Mediakasvatus ja uudet lukutaidot/Syksyn 2011 kurssi/GoGen/Google Sukupolvi

Kohteesta Wikiopisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Google-sukupolvi Nuoresta sukupolvesta, joka on elänyt koko elämänsä, tai ainakin suurimman osan siitä, digitaalisella aikakaudella, käytetään Google-sukupolven ohella monia muitakin nimityksiä, kuten diginatiivit (Digital Natives) [1], sukupolvi Y [2], nettisupolvi (Net Generation) [3] tai sukupolvi Z.[4] Niiden ikämääritelmät ja painotukset eroavat toisistaan, ja niihin liitetyt piirteet ovat osittain samoja kuin Google-sukupolveen liitetyt. Tässä artikkelissa tutkitaan Google-sukupolvea tiedonhankinnan, tiedon evaluoinnin ja käytön näkökulmasta. Pyrimme myös selvittämään, miten tämän sukupolven käyttäytyminen vaikuttaa – tai miten sen pitäisi vaikuttaa – sekä koulujen että kirjastojen käytäntöihin.

Määritelmä[muokkaa]

Termillä Google-sukupolvi viitataan nuoreen, vuoden 1993 jälkeen syntyneeseen sukupolveen, jonka muistikuvat ajasta ennen Internetiä ovat joko olemattomat tai heppoiset. He ovat lapsesta asti tottunut käyttämään tietotekniikkaa ja hakevat tietoa luontevasti Internetin hakukoneiden, yleensä juuri Googlen, avulla.[5] Vuosi 1993 lienee valikoitunut vedenjakajaksi, koska ensimmäinen graafinen Internet-selain, Mosaic, ilmestyi silloin[4].

Yleiset piirteet[muokkaa]

Google-sukupolveen ollaan liitetty monia positiivisia mielikuvia, joissa korostuu nuorten tietotekninen näppäryys ja Internetin käyttötaito. Uusi tutkimus kuitenkin kyseenalaistaa nämä mielikuvat. Rowlands et al. sanovat muun muassa, että nuorten näennäinen näppäryys tietokoneiden käytössä jättää helposti varjoonsa monia ongelmia tiedonhaussa, evaluioinnissa ja käytössä.[5]

Vaikka nuori sukupolvi onkin kasvanut digitaalisessa maailmassa, graafisten selainten aikakaudella, ei heillä ole kovinkaan tarkkaa kuvaa siitä, miten Internet varsinaisesti toimii, mitä kaikkea sieltä voi löytää, ja miten kaupalliset hakukoneet järjestävät hakutulokset. Vain ilmaiseksi ja vapaasti saatavilla oleva sisältö, siis toisin sanoen sellainen, jota voi löytää hakukoneiden avulla, on heille tuttua[4], ja koska tunnetut hakukoneet ovat tiedon ja muun sisällön hakemisen lähtökohta, koko Internet yhdistetään helposti Googlen tai Yahoo!:n kaltaisiin brändeihin.[5] Luottamus hakukoneisiin on johtanut siihen, että asioiden merkittävyyttä arvioidaan usein ylimalkaisesti niiden avulla: mikäli osumia löytyy vähänlaisesti tai ei ollenkaan, ei haetun aiheen ajatella olevan tärkeä.[4]

Syvä web, esimerkiksi kirjautumista vaativat tietokannat, ja maksullinen sisältö ovat siis Google-sukupolvelle joko melko tai kokonaan tuntemattomia.[4] Nichols et al. kuitenkin muistuttavat, ettei ole varmaa tutkimustietoa siitä, etteivätkö he olisi tietoisia siitä, ettei kaikki tieto ole saatavilla Internetissä, eikä varsinkaan ilmaiseksi. He sanovat tämän uskomuksen olleen aiemman Internetin kehitysvaiheen keskeinen eetos.[5]

