Keskustelu ensimmäisestä luennosta

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mediakasvatus ja uudet lukutaidot/Syksyn 2010 kurssi

Aloitan keskustelun arkisesti liittyen kahvitaukotehtävään...

'Uuden lukutaidon' käsitteessä minulle selvempi osa on sen loppu, 'lukutaito'. Tässä yhteydessä (ja miksei monessa muussakin) ajattelen, että lukutaito on melko synonyyminen merkityksellistämisen kanssa. Muistan anekdootin miehestä, jonka varhaiseläkkeelle jäämisen syyksi riitti diagnoosi: "Lukee sujuvasti, muttei ymmärrä mitään lukemastaan". Ilman minkäänlaista merkityksellistämistä lukeminen näyttäytyy aika absurdina toimintana. Toinen lukutaidon lähikäsite voisi olla 'osallistuminen'. Lukevana ihmisenä voi ottaa osaa sellaisiin ympäristöihin, yhteisöihin ja vuorovaikutuksiin, joihin ilman tätä taitoa ei ole pääsyä.

Käsitteen ensimmäinen osa, 'uusi', taas näyttäytyy minulle loppuosaakin hämärämpänä. Arjessa ajattelen tämän uuden aina viittaavan nimenomaan elektronisiin ympäristöihin, erityisesti Internetiin, mutta ajatus siitä, että uudessa lukutaidossa olisi vain mediumin, tekniikan tai ympäristön vaihdoksesta kuulostaa pliisulta. Viittaako 'uusi' myös uudenlaisiin ymmärtämisen haasteisiin, joita sekä uudet mediat että (alati) uusi yhteiskunnallinen tilanne on tuonut tullessaan, vai onko tässä uudessa ylipäätään yhtään mitään uutta? Niko-Matti


Liityn samaiseen kahvitaukoaiheeseen. Kahvitauko tehtävänä oli siis selittää "uusi lukutaito" -termi sellaiselle, joka ei ole ennen siitä kuullut. Niinpä päädyin siihen tulokseen. että minun täytyy selittää se myös itselleni. Mitään yhtä selkeää vastausta en saanut, mutta päädyin johonkin sellaiseen, kuten mahdollisuus vaikuttaa erilaisista tietokanavista tulevaan tietoon, kyky pohtia informaatiota kriittisesti ja taidot etsiä jatkuvasti lisääntyvistä tiedon kanavista itselle milloinkin tarpeellista tietoa. Mihin muut mahdollisesti päätyivät? Tuohon Niko-Matin viimeiseen kysymykseen sanoisin, että kyseessä ei ehkä ole mitään uutta kuten sanoit, mutta alammeko vasta nyt laajemmin havahtua esim. elektronisten ympäristöjen tarjoaman tiedon mahdollisuuksiin? Sara


Uusi lukutaito haastaa vanhan lukutaidon. Ennen uskottiin sokeasti painettuun sanaan; kaikkea lehdissä ja kirjoissa julkaistua pidettiin totena. Uudet mediat ovat luoneet epävarmuuden tilan, jossa kaikkeen julkaistuun aineistoon ei voi luottaa. Internetissä julkaistun tiedon kyseenalaistaminen on johtanut myös printtimedian tuotteiden kyseenalaistamiseen. Lehtiartikkeli/kirja on kirjoittajansa näkökulma johonkin asiaan, ei absoluuttinen totuus. Henna


Jatkan edellistä aihetta lisäten omia ajatuksiani uudesta lukutaidosta. Itse ajattelisin edellisen kirjoittajan tapaan uuden lukutaidon olevan ennen kaikkea kriittistä pohdintaa tiedon suhteen. Luennolla keskustelimme esimerkiksi internet-lähteiden käytöstä. Mielestäni ei ole olennaista pohtia sitä, voiko internet-lähteitä käyttää vaikkapa tutkielmassa lähteenä. Tärkeämpää on sen sijaan pohtia sitä, onko tieto luotettavaa siinä määrin, että siihen voisi tutkielmassa viitata. Tässä pohdinnassa on hyvä hyödyntää internet-lähteiden osalta arviointia siitä, kuka tiedon on julkaissut tai miltä sivustolta se löytyy. Lisäksi uuteen lukutaitoon sisältyy mielestäni kyky erottaa valtavasta tietotulvasta olennainen, jottei huku tietotulvan alle. Oman alan tieteellisiä lehtiä ja tieteellistä keskustelua olisi hyvä seurata, mutta kuinka paljon on riittävästi? Anna


Yllä esitetyistä puheenvuoroista yhteen suuntaan jatkaen oma mututuntumani tai ennakkoluuloni on, että useiden opettajien ja vastaavien henkilöiden/tahojen kategorinen nihkeys nettilähteitä kohtaan kumpuaa pikemminkin epäluottamuksesta opiskelijoiden informaatiolukutaidon suhteen kuin sinänsä epäluottamuksesta kaikkeen ja mihin tahansa netin sisältöön. Ja tottahan se onkin, että internetin sisällön luotettavuutta ja muita sen ominaisuuksia on työläämpi arvioida, kun ei voi ottaa annettuna perinteisiä "jos joku on jaksanut kustantaa niin eihän se ihan potaskaa voi olla" -nyrkkisääntöjä. Tämä pätee vaikka Wikipediaankin, koska lukijan on väistämättä arvioitava tiedon uskottavuus, ajantasaisuus, puolueettomuus jne. ihan omatoimisesti (paitsi jos artikkelissa on arvioinnin avuksi suositeltu-tähti tai ongelmailmoituksia). Toisaalta kun nyrkkisääntöihin, paradigmoihin ja dogmiin ei voi turvautua, kelvollisella informaatiolukutaidolla siunattu selviää vähintään yhtä hyvin kuin muuallakin informaation parissa (vaikka ehkä vähän suuremmalla vaivalla). Kaiketi vastaanhannauksessa on siis kyse äidinkielenopettajien tyypilliseen puolipisteohjeeseen vertautuvasta asiasta: "Älkää koskaan käyttäkö puolipistettä, älkää siinäkään tapauksessa, että osaatte käyttää sitä oikein – koska kuitenkin käytätte sitä väärin." – Haltiamieli 16. syyskuuta 2010 kello 13.58 (UTC)


