Mediakasvatus ja uudet lukutaidot/Syksyn 2011 kurssi/ABC-piiri/Alustus 14.11.

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

JUHA SUORANTA: WIKIOPPIMINEN JA RADIKAALI TASA-ARVO

Wikioppimisen radikaalin tasa-arvon ydinajatuksen voi esittää kahtena väitteenä: opeta sitä, mitä et tiedä ja: tasa-arvo on kasvatuksen ja oppimisen lähtökohta, ei tavoite.

Järjestelmäkoulutus kutsuu subjektiksi

Valtiollinen koulutus on suljettu järjestelmä, ja ideologisena kenttänä koulutusjärjestelmä tarjoaa subjekteilleen erilaisia institutionaalisen vallan läpäisemiä toimija- ja puhuja-asemia.

Suljettu järjestelmä on ongelma inhimillisen toiminnan vapauden ja demokraattisen elämän kannalta; se ei itsestään selvästi sisällä vaihtoehtoisia tapoja oppia, eikä yhteisoppimisen mahdollisuuksia. Toisaalta myös avoin järjestelmä ottaa vaihtoehdot ja mahdollisuudet liian itsestäänselvinä. Molemmista puuttuu kriittisyys, mahdollisuus arvioida asiat uudelleen. Suljetun, osittain totaalisen järjestelmän puitteissa on mahdollista toimia kuin ”opettaja-alamainen”: johdattaa opetettavat ohjeita noudattaen pimeään.

Koulutusjärjestelmä on portainen, ja sillä säädellään oppimista poliittisesti ja hegemonisesti. Henkinen ylivalta on koulutusjärjestelmää välineenä käyttäen mahdollista muuttaa hallintakeinoksi, ”mahdollisuudeksi vaikuttaa ihmisiin niin että heidät saadaan tämän ylivallan kuuliaisiksi orjiksi”. Ylivaltaa ei hegemonisessa vallankäytössä anasteta väkipakolla, vaan sitomalla ihmiset erilaisiin instituutioihin ja järjestelmiin, joiden uskotellaan toimivan heidän parhaakseen. Kenellä voisikaan olla mitään koulutusta vastaan?

Poliittista, aivan liian poliittista!

Opettaja toimii ideologisen kentän kaksoissidoksessa olemalla samanaikaisesti sekä vallankäyttäjä että vallankäytön kohde. Toisaalta koulutusjärjestelmä perustuu opetussuunnitelmaan, toisaalta opettajat tekevät työtään suhteellisen autonomisesti. Usein tämä itsenäisyys jää poliittisesti tiedostamattomaksi tai naiviksi. Tällä Suoranta ei viittaa yksittäisen opettajan ajattelemattomuuteen, hänen vikaansa tai virheeseensä, vaan koulutusjärjestelmän rakenteelliseen luonteeseen ja sen huomiotta jättämiseen.

Jokaisen kasvattajan ja kasvatettavan olisi osattava kyseenalaistaa nämä opettajien ja oppilaiden väliset sekä muut sosiaalisen elämän valtasuhteet. Valtasuhteiden tekeminen näkyväksi mahdollistaa kasvamisen yhteiskunnallisessa ja henkisessä mielessä täysi-ikäiseksi estäen vajoamisen alamaisuuteen, hierarkkisuuteen ja yhdenmukaisuuteen sekä kyselemättömän osan yhteiskuntakoneessa. Ilman kritiikkiä eli uudelleen arviointia kulttuuri, kasvatus ja yhteiskunta kuihtuvat.

Wikimaailma, wikioppiminen

Koulun ulkopuolella vallitsee toisenlainen oppimisen ideologinen järjestys kuin sen sisäpuolella. Kun järjestelmäkoulutuksessa lähdetään yleensä siitä olettamuksesta, että joku tietää aina ennakolta sen, mitä jonkun toisen pitää tietää, ja mitä mikäkin asia tarkoittaa, arkielämän alueella näin ei useinkaan ole. Arjessa opitaan yleensä tekemällä ja osallistumalla siihen, mikä on tarpeellista, ja opitaan itse ja muilta (vertaisoppiminen).

Yksi tällaisen arkipäiväisen oppimisen alue on wikimaailma. Se on internetin ja vapaiden ohjelmistojen mahdollistama, ennakoimaton, tavallisten ihmisten jakama ja heidän yhteistyönään syntynyt ja luotu maailma, jonka tavoitteena on vapauttaa ajatteluun ja toimintaan. Wikioppimista voi yrittää luonnehtia Sylvano Bussottin Rhizome-nimisen sävellyksen nuottikuvalla. Oleellista on sävellyksen rakenteen rihmastomaisuus verrattuna edellä olevan koulutusjärjestelmä-kuvion hierarkkiseen portaikkoon. Nuottiviivastot eivät suoranaisesti määrää sävelkulkua, vaan se syntyy ja elää orgaanisesti.

