Mediakasvatus ja uudet lukutaidot/Syksyn 2014 kurssi/Oppimismodulit/moduli VII-keskusteluun

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

SISsit-ryhmän keskustelukooste videosta Changing Education Paradigms (Ryhmän jäsenet Reetta Kannas, Emilia Naukkarinen, Sanna Tanskanen, Kati Lehtonen ja Anni Malinen

Sir Ken Robinsonin luennoi koulutuksen olemuksesta ja sen nykyepäkohdista. Ryhmäkeskustelumme tärkein anti liittyi koulujärjestelmän ja sen ihmisiä jaottelevan luonteen pohdintaan; onko esimerkiksi oppilaiden jakaminen ikäryhmän tai sukupuolen mukaan hyvä vai huono asia?

Video herätti selkeästi paljon kysymyksiä: miksi koulujärjestelmä on olemassa, mitä varten yleensä opiskelemme, mitä ihmisten jaottelulla ikä- ja sukupuoliryhmiin halutaan saavuttaa? Varsinkin sukupuolikysymys herätti tasa-arvopohdintoja: onko oppilaita järkevää erottaa omiksi ryhmikseen vaikkapa liikuntatunneilla? Omalla ala-asteellani vain ensimmäisellä ja toisella luokalla tytöt ja pojat osallistuivat samoille liikuntatunneille, mutta tämä muuttui heti kolmannelle luokalle siirryttäessä. Tulimme siihen tulokseen, että jos sukupuolijakoa lähdettäisiin muuttamaan, se vaatisi tietysti sukupuolineutraalia lähestymistapaa jo aivan pikkulapsivaiheesta lähtien. Vuosikymmeniä harjoitettua käytäntöä voisi olla vaikea lähteä muuttamaan.

Myös ikään perustuva oppilaiden jakaminen oli keskustelussamme kyseenalainen seikka. Onko iän perusteella luokka-asteisiin jakaminen todella tarpeellista, taidot kun kehittyvät useilla ihmisillä hieman eri aikoihin? Tämä on toisaalta samankaltainen kysymys kuin sukupuolijako. Itse uskon, että jos iän perusteella tehty luokkajako ei olisi toimiva, sitä ei olisi säilytetty samanlaisena niin valtavan pitkään kuin Robinson videolla kertoo. Koska koulutuksen perimmäinen tarkoitus on kuitenkin kasvattaa ihmisiä yhteiskunnan jäsenyyteen, kasvatusmallit ja -tyylit voisivat hyvin olla myös toisenlaisia, mutta niitä on hyvin vaikea kuvitella. Keskustelussa nostettiin esille muun muassa Steiner-koulujen vaihtoehtoiset kasvatustavat ja itse videolla esitettiin, että koulutuksen tulisi herättää, ei nukuttaa oppilasta. Robinsonin mielestä nykyinen, teollistumisen ajoista asti käytössä ollut malli juuri nukuttaa oppijan eikä anna hänen etsiä ja ammentaa itse tietoa.

Päällimmäisenä videosta jäi varmasti kaikkien keskustelijoiden mieleen, että koulutuksen rakenteelle tulisi tehdä jotain, jotta se sopeutuisi paremmin muuttuneeseen yhteiskuntaan. Ihmisten perusluonne on toki sama, mutta taitomme ja asenteemme ovat muuttuneet aikojen saatossa ja erityisesti informaatioyhteiskunnan tulon myötä.--Anni Malinen (keskustelu) 17. joulukuuta 2014 kello 11.20 (UTC)




Informaatiosoturit: keskustelua videosta Changing Education Paradigms
Keskustelimme videon teemoista sekä edellisten keskustelujemme valossa että heränneiden uusien ajatusten pohjalta. Videossa esitettiin koulut vanhentuneina koulutustehtaina, joista valmistuu liukuhihnalla ikäluokka toisensa jälkeen. Myös aiemmissa keskusteluissamme on noussut esille se, miten koululaitos on byrokraattinen ja hidas muutoksissaan ja että se jopa laahaa muun yhteiskunnan kehityksen jäljessä.

Videosta ja aiemmista keskusteluista löytyykin koulutusparadigman muutokseen monia mahdollisia aineksia, joita on koottu alle.

