Keskustelu:Mystisten siilien kolo/Keskustelu 6

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Informaatioyhteiskunta käsitteenä[muokkaa]

Videolla pohdittiin kuinka yhteiskunta määritellään informaatioyhteiskunnaksi, koska yhteiskunnat ovat aina perustuneet ihmisten välisiin suhteisiin ja kommunikaatioon. Jos ajatellaan ammattien mukaan, niin nykyisinkään suurin osa ihmisistä ei työskentele informaatioammateissa. Informaatioyhteiskunnan käsitteeseen kuuluukin, että informaatioammatit ovat entistä tärkeämmässä roolissa, ja myös muut ammatit jäsentyvät niiden mukaan. Informaatioteknologia on näin levinnyt koko yhteiskuntaan.

Kun katselin eri yhteiskuntavaiheiden määritelmiä, niin informaatioyhteiskunnan/tietoyhteiskunnan käsite näyttää eroavan maatalous-, teollisuus- ja palveluyhteiskunnista siinä, että toisin kuin aiempien kehitysvaiheiden kohdalla, niin informaatioyhteiskuntaa ei määritellä pääasiassa kansantalouden tuotantorakenteen kautta. Kuten videossakin asiasta todettiin, ajatus informaatioyhteiskunnasta rakentuu sen kautta, että informaatiota koskeva kehitys kietoutuu eri ammatteihin yhteiskunnassa, vaikkeivat ne suoranaisia informaatioammatteja olisikaan.

Mietin miten noista muista yhteiskunnan vaiheista tulisi puhua, sillä jos käytetään ilmaisua kehitysvaihe, niin siitä voi saada sen kuvan, että kyseessä on lineaarinen kehitys päämäärää kohti. Toisaalta voidaan ajatella, että kyseessä on vain ajallinen järjestys, joka ei arvota vaiheita.


Näkökulmia informaatioyhteiskunnan kehitykseen[muokkaa]

1. Informaation vapautuminen yhteiskuntaa vapauttavana tekijänä

2. Informaatioteknologia sotateknologian ja byrokratian käytössä

3. Informaation ja yhteiskunnan vapautuminen kapitalismin, kaupallisuuden ja voiton tekemisen kautta


Videolla informaatioyhteiskunnan käsitettä käsiteltiin teknologian sekä arvojen ja asenteiden kautta. Erityisesti 1960-luvun hippikulttuurin nähtiin tuoneen pintaan vallitsevien ja valmiina annettujen arvojen kyseenalaistamisen. Tämä kritiikki koski yhden olemassa olevan mallin ja patriarkalismin vastustamista.

Samaan aikaan sijoittuu myös yliopistokoulutuksen tuleminen massoille mahdolliseksi. Aikakauden ajatteluun kuului oleellisesti ajatus, että tietoa jakamalla päästäisiin eroon vallitsevista ennakkoluuloista, ja että informaation vapaus vapauttaisi muutenkin yhteiskunnassa. Esimerkiksi totalitarismi on perustunut juuri informaation kontrolloimiseen.

”Hippilogiikka” oli mielestäni tässä kohtaa loogista ja perusteltua. Informaation hallitseminen vaikuttaa yhteiskunnan tilaan ja kehitykseen. Oleellinen tekijä on ollut yliopistokoulutuksen mahdollistuminen suuremmalle joukolle, joka on mahdollistanut eri tavalla informaatioon pääsemisen, sen käyttämisen, jakamisen ja tuottamisen. Ajattelin itse ensin, että juuri informaation tuottaminen olisi tärkein osa neljästä edellä mainitusta, mutta loppujen lopuksi pääsy, käyttäminen, jakaminen ja tuottaminen ovat kiinteästi toisiinsa kytköksissä, ja eri vaiheiden erottelu olisi keinotekoista ja niiden keskinäinen arvottaminen turhaa.

Hippiajattelun lisäksi informaatioyhteiskuntakehitykseen ovat vaikuttaneet sotilaalliset ja byrokratian tarpeet. Esimerkiksi tietoverkkojen kehityksen taustalla on ollut sotilasteknologia ja sotaan varautuminen. Uusi teknologia on ollut näin myös vallan ja kontrollin palveluksessa. Myös byrokratia vaatii toteutuakseen informaatioteknologiaa.

Mielestäni tässä kehityksessä ei ole mitään erikoista, sillä sama kehityskulku on nähty myös muissa yhteyksissä. Sotilasteknologialla on monesti ollut sivutuotteena myös rauhanomaisia käyttötapoja, ja mielenkiintoinen kysymys olisikin mitkä teknologiat olisivat jääneet kehittelemättä ilman sodankäynnin ja siihen varautumisen tarpeita, tai ainakin miten tämä olisi vaikuttanut teknologioiden käyttöönottamisen aikatauluihin. Aikataulujen suhteen ajatus on mielenkiintoinen myös siksi, koska toisaalta voisi ajatella että jonkin teknologian ottaminen sotilaskäyttöön voisi merkitä sen siviilimarkkinoille päätymisen viivästymistä.