Jaan näköjään melko samat ajatukset edellä olevien kirjoitajien kanssa liittyen `uuden lukutaidon` käsitteeseen ja esimerkiksi Annan teksti voisi olla lähtöisin omalta näppikseltäni. Ajattelisin itsekin uuden lukutaidon liittyvän nimen omaan keskeisesti lähdekritiikkiin, koska aiemmin lähteinä käytettiin enemmän formaaleja tahoja, jotka oli vertaisarvioitu ja ns. oikeiksi todistettu, mutta koska informaatiota tuotetaan tänä päivänä jatkuvalla syötöllä useille kanaville ja vieläpä kenen tahansa toimesta, tulee kuluttajan/käyttäjän (siis tiedon tarvitsijan) osata erottaa joukosta se olennainen ja arvioida sen paikkansapitävyyttä. Edellä mainitun lisäksi ajattelen uudella lukutaidolla tarkoitettavan myös ns. uusien medioiden käyttöä, eli lähinnä internetiä ja sen sovelluksia ja niistä tarvittavan informaation löytämistä ja hyödyntämistä. Hennan juttuun kommentoisin lyhyesti, että printtimedia on tosiaan kokenut kovan kolauksen luotettavuuden lähteenä. Nykyisin esimerkiksi kolumnit lehdissä saattavat olla kieliasultaan huonoja, koska niitä vääntää yhä useammin joku julkkis, jolla ei saata olla oikeinkirjoituksesta hajuakaan, saatikka siitä, millaisia juttuja on soveliasta missäkin lehdissä kirjoittaa (vaikka julkaisun pitäisi edelleen olla mielestäni päätoimittajan ja lehden toimituksen linjan vastuulla.) Esimerkkejä tästä on lukuisia, mutta edellä ajattelin viime viikolla kaikkiin Tampereen (ja muutaman lähikunnan) talouksiin jaettavasta ilmaisjakelulehdestä lukemaani juttua, jossa uusi kolumnisti Jouni Hynynen puhui lähinnä siitä, kuinka vaimolta saa piparia lomalla paremmin. Printtimedian luotettavuutta kohahdutti hiljattain myös kulovalkean lailla levinnyt tieto mainostoimistojen lääkefirmoille kirjoittamista tutkimuksista positiiviseen sävyyn, jopa tuotteen vaaroja vähätellen ja negatiivista tietoa panttaamalla, joita sitten julkaistiin totuuksina. Marjo(ri3)


Uusi lukutaito on nimenomaan taitoa onkia haluamansa tieto alati kasvavasta informaatiomassasta. Jokainen voi olla oman itsensä (kuva)journalisti-sisällöntuottaja ja samalla olla hyödyksi muille tietoa tai viihdettä tarvitseville. Tulee mieleen HYPEP1-kurssilla vastaantullut Long Tail -kuvio, [1]eli kaikkea löytyy kaikille. Monipuolisuus lisääntyy. Jonne


Yksi näkökulma kielen, dokumenttien ja lukutaidon maailmaan tarjoaa niiden tapa laajentaa sosiaalisen kommunikaation rajoja ja siten myös muovata ihmisen ajattelua. Kommunikaation keinojen lisääntyessä, tarvitaan myös uusia tulkinnan taitoja. Kielen kehittyminen mahdollisti ihmisten välisen informaation jakamisen ja prosessoinnin, ja mahdollisti yhteisen todellisuuden luomisen. Kirjoitus- ja lukutaidon kehittymisen myötä kommunikaatio vapautui ajan ja paikan rajoituksista, joka mahdollisti laajempien ja vakaampien yhteisöjen leviämistä. Digitaalisen kielen luonne tuo mukanaan myös uudenlaisen luku- ja ajattelutavan. Keräily, yhdistäminen, arviointi, jakaminen, tuottaminen. Uusi lukutaito on kielensä kaltaisesti läpeensä interaktiivista ja kollektiivista.


Edelläoleva oli näemmä unohtanut allekirjoituksensa, mutta jatkan tästä siis omilla ajatuksillani. Kuten aikaisemmissa kommenteissa on jo useampaan otteeseen todettu maailman muuttumisen ja painetun sanan absoluuttisen totuuden hylkäämisen myötä on syntynyt termi "uusi lukutaito." Maailmassa on ollut kautta aikojen lukutaito, pohjimmiltaan lukutaitohan tarkoittaa taitoa lukea eli ymmärtää jotakin. On aivan yhtä paljon lukutaitoa osata lukea intiaanien savumerkkejä, luolakirjoitusta, luonnon merkkejä kuin tavallista kirjaa. Lukutaito on siis uusiutunut ja muuttunut uuteen otteeseen historian kuluessa, miksi siis juuri nyt käytämme termiä uusi lukutaito, vai onko tapana käyttää samaa termiä aina kun joku muuttuu tavassa oppia ymmärtään jotakin? Pakkaa sekoittanee vielä kun uuden lukutaidon ohessa saamme kuulla media lukutaidosta, kriittisestä lukutaidosta etc. Ympärillämme pyörii siis useita erilaisia lukutaitoja, joissa osassa on vielä päällekkäisyyksiä. Lähtisin itse käyttämään pelkästään termiä lukutaito, jonka tarkempaa merkitystä voi sitten tarkentaa ympäröivällä tekstillä.

Uudella lukutaidolla kyllä viitataan usein juuri digitaalisen median tuomiin mahdollisuuksiin / haasteisiin. Taitoa siinä myös tarvitaan, kirjoittamalla googleen jonkun hakusanan tietoa etsiessä saa eteensä miljoona linkkiä. Johonkin toiseen hakukoneeseen saman sanan kirjoittamalla saa toiset miljoona linkkiä, jotka ovat vielä eri kuin edellisessä hakukoneessa. Tämänpäivän maailman tarjoama informaatio tulva on niin valtava, että on opittava taito erotella jyvät akanoista. Jos tämä nyt on sitten tätä uutta lukutaitoa niin kertokaa nyt sitten joku viisas ihminen mitä on esimerkiksi kriittinen lukutaito? Sami P. 17. syyskuuta 2010 kello 16.24 (UTC)