Google-sukupolveen usein liitetty ominaisuus on niin sanottu multitasking. Heidän ajatellaan voivan keskittyä useisiin asioihin samanaikaisesti ja limittäin, mistä ovat merkkinä monet ikkunat tietokoneruudulla, ja usein vielä taustalla toimintaa säestävä musiikki.[6] Nicholas et al. kuitenkin huomasivat sukupolvien eroja tutkiessaan, että vaikka Google-sukupolvi multitaskaisikin eniten, on heitä vanhempi sukupolvi, vuosina 1973-1992 syntyneet, siinä parempia.[7] Koska Internetiä aletaan käyttää varsin nuorena, voidaan pitää todennäköisenä, että taito käsitellä tietoa eri lähteistä rinnakkain kehittyy paremmaksi kuin aiemmilla sukupolvilla. Jos tämä taito korostuu, nousee merkittäväksi kysymys, kuinka hyvin esimerkiksi kirjan lukemiseen tarvittu taito käsitellä tietoa peräkkäisesti kehittyy.[5]

Tiedonhaku[muokkaa]

Vaikka hakukone ei olisikaan nopein ja tehokkain tapa hakea vastausta tiettyyn kysymykseen, siihen turvaudutaan poikkeuksetta, eikä nuorilla ole vielä metakognitiivisia taitoja tunnistaa tilanteita, joissa kannattaisi siirtyä Internetin haravoimisesta hakukoneiden avulla muiden tiedonlähteiden pariin. Google-sukupolvi aloittaa tiedon hankinnan yleisimmin juuri Googlesta, mikä saattaa kieliä siitä, että he eivät ole tietoisia muista tiedonlähteistä, esimerkiksi painotuotteista, tai tiedonhakustrategioista. Mikäli tietoa ja kokemusta muunlaisista tiedonlähteistä ei juuri ole, on myös niiden vertailu ja tilanteen mukainen valinta mahdotonta.[4]

Yleisiä piirteitä Google-sukupolvelle ovat selailu ja silmäily. Sivulta toiselle klikkaillaan nopeaan tahtiin, ja keskittyneen lukemisen sijaan nuoret lukevat uudella tavalla, tehokkaasti silmäillen (power browsing) dokumentin sisällön paljastavat osiot, kuten otsikot, sisällysluettelon ja tiivistelmän.[5] Selailun ja vilkuilun pelätään nakertavan perinteisesti arvostettuja ja tärkeänä pidettyjä pohtimisen ja keskittymisen taitoja.[7]

Nicholas et al.:in tekemän tutkimuksen perusteella Google-sukupolvi käyttää tiedonhaussa harvempia Internetsivuja ja -sivustoja kuin vanhemmat sukupolvet. He eivät ilmeisesti paljon pohdi tai uudelleenmuotoile heille annettuja kysymyksiä, vaan kopioivat kysymyksen hakukenttään jotakuinkin sanasta sanaan.[7] Lähdettä valitessa spesifien hakusanojen esiintyvyyttä tarkastellaan, ja jos niitä ei löydy, saatetaan lähde hylätä irrelevanttina.[5]

Aiemmista sukupolvista selvästi poikkeava piirre on luonnollisen kielen käyttäminen tiedonhaussa: sen sijaan, että käyttäjä kirjoittaisi hakusanaksi ”Ontario”, tuntuu kysymyksen muotoileminen, ”Where is Ontario?” luontevammalta. Syyksi on esitetty sitä, että nuorilla usein on hankaluuksia tarkemmin määritellä ja käsitteellistää tiedontarpeitaan. Toinen leimallinen piirre, joka saattaa heijastella todellista muutosta informaatiokäyttäytymisessä, on tekstin merkityksen väheneminen. Sen sijaan kuvahaku on nuorten ikäluokkien tiedonhaussa varsin suosittua.[5]

Tiedonlähteiden evaluointi[muokkaa]

