Keskustelu:Mystisten siilien kolo/Keskustelu 9

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mediaympäristö ja varsinkin Internetissä kaupallisten toimijoiden kenttä on ollut viime vuosina muutoksessa. Tietyt sivustot ja sovellukset ovat menettäneet suosiotaan ja poistuneet kentältä, kun taas esimerkiksi visuaaliseen mediaan keskittyvät palvelut ovat lisänneet suosiotaan. Tekstin sijasta kuvien jakamiseen ja niillä viestimiseen perustuvat palvelut ovat näin yleistyneet koko ajan. Visuaalisuudella on kokonaisuudessaan entistä tärkeämpi merkitys. Tällä on etuja, sillä kuvallinen viestintä on nopeampi hahmottaa. Tekstimuoto ei kuitenkaan ole kokonaan hävinnyt käytöstä, vaan se on kietoutunut vahvasti yhteen kuvallisen viestinnän kanssa. Tämä kehitys on korostanut kuvallisen lukutaidon merkitystä.

Itselleni tulee tekstin ja kuvien yhteiskäytöstä mieleen erityisesti infografiikka, jonka käyttö on nykyisin varsin yleistä verkkosivuilla sekä lehdissä. Infografiikan etuna on edellä mainittu nopeampi hahmottaminen, sillä kuvien ja tekstin yhteiskäyttö säästää lukijan aikaa ja vaivaa sekä mahdollistaa tiedon omaksumisen nopeammin kuin pelkkää tekstiä luettaessa. Se voi olla myös taloudellisempi ratkaisu ilmaista pienemmässä tilassa enemmän asiaa kuin pelkän kirjoitetun tekstin avulla olisi mahdollista. Infografiikan käyttämisellekin pitäisi kuitenkin aina olla perusteet, eikä käyttö pelkän rutiinin vuoksi palvele sen tarkoitusta.

Infografiikan kohdalla tulee mielestäni hyvin esiin lukutaito, sillä sen tekemisessä vaaditaan kykyä löytää oleellinen sisältö, joka tiivistäisi parhaalla mahdollisella tavalla asian. Toisaalta lukutaitoa tarvitaan myös sen lukemiseen; tiivistetty sisältö sekä kuvien ja tekstin yhteiskäyttö vaatii eri lukutaitojen hyödyntämistä ja informaation sisäistämiskykyä tavallista niukemmasta sanallisesta sisällöstä. Nimenomaan kuvien ja tekstin yhteiskäyttö mahdollistaakin tekstiosuuden pituudesta tinkimisen.

Mediaympäristön muutoksessa on huomionarvoista myös kaupallisen aspektin korostuminen. Paras esimerkki tästä lienee videollakin mainittu Facebook, joka profiloi käyttäjiään ja suuntaa näille sen perusteella tietynlaisia mainoksia. Profilointi pätee myös Facebook-ryhmien mainostamiseen. Facebook ei luonnollisesti kuitenkaan tiedä käyttäjien motiiveista vierailla tietynlaisilla sivuilla. Niinpä esimerkiksi huumorimielessä tehdyt vierailut erilaisissa Facebookin ”hörhöryhmissä” saa palvelun mainostamaan niitä ja vastaavanlaisia käyttäjälle, vaikka hän olisi vieraillut niissä vain naureskellakseen hassuille jutuille. Tämänkaltainen ryhmien mainostaminen käyttäjälle on pitemmän päälle ärsyttävää, varsinkin jos hän ei ole samaa mieltä ryhmän perusajatuksen kanssa. Sama koskee luonnollisesti myös verkkokaupoissa vierailua: Käyttäjä ei välttämättä ole kiinnostunut verkkokaupan tuotteista enää vierailun jälkeen. Huvittava piirre katseltujen tuotteiden Facebook-mainostamisessa on se, että jos kyseessä on jaettu kone, mainostetut tuotteet ovat näkyneet vierailijan lisäksi myös muiden kyseisellä koneella Facebookia käyttävien etusivulla.