Samaista uutta lukutaitoa ajattelin minäkin pohtia, mutta moni muu on lähtenyt pohtimaan termiä aivan samoilla linjoilla kuin minäkin ja päätynyt aivan yhtä epämääräisiin tuloksiin. Mitä enemmän pohtii, sitä enemmän nousee uusia kysymyksiä. Muiden pohdintoja lukiessani mieleeni tuli eräs kurssi, jolla kyseenalaistettiin TEKSTIN, joka terminä liittyy lukemiseen ja näin ollen lukutaitoon, määritelmä. Mitä on teksti? Onko se vain kirjoitettuja sanoja vai myös esim. savumerkkejä ja luolamaalauksia, kuten  Sami ehdoitti? Jos näin on, on lukutaitokin myös mm. kuvien, ilmeiden ja symboleiden tulkintaa, jolloin faktan ja fiktion rajat alkavat muokkautua lukijan henkilökohtaisten ominaisuuksien mukaan, eikä näin ollen lukutaitoakaan voitaisi enää mitata tai määritellä samalla tavalla. Onko siis "uusi" lukutaito vain vanhaa, mutta tiedostavampaa lukutaitoa? Jos ero lukutaidon ja uuden lukutaidon välillä onkin vain se, että on alettu tiedostamaan itse termin laajuus, ehkä jopa rajattomuus, ja mahdollisuudet. Jenna


Kirjan lukeminen ja nettiselailu on kaksi eri asiaa vaikka lukemista molemmat ovatkin. Kirjassa on alku ja loppu, netissä ei. Jos alkaa lukemaan nettiä läpi niin tulee hulluksi. Siksi kannattaa olla ainakin jonkinlainen näkemys siitä mitä tietoa netistä on hakemassa ennen kuin hyppää surffilaudalle, koska muuten sitä voi vaan mennä linkistä linkkiin viisastumatta yhtään. Tässä hyvä linkki tuubiin jos uudet lukutaidot kiinnostaa: http://www.youtube.com/watch?v=6gmP4nk0EOE Eero


Hauska uutinen tältä sunnuntailta: "Internet pudotti lääkärit jalustalta" "Internetistä hankittu tieto on tehnyt potilaista aiempaa oma-aloitteisempia. Tutkimuksen mukaan yli puolella vastaanotolle tulevista potilaista on vahva ennakkokäsitys siitä, mikä heitä vaivaa ja millaista hoitoa heille pitää määrätä. Tutkijan mukaan lääkäreiden pitäisi ohjata potilaiden internetin käyttöä nykyistä aktiivisemmin." http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/09/internet_pudotti_laakarit_jalustalta_1986015.html Tässä tulee aika konkreettisesti esiin paitsi uuden median vaikutus auktoriteettiasemiin, myös kysymys tieteellisen/tutkimusinformaation arvioinnista/lukutaidosta. Tere 19. syyskuuta 2010 kello 11.34 (UTC)

Tähän liittyen tutkimus Wikipedian lääketiedon pätevyydestä: "Ann Pharmacother. 2008 Dec;42(12):1814-21. Epub 2008 Nov 18. Scope, completeness, and accuracy of drug information in Wikipedia. Clauson KA, Polen HH, Boulos MN, Dzenowagis JH." [2]: "RESULTS: Wikipedia was able to answer significantly fewer drug information questions (40.0%) compared with MDR (82.5%; p < 0.001). Wikipedia performed poorly regarding information on dosing, with a score of 0% versus the MDR score of 90.0%. Answers found in Wikipedia were 76.0% complete, while MDR provided answers that were 95.5% complete; overall, Wikipedia answers were less complete than those in Medscape (p < 0.001). No factual errors were found in Wikipedia, whereas 4 answers in Medscape conflicted with the answer key; errors of omission were higher in Wikipedia (n = 48) than in MDR (n = 14). There was a marked improvement in Wikipedia over time, as current entries were superior to those 90 days prior (p = 0.024)." Tere 5. lokakuuta 2010 kello 07.26 (UTC)


Kovin ovat ajatukset samanlaisia kuin itsellänikin... Olen ajatellut asiaa myös niin, että oppimisen rajat hämärtyy. En usko, että kukaan mieltää oppimiseksi kaikkia oppimistilanteita, johtuen siitä, että informaation määrä on kasvanut ja tavat saada informaatiota ovat muuttuneet. Informaatiota vastaanotetaan monissa sellaisissa yhteyksissä, joita ei mielletä oppimiseksi. Vastavuoroisesti taas tarvitaan oppia siitä, kuinka tietoa hankitaan. Yliopistossa meillä on opintojaksoja, joissa opetellaan erilaisia tapoja, strategioita, etsiä ja hankkia tietoa. Tulee mieleen nämä "Opi oppimaan" oppimisen taidot. Tuija Romo 20. syyskuuta 2010 kello 05.43 (UTC)


Uuden lukutaidon käsitteeseen liittyy kiinteästi mielestäni osana myös sen ymmärtäminen, että erilaisia tekstejä (joilla nyt tarkoitan myös esim tv-sarjoja, luolamaalauksia jne.) voidaan tulkita yhtä monella tavalla kuin on lukijoitakin, käyttää hyvin monenlaisiin eri tarkoituksiin ja niille voidaan antaa lukemattomia erilaisia merkityksiä. Tämä on ehkä hyvä myös tiedostaa, mikäli itse julkaisee jonkinmoisia tekstejä ja sitä on pakko oppia sietämään (on turha suuttua, jos joku on vaikkapa viitannut omiin sanomisiin eri yhteydessä kuin mitä on itse ensin ajatellut). Mitään varsinaisen uuttahan tässä ei ehkä ole, mutta mielestäni erilaiset sosiaaliset mediat tuovat tätä tekstin piirrettä näkyvämmäksi. Uutissivustojen kommenttiosiosta näkee erityisen hyvin miten eri tavoin saman uutisen voi lukea ja mitä (välillä täysin päinvastaisia) merkityksiä eri ihmiset samassa uutisessa voivat nähdä, youtuben videoista tehdyt remiksaukset ovat mielestäni hyvä esimerkki taas siitä, miten eri yhteyksiin ihmiset saattavat esim. tv-sarjojen ja elokuvien kohtauksia mielessään liittää ja miten eri tavoin viihdeteollisuuden tuotteita käytetään ja merkityksellistetään. (En kuitenkaan väitä, etteikö välillä tekstejä ja niiden merkityksiä tulkittaisi myös niin "pieleen", että voisi puhua suoranaisesta väärin luennasta.) Emma


Uutta "uudessa lukutaidossa" on mielestäni ainakin se, että se luo mahdollisuuden yhdessä tapahtuvalle prosessikirjoittamiselle. Tärkeää on myös, että tämä ryhmässä tapahtuva kirjoittamis- ja/tai ajatteluprosessi ei ole sidottuna aikaan tai paikkaan. Toisin sanoen, minun ei tarvitse tietää kaikkea "uudesta lukutaidosta", koska muut osallistujat parantavat ja täydentävät määritelmääni. Metsaranta 20. syyskuuta 2010 kello 15.21 (UTC)


