Mediakasvatus ja uudet lukutaidot/Syksyn 2012 kurssi/moduli IV-keskusteluun

Ajatelmia Drive-keskustelumme pohjalta:

Vapauden asteet verkkomediassa

Onko internet vapauttanut meidät ja mahdollisuudet oppia rajattomasti? Onko internet demokratian väline vai bisnestä? Haluamme esille emansipatorisen, vapauttavan puolen. Nykyään netissä on esillä hakkerismia, piratismia sekä laajalti kaupallisuutta. Internet antaa mahdollisuuden suuremmalle joukolle toimia. Kynnys toimia ei ole suuri, joten useammat uskaltavat julkaista omaa materiaaliaan. Oppimisprojektit ovat riippumattomia mistään ulkopuolisesta, siis ovat omaehtoista toimintaa.

Nettiä voidaan käyttää osana vallankumousta, kuten Meksikossa tai Neuvostoliitossa faksivallankumouksen merkeissä. Myös facebookissa on esiintynyt vallankumousta. Mikä on sosiaalisen median ja ideologisten kampanjoiden suhde? Meidän yhteiskunnassamme asiat ovat suhteellisen helppoja verrattuna muihin maihin. Jossakin maissa voidaan sulkea koko netti maan johtajan toimesta. Uskonto joissain maissa kieltää tietokoneen käytön kokonaan tai edes naisilta. He joissain tapauksissa käyvät salaa netissä.

Vapauden nollapiste: valtio tai firmat omistavat koko median ja he päättävät, miten toimitaan. Esim. päivälehden nettisivut, joiden julkaisusisältöön päätoimittajalla on suuri valta. Myös kaupallisesti kustannettu oppikirja kuuluu tähän ryhmittymään. Totta ja aika hurjaakin nykyaikana! Voidaanko siis millään täysin luottaa median puolueettomuuteen? Ihmisten hyväuskoisuudesta tulee mieleen virolaisen teatteriryhmän, Teatteri NO99:n, fiktiivinen poliittinen liike ”Ühtne Eesti” (suomeksi ”Yhtenäinen Viro”). Esitys oli kerrassaan vaikuttava, koska enemmistö suuresta yleisöstä käsitteli sitä oikeana, olemassa olevana poliittisena voimana. Tästä oli tehty esim. yleisötapahtumia ja dokumenttityyppisiä taltiointeja. ks.http://www.youtube.com/watch?v=30eHIPREIqo ks. http://www.youtube.com/watch?v=V1nLjIV-6w4 ks.http://www.youtube.com/watch?v=9u1bVKOaRoI Tuon aiheeseen liittyvä dokumentin jälkeen jää miettimään, miten vietävissä ihminen voi olla ja kuinka on mahdollista rakentaa täysin fiktiivinen poliittinen liike tai joku muu vastaavanlainen toiminta ja ihmiset lähtevät siihen mukaan yllättävän helposti.

Ykkösaste: Pieni vapautuminen voi tapahtua, siis on lupa kommentoida nimettömänä tai nimellä. Vuorovaikuttajille mahdollista tiedon tuotto säädetyissä rajoissa. Ihmisillä on oikeus tulla kuunnelluksi, mutta ei kuulluksi. Esim. Facebook. (vastaa kysymykseen Mitä?). Voiko käyttää kaupalliseen bisnekseen? Nyt juuri viime aikoina FB:ssä on alkanut esiintyä uusi ilmiö mainonnasta: jaa tämä ja tykkään, niin voit voittaa tämän tuotteen. Tai vaikkapa: kun 100 tykkää meistä, niin firmamme lahjoittaa hyväntekeväisyyteen tämän summan!

Kakkosaste: Pääsee vaikuttamaan itse materiaalin tuotantoon, (vastaa kysymykseen Miten?). Pystyy myös itse hallinnoimaan julkaisuja. Joustavaa, materiaalin muokkaus mahdollista. Esim. Wikiopisto. Wikipediasta voi ottaa vaikka kirjan ja alkaa sitä myymään? On olemassa maininta, jos ei saa julkaista. Tekstit ja kuvat vapaasti julkaistavissa. Mielestäni on melko yllättävää!! Voidaanko facebookilla vastustaa valtaa? Ohjelmisto ja sisällöt ovat yleisölle vapaita, mutta kuka omistaa esim. nettikaapelit?

Kolmosaste: Esim. yhteisölliselle tasolle vietyä, avoimesti vapaata verkkomedian käyttöä. Netin paikallistaminen pienemmille firmoille. Yksityinen netti, joka ei ole kaapelifirmojen vallassa. Esim. Kirjastot (jos olisi vielä kunnan omistama sähkölaitos, olisi lähellä demokraattista näkemystä). Sianlannalla toimiva oma sähköverkko energian lähteenä, kuulostaa tämänpäivän Suomessa aika utopistiselta! Itsekin maalla asuvana!

Onhan ollut näitä oman tilan lantaa auton polttoaineena käyttäviä ihmisiä. He olisivat olleet valmiita sitä myymään eteenpäin, mutta usein nämä innovatiiviset toiminnot on saatu torpedoitua ja oikeutus on tullut vain omaan käyttöön. ks. http://www.kho.fi/paatokset/47100.htm Toisin on Kiinassa. ks.http://www.tekniikkatalous.fi/energia/250+000+lehman+jattitila+tuottaa+lannasta+sahkoa+tuhansille/a536504?service=mobile Aiheen puolesta on tehty Suomessakin tutkimusta: ks. esim. 1 http://theseus17-kk.lib.helsinki.fi/bitstream/handle/10024/20538/hevosenlannan_hyotykaytto_12.pdf?sequence=3 Lainsäädäntö voi olla mahdollinen este kolmosasteen saavuttamiseksi. Näin ainakin Suomessa vielä näyttää olevan.

Me yleisönä, esim. Facebookissa olemme tuote omistajalle. Yritykset Google ja Facebook eivät tuota oikeastaan mitään. Valta muodostuu laajasta käyttäjäkunnasta. Mutta myyvät tietoja käyttäytymisestä esim. mainostajille? On sitten helppoa kohdentaa täsmämainontaa oikeille kuluttajaryhmille.

Armi, Minna, Heli

VAPAUS

Suljetusta triplavapauteen.

Illuusio vapaudesta: Täydellistä vapautta ei ole

- Ihmiset kaipaavat vapautta ja pyrkivät siihen, mutta se on jokaisen kohdalla varsin subjektiivista - Vaikka internet ajatellaan vapaaksi, sen alla on useita erilaisia toimijoita kuten sähkön jakajia, eri verkkojen hallitsijoita ym - valmiit julkaisualustat ovat erilaisten tahojen valvomia - toimivat usein markkinaperiaatteella – viimeistään, kun menetelmä muuttuu suosituksi. - Vapaus vaatii taitoja, motivaatiota ja aikaa – toteuttaa netissä asioita.

Vapaus ja vastuu

Vapauden ja vastuun olisi kuljettava käsikädessä. Se kenellä on vapaus, on myös vastuussa siitä mitä on tehnyt.

Samat lainalaisuudet kuin muuallakin

Myös netissä pätee sama lainsäädäntö kuin muuallakin – varkaudet, kiristämiset ja uhkailut ovat rikoksia.

Anonyymeys

Netissä on helppo piiloutua nimimerkin taakse ja laukoa mielipiteitä tai tehdä / sanoa asioita, joita ei nimellään tai kasvotusten tekisi. Toki anonymiteetti helpottaa vaikeista asioista keskustelemista.

Rajoitukset / valvonta

Monet valtiot rajoittavat netin käyttöä huomattavasti. Iranissa en päässyt monillekaan sivuille, mihin halusin – puhumattakaan Facebookista. Toki näissäkin maissa on keinoja kiertää rajoituksia.

Jonkinmoinen valvonta on kuitenkin hyvästä. Varsinkin lasten ja nuorten käyttämissä palveluissa on hyvä katsoa, ettei siellä esiinny kiusaamista, tai ettei nuoriso julkaise itsestään epäsopivia kuvia.

Omat mielipiteen / kommentit

Mahdollisuus kommentoida, tykätä ja äänestää on kasvanut internetin jälkeen. Useiden lehtien sivuilla julkaistaan sadoittain ihmisten kommentteja tietyistä uutisista. Kynnystä kirjoittamiseen madaltaa se, ettei oma nimi näy. Usein tämä johtaa kuitenkin sarkastisiin kommentteihin ja heittoihin, jotka eivät pyri etsimään syitä tai tarjoamaan realistisia ratkaisumalleja ja jotka eivät näin johda mihinkään. On niin helppoa vain olla tykkäämättä ”spurguista” tai ”mutiaisista” tai ”sossuämmistä” tai ”kommareista” tai ”kokkeleista”... Klikkaaminen on helppoa – on helpompaa vastustaa kotona istuen mukavasti tietokoneen äärellä kuin lähteä jonnekin mielenosoitukseen. Voidaanko tätä kutsua kansalaisaktivismiksi?

Zuckerberg: "Ihmiset eivät enää välitä yksityisyydestään

- Onko näin? → Voiko olla että ihmiset eivät ymmärrä tai emme vielä tiedä, mihin tämä kaikki johtaa. Tuskinpa kukaan haluaa kuitenkaan tulla repostelluksi internetissä tai löytävänsä kuvaansa, pahimmillaan naamaansa, mainoksesta laitettuaan nettiin kuvaiaan – uskomme todennäköisesti vielä kaiken pysyvän, ehkä naivistikin, omassa hallinnassamme ja pienen piirin katseltavana. → Monien palveluiden käyttösopimukset ovat vaikeaselkoisia – kaikissa tilanteissa niitä ei edes tarvitse klikata ennen kuin aloittaa käytön – usein sivun alareunassa saattaa lukea, että käyttäessäni / ladatessasi / liittyessäsi … hyväksyt sen ja sen säännöt.