Wikimaailman ja muodollisen koulutusjärjestelmän eroja voi luonnehtia seuraavilla kahdellatoista vastinparilla:

1. Oppimistoiminnan radikaali avoimuus ja organisoimattomuus vs. poliittistaloudellisesti säädelty koulutusjärjestelmä, ”valmis” opetussuunnitelma.
2. Vapaaehtoinen osallistuminen vs. velvollisuusosallistuminen.
3. Radikaali inklusiivisuus ('wikijulkisuus') vs. eksklusiivisuus (valtajulkisuus, vastajulkisuus).
4. P-2-p (”peer to peer”, vertaisverkko)-vuorovaikutus vs. opettaja- tai tutor-johtoisuus.
5. Reflektiivinen epävarmuus vs. epäreflektiivinen varmuus.
6. Keskustelu ja tekeminen vs. kuuntelu ja muistiinpainaminen.
7. Yhteistyö ja jakaminen vs. yksilöllisen suorittamisen arviointi.
8. Kansan kollektiivinen älykkyys vs. koulutetun eliitin asiantuntijatieto.
9. Ongelmalähtöisyys vs. oppiainelähtöisyys.
10. Folksonomia vs. taksonomia.
11. Paikallinen, kontekstuaalinen ad hoc -oppiminen vs. predestinoidut oppimistavoitteet ja -tulokset.
12. Radikaali tasa-arvo vs. mahdollisuuksien tasa-arvo.

Wikioppimisen maailmasta voidaan yllä olevan vertailun ohella paljastaa sen piilo-opetussuunnitelma, jonka avainkohtia ovat aktiivisuus ja vuorovaikutus, teknologian välttämätön käyttö, tekstien lukemiseen ja kirjoittamiseen perustuva tekeminen, jatkuva joustavuus ja alinomainen tavoitettavuus sekä ajatusten esittäminen vuorovaikutusfoorumeilla ja refleksiivisyys, jossa on ennen muuta kysymys itsekuriin (tai sisäistettyyn herruuteen) perustuvasta oppimisesta päämäärien saavuttamiseksi.

Tietoyhteiskunnasta on siirrytty osallistumisen kulttuuriin, jossa oppiminen perustuu entistä enemmän vertaisilta ja yhdessä oppimiseen ilman ikärajoituksia, tutkintoja ja oppikirjoja. Kouluoppiminen (Suoranta lukee mukaan myös korkeakouluoppimisen) sellaisena kuin se meille stereotyyppisesti esittyy, on osallistumisen kulttuurin sosiaalistuneiden kannalta yhä vieraampi tapa käsittää oppiminen.

Wikimaailman kehittämisessä ja wikioppimisessa on kysymys myös niin sanottujen uusien lukutaitojen opettamisesta ja omaksumisesta.

Radikaali tasa-arvo ja oppiminen

Radikaalin tasa-arvon mukaan kaikki ovat tasa-arvoisia ja yhteiskunnalliseen asemaan, sukupuoleen, etniseen taustaan, ikään tms. katsomatta. Kasvatuksellisesti tämä merkitsee kaikkien mahdollisuutta oppia kaikkeen, niin tahtoessaan; ja johtaa ”universaalin opettamisen” periaatteeseen: opeta sitä, mitä et tiedä.

Rancière väittää, että opettaja ja kasvattaja (jonkin asian ”selittäjinä”) tarvitsevat tässä roolissa jonkun, joka esittää osaamatonta ja kykenemätöntä.

Järjestykseen asettaminen on vallankäyttöä, siis politiikkaa ja hallitsemista. Politiikassa vallankäyttöä on perusteltu milloin syntyperällä, iällä, koulutuksella, kokemuksella, varallisuudella tms. myötäsyntyisellä tai hankitulla ominaisuudella, milloin taas (biopoliittis-hegemonisesti) ”ihmisen parhaalla” (laeilla, ideologialla, uskonnolla). Nämä perusteet ovat antaneet mahdollisuuden erilaisiin erotteluihin ihmisten välillä, joille puolestaan on voitu rakentaa käsitys, jonka mukaan yhteiskunnassa on niitä, jotka tietävät – opettajia, poliittikkoja, sosiologeja, lääkäreitä, byrokraatteja, copy writereita – ja niitä, jotka eivät tiedä.