Joku kirjoitti aiemmin uuteen lukutaitoon liittyen, kuinka uudet mediat ovat luoneet epävarmuuden tilan, jonka vuoksi kaikkeen julkaistuun aineistoon (edes printtimediaan) ei yksinkertaisesti enää luoteta samanlailla, kuin ennen. Tästä tuli mieleeni ilmiö, johon on viime aikoina saanut törmätä useampaankin kertaan, nimittäin vanhan tiedon julkaiseminen uutena tietona. Tähän ovat syyllistyneet niin keltainen lehdistö, kuin Yleisradiokin [3] JMR 21. syyskuuta 2010 kello 07.57 (UTC)


Nähdäkseni uuden lukutaidon kohdalla on keskeistä tiedon luonteen ja tiedon arvioinnin muuttuminen. Kuten joku jo aiemmin kirjoitti, ennen tietosanakirjan sivu oli fakta, eikä sitä tarvinnut sen kummemmin kyseenalaistaa. Nyt tietoa on kuitenkin teknisten mullistusten ja medioiden muuttumisen myötä arvioitava uudella tavalla, ja juuri tämä kriittinen arviointi on uutta lukutaitoa, kuten monet edellä jo toteavat. Uutena pointtina tiedon arvioimisesta voisin tuoda sen, että lukiessa on arvioitava paljon myös sitä, mitä tekstissä ei kerrota tai mitä siitä puuttuu ja miksi. Usein tämä kertoo paljon näkökulmasta ja tiedon objektiivisuudesta/subjektiivisuudesta.Yhdistäisin tähän luennolla käydyn keskustelun vapaasta tiedonsaannista. Koska uusi lukutaito on arviointia, ihmisillä tulisia olla tasapuoliset mahdollisuudet tarkistaa tiedon lähteitä. Tuli mieleen jännittävä esimerkki tiedon porttien sulkeutumisesta: Isäni väitteli pari vuotta sitten Tampereen yliopistosta lääketieteen tohtoriksi. Kun väittely oli ohi, opinto-oikeus päättyi, ja koska isäni ei työskentele Tayssissa tai muuten yliopsitolla, hänellä ei enää yhtäkkiä ollutkaan vapaata pääsyä edes oman väitöskirjansa lähteisiin! Oouti 21. syyskuuta 2010 kello 08.42 (UTC)


Uuden lukutaidon puuttuminen voidaan myös nähdä johtavan jonkinasteiseen syrjäytymiseen. Niin kuin nimim. Marjo(ri3) mainitsi, että "...ajattelen uudella lukutaidolla tarkoitettavan myös ns. uusien medioiden käyttöä, eli lähinnä Internetiä ja sen sovelluksia ja niistä tarvittavan informaation löytämistä ja hyödyntämistä." Jonkinlaiset perustaidot tulisi olla jokaisella kansalaisella. Suurimmat ongelmat ovat ehkäpä vanhuksilla, joilla ei välttämättä ole minkäänlaista käsitysmallia siitä, kuinka uudet mediat toimivat. Tuija 21. syyskuuta 2010 kello 09.48 (UTC)


En haluaisi enää toistaa jo aiemmin mainittua, mutta toistanpa kuitenkin. Konkreettisesti yhdistän uuden lukutaidon teknologian kehittymiseen: vanhaa lukutaitoa oli, kun tieto ja sivistys hankittiin niihin keskittyneistä teoksista, uutta lukutaitoa on se, että valtavaa sähköisen/digitaalisen median kautta saatavaa tiedonmäärää tulee osata tulkita ja karsia omaan käyttötarkoitukseen sopivaksi.

Tiedon vapauteen ja yliopistokeskusteluun liittyen tuli mieleen, että tieto on joskus rajattua myös tietyn ryhmän sisällä: muun muassa kaikki yliopisto-opiskelijat eivät pääse käsiksi mihin tahansa yliopistolla tarjottavaan tietoon, koska joidenkin oppiaineiden opiskelumahdollisuus on rajattu. Näissä rajatuissa aineissa vain "parhaat" (= sivuaine-/valintakokeissa menestyneet) pääsevät kuuntelemaan tiettyä opetusta, kun käytännössä valintakokeen ulkopuolelle jääneet ehkä tarvitsisivat eniten opetuksessa annettavaa tietoa. Ehkä jokin ulkopuolinen taho (= Internetin ihmeellinen maailma) tarjoaa tämänkin tiedon, mutta samaa opetusta sieltä ei tietenkään saa. Nealiina 21. syyskuuta 2010 kello 12.46 (UTC)


Uusista lukutaidoista on heitetty jo niin monta kommenttia, että taidan keskittyä mieluummin vapaan tiedon problematiikkaan. Luennolla puhuttiin paljon yliopiston tarjoaman tiedon vapaudesta. On kyseenalaista kuinka vapaata tietoa yliopisto on oikeastaan koskaan tuottanut, sillä sekä Suomessa että muualla maailmassa yliopistokoulutus on aina ollut harvojen huvia. Voisi väittää että ainakin Suomessa tilanne on nykyisin poikkeuksellisen hyvä, koska korkeakoulutusta on tarjolla niin laajamittaisesti.

Tämä ei tietysti tarkoita sitä, etteikö yliopiston tuottaman tiedon saavutettavuutta ja laatua pitäisi kehittää koko ajan edelleen. Mutta kuten luennollakin moneen otteeseen korostettiin, ongelmana on se, että vapaa tieto on tavoite, ei lähtökohta. Wikiopisto on tässä mielessä erinomainen projekti, ja se kytkeytyy laajempaan ajatukseen tiedon saavutettavuudesta, josta esimerkiksi avoimen lähdekoodin periaate on toinen hyvä esimerkki. Pekka Himanen visioi vuonna 2001 "hakkerietiikan" ajatusta kehitellessään, että olisi hienoa jos meillä olisi avoin verkkoyliopisto joka tuottaisi tietoa vertaiskehitysperiaatteella:

"Voisimme hyödyntää tätä muistutusta luodaksemme yleisen Nettiakatemian, jossa kaikki oppiaineet olisivat kaikkien vapaasti käytettävissä, kritisoitavissa ja kehitettävissä. Verkosto tuottaisi olemassaolevaa aineistoa kritisoiden, muokaten ja uusiin suuntiin kehittäen koko ajan parempia lähteitä eri aiheiden tutkivaan oppimiseen. Oppijoita ajaisi eri aineisiin kohdistuva intohimo ja vertaisten arvostuksen tavoittelu aikaansaannoksillaan." (Hakkerietiikka ja informaatioajan henki, s. 76-77).