  • Erillisistä oppiaineista voidaan siirtyä ilmiöpohjaiseen ja projektimuotoiseen opiskeluun, jossa yhdistetään samaan oppimiskokonaisuuteen elementtejä monista eri oppiaineista sekä myös oppilaiden erilaisia taitoja kehittäviä aineksia.
  • Perinteisen tiedon kaatamisen oppilaiden päähän sijasta opetuksen päämääräksi tulisi ottaa oppilaan omien kykyjen, vahvuuksien ja taitojen löytäminen.
  • Toisistaan erillisten sekä keskenään vertailtavien ja paremmuusjärjestykseen asetettavien yksilöiden kasvattamisen sijasta opetusmenetelmissä tulisi painottaa yhteisöllisyyttä, oppilaiden osallistamista ja yhdessä tekemistä. Jokainen tulee myöhemmin elämässään tarvitsemaan ryhmätyötaitoja, joten niitä on hyvä harjoitella jo koulussa. Toisaalta opetusmenetelmiä pitäisi käyttää monipuolisesti, koska yhdet oppivat parhaiten pienessä, toiset suuressa ryhmässä ja kolmannet voivat jopa oppia parhaiten yksin.
  • Oppimisen ja sen tulosten standardisoinnin sijasta tulisi korostaa yksilölähtöistä oppimista ja arvostelua. Toisiin oppilaisiin tai ulkopuolisiin standardeihin vertaamisen sijasta oppilaan kehitystä pitäisi verrata hänen omaan aiempaan osaamistasoonsa.
  • Virheistä rankaisemisesta ja autoritaarisen, aina oikeassa olevan opettajan mallista olisi päästävä oppilaiden luovuuden ja divergoivan ajattelun herättämiseen ja tukemiseen. Kysymykset voidaan siis tulkita monella tavalla ja niihin voi olla monia mahdollisia vastauksia.


Pohdimme kuitenkin, ovatko videossa esitetyt ideat toteutettavissa käytännön koulutyössä. Koulun tehdasmaisuutta pitäisi toki pyrkiä vähentämään. Kuitenkin jokaisella oppilaalla on omat vahvat ja heikot puolensa ja on mahdotonta luoda jokaiselle oma yksilöllinen optimaalinen oppimisympäristö. Lisäksi ikä on käytännöllinen peruste ryhmäjaolle, koska se antaa kuitenkin melko hyvän yleiskuvan siitä, millä tasolla lapsen taidot ovat. Koulutusjärjestelmän muutosten on myös oltava maltillisia jo siitäkin syystä, että muutosten tulokset näkyvät vasta vuosien päästä.

Uudistusten ei kuitenkaan tarvitsisi olla ulkoisesti suuria, vaan kyse olisi ennen kaikkea ajattelutavan muutoksesta. Opettajien olisi osattava puutteiden ja virheiden etsimisen sijasta löytää jokaisen oppilaan lahjakkuudet, joita voitaisiin tukea ja soveltaa heikompien puolien kehittämiseen. Esimerkiksi yläasteella hyvin introvertti matemaattisesti lahjakas oppilas voisi kokea ryhmätyön helpommaksi tutoroimalla vaikka kuvaamataidossa lahjakkaita ulospäinsuuntautuneempia oppilaita. Arvioinnissakin voitaisiin keskittyä oppilaan omaan kehitykseen ja nostaa esille tietoja ja taitoja, joissa oppilas on edistynyt. Täten myös saataisiin oppilaille lisää onnistumisen kokemuksia. Yläkoulussa voitaisiin kuitenkin edelleen suhteuttaa oppilaiden osaaminen valtakunnallisiin oppimistavoitteisiin numeroarvostelulla esim. jatko-opintoja varten.

Opettajille pitäisikin sallia enemmänkin vapauksia opetusmenetelmien valinnassa ja arvioinnissa, hehän sitä paitsi tuntevat omat oppilaansa parhaiten. Eräs ryhmästämme kertoi erinomaisen esimerkin opettajasta, joka on jo soveltanut oppimaan kannustavaa ajattelua omassa opetuksessaan. Tämä pienen kyläkoulun rehtori esim. jakoi oppilaat erilaisiin tasoryhmiin matematiikan kokeissa. Tällä tavoin myös oppilas, jolla oli vaikeuksia matematiikassa, saattoi saada kympin D-tason matikankokeesta. Kun oppilas kehittyi, hänelle annettiin tehtäväksi C-ryhmän kokeita jne. Tavallaan oppilaat siis kilpailivat vain itseään vastaan ja kaikki saattoivat saada onnistumisen kokemuksia tasostaan riippumatta. Koulussa myös ylitettiin oppiainerajoja projektiopetuksessa ja koko koulun henkilökunta saattoi osallistua opetukseen. Oppimistilanteiden monimuotoisuuden avulla pystyttiin myös huomioimaan ja motivoimaan erilaisia oppijoita. Oppilaiden mielestä rehtorin ainoa huono puoli olikin se, että hän vahti oppilaiden pyöräilykypärän käyttöä myös vapaa-ajalla.