Yksityisyys – avoimuus

Toisaalta eihän avoimuudessa ole itsessään mitään vikaa, niin kauan kuin itse seisoo tekemisiensä takana – tiettyjen asioiden piilottamiseen liittyy myös jotain kansinaismoralistista. Toinen asia onkin selkeät väärinkäytöt. - Olen pohtinut näitä erilaisia markkinointiin liittyviä aspekteja liittyen hakukoneisiin keräämistä tiedoista. Omassa Facebookin sivumainontaan ei ole vielä tullut kirpputorit mainostamaan kympin tai euron päiviään. Olisiko se paha? Jollain tavallahan voisi ajatella, että se on palvelua.

--MCkoppis ja Noora O. 8. marraskuuta 2012 kello 12.34 (UTC)

Vapauden asteesta verkkomediassa:

Medialukutaidon luennolla, kuten tässäkin verkkoluennossa puhuttiin verkkomedian vapauden asteesta ja siihen liittyvistä rajoitteista. On hassua ajatella, että ne, joilla valta on, ovat loppujenlopuksi kykeneväisiä rajoittamaan verkkomedian vapautta tilanteesta riippuen vaikka kokonaan. Pohjois-Korea ja Kiina nousivat mieleen ääriesimerkkeinä. Esimerkiksi Pohjois-Koreassa internetin käyttö ylipäätään on sallittu hyvin marginaaliselle ihmisryhmälle. Ääripolitiikkaa toteuttavien valtioiden olemassaolo nykypäivänä on varmasti pitkälti riippuvainenkin verkkomedian sensuroinnista. Aiemmassa wikioppimista käsittelevässä verkkoluennossa listattiin sen ominaisuuksiksi muun muassa muokattavuus, kommentoitavuus ja auktoriteetin puuttuminen. Näiden ominaisuuksien vapaa kopelointo ovat maalaisjärjelläkin ajateltuna vaarallisia valtioissa, joissa vapaata sanaa rajoittaa päättäjien rivi.

Suomessa verkkomedian käyttöä koskeviin rajoituksiin liittyen tulee mieleemme raha (lisenssit) ja rikosoikeudellinen toiminta. Toisaalta miten voisimme olla varmoja rajoitetaanko verkossa esimerkiksi poliittista propagandaa ja jos, niin minkä verran... Keskusrikospoliisin oikeudet ja niiden valvominen tai valvomatta jättäminen ei nimittäin ainakaan meidän tiedossamme ole, ja kuulimmekin KRP:n sensurointioikeuksista vasta tämän kurssin aikana. Mielestämme totuus verkon niin kutsutusta vapaudesta tulisi olla jokaisen netin käyttäjän tiedossa. Onko tästä aiheesta ollut paljonkin puhetta, ja jos on, olemmekko uutistulvan ulkopuolella piehtaroivia iloisia, pulskia possuja?

Maisa, Linda, Maria ja Elina

KESKUSTELUA MODULI IV –VIDEOSTA

Keskusteluun käytettiin Google Drivea. Keskustelijoina Outi, Maria, Elina ja Erika.

Erika: Löysin muutaman linkin, jotka voisivat herättää ajatuksia tästä vapausteemasta. Nimittäin törmäsin sellaiseen uutiseen, että maailmassa on seitsemässä eri valtiossa henkilö, jolla on käsissään “avain internetiin”, eli jonkinlainen koodinpätkä, jolla voi sammuttaa ja uudelleen-käynnistää koko maailman verkon. Kuulosti aika hurjalta jutulta ja yllätyin, en ollut aiemmin tajunnut asiaa yhtä vahvasti, että internet ei vaan ole olemassa sellaisenaan: http://www.tomshardware.com/news/icann-dnssec-internet-reboot-dns,10964.html Toinen on tällainen, että EU haluaa eroon anonyymistä nettikeskustelusta. Tästähän on ollut aikaisemminkin, mutta nyt tuli vielä uudestaan esiin: http://yle.fi/uutiset/eu_haluaa_eroon_anonyymista_nettikeskustelusta/6375990 Tarkoituksena on vähentää netin väärinkäyttöä ja auttaa etsimään mahdollisia terroristeja. En usko, että tämä kuitenkaan menee läpi, sillä jo nyt ihmiset ovat kommentoineet, että se on vapauden riistoa, ja kyllähän internetissä ideana on ollut kirjoitella anonyymisti halutessaan. Mutta onhan siinä sekin puoli jota osa taas kannattaa, oletetaan, että on kuitenkin vastuussa sanomisistaan. Mitä mieltä olette? Heräsikö teillä ajatuksia, että olemmeko vapaita tekemään niin kuin haluamme verkossa?

Outi: Tuosta anonymiteetin kiellosta tulee ainakin heti mieleen, että tuota olisi käytännössä mahdotonta valvoa mitenkään. Mikä estää toimimasta väärällä nimellä (ja kuvalla)? Ja tuossa linkissä mainittiin vielä selainhistorian valvonta, siis että ilmeisesti olisi joitain “kiellettyjä sivuja”. Suomessahan on joku tällainen sivustojen musta lista, jonka käytännössä on tarkoitus listata sivuja, joilla esiintyy lapsipornoa, mutta ilmeisesti sinne on päätynyt syystä tai toisesta ihan muunkinlaisia, täysin laillisia sivuja. Näissä valvonta jutuissa on aina se ongelma, kuka sanoo, mikä on sallittua ja millä perusteella. Virheitä saattaa tulla helposti.

Erika: Niin, en itsekään usko, että tuo valvonta toteutuisi, kun miettii kuinka paljon esimerkiksi Facebookissa on feikki tilejä, vaikka kehotetaan kirjoittamaan omalla nimellä. Muistan, kun jollain luennolla oli tuosta mustasta listasta, sinnehän oli hirveän helppo päätyä, mutta hirveä urakka oli muka sitten poistaa sieltä niitä laillisia sivuja, jotka olivat päätyneet sinne vahingossa. Mielenkiintoista sinällään, että sivut säilytetään mustalla listalla, jonka joku voi vaikka paljastaa joskus, eikä niitä suinkaan ole hävitetty kokonaan.

Elina: Ideana tommonen “musta lista” on kyllä hyvä, mutta käytännön toteutus sitten tökkii, ja ilmeisesti pahasti.

Maria: Mun mielestä koko anonymiteettikielto jo ajatuksena sotii internetin ideaa, vapautta, vastaan. Ja tottakai jonkinasteinen valvonta on tärkeää, mulle tulee ekana mieleen kunnianloukkausjutut, netissä on niin helppo sanoa mitä vain ja sellaisista tapauksista onkin ollut mediassa juttuja.

Outi: Joo, toki siihen vapauteen täytyy kuulua sitten myös sitä vastuuta kaikesta mitä sanoo, ja sitä ihmisten pitäisikin miettiä paljon nykyistä enemmän. Anonyymina on helppo huudella mitä sattuu, ja siitä seuraa sitten lieveilmiöitä. Rajoittaminen ja omalla nimellä kirjoittaminen ei kuitenkaan toimi, vaan näen sen rajoittavan tosiaan liikaa internetin varsinaista ideaa. Selkeissä laittomuuksissa tietysti valvonnan tulisi toimia, mutta se valvontakin on todella vaikeaa, koska netti on vain yksinkertaisesti niin järkyttävän suuri.

Erika: Hirveän paljonhan on tullut esille niitä, että jotkut yläkoululaiset postaavat Youtubeen ja Facebookiin kiusaamisvideoita ja kuvia, eivätkä yhtään häpeile asiaa, vaan saattavat laittaa sen omalla nimellään. He eivät juuri mieti, että jos sanoo jotain tyhmää, se mahdollisesti jää verkkoon pysyvästi ja kiusaamisella on seurauksia, eikä niitä suinkaan vaan jäädä tuijottelemaan, niin kuin he voivat olettaa.

Maria: Joo, ne ovat olleet kyllä ihan hirveitä tapahtumia mistä olen lukenut, varsinkin koululaisten keskuudessa. Kyllä huomaa miten lapsilla (nuorilla) ei ole mitään käsitystä seuraamuksista, mitä tuollaisesta käyttäytymisestä seuraa. Mutta näissä tällaisissa kiusaamistapauksissa on kyllä ilmeisen usein tunnistettu tekijä ja saatu tämä vastuuseen.

Erika: Se on varmasti sinällään etu, että he huutelevat juttuja nimillä, mutta noloissa tilanteissa se on varmasti kiusallista jälkeenpäin.

Maria: Joo, niin varmasti onkin etu. Ja sen takia mun mielestä internetissä tällainen tietynlainen “perinteinen” valvonta onkin paikallaan ja sitä voisi kehittää niissä puitteissa jossa pysytään ns. normaalin rajoissa, ei liiallinen rajoittaminen, jota aloituskommentin linkissä ehdotettiin.

Erika: Liiallinen rajoittaminen karsii niitä käyttäjiä, ei esimerkiksi varmasti Wikipediaankaan uskaltaisi niin moni kirjoitella, jos omalla nimellä joutuisi toimimaan, vaikka se olisikin ihan asiatekstiä, eikä siinä olisi mitään hävettävää. Kyllä siinä se kynnys nousee kirjoittaa. Samoin, jos jollekin uutissivulle vaaditaan rekisteröitymistä, niin en usein kommentoi juttuja, mutta se on sinällään harmi, kun olisihan se hyvä, että kaikkien mielipide saataisiin kuuluviin.

