Mediakasvatus ja uudet lukutaidot/Syksyn 2011 kurssi/ABC-piiri/Pöytäkirja 22.11
Pöytäkirja 22.11. Sihteeri: Kalle Honkanen
Video edusti hyvin positiivista ihmiskäsitystä ja oli kaikin tavoin optimistinen. Keskustelussa mietittiin onko optimismi joissain suhteissa katteetonta.
Ensimmäisenä tuli mieleen kysymys siitä ovatko opittavat asiat olleet suhteellisen helppoja. Tällöin videossa hämmästeltäisiin pelkkää itsestäänselvyyttä eikä tuloksi voisi pitää järin merkittävinä. Toisaalta tietokoneiden käyttö on monille aikuisillekin todella hankalaa. Osa lukupiiriläisistä oli innostuneempia tuloksista kuin toiset, mutta olisi mukava tutkailla videon koeasetelmia tarkemmin. Koetilanteiden lasten olosuhteet ja taustat jäivät hieman hämäriksi. Siis esimerkiksi se olivatko intialaiset lapset käyneet aiemmin kouluja ja mitkä olivat heidän taustatietonsa ja valmiutensa.
Mietittiin myös sitä ovatko lapset todella oppineet syvällisesti asioita vai perustuvatko esimerkit hyvin pinnalliseen oppimiseen. Lapset joka tapauksessa ratkaisivat itse ongelmia, eivätkä vain toistaneet opettajalta opittua asiaa. Videossa ei ollut kyse varsinaisesta tieteellisestä luennosta jossa olisi seikkaperäisesti käyty läpi tutkimusasetelmat, joten lukupiiriläisten näkökulmat jäivät mutu-tuntuman tasolle.
Osa lukupiiriläisitä piti huolestuttavana Mitran oletettua teknologiauskovaisuutta. Hän kun tuntui sanovan että koneet voivat korvata opettajan. Tällöin inhimillisen vuorovaikutussuhteen merkitystä ehkä vähäteltäisiin. Toisten mielestä Mitran painotus oli ennemmin siinä että hän näki lapset aktiivisina tiedontuottajina ja ongelmanratkaisijoina, jotka voisivat oppia toisiltaan ennemmin kuin auktoriteettina olevalta vanhemmalta. Tätäkään tuskin voi viedä kovin pitkälle, sillä kaikkien milestä oli selvää että vanhemman auktoriteetti on jossain määrin tarpeen. Mutta opettaja voisi olla ennen kaikkea mielenkiinnon herättäjä ja kannustaja.
Todettiin että lapset ovat luonnostaan uteliaita. Ehkä juuri videossa kuvatut oppimismenetelmät rohkaisevat entisestään tätä uteliaisuutta tai eivät ainakaan kitke tätä myönteistä ominaisuutta pois.
Esiin nousi myös kysymys siitä onko Mitra edistämässä valtiollisen koulutuksen lakkauttamista. Ehkä kysymys oli kuitenkin pikemminkin kehitysmaiden koulutusmahdollisuuksien lisäämisestä, joka voisi tällä tavoin olla mahdollista suhteellisen vähäisin resurssein. Toisaalta juuri tietotekniikan käyttäminen vaatii hyvinkin paljon resursseja ja maksaa vielä nykyään. Todellisuus on kuitenkin sitä että liitutaulu ja ruutuvihkot olisivat suurta edistystä tietyissä paikoissa.
Toisena materiaalina tälle tapaamiskerralle oli kymmenen kohdan lista globaaleista trendeistä informaatio- ja kommunikaatioteknologioiden sekä koulutuksen suhteesta. Pohdittiin Mitran luennon ja listan eroavaisuuksia sekä muita näkökohtia:
- Listassa opettajalla on suurempi merkitys kun opettajille suorastaan sälytetään lisää vastuita. - Jos Mitran tietotekniikkapainotteisuus vaatii resursseja, niin listan vaatimukset merkittävät vielä suurempia taloudellisia panostuksia. Ja mikäpä siinä, mutta nykyisenlaisella tulonjaolla ja julkisen sektorin alasajolla ei näytä kovin todennäköiseltä että rakennettaisiin kaikkien ulottuvilla olevia kalliita koulutusjärjestelmiä. - Kun molemmissa opettajan rooli on ennemminkin vierestä seuraajan rooli kuin perinteisen opettajan rooli, voi käydä niin että oppimistuloksista tulee yhä epätasaisempia. Ne lapset jotka ovat saaneet kotoa valmiuksia, pärjäävät entistäkin paremmin.
Videon ja listan teknologiauskovaisuus herätti epäilyjä ja mietittiin vielä oppimisen mielekkyyttä yleensä. Oppiminen ei nimittäin aina ole aivan niin kivaa kuin videossa annettiin ymmärtää. Se on usein sellaista mitä voisi kuvata ”välttämättömyyden valtakunnan” alueelle kuuluvaksi. Siis valmistautumista yhteiskunnallisesti tarpeelliseen ja välttämättömään työhön, joka on kaikissa tähänastisissa yhteiskunnissa ollut välttämättömyys ja tulee varmastikin sitä myös olemaan enemmässä tai vähemmässä määrin.