Kupiainen viittasi videolla Moduulissa 7 olleeseen Ken Robinsonin videoon, jossa pohdittiin koulun muuttuvaa asemaa informaatiotulvan keskellä. Ympäröivään maailmaan nähden koulu näyttäytyy ajastaan jäljessä olevalta. Kupiainen esitti tähän ratkaisuksi ”kolmatta tilaa” koulun ja kodin välille näiden yhteensovittamiseksi. Näin koulussa voitaisiin yrittää hyödyntää koulun ulkopuolista osaamista ja esimerkiksi harrastuksia.

Videolla nostettiin esiin kysymys siitä, että haluavatko lapset kuitenkaan ulottaa koulun ulkopuolisen toimintansa myös koulukontekstiin. Itse näkisin sen riippuvan tekemisen sisällöstä. Esimerkiksi urheilua harrastavat varmasti tekevät sitä mieluusti myös koulukontekstissa, mutta muunlaisten harrastusten kohdalla näin ei välttämättä ole. Ne voivat vaatia perehtyneisyyttä asiaan ja myös tietynlaista suhdetta osallistujien kesken. Esimerkiksi itse en olisi ollut innostunut pelaamaan lapsena ja nuorena roolipelejä täysin tuntemattomien kanssa. Pitkälti puheeseen nojautuvana toimintana ne vaativat esiintymistä, johon vaikuttavat merkittävästi avoimuus sekä rohkeus. Näin tuttujen kanssa roolipelaaminen onnistuu helpommin. Esimerkiksi jalkapalloa pelatessa pelaajien keskinäiset suhteet eivät näyttele niin suurta osaa henkisellä tasolla. Pelillisesti tuttuudesta voi toki olla paljonkin hyötyä.

Vaikka kyse ei tietenkään ole yhtenäisestä joukosta, Kupiaisen mukaan diginatiivisukupolvelle tyypillistä on tiedonhakeminen pääosin digitaalisista lähteistä. Tekstimuoto ei ole yhtä tärkeässä asemassa kuin kuvat, video ja musiikki. Hän nosti esiin Noah-elokuvassa nähdyn multitaskingin, joka ei tutkitusti ole kuitenkaan yhtä tehokasta kuin yhteen asiaan keskittyminen kerrallaan. Itse ajattelen multitaskingille olevan paikkansa, joka riippuu kulloisestakin tilanteesta. Joissakin tilanteissa on tarpeellista ja jopa pakko suorittaa useita toimintoja yhtä aikaa. Toki laatu kärsii kerrallaan tekemiseen verrattuna, mutta kerrallaan tekeminen voi olla mahdotonta olosuhteiden ja niihin liittyvien vaatimusten vuoksi. Näin ilman multitaskingia tilanteesta ei voisi suoriutua. Multitasking liittyy mielestäni luonteensa puolesta yhteen digiaineistojen lukutavan kanssa, josta videolla käytettiin nimitystä pyyhkiminen. Molemmissa tekeminen ei ole yhtä syvää kuin perinteisessä lukemisessa tai yhden asian tekemisessä kerrallaan. Katson, että kyseessä on kuitenkin myös yksinkertaistus, sillä perinteistä lukemistakin voi tehdä kevyesti silmäillen. Myös yhden asian suorittaminen voi sekin olla vähemmän keskittynyttä.

Digiaineistojen kevyemmälle lukemiselle Kupiainen antoi perusteluksi epäjatkuvuuden. En tiedä tarkoittiko hän tässä epäjatkuvuudella aineistoon vai lukutapaan liittyvää ominaisuutta, mutta en ymmärrä miksei perinteisenkin lukemisen aineistot voisi olla epäjatkuvia eri syistä. Sinänsähän formaatin muuttumisen ei pitäisi tehdä aineistosta epäjatkuvaa. Tämän vuoksi Kupiainen todennäköisesti tarkoitti epäjatkuvuudella tiedon pirstaleitunutta luonnetta, joka korostuu verkkoympäristössä. Joka tapauksessa epäjatkuvuus vaatii enemmän tiedon prosessointia muodostaakseen koherentin kokonaisuuden.