Elina: Oot kyllä ihan oikeessa, Erika. Itellä jää kanssa kommentoinnit tekemättä, jos siihen vaaditaan rekisteröitymistä. Moni varmaan ajattelee niin, ja moni mielipide jää tulematta julki.

Outi: Pitää aina muistaa, että on tilanteita, joissa se omalla nimellä esiintyminen voisi oikeasti olla haitallista sen ihmisen reaalielämässä tapahtuvien asioiden kannalta, tai jopa vaarallista. Mietitään vaikka henkilöä, joka kritisoi oman maansa sisältä siellä käytävää sotaa tai siellä harjoitettavaa politiikkaa (esim. tietyt Arabimaat viime aikoina). Omalla nimellä toimiminen voisi aiheuttaa oikean hengenvaaran. Tai pienemmässä mittakaavassa vaikka jossain keskusteluyhteisössä kirjoittelu jostain tabu- tai vaikeasta aiheesta, esim. seksuaalinen suuntautuminen, joka voisi sitten tulla ilmi tämän kirjoittelevan henkilön työpaikalla tms.

Erika: Aivan niin! Suomen erilaisissa keskusteluissa koskien vaikka juuri politiikkaa tai aborttia, saa äkkiä hirveästi syytöksiä niskoilleen, jos on eri mieltä kuin joku fanaattinen kirjoittaja. Jos omalla nimellä kirjoittaa, niin varmasti siinä vaiheessa haettaisiin puhelinnumero ja osoite, jolloin mielipiteen ilmaisija voisi saada vihaisia soittoja ja jopa vihakirjeitä. Arabimaissa tosiaan on henki pelissä. Ja nyt kun miettii Wikileaksiakin kuinka Julian Assangea vainotaan, ja hänet leimataan syylliseksi, vaikka Wikileaksissa toimi paljon muitakin ihmisiä, mutta on helppoa leimata ihminen naaman ja nimen perusteella.

Maria: Totta, tuo sallisi aivan liikaa ylilyöntejä. Saattaisi tulla vainoamista ja laitonta uhkailua ihmisiltä, jotka eivät osaa erottaa että kyseessä on mielipiteiden vaihto ei henkilökohtaisuudet. Hyvä pointti!

Outi: Tuli tuosta videosta sellainen ajatus, että kuinka vapaata se nettikirjoittelu sitten lopulta on, kun olemme kuitenkin yleensä aina jonkin sivuston, alustan tai ohjelman armoilla, mikä sinänsä jo rajoittaa sitä toimimista aika paljon. Harva osaa tai jaksaa itse koodata ohjelmia tai luoda omia nettisivuja käytettäväkseen.

Erika: Niin, se vapaus on varmaan lähinnä niissä toimissa, saa kirjoitella vapaasti jollekin alustalle, mutta ei vaikka muokata sitä. Mutta sitten on taas niitä sivustoja, kuten Wikipedia, jossa on vapaus myös muokkaamiseen. Se riippuu aina sivustosta/alustasta/ohjelmasta. Jotkut tekevät kuitenkin varmasti vielä omia kotisivuja, ettei se onneksi ole kadonnut mihinkään, joten ehkä vielä tulee sellainen paluu “menneeseen”, että kokeillaankin, millaista on tehdä kotisivu alusta loppuun itse. Mutta kyllä uskon, että moni kokee netin vapaaksi, sitä ei ehkä ajattele kun vain kirjoittelee tai lähettelee kuvia, se on helppoa ja mukavaa. Minulle jokin valmis blogisivusto, joka antaa valmiit työkalut sivun ulkonäön muokkaamiseen on ihan riittävän vapaa - joku kokee sen ahdistavaksi.

Maria: Ja osassa on mahdollisuus molempiin - mahdollisuus käyttää valmis työkaluja tai koodia.

Erika: Niinpä, onneksi on ne molemmat vaihtoehdot. Ja tuli mieleen, että minulla se taas rajoittaisi sitä käyttöä, jos täytyisi tehdä kaikki alusta loppuun itse. Olisin ihan sormi suussa ja kotisivunikin varmasti olisi niin simppelin näköinen, että herättäisi lähinnä huvitusta. En saisi ilmaistua sitä mitä todella haluaisin. Ennen piirtelin Paintilla, mutta nyt kun on hienoja piirto-ohjelmia, niin minulla on käytännössä vapaus tehdä ihan mitä vain mieleen tulee, koska ohjelma tarjoaa toinen toistaan hienompia työkaluja.

Outi: Internetin totaalisen vapaa käyttö vaatii aina aika paljon opettelua ja kokeilua. Siinä mielessä on tärkeää, että on olemassa juuri näitä nopeita ja helppoja julkaisualustoja, kuten blogisivustot. Noviisitkin saavat hyvät mahdollisuudet sisällönjulkaisuun, eikä nettikirjoittelu jää enää niiden harvojen tekniikkaeksperttien käsiin.

Elina: Joo, monella jäisi ajatuksensa julkaisematta (ketkä siis niitä haluaa tuoda julki), jos ei olis valmiita ja helppoja työkaluja tarjolla.

Erika: Ihmiset eivät ole valmiita uhraamaan aikaa opetteluun, vaan haluavat heti kirjoitella nettiin ja tuntuu, että monissa asioissa yritetään typistää sitä ajankäyttöä. Sinällään on hyvä, että esimerkiksi Googlen kautta löytää helposti lähteitä, niin sitten voi lähteä heti pohtimaan niitä, eikä menee tuntikausia siihen, ettei löydä aineistoa.

Outi: Jos nyt mietitään asiaa sitten sen vapauden kannalta, niin en tiedä onko lopulta hyvä, jos suurin osa nettikäyttäjistä ei hahmota edes niitä perusjuttuja, miten netti oikeasti toimii ja miten siellä julkaistaan ilman valmiita julkaisusivustoja. Jos tulisikin joku utooppinen tilanne, että nettiä alettaisiin rajoittaa valtaelinten toimesta, tai sitä omaa suosikkisivua muutettaisiin, ja peruskäyttäjä ei enää osaisi tai voisikaan toimia netissä vapaasti. Sitten puolestaan ne, jotka ovat käyttäneet aikaa asioiden opetteluun, osaisivat varmasti kiertää kaikki estot ja rajoitukset aika helpostikin.

Erika: Toi on hyvä pointti, on tärkeää tiedostaa aina se toinen vaihtoehto sen helpomman reitin sijaan. Jos vain aina käyttää yhtä tapaa toimia, niin unohtaa pian sen toisen olemassaolon. Onneksi netissä julkaistaan tietoa joka poikkeaa niin sanotusti massojen linjasta, ettei kaikki ole vain sitä perustietoa. Siksi on hyvä, että on niitä guruja neuvomassa noviiseja.

Maria: Voisihan tosin käydä myös niin, että pakotetussa tilanteessa sitä opettelisi niitä vaikeampiakin taitoja, vaikka ennen onkin käyttänyt vain helpoimpia työkaluja viestinsä julkaisemiseen. Mutta toki on ihmisiä jotka eivät näin tekisi, joten kyllä se rajoittaisi nimenomaan käyttäjien määrää, en kiellä sitä.

_________________________________

Vapaus ja vastuu

Mieleen nousi ajatuksia internetin tarjoamasta vapaudesta, vapauden määritelmästä ja siihen liittyvästä vastuusta. Internet mahdollistaa yksilöille demokraattisen toimijuuden ja julkaisumahdollisuudet ilman portinvartijoita. Vapaus julkaista mitä tahansa materiaalia on kuitenkin toisaalta aina kyseenalainen. Käsitettä netiketti sekä yleisiä internetin käyttöön liittyviä sopivuussäädöksiä olisi varmasti monen syytä pohtia ennen omien julkaisujen päivittämistä.

Digioppimisessa tiedon jakaminen ja levittäminen on helppoa, mutta onko se aina yksinomaan positiivinen asia? Kuluneella viikolla radiossa muun muassa mainittiin laihduttamista ihannoiva sivusto, joka kuitenkin markkinoi olevansa syömishäiriöisten vertaistukisivusto. Tiedämme, miten paljon epäeettistä ja rikollista materiaalia internetin välityksellä levitetään. Videoluennolla toki nostettiin esiin keskusrikospoliisin valtuudet sulkea tiettyjä sivustoja, mutta yksilön vastuuta se ei kuitenkaan poista. Viime kädessä niin kaupallisessa, poliittisessa kuin pedagogisessa toiminnassa operoidaan vapauden ja vastuun ristiaallokossa.

Harva nuori tai mahdollisesti vanhempikaan osaa käsitellä, millaista tekstiä tai muuta materiaalia erilaisissa yhteyksissä on sopivaa julkaista. Netissä voi helposti, toisinaan ehkä jopa tiedostamattaan syyllistyä esimerkiksi kunnianloukkaukseen tai plagiointiin. Julkaisua saattavat lukea eri kulttuurien edustajat, ja väärinymmärtämisen riski on luonnollisesti suurempi kuin kasvokkain tapahtuvassa kommunikaatiossa. Lisäksi esimerkiksi käyttäjäsopimusten lukeminen unohtuu usein helposti. Kun halutaan päästä nopeasti kiinni itse toimintaan, tulee rasti ”olen lukenut ja hyväksyn sopimusehdot” -kohtaan laitettua asiaa sen kummemmin ajattelematta.