Eräs merkittävä ero vanhempien sukupolvien ja Google-sukupolven välillä on se, että siinä missä aiemmat sukupolvet aloittivat tiedon etsinnän valmiiksi evaluoimastaan lähteestä, nuorilla pitää ensin olla lista lähteitä, joista poimia käytettäväksi parhaat.[4] Tiedonlähteiden evaluointi ei yleisesti ottaen ole Google-sukupolven vahvimpia puolia. Vanhemmat sukupolvetiinnittävät tietoa hakiessaan huomiota juuri lähteiden luotettavuuteen ja pyrkivät löytämään tietyntyyppisen dokumentin tai muun luotettavan lähteen, josta tarvittu tieto löytyisi, Google-sukupolvi etsii ennemminkin vastausta spesifiin kysymykseen, ja jo nopeus, jolla tietoa haetaan ja hypitään lähteestä toiseen osoittaa, ettei lähteeseen sinänsä kiinnitetä merkittävästi huomiota.[5] Monien verkkolähteiden luotettavuuden arviointi onkin usein hankalaa, sillä erilaisia sisältöjä, luotettavia ja esimerkiksi ideologisesti värittyneitä, on usein vaikea ensi silmäyksellä erottaa toisistaan, varsinkin, ellei ole jo valmiiksi tietoa asioista.[6] Nuorten tiedonhaku on nopeaa, mutta nopeus kostautuu: tutkimuksessa, jossa piti etsiä Internetistä vastauksia annettuihin kysymyksiin, he olivat itsekin epävarmoja vastaustensa oikeellisuudesta.[7]

Lähteiden luotettavuuden evaluointiin, mikäli niin yleensä tehdään, käytetään vaihtelevia kriteereitä. Erään tutkimuksen mukaan toisille riittää se, että lähde löytyy jonkin tunnetun hakukoneen tuloksista. Muita keinoja ovat eri lähteiden tietojen vertailu ja pintapuolinen silmäily.[5] Tietämättömyys hakukoneiden toiminnasta sekä se, että niitä yleensä aletaan käyttää ennen kuin saadaan mitään varsinaista opastusta, on johtanut yleisesi siihen, että tietoa opitaan hakemaan ja hakutuloksia evaluoimaan yrityksen ja erehdyksen kautta. Koska ensimmäisen hakutulossivun ensimmäiset linkit yleensä tarjoavat relevanttia tietoa, on yleistä, etteivät nuoret tiedonhakijat selaa edes ensimmäisen sivun linkkejä läpi, vaan olettavat automaattisesti ensimmäisten olevan relevanteimpia. Tästä voidaan päätellä, ettei lähteiden luotettavuutta ja tärkeyttä yleensä edes yritetä evaluoida.[4]

Tämä sukupolvi voi hyvinkin osoittautua hedelmälliseksi maaperäksi lähteiden evaluoinnin opetukselle ja kehittämiselle, varsinkin, jos se tehdään Internetin avulla, sillä heidän sanotaan olevan vastaanottavaisia kaikelle sellaiselle tiedolle, joka saa heidät vaikuttamaan fiksummilta Internetin käyttäjiltä. Koska juuri Google on lasten ja nuorten keskuudessa niin suosittu, olisi heille hyödyllistä kertoa Googlen toiminnasta tarkemmin, jotta he osaisivat arvioida hakutuloksia paremmin. Hyödyllisiä aiheita olisivat esimerkiksi tehokas tiedonhaku ja Boolen operaatoreiden käyttö Googlessa sekä Googlen Page Rank -systeemi ja hakukoneoptimisaatio. [4]

Tiedon käyttö[muokkaa]

Google-sukupolvi ei käytä paljoakaan aikaa lähteisiin syventymiseen. Itse asiassa sivun sisällön lukemiseen sanotaan käytettävän yhtä paljon aikaa kuin mitä sen etsiminen on vaatinut.[5] Koska tiedon määrä lisääntyy koko ajan valtavasti, ja kun tiedontarpeen tyydyttäminen keskittyy tiedon hakemiseen eikä sen käyttöön, voidaan yleistäen sanoa, että nuorille ikäluokille saattaa kyllä kehittyä hyvät kysymyksenasettelutaidot, mutta heidän omat tietonsa ja oma ymmärryksensä eivät juurikaan kartu.[6]

Copy-paste toiminto on helppokäyttöinen ja ilmeisen houkutteleva vaihtoehto referoinnille ja tiedon itsenäiselle käsittelylle. Plagioinnista on tullut Google-sukupolven myötä huomattava ongelma kaikilla koulutusasteilla[5]. Toisaalta voi olla, että plagioinnista jää nykyisin helpommin kiinni, sillä lähteiden tarkastamisesta on tullut helpompaa, ja koska myös opettajat osaavat käyttää hakukoneita, on suora tekstin kopiointi helpompi todentaa.