Radikaalisti tasa-arvoisessa tilanteessa mitkään näistä erottelujen perustalle pystytetyistä hallinnan tavoista eivät sovellu kuvaamaan poliittista (ml. pedagogista) valtaa eivätkä demokratiaa, sillä yleensä ne perustuvat pakkoon, anastukseen ja voimaan tai kauppaan, sopimiseen ja suostutteluun; radikaali demokratia ei Rancièren sanoin voikaan ”perustua asioiden olemuksille olemiselle eikä sitä takaa sen paremmin institutionaalinen järjestys kuin historiallinen välttämättömyyskään. Se perustuu vain yksittäisille teoille. Tämä voi aiheuttaa pelkoa ja vihaa niissä, jotka ovat tottuneet käyttämään auktoriteettivaltaa. Mutta niissä, jotka tietävät kuinka käyttää yhdessä kaikkien kanssa älyn voimaa, se voi päinvastoin herättää rohkeutta ja iloa.”

Mediakasvatuksessa Rancièren ajatuksista on kehitelty ”osallisuuden pedagogiikkaa”, jossa lähtökohtana on kaikkien tasavertaisuus asiantuntijoina, jotka jakaen tietojaan ja taitojaan antavat älynsä ja ajattelunsa yhteiseen käyttöön. Osallisuuden pedagogiikassa X voi olla kuka tahansa: oppimisessa on kysymys tasa-arvoisten yhteisöstä, jossa ”kenenkään ei tarvitse tietää kaikkea, mutta tietoisuutta voi laajentaa ja kykyjä kehittää yhdessä”.

Vertikaalisen ja horisontaalisen oppimisen käsitteet: Vertikaalinen oppiminen tarkoittaa järjestelmänäkökulmaa: oppimisen ja oppimistavoitteiden määrittelemistä aina jossain muualla kuin siinä, missä opetus ja oppiminen tapahtuvat. Näin identiteetti ja tieto määräytyvät ylhäältä. Horisontaalinen taas tarkoittaa itsemääriteltyjä käsityksiä siitä, mikä on oppimisen väärti ja mikä ei, ja mitkä ovat oppimisen tavoitteet. Horisontaalisuus korostaa identiteetin muodostuksen itsemääräytyvyyttä ja tiedon monimielisyyttä sekä tekemällä ja kokemuksen sanelemaa paikallista oppimista, jossa osalliset ovat kokonaisvaltaisesti (aistillisesti, kehollisesti) läsnäolevia omine kiinnostuksen kohteineen.

Sääntöjen luoma koulun ja tietoyhteiskunnan vertikaalinen järjestys on kaukana osallisuuden pedagogiikan horisontaalisuudesta, jossa oppiminen kytkeytyy oppijoiden arkielämään ja heidän luontaisiin mielihyvä- ja tarverakenteisiinsa. Tällaista oppimisen muotoa kutsutaan fokaaliseksi oppimiseksi. Se edustaa horisontaalista kasvatusta, jota kansalliseen opetussuunnitelmaan perustuva yhtenäistävä vertikaalisuus ei edusta. Fokaalinen oppimistoiminta kiinnittyy kotiseutuun, sen perinteeseen ja kokemusmaailmaan.

Oletus älyn universaalista luonteesta, ja siihen perustuva asennoitumistapa, on oleellista radikaalille tasa-arvolle ja sen pedagogisille sovelluksille.

Radikaali tasa-arvo toimii eri äänilajissa kuin mahdollisuuksien tasa-arvo. Radikaalissa muodossa esitetty tasa-arvon vaatimus tarkoittaa jokaisen oikeutta olla ja oppia, mitä tahtoo. Kukaan ei voi tarjota tätä mahdollisuutta toiselle, sillä radikaalin tasa-arvon logiikka ylittää mahdollisuuksien tasa-arvon logiikan; kysymys on mahdollisuuden sijasta jokaisella olemassa olevan älyn käyttämisestä ja toteuttamisesta oppimisen halun avulla.

TEHTÄVÄNANTO:
Juha Suorannan artikkeli Wikioppiminen ja radikaali tasa-arvo. Pohtikaa Klafkin portaiden ja toisaalta Rhizome-sävellyksen nuottikuvan avulla koulujärjestelmää ja ajattelun vapauden suhdetta toisiinsa. Kirjoittakaa vapaasti ja lennokkaasti.