Tässä on aika monta Wikiopiston periaatetta, sillä sen tavoite "on luoda vapaa ja avoin oppimis- ja tutkimusympäristö": lisäksi jos "sinun kiinnostuksen kohdettasi ei vielä löydy Wikiopiston opintotarjonnasta, voit aloittaa teemastasi kurssin, opintopiirin, lukupiirin, verkkokonferenssin, projektin tai vaikka itseopiskelukurssin rakentamisen". Tämä toimintaperiaate on käytännössä sama kuin avoimen lähdekoodin: jos on jokin ongelma johon ei ole ratkaisua, sen voi esitellä yhteisön jäsenille ja ratkoa ja kehittää ongelmaa yhdessä.

Se mikä tässä kuviossa mietityttää, on kuinka perustavanlaatuisesta muutoksesta oikeastaan on kyse. Ollaanko tässä todella siirtymässä jonkinlaiseen uuteen työeettiseen ajatusmaailmaan (kuten Himanen maalailee) vai onko kyseessa vain uuden teknologian mahdollistama toiminta joka sinällään ei eroa aikaisemmasta muuten kuin muotonsa puolesta? Avoin lähdekoodi ei ole vieläkään vallannut maailmaa vaikka möykkää asiasta on pidetty jo 80-luvulta lähtien, eikä yliopistojen yksinvaltakaan näytä ihan äkkiä horjuvan. Lisäksi yliopistot ovat jatkuvassa paineessa tuottamaan enemmän ja tehokkaammin maistereita työmarkkinoille (joita ei joskus ole edes olemassa) rahoitusta saadakseen, eikä tämä varmasti edistä vapaan ja kaikille saatavilla olevan tiedon periaatetta. Putkitutkintoyliopisto ei pysty tuottamaan kuin kökköisiä graduja ja vielä huonompia väitöskirjoja, joiden merkittävyys laajalle yleisölle on koko ajan laskussa, jos sellaista on koskaan ollutkaan. Ehkä relevantimpi kysymys yliopiston kannalta olisi, että pystyykö yliopisto enää tuottamaan sellaista tietoa josta kukaan on kiinnostunut, oli se sitten kuinka vapaata hyvänsä? Matti Linna 21. syyskuuta 2010 kello 15.44 (UTC)


Tiedon vapaus ja asiantuntijavalta: Asiantuntijavallasta oli hetki sitten myös Helsingin Sanomissa keskustelua Mielipidepalstalla, ja tuli sen ja luennon pohjalta mieleen, että aina on ollut eri alojen asiantuntijoita ainakin kahdesta syystä. Ensinnäkin kaikki eivät voi osata kaikkea, sillä yhteiskunta on hajautunut niin moniin osa-alueisiin. Toiseksi kaikki eivät ole kiinnostuneita kaikesta. Vaikka arjen asiantuntijuutta on kaikilla, niin erikoisalojen tuntemusta ei kaikilla ole. Kärjistäen voisi sanoa, että koko yhteiskunta perustuu asiantuntijavaltaan.

Uudesta lukutaidosta: Jompikumpi opettajista mainitsi, että kun on opetettu lukemaan Raamattua, niin ei voitu estää yksilöä lukemasta myös radikaalia lehdistöä ja ateistisia tekstejä. Tämä oli luultavasti tarkoitettu vain provosoivaksi heitoksi, mutten malta olla mainitsematta, että lukutaitoa on monenlaista. Raamatun lukutaito perustui ulkoluvulle, eikä antanut kompetenssia lukea faktuaalista tekstiä. Lukutaito on lopultakin hyvin ambivalentti käsite ja on sidottu voimakkaasti kontekstiin.

Hyvä pointti, johon haluaisin luennolla palata. Se muistelemani Raymond Williams-lainaus menee näin: "Literacy had shown similar complications. It is interesting that at the beginning of the industrial revolution in Britain, when education had to be reorganised, the ruling class decided to teach working people to read but not to write. If they could read they could understand new kinds of instructions and, moreover, they could read the Bible for their moral improvement. They did not need writing, however, since they would have no orders or instructions or lessons to communicate. At most they might struggle to produce simple signatures, which would be occasionally required for official purposes. The full range of writing came later, with further development of the society and the economy. But it is what happened to reading that is really significant. For there was no way to teach a man to read the Bible which did not also enable him to read the radical press. A controlled intention became an uncontrolled effect. Yet the acquisition of literacy, then as now, almost always involved sub- mission to a lengthy period of social training – education – in which quite other things than literacy or similar skills were taught; in which, in fact, values and norms were taught which became, very often, inextricable from the literacy." Raymond Williams. Television. Technology and cultural form (1974/2003), sivut 134-135. Tere 22. syyskuuta 2010 kello 19.38 (UTC)


Yliopistokoneesta: Yliopistossa eittämättä olisi kehitettävää ja peiliin katsomisen aihetta. Olen huomannut, että jos kursseja tarjottaisiin enemmän eikä suljettaisi sivuaineilijoita ulos kursseilta, valmistuisin paljon nopeammin. Yliopisto voisi siis hyvinkin tehostaa toimintaansa. On turhauttavaa seurata keskustelua opiskelijoiden syyllistämisestä, kun yliopistot voisivat saada paljon parannusta aikaan. *Inkophile 21. syyskuuta 2010 kello 19.53 (UTC)


Haluaisin nostaa esille, että vaikka wikiopistokin on lähtökohtaisesti avoin kaikille, kielellinen kompetenssi (oli sitten kyse vieraan kielen, äidinkielen tai tietokoneen erinäisistä komentokielistä) vaikuttaa kykyyn toimia wikiyhteisössä. Myös henkilökohtaiset tiedonhankintataidot vaikuttavat. Ja huomaattehan, jo nyt tässäkin keskustelussa on syntynyt hierarkioita, kun vertaisarvioimme toistemme kommentteja. *Rom 22.9.2010 kello 8:08


Lukutaidon käsitteeseen liittyy oleellisesti myös käsitys tiedon muuttuneesta luonteesta. Kuten luennollakin kävi ilmi, tiedon voi ymmärtää jähmeänä ja ikuisena tai alati liikkuvana ja muuttuvana. Uusi lukutaito vaatii mukautumista siihen ajatukseen, että tieto ei enää ole ainoastaan auktoriteettien kirjoitusta. Kuten Tere Vadén & Juha Suoranta kirjoittavat: "Uuden sukupolven etujoukko luo Wikipediaan sisältyvän radikaalin avoimuuden kautta maailmasuhdetta, jossa tieto, tietäminen, oppiminen jne. eivät ole jäätyneitä entiteettejä, vaan muutoksessa olevia prosesseja." "http://suoranta.wordpress.com/2007/12/04/wikipediasukupolvi-ja-reflektiivinen-epavarmuus/

  • Leppe 22. syyskuuta 2010 kello 08.29 (UTC)


Jäin pohtimaan tiedon vapauden kulttuurisidonnaisuutta. Jos tiedon vapauden yhteydessä ajatellaan vaikkapa yliopistokirjastojen vapaata käyttöoikeutta, niin onhan meillä kuitenkin aika hyvä tilanne, kun yliopistokirjastton voi sisälle kävellä kuka tahansa ja jopa saada sinne suhteellisen vaivattomasti kirjastokortin ja lainata kirjoja, vaikka elektroniset aineistot ovatkin salasanojen takana. Esimerkiksi Puolassa vaadittiin yliopistokirjaston kirjastokortin saamiseksi opiskelijakortin lisäksi myös opintokirja ja jos halusit lukusaliin, vartija tarkasti kirjastokortin että sinulla varmasti oli oikeus mennä lukusaliin. Kirjojen saamiselle oli usein käyttörajoituksia, joidenkin kirjojen kohdalla saatettiin vaatia professorilta lausunto, että tarvitset todellakin kirjaa tutkielmaasi varten. Kyllähän meilläkin yliopistokirjaston käyttöä helpottaa, jos olet yliopistoinstituution jäsen, mutta se ei ole välttämätöntä. Ylipäänsä suhtautuminen tietoon ja tiedon vapauteen on todennäköisesti hyvin erilainen itäisen Keski-Euroopan maissa kuin meillä. Tiedon vapautta ehkä toisaalta osataan siellä arvostaa, mutta näyttää siltä, että edelleen tietoa pyritään myös suojelemaan, panttaamaan. RitvaJ


Tällä viikolla on eri maiden medioissa jälleen kerran ollut juttua tästä vuosittaisesta yliopistojen ranking-listauksesta, ja siitä kuinka hyvin nyt pärjättiinkään tai ei. Siitä heräsi ajatus, että mitäpä jos jossain vaiheessa onkin olemassa Wikiopisto-tyylinen, avoimesti toimiva yliopisto - miten se pärjäisi tällaisilla listoilla? Päihittäisikö se lopulta muut niin kuin Wikipedia monet maailman parhaiksi luokitellut tietosanakirjat? Smoky-eye 22. syyskuuta 2010 kello 09.28 (UTC)


Olen monen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, että uuden lukutaidon ero vanhaan liittyy etenkin medioiden ja tekstien monimuotoisuuteen ja määrän kasvuun. Myös osallistuminen ja tuottaminen, ”uusi kirjoitustaito”, ovat keskeinen osa uutta lukutaitoa. Jäin miettimään vielä tiedon vapautta ja pääsyä tietoon osana uutta lukutaitoa. Voidaan ajatella, että pääsy tietoon on paitsi konkreettinen oikeus lukea esimerkiksi verkkojulkaisua, myös taito ja halu päästä käsiksi tietoon. Uusi lukutaito on se lukutaito, johon minun sukupolveni, ja etenkin meitä seuraavat sukupolvet, luonnostaan kasvavat. Edeltävissä sukupolvissa sen sijaan on paljon niitä, jotka eivät osaa tai halua oppia käyttämään uusia medioita. Onko uusi lukutaito kansalaistaito, joka kaikkien pitäisi oppia voidakseen toimia yhteiskunnassa? Vai riittääkö, että voi halutessaan edelleen luottaa painetun lehden sanaan ja tv-uutisiin? Johanna Kinnunen


Edeltävä huomio siitä, että ns. uusi kirjoitustaito on yksi uuden lukutaidon osa-alue on mielestäni huomionarvoinen. Huolimatta vuorovaikutteisen/sosiaalisen median kasvusta - lähes jokaisellahan on nykyään Facebook-tili, jossa esimerkiksi voidaan julkaista huvittavien YouTube-videoiden linkkejä - uskaltaisin silti väittää, että uusi lukutaito rajoittuu nimensä mukaisesti vain pääasiassa tiedon lukemiseen erilaisista medioista. Luonnollisesti tietoa tuotetaankin jossain määrin, mutta suhteutettuna uskoisin varsinaisten ns. tiedontuottajien määrän olevan huomattavasti pienempi kuin vain ns. passiivisten käyttäjien. Tässä suhteessa uuden median käyttö on periaatteessa aivan samanlaista kuin perinteisten lehtien, tv:n sekä radion käyttö - sisältöä voidaan kritisoida, sen paikkansapitävyyttä pohtia, mutta muuta sen eteen ei tehdäkään. Uuden sosiaalisen median edellyttämä vuorovaikutus puuttuu ja silloin kun sitä on, se tuntuu ainakin allekirjoittaneesta keskittyvän turhan usein viihteellisiin aiheisiin, jotka voivat joistakin mahdollisesti tuntua jopa turhanpäiväisiltä. Tästä pääsemmekin kahteen seikkaan: ensinnäkin, voiko siis olla suurikaan ihme, jossei vanhempi väki halua oppia median käyttöä, jolla ei välttämättä ole tarjota heille sisällöllisesti yhtään sen enempää kuin perinteinenkään media. Toiseksi, voidaanko mainitsemani passiivisuuden vuoksi puhua uuden sosiaalisen median valtakaudesta, jonka usein vihjaillaan olevan meneillään, jos sen käyttö ei läheskään aina ole kovinkaan sosiaalista. NooraV 22. syyskuuta 2010 kello 17.34 (UTC)


Kiitos hienosta linkistä Eero! Itsekin näkisin uuden lukutaidon liittyvän virtuaalisen maailman voittokulkuun. Kun maailma siirtyy enemmän verkkoon, täytyy oppia lukemaan sitä (verkkoa) paremmin. Ja yliopistojärjestelmän kyseenalaistaminen on aina hyväksi! Dadu