Videolla puhuttiin hakkeriajattelusta, jossa korostui ajatus tietokoneiden saamisesta kaikkien käyttöön. Esimerkiksi Steve Jobs halusi tehdä tietokoneista yhtä helppokäyttöisiä kuin kodinkoneet. Ideana oli näin vallitsevien ajatusten syrjäyttäminen tietokoneiden avulla. Hakkerit ovat jaettavissa kahteen ryhmään. Toiset olivat kiinnostuneita teknisestä puolesta, toiset ohjelmistojen kehittämisestä. Jotta informaatio voisi todella vapauttaa, niin myös ohjelmistojen tulisi olla vapaita.

Itse katson, että tietokoneet ovat yksi linkki informaatioyhteiskuntakehityksessä, koska ne mahdollistavat eri tavalla aiemmin mainitsemani näkökulmat informaatioon, eli informaatioon pääsemisen, sen käyttämisen, jakamisen ja tuottamisen. Pelkät tietokoneet eivät kuitenkaan ole olleet muutoksessa koko totuus, sillä lisäksi tietoverkot ovat vallankumouksellisesti vaikuttaneet informaatioon pääsemiseen ja sen jakamiseen.

Videolla puhuttiin Steve Jobsin, Bill Gatesin ja kumppaneiden olleen tuomassa kaupalliseen hyödyntämiseen tähtäävää ajattelua tietotekniikan käyttöön. Videolla tätä kutsuttiin” vapauden eetoksen tuotteistamiseksi”, jonka päämääränä oli myös vallankumouksen tekeminen. Videolla nostettiin esimerkkinä Marxin ajattelu, johon kuuluu kapitalismin tekevän itse vallankumouksen.

Kaupallisuuden näkökulma on mielestäni kiehtova siksi, koska yhteiskunnallinen muutos kuluttamisen kautta tulee ikään kuin sivutuotteena. Se ei vaadi samalla tavalla aktiivisia yhteiskunnan muutosta ajavia kansalaisia kuin hippiajattelussa, teknologiset innovaattorit luonnollisesti poislukien. Toisaalta se ei ole myöskään rajattuun sotilaalliseen käyttöön varattu teknologia tai hallinnon työkalu byrokratiassa. Ajatuksena vallankumous kuluttamisen kautta on oikeastaan nerokas: ihmiset kuluttavat saadakseen nautintoa, ja toimivat näin ikään kuin sivutuotteena samalla yhteiskunnallisen muutoksen tekijänä informaatioteknologian levitessä, joka taas on toiminut informaation vapautumisen työkaluna.

Videolla nostettiin esiin perustavanlaatuinen kysymys koskien kuluttajan ja välineen tai palvelun välistä suhdetta kaupallisuuden kontekstissa; missä kohtaa ja missä määrin välineet antavat käyttäjille vapauksia tehdä vai ”vangitsevatko” ne käyttäjiä tietynlaisiin toimintamalleihin? Eli osataanko esimerkiksi käyttää tietokoneita yleensä vai vain tietynlaista tietokonetta? Tai osataanko hyödyntää ohjelmistoja yleensä vai vain jotakin tiettyä ohjelmaa? Tämä on tärkeää siksi, koska opittu osaaminen mahdollistaa taitojen hyödyntämisen myös muuhun kuin perinteisiin käyttökohteisiin. Ideana tässä on mielestäni sama kuin aiemmilla videoilla olleet luokittelut toimijoista digitaalisissa ympäristöissä ja digitaalisen lukutaidon tasoista. Mekaanisella tasolla oleva osaaminen rajoittuu ohjeiden mukaan tekemiseen, jolloin ollaan teknologian armoilla. Analyyttisempi osaaminen auttaisi tunnistamaan erilaisia toimintamalleja sekä arvioimaan ja vertailemaan niitä. Kriittisempi osaaminen olisi askel ymmärtämisestä maailman muuttamiseen kyseenalaistuksien tekemiseen vallitsevia olosuhteita kohtaan.
--VilleTL (keskustelu) 24. lokakuuta 2015 kello 22.27 (UTC)


Vaikka suurin osa ihmisistä ei nykyäänkään työskentele informaatioammateissa, liittynee suurimpaan osaan ammateista ainakin jonkinasteista informaatioteknologian käyttöä. Informaatioyhteiskunta ulottuu lähes joka puolelle. Oon samaa mieltä, että informaatioon pääsy, informaation käyttäminen, jakaminen ja tuottaminen kulkevat niin käsi kädessä, ettei niistä mitään oikein kannata nostaa toisten yläpuolelle. Toisaalta, jos informaatioon on pääsy, niin käytännössä silloin ei sen käyttäminenkään voi olla täysin kielletty? Ainakin minun mielestäni informaation tutkiminen ja lukeminen ovat myös jonkinlaista käyttämistä, vaikka sitten alkuperäisen informaation käyttäminen esimerkiksi kopioinnin tai siteerauksen muodossa olisikin kiellettyä.