Testatessa lasten ja nuorten lukutaitoa perinteinen lukeminen ja moninaisten aineistojen hyödyntäminen ovat osoittautuneet hyödyllisimmiksi tavoiksi kehittää lukutaitoa. Kupiaisen mukaan luottamus omiin taitoihin ja sitä kautta rohkeasti erilaisten aineistojen hyödyntäminen luo positiivisia kokemuksia, jotka ovat eduksi lukutaidon kehittymisessä. Itse katson, että nimenomaan monipuolisuus on nykyisin avainasia. Sen mahdollisena kääntöpuolena on tietenkin eri taitojen tasapäistyminen keskenään, mutta toisaalta näin todennäköisesti estetään isommat puutteet joillakin lukutaidon osa-alueilla. Kysymys kuuluukin: Ollaanko erityisen hyviä jollakin tietyllä alueella vai tasaisesti kaikilla? Kapean alan huippuosaamisella on omat etunsa, mutta koulussa oppilaita ei voida opettaa tämän mukaisesti, vaan tarkoituksena on vähintään perustaitojen omaksuminen.

Kupiaisen mukaan eri aineistoja hyödyntävään monilukutaitoon liittyy keskeisesti lukijan oma aktiivinen toimijuus ja osallistuminen, joka ei jää pelkkään vastaanottamiseen. Se kattaa esimerkiksi viestin muokkaamisen ja uusien sisältöjen suunnittelun sekä tuottamisen erilaisissa ympäristöissä ja formaateissa eri välineitä hyödyntäen. Lapselle eri asioiden ennakkoluuloton muokkaaminen on luontaista, ja uusiin lukutaitoihin kuuluvan viestin muokkaamisen voi nähdä jatkumoksi tälle. Muokkaamisessa oleellista on oma henkilökohtainen kiinnostus. Edellä mainittujen lisäksi lukutaito voidaan tuottamisen ja muokkaamisen kautta nähdä myös osana identiteetinrakennusta moninaisessa maailmassa, joka myös vaatii ihmisiltä uusia lukutaitoja.

Lähtökohtaisesti aktiivinen toimijuus ja osallistuminen ovat luonnollisesti positiivisia asioita, mutta jäin itse miettimään onko muokkaamisella ja tuottamisella jokin itseisarvo jo sinällään, vai pitäisikö niitä arvottaa jotenkin? Toisaalta arvottaminenkin kuuluu monilukutaidon sisälle, ja se ei ole perustellusti mahdollista ilman jonkinlaista osaamista arvioitavasta asiasta. Tässä näkyy mielestäni hyvin uusien lukutaitojen kattavuus ja laaja-alaisuus. Mitä tulee mainittuun muokkaamisen ja tuottamisen itseisarvoon, niin en itse katso, että niillä olisi arvoa jo sinällään, sillä molempia voidaan käyttää esimerkiksi kiusaamiseen ja rikolliseen toimintaan.
--VilleTL (keskustelu) 20. marraskuuta 2015 kello 01.00 (UTC)


Vuodesta 2007 on tapahtunut iso muutos, kun verrataan netinkäyttötapoja ja suosittuja palveluita silloin ja nykyään. Laitteiden ja sovellusten kehittyessä myös niiden käyttötavat elävät ja muuttuvat. Sosiaalisen median aikakaudella trendit leviävät nopeasti. Kupiainen puhui kulttuurin visuaalistumisesta. Se on nähtävissä varsinkin nettipalveluissa, kuvien koko ja määrä on kasvanut, toki myöskin siksi että kuvasisällön luominen on nykyään niin helppoa älypuhelimien avulla. Koska ihmisillä on paljon kuvallista informaatiota jaettavaksi, myös erilaisten kuvienjakomedioiden suosio on kasvanut ja ne ovat tavallaan syrjäyttäneet perinteisen tekstin, vaikkakin tekstiä edelleen käytetään kuvien tukena.

