Mediakasvatus ja uudet lukutaidot/Syksyn 2014 kurssi/Oppimismodulit/moduli VI-keskusteluun

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

SISsit-ryhmän keskustelukooste videosta Hipit ja jupit (Ryhmän jäsenet: Reetta Kannas, Emilia Naukkarinen, Sanna Tanskanen, Kati Lehtonen ja Anni Malinen)

Tämä keskustelukooste sisältää ryhmämme tärkeimmät huomiot ja omia mietteitäni Vadénin ja Suorannan videosta Hipit ja jupit. Keskustelussamme heräsi ajatuksia muun muassa yliopistojen hippikulttuurista, tietotekniikan läpäisemästä yhteiskunnasta ja esimerkiksi tiedontallennuksen siirtymisestä henkilökohtaisista kansioista verkon pilvipalveluihin.

Yliopistojen hippikulttuurin juurten voidaan sanoa olevan peräisin 1960-luvulta, jolloin hippiliike muutoinkin nosti päätänsä. Yliopistot olivat laitoksia, joissa valtarakenteille etsittiin vaihtoehtoja. Tiedon vapautuminen kaikille auttoi irtautumaan ennakkoluuloista ja konservatiivisista arvoista ja laittamaan alulle monia nykyisinkin merkittäviä ideoita ja yrityksiä. Tämä seikka herätti keskustelussamme kysymyksen siitä, toimivatko nykyaikaiset yliopistot samalla tavalla? Vastaukset olivat kaksijakoisia: oltiin toisaalta sitä mieltä, ettei yliopistokoulutus tähtää kuin tehokkaaseen rahoituksen käyttöön ja opiskelijoiden valmistumiseen, mutta toisaalta sitä, että ainejärjestöissä on edelleen voimaa ja mahdollisuus luoda uutta, kenties jopa uusia yhteiskuntamalleja kuten 1960-luvulla. Myös tutkimus pitää toki edelleen yllä yliopistojen tieteenharjoittamista ja innovatiivista puolta, vaikka ehkä 1960-luvun ideaaliajoista on ehkä tultu jonkin verran alaspäin.

Hippikulttuuri siis sysäsi yhteiskuntaamme koulutuksen massoittumisen ja teknologian aktiiivisen hyödyntämisen kautta hiljalleen kohti informaatioyhteiskuntaa. Keskustelumme sisälsi paljolti huomioita siitä, kuinka nykypäivänä lähes jokaisessa työssä käytetään tietotekniikkaa tavalla tai toisella. Videolla puhuttiin myös, kuinka suuren osan ihmisten tekemistä töistä tulisi olla niin sanottuja informaatioammatteja, jotta yhteiskuntaa voitaisiin kutsua informaatioyhteiskunnaksi. Nykypäivänä voidaan kuitenkin puhua informaatioyhteiskunnasta samaan tapaan kuin teollisesta yhteiskunnasta teollistumisen aikakaudella. Suurimman osan ihmisistä ei varsinaisesti tarvitse toimia informaatioammatissa, mutta töiden yleinen rakenne ja runsas tietotekniikan käyttö antavat yhteiskunnalle eräänlaisen mallin, jonka perusteella puhumme nykyisin informaatioyhteiskunnasta.

Kolmantena pääasiallisena keskustelunaiheena oli ihmisten henkilökohtaisen tiedon siirtyminen esimerkiksi sosiaaliseen mediaan ja pilvipalveluihin. Keskustelimme tällaisen kehityksen riskeistä: siitä, kuka omistaa ja hallitsee verkossa julkaistua henkilökohtaista informaatiota, mitä intressejä kaupallisilla toimijoilla voi olla ja miksi teknologian jatkuva kehitys kuitenkin sallii tietojemme hallussapidon ja sen pimittämisen, mitä tiedolla mahdollisesti tehdään. Vaikka pilvipalvelut ovat nykyaikainen, käteväkin, tapa jakaa ja tallentaa tiedostoja, itse en ole kuitenkaan vielä siirtynyt käyttämään niitä täysipainoisesti. Luotan ennemmin henkilökohtaisiin kansioihin ja muihin "vanhanaikaisempiin" henkilökohtaisiin tiedonhallintakeinoihin.

