Mediakasvatus ja uudet lukutaidot/Syksyn 2011 kurssi/INFem/Alustus Kirjasto ja digitaaliset lukutaidot

Alustus: Kirjasto ja digitaaliset lukutaidot

Rantala, Leena (2008). "Nämä ovat tärkeitä askeleita, kun näitä taitoja tarvitsee oikeasti": digitaalisten lukutaitojen oppimis- ja opetuskäytäntöjä kirjaston nettitorilla. Teoksessa Lanas, M., Niinistö, H. & Suoranta, J. (toim.). Kriittisen pedagogiikan kysymyksiä 2. Tampere: Tampereen yliopiston kasvatustieteiden laitos, 167–192. [1]

Digitaalisten lukutaitojen oppimis- ja opetuskäytäntöjä kirjaston nettitorilla

Euroopan Unioni julistaa, että jokaisen kansalaisen on oltava digitaalisesti lukutaitoinen. Leena Rantala kuvaa artikkelissaan, miltä suomalaisen tietoyhteiskunnan koulutusprojekti näyttää siellä missä aikuisille opetetaan digitaalisten lukutaitojen alkeita. Tietotekniikan käyttöä kuvaavat tilastot kertovat, että maassamme on ikään, sosiaalisen luokkaan, koulutustaustaan ja asuinpaikkaan liittyviä digitaalisia kuiluja. Rantala haluaa tutkia, miten näitä digitaalisia kuiluja kurotaan umpeen tietoyhteiskunnan arjessa.

Mitä on digitaalinen lukutaito? Teknisen taidon lisäksi, se on monimuotoisen (esim. teksti, ääni, kuva) informaation käyttämiseen, arviointiin ja tuottamiseen liittyvä laajempi ymmärrys ja osaaminen. Digitaalisen lukutaidon määrittelyssä tulisi kuitenkin myös huomioida sen yhteys sosiaalisiin ja kulttuurisiin konteksteihin. Artikkelissa lähestyttiin digitaalisia lukutaitoja nimenomaan sosiokulttuurisesta näkökulmasta: se on tiettyyn aikaan ja paikkaan sidottu sosiaalinen käytäntö.

Artikkelissa kuvataan erään kirjaston nettitorin digitaalisten lukutaitojen oppimis- ja opetuskäytäntöjä. Nettitorin peruskursseilla opetellaan tietokoneen, internetin ja sähköpostin käyttöä. Toiminnasta vastaa kirjaston informaatikko ja kurssit ovat kaikille avoimia. Kurssin alussa ohjaajat kartoittavat kurssin osallistujien aikaisempia kokemuksia tietokoneesta ja internetistä. Perusolettamus on, että kaikki lähtevät nollasta liikkeelle. Kurssille osallistuvien taustat voivat olla erilaisia, mutta yleensä juuri tietoyhteiskunnassa kärryillä pysyminen ja halu olla ajan tasalla ovat keskeisiä syitä osallistumiselle.

Kurssien ohjaajat pitävät omatoimista harjoittelua tärkeämpänä kuin ohjaajajohtoista opetusta. Oman tekemisen kautta kurssilaiset oppivat parhaiten itse käyttämään tietokonetta ja internettiä. Nettituvan lyhyiden kurssien tavoitteena on juurikin innostaa ja rohkaista osallistujia tietokoneen ja internetin käyttöön. Osallistujien näkökulmasta tärkeintä on harjoitella kotona, jossa "taitoja tarvitsee oikeasti". Myös kriittisen lukutaidon ulottuvuus tulee ilmi kurssin opetustilanteessa, kun asiat eivät toimi kurssilaisen kannalta odotetulla tavalla. Käyttäjä ei osannut kritisoida vaikeasti muodostettua verkkopalvelua, vaan hän luuli vian olevan omassa toiminnassaan.

Nettitorin opetuskulttuurissa korostuvat muistamiseen ja toistamiseen liittyvät toiminnot. Ohjaajien lähtökohtana opetuksessa ovat myös asiakkaiden tarpeet. Näin ollen digitaalisten lukutaitojen oppimisessa ja opettamisessa yhdistyvät sekä kognitiivinen että sosiokulttuurinen näkökulma. Kriittisen pedagogiikan näkökulmasta nettitori on aikuiskasvatuksellinen konteksti, jossa vallitsevia käytäntöjä voi myös kyseenalaistaa ja muuttaa. Nettitorin ohjaajien rooli on varsin laaja: he opettavat tietokoneen käytön teknisiä taitoja, tulkitsevat osallistujille digitaalista maailmaa ja ratkaisevat ihmisten arkeen liittyviä kysymyksiä.

Artikkelin lopussa on mielenkiintoista pohdintaa siitä, kuinka tietotekniikka on nostettu yhteiskunnan pääomaksi, jolle annetaan arvoa. Näin ollen tietotekniikkaa osaamattomilla ei olisi symbolista pääomaa eli kykyä ja valtaa vaikuttaa pääomien arvon määrittelemiseen tällä kyseisellä kentällä. Tietotekniikkakursille osallistuminen ja digitaalisen alkupääoman hankkiminen voi olla tärkeää ihmisille silloin, kun siihen on syytä. Digitaalisten kuilujen problematiikka voi näin ollen olla paljon monimutkaisempi mitä tietoyhteiskuntatilastot antavat osoittaa. Kyse ei ole pelkästään siitä mitä digitaalista teknologiaa ihmiset omistavat, vaan ennemminkin mihin ihmiset tietokonetta ja internettiä arjessa tarvitsevat, ja miten digitaalisesti lukutaitoisina tullaan osallisiksi yhteiskunnassa ja kulttuurissa.

Pohdintaa

Tässä artikkelissa tuli varsin selkeästi esille kirjaston rooli kansalaisten avoimen oppimisen kentällä ja digitaalisen alkupääoman saavuttamisessa. Kuten artikkelissakin todettiin, digitaalisten kuilujen tilastotiedot eivät kerro koko totuutta: ihmisten digitaalinen lukutaito on paikkaan ja aikaan sidottu. Monille ikäihmiselle riittää tietoteknisissä taidoissa se, että he löytävät lääkäripalvelut kaupungin kotisivuilta tai voivat vaihdella kuulumisia kaukana asuvien lasten kanssa sähköpostilla. Kirjaston järjestämillä tietotekniikan peruskursseilla tulisikin siis olla kurssilaisten tarpeet ensisijaisena lähtökohtana opetukselle.

Nettitorilla järjestetty peruskurssi vaatii selvästi monipuolista osaamista ohjaajien puolelta. Tässä tutkimuksessa kurssia järjesti informaatikko. Jälleen tuli kirjaston henkilökunnan osaamisen laaja ulottuvuus niin teknisten taidoissa kuin opetustekniikassa vahvasti esille. Olikin ihan mielenkiintoista lukea käytännön työstä mitä kentällä tehdään digitaalisten lukutaitojen opetuksessa nimenomaan aikuisväestön parissa. Artikkelissa tutkittuun peruskurssiin osallistui lähinnä eläkeläisiä, joilta löytyi kotoa oma tietokone, mutta jota he eivät osanneet (tai uskaltaneet käyttää). Tuli tässä mieleen, että yleensähän kirjastolla järjestetään tällaisia kursseja päiväsaikaan, joihin ei työssäkäyvä aikuisväestö sitten pääse. Kuka kouluttaa tätä ryhmää?