Mediakasvatus ja uudet lukutaidot/Syksyn 2011 kurssi/Kartalla/Ideointi

Kohteesta Wikiopisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ideointi ja tulevaisuuden visio[muokkaa]

Miksi?[muokkaa]

Tampereen yliopiston pääkampusalue on sekava, rakennukset ovat sokkeloisia ja kulkua on rajoitettu (esim. Pinni B). TaY kokonaisuudessaan sijaitsee useilla eri kampusalueilla. Lisäksi yliopistolle tulee opiskelijoita tms. myös muilta paikkakunnilta.

Tällä hetkellä opastus on rakennusten tasolla olevien karttojen ja infosta ja vahtimestareiden varassa. Rakennusten sisällä suunnistaminen on siis välillä todella vaikeaa: vaihtoehtoina joko harhailu tai vahtimestarien toimipisteeseen hakeutuminen ja ohjeiden pyytäminen.

  • ryhmän jäsenten mielestä TaY:n opastusjärjestelmä kaipaa päivittämistä, se ei ole nykyajan suunnistusoletusten tasalla


Toimintakulttuurin muutos[muokkaa]

  • kännykkä aina mukana: tapaamisia ei sovita kauas, vaan "soitetaan sitten"
  • myöskään menoja ei suunnitella etukäteen, vaan katsotaan lennossa netistä, milloin jokin on auki tms.
  • ei selvitetä reitti-ohjeita ennalta, vaan katsotaan kännykällä Google Mapsista tms.
  • kännykkä turvallisuuden lähde: uskaltaa lähteä ilman asioiden ennakkoselvitystä liikkeelle

- väärä turvallisuudentunne? kännyköiden ja yhteyksien toimintavarmuus

  • toisaalta esim. spontaani kylässäkäyminen on kadonnut/vähentynyt huomattavasti, aina soitetaan ennen kuin mennään käymään
  • puhelinnumeroita ei muisteta


Suunnistusjärjestelmässä olisi hyvä olla:[muokkaa]

  • luokkahuoneet, luentosalit

- lukujärjestys & opettajat ja sijainti, varustelutaso

  • henkilökunnan huoneet

- vastaanottoajat ja muut yhteystiedot

  • kirjastot

- aukioloajat

  • aktuaarinkansliat, kv. toimisto tms.
  • infopisteet ja vahtimestareiden toimipisteet

- löytötavarat


  • ryhmätyöhuoneet, ainejärjestötilat
  • WC:t
  • ruokapaikat, linkki ruokalistoihin
  • latauspisteet kännyköille
  • tietokonepisteet
  • ATK-luokat

- ohjelmistot

  • hissit ja portaikot, esteettömän reitin valinta
  • parkkipaikat
  • kirjakaupat
  • postilaatikot


  • Atalpa
  • YTHS
  • Tamy
  • ulkoiset kulkuyhteydet


Eli

  • Yksiköt
  • Palvelut
  • Muut kohteet


Navigointi:[muokkaa]

  • sijainti: esim. missä on luentosali Pinni B1100?
  • tarve: esim. mistä löydän opettajan X tai missä on kurssi ITIMA31?
  • linkitys myös esim. opetusohjelmiin


  • reittiohjeessa matkaan kuluva aika, pitääkö mennä ulos tai vaihtoehtoinen ulko/sisäreitti, kampusten välillä julkinen liikenne / parkkipaikka

- eri tietoja pitäisi yhdistellä


Käyttöliittymä[muokkaa]

  • järjestelmä käytettävyyteen pitäisi kiinnittää huomiota: helppokäyttöisyys, ajantasaisuus ja nopeus; toimisi erilaisilla käyttöliittymillä
  • järjestelmä pitäisi saada laajamittaiseen käyttöön: erityisesti henkilökunta

- helppokäyttöisyyden lisäksi toimintakulttuuriin pitää saada muutos, että hlökunta käyttäisi järjestelmään: tätä kautta järjestelmän luotettavuus


  • pienen tietoikkunan (sarjakuvaruudun) olisi hyvä aueta, kun hiiren kursorin vie kohteen päälle


Muita ideoita[muokkaa]

  • mobiilichat vahtimestareiden tai infon työntekijöiden kanssa: voisi kysyä reittiohjeita tarvitsematta mennä infon luo fyysisesti tai voisi pyytää vahtimestareiden apua
  • opettaja voisi ilmoittaa äkillisistä muutoksista esim. sairastumisesta tai opetustilan muutoksesta