Informaatioyhteiskuntamme sisältää myös vähän ikävästi oletuksen siitä, että kaikilla ihmisillä on käytössään nykyaikaiset informaatioteknologian välineet, kuten älypuhelimet, tabletit ja tietokoneet. Oletuksena on, että jokainen voi ladata jonkin sovelluksen älypuhelimeensa - välttämättä muuta keinoa jonkin tietyn palvelun käyttämiseen ei kohta enää ole. Itselläni älypuhelinta ei ole (enkä välttämättä haluakaan sellaista), ja olen ollut toisinaan tilanteissa, joissa en ole pystynyt käyttämään jotain palvelua siksi, että palvelun käyttö vaatisi älypuhelinta (esim. QR-koodin skannaamiseen). Opiskelussa taas lähtökohta tuntuu nykyään olevan se, että jokaisella opiskelijalla on kotonaan tietokone. Kai lähes kaikilla onkin, vaikka onhan yliopistolla onneksi se 24h tietokoneluokka. Olisi kuitenkin mielestäni tavallaan mukava ajatus, jos näiden informaatioteknologian välineiden omistamista ja käyttöä ei pidettäisi itsestäänselvyytenä. Toki tietoteknisten laitteiden käytön hallitseminen on sinällään tärkeä taito työelämänkin kannalta, mutta toisaalta elämä ilman tietokoneen ääressä istumista ja älypuhelimen näpräämistä voisi tuntua vapauttavalta. Enkä siis sano, ettei se että jokaisella on mahdollisuus omaan tietokoneeseen olisi hieno asia. Joskus vaan tuntuisi mukavalta olla ilman sitä :D
Lapsuudessani 80-luvun lopulla ja 90-luvun alkupuolella pidettiin itsestäänselvänä, että jokaisessa kodissa oli televisio. Nykyään taas tuttavapiirissäni vaikuttaisi olevan yleistyvänä trendinä se, että varsinaista televisiota ei välttämättä ole, kun tv-ohjelmat katsotaankin läppäriltä tai tabletilta. Onneksi perinteisten kirjojen arvostus on kuitenkin Suomessa edelleen kohtuullisen korkealla.
-BP


Informaatioteknologia on tosiaan läpäissyt yhteiskunnan joka kerroksen nykypäivänä, ja siitä seuraa sekä hyviä että huonoja puolia. Toisaalta informaatiota on vapaammin saatavilla, mutta toisaalta taas tätä rajoittaa se, keillä kaikilla on käytössään kyseisiä välineitä. Suomen kaltaisessa melko tasa-arvoisessa yhteiskunnassa tällä ei ole niin paljoa merkitystä, mutta esimerkiksi kehittyvissä maissa sillä voi olla hyvinkin paljon.

BP, olen samaa mieltä siitä, että teknologian käyttö otetaan nyky-yhteiskunnassa vähän liian itsestäänselvyytenä. Entä esimerkiksi vanhukset, joilla ei välttämättä ole kykyä tai kiinnostusta opetella vaikkapa tietokoneiden käyttöä? Omalla mummollani ei ole aikaa eikä halua opetella käyttämään älypuhelimia, tabletteja tai tietokoneita. Tietysti tästä koituu yhteiskunnalle lisäkustannuksia ja vaivaa, kun mummoni joutuu hoitamaan esimerkiksi laskut perinteisillä paperilaskuilla verkkopankin sijasta. Mutta onko yhteiskunnalla sitten oikeus pakottaa ihmiset siirtymään modernimpiin menetelmiin, jos se tuntuu heistä liian vaikealta? Onhan Suomessa esimerkiksi tarjottu ilmaista tietokoneenkäyttökoulutusta ikäihmisille, mutta tässäkin on kyse taas möys resurssien riittävyydestä.
-Akadora


BP, Olin itsekin vastahakoinen hankkimaan älypuhelinta. Kun uuden puhelimen hankinta oli ajankohtaista, niin muun tarjonnan vähyydestä johtuen päädyin kuitenkin älypuhelimeen. Nyt pari vuotta älypuhelinta käyttäneenä en voisi kuvitella enää palaavani takaisin peruspuhelimeen. Luonnollisesti kyse on siitä, mitkä ovat kunkin yksilölliset tarpeet ja vaatimukset puhelimelleen. Itse vietän sen verran liikkuvaa elämää, että älypuhelimesta on tullut lähes korvaamaton apuväline minulle.

Akadora, Ei kai mummosi paperilaskuista tule yhteiskunnalle lisäkustannuksia, vai mitä tarkoitit? Yksityiset pankithan ne laskut hoitavat ja osaavat myös varmasti veloittaa kaikesta. Suuntaus tuntuu olevan, että kohta maksamme itsepalvelustakin. Olen kuullut, että nykyisin jotkut pankit veloittavat laskujen maksamisestakin verkkopankissa.
--VilleTL (keskustelu) 16. marraskuuta 2015 kello 02.07 (UTC)


Ville: ”Hippilogiikka” (tietoa jakamalla päästäisiin eroon vallitsevista ennakkoluuloista, ja että informaation vapaus vapauttaa ihmisiä yhteiskunnassa) ihan hieno ajatus, mutta naiivi. En oikeastaan usko, että vapaus toteutuu täydellisenä yhtään missään. Vapaus on hieno käsite ja ajatus, mutta (viimeistään) toteutukseen mentäessä se täytyy määritellä tarkoin. Informaatioon pääseminen, sen käyttäminen, jakaminen ja tuottaminen = hieno kokonaisuus, kaikki todella yhtä tärkeitä. Keiden kaikkien tehtävä/tehtäviä nämä muuten ovat? Yliopiston? Tieteen ylipäätään? Koko yhteiskunnan? Varmaan kaikki oikeita vastauksia - tai sitten niitä ei ole.

Byrokratian konnotaatio, ”turha byrokratia”/”byrokraattista paskaa”; mihin kaikkea sitä ”turhaa” byrokratiaa tarvitaan? Joskus tosiaan tuntuu, että ihmisiä piinataan tahallaan tekemällä asioista hemmetin monimutkaisia. Mihin sitä tarvitaan??? Turha sanoa että järjestykseen - sitä saa helpommillakin järjestelyillä.

Surullista ajatella, että teknologian ja tietoverkkojen kehityksen taustalla on sotaan valmistautuminen (aggressiivisuus ja riidantahtoisuus) sekä byrokratia (vallanhimo ja päällepäsmäriys). Lienevät lajillemme tyypillisiä ominaisuuksia.
Ihmisyhteiskuntaa ja universumia pyörittää rahan mahti, ja kaikki (riippumatta kuinka hyvää tai aatteellista se on) tuotteistetaan ennemmin tai myöhemmin - oli syynä sitten voiton kerääminen tai vaan voittoa tavoittelematon taho, joka yrittää myynnillä kustantaa itsensä. Jälleen kerran hemmetin surullista.

Oletko käyttäjä vai käytettävä? on aina mielenkiintoinen kysymys, josta saa keksittyä ties vaikka minkälaisia dystooppisia tulevaisuuden yhteiskuntanäkymiä.

Pelkkä kyseenalaistaminen ei riitä maailmaa muutettaessa. Tarvitaan myös toimintaa ja maailmassa on surullisen vähän ihmisiä, joita se kiinnostaa.

Älypuhelimesta: ”Hauska” kuulla, että joku muukin on ”pakon edessä” alun perin (valinnanpuutteen vuoksi) hankkinut älypuhelimen. Sama vika täällä myös sen vaihtaminen takaisin vanhempaan malliin: netin täytyy kulkea taskussa! ”Sieltä löytyy kaikki…” Ennen esimerkiksi kanniskelin repussani minisanakirjojan kouluun ja takaisin. Nyttemmin käytän mm. sanakirja.org-sovellusta. Handy, handy.

Laskujen maksamisesta: Gah, mitä hemmettiä?! Veloituksia itsepalvelusta ja verkkopankin käytöstä? Maailma on mullin mallin…

BP & Ville: Informaationteknologia on tosiaan kaikkialla; (länsimaisen) yhteiskunnan kaikilla tasoilla kouluista työpaikkoihin, palveluihin ja hallintoon. Se näkyy simppeleimmillään ihmisten ja yhtiöiden Facebook- yms. muiden some-sivujen olemassaolona. Mitä muuten olette mieltä somen yleistymisestä yhteiskuntatasolla (vs. yksilötaso)? Kouluhan ei voi suoraan pakottaa oppilastaan liittymään Facebookiin, ja uskoisin että sama pätee työpaikkoihin. Mutta facen kynsiltä ei niin vain vältytäkään. Sosiaalinen paine ja ihan vaan työn ja elämän helpottuminen ajaa varmaan monen liittymään, vaikka se ei alun perin oma ajatus ollutkaan. Onko tässä nyt kyse massojen ja ihmisten vai koneiden ja teknologian hallinnasta - vai molemmista? Entäpä tulevaosuus? Kirjataanko henkilö jonnekin sosiaaliseen ja/tai interaktiiviseen tietokantaan jo syntyessään (enkä siis tarkoita henkilörekisteriä) ja/tai kouluun tai työpaikkaan päästessään? Tämmöinen toiminta kuulostaisi menevän teknologian kontrollin mukaan. Pelottavia ajatuksia, eikä kyllä minusta ainakaan vapauden värittämiä.

BP & Akadora: Olen samaa mieltä kaikenlaista oletuksien harmillisuudesta. Otetaan itsestäänselvyytenä, että ihmisellä on se ja se laite, tietous tai taitous, mikä on erittäin rasittavaa. Olen huomannut, että kaveripiireissä pysyäkseen sitä pitää leikkiä näiden olettajien mukana. Jos sitä suoraan toteaa että onpas urpoa tai kysäisee esimerkiksi mitä joku porukassa yleisesti käytetty slangisana tms. tarkoittaa, sinua pidetään outona/tyhmänä ja jäät auttamatta ulkopuoliseksi. Itse olen valinnut kolmannen lähestymistavan, joka ei oikeastaan ole lähestymistapa, sillä se on itsensä tietoinen ulkoistaminen; en vaivaudu interaktioon liikaa oletuksia harjoittaviin/ylläpitäviin piireihin. Yhteiskuntatasolla (tai ylipäätään globaalimmalla makrotasolla) oletukset ovat kuitenkin väistämättömiä (ja merkitykseltään vähän isompia): Kaikenlaisia lomakkeita, todistuksia ja muita dokumentteja täytettäessä esimerkiksi ihmisen sukupuolesta, uskontokunnasta ja yhteiskuntastatuksesta (siviilisääty, työ-/koulutuspaikka, jne.) tehdään oletus, vaikka ihminen oikeastaan olisi/kokosi kuuluvansa johonkin ihan muuhun luokkaan (inhottavaa kategorisointia; vastustan sitä sen kaikissa muodoissa). Tämä tehdään, koska halutaan ylläpitää järjestystä, ennakoitavuutta ja tiettyä luokittelusysteemiä. Oletusten teko helpottaa ihmisten henkilökohtaista elämää ja yhtiöiden toimintaa: kaikkeen ei tarvitse varautua (esim. vaihteleva sää, myöhästelevät kulkuvälineet tai koulujen/työpaikkojen erikoisruokavaliot - vaikka näihin usein varaudutaankin (tai ainakin olisi syytä)). Itse tieteellisen (ja oikeastaan varsinkin uskonnollisen) tiedonkin voi sanoa olevan oletus - olettaen, että jo aiemmin todettu/oletettu tiedon vanhenemisilmiö (sata vuotta sitten esim. biologiassa opetettiin ihan eri asioita, jotka nykyään kuulostavat naurettavilta) jatkuu vielä tänään ja huomennakin. Oma kantani asiasta on ristiriitainen, sillä olen sekä puolesta että vastaan - tilannekohtaisesti. Tähän väliin leffaquote, jota käytän usein, ja joka minusta on suuri elämän totuus: ”Oletus on kaikkien mokien äiti.” –Josh, Sanctum

~pacwoman


Akadora, mun mielestä tuolla erilaisten laitteiden omistamisella tai omistamattomuudella on aika paljon merkitystä Suomessakin, nimenomaan lasten ja nuorten keskuudessa. Koska uusimpien digitaalisten laitteiden omistamisesta on tullut kilpailua ja välineurheilua, kouluissa kaikenikäiset oppilaat profiloituvat yhteisön silmissä näiden omistamiensa laitteiden mukaan. "Eliittijoukkona" erottuvat ne joiden vanhemmilla on varaa ja halua hankkia aina uusimmat laitteet, vastaavasti silmiinpistävinä näkyvät ne joilla ei ole minkäänlaisia laitteita tai ne ovat varsin vanhoja. Tuntuu jotenkin kauhean väärältä tuollainen, vaikka toisaalta keskenkasvuiset ihmiset ovat kai aina pyrkineet tekemään keskinäisiä erotteluita perustuen erilaisiin kulutuskulttuureihin (esim. merkkivaatteita käyttävät ja ne jotka eivät käytä, jne). Ja sitten kuulutaan parempiin tai huonompiin piireihin näiden usein vanhempien tulotason sanelemien kulutusvalintojen mukaan, huonompaan kastiin kuuluvien vastaanottaessa ylenkatseita sieltä parempien karsinasta. Toisaalta koulujen opetuksessa myös tarvitaan tietoteknisiä laitteita ja oppilaita jopa joskus kannustetaankin ottamaan omia läppäreitä ja tabletteja mukaan, kun koulun laitteita ei riitä kaikille. Toisaalta taas olisi parempi, jos kaikilla olisi tasavertaiset laitteet eikä omia digilaitteita vaikka saisi tuoda ollenkaan kouluun. Nythän esimerkiksi Espoo aikoo hankkia kaikille peruskoulu- ja lukio-oppilailleen taulutietokoneet.