Nettipalveluiden käyttöliittymissä on myös panostettu älypuhelin- ja tablettiselaukseen, se on välillä häiritsevää tavallisen läppärin tai pöytäkoneen käyttäjälle. Nettiä selataan usein juuri älypuhelimella, eivätkä ihmiset vaikuta osaavan irrottautua älypuhelimensa näytön tuijottamisesta edes ulkona kävellessään. Kupiainen puhui muutoksesta kirjatekstikulttuurista näyttöpäätekulttuuriksi. Siitähän tässä kai on kyse, vaikkakin perinteinen kirja edelleen pitää arvonsa (kuten jo aiemmassa keskustelussa totesimmekin). Ehkä kyse on siitä, että informaatiotulvasta on helpompi poimia ne visuaaliset esitykset. Kuvat, ääni ja liike kiinnittävät huomion ja niiden ”lukeminen” on nopeampaa. Koska asiaa on niin paljon, ihmiset haluavat tiedon mahdollisimman tiivistetyssä muodossa, ettei sen omaksumiseen menisi niin paljon aikaa. Näin visuaaliset esitykset menevät tekstin edelle. Lukemistavassa on siis jonkinlaista yhtäläisyyttä skolastisen lukemisen (ojs.tsv.fi/index.php/inf/article/download/9446/6732 - pdf-tiedoston lataava linkki, toimii kyllä mutta se pitää kopioida selaimen osoiteriville) kanssa, koska merkityksellisten asioiden nopea hahmottaminen on siinä tärkeää ja tietoon halutaan päästä käsiksi mahdollisimman nopeasti. Skolastisessa lukutavassa lukemisen voi lopettaa tiedon löytymisen jälkeen.

Infografiikassa mielenkiintoinen ilmiö ovat niin kutsutut uutispelit. Uutispeli on uutisen yhteyteen liitetty tai uutisen korvaava pelimäinen sovellus, jonka tarkoituksena on simuloida uutisen aihetta – se ei siis ole varsinaisesti peli vaan hyvin karsittu vuorovaikutteinen esitys rajatusta aihealueesta. Käyttäjä voi uutispelissä kokeilla, miten eri arvojen säätäminen vaikuttaa lopputulokseen. Parhaimmillaan uutispeli voi auttaa käyttäjää ymmärtämään uutisen kohteena olevan ilmiön mittasuhteita sekä syy-seuraussuhteita sen takana. Uutispeleillä voidaan pyrkiä vaikuttamaan käyttäjän mielipiteisiin, ottamaan kantaa ja herättämään tunteita, täydentämään asiapitoista uutista tai vain kommentoimaan ja kuvittamaan kevyitä ajankohtaisuutisia. Esimerkiksi Helsingin Sanomien vuonna 2012 julkaisema, ydinpommeja käsittelevä tuhokone on uutispeli. Sovelluksessa käyttäjä voi valita kartalta alueen ja ”pudottaa” sille valitsemansa räjähteen. Aiheutunut lämpövaikutus, paine tai laskeuma visualisoidaan käyttäjälle. Tuhokone kuitenkin jakaa mielipiteitä aika rajusti, jotkut käyttäjät pitivät sitä mauttomana uutispeleistä tehdyssä käyttäjätutkimuksessa (mielenkiintoinen, lukekaa!). Tutkimuksessa selvisi, että uutispelin aihevalinnassa ja informaation esitystavassa on syytä olla erityisen huolellinen, ettei simulaatiota koettaisi keskeneräiseksi ja luotaisi vahingossa vääränlaista vaikutelmaa kuvattavasta ilmiöstä. Itse näkisin nämä uutispelit sellaisena huutomerkkinä kalastelemassa lukijoiden huomiota informaatiotulvan joukosta. Kun kaiken lukijoiden huomiosta kilpailevan informaation määrä on liki loputon, on luotava uudenlaisia keinoja lukijoiden huomion saamiseksi. Interaktiivinen sovellus on siihen hyvä apuväline. Tällaisten uutispeli-uutisten lukemisessa myöskin tarvitaan omanlaistaan uutta lukutaitoa, varsinkin kun niiden toteutus ei välttämättä aina ole ihan se onnistunein. Eli tavallaan on kyse infografiikanlukutaidon kehittyneemmästä muodosta.

