Mediakasvatus ja uudet lukutaidot/Syksyn 2011 kurssi/ABC-piiri/Alustus 9.11

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Alustus Leena Rantalan artikkelista "Kriittiset lukutaidot mediayhteiskunnassa"[muokkaa]

Leena Rauhala puhuu artikkelissaan siitä kuinka oppiminen ja kasvaminen on nyky-yhteiskunnassa siirtynyt instituutioiden ulkopuolelle ja tietokoneiden näytöille. Siispä kasvattajien ja tutkijoiden tulisi kääntää katseensa ihmisten arkeen ja ottaa välineeksi kriittiset lukutaidot.

Kriittisillä lukutaidoilla artikkelissa viitataan Freiren ajatuksiin itsen ja maailman tiedostamisen prosessista, jossa lukutaidot eivät kohdistu vain tekstien lukemiseen vaan myös yhteiskunnan lukemiseen. Kriittisillä lulutaidoissa tekstien tarkastelun yhtenä päämääränä on tehdä näkyviksi ne ideologiat, joista teksti kumpuaa. Mediayhteiskunnalla Rauhala viittaa siihen, kuinka 2000-luvulla mediasta on tullut yhteiskunnan ja yksilön välisen suhteen keskeinen osatekijä.

Digitaalisen lukutaitojen kehityskaareen liittyy 1980-luvulla lisääntynyt kirjoitetun informaation määrä ja saatavuus, 1990-luvulla suosioon tulleet hypermedia ja internet sekä 2000-luvulla kehittyneet sosiaalisen median muodot. Kriittisen lukutaidon näkökulmasta teknologiaa tärkeämpää on kuitenkin lukutaidon käsitteen muuttuminen. Brian Street on erotellut neljänlaisia ulottuvuuksia lukutaidon tarkoituksesta: 1. lukutaito tarkoittaa lukemista, kirjoittamista ja laskemista (tämä on oppimisteorioiden näkökulma), 2. lukutaito on funktionaalinen, autonominen ja universaali yksilöllinen kyky (kognitiivinen näkökulma), 3. lukutaito on sosiokulttuurinen käytäntö eli arjen tilanteisiin sidottu ja suhteessa paikalliseen kontekstiin, ja 4. lukutaito on erilaisten multimodaalisten (=sisältää kirjoitusta ja kuvaa/ääntä) tekstien tulkintaa ja tuottamista. Kriittisten lukutaitojen näkökulmasta merkittäviä tulkintoja ovat lukutaito sosiokulttuurisena käytäntönä sekä multimodaalisten tekstien tulkintana ja tuottamisena. Kriittisen kasvatuksen kannalta on erityisen tärkeää, että sosiaalisesti rakennettuihin käytäntöihin ja teksteihin voi vaikuttaa ja lukutaitoiseksi tulemisessa on kyse yhteiskunnan ja maailman haltuun ottamisesta.

Kriittisyyden opettamisen paradoksi on kuitenkin se, että kriittiseksi ei voi väkisin kasvattaa. Kasvattajan tehtäväksi tuleekin ymmärtää mitä tietoa ja kokemuksia opiskelijat tuovat mukanaan opetustilanteeseen ja miten ne vaikuttavat opiskelijoiden merkitysten rakentamiseen. Kasvattajan tehtävänä on myös luoda kriittisyydelle suotuisia lukutaitokäytäntöjä. Rauhala näkeekin, että kriittisiä lukutaitoja opetetaan ja opitaan eräänlaisissa välitiloissa. Tällaiset kolmannet tilat ovat pedagogisia tiloja, joissa kriittisiä lukutaitoja voi syntyä. Kasvua tapahtuu usein maailmankuvien törmäyksissä, mutta tärkeää on, että törmäyksen jälkeen päädytään positiivisiin ajatuksiin ja haluun toimia yhdessä, ei vain vastarintaan.

Miten sitten päästään sanoista tekoihin? Burbules ja Berk ehdottavat ratkaisuksi kriittistä ajattelua ja pedagogiikkaa yhdistävää keskitietä, jossa kriittisyys on tapa olla maailmassa, kriittinen asenne ja käytäntö, ja halu toimia asioiden muuttamiseksi. Kriittiseen lukutaitoon voi Rauhalan mukaan opastaa seuraavista näkökulmista: 1. Tiedon järjestyminen (?), 2. Yhteisöllisten merkitysten löytäminen ( kielen yhdistävä ja erottava voima, me vs. he) ja 3. Poliittiset merkitykset (tekstin tarkoitus, välittyvät arvot).

Rauhalan mukaan kasvattajalla tulisi olla rooli tilojen ja ajattelun luonnissa, jotta uusia näkökulmia pääsee syntymään. Kriittisissä lukutaidoissa ei ole kyse vain tekstin kriittisestä vastaanotosta vaan ihmiseksi kasvamisesta mediayhteiskunnassa. Tätä edesauttaa vaikkapa sosiaalisesti vastuullinen mielikuvitus (Mikko Lehtonen) eli pyrkimys toisin näkemiseen ja maailman ymmärtämiseen fiktion kautta, tai narratiivisuus, jossa tarinoita lukemalla ja kirjoittamalla jäsennetään omia kokemuksia ja suhdetta yhteiskuntaan.