... Huh huh!

Juha Herkman (2007) tulkitseekin ikäiseni ongelmallisiksi kasvattajiksi, koska kuulumme kirja- ja televisiosukupolveen ja nykyiset lapset ovat jotakin aivan muuta. He ovat eläneet pienestä asti kännyköiden, videoiden, tietokoneiden ja kaikenlaisten nopeiden verkkoyhteyksien kanssa. Itse koenkin etenkin kuvien tulkitsemisen haasteelliseksi, koska yksi kuva voi kertoa enemmän kuin tuhat sanaa. Kuvia havainnoidaan normaalin näköhavainnoinnin avulla, ja niitä voi "ymmärtää", vaikka ei ymmärrä mitään puhutusta tai kirjoitetusta kielestä. Sopivat siis hyvin erityisryhmien kommunikointiin, mutta valitettavasti myös markkinointiin!

Kuvat eivät kuitenkaan kerro oikeasti yhtään mitään, jos katsojalta puuttuu niiden tulkinnassa tarvittava lukutaito. Pitäisi tuntea ensin kulttuuri, että kykenee tulkitsemaan kuvien sisällön, koska on olemassa niin paljon esineitä, hahmoja ja tapahtumia, joiden merkitys aukeaa vasta, kun tuntee ympäröivän kulttuurin.

Palaankin vielä kirjoitukseni alun symbolisiin kuvamekkeihin, jotka tuskin kertovat sellaisenaan mitään suomalaiselle mummolle, koska häneltä puuttuu niiden lukemisessa tarvittava lukutaito. Mutta joku nuorisokulttuurin edustaja osaa kyllä heti tulkita viestin sisällön, vaikka siinä olisi vain kuvamerkit <: