Mediakasvatus ja uudet lukutaidot/Syksyn 2011 kurssi/INFem/Alustus Koulusajattelun vallankumous

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Alustus: Koulutusajattelun vallankumous[muokkaa]

- Tehtävä: Katselkaa Sir Ken Robinsonin luento (tai animaatio) Bring on the learning revolution [1] tai [2] tai vaihtoehtoisesti James Paul Geetä digipelaamisesta ja oppimisesta: http://www.youtube.com/watch?v=fYJpbjvcpIM&feature=related

Valittiin tutustuttavaksi animaatio Sir Ken Robinsonin luennosta (Changing education paradigms). [3].

Onko koulu tehdas joka tuottaa standardikansalaisia?[muokkaa]

Sir Ken Robinsonin luento oli todella mielenkiintoinen, ja animaatiototeutus lisäsi siihen vielä uuden ulottuvuuden. Luennon aiheena oli koulutusparadigma ja tarve sen muutokseen. Robinsonin mukaan nykyinen koulutusajattelu perustuu valistusajan ja teollistumisen ajattelumalleihin, jotka eivät toimi nykyisessä maailmassa. Koulut on järjestetty tehdasmaisesti, ja lapsia kohdellaan iän mukaan järjestettyinä "tuotantoerinä". Taustalla on ajatus akateemisesta kyvystä, älykkyydestä joka perustuu deduktiiviseen päättelyyn ja klassikoiden tuntemiseen. Koululaitos tuottaa ihmisiä, jotka ovat omaksuneet ajattelutavan yhdestä oikeasta vastauksesta - lapselle ominainen kyky divergenttiin ajatteluun ei sovi tähän malliin.

Robinsonin mukaan vanha perustelu koulunkäynnille (tee työsi hyvin, pääset opiskelemaan, saat työtä) ei enää päde: tutkinto ei ole tae työnsaannille. Lapset ja nuoret eivät näe koulunkäynnissä järkeä. Osa menestyy nykyisessä systeemissä oikein hyvin, mutta suuri osa kärsii. Robinsonin mukaan etenkin taiteen ala kärsii nykyisestä koulutusajattelusta, sillä taide-elämysten aktivoima esteettinen ajattelu on vastakkainen koulussa tarvittavalle keskittymis- ja omaksumiskyvylle: Robinson puhuu ADHD-"epidemiasta", ja siitä miten lapset "puudutetaan" jotta he selviäisivät koulusta. Kyky ajatella monia vaihtoehtoja, vastauksia ja puolia tukahdutetaan.

Robinsonin mukaan vanhentunut ajattelutapa on sisäänrakennettu koulusajatteluun ja -käsityksiin. Koulutuksen paradigma pitää kyseenalaistaa ja siitä pitää luopua. Tulee lopettaa standariajattelu ja testaus sekä yksilöarviointien korostaminen, edistää divergenttiä ajattelua sekä ymmärtää ryhmät luonnollisiksi oppimisympäristöiksi.

Pohdintaa[muokkaa]

Koulu on totuttu mieltämään asiaksi "joka vain on", sellainen kuin se on aina ollut ja sellaisena sen täytyy pysyä. Tietysti aikojen muuttuessa ja yleisten käsitysten kehittyessä ovat toimintatavatkin muotoutuneet, on päästy eroon fyysisestä kurituksesta ja nöyryyttämisestä kasvatuskeinoina. Julkisen koulutusjärjestelmän syvintä olemusta ja tavoitteita kuitenkin harvemmin kritisoidaan. On virkistävää, että ajattelumalleja näin radikaalisti tuuletetaan. Olenko minä suomalaisen koulutusjärjestelmän tuote?

Edellisessä lukupiirissä sivusimme myös sitä, miten teini-iän kapinavaihetta elävät nuoret saataisiin kiinnostuneiksi oppimisesta - tai miten se kiinnostus varmimmin tapetaan. Keskustelimme siitä, kuinka tärkeään opettajan olisi osata herättää kiinnostuksen kipinä opetettavaa aihetta kohtaan: niin, että nuori oivaltaisi mitä hyötyä jostakin tiedosta hänelle on. Ainakin omana kouluaikanani perusteluna oli "sinun pitää oppia tämä asia, koska jos et opi, et pääse kokeesta läpi, saat aineesta nelosen, et saa päättötodistusta eikä sinusta koskaan tule mitään". Näin karkeasti ilmaistuna. Tämä perustelu ei tosiaankaan kuulosta kovin kivalta. Samaa asiaa sivusi Robinson luennollaan puhuessaan siitä, miten nuoret eivät näe koulunkäynnissä järkeä, eivätkä samat perustelut enää toimi. Miksi koulunkäyntipakkoa perustellaan jatko-opintomahdollisuuksilla ja työelämässä pärjäämisellä? Miksei koulunkäyntiä korosteta mahdollisuutena saavuttaa elämässä niitä asioita joita itse haluaa saavuttaa, ei niitä joita opo pitää tärkeinä?

En ole itse ehkä osannut aikaisemmin kyseenalaistaa koulutusjärjestelmää juuri siksi, että olen aina menestynyt siinä riittävän hyvin. Entä ne, jotka eivät pärjää? Onko heillä kykya ja mahdollisuutta kertoa, mikä meni pieleen, vai ovatko he menettäneet osan omista toimintamahdollisuuksistaan kansalaisina juuri siksi, että systeemi kohteli heitä huonosti?

Näin sekalaisiin aatoksiin olen päässyt tähän mennessä, pyrin kirjoittamaan jonkinlaisen loppukaneetin piakkoin!