Mielenkiintoista on pohtia globaalin talouden, varsinkin energiatalouden, merkitystä median vapauteen. Tuskin kuitenkaan on kovin realistinen vaihtoehto palata riippumattomiin pienyksiköihin, jotka aurinkopaneeleilla tai sianlannalla tuottavat niin oman energiansa kuin opetusmateriaalinsakin.

Kikka ja HJ

Keskustelua luentovideosta "Vapauden asteet verkkomediassa"

Vahtia porttia rikkomalla se

Antti: Verkossa - toisin kuin perinteisissä medioissa - ei ole portinvartijoita. Kuka tahansa voi julkaista. Jo edellisessä luentovideossa mainittu huomio siitä, että “kaikilla on ääni”, ei ole utopiaa.

Antti: Kun netissä ei ole portinvartijoita, ei siis ole ennakkosensuuria eikä muutakaan toimituksellista otetta verkkojulkaisuun. Mutta voi sitä silti yrittää hallita: lainsäädännöllä voidaan estää isojakin osia verkon toiminnasta; kts. esim. sensuuri Kiinassa. Ja jos sensuuri ei toimi, voidaan vaikuttaa infrastruktuuriin; verkkoyhteyksien toimintaan yms.; kts. esim. arabikevät.

Riina: Ja mulle tuli heti mieleen Pohjois-Korea, tuo pahan valtakunta missä kansa ei pääse edes nettiin!

Vapauden rajat

Antti: TV & JS päätyy videolla lopulta aika laajoihin tulkintoihin vapauden asteista. Viime kädessä netti vaatii toimiakseen sähköä, joten se joka sähköinfrastruktuuria ja sähköntuotantoa hallitsee, voi sähkönsiirron sulkemalla sulkea internetin. Joskin sähköverkkojen sulkeminen voisi tuoda joitain muitakin ongelmia kuin toimimattoman netin; kts. ny vaikka Risto Isomäki Ylen uutisissa.

Jenni: Tuntuu että nuo puheet vapaudesta ovat hirveän kaukana ihmisten arkisesta netin käytöstä. Ja silti on totta, että netissä on vapauden ja kynnyksettömyyden mahdollisuuksia. Ne innostaa, mutta miten ne toteutuvat käytännössä? Se että “kaikilla on ääni” ei käytännössä toteudu, eri syistä. Esimerkiksi suomalaisen diginatiivin osalla voisi kuvitella “äänen” olevan todellisuutta, mutta eihän monella ole tietoa ja ymmärrystä näistä vapauden, kaupallisuuden, kontrollin, sensuurin ym. kysymyksistä - tai sitten niitä ei edes haluta tiedostaa, kun on muutakin mietittävää.

Oppiminen, vapaus ja demokratia

Antti: Lopulta Vadén & Suoranta päätyvätkin toteamaan, että oppimisen ja koulutuksen näkökulmasta energiakysymykset ovat epärelevantteja; ja että loppujen lopuksihan opettaminen vaatii kommunikaatiota - kaikki muu, kuten kynä, paperi ynnä muu teknologia on vain lisäarvoa siihen päälle.

Jenni: Esimerkiksi khanacademy on hyvänkuuloinen juttu, mutta äkkiseltää tulee mieleen, että suurin osa asioista kuitenkin maksaa meille käyttäjille tai kuluttajille tavalla tai toisella (“ei ole ilmaista lounasta” - edes netissä). Useimmiten touhulla on joku tai joitain rahoittajia. Netissäkin taloudellinen hyöty lienee aika yleinen syy tuottaa sisältöä tai palvelua, vaikka muunlainen toiminta on mahdollista ja muitakin toimintamalleja on.

Jenni: Oppimisessa triplavapaus ei ole ennenkuulumatonta eikä edes vaikea toteuttaa: ihmisten välinen kommunikointi riittää. Oppimista nyt tapahtuu tietenkin ihan kaikessa toiminnassa ja eri tavoin, ja monessa kohdassa vapaus toteutuukin. Toisaalta maailman muutos ja teknologinen kehitys myös luovat uusia vaatimuksia: vaikka “pelkkä” ihmisten välinen kommunikointi riittää mahdollistamaan oppimista, voidaan, saadaan ja pitää vaatia enemmän: myös köyhillä, diktatuureissa elävillä tai vammaisilla on oikeus käyttää erilaisia teknisiä tai sosiaalisen median mahdollisuuksia? Voi myös kysyä miten triplavapaus (tai muutkaan vapauden asteet) toteutuu institutionaalisessa oppimisessa? Toki kouluoppimisessa käytetään monenlaisia aineistoja oppimisen tukena, mutta kait toistaiseksi suuret kustantajat hallitsevat touhua, ja he myös miettivät kuumeisesti miten voisivat kehittää toimintaansa uudenlaisessa informaatioympäristössä. Käytännössä kaupallisuus on vielä enemmän kaikkialla olevaa kuin teoriassa.

Riina: Joo, ilman muuta demokratia vaatii myös vapaata pääsyä teknologiaan. Mikä ei ole suuri uutinen, mutta aika perustavanlaatuinen fakta. Maailma menee jotenkin epätahdissa tässäkin kohtaa. Täällä lännessä vouhotetaan Wikileaksistä, piraattipuolueista ja siitä miten laki laahaa perässä kun puhutaan netistä ja sen tuomista uusista pulmista. Ja sitten on muu maailma, jossa oikeasti vedetään niitä töpseleitä seinistä ja rajoitetaan tietyille sivuille pääsyä. Tai, etsitään resursseja, että saatais edes se töpseli.

Vallankumouksesta

Antti: Olisi mielenkiintoista lukea tilastotietoa vaikka nyt Wikipediaan kirjoittavista; edelleen epäilen, että he ovat sukupuoleltaan, tulotasoltaan, koulutustaustaltaan, seksuaaliselta suuntautumiseltaan yms. hyvin lähellä niitä kansan osia, jotka käyttävät valtaa niin poliittisesti kuin perinteisessäkin mediassa (nuorempia kyllä todennäköisesti). Jos ääni on kaikilla mutta sitä käyttävät ne jotka ennenkin, en näe kuitenkaan kauhean suurta vallankumousta edessä koulutuksessa enkä muutenkaan pelkästään teknologisen muutoksen perusteella; tekniikan kehitys ei mun mielestä sinänsä riitä paradigman muutokseen. Tässä mielessä pidin myös jännänä, kun Vadén kritisoi videolla teknologiadeternismiä - omasta näkökulmastani sekä TV että JS vaikuttavat varsin teknologiauskovaisilta ja kritiikittömiltä suhteessaan siihen (ainakin luentovideoiden kontekstissa ja puitteissa). Ehkä olen vain pessimisti, konservatiivinen, kalkkis tai kaikkia näitä.

Antti, Jenni, Riina

Vapaus, vastuu ja valta on niillä jotka osaa kyseenomaisessa ympäristössä toimia. Toimiakseen ja vaikuttaakseen on pitänyt oppia erilaisia teknisiä taitoja ja lukutaitoja. Demokraattisuutta verkossa minusta ei todellisuudessa ole. Entäs ne ihmiset joilla ei ole mahdollisuutta käyttää vapauttaan verkkomediassa? ihmiset joilla ei ole teknisiä valmiuksia, ei ole konetta tai vain taidot eivät riitä. Tai sellaiset ihmiset joilla on kone mutta ei tietoa tai taitoa käyttää sitä vapaasti. Vapaus ja vastuu jää siis tyypeille jotka sen taitavat, siksi juuri kriittinen lukutaito olisi ensisijaisen taito verkossa liikkuvalle, vaikka itse ei pystyisi sisältöä tuottamaankaan. Sama koskee mielestäni myös oppikirjoja. Kuka on tehnyt oppikirjamme? Kuka on päättänyt opetettavan sisällön, kenen hyödyksi tieto on tehty? Joku taho ne kirjatkin on rahoittanut. Kuinka sinisilmäisesti voimme oikeasti uskoa oppikirjojemme sisältöä. Kuka on koonnut historiamme? Herrat, jotka ovat päättäneet mikä on meille tärkeää historiaa, ja "vähemmän" tärkeä on jätetty pois! Money talks! Kaikki missä pyörii raha, ei ole puolueetonta. --TOL (keskustelu) 5. joulukuuta 2012 kello 08.42 (UTC)

Muistaakseni se oli Teemu Arina [1], joka tästä syystä joskus heitti, että sen sijaan että kielletään Wikipedian käyttö kouluissa, pitäis kieltää oppikirjojen käyttö. :) Liittyy myös ajatukseen Wikipedian (ihanteellisesta) neutraaliudesta, eli että kun sitä periaatteessa voi muokata kuka vaan, niin erityisesti kiistanalaisissa ja ajakohtaisissa aiheissa (ja isoilla kielialueilla) artikkelit on usein monien silmien alla, monet lukee niitä ja koittaa saada niihin oman vääntönsä, ja siksi niihin tulee usemapia näkökulmia, toisin kuin esimerkiksi oppikirjoihin. Mutta toi on tietysti vain ihanne, joka ei erilaisista syistä Wikipediassa useinkaan toteudu. --Tere (keskustelu) 10. joulukuuta 2012 kello 08.21 (UTC)