Erilaisten evästeiden ja hakukoneiden kehityksen hyödyntämisen myötä kaupallisten toimijoiden profilointimenetelmät ovat myös kehittyneet ja laajentuneet, niiden lonkeroilta on melko hankalaa välttyä jos käyttää sosiaalisen median palveluita. Ehkä tehokkain mieleen nouseva tiedonkeruukolmikko on Facebook-Instagram-Whatsapp, koska Facebook omistaa nämä palvelut ja takuuvarmasti hyödyntää keräämänsä tiedot kohdennetussa mainonnassaan. Itse olen kiinnittänyt huomiota myös mainonnan visuaalisuuden lisääntymiseen netissä. Mainokset ovat nykyään usein suurempia ja ne täyttävät isomman osan ruudusta, kun varsinaisen nettipalvelun viemä ruututila on tehty tarkoituksella kapeaksi (esim. Facebook) tai se on sijoitettu kuvaruudun reunaan niin, että mainokset jäävät melko keskelle ruutua (Sanakirja). Kuluttajien huomion hakemisesta mainonnan avulla on myös tullut entistä törkeämpää tässä ehkä viimeisten parin-kolmen vuoden aikana. Nykyään lähes jokaisessa nettikaupassa näytölle pläjähtää jokin modaalinen ilmoitus (eli sellainen, jonka saa pois vain ilmoituksen rastipainikkeesta painamalla), jossa mainostetaan jotain kanta-asiakasohjelmaa, alennuskoodia, tarjoustuotetta ym. Itse en meinaa sietää tuollaista mainontaa, savu nousee korvista aina kun tuollainen modaaliseksi tehty mainos tulee ruudulle.

On totta, että kouluissa pitäisi opettaa monilukutaitoa, josta videolla puhuttiin. Periaatteessa olisi hyvä, että tällainen opetus aloitettaisiin jo tarhassa, koska nykyaikana lapset kuitenkin alkavat käyttää erilaisia digitaalisia laitteita jo pitkälti ennen kouluikää. Videolla puhuttiin siitä, että koululaiset tyypillisesti nykyään hakevat tietoa googlettamalla, eli eivät mene kirjastoon hakemaan tietoa. Tämän voin itsekin allekirjoittaa, vaikkakin nettikirjastoa olen käyttänyt jonkin verran. Olen muistaakseni vain kerran lainannut kirjastosta fyysisiä kirjoja opiskelutarkoituksessa ja tämä on jo kolmas opiskeluvuosi. Videolla mainittiin myös, ettei koulu ole pysynyt mukana tässä visuaalisen kulttuurin kehityksessä. Toisaalta, koska visuaaliseen kulttuuriin liittyy myös multitaskaaminen joka heikentää keskittymistä ja poukkoileva, selaileva lukeminen, onko sellaisten asioiden tuominen mukaan kouluun edes järkevää ja tarpeellista? Koulussa pitäisi mielestäni enemmänkin yrittää saada ohjattua ihmiset kirjojen pariin ja opettaa sitä keskittynyttä lukemistapaa. Aina ei tarvitse multitaskata. Onnistuuko se edes, jos käytössä on laite jossa on jatkuvasti auki jokin sosiaalisen median sovellus? On toki erittäin hyödyllistä, jos koulussa pystytään tarjoamaan myös oppitunteja, joilla luodaan katsausta ja otetaan tuntumaa erilaisiin digitaalisiin laitteisiin, sovelluksiin ja netti-ilmiöihin. Kuitenkin näkisin, että se perinteisen kirjalukutaidonkin opettaminen olisi aika tärkeä juttu, kirjoihin keskittymisen ajaksi pitäisi sitten kaikkien kännykät laittaa kiinni.

Kupiainen mainitsi, että jonkin tutkimuksen mukaan e-kirjan lukeminen käyttää tutkimuksen mukaan eri osia aivoista kun perinteisen kirjan lukeminen. Digiympäristöllä voi olla vaikutusta, tämäkin tukisi perinteisiin kirjoihin keskittymisen tärkeyttä. Toisaalta Kupiainen mainitsi myös, että monia median käytön ja lukutaidon tapoja omaavat ihmiset saivat perinteisen lukutaidon testeissä hyviä pisteitä ja luottamus omiin taitoihin on avainsana. On siis järkevää kehittää itselleen mahdollisimman monipuoliset median käyttötavat ja lukutaidot, monipuolisempi osaaminen on aina hyväksi myös perinteiselle lukutaidolle. Tuohon omiin taitoihin luottamisen vahvistamiseen olisi varmaan hyvä kiinnittää huomiota kouluopetuksessa. Ehkäpä mikä tahansa lukutaito vahvistuu, kun vain osaa luottaa omiin taitoihinsa – siinä olisi sinänsä järkeäkin, koska tällöin ajatukset eivät tee turhia lenkkejä tyyliin ”voi ei, apua, mitä tästä tulee, huomaako joku ehkä etten osaa” jne.

Kupiaisen mukaan monilukutaito on aktiivista toimintaa, joka sisältää myös tiedon tuottamisen ja muokkaamisen. Hän toi myös esille, että oppilaiden pitäisi tavallaan ”rakentaa omaa sosiaalista todellisuuttaan” sekä oppia tuomaan omaa ääntään esiin, jotta he osaisivat aktiivisesti toimia nyky-yhteiskunnassa. Itse en ehkä ihan allekirjoita tuota, koska mun mielestä on vähän huono asia jos koulussa kannustetaan kovasti tuomaan omaa ääntään esille netissä. Keskenkasvuiset ihmiset eivät välttämättä ymmärrä, että se kaikki luotu sisältö voi jäädä nettiin pysyvästi. Tärkeämpää olisi opettaa hillitsemään sen oman äänen esilletuomista ja miettimään, milloin netissä kannattaa esiintyä omalla nimellä ja naamalla ja milloin ei, vai kannattaako lainkaan. Hyvä monilukutaito voi kyllä mielestäni olla olemassa myös ilman tiedon tuottamista, muokkaamista tai jakamista eteenpäin, eli on mahdollista että ihminen ymmärtää sisällöt ja osaa arvioida niitä hyvin sekä hallitsee käytännössä kaiken tarvittavan teknisen ja kognitiivisen osaamisen tiedon tuottamiseen, muokkaamiseen ja jakamiseen, vaikkei siihen osallistukaan.

Koska koulun mainittiin olevan ajastaan jäljessä, Kupiainen oli sitä mieltä että ratkaisuna voisi toimia jokin kolmas tila kodin ja koulun välillä. Yleisön joukossa oleva mies esitti, että kirjasto voisi olla tällainen kolmas tila. Epäilemättä koulun ja kirjaston välinen yhteistyö on tärkeää. Voisihan sen kirjaston käyttämisen vaikka sisällyttää jotenkin opetukseen, eli pakollisten tuntien määrä ei kasvaisi. Jonkinlainen vapaaehtoinen ja -muotoinen kerhotoiminta voisi myös tulla kyseeseen. Oppilaiden henkilökohtaisen elämän ja harrastusten sörkkiminen ei kuitenkaan mielestäni ole hyväksi koulukontekstissa. Koulun ulkopuolinen toiminta on myös rentoutumista ja vapaata aikaa koulutyöskentelystä, ei siihen kannata yrittää tuoda koulua mukaan. Voi olla jopa ahdistavaa, jos koulu tuodaan mukaan joka paikkaan ja joka asiaan. Tietysti voi olla hyödyllistä tehdä galluppeja oppilaiden mielipiteistä siitä, millaista sisältöä he haluaisivat oppitunneille ja pyrkiä toteuttamaan niitä mahdollisuuksien rajoissa.

VilleTL, tuli mieleen että onkohan digiaineistojen kevyemmän lukemisen syynäkin oikeastaan siis se, että sirpaloituneen tiedon prosessoiminen vie enemmän aikaa kokonaisuuden muodostamiseksi.
-BP


Kirjoittajan ja lukijan lukutaidosta keskusteleminen tuo mieleen englanninkurssilla kuulemani ilmaisut ”reader-responsive text” ja ”writer-responsive text”. Suomalainen kirjoituskulttuuri on kuulemma enemmän reader-responsive tekstiä; jutun pointin hiffaaminen on lukijalla: kirjoittaja välttää ”itsestäänselvyyksiä” (mitä nyt sitten kulloisessakin kontekstissa lienevätkään) ja toistoa, eikä kaihda hankalampia rakenteita (mikä lienee havaittavissa esim. omassa tekstissäni (yayy, I’m an example :) ). Kaikkien välineiden ja ulottuvuuksien välityksellä tapahtuva mainonta on taas jällen kerran yksi masentava muistutus koko olemassaolon kaupallistumisesta. Yksi esimerkki minua henkilökohtaisesti erittäin raivostuttavasti virtuaalimainonnasta (perinteisten tv-mainoskatkojen lisäksi - jotka nekin p*r*l**t ovat siirtyneet nettiin, jossa myös silloin tällöin tv-ohjelmia katselen) on YouTuben mahtava videosivusto. Se oli parhaimmillaan kehitystaipaleensa alussa (kivana simppelinä sivustona, joka käytti 5-tähti-järjestelmää videoiden arvostelussa). Kaikenlaiset ulkomuotopäivitykset ovat minusta olleet turhia, ja nykyinen Facebookista lainattu peukkujärjestelmä on tylsä. Mainokset sitten viimeistään pilasivat sivuston (jota kyllä vielä käytän, mutten pelkästään positiivisella asenteella). Sanokaa minun sanoneen, ettei kuulkaa kauaa kestä, ennen kuin Wikipediassakin pyörii mainoksia. Siihen ei tarvita kuin pomon/omistajan vaihdos, niin sivuston mainonnattomat periaatteet saattavat hyvinkin joutua vasaran alle.”It’s inevitable.” -Mr.Smith, Matrix

Infografiikka on minusta hyvä juttu, koska se yksinkertaistaa ja nopeuttaa informaation levittämistä ja -hankintaa. Vähemmän hyvä juttu on sitten se, että se viedään liian pitkälle, ja tulkittavista kuvista tulee omanlaisensa hieroglyfikieli, jonka välittämiä merkityksiä tavallinen pulliainen ei sitten osaakaan lukea. Haasteena infografiikassa on myös kuvien mahdollinen monitulkintaisuus.

BP: Uutispelien kaltaiset sovellukset ja sovellutukset kuulostavat tosiaan oivalta keinolta kiinnittää lukijoiden huomio informaation loputtomassa virrassa. Itse käyttäisin pelimäisiä sovelluksia yrittäessäni välittää informaatiota esim. lapsille. Tässä tosin on otettava huomioon lasten ajattelutavat, kognitiivinen kehitysvaihe ja medianlukutaidot (joista viimeisintä voi myös treenata tällaisten sovellusten avulla).

Olen täysin samaa mieltä mainonnan ärsyttävyyden lisääntymisestä viime vuosien aikana. Mainitsin tuossa aiemmin turhautumiseni YouTube-sivuston ulkönäön muutoksiin, mutta olen huomannut saman myös muilla sivuilla. Joidenkin sivustojen varsinaista sisältöä on aika vaikeakin erottaa mainostulvan keskeltä niiden koon, värin ja liikkuvien osien (ja yms. huomionkiinnityselementtien) takia. Erittäin ärsyttäviä ovat minusta äänelliset mainokset, joista ei tunnu pääsevän eroon kuin sivun/välilehden sulkemalla, sekä ne ponnahdusikkunat, jotka peittävät koko #@*¤ näytön, ja jotka tulee lukeneeksi niiden sulkunappulaa hakiessaan. Oli mainonta olevinaan kuinka kohdistettua tahansa, ainakaan minun kohdallani mikään ei ikinä osu (johtuisikohan siitä, etten käytä somea, vaiko jostain muusta?).