Tiedon vapauteen liittyen palaan Nealiinan kommenttiin siitä, miten tieto on rajattua myös ryhmien sisällä yliopistossa ja miten kursseille voi osallistua vain selvittämällä tiensä pääsykokeesta tai sivuainekokeesta vaikka ne, jotka eivät kokeista selviä saattaisivatkin olla juuri ne, jotka tietoa eniten tarvitsisivat. Jos opiskelemaan hakeville informoitaisiin siitä, että yliopiston luennot ovat avoimia, voisivat ne, jotka eivät pääsykokeissa menesty, tulla hakemaan lisää oppia seuraavaa kertaa varten itse oppiaineen luennoilta ja mahdollisesti pärjätä paremmin seuraavalla kerralla hakiessaan. Kaikissa aineissa näitä massaluentoja ei harrasteta ja pienryhmiin itseään on aika vaikea saada mukaan ilman opiskeluoikeutta, mutta esimerkiksi informaatiotutkimuksen perusopintojen luennoilla olisi varmasti voinut istuskella ja oppia uutta ja mahdollisesti jopa kysellä luennoitsijoilta vinkkejä seuraavan vuoden pääsykokeisiin... Tätä "mahdollisuutta" tuskin kovinkaan paljon hyödynnetään... Frommi


Katsoin myös Eeron laittaman linkin ihastuneena ja hieman myös "vihastuneena". Uuden tiedon suhde vanhaan tietoon askarruttaa. Uudet lukutaidot liittyvät minunkin mielestäni nimenomaan internetiin ja virtuaaliseen maailmaan. Mitä tarvitaan? Osallistumista ja sitä kautta oppimista. Kriittistä lukutaitoa lienee vaikea opettaa, se pitää opetella. Jaana O


Jäin vielä miettimään tuota "uudet lukutaidot" -käsitettä. Näen sen laajempana kuin ainoastaan internetiin ja virtuaaliseen maailmaan liittyvänä. Voitaisiinhan vaikka ajatella, että uusi "yliopistonlukutaito" pitäisi sisällään ymmärryksen tästä monesti mainitusta kirjastokortin vapaasta saannista ja luento-oikeudesta, ehkäpä myös wikiopistosta... Kelanlukutaito voisi olla byrokraattisten kiemuroitten täydellistä ymmärtämistä.

  • Rom 22. syyskuuta 2010 kello 15.16 (UTC)


Ihan näin viime hetkillä osallistun minäkin keskusteluun uudesta lukutaidosta. Uuden lukutaidon käsitettä pohtiessani, oli samoilla linjoilla kuin  Sami, eli tulisiko mieluummin puhua joko yhdestä lukutaidosta tai sitten useammista lukutavoista, jotka ovat erilaisia ja niitä käytettäisiin eri tavoin. Lukutapojen merkitys on kyllä nykyään korostunut, koska informaatiota on niin paljon saatavilla. Itse pitäisinkin luetun/tekstinymmärtämisen roolia merkittävänä tiedon etsimisessä ja tietenkin sitä kuuluisaa kriittistä lukutapaa. Tosin silloin voisi miettiä kenen kannalta kriittistä? Enemminkin uuden lukutaidon merkitys voisi olla juuri sen tiedostavuudessa. Toinen pohdintani liittyy puolestaan uuden lukutaidon opettamiseen. Peruskoulun opetussuunnitelmassa puhutaan äidinkielen kohdalla medialukutaidosta, mutta mielestäni käsitettä tulisi laajentaa ja varsinkin integroida muuhunkin opetukseen juuri tiedonhankinnan, -käytettävyyden ja arvioimisen kannalta. Uskoisin että näin kyllä tehdään, mutta senkin tulisi olla tiedostavampaa. RiikkaS


Uusi lukutaito voisi kiteytyä ainakin näihin asioihin: tulkinta, tiedon luotettavuuden arviointi, tiedon saavutettavuus. Haasteena on oppia tulkitsemaan sekä hyvin pelkistettyä viestintää (mm. Twitter) että hyvin rönsyävää viestintää (seikkailu Internetin syövereissä) ja luoda viestinnän virrasta itselleen tärkeitä merkityksiä. Auktoriteetit eivät enää määrää sitä, mikä tiedonlähde on luotettava ja suositeltava – sen tekee yhteisön aktiivisuus. Kaikkea tietoa on mahdotonta löytää: ehkä jatkossa tieto löytääkin meidät. Eli aika moni asia on toisin, tietoa, sen muotoa ja saatavuutta ei pystytä kontrolloimaan. Vastuu luetun ymmärtämisestäkin siirtyy enemmän yksilötasolle, jolloin ymmärtäminen liittyy pitkälti yksilön kykyyn hahmottaa ympärillä olevaa maailmaa ja sen ilmiöitä. Verkottuneessa maailmassa tarvittavien välineiden käyttö on opittavissa, mutta voidaanko tulkintaa opettaa ? TuTeKr


Uusista lukutaidoista syntyy näköjään kiinnostavaa keskustelua. Käsite uusi lukutaito on varsin haastava. Luultavasti mitään yksiselitteistä tulkintaa ei uusille lukutaidoille ole mahdollista luoda. Uusia lukutaitoja on uskoakseni mahdollista opettaa, onhan taito opittavassa oleva asia. Mielenkiintoisen lisän uusien lukutaitojen käsitteeseen tuovatkin formaalin opetuksen ulkopuolella opitut ns. informaalit uudet lukutaidot. Voitaisiinko puhua esimerkiksi sosiaalisen median lukutaidosta tai pelilukutaidosta? Mimmi


Uudet lukutaidot eivät varmastikaan mahdu yhteen selvärajaiseen muottiin, vaan ovat tämänkin keskustelun perusteella monitulkintainen käsite. Mietin samansuuntaisia juttuja kuin Mimmikin, eli myös ns. informaaleja uusia lukutaitoja, jotka liikkuvat mm. viihteen ja viihtymisen, ei vain tiedonhaun ja "kovan" tiedon maailmassa. Liittäisin uusiin lukutaitoihin mahdollisuuden (ehkä myös vaatimuksen) kehittää itseään jatkuvasti ja avoimuuden uuden oppimiselle. Esim. sosiaalisen median kenttä laajenee jatkuvasti, ja halu tutkia ja ihmetellä onkin tärkeässä asemassa, jos haluaa pysyä mukana kelkassa ja ymmärtää vielä tulevienkin sukupolvien (media)maailmaa. Uusien lukutaitojen hallintaa ja omaksumista on mielestäni hankala mitata tai arvioida objektiivisesti, tärkeää on itse osata arvioida millaista informaatiota tai muuta hyötytä haluaa /tarvitsee, mistä kaikkialta sitä voi etsiä ja miten siitä saa mahdollisimman paljon irti. Katja


