Mediakasvatus ja uudet lukutaidot/Syksyn 2011 kurssi/INFem/Kyberkommunismi
Alustus: Kyberkommunismi
[muokkaa]Vadén, Tere & Suoranta, Juha (2009) A definition and criticism of cybercommunism. Capital & Class [1] tai [2]
Kyberkommunismi
[muokkaa]Leninistinen sosialismin määritelmä on, että se on yhtä kuin sähkö ja neuvostojen voima. Slavoj Žižek esitti vuonna 2002 siitä muunnelman: sosialismi = vapaa pääsy internetiin + neuvostojen voima. Tästä kiehtovasta yhtälöstä jäävät kuitenkin puuttumaan edelleen taustalla vaikuttavat poliittiset, yhteiskunnalliset ja taloudelliset tekijät, jotka säätelevät sellaisia yhä tarvittavia hyödykkeitä kuin ruoka ja sähkö, joita ilman eivät kykenisi toimimaan sen enempää netti kuin ihmisetkään. Esimerkiksi hakkerien yhteisöt ovat toki itsenäisiä ja valvovat omaa toimintaansa pitkälti ilman vastuuta ulkopuolisille päättäjille, mutta ilman toimivaa yhteiskuntaa ne eivät olisi mahdollisia. Kyberkommunistinen maailma, jossa kaikki on yhteistä ja jaettua, ja jossa kaikki osallistuvat sisällön tuottamiseen, on siis yhä kaukainen haave.
Perinteinen yhteiskunta on kuitenkin jo muuttunut, ottanut vaikutteita uudesta vapaasta, jakavasta yhteiskunnasta; ainakin näennäisesti. Esimerkiksi koulutuksessa on omaksuttu sosiaalisen median käyttöä ja painotettu enemmän vuorovaikutukseen, ja yritykset houkuttelevat asiakkaitaan osallistumaan suunniteluun vaikkapa kilpailujen keinoin. Tämä sopuisan kaupallinen muoto on kuitenkin vielä kaukana todellisesti vapaudesta, taustalla vaikuttavat yhä voimakkaasti perinteiset tekijät kuten markkinavoimat. Kehittyneet maat tarjoavat uhrautuvasti hyväntekeväisyyttä ja humanitääristä apua kehitysmaille, sivuuttaen sopivasti sen tosiseikan että ovat monissa asioissa alun perin syypäitä niiden huonoon tilaan. Artikkelissa tuodaan myös esille ajatus että koulutus itsessään, jos sen sisältöä tai taustatekijöitä ei oteta huomioon, ei välttämättä ole aina hyvästä. Päättäjät jotka ovat monesti vastuussa lyhytnäköisistä ja itsekkäistä päätöksistä, ovat yleensä korkeasti koulutettuja. Tuloerot kasvavat, asevarustelu jatkuu kiihkeänä kilpailuna, eikä kaikilla suinkaan ole yhtäläisiä mahdollisuuksia esimerkiksi juuri koulutukseen. Tietoa käytetään aivan liian usein keinona eriarvoisuuden ylläpitämiseen ja jopa sen kasvattamiseen. Koko nykyisen informaatioyhteiskunnan lupailema suuri vapaus on itse asiassa pitkälti vain näennäistä: emme kenties enää ole vanhojen valtakoneistojen pyöriteltävinä, mutta toisaalta ekonomiselle globalisaatiolle ja verkostoitumiselle ei oikein jätetä vaihtoehtoa. Voimme valita länsimaisen teknologian tai perinteisen elämäntavan väliltä, kunhan valitsemme länsimaisen.
Universaali tasa-arvo on vielä hyvin kaukana: vaikka teoriassa kaikilla on internetin välityksellä mahdollisuus vaikuttaa, tuottaa, jakaa ja hyödyntää digitaalisen tiedon ehtymättömiä varantoja; on paikallisia eroja vielä paljon. Esimerkiksi Linuxin koodaajista valtaosa on Yhdysvalloista tai Euroopasta. Englanninkielinen Wikipedia on ylivoimaisesti laajin ja sen tekemiseen osallistuu eniten ihmisiä. Vanhat voimasuhteet vaikuttavat siis digitaalisen sfäärin taustalla vielä voimakkaasti. Kyberkommunistinen ihanteellinen käsitys informaatioyhteiskunnan mukautuvaisuudesta verrattuna perinteiseen sivuuttaa täysin sen todellisuuden, että se suosii tiettyjä yhteisöjä, eikä suinkaan ole tasa-arvoinen.
Perinteistä sosiaalisen median käsitystä, joka käsittää lähinnä verkkoalustat ja niitä käyttävät ihmiset, kehitellään artikkelissa kiinnostavaan suuntaan. Sosialisoitu media tarkoittaisi tilannetta jossa sosiaalisen median käyttäjät omistaisivat, hallinnoisivat ja pitäisivät yllä tuon median välineitä, työkaluja ja alustoja. Tämänkaltaista suuntausta on nähtävillä jo nykyään: esimerkiksi hakkerit ovat joissain tapauksissa keränneet varoja ja ostaneet lähdekoodia saadakseen sen vapaaseen käyttöön. Wikipedia taas toimii puhtaasti lahjoitusvaroin. Seuraava kuvailtu median aste artikkelissa on sosialistinen media = perustoimeentulo + yhteiset serverit + neuvostojen voima. Sen toiminta edellyttäisi siis että esimerkiksi sähkö olisi saatavilla ilman taloudellista voittoa tavoittelevia yhtiöitä ja mediaa tuottavilla ihmisillä olisi saatavillaan riittävä toimeentulo että he voivat käyttää aikaansa ja energiaansa tuohon tuotantoon.
Vapauden asteet ovat toinen tapa kuvailla sosiaalisen ja sosialistisen median eroja. Platonin utopian totalitaarisessa valtiossa tieto olisi yläluokan yksinoikeus ja vallan väline, työläisillä ei vapautta juurikaan olisi. Nykyinen sosiaalinen media edustaa lähinnä ensimmäistä vapauden astetta, jossa on jo vapautta ja jakamista, mutta tiedolla on edelleen lähinnä välineellinen arvo, sen avulla saadaan jotain. Vapauden toinen aste on vertaistuotantoa, yhteistyötä ja yhdessä oppimista ja tiedolla on jo itseisarvo, ei vain välineellistä arvoa. Kolmas aste, jonka piiriin sosialistinen media asettuisi, on jo melko utopistinen: niin median sisältö, välineet kuin kaikki resurssitkin ovat vapaita, ja yhteisöllinen oppiminen ja tuottaminen ovat huipussaan.
Kehityksen alkuaskeleet on kenties jo otettu, nykyisen kaltainen osallistuva sosiaalinen media opettaa ihmiset siihen, että asioita on luonteva tehdä yhdessä ja neuvotellen. Ihanteellisessa tilanteessa tämä vähitellen lisää tietoisuutta ja vastuuta, ja auttaa ihmisiä korjaamaan nykyisiä eriarvoisuuksia. Kenties kyberkommunismi on joskus jopa saavutettavissa.