Vapauden asteet verkkomediassa

internet on vapauttanut innovaatiot ja mahdollisuuden oppia 0230Demokratia tulee internetistä? Emansipatorisuus. Ajatuksena vapaus  vastuu. Itse koen suurta vastuuta kirjoittaessani internettiin. Eikä suurin uhka tule siitä, että mokaan itseni, vaan se, etten voi tietää, kuka, minkä ikäiset ihmiset lukevat tekstiäni. En todellakaan halua loukata ketään ajatuksillani, mutta väkisinkin tulee loukattua tai pahotettua joidenkin mielet jos täysin vapaasti kirjoittaisin mielipiteitäni. Koen, että keskustelusivustoilla olevat portinvartijat ovat todella hyödyllisiä. Jos heitä ei olisi, alkaa heti erilaiset rasistiset t tai lähellä seksuaalista häirintää olevat tekstit pulpahdella esiin. Joiltakin ihmisiltä, onneksi harvalta, puuttuu toisten ihmisten kunnioitus. Samoin puuttuu se, ettei tarvitsisi kaikkia mielipiteitä päästää ihon alle. Helppo sanoa, jos ei asia koske minua, mutta jos omaa ryhmääni pilkataan, niin kyllä kuohahdan minäkin. Kritiikkiä saa aina kirjoittaa. - Jürgen

Tässä päästäänkin juuri koulun medikasvatukselliseen tehtävään. Sosiaalisten ja lakiopillisten asioiden opettamiseen. EU:ssa oli tulossa ehdotus siitä, että kaikki toiminta netissä tapahtuisi omalla nimellä. Ei mennyt edes äänestykseen, koska se on mahdoton toteuttaa internetin rakenteen vuoksi. -VH-

Voiko olla vastuussa toisen ihmisen loukkaantumisesta jos esittää oman mielipiteensä hyvän maun rajoissa ja tarkoituksenmukaisessa kontekstissa? -Lotta- _{En kuitenkaan ymmärrä esimerkiksi keskustelupalstoilla huutelevia provosoijia, jotka piikittelevät ja aukovat päätään tehden siitä itselleen viihdettä. Vai mikä heidän motiivinsa on? -Lotta-}

Samaa pohtinut päivittäin. Voisiko lehtien listoilla olla ihmisiä, jotka saavat rahaa moisesta. SALALIITTOTEORIA! -VH-

On varmasti näinkin, että internet on vapauttanut innovaatioita. Nyt on vallalla kuitenkin vahvasti myös sellainen ajatus, että on turha enää keksiä mitään koska kaikki on jo keksitty. Eli ajatus siitä, että hakukoneiden avulla löytyy aina vastaus haluamaansa tai innovaation kohdalla voi masentua, kun uhraa hieman aikaa googlaamiselle ja löytää omat innovaatiot jo vanhoina ja käytettyinä. Vapaus johtaa myös vääjäämättä varastamisen kulttuuriin. On helppo napata netistä erinaisiä juttuja itselleen ja esitellä ne jopa omina juttuinaan. Eli vanha kunnon yläasteella tehty englannin kurssiin liittyvä leffa-arvio Fiffth Element -leffasta, joka on suoraan jostakin maailmanlopun nettisivustolta bongattu. -Aaro-

Mielestäni Aaro tilanne on päinvastainen. Jokainen päivä tulee kaikenmaailma uutta huttua ja suttua joka tuutista, mutta onneksi välissä on myös todellisia helmiä. Internetistä on tästä paras esimerkki varmaankin älypuhelimien aplikaatiot. Eikä se ideoiden "varastaminenkaan" ole mikään uusi juttu, niin on tehty läpi historian eri mediumien kanssa. -VH-

KHAN academy aika jännä

Vallankumous on sellainen, että valta kumotaan ja valta vaihtuu. Jos se tehdään internetissä niin hyvä, mutta epäilen, että pelkästään netillä tai netin avulla on tehty vallankumousta, vaikka netillä on ollut suuri rooli. - Jürgen

Eihän tuossa väitettykään että pelkästään netillä, mutta se oli esimerkki netistä välineenä jollekkin aivan muulle. Täysin samanlailla on mm. kirjat, näytelmät, valokuvaus ja elokuvat toimineet kehittyessään. Niissä on ollut viihteellisiä sisältöjä, mutta aina myös tavoite vaikuttaa ihmisten asenteissiin ja mielipiteisiin. Normaalia kehitystä. -VH-

Vapaudesta tulee aina pahat pojat mieleen. Vapauden nollataso -> lehdet. Kyselevät paljon satsaavat resursseja siihen, mistä asiakkaat ovat kiinnostuneita. Näin asiakkaat voivat vaikuttaa, eikä voida enää puhua vapauden nollatasosta. Media on kiinnostunut siitä mistä suuri yleisö on kiinnostunut. - Jürgen

Media myös tekee itse asioista kiinnostavia luomalla illusion jonkin asian tärkeydestä tai ajankohtaisuudesta, täten aktivoi yleisön kuluttmaan mediaa ja toimimaan. Esimerkkinä vaikka pelko sikainfluenssasta tai tietoturvariskeistä, saati sitten terrorismista. -VH-

Toinen vapausaste. Vaikutetaan materiaaliseen puoleen. Esim blogia hallinnoidaan itse. Suunnitellaan itse oppitunnit ilman kirjoja. Esim. projektioppiminen- Jürgen

Vapaus Sähkontuotanto ja neuvostejan valta. Sähköjä ei voi katkaista, sillä silloin katkee virta myös niiltä, jotka hallitsevat. 3104kun joku aloittaa puhumaan ihmisten velvollisuuksista, huudetaan heti demokratian perään. Niin kauan kun ihmiset saavat nauttia yhtä paljon kun muut, ei olla kiinnostuttu demokratiasta. Sitten kun otetaan esille velvoillisuudet niin älähdetään. - Jürgen

Sähköt kun katkaistaan, omat aggregaatit käynnistyvät. Mutta jostain kai se polttoainekin on hankittava... -Lotta-

Piensähköntuotantolaitosten perustaminen on melkoisen vaativa homma, johon tarvitaan sekä pääomaa että asiantuntijuutta. Appiukko on puuhastellut tällaisen projektin parissa viimeiset kymmenen/viisitoista (?) vuotta ja pyörittelee yksinään asiaan liittyviä ongelmia. Langat on pidettävä omissa käsissä ja kaikesta on tiedettävä vähintään kaikki. Tuonkaltainen ajatusmalli tuskin mihinkään kokonaan katoaa, mutta on hienoa että nykyään on helpompaa verkostoitua ja jakaa asiantuntijuutta. -Lotta-

Yhdessä tekeminen? Entä jos en löydä netistä sitä minun yhteisöä vaikka halua olisikin, vaan mieluummin toimin kasvotusten. - Jürgen

Sitten voit niin halutessasi luoda nettiin yhteistön oman kiinnostuksen ympärille, siinähän se koko homman pointti on. -VH-

Jotenkin tuntuu hassulta, että kolmannen asteen vapaudessa kaikki on vapaata ja mahdollista, mutta mainonta on ehdottomasti kielletty. - Jürgen Mainonnasta on mahdollista kirjoittaa artikkeli. -Lotta-

Kyllä vapauden illuusio muutenkin elämässä on hieno asia! -Lotta-

Kun ei ole rahoittajia, ei tarvitse hyväksyttää sisältöä kellään paitsi käyttäjillä. Tähän kai tuo perustuu ja viittaan em. seikkoihin kirjan kustantajista. -VH-

Kuvataideopiskelijat Aaro, Lotta, Vili, Sonja ja Jürgen

MODULI IV

Neljännessä luennossa pohdittiin vapauden käsitettä ja sitä, kuinka ja millä eri tasoilla vapaus toteutuu verkkomediassa. Netillä on vapauttava puoli, josta esimerkkinä mainittakoon vaikkapa nettiaktivistit, tiedon jakaminen ja vastaanottaminen vapaasti sekä poliittinen osallistuminen. Toisaalta verkkomedialla on myös vapautta rajoittavia piirteitä ja toteutuvan vapauden astetta pystytään määrittelemään. Vapautta voi rajoittaa monikin tekijä, kuten valtio, keskusrikospoliisi, yritykset ja mainonta sekä palvelun tai sivuston tarjoaja ja ylläpitäjä. Suomessa ja muissa hyvinvointivaltioissa vapautta yleisimmin rajoittaa juuri mainonta ja internetin käyttäjän rajoitettu mahdollisuus vaikuttaa netin materiaaliseen puoleen. Esimerkiksi Facebook luo mielestämme illuusion vaikuttamisen mahdollisuudesta. Omassa profiilissasi voit määritellä sitä, millaisen kuvan annat itsestäsi, mitä julkaiset ja mitä jätät julkaisematta mutta todellisuudessa Facebook omistaa niin konseptin kuin sen sisällönkin ja tätä tietoa käytetään esimerkiksi mainonnan tarpeisiin. Facebook edustaa vapauden ensimmäistä astetta. Vapauden toisesta asteesta esimerkkinä voisi olla vaikka yhä yleistyvä ilmiö blogi, jossa sen luoja voi itse hallita julkaisutasoa ja julkaisutapaa sekä muokata sisältöä.

Vapauden asteissa on kyse hallinnan määrän lisääntymisestä, mitä korkeammalle asteelle noustaan. Pohdimme sitä, että toisaalta vapauden asteilla ”eteneminen” edellyttää myös teknistä osaamista. Siitä riippuu ainakin näin yksilötasolla se, mitä ja miten vapauttaan internetissä käyttää. Vaikka tietotekninen osaaminen onkin esimerkiksi Suomessa hyvällä tasolla, edellyttää kolmannelle vapauden tasolle pääseminen jo erityisosaamista, jota peruskäyttäjiltä ei välttämättä löydy. Ylimmille vapauden tasoille eteneminen vaatii hallinnan ja vallan lisäksi ainakin teknistä osaamista.