RitvaJ vertasi aiemmin kirjoituksessaan suomalaisten yliopistokirjastojen lähes vapaata käytettävyyttä Puolaan. Itselläni on Puolan kaltaisia kokemuksia Dublinista. Yliopiston kirjastoon pääsi opiskelijakorttia näyttämällä joko vartijalle tai myöhemmin portin kortinlukijaan. Yliopiston kirjasto ei kuitenkaan ollut täysin ulkopuolisten saavuttamattomissa, koska henkilö X saattoi ostaa itselleen kulkukortin päiväksi. Tällä kortilla ei ollut lainaoikeutta. Kirjasto tienasi tällä muistaakseni 2,50€/päivä. Sama kohtalo tosin oli myös opiskeluoikeuden omaavilla opiskelijoilla, jos opiskelijakortti oli unohtunut kotiin. Satunnaisesti opiskelijat joutuivat todistamaan kirjaston vartijoille, että heillä on oikeus olla kirjastossa esittämällä opiskelijakortti. Koeaikaan keväisin oli varminta pitää opiskelijakortti koko ajan pöydällä, jotta sai lukea rauhassa ilman libocopin häirintää. Itse olen oppinut arvostamaan entisestään suomalaista kirjastojärjestelmää, niin yliopistojen kuin kunnallistakin, Dublin-vuosien jälkeen. Entisessä yliopistossani tiedolle oli laitettu hinta. Se ei toki ollut kovin korkea, mutta rajoitti silti käyttäjäkuntaa. Tähän on vielä mainittava, että suomalaisten kirjastojen, kunnallisten ja yliopistojen, lainaajakuntaa rajoitetaan myös. Esimerkiksi Helsingin yliopiston kirjasto vaatii suomalaista henkilötunnusta ja osoitetta kortinhakijalta, kun taas Helsingin kaupunginkirjasto vaatii Suomessa olevan vakituisen osoitteen. Helsingin kaupunginkirjasto myöntää kirjastokortin ilman henkilöturvatunnusta mutta vain puoleksi vuodeksi kerrallaan. Nämä rajoitukset vievät lainaoikeuden kodittomilta sekä Helsingin yliopiston kirjaston kohdalla myös henkilöiltä, joilla ei ole suomalaista henkilötunnusta. Vaikka lainausoikeutta on rajoitettu, niin kaikilla on tasapuolisesti pääsy kirjastoihin. Sarbbe


Väkisinkin heräsi vielä näiden yllä esitettyjen mielipiteiden ja kaikenlaisen "wikittelyn" pohjalta kysymys vaatiiko uusi lukutaito myös uutta kirjoitustaitoa? Mitä on uusi kirjoitustaito vai onko sellaista? Ode


Keskusteluteemoja[muokkaa]

Uusi lukutaito

  • muokkaus (edit)
  • osallistuminen
  • refleksiivinen ja kriittinen tietokäsitys
  • valikointi
  • arviointi
  • keräily, remiksaus, symbolinen ekspressiivisyys ja symbolinen luovuus
  • nettiyhteisöllisyys, globaali kommunikaatio
  • kuvien ja symbolien lukutaito ("uusi visuaalisuuden aikakausi", McLuhan)

Internetissä julkaistun tiedon kyseenalaistaminen

  • perinteisen median portinvartijat (gatekeeping), kuka vartioisi vartioita, kuka kasvattaisi kasvattajia? "Se materialistinen oppi, että ihmiset ovat olosuhteiden ja kasvatuksen tuotteita ja siis muuttuneet ihmiset ovat muuttuneiden olosuhteiden ja muuttuneen kasvatuksen tuotteita, unohtaa, että juuri ihmiset muuttavat olosuhteita ja että kasvattajan itsensä täytyy tulla kasvatetuksi." (Marx [4])
  • Wikimedian läpinäkyvä vertaisarviointi

Internet-lähteet tutkielmassa

  • Pdf-artikkeli tutkijan omalla sivulla
  • Nettilehdet (OA)
  • WP -- onko väliä, kuka on kirjoittanut? Tai sillä, millaisesta informaatiosta (yleisesittely, syventävä tarkastelu) on kysymys?
  • "Käytä sinä lähteitä, älä anna niiden käyttää sinua" (Luostarinen & Väliverronen, Tekstinsyöjät, lataa kirja [5])

Netin käyttö

  • Sosiaalinen käyttö (fb, messenger, irc-gallerian chat, twitter)
  • Viihteellinen käyttö (pelaaminen, youtube)
  • Tiedollinen, opinnollinen ja informatiivinen käyttö -> WP, WO, youtube, twitter
  • Onko uusi lukutaito kansalaistaito, joka kaikkien pitäisi oppia voidakseen toimia yhteiskunnassa? Vai riittääkö, että voi halutessaan edelleen luottaa painetun lehden sanaan ja tv-uutisiin?

-- Sulkevatko toimitetut ja vertaisaineistot toisensa pois?

Netin luotettavuus

  • epäily = populismi
  • epävarmuus = ?
  • kriittisyys = arviointi

Yliopisto ja tiedon vapaus, asiantuntijavalta

  • "Ehkä jokin ulkopuolinen taho (= Internetin ihmeellinen maailma) tarjoaa tämänkin tiedon, mutta samaa opetusta sieltä ei tietenkään saa."
  • "… pystyykö yliopisto enää tuottamaan sellaista tietoa josta kukaan on kiinnostunut, oli se sitten kuinka vapaata hyvänsä?"
  • "Ensinnäkin kaikki eivät voi osata kaikkea, sillä yhteiskunta on hajautunut niin moniin osa-alueisiin. Toiseksi kaikki eivät ole kiinnostuneita kaikesta. Vaikka arjen asiantuntijuutta on kaikilla, niin erikoisalojen tuntemusta ei kaikilla ole. Kärjistäen voisi sanoa, että koko yhteiskunta perustuu asiantuntijavaltaan."
  • Wikiopisto Shangai-listan ykköseksi!

Juha Suoranta 22. syyskuuta 2010 kello 18.35 (UTC)