Oman koulutustaustani perusteella allekirjoitan ajatuksen keskittymistä heikentävästä ja poukkoilevasta lukemisesta ja sen kuulumattomuudesta kouluun. Mietin kuitenkin sitä Sugata Mitran luennollaan ilmaisemaa faktaa/asiaa: että koko länsimainen koulutuskulttuuri on vanhanaikainen. Systeemiä täytyisi uudistaa, ja muutokset luultavasti ulottuisivat myös lukemisen ja lukutaitojen opetukseen. Itse painottaisin ehkäpä juuri kuvallisen viestinnän tulkintaa (ihan pakollisillakin kursseilla, enkä vain joillakin kuviksen tai ilmaisutaidon valinnaisilla). Oman koulutustaustani mainitsin tosin juuri sen vuoksi, että pääsin peruskoulusta yli 5 vuotta sitten (periaatteessa ei ole pitkä aika, mutta omassa elämässä tuntuu ikuisuudelta). En ole tietoinen, minkälaisia uudistuksia siellä on tapahtunut - jos ylipäätään on. Pitäisi varmaan mennä kysymään. Arvostan kyllä perinteistä kirjojenlukutaitoa, jota vanhemmat toivottavasti vaalivat ja välittävät edelleen lapsilleen ääneen lukemisen muodossa. Sitten kyllä itkettää, jos tätäkään ei enää tehdä.

Peukutan tuolle taitojen opettamis- & hallitsemis-ajatukselle. Minustakin tiedot ja taidot on hyvä osata, ja haltsata tulee myös ajattelu ja harkinta niiden käyttämisestä. Kouluissa ei pitäisi opettaa, miten ajatellaan tai toimitaan, vaan miten voi ajatella tai toimia; ei ”kaikki on sallittua” -tyylillä, vaan ”miettikää & päättäkää itse” -tavalla, jota tulisi rohkaista ja tarvittaessa avustaa. Minusta tämä edistäisi itse kunkin uskomista itseensä, tekemisiinsä ja omaan arvokkuuteensa ja merkitykseensä (”mielipiteelläni ja päätöksilläni on väliä” jne.).

Jos ”kolmas tila” täytyisi luoda, kannattaisin mainittua kerhotoimintaa ja miksen kirjastoakin. Minusta se ei tosin ole ratkaisu koulujen vanhanaikaisuuteen/jälkeenjääneisyyteen, vaan koulujen & koulutusjärjestelmän itsensä täytyy muuttua. Kaikki menee nykyään digitaaliseen suuntaan, mikä on sekä hyvä että huono asia (hyvä kehitysmielessä, huono nostalgisuus & arvo/mielipidesyistä). Sen näki jo omana peruskoulu- & lukioaikanani siitä, että siirryttiin digitaalisiin viestintäjärjestelmiin (Wilma, koulusähköposti) ja -läksyihin. Lisäksi meille kevään 2013 ylioppilaille sanottiin, että olisimme viimeinen sukupolvi, joka kirjoittaa kokeet käsin. Näin ei tainnut käydä (ensimmäiset varsinaiset sähköiset kirjoitetaan ensi syksynä, mutta testikirjoituksia on jo kuulemma tehty), mutta pitkästä käsikirjoitusperinteestä pois siirtyminen kertoo asioita - kehityksestä.

~pacwoman


BP, Onneksi yhä enenevässä määrin verkkosivut tunnistavat käyttäjän käyttämän laitteen ja muokkaavat ulkoasuaan sen mukaisesti. Tai sitten sivustot kysyvät haluaako käyttäjä käyttää sivun mobiiliversiota jne.
Digiaineistojen kevyemmän lukutavan taustalla on todennäköisesti useita syitä. Tiedon hajanainen luonne on varmasti yksi tekijä, mutta on myös keskittymiskykyä häiritseviä seikkoja eli esimerkiksi halua moniajaa/multitaskata lukemisen ohella. Toinen seikka liittyy näytöltä lukemiseen paperiin verrattuna. Tässäkin on varmasti olemassa yksilöllisiä vaihteluita, mutta monet voivat kokea näytöltä lukemisen silmiä ärsyttäväksi ja sitä kautta keskittymiskykyä huonontavaksi. Iso tekijä on varmasti tarjonnan valtava määrä, joka aiheuttaa sen ettei jokaiseen tekstiin ole mahdollista syventyä samalla tavalla.

pacwoman, Tuo mainitsemasi ylioppilaskirjoitusten muuttaminen sähköisiksi on tärkeä muutos mielestäni siksi, että kirjoittaminen on erilaista käsin tai koneelle tehtynä. Tästä keskustelimmekin BP:n kanssa 2. moduulin kohdalla.
- VilleTL