Seuraukset koulutukselle[muokkaa]

Google-sukupolven mahdollisuudet päästä käsiksi tietoon ovat huomattavan erilaiset kuin aiempien sukupolvien. Aiemmin tieto oli vain harvojen ja valittujen, tiedon eliitin saatavilla. Kirjapainotaito oli edellinen suuri mullistus tiedon levittämisessä. Kuitenkin myös kirjat ja muut painotuotteet kerääntyivät tiettyjen instituutioiden, pääasiassa kirjastojen ja arkistojen, hallinnan alle. Pääsy näiden tiedonlähteiden pariin oli ja on edelleen kontrolloitua, jos ei muilla tavoin niin fyysisen välimatkan vuoksi.[8] Yleisesti ottaen internet ja etenkin Googlen kaltaiset hakukoneet ovat tuoneet tiedon kaikkien ulottuville. Miltei kaikki tieto on vain hakusanan näppäilyn, enterin painalluksen ja hiiren klikkauksen päässä.[9]

Tällainen suhde tietoon aiheuttaa luonnollisesti myös uudenlaisia haasteita opetukselle. Opettajien tehtäväksi on aiemmin nähty muun muassa valmiiden tietopakettien opettaminen oppilaille niin sanotun yleissivistyksen nimissä. Mikä tehtävä tällaisella opetuksella on enää aikana, jolloin faktat on mahdollista tarkistaa nopeasti yhä useammilla aina mukana kulkevien mobiililaitteiden avulla.[9] Luokkahuone, jossa kaikki elektroninen kielletään, ei pysty opetuksellaan tarjoamaan opiskelijoille heidän tosielämässä tarvitsemiaan tietoja ja taitoja. Elektroniikka ja tietotulva ovat osa nykypäivää ja niiden käyttämiseen ja suodattamiseen tarvittavat taidot tulee olla mahdollista sisällyttää myös formaalin koulutuksen piiriin. Elektroniikan käyttöoikeus on myös nykyään osa tiedon käytön demokratiaa.[10]

Tulevaisuuden opettajan tehtävä ei siis tule olemaan tiedon välittäminen, vaan ennemminkin tiedon haun, käsittelemisen, arvioinnin ja soveltamisen tapojen opettaminen. Hänen tulee opettaa oppilailleen kuinka tietoa voi käyttää luovasti, mitä osia tiedosta tulee milloin, millä tavoin ja mitä tarkoitusta varten käyttää. Opettajan tulee myös auttaa oppilaitaan oppia arvioimaan tiedon oleellisuutta sekä arvioimaan mikä on ulkoa oppimisen tai osaamisen arvoista. Opettajan tulee myös tukea oppilaidensa kehitystä ihmisinä, tukea heidän moraalisten ja eettisten arvojensa kehitystä ja opastaa erilaisiin ihmisenä toimimisen puoliin. Opettajan johdolla oppilaiden tulisi pystyä oppimaan sosiaalisia ja viestinnällisiä taitoja sekä kehittämään itseluottamustaan ja itsetuntoaan sekä ryhmätyötaitojaan. Opettajien tulisi myös yhä globalisoituvassa maailmassa auttaa oppilaita hyväksymään ja käsittelemään erilaisuutta ja moninaisuutta sekä tiedostamaan oman paikkansa siinä. Opettajien tulee ohjata oppilaitaan maailman kansalaisena toimimiseen.[9]

Oppiminen on jo pitkään ollut yhteiskunnallisen muutospaineen kohde. Nykyisen järjestelmän koetaan olevan monilla tavoin vanhentunut ja kyvytön vastaamaan nykymaailman haasteisiin. Koulutus ei enää takaa elämäpituista työuraa opiskellulla alalla vaan työurat näyttävät tulevaisuudessa muodostuvan yhä katkonaisemmiksi ja eri aloilla toimimisesta on tulossa arkipäivää. Monien mielestä nykyisestä nuoruuteen sijoittuvasta opiskeluajasta tulisi siirtyä ennemminkin elinikäiseen oppimiseen. Yhteiskunnan rakanteita tulisi pyrkiä muuttamaan niin, että ne paremmin tarjoaisivat mahdollisuuden tälle kehitykselle. Tällaisessa mallissa on luonnollista, että peruskoulutuksen pääasialliseksi tavoitteeksi jäisikin varsinaisen tiedon opettamisen sijaan tehtäväksi tiedon omaksumisen opettaminen. Jokaisen kansalaisen ensisijainen tavoite olisi oppia oppimaan.[11]