VilleTL, Akadora varmaan tarkoitti paperilaskujen lähettämisestä ja itse paperin käytöstä johtuvia kustannuksia? Kyllähän niistäkin lopulta varmaan aika könttä kertyy, vaikka ei välttämättä yhteiskunnalle vaan eri yrityksille. Itse olen ainakin vähitellen siirtynyt paperilaskuista sähköisiin laskuihin, paperilaskuina ei taida enää tulla muut kuin auton vakuutukset ja verot.

pacwoman, eihän se sotaan valmistautuminen välttämättä tarkoita aggressiivisuutta ja riidantahtoisuutta - sehän voi olla myös tahtoa suojella, ylläpitää ja säilyttää ja varautua mahdollisen uhan varalle.

pacwoman, minusta somen yleistyminen yhteiskuntatasolla on tavallaan jossain määrin pakollinen asia nykyaikana. Koska ihmiset ovat niin laajalti somessa, on erilaisten valtion ja kunnan organisaatioidenkin oltava somessa näkyviä. Verohallinnon Facebook-sivulla on yli 3600 tykkääjää, Suomen Poliisin Facebook-sivulla on yli 250000 tykkääjää. Myös komiikkaa syntyy, kun ei ihan hallita somen eri ominaisuuksien käyttöä: Kunnanvirasto Pyhtäällä on 155 Facebook-kaveria, se työskenteli yrityksessä Pyhtään kunta ja asuu nyt paikkakunnalla Pyhtää. :) Vaikuttaisi olevan kuitenkin ihan aito kunnanviraston sivu. Mikään instanssi ei kuitenkaan mun mielestä saisi voida pakottaa ketään liittymään esimerkiksi Facebookiin, vaikka onhan nykyäänkin työnantajia, jotka hakevat työpaikkailmoituksessaan nimenomaan someasiantuntijaa tai somevastaavaa. Uskoisin kuitenkin, että näissä on enimmäkseen kyse yrityksen Facebook-sivun tai muun somesivun ylläpitämisestä ja somemarkkinoinnin suunnittelusta ja toteuttamisesta, eikä siihen tarvita työntekijän omaa Facebook-tiliä. Kokemus somen käytöstä on tietenkin ratkaisevaa, eli tuskinpa tuollaiseen työhön on mitään asiaa ilman minkään valtakunnan somekokemusta.
Eri asia ovat tietenkin somepersoonat, kuten nettipoliisi Marko "Fobba" Forss, jotka operoivat omalla nimellään ja naamallaan. Tuo kuitenkin lienee täysin vapaaehtoista, tuskin tulevaisuudessakaan aletaan pitämään itsestäänselvänä että työntekijät olisivat Facebookissa tai osallistuisivat oman Facebook-profiilinsa avulla jotenkin yrityksen Facebook-sivulla.
Sosiaalinen paine on toki suuri, koska äkkiä on ulkona kaikesta ellei ole Facebookissa. Tieto tapahtumista kulkee parhaiten somen kautta. Tässä vähän aikaa sitten eräs kaverini, pitkän ajan Facebook-aktiivi, päätti yhtäkkiä erota Facebookista. Ihan kokonaan. Poisti profiilinsa ja otti kuvat talteen. Kuinka ollakaan, tätä eroa kesti noin kolme viikkoa ja sitten oli kaveri palannut takaisin.

Vaikea ennustaa, mihin tämä maailma on lopulta tuo some edellä menossa. Toisaalta tuo pacwomanin kuvailema dystopia, jossa henkilöt automaattisesti kirjattaisiin johonkin sosiaaliseen / interaktiiviseen tietokantaan heti kouluun tai työpaikkaan mennessään voisi ehkä toteutuakin. Voisin kuvitella, että koululla tai työpaikalla voisi olla oma sisäinen "somejärjestelmä", johon kaikki opiskelijat automaattisesti liitettäisiin. Ehkä joku opettaja voisi vaatia kaikkia vielä lisäämään oman kuvankin, että opettajan olisi helpompi muistaa kenestä milloinkin oli kyse. Työpaikalla oman kuvan lisäämiseen pakotettaisiin, jos olisi jotenkin sidoksissa asiakaspalveluun ja firman imagon ylläpitämiseen sitä kautta. Onhan monilla firmoilla nykyäänkin nettisivuillaan ainakin asiakaspalveluhenkilöiden kuvat. Koulussa taas tällainen, vaikka koulun sisäinen suljettu somejärjestelmä taas voitaisiin nähdä jonkinlaisena somekäyttäytymisen opetteluareenana. Siitäkin huolimatta, inhoan tällaista jo pelkästään ajatuksena. Mun mielestä kaikille pitäisi antaa mahdollisuus myös olla ulkopuolella. Voisihan kouluopetukseen silti sisältyä hyvinkin laajasti erilaisten someilmiöiden läpikäyntiä ja etikettiasioita, vaikka ne käytäisiinkin läpi vain esimerkkien avulla ilman oppilaiden omakohtaisia kokeiluita.