Lisäksi keskustelimme vapauden ja vastuun suhteesta. Jokaisella on vapaus valita, mitä internetissä julkaisee, mutta siihen liittyy aina myös vastuu omista tuotoksista. Etenkin erilaisilla keskustelupalstoilla ja joidenkin blogien kommentti-bokseissa huomaa välillä, että ilmaisun vapaus onkin muuttunut myös vapaudeksi vastuusta. Kommentointi anonyyminä käyttäjänä tai nimimerkin turvin on helppoa. Ehkä liiankin helppoa, sillä anonyymisti toimiessa kynnys huonoon käytökseen tuntuu olevan matala: sanotaan asioita, joita ei ”oikeassa elämässä” tai omalla nimellä sanottaisi.

Katja,Nette,Milla,Elina

Neljännen moduulin luennossa tuli hyvin esille se, miten vapaus on usein näennäistä verkossa. Internetin vapautta on hyvä pohtia, mutta onko keskustelukin näennäistä, jos (ainakin joissain maissa) valtion johdon on mahdollista nykäistä Vadénin esille tuomaa kill switchiä. Usein Internet ja sosiaalinen media saatetaan nähdä avaimena demokraattiseen yhteiskuntaan, mutta totuus on, että järjestelmät, joita siellä käytetään, määräävät hyvin paljon sitä mitä voimme siellä näennäisen vapaasti tehdä. On vaikeaa kuvitella sellaista, mitä ei ole olemassa, mutta yhteiskuntamme voisi olla erilainen, jos ei olisi Facebookin suurta suosiota ja sen tärkeitä ominaisuuksia, kuten tykkäämistä ja linkkien jakamista. Teknologiadeterministisessä aatteessa tykätään nähdä yhteiskunnan muutokset teknologisten keksintöjen aiheuttamina, mitä tässä luennossa kritisoitiin. Tuskin asiat ovat niin yksinkertaisia, että teknologisia keksintöjä ja muita muutoksia voisi asettaa johonkin syy-seuraus -suhteeseen. Varmasti vaikutus on muunkinlaista kuin yhdensuuntaista. 

Toisaalta vaikka vapaus Internetissä toimiikin tiettyjen rajojen sisällä, voidaan Internetin sanoa mullistaneen osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia tavallisen ihmisen näkökulmasta. Internetissä on mahdollisuus saada suuri yleisö ajatuksilleen. Rajoja toiminnalle teknologian ja ohjelmistojen puitteissa asettavat koodaajat, joita voidaan tietyssä mielessä ajatella vallankäyttäjinä. Internetissä jaetaan kuitenkin laajasti tietoa, mikä periaatteessa mahdollistaa sen, että kuka tahansa voi opetella koodaamaan eli periaatteessa käyttämään valtaa ja muuttamaan toiminnan rajoja. Tässä mielessä esimerkiksi avoimen lähdekoodin sovellukset ovat tärkeitä, jotta koko Internetiä eivät hallitsisi kaupalliset toimijat.

Kuvittelemme usein olevamme vapaita monessa suhteessa, vaikka todellisuudessa lienemme monien erilaisten rajoitteiden sitomia. Hyvin monet ihmiset käyttävät internetiä varmasti ainoastaan luennolla kuvattujen vapauden asteiden nollatasolla. Vuonna 2011 julkaistun listan mukaan maailman suosituimpien nettisivujen Top 15- listaan mahtuu kolme nettisivua, joilla ei ole mainoksia. Näistä kolmesta tosin ainoastaan Wikipedia ja Twitter ovat ei-kaupallisia sivustoja, sillä kolmas sivusto on Adobe. Monet internetin käyttäjät eivät varmasti tule ajatelleeksi, että vaikkapa jonkin tietyn raflaavan uutisotsikon klikkaaminen on tavallaan sama, kuin ostaisi pienen palasen kyseistä lehteä. Lukija siis antaa lehden myydä itsensä mainostajalle, kuten Len Masterman asian ehkä ilmaisisi.

Luennossa sivuttiin kirjastoja nettiyhteyksien tarjoajana ja ne nähtiin vapauden asteilla ns. triplavapaina tiloina tai toimijoina. Keskustelussamme nousi esille vuonna 2008 toteutettu kartoitus yleisissä kirjastoissa käytetyistä suodatin- ja esto-ohjelmista. Tulos ei kirjastojen kannalta ollut kovin mairitteleva. Selvityksen mukaan 18 % kirjastoista rajoittaa internetin sisältöjä joko teknisesti suodatin- ja esto-ohjelmin tai muilla keinoilla kuten ohjeistamalla ja valvomalla. Osa vastanneista ei tiennyt suodatetaanko yleisöpäätteiden verkkosisältöjä. 47 % vastaajista on joutunut suodatinjärjestelmän hankinnassa sopeutumaan esimerkiksi koko kaupungin mitassa tehtyyn päätökseen. Suodatinjärjestelmiä on otettu käyttöön enimmäkseen lastensuojelullisin perustein. Selvityksessä osaa käytetyistä sisällönsuodatusmenetelmistä testattiin, ja erityisesti niiden toimivuutta suhteessa pornografisen ja väkivaltaisen aineiston suodatukseen. Eri ohjelmista parhaimmillaan ohjelma pystyi estämään noin 96 % ja heikoimmillaan noin 59 % pornografisesta sisällöstä. Testauksessa suodattimeen tarttui kuitenkin myös paljon asiallista sisältöä, kuten seksuaalivalistukseen ja perheneuvontaan liittyviä sivustoja. Väkivalta-aineistojen kohdalla suodatinohjelmat olivat tehottomia. Testi osoitti, etteivät suodatinohjelmat pystyneet erottelemaan liikkuvan kuvan sisältämää väkivaltaa.

Selvityksen teettänyt Suomen kirjastoseura katsoi, ettei tulosten perusteella esto- ja suodatinohjelmia ei voida pitää ratkaisuna kirjastoissa eikä päätöksentekoa oltu välttämättä harkittu loppuun saakka. Verkkosisällön rajoittamisesta ei myöskään oltu aina tiedotettu asiakkaille. Päätöksenteon ja käytäntöjen tulisi olla asiakkaille läpinäkyvää ja perusteltua. Tässä suhteessa kirjastot olivat siis rajoittaneet sananvapautta. Kyseessä ollut siis kestämätön ristiriita; kirjaston pitäisi edustaa tasa-arvoa, suvaitsevaisuutta ja demokratiaa. Sananvapaudesta kiinnostavaa tietoa tarjoaa mm. EFFI: http://www.effi.org/sananvapaus/

Reetta, Pirjo, Inka, Saija, Rauna

Ryhmämme (Pauliina, Olli ja Miikka) pohdintoja Vapauden asteet verkkomediassa -luennosta:

Kirjastot Suomessa ovat luentovideon mukaan esimerkki julkisesta vapauden paikasta (tietokoneet ovat asiakkaiden käytössä). Useimmat kirjastot vaativat kuitenkin edelleen toimivan kirjastokortin netin käyttöön. Yksi ryhmämme jäsen mainitsee kokemuksensa Vantaan kirjastoissa työskentelystä, jonka aikana hän on törmännyt monenlaisiin asiakkaiden välisiin kiistoihin, esim. riitoihin tietokoneen varaamisesta: tietokoneille on siis aina ollut tunkua. Myös lasten ja nuorten sekä huomattavasti vanhempien asiakkaiden välillä ilmenee tietynlaista sotimista. Vanhemmat naishenkilöt erityisesti tykkäävät valittaa sanoen, että nuoret eivät saisi käyttää kirjaston koneita ”turhaan touhuun” kuten Facebookkiin ja selainpelien pelaamiseen.

Internet on vapauttanut mahdollisuudet oppia. Yhtenä esimerkkinä tästä annetaan luentovideolla Khanacademy, jonka perustanut mies on tehnyt opetusvideoita nettiin. Hän ei kuitenkaan halua toiminnalleen rahoitusta. Tämänkaltaista omaehtoista toimintaa on netissä paljon. Internet ei kuitenkaan ole välttämättä demokraattinen aina: joku omistaa nettisivut ja päättää, mitä julkaistaan. Myös nettisivujen serveri on joidenkin hallinnassa. Pidimmekin mielenkiintoisena ylipäätään pohtia sitä, mikä on vapautta. Mihin pisteeseen asti ihminen on vapaa, länsimaissakaan?

Nettisivujen käyttäjät ovat yhtiöille potentiaalisesti arvokkaita. Miljoonien käyttäjien tuomat mainostulot houkuttelevat. Esimerkiksi Google ja Facebook rahoittavat toimintansa mainostuloilla. Mistä siis rahoitus Wikipedialle, vai tarvitaanko sitä? Onko vertaistuotannossa tarpeeksi potentiaalia toiminnan kehittämiseen, vai tarvitseeko Wikipedia tulevaisuudessa kasvavassa määrin rahaa? Entä jos se saa kilpailijan, jolla ei ole jaloa periaatetta liiketoiminnan välttämisestä, ja joka tämän takia saa jonkinlaisen etulyöntiaseman suurempien resurssien johdosta?

Keskustelussamme nostettiin esiin myös se, että radiossa ja televisiossa mainostelevisioiden ja kaupallisten radioiden rinnalla on eurooppalainen perinne valtion rahoittamien sisällöntuottajien verkostoista. Suomessa tätä edustaa Yleisradio. Rahoitus kerätään kaikilta television käyttäjiltä − tai siis nyt vuodenvaihteessahan se sidotaan Suomessa suoraan verotukseen. Yhdysvalloissa tällaista Yleisradion kaltaista valtiollista toimijaa ei ole.