Kurssin aikana uutisoitiin myös jo käyttöönotetusta uudesta opetusmenetelmästä, design-opetuksesta, joka on monessa suhteessa samankaltainen kuin meidän visioimamme tulevaisuuden koulu. Koululaitoksen kehityksestä on käyty näinä päivinä keskustelua myös Helsingin Sanomissa. Puheenvuoroissa on tuotu esille tarve uudistumiseen ja myös kriittisen ajattelun kehittämiseen: Työelämän taitoja on syytä opettaa jo peruskoulussa, Koulu ei ole tuotantolaitos.

ADHD-diagnoosit ja lasten lääkitseminen tottelevaisiksi ovat lisääntyneet Suomessakin. Vaikuttaa jo siltä, että lääkkeitä määrätään tutkimatta tarkemmin lapsen käyttäytymisen syitä. On kuitenkin olemassa tuloksia (näennäisten) ADHD-oireiden katoamisesta kun lapselle säädetään tasainen vuorokausi- ja ruokarytmi, rajoitetaan näytön tuijotusta, lisätään liikuntaa ja karsitaan mahdollisuuksien mukaan sokeri ruokavaliosta eli asetetaan elämä niihin uomiin missä sen lapsella pitäisikin olla. Harrastuksia on hyvä olla, mutta lapselle ja perheelle pitää jäädä myös aikatauluttamatonta ja ohjelmatonta vapaa-aikaa. Lapsen oikeuksien sopimuksenkin mukaan ”lapsella on oikeus lepoon, leikkiin ja vapaa-aikaan”. Vanhemmilla on päävastuu lapsen arkirutiinien muodostamisesta ja noudattamisesta sekä siitä, että lapsen tarpeet otetaan riittävästi huomioon.

Suomessakin vaikuttaa edelleen videossa esitetty ajatus akateemisen ja muun koulutuksen ja osaamisen eriarvoisuudesta. Jo peruskoulussa tehdään usein selvä ero lukioon ja ammattikouluun menijöiden välillä. Akateemisen koulutuksen arvostus näkyy myös siten, että lukion päättäneet saavat mediassa enemmän huomiota kuin ammattikoulusta valmistuneet. Erot ammattien arvostuksessa näkyvät jo myös siinä, että kaikki korkeammin koulutetut eivät saa koulutustaan vastaavaa työtä, koska heitä on liikaa olemassa oleviin työpaikkoihin nähden, kun taas taitavista käytännön töiden tekijöistä alkaa joillakin aloilla olla jo pulaa. Viime aikoina tämä asetelma on kuitenkin jo alkanut hieman muuttua. Nykyään heikomman todistuksen saaneet voivat joutua menemään lukioon, koska ammattikoulun suosituimmilla aloilla opiskelupaikat ovat jo täyttyneet.

Mekin ”akateemisen eliitin” jäsenet arvostamme omia opiskelupaikkojamme, joiden saavuttamiseen on tarvittu lahjakkuudesta riippumatta paljon työtä. Yliopistossa opiskelu ei kuitenkaan ole tavoite sinänsä, vaan se antaa (ainakin) mahdollisuuden päästä tulevaisuudessa tehtäviin, jotka kiinnostavat ja motivoivat meitä. Ymmärrämme myös, että on olemassa valtavasti ammatteja, joissa työskentelyyn meillä ei ole taipumuksia. Lisäksi missä tahansa ammatissa, esim. lähihoitajana tai autonasentajana, todellisen asiantuntemuksen saavuttamiseen tarvitaan pitkää käytännön kokemusta, joka on yhtä tarpeellista ja arvokasta kuin teoreettinen koulutus. Koululaitoskin voisi osaltaan auttaa ammattien tasa-arvoistamisessa, jos opetuksessa tuotaisiin selvemmin esille, että on olemassa muitakin lahjakkuuden muotoja kuin lahjakkuus teoreettisessa ajattelussa sekä arvostettaisiin ja kehitettäisiin tasapuolisesti eri tavoilla lahjakkaiden lasten luontaisia ominaisuuksia ja vahvuuksia.