pacwoman, tuo on kyllä aika rasittavaa, jos kaveripiireissä pysyäkseen pitää leikkiä olettajien mukana. Olenpa muutaman kerran ollut itsekin tuollaisessa tilanteessa. Näin vanhemmiten sitä ehkä uskaltaa vähän paremmin olla erilainen, mutta onhan niitä joskus sellaisiakin asioita että mieluummin on vain hiljaa ja antaa toisten olettaa. Kuten esimerkiksi jos tavallaan ehkä pitäisi tietää jotain, etteivät toiset pitäisi mahdollisesti tyhmänä. Tulee mieleen yksi tilanne jossa luennolla minulta jäi jokin asia ymmärtämättä ja kysyin toisilta ryhmäläisiltä, eikä kukaan muukaan ollut yhtään sen paremmin asiaa ymmärtänyt. Tieteellisen kirjoittamisen kurssilla taas ensi alkuun kuvittelin, että olen varmaan ainoa joka ei näistä suomen kielen kielioppikäsitteistä muista tai ymmärrä mitään, mutta myöhemmin kuulin ryhmäläisiltä, että toisetkin olivat googlettamalla selvitelleet mikä on esimerkiksi kongruenssi. Siellä taisi olla aika moni ihan yhtä pihalla. Eli ei se niin vakavaa ole :)
Mainitsenpa vielä, että ryhmätyön alkuvaiheessa muuten sinullakin oli oletus että minulla olisi älypuhelin, kun ehdotit WhatsAppin käyttöä. Silloin sanoin voitonriemuisena, että minulla ei ole älypuhelinta :D

Loppukevennykseksi voisin kertoa sellaisen jutun, että mulle yritettiin pari vuotta sitten pakottaa töissä työvälineeksi iPad. "Kyllä sä siihen totut, kyllä sä siitä tykkäät kuitenkin." No, kokeilin päivän ja tunsin savun nousevan korvistani. Palautin laitteen niille ja sanoin ettei tule mitään. Nykyään olen meidän firmassa ainoa jolla ei ole iPadia käytössä, mulla on vaan paperisia työtarvikkeita. >:)
-BP


BP: Hetkinen, nyt on ihmiset sekaisin. Minä en ole olettanut kenelläkään olevan älypuhelinta, tai ainakaan WhatsAppia. Minulla ei nimittäin ole siellä tiliä - eikä tee mieli sellaista perustaakaan. Tässä tosin syyllistyn siihen oletukseen, että osoitit tuon WhatsApp-juttusi minulle. Itse olin tuolloin WhatsApp (ja ylipäätään somen käytön) ajatusta vastaan (sanoin sitä ääneen tai en). Saatoinhan siitä WhatsApistakin kysellä (vaikken semmoista nyt kyllä itse muista tehneeni), mutta sillä motiivilla, että toteaisin, että se ei oikein onnistu, koska (omat) syyt. Miksikö toimin näin käänteisesti omia aivoituksiani vastaan? No, onhan ryhmäpoliittisesti/-dynaamisesti parempi ajatus tyrmätä oma ideansa kuin toisen (ehkä). Ehdotan siis itse jotain, tyrmään sen ja otan idean pois pöydältä ennen kuin muut ehtivät sitä kehottaa, jotten joutuisi sanomaan heille vastaan. Sekavaa, mutta toimivaa - olettaen, että minua kuunnellaan. Okei, mutta ei oleteta nyt sitten enää asioita.

...onko tässä taas se jännä psykologinen keissi, että kaksi ihmistä muistaa saman tapahtuman/muiston eri tavalla? Jännä...

Ja sotaan valmistautumisen aggressiivisuudesta: Puolustautumisessakin on aggressiivinen puoli: jos puolustautuja on valmis/aikoo vastata väkivaltaan väkivallalla, aggressio on kiistämättä läsnä. Sanoisin, että raudan roudaaminen rajalle tai ohjusten valmistelu tai ylipäätään rakentaminen on aggressiivista toimintaa, käytti niitä loppuviimeksi tai ei. Käyttämisen päätös onkin sitten jutun se eettisesti (ja muutenkin) jännä elementti - joka myös määrittää teon aggressiivisuutta (sillä ainakin yleensä niiden käyttäminen olisi aggressiivista, mutta käyttämättä jättäminen ei - vaikka tähänkin keissiin epäilemättä on poikkeuksia olemassa).