--Anni Malinen (keskustelu) 17. joulukuuta 2014 kello 10.27 (UTC)

Informaatiosotureiden keskustelu[muokkaa]

Osa ryhmämme jäsenistä oli nähnyt tämän videon jo aikaisemmin, mutta olimme silti sitä mieltä, että vapauden, vallan ja kaupallisuuden yhteen kietoutuminen informaatioyhteiskunnan juurissa oli ajatuksia herättävää ja luo mielenkiintoisen taustan aiemmalle uusien lukutaitojen ja kriittisen ajattelun oppimisen pohdinnalle. Oli myös mielenkiintoista huomata, kuinka tämän kurssin konteksti vaikutti siihen, että tulkitsimme tällä kertaa videota hieman eri tavalla kuin viimeksi.

Ensimmäinen luennolla esiin nostettu informaatioyhteiskunnan juuri oli 60-luvun hippiaate, joka laajemmin ajateltuna voidaan ymmärtää sallivuuden aikana ja annettujen valtasuhteiden kritisoimisena. Informaation vapaus kuului olennaisena osana hippiliikkeeseen eikä olekaan ihme, että informaatiodeterministiset ajatukset nousivat sitä myötä, kun huomattiin kuinka massatiedotus (broadcasting) hajottaa ennakkoluuloja ja tuo ihmisiä yhteen. Ryhmän mielestä myöhemmässä vaiheessa olennaista oli siirtyä massatiedotuksesta sosiaaliseen mediaan, jossa käyttäjä voi itse valita, mitä tietoa lukee ja mitä itse jakaa. Jakamisen taustalla oli ajatus siitä, että tieto pitää saada kaikkien saataville. Ryhmäkeskustelussa nousi esiin esimerkkejä jakamisen ja valinnanvapauden tärkeydestä. Yksi näistä oli uskonpuhdistus ja Luther, jonka mielestä ei riitä, jos papit lukevat Raamattua kansalle, vaan kaikkien pitää itse kyetä tutkimaan Raamattua. Muita keskustelussa käytettyjä esimerkkejä olivat kiertokirjeet ja fanien välityksellä levinneet fanzine-tiedotteet.

Keskustelimme ryhmän kanssa myös siitä, kuinka Internet ja sosiaalinen media ovat lisänneet kansalaisten ruohonjuuritason aktiivisuutta Suomessa ja muualla maailmassa. Esimerkiksi uutisia ei enää kuulla vain yhdestä lähteestä, vaan tiedot ja vaihtoehtoiset tulkinnat leviävät blogien, Twitterin ja muiden sovellusten kautta laajalle. Ihmiset myös kommentoivat esimerkiksi uutisia hyvinkin perustellusti erilaisten sosiaalisen median sovellusten avulla, vaikka toki keskusteluissa esiintyy paljon myös asiattomia tai argumentoimattomia kommentteja. Informaatioteknologia mahdollistaa uusia tapoja osallistua demokraattisesti yhteiskunnan tapahtumiin. Mikään teknologiadeterministinen itsestäänselvyys tämä demokratian uusi muoto ei silti ole, vaan kansalaisten on aktiivisesti huolehdittava omista oikeuksistaan. Tärkeintä on siis ihmisten kyky kriittiseen ajatteluun ja itsenäiseen toimintaan.

Ehkä hieman ristiriidassa hippiaatteeseen verrattuna toinen informaatioyhteiskunnan tärkeistä juurista oli sotilaallis-teollinen näkökulma. Tarkemmin tarkasteltuna sen merkitys on kuitenkin ilmeinen: tieto on valtaa. Kaikki hallinnolliset organisaatiot tarvitsevat jouhevaa informaationkulkua ja mahdollisimman tehokasta teknologiaa tämän tueksi. Kuten videoluennossa otettiinkin esille, tulevat nämä kaksi juurta olemaan aina ristiriidassa keskenään. Sotilaallis-teollinen juuri vaatii suljettua ja tiukkaa informaatiokontrollia, jota jaetaan yhdeltä monille, kun taas vapaus juuri nimensä mukaan vaatii avoimuutta ja tiedon liikkumista monilta monille. Kuitenkin on hyvä muistaa, että esimerkiksi Internet on saanut alkunsa armeijan tarpeista saada kehitettyä viestintäverkko, joka ei olisi riippuvainen vain yhdestä tai muutamasta keskuksesta. Sotilaallis-teollinen näkökulma on siis olennainen osa vapaata tiedonkulkua.

Kolmas, eli kaupallinen juuri yhdistää hippiaatteen ja sotilaallis-teollisen näkökulman. Tiivistettynä teknologian kehitys voidaan nähdä niin, että ensin samat henkilöt ovat rakentaneet työkseen esimerkiksi tietokoneita sotakäyttöön, ja sodan jälkeen he saavuttamallaan tietotaidolla alkavat suunnitella tietokoneita itse sekä markkinoida ja myydä niitä monille. Eli markkinatalous mahdollistaa tavallisten ihmisten astumisen tietotekniikan maailmaan. Mikäli tämän mahdollisuuden antaminen olisi kiinni sotilaallis-teollisesta juuresta, sitä ei annettaisi. Mikäli olisi kyse informaation vapauden juuresta, ei moista mahdollisuutta olisi edes muodostunut annettavaksi.