Kaipaisiko Internetkin oman Yleisradionsa? Voisiko esimerkiksi Wikipediaa tukea valtiorahoitteisesti? Ongelma tässä on tietenkin Wikipedian globaalisuus. Minkä valtion vastuulla se olisi? Yhdysvallat ei varmasti lähtisi tähän mukaan. Olisiko niin, että Suomen kansalaisille tarjottaisiin ilmainen Wikipedia jolloin käyttäjämaksu olisi sidottu verotukseen? USA:ssa olisi taas käyttäjälle maksullinen Wikipedia. Toki Wikipedian maksullisuus sotisi alkuperäistä ideaa vastaan. Mutta entä jos Wikipedia kaatuu ilman rahoitusta? Voidaan tietenkin kysyä, onko huoli Wikipedian rahoituksesta alkuunkaan aiheellinen Ehkä vertaistuotanto vain yksinkertaisesti on niin toimiva ja kattava, ettei tuotannon rahoitusta tarvita.

- Pauliina, Olli ja Miikka

Pitääkö medialukutaitoa harjoittaa vai synnyttää heimosota?

Internetin on vapaa. Se edistää demokraattisuutta, lisää tasa-arvoa ja vaikuttamisen mahdollisuuksia. Köyhääkin kuunnellaan. Ovatko ne joukkohysterian hypetyshokemia, internetiä hyödyntäviä kaupallisten tahojen markkinointiponnisteluja vai yksittäisten kansalaisten riemukiljahduksia vapaasta ilmaisun ympäristöstä. Mistä internetin vapaus muodostuu?

Keskustelussa esiteltiin verkkomedian neljä (0+3=4) erilaista vapauden astetta. Ne määrittyvät sen perusteella, kuinka osallistuja voi vaikuttaa median sisältöön, kuinka hän hallitsee ja hallinnoi käytettävän teknologian ja millä tavalla hänellä on mahdollisuus vaikuttaa tuotannollisiin rakenteisiin.

Vapauden nollapistetasolla (closed) viestin vastaanottajalle ei luoda mahdollisuuksia tuoda omaa mielipidettään esille. Media rakentuu yksisuuntaiseen viestintään, jossa on lähettäjä, vastaanottaja ja yksi oikea viestin sisältö. Sitä ei haluta asettaa alttiiksi muutoksille ja kyseenalaistamiselle. Yhteiskunnan vallanhuipulla olevat instituutiot ja kaupalliset tahot tuottavat yksisuuntaista heidän näkökulmaansa tukevaa informaatiota. Portin vartijoiden tavoitteena on vallan säilyttäminen. Minulla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa informaation sisältöön. Ainoa keinoni ragoida viestiin on sulkea tai vaihtaa mediaa.

Ensimmäinen vapauden aste (first stage of freedom) on käytetyin vapauden asteen muoto. Osallistujalla on mahdollisuus tuoda esille oma mielipiteensä. Hän voi kommentoida, antaa palautetta, likettää, äänestää asian puolesta tai vastaan. Osallistujalle annetaan pieni mahdollisuus tulla kuunnelluksi, mutta takaako käytäntö, että häntä kuunnellaan todettiin keskustelussa. Se onkin eri asia. Ensimmäisen asteen vapaus lienee nolla-astevapauden kaupallistettu versio, jota käytetään ainoastaan sen vuoksi, että osallistujille annetaan mielikuva osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuudesta. Hänet saadaan pysymään median piirissä asiakkaana, kohderyhmänä, kuluttajana, kansalaisena. Kun osallistua saa kommentoida esimerkiksi mielipidepalstalla jotakuta asiaa, niin hänen olonsa huojentuu ja hän kokee tulevansa kuuluksi vaikka mitään siihen liittyviä käytäntöjä ei olisi olemassakaan. Sitä voisi sanoa psykologiseksi paineen purku keinoksi, jolla osallistujat saadaan pysymään linjoilla. Jos aidosti hyödynnettäisiin käyttäjän mielipidettä ja siirryttäisiin kohti käyttäjälähtöistä toimintaa huomioimalla käyttäjän tarpeet, se vaatisi lisäponnisteluja ja lisäresursseja. Kaupallisuudella on oma logiikkansa, jonka mukaan se järjestää toimintansa, tuskin siihen sisältyy kuunteleminen ellei se palvele heidän etuaan. Kuka on kuullut vallanpitäjästä, joka haluaa luopua eduistaan?

Toisen asteen vapaudessa (double freedom) osallistujalla on mahdollisuus itse hallita julkaisuympäristöä. Hän voi vaikuttaa kuinka sisältö näyttäytyy muille ja hän voi rakentaa julkaisunsa omien mieltymistensä tai ilmaisullisten vahvuuksien perusteella. Hän voi hyödyntää tekstiä, kuvaa, videokuvaa, animaatiota, puhetta jne. Osallistujaa ei pakoteta käyttämään ainoastaan esimerkiksi kirjallista esittämisentapaa. Esteettisillä ja toiminnallisilla valinnoillaan hän liittyy omaksi kokemansa kulttuuritaustan viitekehykseen (Haluaako nän näyttäytyä esimekriski neutraalilta virallisesta taholta vai dadahenkilseltä avantgardistilta). On mahdollista luoda digitaalinen rooli jossakin yhteisössä. Toisen asteen vapauden ongelmaksi muodostuu yleisö. Voin hallita sisällöntuotantoa ja julkaisualustaa, mutta valmista yleisöä ei ole olemassa. Tuottamani sisältö joutuu veriseen hengissä säilymiskamppailuun. Kiinnostuuko siitä kukaan ja miten kuulluksi tulemisen vaatimus vaikuttaa sisältöön? Onko sen ehtona sisällön laatu, kiinnostavuus tai pikkunäppäryys vai muodostuuko sisällön tuotannosta kapea-alaisia erikoisosaajien kenttiä, jotka pirstaloituvat omiensa pariin?

"Alaston kriitikko" on Otso Kantokorven ylläpitämä blogi (http://alastonkriitikko.blogspot.fi/), jossa hän julkaisee näyttelyarviointeja. Sivut ovat kiinnostava esimerkki yksilön vapaan tahdon tilasta, toisen asteen vapauden toteutumisesta vaikkakin se on toteutettu ensimmäisen asteen alustalle blogiin, missä on rajoitettu julkaisumuoto. Sisällön tuotannon näkökulmasta hän toimii omaehtoisen äänen tuottajana, joka sitoutuu double freedom lähtökohtaan. Kriitikkona hän vierailee yllättävissä ja vähemmän huomiota saaneissa näyttelyissä. Hän nostaa esille ajankohtaisia vähemmän esille tulleita keskustelun avauksia kuvataiteen kentältä. Kirjoituksessa on vahva oma ääni sekä tahtotila, joka ei mahtuisi päivälehtien julkaisuperiaatteisiin. Hän myös avoimesti paljastaa omat näkökulmansa riisuutumalla "alastomaksi kriitikoksi" ilman valtajulkaisujen verhoamia näkökulmia.

Neljäntenä vapauden asteena (triple freedom) keskustelussa nostettiin esille tuotannollisten resurssien hallitseminen. Olen omavarainen. Voin esimerkiksi perustaa palvelimen tai luoda infrastruktuuria. Hallinnoin ja määrittelen sen sisällön, tekniikan, ohjelmat ja julkaisuperiaatteet. Valitsen myös osallistujat. Tässä tapauksessa tuotantoon liittyvät rakenteet eivät ole enää kaupallisten yritysten tai yhteiskunnallisten toimijoiden omistuksessa, eivätkä heidän omat tavoitteet pääse sanelemaan toiminnan kenttää. Triple freedom vaihtoehto kuulostaa verkkotuotannossa maailmanlopun meiningiltä. Nykyinen verkkotuotannon periaate murentuu ja repeytyy osaverkoiksi. Jäljelle jää globaalin verkon riekaleita, jotka toimivat omilla tahoillaan, omavaraiset nettikylät ja -yhteisöt vahvistuvat ja jännitteet niiden välillä kärjistyvät. Syntyy uusi heimojen välinen sotatila. Ajetaan omia näkökulmia, jossa konsensukselle ei ole tilaa

Elämmekö nettisisältötuotannossa ja sen jakamisessa villillä kulta-ajalla? Kenties sen kehitys lisääntyneiden rajoitteiden, kaupallisuuden, maksujen ja tekniikkaan menevien resurssien vuoksi jakaa käyttäjät kahteen leiriin. On olemassa hyvinvoivat ja rikkaat, jotka voivat käyttää nettiä kokonaisuudessaan (nykytila) ja köyhät, jotka saavat siitä vaan kaupallisuuden tai vajaat käyttöoikeudet. Trendihän on jo nyt vahvistumassa kovaa vauhtia. Pääset palveluihin jos maksat ja jos et maksa, niin saat rajoitetut käyttöoikeudet. Sen tuloksena nohevat muodostavat omat lähi-kaukoverkkonsa, johon osallistuminen perustuu koulutukselle ja asiantuntijuudelle. Verkko on riekaleina ja sen demokraattinen utopiaulottuvuus on kadonnut. (vähän maalailua, kun tänään piti tulla Maya ennustusten mukaan maailmanloppu pari tuntia sitten).

Medialukutaidon syvin olemus kätkeytynee/kytkeytynee neljän vapauden asteen erilaisiin verkon sidoksiin. Kuinka ymmärrän eri vapausasteissa jylläävät voimatekijät sekä hierarkkiset rakenteet. Olenko niiden armoilla vai osaanko hyödyntää niitä?