Seuraukset kirjastolle[muokkaa]

Kirjasto on perinteisesti palvellut asiakkaitaan tiedonhankinnassa, mutta Google-sukupolvelle se on instituutiona vieraampi. Digitalisoituminen on muuttanut pitkään samalla tavalla ja toimintaperiaatteilla toimivia kirjastoja ja niihin kohdistettuja odotuksia huomattavasti. Koska käyttäjät ovat tottuneet Internetiä käyttäessään pääsemään käsiksi aineistoon yhdellä klikkauksella, helposti ja ilmaiseksi, saavat ylimääräiset palveluihin kirjautumiset, maksut ja viitteet kirjaston fyysisistä kokoelmista löytyviin painotuoteisiin käyttäjät nopeasti suuntaamaan muualle. Helppo saatavuus ja mahdollisuus tarkastella kokotekstejä vastaisivat muuta Internetissä olevaa aineistoa, mikä tekisi digitaalisista kirjastoista käyttäjille helposti lähestyttäviä.[5]

Erityisesti nuoremmilla opiskelijoilla on hyvin hatara käsitys siitä, mitä kaikkia palveluja ja aineistoja kirjastojen kautta on saatavilla. Tätä viidakkoa pitäisikin selkeyttää tuomalla palveluja ja aineistoja paremmin esille ja tekemällä käyttöliittymistä yhdenmukaisempia ja helppokäyttöisempiä. Kirjastojen pitäisi avata sisältöjään entistä enemmän kaupallisille hakukoneille, sillä niihin käyttäjät ovat jo tottuneet, ja sitä kautta ne saisivat helposti lisää näkyvyyttä. Kirjastojen profiili voisi helpostikin nousta, jos käyttäjät olisivat tietoisempia suurilla summilla hankitusta kallisarvoisesta aineistosta, ja saisivat sen helposti käyttöönsä.[5]

Toinen keino tuotteiden paremman näkyvyyden saavuttamiseksi on mainonta. Kirjastot joutuvat nykyisin kilpailemaan muita helpommin saatavissa olevia tiedon- ja viihteen lähteitä vastaan ja tässä kilpailuasetelmassa markkinoinnilla on suuri merkitys. Geckin mukaan koulujen kirjastojen tulisi luoda nettisivuistaan informatiiviset ja interaktiiviset, sillä niiden kiinnostavuus houkuttelisi sekä opettajat että opiskelijat käymään kirjastossa. Koska Google-sukupolvella on vaikeuksia arvioida Internet-sivujen luotettavuutta, voisivat kirjastoammattilaiset luoda opetussuunnitelman huomioon ottaen aihekohtaisia bibligrafioita, jotka viittaisivat sekä painettuun että elektroniseen aineistoon. Suomessa vastaavanlaista palvelua tarjoaa Hämeenlinnan kaupunginkirjaston ylläpitämä Makupalat.fi aihehakemisto. Erään tutkimuksen mukaan nuoret käyttävätkin koulutehtäviin mieluiten sivustoja, jotka koulukin hyväksyy. [4]

Suuri osa muun muassa tieteellisistä artikkeleista on siirtynyt lehtitietokantoihin. Yleensä tällaiset tietokannat sisältävät useita eri julkaisuja. Aiemmin kirjastot tilasivat fyysiset lehdet toimitiloihinsa varmistaen täten niiden saatavuuden ja säilymisen. Nykyisin monet digitaalisista tietokannoista, tai niihin pääsy, on vuokralla kirjastoilla. Vuokra-ajan loputtua kirjastoilla ja sen käyttäjillä ei enää ole pääsyä materiaaliin. Lehtitietokannat ovat myös kasvavassa määrin kallistuneet. Useissa kirjastoissa joudutaan tekemään rankkoja kokoelman kehitykseen liittyviä valintoja sen suhteen, mitä pidetään oleellisena ja hyödyllisenä käyttäjille ja mitä ei.[12] Tiedon saatavuudesta ja siitä, keillä on oikeus hyötyä taloudellisesti tai akateemisesti tutkimuksista on tällä hetkellä tutkimusmaailmassa ajankohtainen ja kiivaasti keskusteltu aihe. Erilaiset Open Access –projektit haastavat perinteiset julkaisemisen tavat.[12]