Kaupallisuus voidaan siis informaatioteknologian kehityksen kannalta nähdä positiivisen asiana, sillä ilman sitä ja teollista massatuotantoa meillä ei luultavasti olisi tarpeeksi pieniä, kestäviä ja halpoja laitteita, joita kuka tahansa voi käyttää olematta asiantuntija. Ryhmän mielestä ei myöskään ole väärin tai vapauden aatetta vastaan, jos esimerkiksi ohjelmistojen koodaaminen kuuluu tekijänoikeuslakien piiriin. On aina oikein korvata ihmiselle tämän tekemä työ. Kaupallisen juuren kauneus onkin juuri siinä, että omistajuus vaihtuu. Yksilö saa itse päättää miten ja mihin ostamaansa laitetta tai softaa käyttää. Laitteiden ja ohjelmien maksullisuus on siis osaltaan mahdollistanut yhä parempien ja helppokäyttöisempien sovellusten kehittelyn ja siten antanut yhä suuremmalle ihmisjoukolle mahdollisuuden osallistua informaatioteknologian käyttöön. Jos vielä olisi käytössä vain komentorivipohjaisia unix-päätteitä, kovinkaan moni tuskin viihtyisi tietokoneen äärellä.

Informaatioteknologian kaupallisuus herätti ryhmän jäsenissä myös paljon kriittisyyttä. Ohjelmistojen tuottajat haluavat valvoa ja analysoida käyttäjien tekemisiä sekä ohjelmien kehittämisen vuoksi että markkinointisyistä. Kun helppokäyttöisyys leviää uusille alueille, esimerkiksi nyt pilvipalveluihin, vaarantuu omien aineistojen käytön vapaus yhä lisää, kun aineistot ovatkin palveluntarjoajan hallussa eivätkä omissa käsissämme. Pilvipalveluihin voi liittyä myös tietomurtoriskejä ja aineistosta voivat olla kiinnostuneita myös valtiolliset valvontatahot. Kaupalliset ohjelmistot myös sitovat meidät käyttäjät määrättyjen ohjelmistojen käyttäjiksi ja voivat tätä kautta kaventaa osaamistamme.

Ryhmä keskustelikin paljon myös luennon loppupuolella esitetystä kysymyksistä: osaatko tehdä tekstinkäsittelyä vai käyttää yhtä tekstinkäsittelyohjelmaa, ja osaatko käyttää tietokonetta vai MacBookia? Ryhmän jäsenet kokivat, että ovat menossa suuntaan, jossa osataan yhä paremmin käyttää yksittäisiä laitteita ja sovelluksia, mutta käsitys netin mahdollisuuksista ja tietotekninen kokonaiskuva on kaventunut merkittävästi. Ryhmän jäsenet mielsivät tämän ongelmalliseksi, mutta toisaalta keskustelussamme nousi esille, että haluaisimme tietokoneiden ja mobiililaitteiden toimivan yhtä helposti kuin leivänpaahtimet, eikä meillä vain yksinkertaisesti ole aikaa esimerkiksi Linux-käyttöjärjestelmän opetteluun.

Ryhmän mielestä on myös tärkeää huomioida, että esimerkiksi Apple, jonka suosio perustuu tuohon leivänpaahdin-ajatukseen, ohjaa radikaalisti laitteidensa kautta sitä miten verkkoa käytämme. Järjestelmä on suljettu, eli vaikka on todella helppoa ostaa palveluja ja tuotteita Applen omasta kaupasta, netin ilmaisen materiaalin lataaminen on erittäin hankalaa. Ohjelmien monopolisoinnista voi siis seurata käytön rajoituksia, ja hypoteettisen kill switchinkin käyttäminen on helpompaa laajalle levinneen, yhden tahon omistaman ja ohjaileman käyttöjärjestelmän avulla. Ryhmänä olimme kuitenkin sitä mieltä, että kaupallisen informaatioteknologian tarjoamat mahdollisuudet ovat sen uhkia suuremmat. Välineissä ei ole niiden käyttötarkoituksia rajoittavia ominaisuuksia, joten ne lisäävät käyttäjien vaikutusmahdollisuuksia tarjotessaan väyliä levittää ajatuksia ja tehdä yhteistyötä mitä erilaisimmissa asioissa.