"teika"

Moduuli IV'

Arabikevään kansannousujen on sanottu olevan facebook/twitter vallankumouksiksi, mutta tosiasiassa suurin osa mielenosoittajista on saatu paikalle ihan perinteisen puskaradion kautta. Tuskin monellakaan arabikevään kansannousuihin osallistuneista ihmisistä oli/on twitter- tai facebook tiliä. Diktatuurisissa valtioissa netin käyttö on yleensäkin hyvin rajattua ja valvottua. Esimerkiksi Kiinassa täytyy jokaisen netin käyttäjän rekisteröityä keskushallinnon rekisteriin. Ja jos kansalaisten nettikäyttäytymistä ei muuten saada kuriin, niin aina on mahdollista valtiovalta katkaisee netin kokonaan ( Mubarak/Egypti). Poikkeuksellisiksi arabikevään kansannousut on tehnyt se että mielenosoittajilla on ollut aivan uudenlainen yhteys ulkomaihin. Ihmiset ympäri maailman ovat saaneet tietoa (saivat) tapahtumista reaaliaikaisesti.

Demokraattisissa maissa kuten Suomessa netin käyttö on hyvinkin vapaata. Esimerkiksi hallitusta saa kritisoida mielensä kyllyydestä, ja netinkäytön vapautta koskevat keskustelut ovatkin pääsääntöisesti koskeneet ns. vihapuheita. Mutta ei Suomessakaan olla vailla sensuuria. Kuulin vasta luennoillamme että krp:llä on oikeus sulkea haluamiaan nettisaitteja ilman että he ovat tilivelvollisia kenellekään. Tämä ei varmasti haittaa ketään niin kauan kun lopetettavat sivustot ovat rikollisia, mutta ongelmallista on se ettei poliisin toimia valvota. Mistä sitä tietää ettei hallituksen vastaisia sivustoja siivota jo nyt. Toinen ongelma on että yksittäisten sivustojen sulkemisella ei loppujen lopuksi saada paljoakaan aikaan. Se korkeintaan hankaloittaa sivuille pääsyä ja estää sinne vahingossa eksymisen, mutta aina on salausmekanismeja tai darknetin kaltaisia vertaisverkkoja jotka mahdollistavat rikollisen aineiston levittämisen. Tuntuu ettei päättäjät ole kovinkaan perillä kuinka netti ylipäätään toimii.

Verkkoluennolla käsiteltiin myös kuinka vapaata on toimiminen esimerkiksi facebookissa. Moni varmasti on jo kuullut että facebookkiin ei kannata laittaa ihan mitä sattuu materiaalia, koska ne ei häviä netistä käytännössä ikinä. Se että sivustolle ladatut kuvat ja videot ovat facebookin omaisuutta onkin monelle varmasti uudempaa tietoa. Suurin osa ihmisistä tuskin välittää asiasta, mutta ainakin se on asia joka jokaisen facebookin käyttäjän olisi hyvä tietää. Yhdessä vaiheessa minunkin ystäväni julkaisivat sivustollaan tekstin jossa kiellettiin facebookkia käyttämästä sivustolla julkaistua materiaalia, mutta myöhemmin lehdessä todettiin sellaisen julkaisun olevan merkityksetön. Sinänsä sivun käyttäminen on varsin vapaata sillä sinne saa laittaa sellaista sisältöä kuin haluaa. Tosin kyllä facebookkin sensuroi ja sulkee tarvittaessa sivuja. --Villek (keskustelu) 4. tammikuuta 2013 kello 13.02 (UTC) ______________________________________

IV Vapauden asteet verkkomediassa

On hienoa kuulla että internet on antanut niin paljon mahdollisuuksia ja demokratiaa kaikille käyttäjille sosiaalisen median kautta. Internet on mahdollistanut sen että yksilöillä on sananvapauksia ja mahdollisuuksia toteuttaa itseään vapaasti internetin välityksellä. Kuka tahansa voi julkaista mitä tahansa materiaalia internetissä ei niinkuin printtimaalilmassa, sinun tarvitsee olla toimittaja tai sinun tekstisi tarkistetaan ennen julkaisuasi, vaan internetmaailma on hieman vapaampi, kukaan ei tule tarkistamaan tekstiäsi ennen julkaisuasi. Nykyään sosiaalinen media myös mahdollistaa sen että kansalainen voi olla aktiivinen poliittisesti verkon kautta, puhutaan ensimmäisen asteen vapaudesta jolloin kansalaisella on mahdollisuus vaikuttaa antamalla palautetta komenttibokseihin. Tämä on anatanut mahdollisuuden kansalaisella olla interaktiossa politiikkojen kanssa, mutta se ei tarkoita kuitenkaan sitä että heidän äänensä tulee kuulluksi. Yhdessä tekeminen on sosiaalisen median keskeinen taivoite ja tämä näkyy hienosti esim toisen asteen vapaudessa. Otetaan esille wikiopisto, jossa voi julkaista oppikirjoja ja itse kustantajaan voi ottaa yhteyttä ja voi esim päästä vaikuttamaan itse oppimateriaalin sisältöönkin, tässä toteutuu jälleen interaktio. Toisen asten vapauksiin kuuluu myöskin wikipedia ja blogi, jossa voi myöskin hallita sisältöä, wikipediassa kuka tahansa pääsee muokkamaan ja päivittämään uusia tietoja ja blogissa kaikki blogin hallitsijat pääsevät muokkaamaan sisältöä. Joustavuusmahdollisuus on näissä esimerkeissä loistava. Antaako internet hieman liikaa vapauksia, sillä kuka tahansa voi julkaista tekstiä. Onko liiallisesta vapaudesta haittaa? Osaavatko kaikki käyttää esim sananvaputta järkevästi loukkaamatta muita käyttäjiä? Osaako kaikki käyttää vapaauksista huolimatta internettiä oikein? Pitäisikö internetiä säästää?? ja ketä sitä säätäisi? Mikä on vapaus ja missä sen raja menee?? pitäisikö säätää ”kill switch, sillä harva tietää missä raja menee.

Zahra, Mikko, Perttu & Anton

VAPAUS JA NETTI

Niin, internetin käyttöä ja sen suosiota tuskin kukaan osasi arvuutella. Netistä löytyy kaikki ja sinne voi kuka tahansa kirjoittaa. Siinänä pe eongelma taitaa ollakkin. Tietoa on enää vaikea luokitellla- Tuleeko tulevaisuudessa eim esimerkiksi erilaisia taso vyöhykkeiträ joilla on erilaiset tiedon luotettavuus asteikot. Vihreä on tutkitu taso ja punainen jollakin tapaa todistettu jne. Vanhassa kunnon mediassa oli aina portinvartijat. Jopa Aamulehteen ei saanut julkaista mitä haluaa. Vastuussa oli niin kirjoittaja kuin päätoimittaja. Siksi edellä mainitut asteikot tms.ovat varmaankin jollain tavalla tulevaisuutta.

Suomeen lopullisen läpimurron tänä vuonna tekemä Twitter on jopa Facebookkia "vaarallisempi" media. Siellä kuka tahansa voi seurata ketä tahansa. Ja niillä joilla, yleensä julkisuuden hahmoilla, on 10 000 seuraajia, joten heidän twiittaamisensa=ajatuksensa tulevat näkyviin monille. Väärin käytettynä tälläinen media on uskomattoman voimakas levittämään esimerkiksi vihamielisiä ajatuksia mutta myös toisaalta ehkä myöskin niitä hyviäkin ajatuksia tai tekoja. Naamakirjaa ja twitteriä kyllä valvotaan joista hyvinä esimerkkeinä toimivat nuoren pariskunnan keskustelu, jossa valvojat oliva ymmärtäneet sanan pommi väärään yhteyteen ja pariskunta ei saanut astua jalallaan Yhdysvaltojen maaperälle. Toinen esimerkki on italialaisesta toimittajasta jolla oli muutama 100 seuraajaa. Hän oli katsonut suomalaista matkailuohjelmaa ja tehnyt "staiirisen" johtopäätelmän, että suomalaiset olisvivat ryyppyhullua kansaa(?). Italialainen media teki siitä lehtijutun jota seurasi suomalainen media ja lööppisirkus oli valmis. Twitter ja muut uudehkot koneistot tuovat sananavaltaa kaikille mutta sen oikea käåyttö onkin aivan eriasia. Ohjemilmia kyllä siis valvotaan mutta ihmisten ajtuksia ja päätelmiä toisten ihmisten sanoista/ajatuksista voi tehdä isoja virhepäätelmiä. Jokaisella tarvitsi olla henkilökohtainen portinvartija. Harmi kun mutsi ei kerkee tekeen kaikee. :)

Vapauksesta puhuttaessa meistä keskustelu menee liian pitkälle kun ruvetaan miettimään sähkönjakelun omistusketjua tms. On hyvä tiedostaa, että Facebook toimii markkinakoneiston avulla ja naamakirja välittää tietoa eteenpäin, kuka tsiikaa ja tykkää urheilusta niin hänelle pompsahtelee asiaan liittyviä mainoksia, toisaalta hyvä? Toisaalta huono, ihmiset pystytään jälleen World Wide Webin avulla ryhmitteleen ja sitä kautta jopa määrittelemään. Toisaalta, haittaako ulkoinen leima jos henkilö itse tiedostaa vaarat ja pystynee erottamaan oikean ja väärän? Mutta kuka pysyy kiehityksen mukana niin, että pystyisi asiaa nuoremmille tai ihan kelle tahansa opettamaan. Suomen ykköstwitternisti Tuomas Enbuske?

tieto #luotettavuus #epäreflektiivisyys #kättelyt

Johtavat tutkijat, primus inter pares: @Eronen21 & @Kurre_195_95