Google-sukupolven kritiikki[muokkaa]

Googlettamisella tarkoitetaan arkikielessä usein tiedonhakua, mutta Haasion mukaan Googlettaminen ja tiedonhaku eivät kuitenkaan ole varsinaisia synonyymejä. Googlettaminen on "summittaista tiedonetsintää verkosta", tiedonhaku taas on "suunnitelmallista toimintaa, jossa hakija miettii huolella hakukäsitteet, niiden väliset suhteet, käytettävän hakumenetelmän ja niin edelleen". [13]On kyseenalaista, missä määrin Google-sukupolven yhteydessä voidaan yleensä puhua tiedonhausta.

Google-sukupolven ja vanhempien sukupolvien väliset erot tiedonhankinnassa ovat ilmeisesti liioiteltuja, sillä myös vanhempien sukupolvien tiedonhankintakäyttäytyminen on digitaalisen aikakauden tulon myötä muuttunut, ja he ottavatkin nuorempaa sukupolvea kiinni huimaa vauhtia, mikä tasoittaa eroavaisuuksia. Periaatteessa voidaan sanoa, että nykyään kaikki tietoa Internetistä hakevat kuuluvat Google-sukupolveen. Ongelmat, joita Google-sukupolven tiedonhakuun liitetään (esim. silmäily, selailu), koskevat kaikkia. Vanhemmilla sukupolvilla on kuitenkin etulyöntiasema: Heillä on kokemusta myös ei-digitaalisista tiedonlähteistä ja tiedonhausta, kun taas Google-sukupolven kokemus rajoittuu digitaalisiin lähteisiin ja hakukoneiden käyttöön.[5]

Lähteet[muokkaa]

  1. http://www.borndigitalbook.com/about.php
  2. http://www.floridatechnet.org/Generations_Online_in_2009.pdf
  3. http://content.imamu.edu.sa/Scholars/it/net/onedayv2-ho.pdf
  4. 4,0 4,1 4,2 4,3 4,4 4,5 4,6 4,7 4,8 4,9 Geck, Caroline. 2006. “The generation Z connection: teaching information literacy to the newest net generation.” Teacher Librarian. Vol. 33 Issue 3. pp. 19-23
  5. 5,00 5,01 5,02 5,03 5,04 5,05 5,06 5,07 5,08 5,09 5,10 5,11 5,12 5,13 5,14 Rowlands, Ian et al. 2008. ”Information Behavior of the Researcher of the Future.” Aslib Proceedings. Vol. 60 No. 4. pp. 290-310.
  6. 6,0 6,1 6,2 Abram, Stephen & Luther, Judy. 2004. “Born with the Chip.” Library Journal. Vol. 129 Issue 8. pp. 34-37.
  7. 7,0 7,1 7,2 7,3 David Nicholas, Ian Rowlands, David Clark ja Peter Williams. 2011. "Google Generation II: web behaviour experiments with the BBC." Aslib Proceedings. Vol. 63 No. 1. s. 28 – 45.
  8. Risto Rinne & Eeva Salmi. 2000. Oppimisen uusi järjestys, Vastapaino, Tammer-Paino Oy, Tampere.
  9. 9,0 9,1 9,2 Gilbert, Ian. 2011. Why Do I Need A Teacher When I've Got Google? London & New York: Routledge.
  10. Eero Sormunen Esa Poikela: Informaatio, Informaatiolukutaito ja oppiminen. Tampereen Yliopistopaino Oy – Juvenes Print Tampere 2008.
  11. Risto Rinne & Eeva Salmi: Oppimisen uusi järjestys, Vastapaino, Tammer-Paino Oy, Tampere 2000
  12. 12,0 12,1 Borgman: Scholarship in the digital age. Information, infrastructure, and the Internet. The MIT Press 2007.
  13. http://www.uasjournal.fi/index.php/osaaja/article/viewArticle/1111