~pacwoman


Jaa, oisko se ollut Akadora sitten joka näin lausahti, kun siinä niin yhdessä rysyssä istuitte. Jotenkin vaan tämä WhatsAppin ehdottaminen henkilöityy mielessäni sinuun. No, anyway, kun molemmat olette some- ja Facebook-kielteisiä ihmisiä, osoitankin tuon sanomiseni Akadoralle siinä tapauksessa jos se olikin hän joka sen sanoi. Jompikumpi teistä sitä kuitenkin ehdotti ja tällöin päädyimme siihen, ettei se käy koska minulla ei ole älypuhelinta.

Mun mielestäni sotaan valmistautuminen ei välttämättä kieli aggressiivisuudesta tai riidantahtoisuudesta. Jos ympärillä olevat muutkin valtiot valmistelevat erilaisia tehokkaita hyökkäys- tai puolustuskeinoja, olisi erittäin typerää olla varautumatta millään tavoin mahdolliseen hyökkäykseen. Kyse on siitä, että suunnitellaan mitä tehdään JOS jotain tapahtuu. Kuitenkin luen itseni koko lailla pasifismin kannattajaksi, enkä kannata esimerkiksi yleistä asevelvollisuutta. Vapaaehtoinen asevelvollisuus ja palkka-armeija olisivat parempi vaihtoehto. Rauhanomaiset ratkaisukeinot on toki aina priorisoitava, mutta äärimmäisessä tilanteessa on voitava myös puolustautua.
-BP


pacwoman, ”hippiajattelu” tiedon jakamisen suhteen on nähdäkseni vain ihanne, todellista tiedollista vapautta ja tasa-arvoa voidaan tuskin koskaan saavuttaa. Joku hyötyy aina siitä, että tieto jakautuu epätasaisesti. Näin ollen on inhimillisesti aivan ymmärrettävää, etteivät ihmiset halua jakaa tietoa joka tuo heille etua ja hyötyä. Tuskin edes ”hipit” jakaisivat tietoa kaikille, mikäli he tiedon suhteen hallitsevaan asemaan pääsisivät. Valta-asetelmat ovat näin nähdäkseni sisäänrakennettuna tietoon: Ne jotka hyötyvät haluavat myös pitää asemastaan kiinni. Ne jotka ovat alisteisessa asemassa haluavat muutosta tilanteeseen siksi, että ovat huonommassa asemassa. Mikäli osapuolten roolit vaihtuisivat, valtakamppailu todennäköisesti jatkuisi, vaikkakin mahdollisesti erilaisena sisällöltään ja tavoiltaan.

Mitä taas tulee byrokratiaan, niin sen perusteluina on käytetty tasapuolisuuden ja ennustettavuuden takaamista ihmisten välille. Näin esimerkiksi henkilösuhteet tai yksilöllinen ja mahdollisesti ajoittain vaihtuva mielipide ei määritä ihmisten toimintamahdollisuuksia. Byrokratiaa on näin perusteltu mielivallan ja hyväksikäytön ehkäisemisellä. Mitä monimutkaisemmaksi yhteiskuntamme muuttuu, sitä enemmän mukana tulee myös byrokratiaa. Yksi vaihtoehto tämän kaltaiselle keskusjohtoiselle kehitykselle on esimerkiksi jättää paikallisille toimijoille valtaa päättää omista asioistaan. Toisaalta mikään ei takaa sitä, että paikallistaso olisi yhtään vähemmän byrokraattisempaa loppujen lopuksi.

Itse katson aseellisiin konflikteihin varautumisen pääosin samantyylisenä worst case scenario –ajatteluna kuin muutkin poikkeustilanteisiin varautumiset. Koska varaudutaan luonnonilmiöiden yms. sijaan toisiin ihmisiin ja näiden muodostamiin valtioihin, on mukana näin myös aina reagointi toisen toimintaan. Oma toiminta voi vaikuttaa toisen osapuolen toimintaan, joten kyseessä ei ole samalla tavalla yksipuolinen varautuminen kuin joissakin muissa poikkeustilanteissa.


BP, Facebookista poistumiselle (kaverisi esimerkki) on mielestäni hyvä vaihto minimoida sen käyttö yhteydenpitoon ja olemiseen tavoitettavana.

Yksi mielestäni mielenkiintoinen lisäys pohdintoihinne kuulumisesta erilaisten järjestelmien piiriin on opiskeluissa käytettävät tietotekniset ratkaisut. Esimerkiksi Moodle on nykyisin välttämätön. Kurssiaineistot ovat siellä ja tehdyt tehtävät palautetaan sinne jne.
- VilleTL